Oppitunteja eläville – on esitys, jonka toivoisi jokaisen näkevän

Oppitunteja eläville -esitykseen lippu saatu Kansallisteatterista. Oppitunteja eläville on Akse Petterssonin ensimmäinen Kansallisteatterissa kantaesitettävä esitys ja samalla ensimmäinen kolmesta Akse Petterssonin kotiohjauksesta Kansallisteatteriin. Esitys on vaikuttava kokonaisuus, jossa vedet silmissä nauramisen sijaan huomaa istuvansa etukenossa kohti lavaa ja hymähtelevänsä kohtauksesta toiseen ihmisten hölmöydelle ja rajoittuneisuudelle.

Akse Petterssonin ohjausta katsomaan mennessä odotukseni ovat lähtökohtaisesti paljon korkeammalla kuin minkään muun suomalaisen ohjaajan ohjaamissa teoksissa. Olen nähnyt Petterssonin ohjauksista Eldoradon vuonna 2013 Teatteri Takomossa, teatteritapaukseksikin nousseen Kaspar Hauserin vuonna 2014 Q-teatterissa, Arki ja kauhu -teoksen vuonna 2018 Q-teatterissa, Jäähyväiset kahvihuoneelle vuonna 2024 Kansallisteatterissa sekä Joitakin keskusteluja merkityksestä vuonna 2024 Q-teatterissa. Kaikissa muissa paitsi Arki ja kauhu- esityksissä nauroin vedet silmissä lähes koko esityksen ajan. Samaa odotin Oppitunteja eläville -esityksestä, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Esitys tuotti yksittäisiä naurun purskahduksia ja muutamia naurukohtauksia, mutta muutoin esitys piti otteessaan muilla keinoin.

Näyttelijöiden on helppo hymyillä loppukumarruksissa onnistuneen esityksen jälkeen.

Jäähyväiset kahvihuoneelle sekä Joitakin keskusteluja merkityksestä -esitykset sisälsivät molemmat pitkiä ja nokkelia monologeja, joissa jokainen teoksen näyttelijä pääsi vuorollaan loistamaan muiden kannatellessa keskipisteenä olevan kollegan suoritusta. Tässä Oppitunteja eläville -esityksessä nämä Petterssonin ohjauksille tyypilliset näyttelijöiden näytönpaikat alkoivat kunnolla vasta esityksen puolivälissä. Esitys lähti rullaamaan tiukemmalla rytmillä ja paremmalla kohtausten kuljetuksella esityksen puolivälistä alkaen. Joonas Heikkisen huikea Bulu Lulu- monologi oli alkusysäys näiden hienojen monologien sarjalle. Heikkisen heittäytyminen koehenkilönä piuha päässä hulvattomaan Bulu Lulu- monologiin oli riemukasta katsottavaa ja viimeistään se sai yleisön lämpenemään kunnolla. Esitys sijoittui työpaikalle, jossa kolmea työntekijää näyttelivät Katariina Kaitue, Janne Reinikainen ja Joonas Heikkinen. Esihenkilöä esitti Heikki Pitkänen. Kiinnostava yksityiskohta oli se, että näyttelijöiden roolihahmojen nimet olivat samat kuin näyttelijöiden oikeat nimet. Tämä valinta laittaa katsojan aivot tietyllä tavalla outoon asentoon, sillä roolihahmon ja näyttelijän oman minän välinen rako on häivytetty erilailla kuin mihin olemme yleisesti tottuneet. Hahmot olivat tyyliltään myös hyvin toisistaan erottuvat. Katariina Kaitue teki erottuvammin isoa fysiikaltaankin koomiseksi taittavaa hahmoa, kun taas esihenkilöä näyttelevän Pitkäsen ilmaisu oli pienieleisempää ja enemmän neutraalilla tyylillä ilmaistu. Hahmoissa pelattiin komiikalle sopivissa mittasuhteissa, sillä hahmojen tyylierot pitivät kokonaistasapainon hallinnassa.

Akse Pettersson opetti Teatteri-ilmaisun ohjaaja -opintojeni aikana minulle dramaturgiaa ja päällimmäisenä hänen opeistaan minulle on jäänyt mieleen kärjistämisen tärkeys komiikan tekemisessä. Kun jostain asiasta tai ilmiöstä haluaa repiä komiikkaa rutkasti, kannattaa se kärjistää äärimmilleen. Tätä kärjistämistä olen Petterssonin ohjauksissa nähnyt paljon ja se on yksi juurisyy siihen, mikä hänen esityksissään naurattaa niin, että vedet valuu silmissä. Tätä tarjoiltiin Oppitunteja eläville- esityksessä muun muassa työntekijöiden välisessä iso arvostus -kohtauksessa. Työntekijät vuorollaan kehuivat toisiaan ja kehuminen yltyi äärimmilleen, kunnes tunnelman laski esihenkilön yhtäkkinen rehellinen myötäilevä kommentti yhden työntekijän ärsyttävyydestä. Tunnelma vaihtui korkealle kohotetusta täysin lässähtäneeseen, hyvin kiusalliseen keskusteluun.

Läpi esityksen näyttelijät kuljettivat esitystä taidokkaasti tunnelman ja rytmin sulavilla vaihdoksilla. Läheskään kaikissa teatteriesityksissä tunnelman vaihtelut ja näytelmän kokonaisuuden rytmitys ei ole tehty näin saumattomasti ja taidokkaasti. Uskon kuitenkin, että ohjaus, näytelmän roolitus, näyttelijöiden välinen kemia ja sopiva improvisaation vapaus ovat avain onnistumiseen. Näyttelijät olivat todella ottaneet improvisaatio vapauden tosissaan, sillä näytelmän virallinen kesto oli tunti ja neljäkymmentä minuuttia ilman väliaikaa, mutta tämä esitys kesti lähes kaksi tuntia. Kuulin aulahenkilökunnalta esityksen jälkeen, että tämän illan esityksessä todella saatiin nauttia näyttelijöiden hetkessä elämisestä. Esityksessä oli monia huikeita kohtia, joissa Joonas Heikkinen veti lyhyitä yleisöä naurattavia monologeja ja hänestä näki miten hän sai lisäbuustia komiikalleen yleisöstä sekä kanssanäyttelijöistä. Oli useita kohtia, jossa Joonas oli lähellä purskahtaa nauruun, ja oli todella kiinnostavaa seurata miten näyttelijä saa pidettyä itsensä kasassa. Hyvin hän siinä onnistui, sillä hän on todella alan ammattilainen.

