Rapeat ranskalaiset ja piinatut rellut – stereotypioita vai totta?

Ranskalaisten autojen kyseenalainen maine elää sitkeästi huoltoasemien nurkkapöydissä, keskustelupalstoilla ja ihmisten mielissä. Mistä nämä ennakkoluulot ovat saaneet alkunsa, ja onko niillä mitään perää, vai onko tämä vuosikymmeniä jatkunut väittely pelkkiä olemattomia mielikuvia?

Usein, kun uusien tuttavuuksien kanssa tulee puheeksi, millä autolla kukin ajaa, saan osakseni jopa ivaavia kommentteja kertoessani ajavani ranskalaisella autolla. ’’Rapea ranskalainen’’ ja ’’piinattu rellu’’ säestävät kertomuksia siitä, kuinka ranskalaiset autot eivät kestä talvea, vaativat koko ajan huoltoa sekä hajoilevat jatkuvasti. Yleensä kyseiset irvileuat eivät ole koskaan itse edes koskeneet ranskalaisiin autoihin, mutta tarjoilevat silti asiantuntevia näkemyksiään kysymättä. Itse olen ollut oikein tyytyväinen omiin kulkupeleihini, joten minua on aina ihmetyttänyt, mistä kyseiset mielipiteet kumpuavat ja onko niissä mitään totuuden siementä?

Mielikuvia historiasta

Auto-Artikkeli Oy on vantaalainen, ranskalaisiin merkkeihin erikoistunut varaosaliike, joka on toiminut alalla jo monta vuosikymmentä. Aake Salmi vastaa puhelimeen kiireen keskeltä ja kertoo syitä ranskalaisten autojen kyseenalaiselle maineelle.

­­- Ranskalaisautot, vähintäänkin Citikka mutta myös Renault, ovat olleet niin edistyksellisiä aikanaan, niin niillä on maine monimutkaisina autoina. Esimerkiksi Citroën DS on ollut vuoden 1954 mittapuulla vaikea ja monimutkainen auto, mutta sitten nykyajan mittapuullahan se on aika yksinkertainen auto.

Monimutkaisten autojen maine on vaivannut edistyksellisiä ranskalaisia autoja jo pitkään, ja Salmen mukaan siitä jääneet mielikuvat muovaavat ihmisten käsityksiä edelleen.

– Autot ovat paljon enemmän mielikuvia kuin faktoja, ja ne mielikuvat jäävät elämään.

Muun muassa Citroën SM ja Renault 4 olivat aikanaan edistyksellisiä automalleja.

Club Renault de Finlande Ry:n puheenjohtaja Petri Heinon mukaan ranskalaisten autojen maine herkästi ruostuvina autoina juontaa juurensa myös pitkälle menneisyyteen. Myös hän allekirjoittaa Salmen teorian monimutkaisten ranskalaisten maineesta.

– Aikanaan 60-70 –luvulla ranskalaiset, toki muutkin autot, olivat aika herkkiä ruostumaan. Tietysti ne on olleet aika omintakeisia autoja aina, ja niissä on ollut paljon sellaista, mikä on saattanut konservatiivia ärsyttää. Aina silloin tällöin on tehty liian hienoa sille asiakaskunnalle.

Molemmat alan harrastajat kuitenkin ovat sitä mieltä, että maineen mukaiset korroosio-ongelmat ovat menneen talven lumia.

– Mullakin kun noita ’’Ranskan rapeita’’ on aika paljon ollut, niin eipä ole ’’Tipparellun’’ jälkeen paikkaa tarvinnut autoihin laittaa, Heino lisää. (Tipparellu on yleinen lempinimi myös Suomessa 60- ja 70-luvuilla suositulle Renaultin 4 –mallille.)

Niin ajaa kuin huoltaa

Trafin julkaisemat katsastustilastot ovat usein se tiedon lähde, kun oman elämänsä autotietäjät hakevat faktapohjaa väitteillensä siitä, kuinka kenenkään ei pitäisi ostaa epäluotettavia ranskalaisia autoja. Ja tottahan se on, ranskalaismerkit keikkuvat useammin vuosittaisten katsastustilastojen häntäpäässä kuin kärjessä. Mutta kuinka luotettavan kuvan autojen laadusta tällaiset listat antavat ja kannattaako niistä vetää johtopäätöksiä ollenkaan?

Auto-Artikkeli Oy:n Salmi nostaa esiin autoalalla laajalti puhutun mielipiteen siitä, että myös katsastusvirkailijoiden mielikuvissa ranskalaisten autojen huono maine elää sitkeästi.

– Kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi rinnakkaismalleihin. Samoja automalleja myydään eri valmistajien merkeillä eri malleina, ja ne pärjäävät ihan eri tavalla katsastustilastoissa. Hyvä esimerkki on vaikka Citroën C1, Peugeot 107 ja Toyota Aygo. Ne on kaikki ihan tismalleen samat autot, mutta jostain syystä Toyota on paljon kestävämpi, ilmeisesti.

