Aleksanterin teatterissa Helsingissä ja Riihimäen teatterissa on vuoden 2025 syyskaudella esitetty uutta kotimaista Opehuone-musikaalia. Esitys pohjautuu opettajien omakohtaisiin kokemuksiin työstään.
Esitykset myivät loppuun nopeassa ajassa ja teatterilta on kyselty onko jatkoa tiedossa. Saadun tiedon mukaan musikaalin voi nähdä ensi vuonna Aleksanterin teatterissa helmi-maaliskuussa ja Riihimäen kesäteatterissa kesä-heinäkuussa.
Opehuone-musikaalissa näyttämöllä on syksyn aikana nähty Ernest Lawson, Christoffer Strandberg, Niina Lahtinen ja Krisse Salminen. Ensi kesänä Lawsonin tilalle tulee Petrus Kähkönen.
Opehuoneen on käsikirjoittanut Niina Lahtinen, ohjannut Jukka Kuronen ja säveltänyt Katja Lappi.
Törmäsin pickleballiin muutama vuosi sitten riihimäkeläisellä liikuntahallilla, jossa kävin pojan kanssa pelaamassa squashia. Uteliaisuus voitti ja kokeilimme, miltä pickleballin pelaaminen tuntuu. Hauskaahan se oli. Kannustan kaikkia kokeilemaan lajia. Varoituksen sana: siihen voi jäädä ensimmäisestä kerrasta koukkuun.
Pickleball on nopeasti kasvava mailapeli, joka yhdistää elementtejä sulkapallosta, tenniksestä ja pingiksestä. Laji on tullut Suomeen tammikuussa 2014 ja se on levinnyt yli 130 paikkakunnalle. USA:ssa harrastajia on 19,8 miljoonaa ja peliä pelataan nykyisin lähes 100 maassa.
Pickleball on keksitty Yhdysvalloissa Bainbridge Islandilla vuonna 1965. Tarinan mukaan laji sai nimensä Pickles-nimisestä koirasta, jolla oli tapana juosta pelien käydessä pallojen perässä.
Pelivälineet: mailat, pallo ja verkko.
Peliä pelataan sulkapallon nelinpelikentän kokoisella kentällä, jossa on matala verkko. Syöttöruudun etuviiva on 15cm kauempana verkosta kuin sulkapallossa. Pelaajat käyttävät kovapintaisia melamaisia mailoja ja muovista sählypallon näköistä reikäpalloa. Pisteitä pelissä saa vain omalla syöttövuorolla. Palloa lyödään verkon yli joko suoraan ilmasta tai pompun jälkeen. Syöttö tapahtuu aina alakautta. Kentällä verkon molemmin puolin on ”keittiö” -niminen alue, jossa palloa ei saa lyödä suoraan ilmasta. Tämä sääntö tekee pelistä taktisen ja estää liian aggressiivisen verkolla pelaamisen.
Tuomo Antikainen alkoi levittämään pickleballin ilosanomaa vuonna 2014.
Tuomo Antikainen tutustui peliin, kun hänen amerikkalainen ystävänsä Ray Schiltz muutti Suomeen ja toi mukanaan Suomen ensimmäiset pickleball-mailat. Kaksikko alkoi pelaamaan lajia kahdestaan Espoossa ja pikku hiljaa houkuttelemaan lajin pariin muita. Näin alkoi lajin leviäminen Suomen kamaralle. Jutun ajatukset ovat Antikaisen kertomaa.
– Lajissa parasta on, että se on älyttömän koukuttavaa, hauskaa ja pelin aloittamiskynnys on tosi matala. Onnistumisen kokemukset aloittelijalle tulevat nopeasti. Pelejä syntyy äkkiä, ja pallorallit pitenevät nopeasti taidon kasvaessa. Kaikista aiemmin pelatuista mailapeleistä, kuten pingis, tennis, sulkis ja padel, on hyötyä. Tällöin ymmärtää, miten pallo pomppaa missäkin tilanteessa.
Pickleball on hauska peli.
Pickleball on sosiaalinen laji, jonka perusteet on helppo oppia. Tästä syystä peli on suosittu kaikenikäisten ja -kuntoisten pelaajien keskuudessa. Kaksinpeliä voi melkeinpä pitää minikokoisena tenniksenä, jossa nopeus on valttia. Nelinpeli on enemmänkin taktinen peli, jossa pelkkä voima ei riitä.
Kentällä Tom Packalen, Jyri Kononoff, Tuomo Antikainen ja Samantha ”Sami” Takala.
