Korona on kurjistanut kaduilla eläviä asunnottomia

Riski jäädä asunnottomaksi on suurempi pienituloisilla, maahanmuuttajataustaisilla sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivillä. Pääkaupunkiseudulla korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista tuottavat asunnottomuutta. (Kuva: Pixabay, Manuel Alvarez)

Helsingin kaduilla elävien asunnottomien tilanne on heikentynyt koronaepidemian aikana. Asunnottomat ovat olleet heikommassa kunnossa ja nälkäisempiä kuin normaaliolosuhteissa.

Koronaepidemian kiihdyttyä maaliskuussa asunnottomien palvelut huononivat huomattavasti. Osa asunnottomille tarkoitetuista päiväkeskuksista joutui sulkemaan ovensa joksikin aikaa ja asunnottomien yöpaikat toimivat äärirajoilla. Päiväkeskuksissa asunnottomilla on ollut mahdollisuus peseytyä, pestä vaatteita ja ruokailla. Yöpaikoissa on järjestetty hätämajoitusta.

Vaikka asunnottomien palvelukeskukset ovat syksyyn mennessä avanneet oviaan yksi toisensa jälkeen, eivät ne toimi normaalikapasiteetillaan vieläkään, sillä niiden kävijämääriä rajoitetaan koronatilanteesta johtuvien turvallisuusohjeiden puitteissa.

Vailla vakinaista asuntoa (Vva) ry:n toiminnanjohtajan Sanna Tiivolan mukaan järjestön ylläpitämiin päiväkeskus Vepaan ja yökeskus Kalkkersiin Sörnäisissä on ollut koko ajan enemmän tulijoita kuin sisälle on voitu ottaa. Vva ei sulkenut koronaepidemian puhjettua matalan kynnyksen paikkojaan.

”Ihmiset ovat olleet paljon heikommassa kunnossa koronatilanteen aikana. Heidän auttamisessaan on ollut etusijalla perustarpeiden tyydyttäminen. Olemme tarjonneet heille ruokaa, hygieniaa ja puhtaita vaatteita sekä auttaneet asioiden hoitamisessa”, Tiivola kertoo.

Myös Sininauhasäätiössä on huomattu asunnottomien kunnon heikkeneminen koronaepidemian aikana. Sininauhasäätiö ylläpitää päiväkeskus Illusiaa Vallillassa ja Naisten tupaa Töölössä sekä Nuoli – nuorten kohtaamis- ja tukipistettä yhdessä Vva ry:n kanssa.

”Ihmiset ovat nälkäisempiä ja likaisempia kuin ennen. Lisäksi on havaittavissa, että päihteiden sekakäyttö on lisääntynyt kaduilla entisestään”, kertoo Sininauhasäätiön toimitusjohtaja Kimmo Karvonen.

Helsingin kaupungin Hietaniemenkadun palvelukeskuksessa hätämajoituspaikoille on ollut keväästä lähtien kova kysyntä, ja hätämajoituspaikat ovat täyttyneet jo alkuillasta. Moni tulee jonottamaan majoituspaikkaa jo monta tuntia ennen paikan avautumista. Hietaniemenkadun palvelukeskus tarjoaa helsinkiläisille asunnottomille hätämajoituksen lisäksi tilapäisasumista, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, ravintopalvelua sekä sauna- ja pesulapalvelua.

”Koronaepidemian vuoksi osa asunnottomista on joutunut hakeutumaan hätämajoitukseen, kun ei ole voinut enää yöpyä sukulaisten tai tuttavien luona”, kertoo Hietaniemenkadun palvelukeskuksen johtaja Anna-Maija Josefsson.

Suomessa oli vuoden 2019 lopussa 4 600 yksin elävää asunnotonta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn mukaan. Heistä yli 60 prosenttia elää pääkaupunkiseudulla.

Teksti: Tuija Tervo

Artikkelikuva: Pixabay, Leroy-Skalstad

HKT:n yleisötyövastaava Mirja Neuvonen: “Yleisötyö tarkoittaa kaikkea teatterin toimintaa, jota tehdään yleisön kanssa.”

Mirja Neuvonen on työskennellyt Helsingin kaupunginteatterin yleisötyövastaavana 13 vuotta. Hän kertoo työn vuosien varrella levittyneen jatkuvasti enemmän ihmisten pariin pois teatteritalolta.

