Liikkuva renkaanvaihto: Arjen helpotus

Liikkuva renkaanvaihto tuo vaihtoehtoja kausirenkaiden vaihtamiseen.

Renkaiden vaihtokausi lähestyy, ja joka vuosi se vie turhaa aikaa pois kaikesta muusta.

Voisiko vastaus olla palvelussa, joka tulee vaihtamaan renkaat paikan päälle?

Kapinointi kannattaa, mutta tarkoitus ei pyhitä keinoja.

Elokapinan syyskapinaan osallistui paljon ihmisiä ja moni osallistuja päätyi myös putkaan. (KUVA: Wikipedia Commons)

Järjestö nimeltä Elokapina on lähiviikkoina noussut otsikoihin tukkimalla Helsingin teitä. On selvää, että Elokapinan tavoite eli mediahuomio on saavutettu, mutta millä hinnalla? On myös selvää, että ilmastonmuutos on asia, josta on syytä keskustella ja jonka vuoksi mielenosoittaminen on jopa toivottavaa. Kuitenkin suuri osa suomalaisista pitää marttyyrinä teille heittäytyviä kapinallisia lähinnä vaikeasti lähestyttävinä ja ”meidän tavallisten tallaajien elämää vaikeuttavina”. Vai onko oikeasti niin, että duunarin hommissa hikoileva, yksityisautoileva ja lomansa mökillä täyslihamakkaraa grillaava Maukka perusjätkä hukkaa edes sekunnin verran aikaansa ilmastonmuutokselle, kun samaan aikaan kesken Maukan työpäivän saa radiosta kuulla, kuinka kapinalaiset makaa reporankana pitkin teitä?

Toinen mielikuvia muokkaava tekijä on uutiskuvissa näkyvät Marlborot, Iphonet, kertakäyttöiset kahvikupit ja mielenosoittajien hampuusinomaiset ulkoasut. Jokainen saa toki pukeutua miten haluaa, mutta kuka ei saisi pukumiehestä menestyvän jäykkiksen mielikuvaa. Samoin haaremihousuista ja liian isoista villapipoista saa hyvin helposti mielikuvan, jonka varsinkin vanhempi sukupolvi voi helposti yhdistää työtä vieroksuviin elämäntapaintiaaneihin. 

Nuorempi sukupolvi taas on aktiviisia sosiaalisen median palveluissa ja tehokkaalla viiden minuutin googlaamisella löytyykin uutisia, joissa itseään Elokapina-aktiiveiksi tiluleeraavat, hyvää tarkoittavat ihmiset kertovat ilmastokriisistä niin, että jopa allekirjoittanut havahtuu herkistyneensä ihmisten hyvyydelle. Kuitenkin nopea tarkistus Instagramin puolelle kääntää tämän laivan 180 astetta ja vääntää polttoöljyllä laivaa vauhdittavat moottorit ääriasentoon. Löytyy useampaa uutta läppäriä, valmistajalta, jonka eettisyys ja ympäristöteot on vähintäänkin kyseenalaisia. Löytyy myös lukuisia kuvia ulkomaanmatkoilta aina Amerikan mantereelta Dubaihin asti. Kun Maukka pääsisi nämä kuvat näkemään vanhan nokialaisensa näytöltä, voisi Maukan verenpaineen nousun aistia metrien päästä tavallisella ilmapuntarilla.

Elokapina on hyvällä asialla, mutta kyseenalaisin keinoin. On naurettavaa esittää vaatimuksia, jotka olisivat kansantaloudellisesti verrattavissa Suomi-neidon niskalaukaukseen. Suomalainen teollisuus on poikkeuksetta ekologisempaa kuin vastaava teollisuus kehittyvissä maissa, jonne suomalaisen teollisuuden alasajo pakottaa tuotannon siirtymään. Lisäksi helposti unohdetaan, että Suomi on laskenut kasvihuonepäästöjään 44 prosenttia vertailuvuodesta 2003. Ilmastotoimia tarvitaan ja varsinkin maankäytöllisiä toimia on tehtävä estääksemme esimerkiksi monikansallisten yhtiöiden kaivosvaltaukset tai pohjavetemme haltuunotto. Näitä asioita ei kuitenkaan ratkaista autotiellä telttailemalla, vaan kotimaisilla vihreillä innovaatioilla ja päivittämällä lakia niin, että teollisuutemme on jatkossakin kannattavaa. Ei anneta muiden sotkea ja nostaa voittoja Suomen maaperästä, tehdään se itse, mutta selkeillä ja puhtailla pelisäännöillä.