Salmi jatkaa nostamalla samalla esiin myös toisen yleisen ajatuksen siitä, että ranskalaisista autoista ei pidetä Suomessa jostain syystä niin hyvää huolta.

– Toki se [menestys katsastustilastoissa] voi kertoa myös niistä käyttäjistä, että ne ihmiset, jotka ostavat Citikan tai Pösön, on jotenkin huolettomampia eikä huollata niitä autoja ajoissa. Ei siitä ainakaan voi päätellä mitään siitä, mikä sen auton todellinen kestävyys on, kun ne on teknisesti ihan samoja vehkeitä.

Club Renault de Finlande Ry:n Heino jakaa Salmen ajatuksen suomalaisten laiminlyövästä suhtautumisesta ranskalaisia autoja kohtaan. Varsinkin kun ranskalaista autoa viedään katsastukseen, on omistajilla tapana Heinon mukaan korjata ilmenneet viat vasta katsastuksen jälkeen, mikä nostaa hylkäysprosenttia. Hänen mukaansa muiden merkkien omistajilla suhtautuminen on usein toisin.

– Jos verrataan saksalaiseen premiumiin ja eikä niin premiumiin, ja varsinkin erääseen erittäin suosittuun japanilaismerkkiin, niin kyllä niitä aika paljon käytetään tuolla huollossa ja maksetaan aika paljon siitä huollosta ennen kuin käytetään missään katsastuksessakaan.

Kysymykseen siitä, vaativatko ranskalaiset autot jollain tavalla enemmän huoltoa kuin muut automerkit, antaa Heino selkeän mielipiteen.

– Ei vaadi yhtään sen enempää, mutta se vaatisi siltä kuskilta sen, että se oikeasti huoltaisi sitä autoa. Omistajien asenteet on mitkä vaikuttaa enemmän siihen.

Mielikuvat siis vaikuttavat suuresti ihmisten käsitykseen myös auton laadusta. Auto-Artikkeli Oy:n Salmi kertoo Romaniassa teetetystä tutkimuksesta, jossa kyseltiin paikallisilta, mikä on heidän mielestään luotettavin auto.

– Yllättäen siellä olikin Dacia luotettavimmaksi valittu auto, mikä on kotimainen auto siellä. Mut sehän on Rellu. Nää vaihtelee maakohtaisesti hyvin paljon, joten siinäkin on mun mielestä kyse mielikuvista oikeasti. (Renault omistaa Dacian ja Dacian mallit perustuvat Renaultin osiin, toim. huom.)

Kaikenmerkkisiä autoja kannattaa huoltaa säännöllisesti.

Mielipiteitä puolesta ja vastaan

Asiantuntijat ovat siis kovin yksimielisiä siitä, että jutut ranskalaisten autojen ongelmista ovat enemmän tai vähemmän historiasta kumpuavia muistijälkiä, eikä niillä ole kovin paljon totuuden kanssa tekemistä enää nykypäivänä. Mutta mitä asiaan sanoo se, kenelle autoja tehdään, eli tavallinen kuluttaja?

Internetin keskustelupalstoja selatessa yhteneväistä mielipidettä on vaikea löytää, ja yleinen keskustelu näyttäytyy hyvin samanlaisena ja kahtiajakautuneena kuten ’’oikeassa elämässäkin’’. Kommentteja löytyy niin ranskalaisten autojen puolesta kuin niitä vastaankin. Yhteneväistä mielipidettä on vaikea löytää. Osa tuntuu saapuneen keskusteluun mukaan ilman minkäänlaista oikeaa kokemusta ranskalaisista autoista.

Kun haluan rehellisiä mielipiteitä autoista, soitan yleensä isälleni, Pasille. Tälläkin kertaa uskon häneltä löytyvän pari sanaa aiheeseen liittyen. Onhan perheessämme vuosien varrella nähty niin saksalaisia, japanilaisia, italialaisia kuin ranskalaisiakin autoja. Hän vastaa puhelimeen työpaikaltaan rennolla tervehdyksellä, juuri alkaneella kahvitauolla on hyvin aikaa rupatella hetki autoista esikoisen kanssa. Kysyttäessä ranskalaisten autojen erityispiirteitä, hän nostaa esille ajettavuuden.

– Kyllähän ne sellaisia, pehmeämpiä, on ajaa. Sanotaanko että hyvässä ja huonossa mielessä.

 Myös hän arvelee Salmen ja Heinon tapaan ranskalaisten autojen maineen kumpuavan menneisyydestä.

– Kyllä se maine lähtee sieltä jostain menneisyydestä, jostain 80-luvulta. Ei ne ollu kauhean hyviä autoja, ja se maine on sitten jäänyt.