– Pickleballia voi pelata monen tyyppisesti. Voi ihan vaan hakata palloa ja sekin on hauskaa ja vauhdikasta ja kaikilla on kivaa. Tai voi pelata taktisesti, sijoitella palloa, ottaa vauhtia pois pallosta, jarrutella ja pakottaa vastustaja sitä kautta tietynlaisiin lyönteihin.
Jenkkivahvistus Samantha ”Sami” Takala mukana pelissä.
– Pickleballissa on omat taktiset metkunsa ja lajille ominaiset lyönnit. Jos haluaa kehittyä, niin pelkällä tennispelaajan taidolla ei pärjää varsinkaan nelinpelissä, joka on yleisin pelimuoto. Kaksinpelissä, joka on aika lailla minikokoista tennistä, voi pärjätä aika hyvin, jos on tosi hyvä tennispelaaja. Nelinpelissä on paljon taktista elementtejä ja erilaisia lyöntejä, johon pelkkä voimapeli ei riitä.
House of Games Espoon Lommilassa.
Espoossa pickleballia pelataan muun muassa House of Gamesin tiloissa Lommilassa. Pickleball Finlandin sivustolta löydät kaiken tiedon, mitä tarvitset aloittaaksesi pelin: http://www.pickleballfinland.fi/
Tekoälyn vaikutukset näkyvät työllisyydessä. Muun muassa insinööriteknologian puolella tekoälyn käyttö on kasvanut ja kilpailu työpaikoista on kovaa. Haastattelussa tieto -ja viestintätekniikan insinööriksi pian valmistuva Andreas Lang.
Tekoäly luo uusia työpaikkoja ja tekoälyn toiminnan syvemmästä ymmärtämisestä ja käytön osaamisesta on hyötyä työnhaussa. Taidot kannattaa ottaa haltuun varsinkin jos työkokemus alalta on muuten suppea. Andreas Lang uskoo, että ala kokee mullistuksen lähitulevaisuudessa ja vastavalmistuneilla on myös hyvät mahdollisuudet työllistyä opintojen jälkeen.
Vanhan Turuntien varrella nummella sijaitsee ainutlaatuinen diverssikauppa. Kasvihuoneilmiön etuovelta näkee, että paikka on ilmiömäinen nimensä mukaan. Sisäänastuttua aukeaa aivan toinen maailma. Kuin mielikuvitusmaailma, missä voit nähdä ja kokea mitä vain.
Vuonna 1997 perustettu Kasvihuoneilmiö sai alkunsa, kun Elisa Palonen perusti vanhaan rekanpesuhalliin kasvihuoneen. Vuosien mittaan paikka on saanut lisää eloa ja tavaraa. Nykyään sieltä voi löytää ihan mitä vain, kalusteista ja vaatteista antiikkiesineisiin. Nyt paikkaa pyörittää Marko Mieskonen, edesmenneen tätinsä Palosen perintöä jatkaen.
Diverssikauppa ostaa ja myy sekalaista tavaraa.Kasvihuoneilmiö on kuin mielikuvitusmaailma.Marko Mieskonen nauttii paikan pyörittämisestä, koska jokainen päivä on erilainen. Sen lisäksi hän pääsee toteuttamaan aina jotain uutta ja luovaa.Tällä kertaa Mieskonen oli rakentanut paikan sisälle pienen peilisalin, joka on hämmästelyn arvoinen.Kasvihuoneilmiössä on otettu huomioon kaikenikäiset.Kasvihuoneilmiöön on tarkoitus etsiä tavaraa, jota ei löydy muualta. Mieskonen suunniittelee teemojen mukaan erilaisia elämyksiä. Nyt hänellä on suunnitelmissa jouluaiheinen nähtävyys.Jokaiseen yksityiskohtaan on käytetty luovuutta.Paikasta löytyy myös kahvila.Kasvihuoneilmiö on tunnettu heidän itse tekemistään jättimunkeista.
Hulluja satuja- kirjasarjan tekijät Minna Kivelä ja Paula Noronen panostavat lastenkulttuuriin täysillä. Heidän mielestään lastenkulttuurin kannattaa investoida, sillä lapset ovat aikuisia fiksumpia, ja he ovat myös tulevaisuuden tekijöitä.
