Miltä joulu näyttää lapsen silmin

Joulu näyttäytyy monille ihmisille todella kaupallisena, mutta lapset eivät näe sitä samalla tavalla. Sukelletaan siihen miltä joulu näyttäytyy lapsen silmin.

Vilmalle joulu on vuoden parasta aikaa. Hän rakastaa sitä, kun ensimmäiset koristeet ja joulukalenterit ilmestyvät kauppoihin jo syksyn alkaessa. Silloin mieli täyttyy odotuksesta, ja on aika alkaa miettiä, mitä tänä vuonna voisi toivoa pukilta.

Vilma kuuluu niihin jotka rakastavat joulua yli kaiken.
Vilma ihastelemassa jouluisia kaupan hyllyjä.


Vilman mielestä parasta joulussa on tunnelma, joka alkaa rakentua jo kaupoissa. Hän rakastaa kierrellä hyllyjä, katsella joulupalloja ja tonttuja, sekä kuunnella taustalla soivia joululauluja. Joulutavarat ovat hänelle tärkeitä, sillä niiden myötä joulu tuntuu oikeasti alkaneen.

Kimaltavat koristeet herättävät joulun taian.
Joulun värit täyttävät kauppojen käytävät.
Vilma ihailee joulumukeja ja pohtii, mikä niistä päätyisi kotiin.

Kotona valmistelut jatkuvat yhdessä perheen kanssa. Vilma sytyttää kynttilöitä, ripustaa koristeita ja auttaa laittamaan kuusen paikoilleen. Lahjat ovat hänen joulun kohokohta, mutta yhtä tärkeää on yhteinen aika perheen kanssa.

Vilma muistaa ylpeänä, että hän on saanut mantelin riisipuurosta kahtena vuonna peräkkäin, ja hän aikoo jatkaa onnenputkeaan tänäkin jouluna. Viime jouluna hän sai isoveljeään vähemmän lahjoja, mikä jäi vähän harmittamaan, joten tänä vuonna hän aikoo olla “superkiltisti”, jotta pukki varmasti muistaa.

Kotona koristeet alkavat löytää omat paikkansa.
Vilman mielestä joulun odotus on vuoden parasta aikaa.

Lapsen silmin joulu on täynnä lämpöä, valoa ja odotusta. Siinä missä aikuiset saattavat stressata aikatauluista ja lahjalistoista, Vilmalle joulu on ennen kaikkea iloa, taikaa ja sitä, että perhe on yhdessä.

Kuusen loisteessa joulu tuntuu saapuneen kotiin.

Teksti ja kuvat: Tuuli Kattilamäki

Tarhakarkureita ja teuraaksi tuomittuja – toinen mahdollisuus Tuulispäässä

Lokakuun 31. päivä oli tyypillinen syyssää, harmaa ja sateinen. Saavuin Tuulispäähän päivällä klo 11 maissa ja ensitöiksemme lähdimme paikan perustajan, Piia Anttosen, kanssa Somerolle eläinlääkäriin. Turkistarhalta karannut kettu oli ollut leikkausoperaatiossa ja haimme ketun uuteen kotiinsa Tuulispäähän, turvaan tarhaukselta.

Uusin tulokas oli saanut nimekseen Halla. Halla oli löytynyt Seinäjoen K-Raudan pihasta, mistä kettu oltiin loukutettu.

Jätimme Halla-ketun toipumaan nukutuksen jälkeisestä väsymyksestä ja kävimme katsomassa Tuulispään muita kettuja. Valkoinen naali Lumi, sekä Sumu-kettu, saapuivat uteliaina katsomaan, kuka heidän aitaukseensa oli tullut. Lumi kävi haistelemassa niin läheltä, että sen nenästä jäi märkä läntti polvelleni. Kiinnostus ei kuitenkaan kauan kestänyt ja molemmat lähtivät touhuamaan omia juttujaan, kuten kiipeilemään ja pötköttelemään sateensuojaan. Pisimpään keskuksessa ollut Viima-kettu ei ollut tällä kertaa kiinnostunut vierailijoista.

Sumu muutti Tuulispäähän tämän vuoden elokuussa muutaman kuukauden ikäisenä pentuna. Tarhakarkuri oli ilmestynyt Pohjanmaalla lähelle asutuksia.
Lumi-naali on myös turkistarhalta karannut ja ihmisasutuksen lähettyviltä loukutettu. Tarhanaalit eivät pärjää luonnossa, joten Lumi sai kodin Tuulispäästä vuonna 2023.

Tuulispää on vuonna 2012 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys, ja se toimii lahjoitusvaroin. Tilalla asuu tällä hetkellä yli 100 eläintä.

Piia Anttonen perusti Tuulispään omistamalleen maatilalle. Piia huomasi, ettei Suomessa ole kovin paljoa turvakoteja maatalouseläimille, ja halusi niille sellaisen tarjota.

Kettujen aitauksen vieressä on vuohia nauttimassa lounasta. Vuohistakin osa on kiinnostuneita vierailijasta kameran kanssa, ja ne tulivat moikkaamaan aidan välistä kuono edellä. Vuohet asuvat suurimman osan vuodesta ulkona ja niillä on vapaa pääsy pihattoon. Kovimmilla pakkasilla vuohet viettävät aikansa sisällä, sillä kylmänsietokyky ei ole niiden vahvuus.

Bambi-vuohi muutti Tuulispäähän muutaman vuorokauden ikäisenä kilinä vanhempiensa kanssa. Eläinsuojeluviranomaiset olivat joutuneet huostaanottamaan vuohet huonojen olosuhteiden vuoksi, ja ne saivat uuden kodin Tuulispäästä.

Vuohien moikkaamisen jälkeen menimme seuraamaan sikojen unia. Siat eivät vaivautuneet nostamaan päätään kesken unien, vaikkakin niiden korvista huomasi, että tulomme oli noteerattu. Kuorsaus ja tuhina vain kuului olkien seassa olevista sioista. Kävimme myös kurkkaamassa minipossujen menoa. Possut heräsivät päiväuniltaan ja tulivat jaloittelemaan käytävälle. Pääsin myös antamaan vatsarapsutuksia toiselle minipossulle, joka kellahti kyljelleen nauttimaan tilanteesta.

Kuvassa rennosti ottavat Siiri ja Saara. Siat ovat syntyneet lihatilalla ja päätyneet sieltä mukaan maatalousmessuille. Messujen jälkeen sikoja ei voinut enää palauttaa takaisin sikalaan, joten kotiosoite vaihtui Tuulispäähän vuonna 2015.

Sateisen lokakuun vuoksi Tuulispään alue on todella mutainen ja märkä, mutta se ei eläinten menoa haittaa. Pihapiirissä elelee muutaman hevosen lauma ja loput elävät pienessä laumassa toisessa aitauksessa. Molemmilla laumoilla on pihatto, joten hevosilla on vapaa pääsy sisätiloihin halutessaan. Kesät kaikki viettävät laitumella yhtenä laumana. Hevosten lisäksi Tuulispäässä asustelee myös kaksi ponia, jotka elelevät lampaiden kanssa kolmen hehtaarin metsäaitauksessa.