Mirja Neuvonen on teatterin yleisötyön konkareita Suomessa (kuva: Lauri Koivisto) 

Helsingin kaupunginteatterin yleisötyövastaava Mirja Neuvonen on tehnyt monipuolisesti yleisötyötä vuosien ajan. 

“Tarkemmin sanottuna yleisötyö on esimerkiksi taiteilijatapaamisia, kulissikierroksia, avoimien ovien- tilaisuuksia ja pitempiä projekteja”, Neuvonen kertoo.

Tällaisista kauemman kestävistä projekteista Neuvonen nostaa esille tällä hetkellä käynnissä olevat Valokeilassa koillinen ja Nuori näyttämö. Valokeilassa koillinen- projekti eteni aikataulussa myös koronan aikana.

“Koronasta huolimatta heillä on koillis-Helsingissä nyt syyskuussa ensi-ilta. He ovat toimineet nyt etälaitteiden avulla ja lisäksi harjoitelleet ulkona. Tämä kertoo paljon siitä, että ihmisillä on paljon tarvetta toimia”, Neuvonen sanoo. 

Neuvonen kertoo aloittaneensa kolmetoista vuotta sitten Helsingin kaupunginteatterin yleisötyössä. 

“Tuolloin ympäri Suomea meitä työskenteli varmaan kolme ihmistä teattereiden yleisötyössä. Näiden työvuosieni aikana teattereiden yleisötyöntekijöiden määrä on noin kymmenkertaistunut maamme teattereissa. Suomessa siis teattereiden yleisötyö on aika uusi juttu, mutta esimerkiksi Englannissa tätä on tehty kauan”, Neuvonen avaa tilannetta.

“Yleisötyöntekijöitä on teattereissa monenlaisilla taustoilla. Itse olen pedagogi, osa on näyttelijöitä, jotkut ovat viestintätaustalla ja monilla muillakin koulutuksella löytyy yleisötyöntekijöitä. Jokainen yleisötyöntekijä tekee vahvasti omasta taustastaan tätä työtä”, Neuvonen sanoo.

“Omien HKT-vuosieni aikana yleisötyö on paljon kasvanut ja kehittynyt. Ennen kaikkea se on paljon levinnyt teatteritalon ulkopuolelle ympäri kaupunkia. Kokoajan kuitenkin tärkeintä on ollut se, että kaikki tehdään yleisöä varten”, Neuvonen kertoo.

Päiväni murmelina on Helsingin kaupunginteatterin tämän syksyn ensi-iltoja. Mirja Neuvonen tarkastelee tässä näytelmässä pääroolissa olevan Lari Halmeen pahviversiota (kuva: Lauri Koivisto)

Korona-aikan vaikutukset yleisötyöhön

Yleisötyövastaava Mirja Neuvonen kertoo koronan vaikuttaneen paljon yleisötyön toteuttamiseen.

“Tosi vähän on tehty mitään teatteritalon sisällä. Yleisötyö on kuitenkin jatkunut ympäri kaupunkia ja lisäksi etänä. Virtuaalilaitteilla on esimerkiksi ilahdutettu vanhempia ihmisiä hoitolaitoksissa. Tänä aikana meillä on ollut aikaa tehdä rästiin jääneitä töitä. Tällaisia ovat esimerkiksi monet materiaalit ja videot”, Neuvonen kertaa viime kuukausien tapahtumia.

“Kaikkiaan korona-aika on pakottanut tekemään uudella tavalla yleisötyötä. Tosin jotkin näistä uusista toimintatavoista jäävät varmasti myös koronan jälkeenkin käyttöön”, Neuvonen pohtii.

“Eniten tässä korona-ajassa harmittaa se, ettei ole suoraa kontaktia yleisön kanssa”, Neuvonen toteaa lopuksi.

Lauri Koivisto

Artikkelikuva: (Kuva: Wikipedia)


Tunnistammeko väkivallan ympärillämme?

Väkivalta on hyvin moninainen asia. Sitä on meidän melkein kaikkien elämässä, enemmän tai vähemmän. Väkivalta saattaa kuitenkin jäädä havaintojemme ulkopuolelle.

Suomi on turvallinen maa olla ja asua. Tämän lisäksi Suomi on myös valittu YK:n raportissa maailman onnellisimmaksi maaksi. Nämä faktat on hyvin tiedossamme. 