Kävin haastattelemassa vuoden 2025 Helsingin kirjamessuilla Minna Kivelää ja Paula Norosta heidän supersuosittuun Hulluja satuja-kirjasarjaansa liittyen. Heidän kustantajansa Tammi pääsi yllättämään kirjailijat täysin, sillä messuilla myytiin Hulluja satuja-kirjasarjan 500 000 kappale ja Noronen ja Kivelä vastaanottivat pokaalit saavutuksen kunniaksi. Yllätyksen huumassa Kivelä ja Noronen lupasivat ottaa yhteiset kirjasarjaan liittyvät tatuoinnit sitten kun kirjasarjaa on myyty miljoona kappaletta. Tavoite ei kuulosta lainkaan mahdottomalta.
500 0000 kappaleen kirjamyynti tuli täytenä yllätyksenä Paula Noroselle ja Minna Kivelälle. He olivat erittäin otettuja tästä merkkipaalusta.
Lasten lukeminen ja lukutaidon kehittyminen on nyky-yhteiskunnassa yksi merkittävä keskustelun aihe, sillä elämme ajassa, jossa lasten ja nuorten ajankäytöstä kilpailevat myös älylaitteet. Noronen ja Kivelä kertovat, että mieleenpainuvin palaute heidän kirjoistaan on ollut se kun joku lapsi kertoo, että tämä on ensimmäinen kirja, jonka hän jaksoi lukea loppuun. Kirjasarja sai alkunsa podcastista, joka on edelleen kuunneltavissa, ja voi olla monelle helpompi tapa lähestyä lukemista ja satujen maailmaa. Hulluja satuja -kirjat ovat helppo reitti tutustua lukemisen ja tarinoiden maailmaan, sillä yksittäiset sadut eivät ole kovin pitkiä.
Näinä suurina kulttuurileikkausten aikoina päättäjien olisi hyvä muistaa, että laadukasta lastenkulttuuria tehdään sen voimin, että tekijät saavat siihen rahoitusta ja pystyvät näin ollen tuottamaan yleisölle laadukkaita kulttuurielämyksiä ja viemään niitä myös sellaisiin paikkoihin, joista on vaikeampi saapua kulttuurin luokse.
Lastenkulttuurin saatavuus kaikille taloudellisesta tilanteesta riippumatta on tärkeää. Kivelä ja Noronen toivovat, että jokainen lapsi pääsisi näkemään teatteriesityksen sekä kokemaan tarinoiden maailman, joka ruokkii mielikuvitusta ja auttaa lapsia ymmärtämään sen, että jokainen on täydellinen juuri sellaisena kuin on. Lapsissa on tulevaisuus: he tekevät uusia keksintöä ja hoitavat meitä vanhoina. Uusi sukupolvi on aina edellistä viisaampi ja siksi lastenkulttuuri on ainoa asia, johon meidän tulee yhteiskuntana todella panostaa, toteavat Noronen ja Kivelä.
Minna Kivelä ja Paula Noronen antoivat minulle haastattelun samalla kuin jakoivat hymyssä suin nimikirjoituksia kirjojensa ostajille.
Mikä Minnaa ja Paulaa alunperin veti lasten satujen pariin? Miten paljon lasten sadut voivat vaikuttaa siihen millaisia aikuisia lapsista kasvaa? Mitä arvoja tai taitoja Noronen ja Kivelä toivovat, että heidän kirjansa välittävät lapsille ja millaisessa tilassa he kokevat lasten kulttuurin olevan nyt? Näihin ja muihin kiinnostaviin kysymyksiin saat vastauksen kuuntelemalla haastattelun.
Kirjahyllyt ovat palanneet ihmisten olohuoneisiin ja kirjoja luetaan monipuolisesti genrestä riippumatta. Kävin vuoden 2025 Helsingin kirjamessuilla kyselemässä kustantamoilta heidän vinkkejään uutuuskirjoihin ja lukemiseen kannustamiseen.
Pääsin haastattelemaan Tuuma-, Kumma- ja Santalahti-kustannusten markkinointipäällikköä Anne Luoma-ahoa sekä Avain-kustantamon kustantaja Tiina Aaltoa sekä kustannustoimittaja Katja Jalkasta. Aula & Co:n kustantamon osastolla nappasin haastateltavaksi kustantaja Nora Varjaman. Kaikki antoivat kirjavinkkejä joululahjaostoksille, ja jokainen kustantaja myös kertoi oman tarinansa siitä, mitä lukeminen heille merkitsee. Kirjoissa on valtava voima, ja jos lukeminen ei ole sinulle vielä elämäntapa, ei sitä ole koskaan liian myöhäistä aloittaa. Tarinoiden maailmaan voi hypätä vaikka vain viideksi minuutiksi kerrallaan. Tärkeintä on, että löytää itselleen juuri tähän hetkeen sopivan kirjan. Sain jokaiselta kustantamolta myös suosituskirjoja, joista jokainen voi aloittaa kokeilemaan mikä olisi juuri itselle sopiva teos.
