Viisi vuotta sitten Taru Immonen pakkasi ensimmäisen äitiyspakkauksensa Itä-Eurooppaan. Omien lasten pieneksi jääneistä vauvanvaatteista alkanut auttaminen on kasvanut koko perheen yhteiseksi harrastukseksi ja sydämen asiaksi.
Tapaan Taru Immosen viikkaamassa vauvanvaatteita. Hän tekee vapaaehtoista auttamistyötä äitiyspakkausten parissa, joita toimitetaan Ukrainaan ja Romaniaan äideille.
– Kerään Mission Possible -järjestölle äitiyspakkauksia. Niihin kerätään vauvanvaatteita ja -tarvikkeita, jotka lähetetään niitä tarvitseville raskaana oleville äideille, Taru kertoo jo harrastukseksi muodostuneesta auttamistyöstään.
Auttaminen alkoi lähes viisi vuotta sitten omilta lapsilta pieneksi jääneistä vaatteista sekä kirpputoreilta ilmaiseksi löytyneistä vauvanvaatteista. Pian Taru huomasi, että monilla muillakin vanhemmilla oli sama ongelma: hyväkuntoisia vaatteita jäi tarpeettomiksi.
Nykyään apuna ovat sosiaalinen media ja etenkin Facebook-ryhmät, joiden kautta löytyy vauvanvaatteiden ja tarvikkeiden lahjoittajia. Äitiyspakkauksen sisältö on tarkasti määritelty, joten oikeiden tuotteiden löytäminen ei aina ole helppoa.
– Muiden vapaaehtoisten auttajien työ on tässä ensisijaisen tärkeää, Immonen kiittää lahjoittajia.
Tähän mennessä Taru on kerännyt parisenkymmentä äitiyspakkausta. Määrä voi kuulostaa vähäiseltä, mutta yhdenkin pakkauksen kokoaminen vaatii paljon työtä. Sisällöltään pakkaus vastaa suomalaista äitiyspakkausta.

Erityisen hyvältä tuntuu silloin, kun lahjoittaja ilmoittaa, että vaikeasti löydettävää tuotetta on tarjolla monta kappaletta.
– Silloin ilo tuntuu moninkertaisesta, kun saa monta äitiyspakkausta valmiiksi samalla kertaa, Taru naurahtaa.
Myös ihmisten kohtaamiset tuovat auttamistyöhön iloa. Lahjoittajat ovat usein tyytyväisiä saadessaan lähes käyttämättömät vauvanvaatteet eteenpäin sen sijaan, että ne jäisivät kaappeihin.
Kahden pienen pojan äitinä Taru arvostaa sitä, ettei vapaaehtoistyö ole sidottu tiukkoihin aikatauluihin.
– Parasta on, että tätä voi tehdä omaan tahtiin.
Auttamisesta on tullut koko perheen yhteinen harrastus. Tarun pienet pojat osallistuvat jo vaatteiden ja tuotteiden pakkaamiseen ja oppivat samalla auttamisen tärkeyttä ja toisten huomioon ottamista. Taru uskoo, että näistä taidoista on pojille hyötyä myös tulevaisuudessa. Nykyinen yksilökeskeinen aika ei hänen mukaansa välttämättä jatku samanlaisena, vaan tulevaisuudessa ihmiset saattavat tarvita yhä enemmän toistensa apua.

– Uskon, että auttamisen taito tulee olemaan tulevaisuudessa entistä tärkeämpi, Taru pohtii.
Teksti ja kuvat: Tiina Immonen