Isäni ei kuitenkaan ole täysin samoilla linjoilla Salmen ja Heinon kanssa suomalaisten laiminlyövästä suhtautumisesta ranskalaisiin autoihin. Hän uskoo itse, että ihmiset huoltavat tai eivät huolla autojaan merkistä riippumatta. Samalla hän toteaa, ettei itse allekirjoita ranskalaisiin autoihin liittyviä stereotypioita.

– Ei mulla oo sellaista ennakkoluuloa itsellä, hän toteaa painokkaasti.

Isäni jatkaa kuitenkin kertomalla, kuinka pikkuveljelleni käytettynä ostettu Citroën vaati hieman ironisesti heti oston jälkeen tyyppivian korjauksen. Tästä huolimatta hän voisi mielellään harkita myös perheemme seuraavaksi autoksi ranskalaista.

– Joo totta kai voisi harkita. (Veljelleni) ostettu auto on hyvä auto siihen sen käyttötarkoitukseen.

Lopuksi kysyttäessä vielä jotain muuta kommenttia ranskalaisiin autoihin liittyen heittää hän ilmoille sen kaikkein lentävimmän lauseen, jota olen itsekin saanut kuulla niin monta kertaa.

– Hyviä ranskalaisia saa vaan grilliltä, hän vastaa leveästi naurahtaen.

Citroën 2CV on ranskalainen ikoni.

Teksti ja kuvat: Lassi Taipale

Tosi-tv:seen osallistumisen vaikutukset työmarkkinoilla

Tosi-tv bisnes on ollut olemassa jo kauan, mutta nousujohdanteisesti se on lähtenyt kasvamaan 2000-luvun tienoilta koko ajan vauhtiaan kiihdyttäen. Tosi-tv:llä pyritään esittämään dramaattisia ja humoristisia tilanteita, myös käsikirjoittamatta ja palkatuiden ammattinäyttelijöiden sijasta suosien tavallisia tallaajia. Osa tosi-tv ohjelmiin osallistuneista on onnistunut luomaan itselleen uran media-alalla.

Tosi-tv ohjelmia tulee hirveällä tahdilla ja niihin osallistujia sen mukana. Monet heistä unohtuvat sitä mukaan, mitä uusia kasvoja tulee tilalle. Massasta löytyy kuitenkin tapauksia, joille ovet ovat avautuneet uusien työmahdollisuuksien kannalta tosi-tv:seen osallistumisen myötä. Eräs näistä on vuoden 2021 Big Brotherin voittaja Jasmiina Yildiz, joka pohtii Kaupunkikanavan puhelinhaastattelussa, että tuskin kukaan pitää vuoren varmana voittoa BB-taloon astellessaan. Hänelle itselleenkin voitto tuli täytenä yllätyksenä, mutta yllättyneempi hän oli työmahdollisuuksista, joita alkoi sadella ohjelman jälkeen.

Kuva: Jasmiina Yildiz

— Katsoin Instagramin viestit ja se oli täynnä eri yrityksiltä työtarjouksia. Mä muistan ajatelleeni, että ”herran jumala!” Olin ajatellut, että käyn tuolla pyörähtämässä ja sitten palaan takaisin omalle työpaikalleni ravintola-baariin.

Jasmiina elää tänä päivänä sellaista elämää, ettei häntä ärsytä mennä aamulla töihin. Tulevaisuuden haaveissa on juontaminen, mahdollisesti joskus tv-tuotannossa työskenteleminen, eikä hän myöskään tyrmää ajatusta osallistumisesta johonkin mielenkiintoiseen reality-ohjelmaan tilaisuuden tullen. 

Toki on tärkeää myös muistaa, ettei johonkin formaattiin osallistuminen tarkoita automaattisesti avoimia ovia työsaralla. Jasmiinakin tuntee välillä syyllisyyttä, kun hänen suurin osa seuraajistaan on nuoria naisia ja välillä tulee jaettua paljonkin omia kivoja duuniprojekteja somessa. 

— Jos haaveilee tosi-tv:n kautta urasta, niin sitten täytyy olla persoonaa. Ketään ei ikävä kyllä kiinnosta jos on kädenlämpöinen, vaikka tottakai kokemukset kuuluu kaikille. Jos on varovaisempi persoona ja haaveilee tällaisesta urasta, niin alan koulut on hyvä vaihtoehto saamaan oppeja eväiksi.

Tosi-tv:seen osallistumisen vaikutus persoonakohtaista

Monenlaisia vastoinkäymisiä ja romahduksia on mahtunut tämän televisiolajikentän osallistujille. Paletti olisikin hyvä olla kasassa, kun harkitsee johonkin ohjelmaan osallistumista, jotta tältä välttyisi.

Tutkijatohtori Pauliina Tuomi on perehtynyt paljon televisiosisältöihin- ja tuotantoon sekä erityisesti median provokatiivisuuteen. Hänkin on havainnut saman ilmiön, että helposti leimataan ja liputetaan tosi-tv:tä vain johonkin tiettyyn lokeroon. Monet osallistujat rakentavat määrätietoisesti omaa uraansa, siinä missä toiset ei välttämättä tiedä täysin mihin ovat osallistumassa. 