Shetlanninponi Aatu syntyi etujaloissaan paha virheasento. Aatun entisellä omistajalla ei ollut varaa maksaa kallista korjausleikkausta, joten ponin kohtalo oli joutua lopetetuksi. Tuulispää halusi kuitenkin auttaa ja Aatun jalat saatiin leikattua onnistuneesti, minkä jälkeen poni sai loppuelämän kodin Tuulispäästä.
Kuvan Tarkki-hevonen ei soveltunut ratsuksi, vaan se ahdistui selkään noususta. Selkään nousuyritykset ovat aiheuttaneet useita vaaratilanteita ihmisille, sekä Tarkille itselleen. Tällaiselle hevoselle on vaikeaa löytää uutta kotia, mutta onneksi Tuulispäässä oli hevoslaumaan paikka avoinna.

Lähdettiin vielä vähän matkan päähän moikkaamaan Tuulispään lintuja, sekä nautoja. Yhdistys on vuosien varrella ostanut lisää maata, joka on mahdollistanut tilojen laajennusta. Tuulispäässä kukot ja kanat elävät eri laumoissa, jotta vältytään kukkojen valtataisteluilta ja kärhämiltä. Kukoilla oli oikea poikamiesboksi, jossa oli kaiken näköisiä ja kokoisia kavereita. Samassa pihapiirissä asustelee myös muita siivekkäitä kuten kalkkunoita ja hanhia.

Nuori Sammy-kukko muutti Tuulispäähän omistajansa jouduttua sairaalaan. Sammya luultiin alkuun kanaksi, kunnes se alkoi kiekumaan.

Naudoilla on myös Tuulispäässä kylmäpihatto, jotta ne voivat itse kulkea ulos ja sisälle mielensä mukaan. Pihattoon saapuessamme suurin osa naudoista oli kokoontunut ruokailemaan. Naudat oli jaettuna kahteen laumaan, jossa toisessa oli hieman isokokoisemmat ja toisessa pienemmät yksilöt.

Piia kertoi, että nautoja on saapunut Tuulispäähän myös suoraan tiloilta, joissa joku henkilö on kiintynyt tiettyyn nautaan, eikä hän ole halunnut tämän päätyvän teuraaksi.

Nunnu on kyyttöhärkä, joka on asustellut Tuulispäässä jo 12 vuotta. Edellisessä sen kodissa vedettiin pitkää tikkua siitä, syötäisiinkö Nunnu vai annetaanko härän elää. Elämä voitti ja Nunnu muutti Tuulispäähän puolivuotiaana vasikkana.

Pari tuntia vierähti Tuulispäässä nopeasti ja olikin aika lähteä kotimatkalle. Kiittelin Piiaa kierroksesta ja eläinten tarinoista, jotka jäivät mieleeni. Tuulispään arkea pääset seuraamaan heidän Instagram-sivuillaan, ja jos enemmän alkoi kiinnostaa, niin heille voi hakea myös vapaaehtoistöihin.

Teksti ja kuvat: Joanna Kulmala

Vanhan kaivoksen uusi elämä: Pelastautumista ja ammattisukellusta

Lohjan Ojamolla sijaitseva kalkkikivikaivos täytti tänä vuonna 100 vuotta, ja pitkään ikään on mahtunut paljon tapahtumia. Kohde on niin ainutlaatuinen, että tv-tuotannotkin ovat halunneet paikasta osansa. Kaivoksella on käynyt jaksoja kuvaamassa muun muassa Erikoisjoukot, The box Suomi sekä Etsivä Maria Kallio.

Kaivostoiminta Ojamolla alkoi vuonna 1925 ja parikymmentä vuotta myöhemmin jatkosodan aikaan kaivoksella työskenteli noin 200 venäläistä sotavankia. Paikallisen historoitsijan mukaan vankien teltat olivat kaivoksen pohjalla neljänkymmenen metrin syvyydessä, ja yön tullen tikkaat nostettiin ylös maanpinnalle karkaamisen estämiseksi. Kun kaivostyöt lopetettiin 1965, täyttyi kaivos maanalaisine käytävineen pohjavedellä. Nykyään näitä samoja käytäviä hyödynnetään sukelluskoulutuksissa.

Ojamon kaivoksesta louhittiin toimintavuosien aikana noin 8,7 miljoonaa tonnia kalkkikiveä, jota käytettiin myös Eduskuntatalon rakennusaineena. Alueelle on jätetty kalkin nostokonetorni muistomerkiksi.
Ojamon kaivoksella toimii nykyään Meriturva, joka tarjoaa pelastautumiskoulutuksia ammattimerenkulkijoille. Toisella puolella lampea toimii Luksian ammattiopiston sukellusala, joka kouluttaa ainoana Suomessa työsukeltajan ammattitutkintoon.
Vedellä täyttyneet kaivoskäytävät ovat harrastesukeltajien mieleen. Kuva: Ari Linna
Marko Aalto on työskennellyt Meriturvalla 18 vuotta. Hän aloitti kouluttajana ja toimii nykyään Lohjan yksikössä yksikön johtajana ja kaivoksen harjoitusalue kuuluu myös hänen vastuulleen.
Tällä kertaa pelastautumiskoulutukseen on tullut henkilökuntaa muun muassa Viking Linelta ja Finnlinesilta. Kertauskurssi on käytävä viiden vuoden välein. Vastaavia koulutusmahdollisuuksia on Raumalla ja Kotkassa merenkulkukoulun yhteydessä, ja myös Ahvenanmaalla on omansa.
Tältä näyttää 23 paikkaisen pelastusveneen sisällä, jonka kyytiin koulutukseen osallistujat pian nousevat. Tällaisia pelastusveneitä on vain tankki- ja rahtilaivoissa pienen kokonsa vuoksi.
Tutumpi näky ovat tällaiset pelastusveneet, jotka riippuvat risteilyaluksien kyljissä. Tähän harjoittelumalliin mahtuu jopa 50 henkilöä, mutta matkustaja-aluksilla pelastusveneet ovat 150 hengelle suunniteltu. Loistoristeilijät, kuten heinäkuussa Turun telakalta neitsytmatkalleen lähtenyt Star of the seas riiputtaa kannellaan valtavia 300 hengen pelastusveneitä.
Peter Törnqvist seuraa sivusta harjoituksia. Törnqvist on työskennellyt Meriturvalla 23 vuotta ja on ollut mukana rakentamassa koulutuskeskusta Ojamolle. Meriturvalla olon välissä hän työskenteli kaksi vuotta Viking gracen konepuolella. Hän on vastuussa teknillisistä asioista kaivoksella.
Pelastusharjoituksissa käytettävät nuket odottamassa työvuorojensa alkamista.