Näin todella onkin, vaikka jotkut meistä pelkäävät yksin liikkumista kaupungilla, varsinkin yöaikaan. Kansainvälisesti tarkasteltuna maamme on tässä suhteessa turvallinen maa.

Suomessa hyvin harvoin ihminen joutuu itselleen vieraan ihmisen väkivallan kohteeksi. Näin ollen kaupungilla yleensä saa liikkua turvassa ilman välitöntä väkivallan uhkaa. Toki rikoshistoriastamme löytyy myös tapauksia, joissa uhri ei ole ollut tuttu tekijälle entuudestaan. Nämä ovat kuitenkin poikkeuksia kokonaisuudessa.

Vieraat ihmiset ovat siis harvoin väkivallan tekijöitä Suomessa. Niin tästä huolimatta maamme on Euroopan unionin maiden väkivaltatilastoissa heikoilla sijoilla. Suomessa henkirikoksia tehdään noin kaksinkertainen määrä verrattuna jäsenmaiden keskiarvoon. Erityisesti naisille Suomi on yksi EU-maiden väkivaltaisimpia.

Mistä tämä sitten johtuu?

“Älkää kysykö mistä johtuu väkivalta”, kysyi jo 40 vuotta sitten Pelle Miljoona & N.U.S.- yhtye.

Nyt on kuitenkin paikallaan toviksi pysähtyä pohtimaan, että mistä tämä johtuu. Totuus on se, että Suomessa väkivalta tapahtuu lähellä. Tekijä on uhrille tuttu ja myös tekopaikka on usein jommankumman tai molempien yhteinen koti.

Kansainvälistä mediahuomiota Suomi on saanut viime vuosina joukkosurmistaan. Näitä ovat esimerkiksi Jokelan ja Kauhajoen kouluampumiset. Näissäkin kuitenkin tekopaikka oli tekijälle tuttu entuudestaan.

Suomessa naisen surmaa useimmin joko entinen tai nykyinen ja puoliso. Miehen taas useimmin hänen kaveripiirinsä kuuluva henkilö.

Lähisuhde- ja kouluväkivalta ovat asioita, jotka Suomessa ovat valitettavan yleisiä. Ne ovat kuitenkin myös hyvin vaiettuja ja niihin liittyy usein suuri häpeän tunne. 

Kouluväkivalta on sellainen väkivallan muoto, jota todella moni on elämässä kohdannut, vähintään sivustaseuraajana. Kouluväkivallasta ollaan onneksi viime päivinä puhuttu julkisestikin entistä enemmän. 

Lähisuhdeväkivaltakin nousee toisinaan otsikoihin. Se tosin se vaatii usein raakaa fyysistä väkivaltaa ennen kuin se saa palstatilaa.

Niin fyysinen väkivalta.

Monesti väkivallasta puhuttaessa mieleen nousee nimenomaan fyysinen väkivalta. Tämän lisäksi väkivalta on kuitenkin paljon muutakin. 

Väkivaltaan voi kuulua henkistä-, seksuaalista-, taloudellista- tai sosiaalista väkivaltaa. Joissain lähisudeväkivaltatapauksissa myös hengellistä väkivaltaa. Parisuhteen päättyessä eroon lähisuhdeväkivalta voi muuttua vainoksi.

Fyysinen väkivalta on yleensä helppoa tunnistaa. Muita väkivallan muotoja ei välttämättä ole aina niin helppoa huomata. Joskus esimerkiksi lähisuhteissa henkinen väkivalta saatetaan luokitella vitsiksi, huumoriksi. Tällaisissa tapauksissa henkisen väkivallan uhri voi jopa itse vähätellä asiaa.

Lähisuhdeväkivaltaan kuuluu aina paljon tunteita, saatetaan ymmärtää liikaa väkivaltaan syyllistynyttä osapuolta. Kestetään liikaa.

Tunteet, tunteet.

Jos jokainen meistä tunnistaisi mahdollisimman hyvin omat tunteensa ja puhuisi asioita ääneen, niin toivottavasti tämä tilanne paranisi pian.

Ja puhutaan tunteista jo mahdollisimman nuorille, niin jokaisen on parempi kulkea myös opintietään.