— Tiedän monia tempparihenkilöitä, jotka ovat saaneet lisänäkyvyyttä Only Fansin kautta ja saanut sitä kautta masinoitua itselleen taloudellista hyötyä.

Pauliina pohtii, että vaikka henkilö ei tekisikään aina jotain “tyhmää” johonkin ohjelmaan osallistuessa, niin ihan vain olemalla jotain ihmisryhmää, joka ärsyttää suurta osaa massasta voi joutua pyörteeseen. Tosi-tv:n yllä leijuu tietty stigma. Vaikka genre on tullut kuinka paljon hyväksytymmäksi, niin silti joissain formaateissa se leima edelleen vahvemmin näkyy ja osa ihmisistä silloin ajattelee sen syövän ammatillista osaamista. 

— Kyse ei ole pelkästään näistä osallistujista, sillä esimerkiksi Ensitreffit alttarilla- ohjelmakin on herättänyt kansan ”syvissä riveissä” kysymyksen siitä, onko pappi uskottava, jos hän osallistuu ohjelmaan. Näihin ohjelmiin osallistumista voidaan myös tältä kannalta miettiä.

Minkälaisia huonoja kokemuksia osallistujat ovat kohdanneet ja mitkä heidän asenteensa ovat

Kuva: Instagram

Temptation Island on ehkä tällä hetkellä suosituin tosi-tv formaatti nuorten keskuudessa. Ohjelman idea lyhkäisyydessään on viedä neljä pariskuntaa viettelysten saarelle sinkku naisten- ja miesten vieteltäviksi. Ohjelma on nostanut monta kohua pinnalle ja tietty leima seuraakin selkeästi formaatin yllä, sillä se on toistuvasti myös negatiivisessa valossa keskustelunaiheena eri foorumeissa.

Disa Sood on yksi tämän hetkisistä sinkuista parhaillaan pyörivällä kaudella Temppareissa. Ennen kuin ohjelma ehti alkaa pyöriä edes televisiossa, sai Disa ikävän uutisen promohommistaan, joita nainen työkseen tekee. 

Heti kun sinkut julkistettiin, tuli promotoimistosta viestiä, että asiakas oli todella vihainen osallistumisesta kyseiseen ohjelmaan. Syyksi kerrottiin, että asiakas ei halunnut tuotettaan yhdistettävän kyseiseen ohjelmaan millään tavoin. 

— Lisäksi, koska olen sen näköinen ihminen, että jään helposti mieleen. Minulla punaiset hiukset, enkä näytä ihan perus suomalaiselta.

Disa on ollut tällä hetkellä yksi puhutuimmista kauden sinkuista ja tiedostaakin suorapuheisuutensa sekä rohkean luonteensa aiheuttavan ihmisissä tuntemuksia.

— Tuntui väärältä ja epäoikeudenmukaiselta, kun työt päättyi. Ei tullut mieleenkään, että työt olisi voinut mennä kun olin aina ollut kehuttu työntekijä.

Tosi-tv:n osallistujia koskee salassapitovelvollisuus, jonka rikkomisesta voi seurata sanktioita

Disasta tuntui myös epäoikeudenmukaiselta, että promotoimisto oli vihainen Disalle ohjelmaan osallistumisesta ja samaan aikaan kertoi tiedostavansa osallistujia koskevan salassapitovelvollisuuden.

— Jos he tietävät, että meillä on salassapitovelvollisuus, niin luulisi heidän ymmärtävän etten voi jokaiselle työnantajalleni ilmoittaa, että olin mukana Temppareissa. Minulla on aika monta työnantajaa ja siinä sitten olisi aikamoinen kasa ihmisiä, jotka sitten tietäisivät etukäteen osallistumisestani. Lisäksi siinä on aika tuntuvat sakot, jos rikkoo salassapitosopimusta.

Temptation Islandissa on tullut ilmi useampi tapaus, jossa osallistujalta on löytynyt rikostaustaa

Kuva: Iltalehti

Myös Jami Majanen osallistui Temppareiden kuvauksiin kymmenennellä kaudella. Häneltä, niin kuin muutamalta muultakin sinkulta kyseiseltä kaudelta kaivettiin rikostaustaa esiin. Jamille ei tullut yllätyksenä hänen taustansa paljastuminen, vaan arvasi, että kaikki tutkitaan ja tuodaan ilmi mikä on mahdollista tuoda. Hän on myös menettänyt pari työpaikkaa kun uusista rikoksista on alettu uutisoimaan tempparijulkisuuden myötä, mutta ei ota stressiä kuitenkaan asiasta.  

— Olen entinen narkomaani ja olen ollut nyt neljä vuotta selvinpäin. Ne on jotain vanhoja tyhmiä juttuja ja se on osa menneisyyttäni, niin ei se ole haitannut. Tiedän mitä olen tänä päivänä, niin ihan sama mitä lehdet kirjoittaa.