Ojamon kalkkikaivokselta kalkkia kuljetettiin aikanaan alkuperäiselle kalkkitehtaalle yhdeksän kilometrin päähän Lohjan Virkkalaan. Nykyään vanhalla kalkkitehtaalla on joitakin yritystoimintoja. Erityisen kuuluisaksi tehdasalueen on tehnyt Erikoisjoukot, jonka jokainen tuotantokausi on kuvattu Virkkalassa paikallisten kutsumalla ”Kalkki-Petterillä”.

Kalkkitehdas Virkkalassa. Kuvassa näkyvät portaat saattavat olla jollekin tutut Erikoisjoukot-ohjelmasta.
Vuorineuvos Petter Forsström johti aikoinaan kalkkitehdasta ja näin ollen hän sai lempinimen ”Kalkki-Petteri”. Lempinimeä käytetään tänä päivänä hänen tehtaastaan. Tarinan mukaan Forsström halusi, että hänen kotinsa edustalle rakennetussa puistossa penkki olisi sijoiteltu niin, että hän voisi siinä istuessaan katsella kättensä jälkeä, eli kalkkitehdasta.

Kuvat ja teksti: Taru-Tuuli Joki
Sukelluskuva: Ari Linna

Kara – Vähän erilainen biljardi

Lauantaina 8. marraskuuta Helsingin Roihupellossa pelattiin pienet mutta kovatasoiset suomenmestaruuskilpailut. Suurelta yleisöltä hiljaisuudessa järjestetyt karabiljardin pari SM-kilpailut naarasivat pöydän ääreen ison määrän taitavia lajin harrastajia eri puolilta Suomea. Mutta millainen laji kara tarkalleen on ja miksi sen suosio ei ole Suomessa suurempi?

Kara, eli karabiljardi on alunperin Ranskasta lähtöisin oleva biljardipeli. Laji sai alkunsa jo 1600-luvulla, kun perinteistä biljardia kokeiltiin pelata ilman pusseja. Tarkoituksena tuolloin oli osua omalla pallolla kahteen muuhun pöydällä olevaan palloon. Tästä syntyi pelin nimi carambole, joka tarkoittaa suomeksi osumaa tai kimpoamista.

Karapöytä poikkeaa muista biljardipöydistä siten, ettei siinä ole pusseja lainkaan. Kara vaatii paljon luovaa hahmottelukykyä kuten luonnollisesti muutkin biljardilajit. Moni pitää karaa kuitenkin kaikista vaikeimpana biljardimuotona.
Peliä pelataan kolmella pallolla ja pelin tarkoituksena on osua kahteen muuhun pöydällä olevaan palloon. Onnistuneesta suorituksesta saa pisteen, eli karan. Kara syntyy kun lyöntipallo osuu vastustajan lyöntipalloon ja toiseen pöydällä olevaan punaiseen palloon.
Ottelut pelataan ennalta määrättyyn määrään karoja, mahdollisesti myös lyöntivuorojen rajoituksella.

Karassa jokainen lyönti vaatii suurta keskittymistä.

Karan pelimuotoja on useampia, mutta ainoa kilpailumielessä pelattava muoto on kolmen vallin kara. Kolmen vallin karassa on lyöjän lyöntipallon kosketettava yhtä tai useampaa pöydän vallia vähintään kolme kertaa ennen jälkimmäistä pallo-osumaa. Onnistuneen karan jälkeen pelaaja saa jatkaa lyöntivuoroaan ja lyönnin epäonnistuessa vuoro vaihtuu. Paripelissä onnistunut pari jatkaa lyöntivuoroa, mutta lyöjä vaihtuu.
Ottelut pelataan pääsääntöisesti 15-30 karaan. Ottelut voidaan pelata myös erinä paras kolmesta tai paras viidestä tyyppisesti. Erän pituus on yleensä tällöin 10-15 karaa. Pelaaja käyttää samaa lyöntipalloa koko ottelun ajan. Toinen pelaaja lyö valkoista ja toinen keltaista palloa.

Timo Hjort kuului tänäkin vuonna turnauksen parhaimmistoon.

Kilpailu Suomessa

Suomessa on kilpailtu karassa 1980-luvulta alkaen. Vuoden 1984 jälkeen kilpatoiminta kuitenkin pysähtyi ja seuraavan kerran lajin parissa kisattiin vasta vuonna 2007. Karabiljardin kilpailutoiminta on vielä varsin vähäistä mutta lajilla on oma pieni ja omistautunut harrastajakuntansa. Karan rankingkilpailut ovat keskittyneet tällä hetkellä Pääkaupunkiseudulle sekä Turkuun.
Kaudesta 2022-23 kilpailujen järjestäjänä on toiminut Helsingin Puhveliklubi, johon kilpailutoiminta on pääosin nyt keskitetty, ja missä jutussa mainitut SM-kilpailutkin järjestettiin.
Tänä vuonna paripelin Suomen mestaruuden voitti pari Paul Figueroa – Jyri Toivonen.

Upeasti koko kisat pelannut Paul Figueroa (kuvassa) pääsi juhlimaan parinsa Jyri Toivosen kanssa paripelin Suomen mestaruutta.

Miksi kara ei ole Suomessa suositumpi laji, kun perinteinen biljardi kuitenkin vetoaa kansaan mainiosti?

Kara on maailmalla kovassa suosiossa. Etelä-Amerikassa sekä Aasiassa laji nauttii suurta suosiota ja myös monissa Euroopan maissa kara on kovin pelattua. Suomessa laji ei kuitenkaan ole samalla tavalla suosittu. Miksi näin?
Kilpailijoilta kysyttäessä yksi vastaus nousee esiin: laji on hyvin vaikea. Kara luokitellaan usein biljardipiireissä vaikeimmaksi biljardilajiksi, eikä suotta. Pisteiden saaminen on usein senteistä kiinni ja niiden keräämiseksi joutuukin usein käyttämään vielä enemmän luovuutta kuin perus biljardissa. Myös palloissa on eroa. Karassa käytettävät pallot ovat hieman perinteisiä biljardipalloja isompia, mikä vaikuttaa niiden lyömiseen ja liikkumiseen pöydällä.

Lajin pariin kuitenkin toivotetaan avosylin uusia innokkaita harrastajia ja Puhveliklubin ovien ilmoitetaankin olevan aina avoinna uusille kokeilijoille.

Tuore suomenmestari Jyri Toivonen näyttää osaamistaan.

Kuvat ja teksti: Rasmus Matilainen

Miltä näyttää pianonkantajien arki?

Pianonkantajan työ on harvinainen ammatti, pianonkuljetusfirmoja on pääkaupunkiseudulla muutamia. Useimmiten siirretään pianoja, mutta pianonkantajia kutsutaan apuun myös erikoisesineiden siirrossa. 