Lähteitä: Rikosuhripäivystys, Nettiturvakoti ja Väestöliitto

Lauri Koivisto

Artikkelikuva: Pixabay/ Sammy Williams


Helsingin Kaupunginteatterin yleisössä on tyytyväisyyttä turvallisuusjärjestelyihin

Viime keväänä Helsingin Kaupunginteatterin näytökset loppuivat, kun korona-rajoitukset alkoivat. Tänä syksynä esitystoiminta teatterilla on taas jatkunut, kuitenkin monimuotoisin turvajajärjestelyin. Päiväni Murmelina -musikaali on teatterin kuluvan syksyn suursatsaus. Sen näytöksen väliajalla 9.9. yleisön edustajat pitivät onnistuneina vallitsevia turvajärjestelyitä.

Kysymykset:

  1. Oletko käynyt aiemmin korona-aikana teatterissa?
  2. Miksi tulit katsomaan Päiväni Murmelina -musikaalia?
  3. Miltä tämän illan korona-ajan turvajärjestelyt ovat tuntuneet?
  4. Mitä turvajärjestelyissä voisi vielä ottaa huomioon?

Tuula Toivonen (valokuvaaja: Lauri Koivisto)

Tuula Toivonen, Helsinki

  1. En ole, viimeksi kävin teatterissa maaliskuussa ennen koronaa. 
  2. Esitys kiinnostaa ja halusin nähdä korona-ajan turvajärjestelyt. 
  3. Olen ollut tyytyväinen. Teatterille tullessa oli hyvät kyltit turvaväleistä. Mielestäni nämä voisi olla myös koronan jälkeenkin. Etukäteen en tiennyt, että täällä on väliaikatarjoilut vain ennakkovarauksella. 
  4. Olen ollut tyytyväinen näihin. 
Liisa Korhonen (valokuvaaja: Lauri Koivisto)

Liisa Korhonen, Helsinki

  1. En, tämä on tämän vuoden ensimmäinen teatterissa käynti.
  2. Olen täällä Kulttuurikaverina asiakkaan kanssa ja lisäksi näytelmä kiinnosti
  3. Hienosti järjestetyt turvajärjestelyt. Ei mielestäni ollenkaan liikaa. Narikassa oli visiirit. 
  4. En keksi mitään parannettavaa.
Pasi Puranen (valokuvaaja: Lauri Koivisto)

Pasi Puranen, Helsinki

  1. Olen käynyt, viimeksi viime viikolla.
  2. Näytelmä kiinnostaa ja lisäksi aihe sopii hyvin siihen, kun olen tehnyt viime aikoina paljon etätöitä.
  3. Oikein hyvin. On hyvät kyltit, opasteet ja käsidesit
  4. Nämä toimii hyvin näin.

Lauri Koivisto

Artikkelikuva:  Kuvassa keskellä Päiväni murmelina- musikaalin pääosan esittäjä Lari Halme – (Kuva HKT / © Robert Seger)



Päiväni murmelina on Helsingin Kaupunginteatterin syksyn suurmusikaali

Päiväni murmelina on elokuvaversio on vuodelta 1993. Näyttämölle tämä tarina tuotiin kuitenkin vasta vuonna 2016, jolloin se esitettiin Lontoossa. Tämä tarinaltaan hyvin korona-aikaan sopiva teos kantaesitettiin suomenkielisenä versiona 3.9.2020 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.

Päiväni murmelina -tarinassa päähenkilö meteorologi  Phil Connors lähetetään ehkä hieman vastentahtoisesti raportoimaan pikkukaupunkiin paikallisesta Murmelipäivän vietosta. Jutun juju on kuitenkin seuraavassa päivässä, tai oikeastaan seuraavissa päivissä. Connors nimittäin herää uudelleen samaan päivään, niin kauan, kunnes hän tekee kaiken “oikein”.

Tämä elokuva on valittu erilaisissa äänestyksissä hauskimpien elokuvien joukkoon. Tarina sisältää komediallisten elementtien lisäksi myös ajatuksia herättäviä teemoja.

Tämä aikaa ja tekoja pohtiva tarina sovitettiin yli kaksikymmentä vuotta elokuvan julkaisun jälkeen teatterin näyttämölle. Ensimmäisen kerran Päiväni murmelina -musikaali toteutettiin näyttämösovituksena Lontoon The Old Vic theatressa kesällä 2016. New Yorkin Broadwaylla teos nähtiin seuraavana vuonna.