Urheiluhieroja Sanni Niemelä: “Tuntuu hienolta helpottaa ihmisten oloa”

Sanni työskentelee urheiluhierojana Flexus terveyspalveluilla Töölössä. (kuva: Inka Jurkka)

Helsinkiläinen Sanni Niemelä on päätynyt urheiluhierojaksi monen mutkan kautta. Kehonhuolto ja ihmisen anatomia alkoivat kiinnostaa 27-vuotiasta Sannia ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajan opintojen aikana. Sanni pääsi opintojensa aikana kokeilemaan hierontaa ja tiesi heti, että haluaa suorittaa myös hierojan pätevyyden jossain vaiheessa.

“En usko, että olisin päätynyt hierojaksi ilman liikunta-alan opintoja”, Sanni toteaa. 

Sannilla on laaja liikunta-alan osaaminen. Hän on ennen liikunnanohjaajan tutkintoa opiskellut myös personal traineriksi. 

Ihmisten auttaminen on Sannille tärkeää ja hierojan työssä sitä pääsee tekemään hyvin konkreettisesti. 

“Parasta on se, että pääsee helpottamaan heti jonkun ihmisen oloa”, Sanni kertoo. 

Valmius oppia lisää on tärkeää

Hierojan ammatissa jatkuva kehittyminen on tärkeää, sillä uudet tutkimukset korvaavat nopeasti aikaisemmat opit. Sannin mukaan haastavaa onkin hyväksyä oman osaaminen rajallisuus. 

“Kun tulee hankalampia tapauksia vastaan, otan helposti liikaakin paineita, jos en osaa antaa asiakkaalle suoria vastauksia.”

Työssä täytyy olla oma-aloitteinen. Sanni ei usko, että hierojana pärjää, mikäli ei ole valmis oppimaan uutta. Työssä menestyminen on myös hankalaa, mikäli ei pidä asiakaspalvelutyöstä.

Ihmisten kanssa toimiminen on luontaista puheliaalle Sannille. Asiakkaiden kanssa on normaalia jutella hieronnan aikana ja monet kokevat tilanteen olevan jopa terapeuttinen. Toisaalta Sanni on myös oppinut aistimaan ihmisistä, mikäli he haluavat olla hiljaa.

“Tässä työssä kuulee kaikenlaisia elämäntarinoita ja ihmiset usein avautuvat asioistaan. Tilanne on hyvin intiimi ja ihmiset ovat aika haavoittuvassakin tilassa. Vakioasiakkaat sanovat usein, että hieronnan lisäksi tämä on terapiasessio”, Sanni sanoo. 

Sanni haluaa luoda hierontahetkestä mahdollisimman mukavan ja luontevan. (kuva: Inka Jurkka)

Tulevaisuudessa siintää urheilupsykologin työt

Sen lisäksi, että Sanni mielellään kouluttautuu lisää myös hierojana, tuovat tänä syksynä alkaneet urheilupsykologian maisteriopinnot Jyväskylän yliopistossa uutta osaamista. Sanni ei ole vielä täysin varma, kuinka hän aikoo yhdistää tulevaisuudessa liikunnanohjaajan, hierojan ja urheilupsykologin työt, mutta uskoo kaikista olevan hyötyä.

“Aivan samalla tavalla kuin asiakkaat jo nyt avautuvat hieronnan aikana, näen mahdollisuutena, että urheilijan kanssa voisi keskustella hieronnan yhteydessä myös psykologisista pulmista”, Sanni paljastaa. 

Varsinaisia haasteita Sanni ei näe työssään tulevaisuudessa. Aluksi oli hankalaa, kun työ hierojana sekä yrittäjänä alkoi koronan aikana. Yrittäjyys on alkanut sujuvasti, sillä asiat hoituvat hyvin provisiosopimuksella. Sopimus sisältää ylläpitokulut, jotka työnantaja ottaa tiettynä prosenttiosuutena hierojan kokonaistuloista.