Yleisö aploodeeraa näyttelijöitä useita kertoja tulemaan loppukumarruksiin.

Esityksessä oli useita Petterssonin ohjauksille ja käsikirjoitukselle tunnistettavia yksityiskohtia. Yhdessä kohtauksessa työpaikan esihenkilö hahmo kertoo, että oli hänelläkin haave: hän toivoi että olisi saanut asua Roihuvuoressa jonain päivänä. Juuri näitä tarkkanäköisiä, ajalle ja ikäluokalleen tyypillisiä tietyn kohderyhmän muoti-ilmiöitä Pettersson tiputtelee pitkin esitystä. Muistan edelleen miten nauroin aikanaan hyvin pitkään Petterssonin Kaspar Hauser- esityksessä, kun Eero Ritalan näyttelemä hahmo kertoi siitä, miten kaikki trendikkäät ihmiset muuttavat nyt Berliiniin. Tuohon aikaan Suomessa oli kova Berliini-buumi. Itsekin muistan matkustaneeni Berliiniin niinä aikoina ja hehkuttaneeni kaupunkia suuresti. Pettersson rakentaa esityksissään kärjistyksiä myös näyttämökuvaan ilmentämällä niitä tiettyjen elementtien isona massana. Tässä esityksessä se oli kasa mallinukkeja, joiden sekaan lavalla ollut mallinukke heitettiin. Oppitunteja eläville -esitys sisälsi monia hauskoja ja teräviä havaintoja ihmismielen hölmöydestä. Esityksessä havainnollistettiin hienosti miten paljon tyhjiä sanoja me voimme puhua yleisissä keskusteluissa ilman että kukaan puuttuu siihen. Katariina Kaitueen monologi työpaikan tauolla oli nerokas.

Työntekijät olivat porukalla viettämässä lakisääteistä taukoa ja Katariinan yksittäisistä toisiinsa liittymättömistä sanoista yhteen niputettu puhe tavallaan kuulosti järkevältä, mutta mitään todellista asiasisältöä siinä ei ollut. Eräässä kohtauksessa Katariina Kaitueen roolihahmo oli työpaikan koetestausten vuoksi eristyksissä juuri lakisääteisen tauon ajan, ja silloin Reinikaisen ja Pitkäsen hahmot keskustelivat kahvitauolla keskenään, johon Heikkisen hahmo kommentoi heille miten hyvää taukokeskustelua he olivat käyneet. Tämäkin kohtaus kuvasti mielestäni todella hienosti kollektiivista hölmöyttä, jota me kohtaamme välillä työyhteisöissä. Erittäin tunnistettavaa ja samalla laittaa myös ajattelemaan, että miten paljon sitä itse sortuu samaan.

Näytelmän lavastus ennen esityksen alkua.

Katri Renton ja Akse Petterssonin lavastussuunnittelu on briljantti. Värimaailma lavastuksessa ja Auli Turtiaisen pukusuunnittelussa kohtasivat täydellisesti. Anna Pölläsen valosuunnittelu oli myös moitteetonta. Työpaikalla yksin kirjaa lukeva ja muita hahmoja valvova sekä yhteiseen toimintaan itsenäisesti omalta paikalta osallistuva hahmo oli todella kiinnostava. Välillä hän soitti ja lauloi, ja musiikki kuljettikin useassa kohdassa näytelmää hienosti eteenpäin. Kaiken kaikkiaan esityksessä ei ollut yhtään heikkoa osa-aluetta. Toivon, että jokainen ihminen pääsisi kokemaan tällaista teatteria, jossa voi samaan aikaan vaikuttua, viihtyä, ihmetellä, pohdiskella, nauraa ja tuntea olonsa kotoisaksi. Tätä Akse Petterssonin esitykset ovat olleet minulle kerta toisensa jälkeen.

Lopussa näyttelijät ovat levittäytyneet lavalle niin, että tilankäyttö kaikkien oppien valossa näyttäytyy yleisöön täydellisenä. Upea lavastus ja sen värit, näyttelijöiden puvustus ja valotilanteet antavat kaikki parastaan yleisölle. Kuuluu tasainen taustasurina ja kaikki näyttelijät ovat lavakuvassa, kun kauhea uhka on hetkellisesti ohi. Taustalla kuuluu pieni surina, lopulta yksi näyttelijöistä kysyy: mitäs sitten, surina loppuu. Lava hiljentyy täysin ja valot sammuvat. Loppu on kaikessa yksinkertaisuudessan todella vaikuttava. Jään kysymään vielä pitkään esityksen jälkeen itseltänikin, että mitäs sitten? Ovatko asiat lopulta siksi liian monimutkaisia, koska teemme niistä sellaisia? Voisimmeko vain olla ja elää tyytyväisinä tässä hetkessä?

Teksti ja kuvat: Birgitta Taussi.

Onko kaupunkiviljely ruoantuotannon tulevaisuutta?

Dodo ry on urbaani ympäristöjärjestö, jolla on Pasilan ratapihalla kaikille avoin kaupunkiviljelyn keskus Kääntöpöytä. Paikka tarjoaa mahdollisuuden kehittää uusia ruoantuotannon menetelmiä ja harrastaa kaupunkiviljelyä yhteisöllisessä ilmapiirissä.

Marraskuun harmaudessakin voi nähdä, että Kääntöpöydän yhteisöviljelmä on vehreimmillään todellinen keidas keskellä kaupunkia. Paikkoja esittelee Malm Nordlund, Dodo ry:n kehityspäällikkö, joka myös kertoo järjestön toiminnasta. Ei tarvitse lähteä kauaksi kaupungista ollakseen edes osittain omavarainen ruoantuotannossa – Dodo ry:n kaupunkiviljelmillä Pasilassa järjestetään tapahtumia ja talkoita, jotka ovat kaikille avoimia.

“Talvi on parasta aikaa alkaa suunnittelemaan kevään istutuksia”, kertoo ananaskirsikan lehtiä esittelevä Dodo ry:n kehityspäällikkö Malm Nordlund.
Kääntöpöydän kasvihuone ja sen takana olevat viljelylaatikot tuovat väriä ja eloa Pasilan vanhan ratapihan ympäristöön.