Haastattelussa Avain-kustantamon kustantaja Tiina Aalto ja kustannustoimittaja Katja Jalkanen.
Hyppäsin toimittajana Helsingin Messukeskukseen vuoden 2025 I love me -messukävijöiden joukkoon tiedustelemaan heidän mielipiteitään esiintymisestä. Kyselin näkökantoja eri ikäisiltä, eri asioita messuilta hakemaan tulleilta ihmisiltä, ja sainkin paljon mielenkiintoisia toisistaan erottuvia vastauksia.
Selvitin messukävijöiden mielipiteitä siitä millainen on hyvä esiintyjä, ja kuka on heidän lempiesiintyjänsä, ja minkä vuoksi. Yllätyin miten laajalta alueelta ja täysin toisistaan poikkeavia vastauksia sain. Vastaukset imartelivat monen eri ammattialan toimijoita.
Lapset hokevat internetin trendejä, jotka häiritsevät keskittymistä ja leikkiä. Lastentarhan opettajat kertovat, miksi sen kieltäminen ei ole ylireagointia vaan osa lasten kehityksen suojelemista.
Lastenhoitaja Tiitus Niemelä kertoo, että hänen päiväkodissaan brainrot on kielletty. Esimerkiksi sanojen six seven hokeminen on lapsilta täysin kielletty. Brainrot on termi, jolla kuvataan heikkolaatuisena tai merkityksettömänä pidettävää sisältöä internetkulttuurissa. Se näkyy usein trendaavien sanoje tai hokemien toistamisena, lyhyinä sisäpiirivitseinä ja nopeina meemisykleinä, joihin lapset tarttuvat nopeasti. Brainrot valittiin viime vuonna vuoden sanaksi, mikä kertoo ilmiön yleisyydestä
Six seven on vuoden 2025 väitetysti suurin brainrot-ilmiö. Se on levinnyt laajasti etenkin alakouluikäisten ja päiväkoti-ikäisten keskuudessa. Sen suosio ei näytä heikkenevän, vaikka suurin osa meemeistä kiertää nopeasti. Tiitus kertoo, että monia muitakin vastaavia hokemia kuuluu päivän aikana jatkuvasti.
Tiituksen mukaan brainrot haittaa lasten henkistä kasvua ja aivojen kehitystä. Esikoululaisten aivot kehittyvät vilkkaasti, ja he harjoittelevat kirjaimia, numeroita ja koulun alkuvaiheen perustaitoja. Tämän vuoksi olisi tärkeää, että lapset eivät altistu sisällölle, joka häiritsee keskittymistä ja oppimista. Brainrot vie tilaa aidolta leikiltä ja muuttaa lasten välistä vuorovaikutusta lyhyiksi impulssinomaisiksi reaktioiksi.
Lasten ruutuaika on kasvanut huomattavasti. Generation Z oli viimeinen sukupolvi, joka ehti elää varhaislapsuutensa ilman ruutujen jatkuvaa läsnäoloa. Termillä iPad kid tarkoitetaan lasta, joka viettää suuren osan ajastaan näytön äärellä ja jonka päivittäinen toiminta rakentuu digisisällön ympärille.
Vuonna 2022 tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että iPad-leikki oli merkittävästi vähemmän ludista eli mielikuvitusta ja roolileikkiä sisältävää kuin perinteinen leikki fyysisten välineiden kanssa. Ludic play kehittää mielikuvitusta, sosiaalista ymmärrystä ja ongelmanratkaisua. Sen avulla lapsi harjoittelee tunnetaitoja ja rakentaa kykyä toimia ryhmässä.
iPad-leikki ottaa tilaa tältä kehitykseltä. Nopeat ärsykkeet ohjaavat lasta valmiilla sisällöillä, eivätkä jätä tilaa omalle luovuudelle. Ruutu tarjoaa jatkuvaa virikettä ilman tilanteita, joissa pitäisi neuvotella, odottaa, keksiä itse tai ratkaista ristiriita. Tämä näkyy myös puhekulttuurissa. Lasten käyttämä kieli muuttuu sirpaleiseksi, mikä tekee keskittymisestä ja rauhallisesta keskustelusta vaikeampaa. Ruutuaika vähentää lapsen hetkiä vanhemman kanssa ja heikentää vuorovaikutusta. Tämä on ongelma, koska lapsi tarvitsee aikuisen katsekontaktia, puhetta ja reagointia kehityksen vahvistamiseksi.