“Vastuuta on sinänsä pienennetty. Hoidan tietenkin vakuutukset, verot ja kirjanpidon, mutta muuten provisiosopimuksen kautta monet asiat helpottuvat.”

Vaikka Sanni on nuoresta iästään huolimatta jo rautainen liikunnan ja kehonhuollon asiantuntija, ei hänkään ole täydellinen näissä asioissa. 

“Hierojat ovat usein raihnaisemmassa kunnossa kuin asiakkaat. Vaikka suositellaan asiakkaita käymään hieronnassa kerran kuukaudessa, saattaa omasta käynnistä olla pidempikin aika. Tehkää siis kuinka sanomme, mutta älkää niin kuin itse teemme”, Sanni naurahtaa. 

Metsähallituksen opastaulut ja kansallispuistojen logot syntyvät vuosaarelaisessa kerrostalossa – Jari Kostet kuvittaa koko luonnon kirjon

Kostet on havainnut parvekkeeltaan yli 200 lintulajia. Moni kuvitus on alkanut parvekkeella tehdystä luonnoksesta. Kuvat: Jukka Hintikka

Jos on käynyt jossakin kansallispuistossa tai muulla Metsähallituksen retkeilyalueella, on hyvin suurella todennäköisyydellä myös nähnyt taiteilija Jari Kostetin töitä. 

Kuvaamataidon opettajaksi opiskellut Jari Kostet päätyi vuonna 1986 Metsähallitukseen graafiseksi erikoissuunnittelijaksi. Kostet on piirtänyt Metsähallitukselle suuren määrän kuvituksia muun muassa kansallispuistojen opastauluihin ja luontokeskuksiin, verkkosivuille, esitteisiin ja muihin julkaisuihin. 

Metsähallituksen kuvittajaksi ei olisi voinut päätyä ilman aktiivista luontoharrastustaustaa. 

“Vietin nuoruuteni Limingassa, ja Liminganlahti oli siinä vieressä. Talon yli lensi jatkuvasti keväällä hanhia, joutsenia ja kurkia, ja niistä tuli siinä kiinnostuttua. Vanhemman veljen perässä lähdin sitten niitä muuallekin katselemaan”, Kostet kertoo.  

Lintujen tarkkailua työhuoneen ikkunasta

Etätöitä Kostet on tehnyt jo 13 vuotta. Vuosaarelaisen kerrostaloasunnon suurin makuuhuone on muutettu työhuoneeksi. Lintuja ja muita piirrettäviä kohteita voi tarkkailla suoraan työhuoneen merelle avautuvasta ikkunasta tai viereiseltä parvekkeelta, jolta Kostet on havainnut yli 200 lintulajia. Kiikari tai kaukoputki on aina käden ulottuvilla. 

“Kuvittajana voin hyvin tehdä töitä kotona. Järjestely on toiminut ihan hyvin, tosin kämppä on täyttynyt vuosien varrella työtarvikkeista”, Kostet naurahtaa. 

Vuosien varrella on syntynyt suuri määrä piirroksia linnuista, muista eläimistä ja kasveista. Kuvitusten ohella Metsähallituksen kohteiden logot ovat olleet mieluisaa työtä. 

“Kolmen tai neljän kansallispuiston logot ovat muiden tekemiä. Muut ovat minun töitäni”, Kostet kertoo. 

Kostetin mahdollisesti katsotuinta työtä ei arvaisi heti lintutaiteilijan tekemäksi. 

“Tiehallinnolta tuli kerran pyyntö Metsähallitukselle, että luontokohteelle tarvittaisiin oma liikennemerkki. Muokkasin nähtävyyttä merkitsevästä hannunvaakunasta luontokohdetta tarkoittavan liikennemerkin. Useimmat kai näkevät siinä perhosen tai kasvin”, Kostet kertoo.  

Hevosmuurahaiset melkein valtasivat luontokeskuksen

Kuvitusten ja logojen ohella Kostet on tehnyt kansallispuistojen luontokeskuksiin myös näyttelyitä. Metsähallitus on lakkauttanut kustannussyistä useita luontokeskuksia, mutta Kostet muistelee niitäkin lämmöllä.  