Kaupungissa asuminen ei välttämättä tarkoita luonnosta irrallaan olemista. Jos haluaa kasvattaa edes osan omasta ruoastaan, voi aloittaa yrteistä ikkunalaudalla. Kunnianhimoisille siirtolapuutarhamökki tai viljelypalsta antaa vapaat kädet, mutta sitoo omistajansa maksamaan vuokraa ja hoitamaan kasvimaata jopa päivittäin.

Yhteisöviljelmät ja pienpalstaviljelmät mahdollistavat kaupungissa viljelyn ja vastuun jakamisen porukalla. Viljelysten antimia hyödynnetään Dodo ry:n tapahtumissa, ja toki talkoolaiset saavat osuuden sadosta kotiinsa. Satoa häviää harvakseltaan ja useimmiten vorona on kaupunkilaisista rotta tai lintu. Kääntöpöydällä voi myös kokeilla uusia ruoantuotannon menetelmiä, kuten vesiviljelyä tai sienien viljelyyn suunniteltuja laatikoita. Oman elämänsä viljely-innovaattoreille Dodo ry voi toimia uusien ideoiden toteutusalustana ja taustatukena.

Hyppyherkkukurkku on erityisen satoisa hyötykasvi, joka muistuttaa maultaan ihan tavallista kurkkua.
Yhdestä ainoasta herkkuhyppykurkun taimesta syntyi kattoon asti versoava kasvi.
Viinisuolaheinää on helppo kasvattaa itse kaupan yrttipurkeista, kuten kasvihuoneessa on tehty.

Kääntöpöydän viljelykset ja kasvihuone pyörivät pääasiassa vapaaehtoisvoimin, mutta Dodo ry:n palkkaama puutarhuri suunnittelee, mitä Kääntöpöydällä kasvatetaan. Yhteisön jäsenet ja talkooviljelijät voivat osallistua työpajoissa kasvien valintaan. Siemenpankki on kattava, ja se sisältää tuttujen ruoka- ja hyötykasvien lisäksi myös eksoottisempia tuttavuuksia, kuten kasvihuoneen kattoon asti versovan herkkuhyppykurkun siemeniä.

Siemenpankki on iso ja kasvaa koko ajan, sillä siemeniä tulee myös lahjoituksena.

Kun talvikauden käyttää hyödyksi viljelysten suunnitteluun, tulee kevät yllättävän nopeasti. Kasvukautta voi pidentää aloittamalla siementen idättämisen jo maaliskuussa sisätiloissa kasvilamppujen alla. Näin taimet saa siirrettyä ajoissa kasvihuoneeseen.

Talviaikaan voi myös nauttia edellisen kesän sadosta. Yrttien kuivaus ja jauhaminen mausteiksi tai teeksi, erilaiset säilykkeet ja sadon hyödyntäminen yhdessä kokkailen vahvistavat yhteyttä luonnon antimiin, vaikka puutarha olisi jo hallan alla.

Sadon viimeiset tomaatit on kerätty kasvihuoneesta marraskuun alussa ja viety sisälle kypsymään.
Urban Dinner -tapahtumassa on tehty kombuchaa, eli käymisteitse valmistettua probioottista teejuomaa.

Ympäristönäkökulma ja yhdessä tekeminen ovat Dodo ry:n toiminnan ja tapahtumien keskiössä. Urban Dinner -tapahtuma keskittyy ruoantuotannon tulevaisuuteen keräämällä ihmisiä talkoilemaan viljelyksille ja kokkaamaan yhdessä hyödyntäen Kääntöpöydän antimia tai hävikkiruokaa. Joka toinen tiistai kerääntyvä ryhmä on avoin kaikille kestävästä ruoantuotannosta kiinnostuneille, ja illallisen jälkeen on usein työpajoja ja keskustelutilaisuuksia.

Kääntöpöydän ympäristössä on viljelysten lisäksi myös kolme mehiläispesää, joita hoidetaan järjestön ja vapaaehtoisten voimin.
Mehiläiset keräävät mettä noin kilometrin säteellä pesästä. Kääntöpöydän lisäksi lähellä on Töölönlahden ja Keskuspuiston vehreät alueet, ja hunajasato olikin tänä vuonna runsas.

Teksti ja kuvat: Ira Pöllänen

Hyrox, sometrendi vai vaativa kilpailumuoto?

Rebecca Ehrnrooth oli keväällä 2025 lopettelemassa omaa hiihtouraansa, ja hän löysikin somesta lajin nimeltä hyrox. Juuri tuohon aikaan kovassa nosteessa oleva laji trendasi somessa.

Kuvassa Ehrnrooth työntää kelkkaa

Ehrnrooth kilpaili syksyllä Norjassa Hyrox Pro Doubles Women -sarjassa ja hänen tavoitteenaan oli saada MM-kisapaikka ensi keväälle. Ihan taso ei siihen riitänyt, ja tällä hetkellä Ehrnroothin ja hänen parinsa Pernilla Böckermanin katseet ovat jo seuraavissa kisoissa. MM-paikka on yhä avoimena ja sinne on tavoitteet laitettu.

Voimaa ja erityisesti kestävyyttä vaativa laji pitää sisällään kahdeksan toiminnallista liikettä, minkä välissä aina juostaan yksi kilometri. Toiminnalliset liikkeet ovat SkiErg 1km, kelkan työntö 50m, kelkan veto 50m, burpeet 80m, soutulaite 1km, farmarikävely 200m, etenevä askelkyykky 100m sekä WallBall 100 toistoa.

Ehrnrooth treenaa todella monipuolisesti, vaikkakaan kokonaista kisasuoritusta ei treenata. Laji on kuitenkin kestävyyslaji, ja Ehrnrooth kokee saaneensa hyvän pohjan hiihdosta.

Norjassa meni toiminnallisten liikkeiden jaot vähän heikosti ja siihen halutaan panostaa, myös sähäkkä vaihto liikkeiden välissä on tärkeää. Eikä kannata lähteä liian kovaa alkuun. Seuraavat kisat ovat nyt Tukholmassa ennen joulua.

Haastattelussa Ehrnrooth kertoo, miten hän treenaa, miten Böckermanista ja hänestä tuli pari, miten Norjassa valmistauduttiin ja mitkä ovat tulevaisuuden näkymät?