Ruutuaika aiheuttaa myös riippuvuuskaltaista käyttäytymistä. Kesäkuussa 2025 julkaistu tutkimus osoitti, että mitä enemmän lapset käyttävät elektronisia näyttöjä, sitä todennäköisemmin heille kehittyy sosioemotionaalisia ongelmia. Näihin kuuluu ahdistusta ja masennusta sekä aggressiivisuutta ja yliaktiivisuutta. Tutkimuksessa todettiin myös, että lapset, joilla on jo ennestään sosioemotionaalisia vaikeuksia, turvautuvat ruutuihin selviytymiskeinona.
Sana kuten 67 ei ole itsessään vaarallinen. Ongelma syntyy siitä, että sen hokeminen vie tilaa leikiltä, vuorovaikutukselta ja keskittymiseltä. Päiväkodin kielto ei pyri rajoittamaan lasten ilmaisua. Se pyrkii suojelemaan heidän sosiaalista ja kognitiivista kehitystään arjessa, jossa internetin ilmiöt leviävät nopeammin kuin koskaan.
Oppitunteja eläville -esitykseen lippu saatu Kansallisteatterista. Oppitunteja eläville on Akse Petterssonin ensimmäinen Kansallisteatterissa kantaesitettävä esitys ja samalla ensimmäinen kolmesta Akse Petterssonin kotiohjauksesta Kansallisteatteriin. Esitys on vaikuttava kokonaisuus, jossa vedet silmissä nauramisen sijaan huomaa istuvansa etukenossa kohti lavaa ja hymähtelevänsä kohtauksesta toiseen ihmisten hölmöydelle ja rajoittuneisuudelle.
Akse Petterssonin ohjausta katsomaan mennessä odotukseni ovat lähtökohtaisesti paljon korkeammalla kuin minkään muun suomalaisen ohjaajan ohjaamissa teoksissa. Olen nähnyt Petterssonin ohjauksista Eldoradon vuonna 2013 Teatteri Takomossa, teatteritapaukseksikin nousseen Kaspar Hauserin vuonna 2014 Q-teatterissa, Arki ja kauhu -teoksen vuonna 2018 Q-teatterissa, Jäähyväiset kahvihuoneelle vuonna 2024 Kansallisteatterissa sekä Joitakin keskusteluja merkityksestä vuonna 2024 Q-teatterissa. Kaikissa muissa paitsi Arki ja kauhu- esityksissä nauroin vedet silmissä lähes koko esityksen ajan. Samaa odotin Oppitunteja eläville -esityksestä, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Esitys tuotti yksittäisiä naurun purskahduksia ja muutamia naurukohtauksia, mutta muutoin esitys piti otteessaan muilla keinoin.
Näyttelijöiden on helppo hymyillä loppukumarruksissa onnistuneen esityksen jälkeen.
Jäähyväiset kahvihuoneelle sekä Joitakin keskusteluja merkityksestä -esitykset sisälsivät molemmat pitkiä ja nokkelia monologeja, joissa jokainen teoksen näyttelijä pääsi vuorollaan loistamaan muiden kannatellessa keskipisteenä olevan kollegan suoritusta. Tässä Oppitunteja eläville -esityksessä nämä Petterssonin ohjauksille tyypilliset näyttelijöiden näytönpaikat alkoivat kunnolla vasta esityksen puolivälissä. Esitys lähti rullaamaan tiukemmalla rytmillä ja paremmalla kohtausten kuljetuksella esityksen puolivälistä alkaen. Joonas Heikkisen huikea Bulu Lulu- monologi oli alkusysäys näiden hienojen monologien sarjalle. Heikkisen heittäytyminen koehenkilönä piuha päässä hulvattomaan Bulu Lulu- monologiin oli riemukasta katsottavaa ja viimeistään se sai yleisön lämpenemään kunnolla. Esitys sijoittui työpaikalle, jossa kolmea työntekijää näyttelivät Katariina Kaitue, Janne Reinikainen ja Joonas Heikkinen. Esihenkilöä esitti Heikki Pitkänen. Kiinnostava yksityiskohta oli se, että näyttelijöiden roolihahmojen nimet olivat samat kuin näyttelijöiden oikeat nimet. Tämä valinta laittaa katsojan aivot tietyllä tavalla outoon asentoon, sillä roolihahmon ja näyttelijän oman minän välinen rako on häivytetty erilailla kuin mihin olemme yleisesti tottuneet. Hahmot olivat tyyliltään myös hyvin toisistaan erottuvat. Katariina Kaitue teki erottuvammin isoa fysiikaltaankin koomiseksi taittavaa hahmoa, kun taas esihenkilöä näyttelevän Pitkäsen ilmaisu oli pienieleisempää ja enemmän neutraalilla tyylillä ilmaistu. Hahmoissa pelattiin komiikalle sopivissa mittasuhteissa, sillä hahmojen tyylierot pitivät kokonaistasapainon hallinnassa.