Jami ei suosittelekaan kaikkiin tosi-tv ohjelmiin osallistumista henkilöille, ketkä ei ole sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa. 

Teksti: Emilia Kinnunen

Artikkelikuva: Pixabay

Lastenkodin työntekijä kertoo ammatistaan ja mieleenpainuvimmista hetkistä

Ella Koskinen vastaa haastattelussa muun muassa siihen, vaikeuttaako lait ja byrokratia lastenkodissa työskentelyä ja joutuuko työssä pärjäämään yksin.

Kuuntele koko haastattelu:

Kuva: Emilia Kinnunen

Nuorten talousosaaminen huonolla tasolla?

Suomi on tunnettu byrokratian luvattuna maana. Rahan oikeaoppinen käyttö ja kaavakkeiden täyttö on nykynuorille osa jokapäiväistä arkea. Nykyään on aloitettava säästäminen ja oman talouden hallinta jo varsin nuorena. Oma mielenkiinto ja motivaatio korostuvat.

Nuorten siirtyessä teini-iästä aikuisuuteen voi moni aikuisille itsestään selvä asia, kuten kotivakuutuksen ottaminen, tulla yllätyksenä. Yksilön oma aktiivisuus ja kiinnostus korostuvat.

Talouden asiantuntija Mari Hannola-Antikainen TAT-järjestöstä (Talous ja nuoret) kertoo:

– Valtaosa nuorista Suomessa hoitaa talousasiansa hyvin, mutta sitten on se pieni ja sitäkin näkyvämpi osa, joka eivät syystä tai toisesta osaa hallita talouttaan.

Talousopetuksen taso on Suomessa korkea. OECD:n 20:ssa maassa toteuttamassa PISA 2018 -talousosaamistutkimuksessa 15-vuotiaat suomalaisnuoret olivat toiseksi parhaita talousosaajia. Sen mukaan suomalaisnuorilla oli vahvaa talousosaamista ja vastuullista rahankäyttöä.

Mediassa yleiskuva on, että suomalaisten nuorten talousasiat ovat huonosti, vaikka todellisuudessa ne ovat varsin hyvällä nojalla, ainakin tilastollisesta näkökulmasta.

Miten käytännön puoli?

Vaikka teoreettinen puoli ja tietämys siitä, mitä Kelan tuet, palkkalaskelmat, laina, pikavippien riskit, osakkeet ja rahastot ovat, on hallussa, niin käytännön puoli on monella hakusessa. Nuoren tullessa aikuisuuteen moni kohtaa vaikeuksia, kun opintotuki, kotivakuutus ja sijoittaminen konkretisoituvat teoriasta käytännöksi.

– Mun mielestä kouluissa pitäisi olla enemmän askelia tämän suhteen. Jos mietitään lukiota, amista tai yliopistoa, niin voisi olla edes valinnainen kurssi, jossa keskitytään konkreettisempaan asiaan, vuokrasopimukseen yms. Lukiossa voisi kertoa opintolainoista ja vuokrasopimuksista, yliopistossa taas budjetoinnista ja lainojen hausta, koska siinä vaiheessa ollaan niin lähellä työelämää, joten alat miettimään jo aikuiselämän tulevaisuuden asioita, sanoo Kian Lehtonen, yliopisto-opiskelija.

Opiskelijat ovat Suomessa ainoa ihmisryhmä, joka pahimman tilanteen sattuessa pakotetaan elämään lainalla. Kela edellyttää opiskelijalta toimeentulotuen saamiseksi opintolainan ottamista. Jos nuori ei esimerkiksi saa kesäksi työpaikkaa, hän voi joutua rahoittamaan elämisensä opintolainalla. Edes kesän ajalle toimeentulotukea ei myönnetä opiskelijalle muuten kuin raskain perustein.

Myös nämä asiat korostavat opiskelijan omaa aktiivisuutta selvittää ja pysyä kartalla asioista. Tuntuu siltä, että nuoren pitäisi osata yhden lukiokurssin jälkeen itsenäisesti laajentaa oppimaansa ja muuttaa teoria käytännön osaamiseksi elämässä.

Koti ja motivaatio myös isossa roolissa

Ideaalitilanteessa koulu ja koti rakentavat yhteistyössä nuoren talousosaamista. Rahankäyttö suurissa määrin periytyy sukupolvelta toiselle. Jos omat vanhemmat ovat olleet hyviä rahankäytön suhteen, niin hyvin todennäköisesti myös heidän lapsensa ovat.

– Enemmän kotoa kuin koulusta. Jos pitää jaotella niin 75 prosenttia kotoa, 25 prosenttia koulusta. Internetin ja kavereiden kautta saa myös tietoa, vaatii paljon itsenäistä työtä, Lehtonen kertoo.