Kuvassa Ehrnrooth tekee WallBall

Kuuntele koko haastattelu tästä.

Kuvat ja teksti: Nea Kankkunen

“No mitä snäckääjät!” – Janne Lehmonen hallitsee monimedian ja tekee makuelämyksistä sisältöä

Radiosta, somesta, podcastista sekä nykyään televisiosta tuttu Janne Lehmonen tunnetaan energisenä juontajana ja ruokaa rakastavana snäckääjä. Lehmonen kertoo, kuinka hän päätyi R-kioskin kassalta radion kautta Selviytyjät Suomi -ohjelmaan.

Bauer Median toimiston oven avaa televisiosta tuttu naama, jonka äänen tunnistaa myös ilman kasvojen kuvaa. Iloinen ja positiivista energiaa huokuva Janne Lehmonen toivottaa tervetulleeksi Kaapelitehtaan toimitiloihin, missä hän juontaa NRJ:n iltalähetystä. Nopean kierroksen jälkeen asetumme pieneen kokoushuoneeseen juttelemaan siitä, millaista on hallita montaa mediaa yhtä aikaa ja miten hänen uransa on vienyt R-kioskin kassalta radioon, someen ja televisioon.

Lehmosen radioura sai alkunsa vuonna 2015, kun hän aloitti Laajasalon opiston radiotoimittajaopinnot. Päätös oli tietoinen riski: maksullinen koulutus tarkoitti opintolainaa ja epävarmaa tulevaisuutta. Laajasalossa Lehmonen pääsi kuitenkin heti tekemään käytännön radiotyötä, ja opintojen loppuvaiheessa hän päätyi harjoitteluun Bassoradiolle.

Työharjoittelun jälkeen vakituista paikkaa ei vielä löytynyt, ja Lehmonen palasi R-kioskin kassalle, mutta puhelin pysyi äänellisellä. Haave radiotyöstä ei kadonnut, ja puoli vuotta myöhemmin odotus palkittiin. NRJ:ltä tarjottiin vakituista paikkaa radiotoimittajana. Lehmonen ehti jo epäillä, että paikka olisi mennyt sivusuun, mutta oikea hetki koitti juuri ajoissa. NRJ:llä Lehmonen vietti vuodet 2017-2020, josta hän siirtyi Bassolle seuraavaksi viideksi vuodeksi.

Bassolla vietetyt vuodet antoivat paljon. Radiolähetysten lisäksi Lehmonen alkoi tehdä Laudi-podcastia yhdessä Tijan Foonin kanssa. Rap-aiheista podcastia on julkaistu yli sata jaksoa ja se on kerännyt uskollisen kuulijakunnan.

Vuonna 2024 Lehmonen otti uuden askeleen someurallaan perustaessaan Instagram- ja TikTok-tilin @jannesnacks. Hän alkoi jakaa ruokakokemuksia ja reseptejä erilaisista snäkeistä, erityisesti amerikkalaistyylisistä sandwicheista. Jokainen video alkaa jo ikoniseksi muodostuneella lausahduksella: “No mitä snäckääjät!” Sloganista tuli nopeasti hänen tavaramerkkinsä, ja moni seuraaja tuntee hänet nykyään paremmin snäckääjänä kuin radiopersoonana.

Nautinnollinen hetki täytetyn voileivän ääressä

Vuonna 2024 Lehmonen sai yllättävän kutsun reality-ohjelmaan ja hän suostui mukaan, tietämättä aluksi edes mistä ohjelmasta oli kyse. Vuonna 2025 hänet nähdään Selviytyjät Suomi -ohjelman yhdeksännellä kaudella ystävänsä Semon Välisen kanssa. Ohjelma esitetään Nelosella ja Ruudussa sunnuntaisin.

Lehmonen edusti Selviytyjissä Burungin heimoa.

Malesian viidakossa makumaailma oli kuitenkin kaukana snäckääjän herkkuleivistä. Lehmonen kertoo, että ruoka koostui pääasiassa riisistä ja itse tehdystä, kuivasta, littanasta leivästä.

– Karuin ruokakokemus saarella liittyi olosuhteisiin sen ympärillä. Ruokaa ei ollut määräänsä enempää tarjolla. Huonosti nukutun yön ja hävityn kisan jälkeen pieni riisikippo ei lämmittänyt paljoa mieltä, hän kuvailee. Mauton riisi sai haaveilemaan aivan tavallisista herkuista, kuten rapeasta, uppopaistetusta kanasta.

Lehmonen taistelemassa paikastaan Selviytyjät Suomi -kisassa

Vaikeasta kokemuksesta jäi kuitenkin paljon käteen. Lehmonen oppi arvostamaan rapean ruoan antamaa euforisuuden tunnetta, sillä saarella syöty riisi on tasaisen pehmeää “mössöä”. Selviyjät Suomi -ohjelman kautta Lehmonen on saanut lisää näkyvyyttä somekanavilleen. 

@jannesnacks TikTok -tilillä on jo yli 170 ruoka-aiheista videota

Nykyään Lehmonen juontaa NRJ:n iltaa joka arkipäivä klo 18-20. Podcastin, radion ja ruokapäivitysten myötä kalenterin täyttö ja aikataulutus on tullut Lehmoselle erittäin tutuksi.

– Paljon se on aikatauluttamista, mutta päivän päätteeksi kun kaikki jutut menee omalla tahollansa eteenpäin, niin siitä tulee palkitseva olo, kertoo Lehmonen. 

Vaikka Selviytyjissä päivät kuluivat hitaasti, Helsingin kaduilla oli kulunut vain pieni pala keväästä. Nyt Lehmonen jatkaa omaa polkuaan rennolla otteella pilke silmäkulmassa. Olipa kyse radiosta, somesta tai viidakon kisasta, yksi asia pysyy samana: aitous. Niin kuin Lehmonen itse sanoisi: “Ruoka hyvä, elämä kaunis”.

Lehmonen esittelee täytettyä focacciaa.

Teksti: Oiva Paakkari

Kuvat saatu Janne Lehmoselta.

Tarvitseeko Suomi huippu-urheilua? 

Suomalainen huippu-urheilu on muuttunut isoksi kysymysmerkiksi 2020-luvulla.