“Seitsemisen kansallispuiston luontokeskukseen tein kaksi kerrosta korkean vanhan metsän maiseman. Siihen haettiin talvella maastosta järeä haapatukki kuin kasvamaan näyttelyn keskelle. Haavassa olikin hevosmuurahaiskolonia, joka heräsi lämpimässä ja oli levitä koko luontokeskukseen”, Kostet muistelee. 

“Tammisaaren kansallispuiston silloiseen luontokeskukseen tein näyttelyn kahdesti. Se oli mukavaa, sai asustaa kuukauden päivät Tammisaaressa ja maalata rauhassa”, Kostet kertoo. 

Kuvittajan työn parhaina puolina Kostet pitää vapautta ja vaihtelevuutta.

“Tässä saa koko ajan tehdä luovaa työtä ja kehitellä kuvituksia alusta lopputuotteeksi. Tämähän ei ole taiteellista sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan vaatimuksena on aina luonnontieteellinen oikeellisuus”, Kostet muotoilee.  

Metsähallituksen kuvitusten ohella Kostet on tehnyt jatkuvasti töitä myös muille, jolloin luonnontieteellisyydestä on voinut tinkiä. 

“Kun pääsee kuvittamaan satukirjaa, niin siinä saa sitten revitellä ihan kunnolla”, Kostet kertoo. 

Piiska saattaa viuhua sinunkin naapurissasi

Vaatekaapin kätköissä voi olla muutakin kuin vaatteita. Kuva : Wikimedia Commons

Vaikka Yhdysvallat on tunnetusti nuivien ja vanhoillisten asenteiden mallimaa, myös Suomessa on ajoittain ollut hieman vinksahtanut suhtautuminen seksiin.

Seksuaalisen vallankumouksen alkuaikojen Suomi-filmeissä koivunlehdistä tuli silmiinpistävän kiinnostava erikoislähikuvan aihe heti, kun kaksi elokuvan henkilöistä eteni ykköspesää pidemmälle. Muun muassa Mikko Niskasen elokuva Käpy selän alla aiheutti kohua siitä, miten avoimesti elokuva kuvasi seksuaalisuutta.

Nykyaikaisten lasien läpi katsottuna kyseinen kohu tuntuu lähinnä tyhmältä, mutta toisaalta tuntuu, etteivät seksuaalisuuteen liittyvät leimat ole täysin poistuneet vieläkään. Seksivälineliikkeeseen mennään valvontakameran elkein. Silmät mulkoilevat kaikkiin ilmansuuntiin, jotta kukaan tuttu tai tuntematonkaan ei satu näkemään, kuinka paheen porteista astutaan sisään päätä pahkaa ja posket punoittaen.

Ihmettelen kovasti, miksi asia on edelleen näin. Elämme 2020-lukua, ja mielestäni pitäisi olla jo itsestäänselvyys, että ihmiset toteuttavat seksuaalisuuttaan eri tavoin. Olen lukenut tarinoita siitä, miten ihmiset jopa pelkäävät, että heidän seksuaaliset tottumuksensa leviävät vahingossa muiden tietoisuuteen.

Ymmärrän kyllä heidän pointtinsa. Joillekuille olisi varmasti vähintäänkin kiusallista, jos työyhteisössä paljastuisi, että heidän epämääräiset mustelmansa eivät olekaan peräisin asfalttisnorkkeloinnista vaan makuuhuoneesta – tai mahdollisesti vaikkapa keittiöstä tai halkoliiteristä, sillä seksuaalivietti ei katso pohjapiirustuksia.

Olen aina ollut sitä mieltä että se, mitä aikuinen ihminen tekee omissa oloissaan tai sellaisten ihmisten seurassa, jotka ovat mukana asiassa niin, ettei siitä ole haittaa muille ihmisille, on täysin sallittua ja ymmärrettävää. Silloin kun vielä käytin Tinderiä täysipäiväisesti, vastaani tuli ajoittain esittelytekstejä, joissa mainitaan, että mielikuvituksellisen mausteinen vaihtoehto sytyttää enemmän kuin vaniljanmakuinen hipsuttelu. Erilaisissa mieltymyksissä ei ole mitään väärää.