Pianon kantaminen ammattina ei ole kadonnut, vaikka sähköpianot ovat yleistyneet. Monilla on yhä perinteinen piano, jolla on erityinen tunnearvo. Pianossa on jotakin sellaista, mitä sähkökoskettimista ei saa. Vaikka taloussuhdanteet vaihtelevat, muuttoja tehdään ja pianoja kuljetetaan niiden yhteydessä. Soittimet seuraavat ihmisiä uusiin koteihin, ja useimmiten juuri ne painavimmat ja tärkeimmät esineet jäävät pianonkantajien hoteisiin.

Tuttavani Mika Jalonen on vuosien aikana kertonut hurjiakin tarinoita työstään. Tavallisten pienojen lisäksi siirretään flyygeleitä, kassakaappeja, matka-arkkuja ja marmoritasoja.

Mika Jalonen on työskennellyt pianonkantajana 14 vuotta, joista seitsemän vuotta yrittäjänä.

Mika Jalonen päätyi alalle sattumalta, kun lehti-ilmoituksessa haettiin kantajia. Mikalla voimaa oli aina riittänyt, joten hän haki paikkaa ja saikin sen. Mikan työpäivät ovat vaihtelevia ja mielenkiintoisia, kun pääsee kurkistamaan erilaisiin maailmoihin.

Pianonkantajien työlle riittää kysyntää. Normaalit muuttomiehet voivat siirtää lähes kaiken muun, mutta pianoa varten tilataan yleensä erikoisammattilaiset paikalle. Maine kiertää nopeasti, ja siksi suurin osa toimeksiannoista tulee vanhoilta asiakkailta ja suositusten kautta. Tärkeintä on, että soitin pysyy ehjänä ja vireessä.

Pianoja siirretään sekä Eiran luksuslukaaleihin että normaaleihin lähiöihin. Pianoja siirretään paljon kerrostaloihin, joihin tuodaan erityisesti vanhoja, suvussa kulkeneita soittimia. Soittimen menneisyys ja pysyvyys tekevät siitä arvokkaan ja sen siirtäminen on aina pieni tapahtuma.

Kuun vaihteessa puhelin soi jatkuvasti, kun ihmiset muuttavat. Hiljaisempina kausina tehdään erityisesti keikkoja pidempien matkojen päähän.

Tärkeä osa pianonkantajan työssä on löytää hyvä reitti kohteeseen, jotta piano saadaan siirrettyä jouhevasti. Ajoväylät voivat olla tiukkojakin, erityisesti kantakaupungin porttikongeissa, mutta lähiöissä siirtäminen on helpompaa.

Pianot kiinnitetään tarkasti pakettiautoon liinoilla. Pakun seinissä on pehmusteet, jotta pianoihin ei tule kolhuja.

Pianonkantajia on vain pieni joukko: pääkaupunkiseudulla toimii vain muutama pienyritys, eikä alalle kouluteta missään. Useimmat oppivat työnsä käytännössä, kokeneempien rinnalla. Myöskään työntekijöitä ei ole paljoa reservissä, joten työturvallisuus on alalla tärkeää, sillä selkävammat ja venähdykset voivat pitää poissa töistä pitkään. Painonnostovyöt, remmit ja hyvä kommunikaatio ovat erittäin tärkeitä työssä.

Pianot kannetaan yleensä kahdestaan. Erikoisesineiden kantamiseen tarvitaan useampi ihminen. Remmit ovat tärkeä osa kantamista, jotta piano saadaan vakaasti ylös asti.

Työ on tarkkaa ja vaatii voimaa, mutta myös kokemusta ja yhteispeliä. Kun soitinta siirretään, asiakkaan pitää voida luottaa siihen, että se saapuu perille ehjänä. Pianon siirtäminen on asiakkaalle tunnepitoinen asia, ja he usein kertovat pianon tarinan kannon yhteydessä ja soittavat usein jonkin kappaleen heti, kun piano on saatu paikalleen.

Tärkeää on asettaa piano oikealle paikalle, koska niiden siirtäminen myöhemmin omin voimin on miltei mahdotonta. Pianonkantajat käyttävät painonnostovöitä selkänsä suojaamiseksi. Työhön tarvitaan paljon voimaa, ja monilla pianonkantajilla on urheilutausta.

Kuvat ja teksti: Krista Äyräväinen

Tekstin tuottamisessa on hyödynnetty tekoälyä, mutta sen on tarkistanut ihminen.

Valtiotieteitä opiskeleva Stella Lahtela: opiskelumotivaatiota laskee jatkuva kaipuu toiselle alalle

Ahdistus tulevaisuudesta ja huonosta työllistymistilanteesta lisäävät nuorten paineita hakea opiskelemaan aloja, jotka eivät vastaa heidän unelmiaan. Näyttelijän urasta haaveileva Stella Lahtela kertoo jaksamisestaan opinnoissa, joiden pariin ajoi epävarmuus tulevasta.

Kun keravalaiselle Stella Lahtelalle tarjoutui paikka Helsingin yliopiston Svenska Social- och Kommunalhögskolanissa syksyllä 2024, hän mietti pitkään ottaako opiskelupaikkaa vastaan ollenkaan. Lahtela otti kuitenkin paikan vastaan ja aloitti opintonsa valtiotieteiden parissa, joita kohtaan häneltä löytyi kiinnostusta. 

– Aloitin syksyllä opinnot hieman epävarmana ajatellen, että menen katselemaan tilannetta ja jos koulu ei tunnukaan omalta, voi sen aina jättää kesken, Lahtela kertoo.

Palo taidealalle

Lahtelaa on kiehtonut näyttelijän ura jo pienestä asti, sillä hän on äitinsä, näyttelijä Anna-Leena Sipilän, mukana päässyt tutustumaan teatterin kiehtovaan maailmaan. Tunne siitä, että hän kuuluu myös itse lavalle, heräsi kuitenkin vasta lukion loppupuolella, jolloin hän haki Helsingissä sijaitsevaan Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun. Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteenlinjalle on maineensa mukaisesti paljon hakioita ja vähäisesti aloituspaikkoja – vain noin 1% linjan hakijoista varmistaa koulupaikkansa. Myöskin Lahtelan pettymykseksi koulupaikka ei avautunut ensimmäisellä hakukerralla.

– Piti keksiä varavaihtoehto, koska tiesin kuinka vaikea on päästä Teakkiin. Olin jo pidempään miettinyt, mihin voisin päästä opiskelemaan suoraan todistuksella siksi aikaa, kun pyrkisin samalla näyttelijänkoulutukseen.

Toisesta koulutuksesta Lahtela uskoo olevan hyötyä myös kulttuurialan heikon tilanteen vuoksi.

– Tiedän, että ärsyttäisi enemmän, jos monen välivuoden jälkeen pääsisin opiskelemaan haaveilemaani uraa, enkä lopulta saisikaan yhtään töitä sen alan parista.