Päiväni murmelina- musikaalin pääparin esittäjät Maria Lund ja Lari Halme. (Kuva HKT/ © Robert Seger / Teemu Kavasto)

Korona muutti ajattoman tarinan ajankohtaiseksi

Päiväni murmelina- musikaali oli valittu jo hyvissä ajoissa Helsingin Kaupunginteatterin ohjelmistoon. Sen tarina muuttui tämän vuoden keväällä normaaliakin ajankohtaisemmaksi. Syynä tähän oli Suomeenkin saapunut korona-virus rajoitustoimenpiteineen. 

Nopeassa aikataulussa Suomessa siirryttiin etäopiskeluun ja -työhön. Monet saivat siis ikään kuin kokea Connorsin kohtalon; samanlainen päivä seurasi toistaan.

Helsingin Kaupunginteatterin Päiväni murmelina- työryhmä joutui kevään poikkeusolojen keskellä kehittämään uudet etätoimintatavat ja sopeutua niihin. Tästä huolimatta harjoitusprosessi eteni kohti ensi-iltaa.

Helsingin Kaupunginteatteriin Päiväni murmelina ohjaa kokenut musikaaliohjaaja Samuel Harjanne. Näytelmän käsiohjelmassa Harjanne toivoo, että “teos saa katsojan ajattelemaan omaa aikaansa ja ajankäyttöään”.

Teoksen ensi-ilta piti olla alunperin elokuussa 2020. Sitä jouduttiin lopulta siirtämään vain parilla viikolla eteenpäin. Suomenkielinen kantaesitys oli 3.9.2020 Helsingin Kaupunginteatterissa.

Lauri Koivisto

Artikkelikuva: Kuvassa Päiväni murmelina- musikaalin ensemblea  (Kuva HKT / © Robert Seger)

Lue lisää aiheesta – Kolumni koronateatterista

Teatterissa käynti korona-aikanakin on hyvä kokemus

Tämän poikkeuksellisen ajan teatterissa käyntiin liittyy monia uusia käytänteitä.  Tästä huolimatta pääosin käynnistä jäi hyvä maku.

Korona-ajastaan huolimatta Helsingin Kaupunginteatterin esitykset jatkuvat, toki poikkeusjärjestelyin. (valokuva: Lauri Koivisto)

Kävin ensimmäisen kerran teatterissa tänä korona-aikana katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa Päiväni murmelina -musikaalin. Aiheensa puolestahan tämä teos sopii hyvin tähän erikoiseen aikaan.

Lippumyymälässä myyjä kertoi, että lippuja on myyty noin puolet siitä määrästä, mitä näin korona-aikaan yhteensä myydään. Tämä vähäinen lippujen myynti määrä näkyi kyllä salissa.

Poikkeukselliseen teatteri-iltaan kuului myös mahdollisuus narikan sijaan ottaa ulkovaatteet mukaan katsomoon. Lisäksi teatterin henkilökuntaa oli hyvin paikalla ja heillä oli kaikilla visiirit tai suumaskit.

Ihmisiä paikalla teatterissa oli siis huomattavasti normaalia vähemmän, kuitenkin paikalla kupli lähes normaali kulttuuri-illan tunnelma. Välimatkaa toisiinsa yleisö piti hyvin lämpiössä.

Katsomossa ihmisten etäisyys toisiinsa säilyi hienosti. Maski näkyi myös monien kasvoilla. Itselläni meni tovin aikaa tottua näytelmän katsomiseen maskin kanssa. Loppujen lopuksi kuitenkin aika nopeasti teos vei mukanaan ja ylimääräinen objekti kasvoilla unohtui.

Väli-ablodejakin kyllä kuultiin näytöksessä ja nauru kaikui maskeista johtuen hieman uudella tavalla. 

Väliajallakaan ei muodostunut jonoja oikeastaan ollenkaan. Mahtoivatkohan ihmiset käydä normaalia vähemmän vessassa? Kahvijonoja ei ollut siitä syystä, kun tilaukset oli pitänyt tehdä etukäteen.

Entäs itse näytelmä? Päiväni murmelina oli iloinen, värikäs ja vauhdikas teos. Erityisesti pääparia esittänyt Maria Lund ja Lari Halme tekivät roolityönsä hienosti.

Kaikkinensa onnistunut teatteri-ilta, koronarajoituksista huolimatta. 