Akse Pettersson opetti Teatteri-ilmaisun ohjaaja -opintojeni aikana minulle dramaturgiaa ja päällimmäisenä hänen opeistaan minulle on jäänyt mieleen kärjistämisen tärkeys komiikan tekemisessä. Kun jostain asiasta tai ilmiöstä haluaa repiä komiikkaa rutkasti, kannattaa se kärjistää äärimmilleen. Tätä kärjistämistä olen Petterssonin ohjauksissa nähnyt paljon ja se on yksi juurisyy siihen, mikä hänen esityksissään naurattaa niin, että vedet valuu silmissä. Tätä tarjoiltiin Oppitunteja eläville- esityksessä muun muassa työntekijöiden välisessä iso arvostus -kohtauksessa. Työntekijät vuorollaan kehuivat toisiaan ja kehuminen yltyi äärimmilleen, kunnes tunnelman laski esihenkilön yhtäkkinen rehellinen myötäilevä kommentti yhden työntekijän ärsyttävyydestä. Tunnelma vaihtui korkealle kohotetusta täysin lässähtäneeseen, hyvin kiusalliseen keskusteluun.
Läpi esityksen näyttelijät kuljettivat esitystä taidokkaasti tunnelman ja rytmin sulavilla vaihdoksilla. Läheskään kaikissa teatteriesityksissä tunnelman vaihtelut ja näytelmän kokonaisuuden rytmitys ei ole tehty näin saumattomasti ja taidokkaasti. Uskon kuitenkin, että ohjaus, näytelmän roolitus, näyttelijöiden välinen kemia ja sopiva improvisaation vapaus ovat avain onnistumiseen. Näyttelijät olivat todella ottaneet improvisaatio vapauden tosissaan, sillä näytelmän virallinen kesto oli tunti ja neljäkymmentä minuuttia ilman väliaikaa, mutta tämä esitys kesti lähes kaksi tuntia. Kuulin aulahenkilökunnalta esityksen jälkeen, että tämän illan esityksessä todella saatiin nauttia näyttelijöiden hetkessä elämisestä. Esityksessä oli monia huikeita kohtia, joissa Joonas Heikkinen veti lyhyitä yleisöä naurattavia monologeja ja hänestä näki miten hän sai lisäbuustia komiikalleen yleisöstä sekä kanssanäyttelijöistä. Oli useita kohtia, jossa Joonas oli lähellä purskahtaa nauruun, ja oli todella kiinnostavaa seurata miten näyttelijä saa pidettyä itsensä kasassa. Hyvin hän siinä onnistui, sillä hän on todella alan ammattilainen.
Yleisö aploodeeraa näyttelijöitä useita kertoja tulemaan loppukumarruksiin.
Esityksessä oli useita Petterssonin ohjauksille ja käsikirjoitukselle tunnistettavia yksityiskohtia. Yhdessä kohtauksessa työpaikan esihenkilö hahmo kertoo, että oli hänelläkin haave: hän toivoi että olisi saanut asua Roihuvuoressa jonain päivänä. Juuri näitä tarkkanäköisiä, ajalle ja ikäluokalleen tyypillisiä tietyn kohderyhmän muoti-ilmiöitä Pettersson tiputtelee pitkin esitystä. Muistan edelleen miten nauroin aikanaan hyvin pitkään Petterssonin Kaspar Hauser- esityksessä, kun Eero Ritalan näyttelemä hahmo kertoi siitä, miten kaikki trendikkäät ihmiset muuttavat nyt Berliiniin. Tuohon aikaan Suomessa oli kova Berliini-buumi. Itsekin muistan matkustaneeni Berliiniin niinä aikoina ja hehkuttaneeni kaupunkia suuresti. Pettersson rakentaa esityksissään kärjistyksiä myös näyttämökuvaan ilmentämällä niitä tiettyjen elementtien isona massana. Tässä esityksessä se oli kasa mallinukkeja, joiden sekaan lavalla ollut mallinukke heitettiin. Oppitunteja eläville -esitys sisälsi monia hauskoja ja teräviä havaintoja ihmismielen hölmöydestä. Esityksessä havainnollistettiin hienosti miten paljon tyhjiä sanoja me voimme puhua yleisissä keskusteluissa ilman että kukaan puuttuu siihen. Katariina Kaitueen monologi työpaikan tauolla oli nerokas.