Motivaatio valtiotieteiden parissa

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa opiskelu osoittautui kuitenkin Lahtelalle odotettua työläämmäksi motivaation puutteesta johtuen. Jo ensimmäisen vuoden pakollisten kurssien parissa hän huomasi ongelmia jaksamisen kanssa. 

– Kyllä mä olin varautunut siihen, ettei into opiskeluun välttämättä tule riittämään opiskeluiden läpi, kun on niin kova hinku toiseen paikkaan. Nopeasti huomasinkin, että motivaation puute sai mut kyseenalaistamaan valintaani.

Myöskään ruotsiksi opiskelu ei helpottanut tilannetta.

– Jos opiskelisin valtiotieteitä suomen kielellä, uskoisin jaksavani paremmin. Kun en oo koskaan opiskellut ruotsiksi, enkä ole suomenruotsalainen, joudun näkemään enemmän vaivaa, sekä opiskelussa, että opiskelukavereihini tutustumisessa, Lahtela jatkaa.

Vaikka vuosi opintoja oli jo takanapäin, ja Lahtela oli ehtinyt saamaan hyviäkin ystäviä, pohti hän pitkään toisen opiskeluvuoden aloittamista.

– Suoraan sanottuna vitutti. Harkitsin pitäväni välivuoden, tai keksiväni jotakin mielekkäämpää tekemistä.

Epämotivoivat opinnot ja ajatusten pyöriminen jatkuvasti näyttelijänuran parissa aiheuttavat Lahtelan mukaan hänelle uupumusta ja yleisen mielialan laskua. Jaksaakseen arjessa, hän pyrkii olemaan armollinen itselleen ajattelemalla, ettei valtiotieteiden opintojen vuoksi tarvitse polttaa itseään loppuun.

– Kyllä niillä yliopiston papereilla tekee paljon, vaikkei kaikki kurssit olisi täydellisesti suoritettuja.

Jos “Teakin” ovet aukeaisivat…

– Olisin maailman onnellisin, Lahtela selittää innostuneena.

Mikäli kärsivällinen Teatterikorkeakouluun haku tuottaa tulosta, uskoo Lahtela löytävänsä motivaatiota ja jaksamista arkeen. Hän kertoo elävänsä tällä hetkellä jatkuvassa epävarmuudessa, sillä ei näe tulevaisuuttaan missään varsinaisessa työssä valtiotieteiden parissa.

– Koen, että tulevaisuuteni turvaantuisi ja suunnitelmani selkiintyisivät.

Toisaalta Lahtela on kiitollinen nykyisenkin koulupaikan tuomista kokemuksista.

– Olen kyllä tyytyväinen, että otin paikan vastaan, koska sen myötä muutin omilleni, persoonani ja luonteeni on vahvistunut ja koen päässeeni entistä lähemmäs sitä, mitä haluan olla.

Paineet opintojen jatkamista kohtaan ovat suuret. Oman kunnianhimon lisäksi Lahtelan harteilla on ulkopuolinen paine ja pelko siitä, mitä muut sanoisivat, jos hän vain lopettaisi opinnot ilman toista koulupaikkaa. Myöskin kulttuurialan heikko tilanne saa tämän hetkisen opiskelun tuntumaan turvalliselta vaihtoehdolta, sillä valmistumisen jälkeen olisi mahdollista taidealan lisäksi työllistyä valtiotieteiden parissa.

– Tässä hetkessä tuntuu turhalta opiskella valtiotieteitä, vaikka tiedän ettei mitkään opinnot mene hukkaan. Ikinä ei voi kuitenkaan tietää tulevaisuudesta ja varmasti voin hyötyä tämän hetkisistä opinnoista näyttelijän ammatissakin.

Lahtela pohtii myös tulevia opiskeluvuosiaan. Hän tietää teatterimaailmassa kokemuksen olevan valttia, joten näyttelijäntöiden haaliminen jo ennen seuraavaa hakua Teatterikorkeakoulun voisi auttaa pääsemään sisään. 

– Kyllä mä mietin sitäkin, että jos jättäytyisin koulusta pois ja voisin keskittyä vaan näyttelemiseen. 

Lahtela pohtii, että mikäli hänelle tarjottaisiin merkittävän kokoista roolia jostakin teatterista syys- tai kevätlukukaudeksi, lopettaisi hän opintonsa. 

Alojen yhdistäminen

– Jos olisi mahdollista, niin mun mielestä ois myöskin siistiä opiskella kumpaakin alaa yhtäaikaa. Molemmat opinnot on kuitenkin sen verran aikaa vieviä, että jos pääsisin Teakkiin, lopettaisin valtiotieteiden opiskelun.

Lahtela huomauttaa kuitenkin opiskeluoikeuden pysyvän 10 vuotta Helsingin Yliopistossa, joten mikäli myöhemmin alkaisi tuntumaan hyvältä, voisi hän palata vielä opiskelemaan valtiotieteitä.

– Yliopiston tarjoamia oppeja voisin kuitenkin hyödyntää myös näyttelijän työssä, sillä teatterialalla on tosi tärkeää ymmärtää ihmisistä ja yhteiskuntaa.

Tästä syystä Lahtelaa onkin kiinnostanut tämän hetkisissä opinnoissaan sosiaalipsykologian kurssit, sillä niillä ollaan perehdytty esimerkiksi siihen, miten yksilöön vaikutetaan ja ihmisen mieltä luetaan. Hän arvelee näiden olevan avuksi vastanäyttelijän kanssa toimimisessa ja mahdollisissa näyttelemisen ohella tehtävissä ohjaajan töissä.

Kamppailun tueksi

Muille vastaavassa tilanteessa kamppaileville Lahtela neuvoo elämään hetki kerrallaan. Hänen maailmassaan kaikella on aina tarkoitus, ja asiat tulevat järjestymään siten kuin on tarkoitettu. 

– Se voi ottaa aikaa, mut pitää muistaa olla kärsivällinen ja ottaa ilo irti siitä mitä tällä hetkellä on.

Kärsivällisyyttään myös Lahtela kertoo itse haluavansa parantaa, sillä hän kokee usein haluavansa kaiken heti. 

– Vinkkinä voisin sanoa myös, että kannattaa etsiä arkeen mahdollisimman paljon tekemistä liittyen omaan unelma-ammattiin. 

Lahtela on päässyt itsekin tekemään teatteria vapaa-ajallaan niin harrastajaryhmien, kuin ammattilaistenkin kanssa. Hän aloitti tänä syksynä Q-teatterin nuorten teatterissa ja kokee saavansa sen avulla arjestaan mielekkäämpää.

– Toi on mun mielestä tosi tärkeetä, ettei menetä sitä paloa vaan sen takia, että opiskelee jossain muualla.