Joskus olen kuullut sanottavan, että suomalaiset ovat huippu-urheilukansaa. Mielestäni olemme menestyshullua kansaa. Vanhemmat lukijat voivat muistaa vuoden 2006 curling-ihmeen. Suomi sai Torinon olympialaisista curlingissa hopeaa. Lajin ympärillä oli hetkellinen buumi. Sama nähtiin mm. koripallon EM-menestyksessä tänä vuonna. Kun joku menestyy kansastamme, olemme hänen rinnallaan. Ennen menestystä ei meidän kateelliselta kansaltamme selkääntaputuksia tule.


Mitä huippu-urheilu tuo Suomelle? Kansallista identiteettiä kenties, aikuiset miehet ilman paitaa kylpemässä torilla suihkulähteessä jääkiekon MM-kisojen menestyksen jälkeen. Tässä, jos jossain, voi tuntea urheilun tuoman yhteisöllisyyden tunteen. Huippu-urheilu tuo ehkä esikuvia, tätäkin väitettä on lähivuosina alettu kyseenalaistamaan, koska huippu-urheiluun laitettava taloudellinen tuki on herättänyt mielipiteitä. Allekirjoittanut on itse esittänyt ulkojäillä tai pallokentilläeri pelaajia, jotka olivat lapsuuteni idoleita. Esikuvat ovat elintärkeitä, lapset omaksuvat hyviä tapoja, ja mahdollisesti urheilullista elämäntapaa, mikä taas voi edesauttaa kansalaisten hyvinvointia isossa kuvassa.


Mistä meidät tunnetaan ulkomailla? Kenties, jos menet Hollantiin, vastaus on Jari Litmasesta. Iso-Britanniassa vastaus voisi olla Sami Hyypiä. Jenkeissä sekä Kanadassa isoja nimiä on useita jääkiekon saralta, niitä on turha edes lähteä nimeämään. Kansainvälisesti meidän suomalaista kuvaa on rakentanut mm. Kimi Räikkönen, Paavo Nurmi ja Lasse Viren. Urheilu tavoittaa niin suuren osan maailman ihmisistä, että se auttaa maamme tunnettavuuteen. Nykyajan ongelma on se, että urheilussa pitäisi menestyä, jotta näkyvyyttä olisi. 


Mitä pidämme tärkeänä? Faktoja pöytään: Valtiovarainministeriön 2026 talousarvioesityksen mukaan valtiollamme on noin 180 miljardia velkaa, taloutemme ei ole ollut plussan puolella vuoden 2008 jälkeen. Menot ovat edellä mainitusta vuodesta yli tuplaantuneet ilman nettokuoletuksia, kun taas tulot eivät ole pysyneet mukana. Budjettitalouden menoista 2026 opetus- ja kulttuuriministeriö sai 8,9 miljardia, joka on 9,8% kokonaismenoista. Luonnollisesti urheiluun ja liikuntaan menevä määrä tästä on hyvin pieni, ja siitä huippu-urheiluun menee murto-osa. Huippu-urheilu vaatisi monipuolista tukea valtion tasolta myös muihin asioihin kuin esim. valituille urheilijoille myönnetyn apurahan muodossa. Onko meillä tärkeämpiäkin asioita ajatella kun olympiakulta keihäänheitosta, vai tuoko se lisäarvoa yhteiskuntaan, joka ui nyt jo syvissä vesissä?


Petteri Kilpinen Suomen Olympiakomitean nettisivuilla kirjoittaa, että yli 70% suomalaisista toivoo kansainvälistä menestystä suomalaisille urheilijoille, sekä kokee mielihyvää urheilun seuraamisesta. Urheilun suuret kilpailut tuovat jopa miljoonia suomalaisia television ääreen. Syntyy kahvipöytäkeskusteluja, legendoja, hetkiä ja tunteita joita harva asia tuottaa ihmisille. Huippu-urheilu on unholaan päin lipuva asia, josta olisi surullista päästää irti. Mitä se merkkaa meille kansana, jos pystymme haastamaan suuria mahtavia urheilumaita lajeissa, joissa meillä ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia. Tuottaa altavastaaja tarinoita ja kilpailla Suomen väreissä. Kulttuurillisissa asioissa mikään ei tule todennäköisesti ikinä yhdistämään kansaa yhtä paljon kuin suomalainen urheilumenestys. 

Teksti: Konsta Mervelä

Kuva: Pixabay

Lähteet:

https://www.olympiakomitea.fi/ajankohtaista/blogit/miksi-huippu-urheilu-on-erinomainen-sijoituskohde-suomen-taloudelle/
https://vm.fi/valtion-budjetti-lukuina

Stand up -lavan takana

Joku henkilö nousee lavalla ja kertoo pari vitsiä. Näinhän se stand up lyhyesti toimii. Mutta mitä kaikkea tapahtuu lavan takana ja kuinka esitys rakennetaan? Jännittääkö vuosia keikkailleet esiintyjät vieläkin jokaista keikkaa kuin sitä ensimmäistä?

Paikat alkavat Apollo Live Clubilla pikkuhiljaa täyttyä, kun illan ensimmäistä esiintyjää odotetaan.
Lavalta on suora pääsy takahuoneisiin, joissa jo illan esiintyjät saattavat jo valmistautua omiin esiintymisiinsä.
Kun saavun paikalle, Anitta Ahonen ja Ray Zambino vaihtavat kuulumisiaan. Ray Zambino on illan ensimmäinen esiintyjä. Ahonen valmistautuu esitykseensä katselemalla settilistaansa, meikkaamalla ja puhumalla muille esiintyjille.
Backstagella on tarjolla joitain virvokkeita, ja esiintyjät ovat myös tuoneet mukanaan omia eväitään.
Illan aloittava skotlantilainen Ray Zambino. Ensimmäisellä esiintyjällä on suuri rooli niin sanotusti rikkoa jää sekä lämmittää yleisöä seuraaville esiintyjille.

Suomea Ray Zambino ei osaa puhua kovinkaan hyvin, mutta ymmärtää puhuttua suomen kieltä. Zambino kertoo, että suomalais- ja skotlantilaisyleisö ei yllättäen eroa kovinkaan paljoa toisistaan. Niin sanottu “hecklaaminen” on ehkä yleisempää skotlantilaisessa yleisössä, Zambino pohtii. Hecklaamisella tarkoitetaan yleisöstä kuuluvaa häiriköivää tai huutelevaa kommentointia.

