Jukka Lindströmille käsikirjoittaminen on kuin matemaattinen kaava

Toimittajan, koomikon ja käsikirjoittajan roolit tulevat kaikki esiin Jukka Lindströmin työssä, jossa poliittisen satiirin monologia hiotaan jopa hetkeä ennen lähetystä. Kello lyö tasan 13:00 ja...

Jenny Ye – Lasten leikeistä animaatioelokuviin

Jenny Yen ääni sattaa olla monelle tuttu animaatioista ja piirrettyjen suomidubbauksista. Kajaanista Helsingin äänistudioihin ponnistaminen ei ollut kuitenkaan koskaan itsestäänselvyys. Saavun Oodin kirjastoon onnistuneesti viisi...

HIFK on kulkenut Heikki Paasosen mukana lapsuudesta asti – ”Yhteisöllinen ja perinteinen juttu”

Helsingin IFK:n kannattaminen on Heikki Paasoselle tärkeä osa elämää. Juontaja myöntää, että välillä töiden osuminen pelien kanssa päällekkäin on harmittanut ja Nordenskiöldinkadun jäähallille pääseminen...

Drag queen – kulisseista lavalle

Drag-taiteilijan ammatti ei ole pelkästään sitä, että hypätään lavalle, vedetään show läpi ja loppukumarrusten jälkeen homma on purkissa. Ammattiin liittyy alkuvalmistelut, henkilöhahmojen haltuunotto, asusteiden...

Valkoisen takin takana

Lääkäri Yahya Malikzayn tarina kuulumisesta, identiteetistä ja auttamisen merkityksestä Päivystyksessä on hiljainen hetki. Valkoinen takki on jo vuosia ollut osa Yahya Malikzayn, 32, arkea, mutta...

Otsalahko, katutaiteilija sydämestään

Otsalahko, eli Toni Hurskainen, on itseoppinut katutaiteilija, joka luottaa intuitioonsa taulujen maalaamisessa. Otsalahko on kehittänyt itse maalaustekniikkansa, jossa hän yhdistää spray- ja UV-maalit. Hänen...

Kuparikettu – Modernin noidan ääni: alan uranuurtajana ennakkoluulojen keskellä

Kuparikettu ei lennä luudalla eikä syö lapsia – toisin kuin on luultu silloin kun hän on kertonut ammattinsa. Kuparikettu on nykyajan noita, joka toimii...

Tiina Forsby: aito, lämmin ja oma itsensä

Portion Boys -yhtyeen jäsen Tiina Forsby tunnetaan positiivisesta vaikuttamisestaan, ja hänet palkittiin tulevaisuuden suunnannäyttäjänä. Hänellä on kokemusta myös siitä, että positiivisuudessa on varjopuolensa. Vaatii...

“No mitä snäckääjät!” – Janne Lehmonen hallitsee monimedian ja tekee makuelämyksistä sisältöä

Radiosta, somesta, podcastista sekä nykyään televisiosta tuttu Janne Lehmonen tunnetaan energisenä juontajana ja ruokaa rakastavana snäckääjä. Lehmonen kertoo, kuinka hän päätyi R-kioskin kassalta radion...

Nyt tai ei koskaan – puoli vuotta aikaa tulla raskaaksi

Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut Suomessa huomattavasti. Lapsien saamiseen suhtaudutaan nuorten aikuisten kesken entistäkin harkitummin ja odotetaan “sitä oikeaa hetkeä”. Joskus kuitenkin biologia puuttuu peliin...

LUE MYÖS

SEURAA MEITÄ

984SeuraajatSeuraa
2,000TilaajatTilaa