Kuva ja teksti: Mina Törmälä

Suomalainen jääkiekko on käännekohdassa

Päätöksiä venytetään, perustetaan uusia sarjoja ja kulisseissa pelataan valtapelejä. Mitä suomalaiselle jääkiekolle pitäisi tehdä? On sanomattakin selvää, että kaksi korkeinta sarjaa, Liiga ja Mestis, tarvitsevat uudistuksen nyt, heti!

Jääkiekkoliiton piti tiedottaa Liigaa ja Mestistä koskevasta sarjajärjestelmästä jo elokuussa, mutta pitkään jatkuneen hiljaisuuden jälkeen Joensuun Kiekko-Pojat rikkoi lokakuun alussa hiljaisuuden, jolloin he julkaisivat alustoillaan tiedotteen. Tiedotteessa Kiekko-Pojat sanoi ääneen sen, mitä monet ajattelevat ja pitävät lähes itsestäänselvyytenä. Tiedotteessa annettiin ymmärtää, että pienet liiga-seurat pitävät sarjajärjestelmän uudistamista panttivankinaan osakassopimuksen avulla. Myös huoli Jokereista tuli ilmi tiedotteessa. 

Kului noin kuukauden päivät, kunnes Tapparan entinen puheenjohtaja Heikki Penttilä ilmoitti suunnittelevansa Suomeen uutta ammattilaissarjaa. Iltalehden tietojen mukaan myös suuret liiga-seurat ja Mestiksessä pelaava Jokerit ovat kiinnostuneita Penttilän hankkeesta. Ylellä Penttilä kertoo, ettei hänellä ole toimeksiantajaa, ja sarja olisi valmis aloittamaan syksyllä 2026. Lopuksi Penttilä kuitenkin kertoi olevansa valmis luopumaan hankkeestaan, mikäli Liigan yhtiökokouksessa 27.11.2025 saadaan kaikkia tyydyttävä ratkaisu. On sanomattakin selvää, että Penttilän hanke vaikuttaa pokerista tutulta “bluffilta”. Vaikka uusi sarja olisikin vain tapa painostaa Liigaa, on ulostulo kuitenkin tällä kertaa mustaa valkoisella, eikä vain puhetta. Yhtiökokouksessa tehtävän “väärän päätöksen” jälkeen olisi Penttilän toimittava, tai näyttäisi hänkin vain sirkukseen mukaan hyppäävältä pelleltä. 

Muutos on nyt varmaa. Jotta jonain päivänä suomalaiseen jääkiekkoon voidaan palauttaa kilpailu ja urheilullisuus, on kuun lopussa pidettävässä yhtiökokouksessa tehtävät päätökset oltava kylmiä ja rationaalisia. Tämä tarkoittaa joukkuemäärän tiputtamista ja Jokereiden nostamista Liigaan.  Jokereiden ja sitä myöten Veikkaus Areenan tuoma kiinnostavuus ja potentiaali ovat liian isoja hukattavaksi juuri nyt. Vaikka Liiga tarvitsee Jokereita, tarvitsee Jokerit myös nousua mahdollisimman nopeasti Liigaan. Joukkuemäärän tiputtaminen tietäisi tottakai huonoja uutisia alemmalle tasolle siirrettäville seuroille, mutta tässä tilanteessa näen sen olevan pakollista isomman ja yhteisen hyvän vuoksi. On tärkeää myös muistaa, että Jukurit, Sport, Kiekko-Espoo ja Kookoo nousivat aikoinaan kabinettipäätöksellä. 

Minkälainen uuden sarjajärjestelmän sitten pitäisi olla? Mielestäni kahden korkeimman sarjatason joukkueet ovat saatava saman kattojärjestön alle. Jääkiekkoliitto on monet vuodet laiminlyönyt ja vähät välittänyt omasta korkeimman tason sarjastaan Mestiksestä. Sarjat yhdistäessä joukkueita tulisi olla korkeintaan 24 kappaletta. Parhaassa mahdollisessa skenaariossa joukkueet jaettaisiin puoliksi A- ja B- liigaan, mutta mielestäni myös 14 joukkueen A-liigalla olisi mahdollisuus. Näen parhaaksi suoran putoamisen ja nousemisen. Näin ollen A-liigan viimeinen sija olisi niin kova paikka joukkueille, että urheilullinen panostus pitäisi olla jokaisella joukkueella kunnossa. Alemman sarjan voittaessa mielestäni suoritus on jo niin kova ja raskas, että nousun pitäisi olla automaattinen voittajan niin halutessa. Tällä hetkellä nopealla aikataululla ei ole järkevää, eikä mahdollista rakentaa Mestikseen joukkuetta, jolla pystyisi pelillisesti haastamaan Liiga-seuroja vaarantamatta koko organisaatiota.

Jotta suomalaisen jääkiekon korjaaminen ei olisi liian helppoa, on muistettava, että Kilpailu- ja kuluttajavirastolla (KKV:llä) on parhaillaan käynnissä  kilpaoikeudellinen tutkinta Liigaa kohtaan. Pelaajayhdistyksen toimenpidepyynnöstä johtuen KKV tutkii onko Liigaa johdettu kartellin tavoin.

Pähkinänkuoressa marraskuun 27. päivänä järjestettävässä Liigan yhtiökokouksessa päätetään koko suomalaisen jääkiekon tulevaisuudesta. Asiat ovat olleet niin pitkään sekaisin, että vaikutukset ovat näkyneet, näkyvät ja tulevat näkymään vielä pitkään. Nyt on kuitenkin aika tehdä oikeat päätökset, jotta johonkin kauas tunnelin päähän saadaan valoa.

Kuva: Pixabay

Teksti: Otto Vesa

Sisähallien salainen kesä – Nea Iisakkala viihtyy beach volleyn parissa ympäri vuoden

Beach volley on yllättävän ajankohtainen laji myös talvikaudella. Viihtyisät sisähallit ovat yleistyneet ja tarjoavat hyvät puitteet harrastaa rantalentopalloa sileällä hiekalla ympäri vuoden. Monille se jo onkin ainoastaan talvilaji.

Palmupuut ulko-oven välittömässä läheisyydessä toivottavat tervetulleeksi johonkin erityiseen paikkaan Vantaan Varistossa. Astuessani ovesta sisään, minut vastaanottaa leppoisa ja lämmin tunnelma tanssittavan letkeän musiikin säestäessä taustalla. Aulan lounge & bar -tyyliseltä alueelta näkee ikkunoiden läpi myös suuren määrän Yyterin sileää hiekkaa ja iloisia rantalentopallon harrastajia lempipuuhansa parissa. Kyseessä on yksi pääkaupunkiseudun kolmesta beach volley sisähallista: Hiekka Beach Volley Club.

Täällä viihtyy myös Nea Iisakkala, beach volleyn aktiivinen harrastaja ja yksi hallin työntekijöistä.