Asenteet tuntuvat onneksi muuttuvan hiljalleen. Ina Mikkolan tekemä Runkkarin päiväkirja-podcast on hyvä esimerkki siitä, miten seksuaalisuuteen liittyvää vanhakantaista, hyssyttelevää ja punastelevaa suhtautumista on osattu alkaa purkamaan. Enää ainoa salonkikelpoinen tapa toteuttaa seksuaalisuutta ei ole se, että sammutetaan valot ja pidetään silmät kiinni, jotta mieleen ei tulisi vahingossakaan mitään turmeluttavia ajatuksia.

Ehkä elämmme pian aikaa, jolloin asioista pystytään puhumaan yhä enenevissä määrin ilman kömpelöitä ja läpinäkyviä kiertoilmaisuja. Ei enää puheita epämääräisistä ”sänkytouhuista”, vaan suoraa asiaa panemisesta. Ei enää takeltelevia sananparsia sen suhteen, miten kukakin omaa seksielämäänsä maustaa, vaan arkipäiväinen toteamus siitä, että rautakaupan laadukkainta hamppuköyttä ei hyödynnetty lassoamisen harjoitteluun vaan sidontaan.

Kannattaa muistaa, että piiska saattaa viuhua sinunkin naapurissasi.


Ensitreffit Alttarilla – Vuosikymmenen suurin tragedia?

Kuva: Pxfuel

Vähintään kerran viikossa saa lukea miten “Ensitreffit alttarilla parit – Nimeä mikä tahansa kriisi maailmassa”.

 Yllätys, että vartissa paperikassista poimitut nimet ja kuvat eivät tuotakkaan kommunikoivia ja toimeentulevia pareja heti. Kuka olisikaan voinut arvata että ihmissuhteiden toimivuus vaatii enemmän kuin “mututuntuman”. 

“Joo meillä on ammattilaispsykologi ja hassumiespastori täällä kertomassa että kokki, 28 ja leipuri 30, on tultava toimeen, koska ovathan  he samanlaisia”. Joka kerta ,kun esirippu tippuu ja paljastetaan,ketkä onnekkaat pääsevät tai joutuvat naimisiin, niin molempien ilme on järkyttynyt ja kivuliaasti vain irvistellään kameralle. 

Jos tästä olisi tehnyt katugallupin ja kysynyt vaikka sadalta tavalliselta veroja maksavalta kansalaiselta, että “Moro, onko mielestänne toimiva konsepti vai onko täysin typerä idea?” niin 99/100 olisi vastannut, että täysin typerä idea.

Suuremman pahan mielen ja länsimaalaisen ahdistuksen tuottaa se, että nuorimmat hakijat tähän ohjelmaan ovat  kuitenkin vain 19-22-vuotiaita. 

Luulisi ihan oikeasti ,että nuorisolaiset saisivat seuraa, parisuhteen ja mahdollisen avioliitonkin tulevaisuudessa muutenkin kuin hakemalla tämmösiin sosiaaliporno- tosi telkkari-ohjelmiin.

En voi käsittää mitenkään, että tämmöiseen paskaohjelmaan on hakijoita silti vuodesta toiseen, vaikka kuitenkin  ero-kimpassa-pysymis-ratio on 1/100. Helpommin varmasti onnistuisi ,kun jatkaisi vaan Tinderissä lojumista ja treffailua.

Sama lajittelu-onnistumis-prosentti on huomattavissa esimerkiksi koulumaailmasta. Laittamalla ihan sattumajärjestelyllä ihmisiä samaan ryhmään tai pareihin  niin konfliktejahan siinä tulee väkisin jossain vaiheessa, koska on vain luonnollista ja oikein ,että kaikki ei tule toimeen keskenään, vaikka ajatuksena se onkin kaunis. Joten miksi tämmöinen järjestelmä toimisikaan ,kun “ollaan aikuisia”?. Varsinkin että saataisiin luotua vuosisadan rakkaustarinoita lähes varman epäonnistumisen alta. Tämä formaatti menee heittämällä roskalaatikon syvimpään nurkkaan suorilteen ja ei tarvitsisi koskaan kaivaa takaisin sieltä enään.

Katsoisin mieluummin pussirottien pelaavan tennistä ruotsinlaivalla kuin minuuttiakaan näin typerää ohjelmaa enää jatkossa.