Lauri Koivisto

Artikkelikuva: Lauri Koivisto

Mitä kaupungeissa syödään tulevaisuudessa?

Helsingin kaupunginmuseon Kaupunkiruokaa-näyttely on herätellyt ihmisiä pohtimaan, miten ruokaa voidaan tuottaa kestävästi kaupungeissa, kun väestön määrä kasvaa ja ilmastonmuutos muuttaa ruoantuotantoa. Näyttelyssä on voinut tutustua ruoantuotannon vanhoihin, nykyisiin ja uusiin keinoihin, kuten kaupunkitilaan soveltuviin vesi- ja ilmaviljelyratkaisuihin sekä tulevaisuuden ruokateollisuuteen.

Erityisnuorisotyönohjaaja Marjut Timonen: “Koulukiusaamisen sijaan tulee puhua kouluväkivallasta!”

Nurmijärven seurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja Marjut “Mallu” Timonen on vuosien ajan tehnyt koulujen kanssa yhteistyötä. Hän tuntumansa on se, että viime vuosina kouluväkivalta on raaistunut. Toisaalta hän kiittelee, että opettajat pyytävät koko ajan matalammalla kynnyksellä apua vuorovaikutustaitojen opettamiseen.

Yksi Timosen työn suuria asioita on toimia Palveluoperaatio Saappaan Nurmijärven ryhmän vastaavana ohjaajana. Kuvassa hänellä on päällään Nurmijärven Saapas- ryhmän huppari (valokuvaaja: Lauri Koivisto)

Erityisnuorisotyönohjaaja Marjut “Mallu” Timonen on työskennellyt vuodesta 2004 nykyisissä työtehtävissään. Joissain toiminnoissa hän tapaa kokonaisia ikäluokkia, mutta valtaosin hänen työssään kohtamaamillaan nuorilla on jonkinlaista huolta tai murhetta elämässään.

“Kohtaan työssäni paljon nuoria, joilla on esimerkiksi oppimisvaikeuksia, tai että perheessä on jokin kriisitilanne, monesti vaikkapa päihteet tuovat huolta perheen elämään. Aika isona juttuna on myös kuoleman läheisyys perheessä”, kertoo Timonen.

“Koulukiusaaminen on vähättelevä termi”

Erityisnuorisotyönohjaaja Timonen pitää erityisesti siitä työssään, että saa tehdä työtehtäviä työparina jonkun toisen kanssa. Tällaisella työparimetodilla hän on muun muassa toteuttanut kouluihin luokkavierailuja yhdessä Nurmijärven kunnan erityisnuorisotyöntekijän kanssa. 

Timonen nostaa erityisesti tärkeänä esiin luokkavierailuja pohjustavat henkilökohtaiset haastattelut jokaisen oppilaan kanssa.

“Näissä alkuhaastatteluisssa saadaan hyvä käsitys luokan kokonaistilanteesta. Haastattelu aloitetaan “mitä kuuluu” ajatuksella. Toisinaan oppilaat kertovat kuitenkin hyvinkin tarkkaan nimillä, että ketkä luokassa kiusaavat tai ovat muuten levottomia”, Timonen avaa alkuhaastatteluja.

Timonen kertoo, että joissain luokissa hän näkee selvän jännitteen.

“Joskus joku oppilaista on vetäytynyt omiin oloihinsa ja hänellä on silmissään ikään kuin tyhjä kalvo. Saattaa olla, että jos lapsi tai nuori ei tunnista omia tunnetilojaan, niin väkivallasta on muodostunut lähes ainut kommunikoinnin muoto hänelle”, Timonen pohtii kouluväkivallan syitä.

Niin kouluväkivallan.

Timonen ei mielellään puhuisi koulukiusaamisesta.

“Koulukiusaaminen on vähättelevä termi. Koulukiusaamisen sijaa tulee puhua kouluväkivallasta. Minusta tuntuu, että se on vuosien myötä se on muuttunut jatkuvasti raaemmaksi ja myös röyhkeämmäksi. Nykyään mielestäni väkivalta on enemmän esillä, sitä ei piilotella niin kuin aiemmin”, Timonen pohtii.

Yhtenä ratkaisuna kouluväkivaltaan Timonen näkee ennaltaehkäisevästi tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamisen lapsille ja nuorille.