– Mä pelaan tosi paljon, käyn valmennuksissa ja turnauksissa, lisäksi järjestän tapahtumia täällä hallilla ja valmennan harrastaja-aloittelijaryhmiä. Tänä vuonna olin ensimmäistä kertaa pelaamassa yhdessä SM-osakilpailussakin, listaa Iisakkala hymyillen siitä, mitä kaikkea hän lajin parissa tekee.

Nea Iisakkala nauttii pallon teknisestä käsittelystä haastavalla hiekka-alustalla.

Kaikesta käy ilmi, että puitteet ja motivaatio lajin suhteen on kunnossa, jotta voi harrastaa täysillä. Mutta mikä saa kiinnostumaan juuri rantalentopallosta tavallisen lentopallon sijaan?

– Tämä on lajina tosi monipuolinen. On hiekka-alusta, mikä haastaa fyysisesti, ja pallo mitä pitää hallita hyvin teknisesti. Ja tietysti parasta on ystävien kanssa pelaaminen rannalla kun on kaunis kesäpäivä, Iisakkala fiilistelee.

– Olen junnuna pelannut paljon ihan lentopalloa, mut se on lajina vähän yksipuolisempi kun pelaat vain tiettyä paikkaa. Tässä (beach volleyssä) sun pitää osata ne kaikki osa-alueet, ja sitten se hiekka vielä tuo lisähaastetta peliin.

Beach volleyssä oppii lajin salat monipuolisesti, koska siinä pelataan vain kahdella kahta vastaan.

Keskustelun kääntyessä Suomen vuodenaikoihin, ja eritoten talveen, herää monella varmasti kysymyksiä näinkin kesäisen lajin harrastusmahdollisuusksista ympäri vuoden.

Onko oikeasti hyvät mahdollisuudet pelata beach volleyta myös talvella?

– On ihan ehdottomasti, meillä on kolme beach volley hallia pelkästään Uudellamaalla, että pääsee varmasti pelaamaan niin paljon kun haluaa talvellakin. Ja aika monelle tämä onkin pelkästään talvilaji, jengi tykkää pelata sisällä. Siinä (hallissa) ei ole niitä ulkoilman haasteita, että saattaisi vaikka sataa, tai on tosi kova tuuli, tai aurinko paistaa silmiin, Iisakkala kertoo kokemuksesta.

Beach volleyn harrastamiseen tarvitset vain liikunnalliset vaatteet ja hyvän pallon, jonka yleensä saa talon puolesta pelivuoron yhteydessä.

Lajista kiinnostuneille ja aktiviisesti pelaaville on varsinkin kesäaikaan paljon seuratoimintaa tarjolla, myös kilpailuja. Vuonna 1995 perustettu Hietsu Beach Volley, eli HBV, on Suomen suurin biitsiseura. Se järjestää nimensä mukaisesti Helsingin Hietaniemen rannalla monenlaista toimintaa. Talvisaikaan toiminta siirtyy juuri näihin sisähalleihin, joten mukana voi olla ympäri vuoden. 

Täysin uusia lajin pariin haluavia harrastajia ei olla myöskään unohdettu. Beach volley, eli tutummin biitsi, on hyvin yhteisöllinen laji ja uudet harrastajat otetaan hyvin vastaan.

– Suosittelisin, että tulisi niihin aloittelijoiden treeneihin, mitä sisähallit järjestää, ne on sellaisia avoimia mihin kuka vaan pystyy osallistumaan kertamaksulla. Siellä myös tutustuu uusiin ihmisiin ja uusiin pelikavereihin, joiden kanssa on sitten helppo varata vuoroja jatkossa.

Beach volley, eli tuttavallisemmin biitsi, on hyvin yhteisöllinen laji ja kaikki uudet harrastajat otetaan hyvin vastaan.

Talviaikaan beach volley sisähallit ovat myös hyviä pakopaikkoja valoon ja lämpöön synkkänä vuodenaikana. Niissä pystyy järjestämään tunnelmallisia ja hauskoja tapahtumia.

– Halleissa pystyy järjestämään esimerkiksi after beach tyylistä juttua, missä voi pelata vapaasti samalla kun himmennetään valoja ja on tanssilattiaa ja DJ:tä. Voi vaikka järjestää synttäreitä tai pikkujoulut. Kaikki kyllä onnistuu, tämä on iso halli ja porukkaa kyllä mahtuu, Iisakkala vihjaa innostuneesti.

Biitsi siis vaikuttaa oivalta vaihtoehdolta liikuntaharrastukseksi ja ajanviettoon. Samalla nauttien siloisesta hiekasta ja valosta luonnonoloista riippumatta. Ehkäpä tällä voisi korvata jopa etelän matkan!

Teksti ja kuvat: Jarkko Ruuska

Pitäisikö huolestua lasten ja nuorten käyttäytymisestä

Lasten ja nuorten käytös puhuttaa enemmän kuin koskaan. Onko kyse ohimenevästä ilmiöstä vai syvemmästä huolenaiheesta? Sosiaalinen media kasvattaa sukupolvea, joka etsii näkyvyyttä, mutta voimmeko vielä kääntää suunnan?

Kouluissa tapahtuva huono käytös on viime vuosina herättänyt paljon keskustelua. Opettajat kertovat yhä useammin, että oppitunnit häiriintyvät, oppilaiden keskittymiskyky on heikentynyt, ja kunnioitus ja arvostus opettajia kohtaan on vähentynyt. Samalla sosiaalinen media on tuonut ilmiön näkyväksi, esimerkiksi TikTokissa levisi videopätkä, jossa oppilaat tahallaan provosoivat opettajia tai häiritsevät opetusta. Mutta mistä tällainen käytös kumpuaa, ja pitäisikö siitä olla huolissaan?

Omien opiskeluhavaintojeni perusteella tilanne on muuttunut viime vuosikymmenen aikana. Opiskelen itse tällä hetkellä koulussa, jossa ikähaarukka vaihtelee 18-vuotiaista aina 50-vuotiaisiin asti. Olen huomannut, että monet nuoret aikuisetkin käyttäytyvät tunneilla häiritsevästi. He puhuvat päälle, vitsailevat jatkuvasti, eivät viittaa ja keskeyttävät opettajaa ja opetusta. Nuorten käyttäytyminen sekä vanhempien kunnioitus ovat huonontuneet vuosien mittaan. Osa nuorista puhuu esimerkiksi vanhemmilleen erittäin rumasti, ilman minkäänlaista kunnioitusta. Kun vertaa nykytilannetta vielä 2000-luvun alkupuoleen, kurin ja käytöstapojen taso oli huomattavasti korkeampi.

On selvää, että pelkkä vanhan ajan kuri ei toimi nyky-yhteiskunnassa, mutta jotakin on kadonnut. Kunnioituksen ja rajojen merkitys ei enää ole itsestäänselvyys.

Yksi keskeinen syy koulukäytöksen heikkenemiseen liittyy kasvatukseen perheissä. 