Joidenkin nuorten kohdalla talousoppien saaminen kotopuolesta ei ole mahdollista tai on hyvin vaikeaa. Ikääntyvä sukupolvi ei ole tunnettu avoimesta suhtautumisesta keskusteluun raha-asioissa. Suomessa puhe omasta taloudesta on hyvin laajalti vielä iso tabu. Kateus iskee nopeasti, eikä naapurilla saa mennä paremmin kuin itsellään.

– Pitääkö sen aina mennä niin, että se lapsi oppii kantapään kautta. Vai voisiko ajatella, että vanhempien pitäisi puhua rehellisesti rahasta? Vähän samalla tavalla kuin että onko maitoa jääkapissa. Puhuttaisiin avoimesti, että joskus on rahaa, joskus ei ole rahaa. Kaikkea ei voi ostaa, on asuntolainaa. Rehellistä rahapuhetta kotona, se on tärkeää, sanoo Mari Hannola-Antikainen, TAT.

Hannola Antikaisen mukaan talousopin periytyessä kotoa pitäisi olla huolissaan myös vanhempien osaamisesta. Miten he pysyvät mukana kaikissa nykyajan kryptovaluutoissa, NFT:ssä [non-fungible token, ei vaihdettavissa oleva valuutta] ja muuttuvissa kuluttamisen tavoissa. Vanhempien pitäisi myös pysyä näiden perässä, kun se oppi tulee suurimmaksi osaksi sieltä kotoa.

Syksyllä 2022 on avattu Päijät-Hämeessä Suomen ensimmäinen talousneuvola. Neuvolaan voi soittaa ilman ajanvarausta ja keskustella omista talousasioista tai kysellä asioista, joista ei tiedä. Neuvolan tavoitteena on auttaa ja tiedottaa kaikenikäisiä matalalla kynnyksellä talousasioissa.

Vaikka näitä asioita käsiteltäisiin koulussa, niin kaikki eivät ole niistä kiinnostuneita. Opettajat eivät voi pakottaa nuorta keskittymään ja sisäistämään asioita.

– Tosiasia on se, että kun näitä asioita käsitellään lukio-opetuksessa, ne eivät ole monillekaan vielä silloin ajankohtaisia omassa elämässä. Vasta kun esimerkiksi sähkösopimuksen solmiminen konkretisoituu kotoa pois muutettaessa, aletaan miettiä, että apua, mitenkähän tässä pitäisi toimia. Monien muidenkin teemojen kanssa on niin, että vaikka asioista puhutaan koulussa, ne eivät välttämättä kiinnosta tai tavoita kaikkia, jos niistä ei juuri silloin olla motivoituneita, kertoo opetusneuvos Kristina Kaihari Opetushallituksesta.

Opettaja ei voi pakottaa talousoppeja koulussa, jos nuorta ei asia kiinnosta. Tätä motivaation puutetta voivat vanhemmat korjata jo lapsesta alkaen. Asian avain on avoin rahapuhe: talousasioiden esittely, säästäminen, sijoittaminen, palkka-asiat ja lapsen auttaminen talousasioissa. Nämä lisäävät nuoren motivaatiota ja auttavat häntä tulevaisuudessa. Siksi on tärkeää, että vanhemmat pysyvät ajan hermolla.

Pitäisikö opetussuunnitelmassa keskittyä teorian sijasta enemmän käytäntöön?

Kulttuuri- ja opetusministeriö antaa opetuksen tarjoajalle tuntijakoasetuksen, eli kuinka monta tuntia mitäkin oppiainetta opetetaan vähintään viikon aikana. Lukion opetussuunnitelmassa on kaikille pakollinen yhteiskuntaoppiin sisältyvä taloustiedon opintojakso, jossa lähdetään oman talouden hallinnan asioista. Monet, varsinkin suuremmat lukiot tarjoavat lisäksi valinnaisia talouden ja yrittäjyyden opintojaksoja.

– Suomessa on hyvin laaja yleissivistävä koulutus, ja lukiossa on parikymmentä eri oppiainetta. Opetuksen laatu on erityisen tärkeää, sitä ei aina määrä korvaa, toteaa Kristina Kaihari Opetushallituksesta.

TAT:n talousasiantuntija Mari Hannola-Antikainen kertoo, että ei lähtisi lisäämään opetussuunnitelmaan mitään tällä hetkellä, koska opettajat ovat jo todella kuormittuneita, ja hän haluaa antaa heille työrauhan.

– Opettaja voi siis opettaa opetussuunnitelman mukaisesti asian ja sen jälkeen tarjota opiskelijalle meidän materiaalia, jonka avulla käytännön asiat tulevat tutuksi. TAT:n sijoittakoulussa tarjotaan harjoituksia muun muassa säästämisestä sekä sijoittamisesta ja näillä tuetaan opettajien työtä, Hannola-Antikainen toteaa.

Talousosaamisen taso nuorilla riippuu hyvin paljolti siitä miltä kantilta asiaa katsoo. Teoria on ainakin tilastojen ja koulun näkökulmasta hyvällä tasolla. Silti nuori väestö tuntuu olevan ahdistuneita ja hyvin hukassa, kun tulee aika laittaa kädet saveen. Luoko tämän mielikuvan se hyvin pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi osa vai onko asia oikeasti näin?