Työntekijät olivat porukalla viettämässä lakisääteistä taukoa ja Katariinan yksittäisistä toisiinsa liittymättömistä sanoista yhteen niputettu puhe tavallaan kuulosti järkevältä, mutta mitään todellista asiasisältöä siinä ei ollut. Eräässä kohtauksessa Katariina Kaitueen roolihahmo oli työpaikan koetestausten vuoksi eristyksissä juuri lakisääteisen tauon ajan, ja silloin Reinikaisen ja Pitkäsen hahmot keskustelivat kahvitauolla keskenään, johon Heikkisen hahmo kommentoi heille miten hyvää taukokeskustelua he olivat käyneet. Tämäkin kohtaus kuvasti mielestäni todella hienosti kollektiivista hölmöyttä, jota me kohtaamme välillä työyhteisöissä. Erittäin tunnistettavaa ja samalla laittaa myös ajattelemaan, että miten paljon sitä itse sortuu samaan.
Näytelmän lavastus ennen esityksen alkua.
Katri Renton ja Akse Petterssonin lavastussuunnittelu on briljantti. Värimaailma lavastuksessa ja Auli Turtiaisen pukusuunnittelussa kohtasivat täydellisesti. Anna Pölläsen valosuunnittelu oli myös moitteetonta. Työpaikalla yksin kirjaa lukeva ja muita hahmoja valvova sekä yhteiseen toimintaan itsenäisesti omalta paikalta osallistuva hahmo oli todella kiinnostava. Välillä hän soitti ja lauloi, ja musiikki kuljettikin useassa kohdassa näytelmää hienosti eteenpäin. Kaiken kaikkiaan esityksessä ei ollut yhtään heikkoa osa-aluetta. Toivon, että jokainen ihminen pääsisi kokemaan tällaista teatteria, jossa voi samaan aikaan vaikuttua, viihtyä, ihmetellä, pohdiskella, nauraa ja tuntea olonsa kotoisaksi. Tätä Akse Petterssonin esitykset ovat olleet minulle kerta toisensa jälkeen.
Lopussa näyttelijät ovat levittäytyneet lavalle niin, että tilankäyttö kaikkien oppien valossa näyttäytyy yleisöön täydellisenä. Upea lavastus ja sen värit, näyttelijöiden puvustus ja valotilanteet antavat kaikki parastaan yleisölle. Kuuluu tasainen taustasurina ja kaikki näyttelijät ovat lavakuvassa, kun kauhea uhka on hetkellisesti ohi. Taustalla kuuluu pieni surina, lopulta yksi näyttelijöistä kysyy: mitäs sitten, surina loppuu. Lava hiljentyy täysin ja valot sammuvat. Loppu on kaikessa yksinkertaisuudessan todella vaikuttava. Jään kysymään vielä pitkään esityksen jälkeen itseltänikin, että mitäs sitten? Ovatko asiat lopulta siksi liian monimutkaisia, koska teemme niistä sellaisia? Voisimmeko vain olla ja elää tyytyväisinä tässä hetkessä?
Dodo ry on urbaani ympäristöjärjestö, jolla on Pasilan ratapihalla kaikille avoin kaupunkiviljelyn keskus Kääntöpöytä. Paikka tarjoaa mahdollisuuden kehittää uusia ruoantuotannon menetelmiä ja harrastaa kaupunkiviljelyä yhteisöllisessä ilmapiirissä.
Marraskuun harmaudessakin voi nähdä, että Kääntöpöydän yhteisöviljelmä on vehreimmillään todellinen keidas keskellä kaupunkia. Paikkoja esittelee Malm Nordlund, Dodo ry:n kehityspäällikkö, joka myös kertoo järjestön toiminnasta. Ei tarvitse lähteä kauaksi kaupungista ollakseen edes osittain omavarainen ruoantuotannossa – Dodo ry:n kaupunkiviljelmillä Pasilassa järjestetään tapahtumia ja talkoita, jotka ovat kaikille avoimia.