“Lasten pitäisi paremmin ymmärtää omaa oloaan, että miksi ajattelee tai tuntee jollain tavalla.”

“Somessa tapahtuva väkivalta jää helposti piiloon vanhemmilta, toisaalta nuori jää helposti ulkopuolelle kaveriporukoista, ellei hän ole lainkaan somessa”, Timonen pohtii sosiaalisen median roolia väkivallan näyttämönä. (Valokuvaaja: Lauri Koivisto)

Timosen terveiset…

A.Koulukiusaajalle: “Kysy itseltäsi: Miksi? Ja tutustu kirjoihin, jotta ymmärrät paremmin asiaa myös toisen osapuolen kannalta.”

B. Kiusatulle: “Usko itse, että olet hyvä, vaikka joku sinulle toista väittääkin. Niin ja puhu jollekin luotettavalle aikuiselle.” 

C. Sivustaseuraajalle: “Mieti: Miksi seison tässä? Tule tietoiseksi, että oletko mielessäsi jommalla kummalla puolella, kun olet päätynyt seuraamaan tilannetta. Ja sinullekin; kerro aikuiselle.”

Lauri Koivisto

Artikkelikuva: Lauri Koivisto

Koronataide valtaa kadut ympäri maailman

Maailman yllättänyt korona-pandemia on inspiroinut taiteilijoita ympäri maailmaa. Teoksissa on nostettu käsienpesun ja suumaskien lisäksi erityisesti esille terveydenhuollon ammattilaisten arvostus.

Grafitilla on usein selkeä viesti (Pixnio)

Katutaide on äärimmäinen keino kommentoida maailman ja yhteiskunnan tapahtumia visuaalisin keinoin. Monissa teoksissa on siis jokin syvempi merkitys, kuin vain kaunis maalaus. Joissain katutaideteoksissa on hyvin leikkimielisiä piirteitä ja nauru on niiden oikea  tarkoitus. 

Amerikasta löytyy monipuolisia teoksia

Humoristisesmmasta katutaiteen suuntauksesta hyvänä esimerkkinä nousee esiin Fnnch. Hän on Yhdysvaltain San Franciscossa asuva taiteilija, joka on toteuttanut esimerkiksi hunajapurkkikarhun suumaskissa. Samassa kaupungissa on myös esillä katutaidetta, joka on tehty vakavammalla mielellä. Näissä teoksissa nostetaan esimerkiksi koronaviruksen torjunnan eturintamassa olevia terveydenhuollon ammattihenkilöitä.

Tästä terveydenhuollon ammattihenkilön esille nostamisesta hyvä esimerkki löytyy myös Yhdysvalloista, Denveristä hylätyn rakennuksen seinästä. Kyseessä on sairaanhoitaja, joka siivekkäänä ja nyrkkeilyhanskat käsissään on valmiudessa taistelemaan virusta vastaan. Tämän teoksen on tehnyt Austin Zucchini-Fowler.

Tästä teoksesta on muotoutunut terveydenhuollon ammattilaisille kohde, johon he matkustavat itseään kuvaamaan. Taiteilija Zucchini-Fowler kertoo, että itse teoksen teko vei noin kymmenen tuntia.

Norjalaisessa taiteessa rakkautta ja norjaisuutta

Tämän vuoden maaliskuussa norjalainen taiteilija Podel palasi takaisin kotimaahansa. Hän oli seikkaillut Perun viidakoissa. Syynä paluuseen oli maailmaan tullut pakollinen sulkutila.

Podel inspiroitui erityisesti suumaskia käyttävistä ihmisistä. Tämä ajatus synnytti teoksen kahdesta nuoresta rakastavaisesta. Kuvassa he suutelevat toisiaan suulle suumaskit kasvoillaan. Podel nimesi teoksen “The Lovers”.

Podel itse tuo esiin sen, että kyseisessä paikassa on öisin palava katuvalo. Taiteilija itse kokee, että tämä lamppu tuo teokseen toivoa. Hän näkee niin, että ihmiset kaipaavat kamppailujen keskelle juuri toivoa.

Katutaiteilja Pyrit loi Norjan Bergenin katukuvaan teoksen, jonka hän nimesi “May 2020”. Tässä teoksessa on nainen pukeutuneena norjan kansallisasuun ja kultaiseen suumaskiin. Tämän kuvan naisen asuvalinnalla taiteilija haluaa kunnioittaa 17.5. olevaa Norjan perustuslain päivää. Tämän juhlan viettotapoihin kuuluvat normaalioloissa esimerkiksi paraatit, joita ei ole peruutettu toisen maailmansodan jälkeen.