Ray Zambinolla on yli kymmenen vuoden kokemus stand upista, ja vaikka Zambinon esitys on kokonaan englanninkielinen, ei yleisö jää kylmäksi.
Illan toinen esiintyjä on Seksikäs-Suklaa, joka päättää tänään kokeilla uutta settilistaansa. Ennen keikkaa hän valmistautuu käymällä läpi settilistaa useita kertoja, mielellään omissa oloissa oman pään sisällä.

– Välillä on vaikeita päiviä, välillä on hyviä päiviä. Tänään oli vaikea päivä. Ois voinut mennä paremmin, pari juttua jäi välistä, Seksikäs-Suklaa toteaa myöhemmin esityksestään.

Seksikäs-Suklaalla on ollut pieni tauko stand up -lavoilta ja häntä jännitti todella paljon tämäniltainen esitys. Jännitys myös kertoo hänen mukaansa siitä, että hän rakastaa tätä lajia. Uutta settilistaansa hän on hionut kaksi kuukautta. Vaikka hänellä on valmiina backuppina vanhoja settilistoja, hän ei halua jäädä koomikoksi, joka kertoo vain samoja, vanhoja juttuja.

Viimeisenä esiintyjänä ennen puoliaikaa on Anitta Ahosen vuoro viihdyttää yleisöä. Ennen esitystä hän mielellään rentoutuu ja kuuntelee keikkoja, mutta tänään hänellä jäi harmillisesti kuulokkeet kotiin.

Ahosella on laskujensa mukaan takana yli 2700 esiintymistä. Silti viisi minuuttia ennen keikkaa alkaa jännittäminen. Jännitys on kuitenkin muuttunut vuosien varrella, ennen jännittäminen alkoi hieman aiemmin.

– Saatan mennä kattomaan esimerkiksi Rayn keikan sieltä yleisöstä, että vähän aistin [tunnelmaa], siellä on pikkujouluporukkaa, niin voi olla että vähän ties mitä ilmassa, Ahonen pohdiskelee ennen esitystään.

Runsaslukuinen yleisö on torstai-iltanakin löytänyt paikalle nauttimaan esityksistä.
Esiintyjät saavat kunnian kirjoittaa nimensä suureen mustaan kirjaan.
Mikko Vaismaa valmistautuu ennen esitystä. Hän maadoittautuu keikkaan, eli muun muassa käy läpi ”mielikuvaharjoituksia” tulevasta esiintymisestä sekä venyttelee kevyesti, että saa veren kiertämään.

Mikko Vaismaa on pitkä linjan stand up -koomikko. Takana tuhansia keikkoja, ja työkseen hän on tehnyt stand uppia 17 vuotta.

– Jännittää on vähän ehkä liian painokas sana tai antaa ehkä vääränlaisen mielikuvan. Jännittämistä se ei oikeastaan ole, joskus voi joku keikka jännittää, mutta kyllä se enemmän on, että joka keikka hermostuttaa ja joka keikka nostaa vähän adrenaliinia. Ja sen pitääkin olla niin, jos ei joskus joku keikka hermostuta sillä tavalla, niin se on oikeastaan vähän huolestuttavaa. Hermostuminen nostaa vireystasoa ja on sitä kautta valmiina suoritukseen, Vaismaa pohtii.

Vaismaa on illan viimeinen esiintyjä eli niin sanottu headliner. Esitystä ei Vaismaan kohdalla hiota kotona, vaan se tapahtuu lavalla ja yleisön edessä. Esitys ei oikeastaan koskaan ole valmis, eikä hän haluakaan että esitys olisi teatteriesitykseen verrattava täysin käsikirjoitettu kokonaisuus.

Illan pääesiintyjänä eli headlinerinä hänellä on ollut aikaa seurata muita esityksiä ja katsoa yleisön tunnelmia.

– Tykkään kyllä kuunnella edellisten koomikoitten esityksiä, vähän tiietään, että mikä siellä on meininki, mutta nyt se ei ollut niin hyvin mahdollista, kun tohon taakse ei oikein kuullut, Vaismaa mainitsee esityksensä jälkeen.

– Ensimmäisen vastuulla on lähteä kantamaan iltaa, ottaa vähän reppuselkään se ilta. Viimeisen kiitollinen tehtävä monesti on, että saa vaan sitten reppuselässä kannetun ja lämmitellyn yleisön ottaa vastaan. Toisaalta vaikka ensimmäinen joutuu tekemään vähän enemmän töitä ja viimeinen on se helpompi paikka, viimeisen pitää kuitenkin lunastaa se, ettei ilta lässähdä. Ei voi vaan rallatella, että siellä on lämmin yleisö menempä vaan sinne, Vaismaa kertoo.

Ohjauspöydälläkin riittää tekemistä, jotta show näyttää ja kuulostaa hyvältä. Työntekijät saavat nauraa ja nauttia esityksistä työn ohessa. Tämän reportaasin tekijälläkin oli pokassa pitämistä.
Illan muut esiintyjät ovat myös seuraamassa viimeistä esitystä.
Show’n päätyttyä katsojat ja koomikot jatkavat matkaansa viileään ja sateiseen torstai-iltaan.

Kuvat ja tekstit: Jesse Heiskanen

Tarjolla tänään – Suomen kenties kaurismäkeläisin elokuvateatteri

Hyvinkäällä sijaitseva Kinoma on nostalginen vuonna 1955 rakennettu elokuvateatteri, joka on erikoistunut Arthouse-genreen, sekä erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Elämä on tuonut yrittäjä Kari Härköselle mukanaan miellyttäviä muutoksia perheen muodossa. Kun perhe ja pienet lapset ovat asteikolla luonnollisesti ykkösenä, elokuvateatterin pyörittämiseen ei enää riitä aika. Jatkaja elokuvateatterille on hakusessa.