Joten vilpitön toive Suomen kansalle ja maikkarin tv-formaatti-ideariihet. Lopetetaan jooko tämänkaltaiset roskisohjelmat ja niihin hakeminen ennen kuin kaikki voivat täysin huonosti ja tehdään vaikka uusi 30. kausi Putousta. 

Naisten asema rap-maailmassa – haastatelussa räppäri Mercedes Bentso

Miten naisiin suhtaudutaan rap-maailmassa? Entä onko naisilla samat oikeudet räpätä samoista asioista kuin miehillä?

Rap-artisti Mercedes Bentso omalta nimeltään Linda-Maria Roine kertoo omasta näkökulmastaan naishenkilöiden asemasta rap-maailmassa. Haastattelussa Roine avaa ajatuksiaan rap-skenen sisäpuolelta.

Koko haastattelu kuunneltavissa Soundcloudissa.

Verenhimoinen vihollinen vai kiltti kädellinen?

Me kädelliset emme ehkä olekaan niin verenhimoisia kuin tutkijat ovat pitkään luulleet. (Kuva: Hippopx.com)

Hollantilaisen historiantutkijan Rutger Bregmanin kirja Hyvän historia (2019) maalaa ihmislajista yllättävän kuvan.

Emme olekaan välttämättä psykologian ja evoluutiobiologian oppikirjojen esittämä verenhimoinen, itsekäs apinalaji, joka ajaa omaa etuaan kaikin keinoin. Bregmanin mukaan olemme empatiakykyinen ja voimakkaan yhteisöllinen kädellislaji, joka on yhteiskuntarakenteen myötä jäänyt kielteisen vinouman vangiksi.

Kielteisellä vinoumalla tarkoitetaan ihmisen luontaista epäluuloa kaikkea vierasta kohtaan. Savannilla kirmanneille esi-isillemme tämä oli äärettömän tärkeää. Jos ei osannut suhtautua epäluuloisesti vastaan jolkottelevaan tuntemattomaan petoeläimeen, niin saattoi tuota pikaa löytää itsensä sen ruokalistalta. 

Siinä, missä kielteinen vinouma oli aikoinaan tarpeen uhkien havaitsemiseen, niin modernissa maailmassa siitä on tullut välinpitämättömyyttä ja vihamielisyyttä ravitseva voima. Suhtaudumme kuin vanhasta muistista moneen vieraaseen asiaan perusteettoman vihamielisesti.

Bregman antaa synninpäästön monille ammattiryhmille, mutta joukossa on yksi merkittävä poikkeus: journalistit. Melkoinen osa journalistin työstä on kielteisen vinouman ruokkimista. Vaikka maailmassa tapahtuu monenlaista hyvää, niin sen uutisarvo on olematonta eikä siitä saa sorvattua näppärää klikkiotsikkoa.

Klikkaukset eivät kerro paremmasta maailmasta

Kaikkein kovinta huutia saavat katastrofien ja erilaisten maailmanloppujen maalailusta toimeentulonsa saavat digitaaliset uutisalustat. Hyvin harva uutisoi siitä, miten väkivaltaiset kuolemat ovat vähentyneet, miten äärimmäisessä köyhyydessä elävien määrä on romahtanut tai miten koulua käymättömien tyttöjen osuus on pienentynyt dramaattisesti.  

Asioiden meneminen parempaan suuntaan ei tietenkään tarkoita sitä, että epäkohdista tulisi vaieta. Ongelmana on kielteisen vinouman noidankehä. Mitä enemmän toitotamme asioiden huonoa tolaa, sitä kyynisemmin ja kylmemmin suhtaudumme maailmaan ja kaukaisiin kanssaihmisiin. Sen seurauksena meillä on entistä enemmän aiheita valittaa ja kauhistella etäisten lajitoverien pahuutta ja journalisteilla kirjoittaa juttuja, jotka ruokkivat kielteistä vinoumaamme. 

Ei Bregman ole lähettämässä journalisteja leireille, sillä tiedon välittäminen maailman tilasta on tietenkin elintärkeää. On kuitenkin tärkeä tunnistaa, mikä informaatio on meille tarpeen ja mitä informaatiota kulutamme vain sen vuoksi, että sen lukeminen ruokkii perverssillä tavalla kielteistä vinoumaamme. Sosiaalisen median sijaan Bregman suosittelee hidasta journalismia. 