“Talvi on parasta aikaa alkaa suunnittelemaan kevään istutuksia”, kertoo ananaskirsikan lehtiä esittelevä Dodo ry:n kehityspäällikkö Malm Nordlund.Kääntöpöydän kasvihuone ja sen takana olevat viljelylaatikot tuovat väriä ja eloa Pasilan vanhan ratapihan ympäristöön.
Kaupungissa asuminen ei välttämättä tarkoita luonnosta irrallaan olemista. Jos haluaa kasvattaa edes osan omasta ruoastaan, voi aloittaa yrteistä ikkunalaudalla. Kunnianhimoisille siirtolapuutarhamökki tai viljelypalsta antaa vapaat kädet, mutta sitoo omistajansa maksamaan vuokraa ja hoitamaan kasvimaata jopa päivittäin.
Yhteisöviljelmät ja pienpalstaviljelmät mahdollistavat kaupungissa viljelyn ja vastuun jakamisen porukalla. Viljelysten antimia hyödynnetään Dodo ry:n tapahtumissa, ja toki talkoolaiset saavat osuuden sadosta kotiinsa. Satoa häviää harvakseltaan ja useimmiten vorona on kaupunkilaisista rotta tai lintu. Kääntöpöydällä voi myös kokeilla uusia ruoantuotannon menetelmiä, kuten vesiviljelyä tai sienien viljelyyn suunniteltuja laatikoita. Oman elämänsä viljely-innovaattoreille Dodo ry voi toimia uusien ideoiden toteutusalustana ja taustatukena.
Hyppyherkkukurkku on erityisen satoisa hyötykasvi, joka muistuttaa maultaan ihan tavallista kurkkua.Yhdestä ainoasta herkkuhyppykurkun taimesta syntyi kattoon asti versoava kasvi.Viinisuolaheinää on helppo kasvattaa itse kaupan yrttipurkeista, kuten kasvihuoneessa on tehty.
Kääntöpöydän viljelykset ja kasvihuone pyörivät pääasiassa vapaaehtoisvoimin, mutta Dodo ry:n palkkaama puutarhuri suunnittelee, mitä Kääntöpöydällä kasvatetaan. Yhteisön jäsenet ja talkooviljelijät voivat osallistua työpajoissa kasvien valintaan. Siemenpankki on kattava, ja se sisältää tuttujen ruoka- ja hyötykasvien lisäksi myös eksoottisempia tuttavuuksia, kuten kasvihuoneen kattoon asti versovan herkkuhyppykurkun siemeniä.
Siemenpankki on iso ja kasvaa koko ajan, sillä siemeniä tulee myös lahjoituksena.
Kun talvikauden käyttää hyödyksi viljelysten suunnitteluun, tulee kevät yllättävän nopeasti. Kasvukautta voi pidentää aloittamalla siementen idättämisen jo maaliskuussa sisätiloissa kasvilamppujen alla. Näin taimet saa siirrettyä ajoissa kasvihuoneeseen.
Talviaikaan voi myös nauttia edellisen kesän sadosta. Yrttien kuivaus ja jauhaminen mausteiksi tai teeksi, erilaiset säilykkeet ja sadon hyödyntäminen yhdessä kokkailen vahvistavat yhteyttä luonnon antimiin, vaikka puutarha olisi jo hallan alla.
Sadon viimeiset tomaatit on kerätty kasvihuoneesta marraskuun alussa ja viety sisälle kypsymään.Urban Dinner -tapahtumassa on tehty kombuchaa, eli käymisteitse valmistettua probioottista teejuomaa.
Ympäristönäkökulma ja yhdessä tekeminen ovat Dodo ry:n toiminnan ja tapahtumien keskiössä. Urban Dinner -tapahtuma keskittyy ruoantuotannon tulevaisuuteen keräämällä ihmisiä talkoilemaan viljelyksille ja kokkaamaan yhdessä hyödyntäen Kääntöpöydän antimia tai hävikkiruokaa. Joka toinen tiistai kerääntyvä ryhmä on avoin kaikille kestävästä ruoantuotannosta kiinnostuneille, ja illallisen jälkeen on usein työpajoja ja keskustelutilaisuuksia.
Kääntöpöydän ympäristössä on viljelysten lisäksi myös kolme mehiläispesää, joita hoidetaan järjestön ja vapaaehtoisten voimin.Mehiläiset keräävät mettä noin kilometrin säteellä pesästä. Kääntöpöydän lisäksi lähellä on Töölönlahden ja Keskuspuiston vehreät alueet, ja hunajasato olikin tänä vuonna runsas.
