Minkälaista elämä olisi ilman sosiaalista mediaa? Tämä kysymys pyörii päivittäin ihmisten mielessä, mutta harva uskaltaa ottaa asiasta selvää. Arki ja maailma pyörivät laajasti sosiaalisen median ympärillä, ja useat ovat myös tiukasti sen kahleissa.
Olen jutellut aiheesta monen ystäväni kanssa ja suurimpia syitä somessa pysymiseen on syrjäytymisen pelko. Jos et käytä somea, sinun pitää nähdä enemmän vaivaa yhteydenpitoon. Osa kokee somettomuuden hyödyt liian pieniksi, verrattuna siellä olemisesta saatuihin hyötyihin.
Itse olen monesti miettinyt sometaukoa ja välillä ihan kokonaan sieltä poistumista, kumpaakaan kuitenkaan koskaan toteuttamatta. Itselleni suurin ongelma somettomuudessa olisi todennäköisesti tunne siitä, että jäisin tiedoista ja asioista paitsi, kuten Snapchat-ryhmistä ja yksityisten tarinoiden vlogimaisista katsauksista kaverieni elämään. Samaan aikaan koen, että ilman ylimääräistä puhelimella roikkumista voisin olla luovempi ja saada enemmän aikaiseksi.
TikTokissa kuluu herkästi useampi tunti dopamiinia jahdatessa, mutta sielläkin tulee vastaan ajankohtaisia aiheita, uutisia ja tietoa nykymaailman menosta. Joillekin se on ainoa tapa pysyä kartalla, mitä tapahtuu tällä hetkellä sekä yleissivistää itseään.
Kiireisessä arjessa sosiaalinen media auttaa ihmisiä pysymään yhteyksissä ja kertomaan omasta arjesta tuttavilleen ilman suurempaa “vaivaa” ja ylläpitoa, sillä kuulumiset voi jakaa suurelle ryhmälle kerralla.
Sain kaverini yllytettyä poistamaan kaikki sosiaaliset mediat, sillä niihin kuluva aika ja jatkuva tarve olla online alkoi ahdistamaan häntä. Koska somen kautta yhteydenpito on tehty niin helpoksi, hänen sosiaalisten medioidensa poisto sai minulle kuitenkin huolen, että mitä jos unohdan olla häneen yhteydessä tavallisilla tekstiviesteillä.
Kaverini pystyi olemaan täysin ilman somea noin viikon, ennen kuin palasi osaan niistä. Nykyään hän kuitenkin käyttää niitä paljon vähemmän ja rajoitetummin. Syy paluuseen johtui lopulta tunteesta, että hän jää monista asioista paitsi ja ulkopuolelle. Hän myös kertoi, että on oikeastaan ihanaa seurata kavereiden elämää postausten välityksellä. Se antaa omaan elämään myös sisältöä ja inspiraatiota. Minullekin parhaiten varmasti toimisi sosiaalisten medioiden rajoittaminen eikä totaalikieltäytyminen.
Tekijä: Lydia Markkanen