Elokuvateatteri Kinoman omistaja Kari Härkönen. Härkönen etsi vuonna 2019 itselleen asuntoa ja se löytyi Hyvinkäältä. Kauppaan kuului teatteri, jota mies alkoi pyörittämään innokkaasti ja suurin odotuksin muiden töidensä ohella. Mutta sitten iski koronapandemia, joka heitti varjon elokuva-alan ylle.
Perinteiseen tyyliin Kinomassa tehdään popparit itse.
Aulan sohva löytyi netistä yksityisen henkilön myynti-ilmoituksen perusteella. Teatteria uudistettiin vuosien aikana tyylikkäästi vanhaa kunnioittaen.
Teatterin käytävillä on elokuvateemaisia seinämaalauksia. Charlie Chaplin ja Frankenstein.
Vanha filmikela. Kinomassa pystyisi katsomaan elokuvia myös filmiltä.
Elokuvateatteria jo kolmannessa polvessa. Karin tytär (3,5 v.) innokkaana laitteiston parissa. Karin isä piti aikoinaan elokuvateatteria Imatralla. 
Konehuoneen digiprojektori, jolla voi näyttää elokuvan kuin elokuvan formaatista riippumatta.
Konehuoneesta ei lämpöä puutu, kun kaikki laitteet ovat käynnissä.
Näkymä konehuoneen pikku luukusta elokuvasaliin. Täältä voi tarkkailla salia ja säätää valojen kirkkautta. Teatterissa on 225 paikkainen elokuvasali.
Elokuvateatterissa on K18-aitio penkkeineen ja kaarisohvineen, jossa voi juoda vettä väkevämpääkin. Pöydät on tehty tammesta.
Kinoman omistaja Kari Härkönen on lanseerannut alalle uusia konsepteja, joista muutkin elokuvateatterit voivat nyt nauttia. Esimerkkeinä Movie & Music, yksityistilaisuudet, erikoislasten näytökset ja sporttibaari. Olisiko sinulla vastaavaa intohimoa elokuvien maailmaan ja rohkeutta lähteä jatkamaan idyllisen teatterin elämää?

Kuvat ja teksti: Niina Sinén

Jääkiekkoa, yhteisöllisyyttä ja hyvää mieltä

Kiekko-Espoon ja TPS:n välinen jääkiekko-ottelu pelattiin keskiviikkona 12. marraskuuta Espoossa. Ottelun teemana oli opiskelijatapahtuma: opiskelijat saivat ostaa lipun tapahtumaan vain kymmenellä eurolla ja heille oli järjestetty erilaista ohjelmaa ottelun lomassa.

Opiskelijoita löysi eniten katsomosta 213, joka toimi myös anniskelukatsomona. Kuva: Venla Airaksinen
Otteluun oli saapunut opiskelijoita useilta eri aloilta ja useista eri kouluista. Kuva: Venla Airaksinen
Kiekko-Espoon kannattajaryhmään kuuluvan Minea Heikkisen mielestä on hienoa, että kotipeleissä järjestetään erilaisia teemaotteluita. Hänen mielestään yhteisöllisyys on vahvasti läsnä Kiekko-Espoon peleissä ja kannattajissa. Heikkisen mukaan jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon. Kuva: Venla Airaksinen
Katsomossa tunnelma oli katossa koko ottelun ajan. Kiekko-Espoon kannattajat pitivät ääntä ja kannustivat joukkuettaan fanipäädyssä. Kuva: Venla Airaksinen
Ystävykset Rin Mervelä ja Elmi Ahonen ovat tulleet halpojen lippujen ja haalarimerkkien innoittamana viettämään yhteistä aikaa otteluun. He olivat iloisia opiskelijateemaisesta pelistä, vaikkakin pettyneitä pelin lopputulokseen.
Peli ei sujunut espoolaisten kannalta järin suotuisasti heidän hävitessä 4-2, mutta se ei menoa Metro Areenalla hidastanut. Kuva: Venla Airaksinen
Beerpong-peli oli suosiossa erätauoilla ja kisa oli tiukkaa. Alkoholiakin nautittiin jonkin verran. Kuva: Venla Airaksinen
Opiskelijat saivat tapahtumasta Kiekko-Espoon haalarimerkin sekä heidän yhteistyökumppanin Wibaxin haalarimerkin. Kuva: Venla Airaksinen
Tyhjä tuoppi oli yleinen näky anniskelukatsomossa. Kuva: Venla Airaksinen

Kuvat ja teksti: Venla Airaksinen

Kuvat ja tekstit: Venla Airaksinen

Nyt tai ei koskaan – puoli vuotta aikaa tulla raskaaksi

Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut Suomessa huomattavasti. Lapsien saamiseen suhtaudutaan nuorten aikuisten kesken entistäkin harkitummin ja odotetaan “sitä oikeaa hetkeä”. Joskus kuitenkin biologia puuttuu peliin ja päätökset täytyy tehdä välittömästi – Viivi Lindholm, 33 ja Niilo Aro, 28, tietävät millaista se on.

Noin vuosi sitten syyskuussa Viivi Lindholm marssi lääkärin vastaanotolle aikeenaan lahjoittaa munasolujaan lapsettomien pariskuntien hedelmöityshoitoihin. Tämä käynti muutti tilanteen kuitenkin päälaelleen, kun munasoluluovutukseen liittyvissä tutkimuksissa kävi ilmi, että hänen omien munasolujensa määrä on hälyttävän alhainen. 

– Ensimmäinen reaktioni oli epäusko. Miten munasoluja voi olla niin vähän? Sitten tuli itku ja järkytys, joka oli outoa, koska ei mulla ollut mitään selkeää visiota siitä, haluanko olla äiti vai en, Lindholm muistelee.

Pari hakeutui laajempiin hedelmällisyystesteihin, jossa tilanne vielä vahvistettiin. 

– Meille sanottiin, että tässä olisi nyt puolivuotta aikaa kokeilla tulla raskaaksi, ja mikäli se ei näin onnistu, ohjattaisiin meidät hedelmöityshoitoihin, Lindholm kertoo.

Enää piti vain selvittää, haluaako pari ylipäätään lapsia. 

Pariskunta istuskelemassa makuuhuoneessaan. KUVA: LOTTA PEURA
Vauvansänky odottaa jo uutta tulokasta. KUVA: LOTTA PEURA

Elämän kokoisen päätöksen edessä

Vaikka lapsien hankkimisesta pari oli aikaisemmin jo keskustellut, haaveet ja ajatukset oli aina suunnattu jonnekin tulevaisuuteen. Kumpikaan ei ollut nähnyt tulevansa vanhemmiksi nyt. Niinpä he päättivät ottaa kolme kuukautta mietintäaikaa, jolloin kumpikin omalla tahollaan koittaisi päättää, mitä haluaisi tehdä asian suhteen.