Ehkä tämä kolumnikin osoittaa, että ajatus vinoumasta on oikea. Miksipä sitä kirjoittaisi maailman hyvistä asioista, jos voi kirjoittaa siitä, miten maailmaa tarkastellaan virheellisesti ja hyvät asiat unohdetaan järjestelmällisesti. Siinä pääsee sopivasti kutittelemaan lukijoiden kielteistä vinoumaa.

Lopeta positiivisten vibojen tyrkyttäminen

Toksisesti positiivinen ihminen saattaa vähätellä muiden negatiivisia tuntemuksia. (Kuva: piqsels.com)

Olen jo jonkin aikaa ollut sitä mieltä, että en ole erityisen positiivinen ihminen. Jos minua pyydetään kuvailemaan itseäni jotain varten, listaukseen eivät sisälly adjektiivit positiivinen, iloinen ja hymyilevä. Ne eivät termeinä anna totuudenmukaista kuvaa minusta. Olen saattanut aikaisemmin kuvailla itseäni näillä termeillä yleisen paineen vuoksi työhakemuksissa, koska oletin, että menestyvien ihmisten tulisi olla sellaisia.  

Tämä alkoi valjeta minulle pikku hiljaa katsoessani erilaisia deittailuohjelmia televisiosta. Uskaltaisin väittää, että noin 90 prosenttia niihin osallistuvista kuvailee itseään positiivisiksi tai toivoo iloista ja hymyilevää kumppania. Ohjelmia katsoessa totesin, etten olisi sopiva puoliso näille ihmisille. En toki itsekään haluaisi ihmistä rinnalleni, joka murjottaa koko ajan ja suhtautuu kaikkeen negatiivisesti. On kuitenkin eri asia olla elämään normaalin optimistisesti suhtautuva ihminen, joka näkee asiat ennemmin realistisesti kuin sokean positiivisesti. 

Toksisesta eli myrkyllisestä positiivisuudesta on onneksi ryhdytty keskustelemaan viime vuosina. Toksinen positiivisuus tarkoittaa liiallista positiivisuutta, jonka myötä saatetaan ohittaa vaikeudet ja ongelmat elämässä käsittelemättä niitä. Tämä saattaa johtaa romahtamiseen jossain vaiheessa, kun kaappien luurangot tulevat lopulta esille. 

Sosiaalinen media on pitkään ollut alusta näille toksisesti positiivisille ihmisille, jotka hyötyvät siitä, että he voivat itse valita, mitä kertovat muille elämästään. Negatiiviset asiat jätetään kertomatta, jolloin luodaan illuusio siitä, ettei hankalia asioita elämässä tapahdu ja ihmisten profiileissa viljellään lausetta “positive vibes only”. Koronan aikana sosiaalisessa mediassa on kuitenkin myös jaettu julkaisuja esimerkiksi yksinäisyydestä ja mielenterveyden haasteista ja kas kummaa, ne resonoivat ihmisissä, koska ne tarjoavat samaistumispintaa.

Pahan olon purkamista on pidetty negatiivisuutena, vaikka ikävistä tunteista puhuminen ja ajoittain niissä hetken vellominen voi helpottaa oloa ja tarjota oppitunteja elämästä. 

Vaikka en kuvaile itseäni ensisijaisesti positiiviseksi ihmiseksi, en ole myöskään negatiivisuuden kannattaja. Turhasta valittaminen saa minutkin hermostumaan, mutta aiheellinen valittaminen ja epäkohdista puhuminen on erittäin suositeltavaa. Kuvailisin itseäni ennemmin realistina. Elämässä tapahtuu välillä hyviä ja huonoja asioita eikä kaikesta tarvitse selviytyä positiivisuuden kautta. Näen realismin myös asioihin valmistautumisena ja eri skenaarioiden tarkasteluna. Säästän itseni monelta stressitilanteelta, kun mietin etukäteen, mitkä asiat voivat mennä päin helvettiä.

Yllätyksiä kuitenkin tapahtuu tämän aiheen osalta myös deittailuohjelmissa. Pian päättyvän Love Island Suomi -deittiohjelman alkukauden jaksossa naiskilpailija Niina piti piristävänä vaihteluna miestä, joka kertoi olevansa negatiivinen ihminen.