Teksti: Mikael Keto
Kuvat: Pixabay

Seurakuntavaalien äänestysprosentti laskussa:”Vaalit ja vaikuttaminen on selkeästi koettu vieraammaksi”

Seurakuntavaalit ovat selkeässä murroksessa. Äänestysprosentin laskiessa alati herää vain kysymys: miksi? Onko ihmisten yleinen äänestysinto laskussa vai kokevatko ihmiset kirkon piirissä äänestämisen turhaksi? 

Laajasalon kauppakeskuksessa asioiva Jorkka Terkko, 65, kertoo kiinnostuksen puutteen vaikuttaneen äänestämiseensä.

–Sain listan äänestettävistä, muistaakseni. En äänestänyt, ei oikein kiinnostanut niin paljon että olisi pitänyt äänensä antaa, tuntemattomia ehdokkaita. Olen saattanut joskus äänestää seurakuntavaaleissa mutta siitä on pitkä aika. Muuten olen aktiivinen äänestäjä poliittisissa vaaleissa.

Seurakuntavaalien äänestysprosentti on laskenut alaspäin vaali vaalilta. 2010 vaaleissa äänesti vielä noin 17% äänioikeutetuista, kun taas viimeisimmissä vaaleissa 2022 äänesti enää vain 12,7% niistä, joilla on äänioikeus. 

Jokaisissa vaaleissa tällä välillä äänestäneiden määrä on tippunut tasaisesti prosentin – puolentoista prosentin verran. Mistä tämä johtuu? 

Antero Huttunen, 80, kertoi että hän on käynyt äänestämässä.

–Jokaisella on mielipide miten asioita on hoidettu, niin äänestämällä vaikutetaan asioihin. – hän perustelee. 

Kirkkoon kuulumattoman mielipide

Merja Saarinen, 68, puolestaan kertoo ettei kuulu kirkkoon, eikä täten ollut äänioikeutettu. 

Hän ei kuitenkaan pidä mahdottomana ajatusta että jonain päivänä liittyisi kirkkoon. 

–Vaikka olen vakaumuksellinen ”en minkään uskonnollisuuden kannattaja”, niin näinä vuosina on tullut mieleen pitäisikö liittyä kirkkoon, koska kirkko tekee hyvää työtä esimerkiksi maahanmuuttajien hyväksi ja muutenkin sosiaalista työtä mitä arvostan kovasti. Äänestän kyllä muissa vaaleissa, ja jos liittyisin kirkkoon niin äänestäisin.

(Kuva: Kirkon kuvapankki. Kuvaaja: Antero Harju) 

Onko äänestäminen tärkeää?

Eräs joka kertoi äänestäneensä oli Harjun Heidi, 36. Syy äänestämiselle kumpuaa nuoruudesta asti.

–Olen ollut lapsuudessa partiolainen ja se on minulle tärkeä asia. Halusin sitä kautta tukea koska seurakunnat liittyy oleellisesti partiolaisten tiloihin.

Äänestäminen tapahtui ennakkoon ja hän jatkoi omasta äänestys periaatteistaan seuraavasti

— Pyrin aina äänestämään, minusta se on tärkeää kun on mahdollisuus vaikuttaa, niin on tärkeää että se käytetään.

Heidi linjaa syikseen myös muutoksen.

–Äänestin ehkä siksi että ajattelen että on tärkeää saada kirkkoon liberaalimpia vaikuttajia.

Onko sopivan ehdokkaan löytäminen vaikeaa?

Eeva Hannola, 70, puolestaan ei äänestänyt, eikä ole aikaisemminkaan niin tehnyt. Syitä tähän olivat sopivan paikan ja ehdokkaan puute.

–Se on niin vaikeaa tietää. Olisin löytänyt sopivan ehdokkaan jos olisin etsinyt.

Tiukkaa linjaa äänestämisen puolesta piti 56 vuotta täyttänyt Sahit Zogejani, joka on äänestänyt aina, kun siihen on mahdollisuus.

–Pitää osallistua, ei ole mitään pahaa jos äänestää. Ei kannata miettiä ettei äänestä. On järkevää, että jokainen ihminen äänestää, niin ei tarvi valittaa myöhemmin että miksi on tapahtunut näin.

Pohjoismainen trendi

Näin vastasivat tavalliset ihmiset kauppakeskuksessa. Mutta mitä mieltä aiheesta on Kirkon tutkimus- ja koulutuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen? Mitkä ovat niitä syitä ,jotka ovat johtaneet äänestysprosentin tasaiseen laskuun?

 –Äänestysaktiivisuus heijastelee aika paljon yleistä seurakunta-aktiivisuutta myös. Meidän tutkimus- ja koulutusjohtaja Hanna Salomäki totesi haastattelussa, että tämä seuraa pohjoismaista trendiä, jossa kansankirkkoihin kuulutaan melko korkealla prosentilla mutta vaaleihin osallistuminen on ainoastaan 10-20 prosenttia, Salminen aloittaa. 