Bergenissä asuu myös AFK- niminen taiteilija. Hän teki “Hug the World”- teoksen. AFK halusi tuoda esiin teoksellaan sen, että yksittäinen ihminen ei pysty hallitsemaan tapahtumia, mutta omaan suhtautumiseensa niihin pystyy vaikuttamaan.

Lähde: “Street Art Confronts the Pandemic” The New York times

Artikkelikuva: PxHere

Lauri Koivisto

Mahdollisuuksien kulttuurisyksyn kynnyksellä

Kulttuuripaikkojen katsojat odottavat yleisöä (kuva: wikimedia commons)

Elämme poikkeuksellisia aikoja, kuten hyvin tiedetään. Tämä syksy avaa kuitenkin kulttuurille monia mielenkiintoisia näkymiä. 

Viime keväänä maamme sukelsi uusiin vesiin. Tammikuussa saimme lukea ja kuulla, että Kiinassa on jokin virus. Monet silloin täällä pohjolassa tuumi, että kaukana tauti tuo on. Täällä me rauhassa saadaan olla. 

No kaikkihan me se tiedetään, että kuinkas siinä sitten kävikään. Saimme kokea poikkeustilan, jee! Tuli kokoontumisrajoitukset ja muut. Tällä kaikella oli monia seurauksia ja vaikutuksia. 

Tämä kaikki vaikutti moniin työpaikkoihin ja aloihin. Yksi merkittävin kärsijä tässä korona-ajassa oli ja on kulttuuritoimijat. Rajoitusten saapuessa monet kulttuurintekijät laittoivat heti kaiken esitystoiminnan poikki, lopuista toimijoista suurin osa seurasi pian perässä. Harvat tahot sinnittelivät keväällä tarjoten elävää kulttuuria, elintila oli heilläkin enemmän tai vähemmän olematon. 

Pian saattoi todeta kulttuurikenttä yhteen ääneen Aku Ankasta tutun fraasin eli ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”. Näinhän se on. 

Nyt, kun sitaattien maailmaan saavuimme, niin otetaan heti toinen. Nimittäin vänrikki Kariluodon- hengessä kulttuuriväen poteroista alkoi kohta puoliin jo jostain kaikua , että ”ei saa jäädä tuleen makaamaan”. Syntyi monia tapoja tehdä kulttuuria rajoituksista huolimatta, tällainen oli esimerkiksi virtuaalinen Karanteeriteatteri.

Koronakevään saavutettuaan kesän, niin saimme jo enemmän elävää kulttuuria luoksemme. Jonkin verran nimittäin oli kesäteatteritoimintaa ja kesän kallistuessa kohti syksyä, niin jopa muutamat festarit sai maamme kokea. 

”Kansalla oli kaamea jano”, kirjoitti valitettavan ajankohtainen Vexi Salmi aikoinaan. Kiitos Vexi kaikesta ja hyvää matkaa! Tähän hetkeen tämän Vexin mainitseman janon voi soveltaa koskemaan kulttuuria. 

Tästä kulttuurijanosta kertoo esimerkiksi se, että Museokorttia vingutettiin tämän vuoden heinäkuussa ihan ennätykselliset määrät. 

Kulttuuri tarjoaa aina pakopaikan arjesta. Nyt näinä aikoina sellaista paikkaa todella tarvitaan. Kulttuuri on juuri tällainen keidas arjen keskellä!

Mutta tässä ja nyt kulttuurialalla, on hyvä mahdollisuus tehdä hienoa taidetta tauon jälkeen. Siis kaikilla heillä, jotka ovat pelikunnossa kevään rajoitusten jäljiltä. 

Nyt voi kulttuuriväki kysellä itseltään, kuten runoilija Leino aikoinaan eli ”kylttyyri kylttyyri…mut mikä se on se kyltyyri?”. Näinä aikoina on nimittäin hyvä mahdollisuus tehdä asioita uudella tavalla. Tämän lisäksi on kuin avopaikka kommentoida tätä poikkeuksellista aikaa, jota me nyt toinen toistemme kanssa elämme.

Lauri Koivisto

Artikkelikuva: Pixabay