– Mulla ei ole koskaan ollut sellaista vahvaa halua äitiyteen, joten kriiseilin päätöksen suhteen todella paljon, Lindholm muistelee.

Pari ei kuitenkaan joutunut miettimään asiaa yksin, sillä he saivat apua asian käsittelyyn pariterapiasta, jossa he olivat yhdessä käyneet jo noin vuoden ajan. 

– Ulkopuolisen ohjatessa keskustelua pääsimme sanoittamaan ja pohtimaan fiiliksiämme tästä puolin ja toisin.

Päätöksen hetki

Kolmen kuukauden pohdinnan jälkeen päätös kypsyi: he yrittäisivät lasta.

– Silti fiilikset aaltoilivat tosi paljon. Toisaalta jännitti hirveästi, että entä jos tärppää heti, ja samaan aikaan pelotti, ettei se onnistuisi ollenkaan, Lindholm kertoo.

Huhtikuussa 2025 pelko kuitenkin vaihtui helpotukseen, kun raskaustesti näytti positiivista.

Niilo Aro näyttää ylpeänä ultraäänikuvaa. KUVA: LOTTA PEURA

Tie äitiyteen

Koska päätös raskaudesta piti tehdä nopealla aikataululla, asian kypsyttelyyn ei jäänyt kauheasti ylimääräistä aikaa. Lindholm kuvaa tunnelmiaan varsin ristiriitaiseksi.

– Edelleen tulee väillä sellainen olo, että onko musta tähän, ja mitä sitä on tullut tehtyä.

Lindholm näkee oman vaikean äitisuhteensa osana hänen haastavaa suhtautumista äitiyteen. Mielessä pyörii se, millainen äiti hän haluaa ja ei halua olla, sekä pelko siitä, mistä hän tulee saamaan tukea äidiksi kasvamisessa.

– Äidiksi tulemisessa mua pelottaa oma keskeneräisyys ja osaanko olla hyvä äiti. Sitä kuitenkin haluaa antaa parhaat mahdolliset lähtökohdat ja kasvuympäristön sille pikku tyypille, Lindholm avaa.

Lindholmille on kuitenkin herännyt tahto tulla äidiksi ja kiintymys kohdussa kasvavaan sikiöön on alusta asti ollut vahva.

–  Mulla on ollut todella vahva pelko siitä, että raskaus menee kesken, tai sikiö ei kehity normaalisti. Se on jännä, miten sitä huolehtii jo heti alusta alkaen jostain pienestä solumöykystä, Lindholm sanoo.

Peloista huolimatta raskaus on edennyt parin onneksi normaaliin tapaan.

– Mä oon itkenyt varmaan jokaisessa ultrassa, vaikka kaikki on ollut tosi hyvin. On vaan niin ihmeellistä seurata sen toisen kehitystä siellä, Lindholm sanoo.

KUVA: LOTTA PEURA

Kohti h-hetkeä

Raskauden edetessä koti on alkanut täyttyä vauvanvaatteista ja tarvikkeista. Pinnasänky odottaa jo makuuhuoneessa. Pari kertoo yllättyneensä siitä, miten paljon varusteita ja tavaraa vauvaan meneekään. 

Viivi Lindholm on hankkinut tulokkaalle hammasharjan. KUVA: LOTTA PEURA
Lindholm esittelee uusia rattaita. KUVA: LOTTA PEURA


– Lähti ehkä vähän lapasesta. Meillä on vaatteita varmaan jo koko ensimmäiselle vuodelle, Lindholm naurahtaa.

 Aro on tehnyt Excel-taulukon, johon on listattu kaikki tarvittava.

– Melkein kaikki on jo hankittu, niin voi rauhoittua sen osalta, vaikka tavarat vielä hakevat paikkaansa, Lindholm kertoo hymyillen.

Pari on saanut paljon apua ystäviltään, jotka ovat lahjoittaneet tai myyneet edullisesti heille tarpeettomaksi jääneitä vauvan vaatteita ja tarvikkeita. 

– Ollaan saatu niin paljon apua ja tukea ystäviltä, että se on kultaakin kalliimpaa, Lindholm kertoo liikuttuneena.

Valmistautuminen vauvan saapumiseen on parin kotona hyvällä mallilla. Sitten enää odotellaan pientä tulokasta.

– Ai niin, hei kato mitä ostettiin vauvalle! Eikö olekin söpöt, Lindholm heiluttelee innoissaan pieniä Vans-kenkiä kädessään.

Tulevan vauvan Vans-kengät. Vieressä vertailukappaleina tulevan isän jo elämää nähneet Vans-kengät. KUVA: LOTTA PEURA

Teksti ja kuvat: Lotta Peura

Mitä kymmenien miljoonien monitoimihalli pitää sisällään?

Hypridiareena Hype sijaitsee Espoossa Kivenlahdessa. Monitoimiareena on valmistui ja avattiin ihmisten käyttöön toukokuussa 2025. Areenaan käytettiin rahaa yli 40 miljoonaa euroa. Hype kertoo tarjoavansa koko pk-seudun monipuolisimman kattavuuden viihtymiseen.

Entisenä K-kauppiaana tunnettu Heimo Välinen rakennutti miljoonien areenan Espoon Kivenlahteen.
Areenan alakerrasta löytyy kaukalo 3vs3 pelejä varten, joka on kovassa käytössä jatkuvasti.

Hypridiareena Hype on lyhyessä ajassa kerennyt pitämään jo paljon erilaisia tapahtumia. Välinen kertoo, että areenalla on pidetty muun muassa Miss Suomi 2025 Finaaligaala, sekä Diwali – Valonjuhla.

Elämysareena on 1500-paikkainen tapahtumien keskipiste, jossa pidetään paljon erilaisia tapahtumia.
Areenalta löytyvä kuntosali vetää paljon kävijöitä puoleensa. Kuntosalista on haluttu tehdä avara tila, jossa treenaajat eivät joudu olemaan turhan ahtaasti.
Areenan kattoterassilta löytyy uima-allas ja sauna, jotka ovat avoinna normaalisti ympäri vuoden. Kesällä on auki myös Sun deck -kattoterassi, jossa voi viihtyä live-musiikin, aurinkotuolien ja rooftop-baarin parissa.

Kuvat ja teksti: Kalle Kivekäs