Kostet on havainnut parvekkeeltaan yli 200 lintulajia. Moni kuvitus on alkanut parvekkeella tehdystä luonnoksesta. Kuvat: Jukka Hintikka

Jos on käynyt jossakin kansallispuistossa tai muulla Metsähallituksen retkeilyalueella, on hyvin suurella todennäköisyydellä myös nähnyt taiteilija Jari Kostetin töitä. 

Kuvaamataidon opettajaksi opiskellut Jari Kostet päätyi vuonna 1986 Metsähallitukseen graafiseksi erikoissuunnittelijaksi. Kostet on piirtänyt Metsähallitukselle suuren määrän kuvituksia muun muassa kansallispuistojen opastauluihin ja luontokeskuksiin, verkkosivuille, esitteisiin ja muihin julkaisuihin. 

Metsähallituksen kuvittajaksi ei olisi voinut päätyä ilman aktiivista luontoharrastustaustaa. 

“Vietin nuoruuteni Limingassa, ja Liminganlahti oli siinä vieressä. Talon yli lensi jatkuvasti keväällä hanhia, joutsenia ja kurkia, ja niistä tuli siinä kiinnostuttua. Vanhemman veljen perässä lähdin sitten niitä muuallekin katselemaan”, Kostet kertoo.  

Lintujen tarkkailua työhuoneen ikkunasta

Etätöitä Kostet on tehnyt jo 13 vuotta. Vuosaarelaisen kerrostaloasunnon suurin makuuhuone on muutettu työhuoneeksi. Lintuja ja muita piirrettäviä kohteita voi tarkkailla suoraan työhuoneen merelle avautuvasta ikkunasta tai viereiseltä parvekkeelta, jolta Kostet on havainnut yli 200 lintulajia. Kiikari tai kaukoputki on aina käden ulottuvilla. 

“Kuvittajana voin hyvin tehdä töitä kotona. Järjestely on toiminut ihan hyvin, tosin kämppä on täyttynyt vuosien varrella työtarvikkeista”, Kostet naurahtaa. 

Vuosien varrella on syntynyt suuri määrä piirroksia linnuista, muista eläimistä ja kasveista. Kuvitusten ohella Metsähallituksen kohteiden logot ovat olleet mieluisaa työtä. 

“Kolmen tai neljän kansallispuiston logot ovat muiden tekemiä. Muut ovat minun töitäni”, Kostet kertoo. 

Kostetin mahdollisesti katsotuinta työtä ei arvaisi heti lintutaiteilijan tekemäksi. 

“Tiehallinnolta tuli kerran pyyntö Metsähallitukselle, että luontokohteelle tarvittaisiin oma liikennemerkki. Muokkasin nähtävyyttä merkitsevästä hannunvaakunasta luontokohdetta tarkoittavan liikennemerkin. Useimmat kai näkevät siinä perhosen tai kasvin”, Kostet kertoo.  

Hevosmuurahaiset melkein valtasivat luontokeskuksen

Kuvitusten ja logojen ohella Kostet on tehnyt kansallispuistojen luontokeskuksiin myös näyttelyitä. Metsähallitus on lakkauttanut kustannussyistä useita luontokeskuksia, mutta Kostet muistelee niitäkin lämmöllä.  

“Seitsemisen kansallispuiston luontokeskukseen tein kaksi kerrosta korkean vanhan metsän maiseman. Siihen haettiin talvella maastosta järeä haapatukki kuin kasvamaan näyttelyn keskelle. Haavassa olikin hevosmuurahaiskolonia, joka heräsi lämpimässä ja oli levitä koko luontokeskukseen”, Kostet muistelee. 

“Tammisaaren kansallispuiston silloiseen luontokeskukseen tein näyttelyn kahdesti. Se oli mukavaa, sai asustaa kuukauden päivät Tammisaaressa ja maalata rauhassa”, Kostet kertoo. 

Kuvittajan työn parhaina puolina Kostet pitää vapautta ja vaihtelevuutta.

“Tässä saa koko ajan tehdä luovaa työtä ja kehitellä kuvituksia alusta lopputuotteeksi. Tämähän ei ole taiteellista sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan vaatimuksena on aina luonnontieteellinen oikeellisuus”, Kostet muotoilee.  

Metsähallituksen kuvitusten ohella Kostet on tehnyt jatkuvasti töitä myös muille, jolloin luonnontieteellisyydestä on voinut tinkiä. 

“Kun pääsee kuvittamaan satukirjaa, niin siinä saa sitten revitellä ihan kunnolla”, Kostet kertoo.