Suomalainen huippu-urheilu on muuttunut isoksi kysymysmerkiksi 2020-luvulla.
Joskus olen kuullut sanottavan, että suomalaiset ovat huippu-urheilukansaa. Mielestäni olemme menestyshullua kansaa. Vanhemmat lukijat voivat muistaa vuoden 2006 curling-ihmeen. Suomi sai Torinon olympialaisista curlingissa hopeaa. Lajin ympärillä oli hetkellinen buumi. Sama nähtiin mm. koripallon EM-menestyksessä tänä vuonna. Kun joku menestyy kansastamme, olemme hänen rinnallaan. Ennen menestystä ei meidän kateelliselta kansaltamme selkääntaputuksia tule.
Mitä huippu-urheilu tuo Suomelle? Kansallista identiteettiä kenties, aikuiset miehet ilman paitaa kylpemässä torilla suihkulähteessä jääkiekon MM-kisojen menestyksen jälkeen. Tässä, jos jossain, voi tuntea urheilun tuoman yhteisöllisyyden tunteen. Huippu-urheilu tuo ehkä esikuvia, tätäkin väitettä on lähivuosina alettu kyseenalaistamaan, koska huippu-urheiluun laitettava taloudellinen tuki on herättänyt mielipiteitä. Allekirjoittanut on itse esittänyt ulkojäillä tai pallokentilläeri pelaajia, jotka olivat lapsuuteni idoleita. Esikuvat ovat elintärkeitä, lapset omaksuvat hyviä tapoja, ja mahdollisesti urheilullista elämäntapaa, mikä taas voi edesauttaa kansalaisten hyvinvointia isossa kuvassa.
Mistä meidät tunnetaan ulkomailla? Kenties, jos menet Hollantiin, vastaus on Jari Litmasesta. Iso-Britanniassa vastaus voisi olla Sami Hyypiä. Jenkeissä sekä Kanadassa isoja nimiä on useita jääkiekon saralta, niitä on turha edes lähteä nimeämään. Kansainvälisesti meidän suomalaista kuvaa on rakentanut mm. Kimi Räikkönen, Paavo Nurmi ja Lasse Viren. Urheilu tavoittaa niin suuren osan maailman ihmisistä, että se auttaa maamme tunnettavuuteen. Nykyajan ongelma on se, että urheilussa pitäisi menestyä, jotta näkyvyyttä olisi.
Mitä pidämme tärkeänä? Faktoja pöytään: Valtiovarainministeriön 2026 talousarvioesityksen mukaan valtiollamme on noin 180 miljardia velkaa, taloutemme ei ole ollut plussan puolella vuoden 2008 jälkeen. Menot ovat edellä mainitusta vuodesta yli tuplaantuneet ilman nettokuoletuksia, kun taas tulot eivät ole pysyneet mukana. Budjettitalouden menoista 2026 opetus- ja kulttuuriministeriö sai 8,9 miljardia, joka on 9,8% kokonaismenoista. Luonnollisesti urheiluun ja liikuntaan menevä määrä tästä on hyvin pieni, ja siitä huippu-urheiluun menee murto-osa. Huippu-urheilu vaatisi monipuolista tukea valtion tasolta myös muihin asioihin kuin esim. valituille urheilijoille myönnetyn apurahan muodossa. Onko meillä tärkeämpiäkin asioita ajatella kun olympiakulta keihäänheitosta, vai tuoko se lisäarvoa yhteiskuntaan, joka ui nyt jo syvissä vesissä?
Petteri Kilpinen Suomen Olympiakomitean nettisivuilla kirjoittaa, että yli 70% suomalaisista toivoo kansainvälistä menestystä suomalaisille urheilijoille, sekä kokee mielihyvää urheilun seuraamisesta. Urheilun suuret kilpailut tuovat jopa miljoonia suomalaisia television ääreen. Syntyy kahvipöytäkeskusteluja, legendoja, hetkiä ja tunteita joita harva asia tuottaa ihmisille. Huippu-urheilu on unholaan päin lipuva asia, josta olisi surullista päästää irti. Mitä se merkkaa meille kansana, jos pystymme haastamaan suuria mahtavia urheilumaita lajeissa, joissa meillä ei pitäisi olla mitään mahdollisuuksia. Tuottaa altavastaaja tarinoita ja kilpailla Suomen väreissä. Kulttuurillisissa asioissa mikään ei tule todennäköisesti ikinä yhdistämään kansaa yhtä paljon kuin suomalainen urheilumenestys.
Teksti: Konsta Mervelä
Kuva: Pixabay
Lähteet:
https://www.olympiakomitea.fi/ajankohtaista/blogit/miksi-huippu-urheilu-on-erinomainen-sijoituskohde-suomen-taloudelle/
https://vm.fi/valtion-budjetti-lukuina