Monissa perheissä vanhemmat eivät aseta riittäviä rajoja, ja lapsen yksilöllisyyttä korostetaan liikaa. Lapsi saa usein päättää asioista, jotka kuuluisivat aikuisen vastuulle. Jo varhaiskasvatuksessa näkyy, että osa lapsista ei ole tottunut noudattamaan yhteisiä sääntöjä tai ottamaan vastaan ohjausta.

Tutkimusten mukaan johdonmukainen rajojen asettaminen tukee lapsen turvallisuuden tunnetta ja sosiaalisten taitojen kehittymistä. Vanhempien ja koulun välinen yhteistyö on monin paikoin vaikeutunut. Kun vanhemmat kritisoivat opettajia avoimesti, se heikentää koulun auktoriteettia lasten silmissä. Näin opettajan mahdollisuudet ylläpitää järjestystä ja kasvattaa vastuullisuutta pienenevät.

Huono käytös ei kuitenkaan aina johdu kasvatuksen puutteesta. Viime vuosien tutkimukset (esim. THL 2023, Opetushallitus 2024) osoittavat, että oppilaiden väsymys, kuormitus, mielenterveysongelmat ja oppimisvaikeudet lisäävät häiriökäyttäytymisen riskiä. Monilla nuorilla on diagnosoitu esimerkiksi ADHD tai masennus, ja pandemia-aika lisäsi entisestään yksinäisyyttä ja ahdistuneisuutta.

Kun nuori voi huonosti, se näkyy usein käytöksessä, keskittyminen herpaantuu, ärsyyntyminen kasvaa, ja oppitunneilla on vaikea pysyä mukana. Käytös on siis oire jostakin syvemmästä.

Sosiaalinen media vaikuttaa nuorten käyttäytymiseen merkittävästi. Huomiota haetaan seuraajilta, ja provosoiva käytös saatetaan nähdä keinona saada näkyvyyttä. Kun häiriökäyttäytymisestä tulee “sisältöä” someen, se normalisoi epäkunnioittavaa toimintaa. Lisäksi jatkuva verkossa oleminen kuormittaa nuoria henkisesti ja vähentää läsnäoloa koulussa. Kuitenkin iso osa nuorista osaa käyttäytyä ja kunnioittaa muita. Kaikki nuoret eivät aiheuta häiriöitä, ja monilla on terve käsitys toisten huomioimisesta ja vastuullisuudesta. Tämä osoittaa, että oikeanlaisella tuella ja kasvatuksella hyvät käytöstavat ovat yhä vahvasti mahdollisia.

Vaikka tilanne koulumaailmassa on haastava, siihen on olemassa ratkaisuja.

  • Varhaiskasvatuksessa tulisi korostaa tunnetaitoja ja käytöksen ohjausta. Lasten kanssa pitäisi säännöllisesti keskustella siitä, mikä on sopivaa käytöstä ja miksi.
  • Kouluissa voitaisiin ottaa käyttöön viikoittaisia tai kuukausittaisia tunne- ja vuorovaikutustaitojen oppitunteja. Näissä harjoiteltaisiin kuuntelemista, empatiaa ja toisten kunnioittamista.
  • Vanhemmille tulisi tarjota enemmän tukea kasvatukseen. Esimerkiksi vanhempainilloissa voitaisiin käsitellä rajojen asettamista ja lapsen vastuullisuuden kehittämistä.
  • Opettajien arvostus täytyy palauttaa. Kun kouluyhteisö, vanhemmat ja oppilaat kunnioittavat opettajan työtä, se heijastuu oppilaiden asenteisiin ja käytökseen.

Huono käytös kouluissa on monisyinen ongelma, joka ei ratkea yhdellä keinolla. 

Kyse ei ole vain kasvatuksen puutteesta tai kurin löystymisestä, vaan laajemmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Nuoret kasvavat maailmassa, jossa rajat ja arvot ovat hämärtyneet, ja jossa somekulttuuri muokkaa käyttäytymistä jatkuvasti.

Kuitenkin muutos on mahdollinen. Kun perheet, koulut ja yhteiskunta toimivat yhdessä ja panostavat tunnetaitoihin, kasvatukseen ja arvostukseen, voidaan palata aikaan, jolloin opettajan tullessa luokkaan oppilaat todella kuuntelivat, ei pelosta, vaan kunnioituksesta ja arvostuksesta. 

Kuvat: Pixabay

Teksti: Muhamed Bashir

Miten lemmikit viettävät lomamme?

Koirat ovat suomessa suosituin lemmikkieläin ja suosio vain kasvaa vuosi vuodelta. Taloustutkimuksen mukaan koiria oli vuonna 2023 yli 800 000. Toiseksi eniten lemmikkeinä on kissoja. Lomareissulle lähtiessä, monille voi olla haastavaa löytää hoitopaikkaa omalle lemmikilleen. Lemmikkihotellit ovat oiva vaihtoehto koirille ja kissoille viettää lomapäivät. Hotelleja, sekä päivähoitoa tarjoavia paikkoja, löytyy nykyään useammilta paikkakunnilta.

Tassumafian koirahotelliin ja päivähoitoon ovat tervetulleita kaiken kokoiset ja näköiset koirakaverit. Tarjolla on myös tilat kissoille. Ihmisiä kohtaan aggressiiviset tapaukset, on kuitenkin syytä jättää kotiin.
Miina Mäkelä on Tassumafian toimipistevastaava. Koirahoitola perustettiin sen tuomien hyötyjen vuoksi, josta paikan toimitusjohtajalla oli omakohtaista kokemusta. Ensimmäinen toimipiste perustettiin vuonna 2018 Ruoholahteen ja Vantaalle tultiin 2022.
Tassumafian koirahotelliin mahtuu kerralla jopa kolmekymmentä koiraa, sekä kissoja yksitoista.
Päivät koostuvat oikeista koiranpäivistä. Lenkkeillään, leikitään, syödään ja levätään. Jos koirasi ei tule muiden lajitovereiden kanssa toimeen, niin heille on tarjolla omat huoneet.
Vantaan toimipisteessä, koirat pääsevät päivän aikana ulkoilemaan myös aidatulle alueelle. Siellä on tilaa juoksennella ja leikkiä.
Koirapäiväkodit ovat vuosi vuodelta kasvattanut suosiota suomessa. Monesti koiria tuodaan päiväkotiin eroahdistuksen vuoksi tai ihan vain sosialisoitumaan.
Vantaan toimipiste on suosittu koirahotelli uutenavuotena, sillä sinne ei kuulu rakettien pauke.
Koirille on tarjolla omat tilat, joissa on vilttejä, sekä sohvat lepäämiseen. Monet tykkäävät kuitenkin nukkua yhdessä käytävällä olevilla pedeillä. Kissoille on myös omat aidatut tilat.

Kuvat ja teksti: Joanna Kulmala