Keväästä puhutaan usein uutena alkuna. Kun tuulenvire tarttuu huppuun juuri sopivasti, valonsäteet lisääntyvät, lumet sulavat, ja ihmiset heräävät eloon pitkän talven jälkeen. Kaiken pitäisi tuntua kevyemmältä.
Mutta entä silloin, kun ei tunnukaan?
Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, miten raskaat hetket asettuvat kevääseen. Miten ne eivät katoa valon myötä, vaan päinvastoin joskus jopa korostuvat. Kun ympärillä kaikki näyttää helpottavan, omaa oloa voi olla entistä vaikeampi selittää jopa itselleen.
Niissä hetkissä, jolloin elämä painaa enemmän kuin jaksaa kantaa. Eikä siihen ole välttämättä mitään yhtä suurta syytä, vaan satoja pieniä puroja, jotka virratessaan tekevät arjestamme raskaampaa. Ajatukset kiertävät samaa kehää, ja pienetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä.
Kevät ei poista niitä hetkiä. Se ei tee niistä vähemmän todellisia.
Ehkä juuri siksi tästä pitäisi puhua enemmän. Siitä, että valo ei aina tunnu valolta. Siitä, että keskeneräisyys ei katoa valon täyttäessä päiviämme. Ja siitä, että on ihan sallittua olla väsynyt, vaikka maailma ympärillä puhkeaa uuteen kukkaa. Kevään kukkaan.
Vaikeammat vaiheet eivät tarkoita epäonnistumista. Ne ovat osa elämää – hiljaisempia, raskaampia hetkiä, joiden läpi kuljetaan omaan tahtiin.
Ehkä kevät ei olekaan kaikille alku. Ehkä se on joillekin vain yksi vuodenaika muiden joukossa, jossa opetellaan jaksamaan vähän kerrallaan.
Silti, kaiken tämän keskellä on tärkeää myös muistaa se, miten paljon hyvää meissä jokaisessa on ja miten huomaamattomasti se leviää ympärille.
Muista että:
Joku on oppinut rakastamaan sinun ansiostasi.
Joku kuuntelee yhä sitä kappaletta, jonka joskus soitit hänelle.
Joku uskoo rakkauteen hieman enemmän, koska sinä näytit, mitä se voi olla.
Joku muistaa kehun, jonka annoit, ja kantaa sitä edelleen mukanaan itsevarmuutena.
Joku hymyilee, kun ajattelee yhteistä muistoanne.
Joku käyttää yhä sanoja, jotka kerran sanoit hänelle.
Joku on saanut uusia näkökulmia elämäänsä sinun ansiostasi.
Joku tuntee olonsa turvallisemmaksi, koska kohtasi sinun hyvyytesi.
Joku ihailee sinua kaukaa ja inspiroituu sinusta.
Joku muistaa, että olit paikalla, että olit tukena silloin, kun elämä tuntui raskaalta.
Ja vaikka emme aina näe omaa merkitystämme. Tai emme tuntisi sitä arjessa tällä hetkellä. Se ei tarkoita, etteikö sitä olisi.
Vaikka kevään tullessa sinusta ei tunnu siltä että se olisi uusi alku, vaan enemmänkin yksi vuodenaika muiden joukossa – sinä riität. Ja olet silti ollut jonkun elämässä alku jollekin hyvälle.