(Kuva: Kirkon kuvapankki, kuvaaja: Hannu Jukola)

Seurakuntalaisten aktiivisuus ei takaa äänestämistä

Myös aktiivisemmat seurakuntalaiset saattavat Salmisen mukaan jättää äänestämättä.

–Vaalit ja vaikuttaminen on selkeästi koettu vieraaksi, myöskin heillä jotka voisivat osallistua seurakunnan toimintaan ja pitävät sitä tärkeänä tai ajattelevat että seurakunnalla on tärkeä rooli arkielämässä esimerkiksi auttamistyön tai kasvatustyön kautta, kuitenkin äänestäminen jää kun luottamushenkilöiden valitseminen tuntuu vieraalta.

Liki puolet valituista on uusia luottamushenkilöitä

Kaksia viime vaaleja on myöskin leimannut uusien valittujen määrä, joka on ollut liki puolet kaikista valituista.

–Siinä mielessä uusiutuminen näyttää hyvältä. Ehdokkaista noin 70% oli uusia, kun valituista taas noin puolet on uusia. Pieni varaus siinä että uusista osa ei ollut viime kaudella valtuutettuja, mutta ovat olleet aikaisemmin.

Valtuutetuiksi valittujen keski-iäksi on ilmoitettu 57 vuotta.

–Valtuutettujen keski-ikä viittaa siihen että ovat aikaisemmin toimineet valtuutettuna. Pyritään siihen että uusia hakijoita olisi paljon, olisi mahdollisimman paljon monipuolista eri elämän piireistä ja ikäryhmistä ehdokkaita.

Kuinka helpoksi äänestämisen voi tehdä?

Eeva Hannola kertoi aikaisemmin yhdeksi syyksi äänestämättä jättämiselle sen että sopivaa äänestyspaikkaa oli vaikea löytää. Voisiko siinä olla yksi mahdollisuus nostaa äänestysprosenttia jos äänestäminen tehtäisiin vieläkin helpommaksi?

–Paikallisesti näyttää siltä, että jos on äänestyspaikkoja keskeisillä paikoilla ja helposti saavutettavissa, niin ilman muuta.

Esimerkin Salminen löytää heti.

–Muistaakseni esimerkiksi yksittäisenä tapauksensa Punkalaidun, missä nuorten äänestysprosentti oli jokseenkin korkea. Siellä oli tuotu koululle ennakkoäänestyspaikka, jolloin kynnys on matalampi. Se on selvä trendi että näissäkin vaaleissa suurin osa äänestää ennakkoon. 

Kaikkien äänestäneiden kesken peräti 62% valitsi äänestää ennakkoon. 

Seurakuntavaalien tulevaisuus mietityttää

Kuinka kauan vaaleja voidaan enään järjestää, jos äänestysprosentti jatkaa laskemistaan ja kohta ei enään kukaan äänestä? 

–Muistan kun kampanjapäällikön suulla todettiin että tällä kehityksellä meillä on vain muutamat vaalit jäljellä nykymuodossaan ja sitten varmaan luottamushenkilöt pitää valita jotenkin toisin jos näin edetään. Tiedossa on se että kun kirkon jäsenistö supistuu niin kirkkoa pitää kokoajan sopeuttaa, niin että tulee olemaan vähemmän henkilöstöä tai kevyemmät hallintorakenteet, Salminen sanoo.

Demokratian tärkeys

Tutkija kuitenkin linjaa että demokratiasta on pidettävä kiinni vaikka arvioiden mukaan viimeistään 2040 luvulla tullaan tilanteeseen jossa korkeintaan puolet väestöstä kuuluu enää kirkkoon.

— Mutta se että onko vaalit edelleen niin ajattelen, että siitä on syytä pitää kiinni niin että demokratia toteutuu ja että kirkko ei ole vain työntekijöiden käsissä vaan että nimenomaan olisi monenlaisissa tehtävissä seurakuntalaisia, vapaaehtoisia, niin että sisäpiiriläisyyttä saataisiin purettua niin että muillakin olisi mielenkiintoa vaikuttaa.

Teksti ja haastattelut: Akseli Reunamäki, artikkelikuva: Kirkon kuvapankki. Kuvaaja: Aarne Ormio

Stadi on liekeissä – Kuuluvatko soihdut jalkapallopeleihin?

Jalkapallopeleissä nähdään joskus palavia soihtuja eli “pyroja”, joita eri kannattajaryhmien jäsenet polttavat katsomoissa. Soihdut tuovat peliin tunnelmaa, mutta ovat myös paloturvallisuusriski.

Suomessakin nähdään ajoittain soihtujen polttamista jalkapallopeleissä. Etenkin “stadin derby”- paikalliskamppailuissa, joita käydään HIFK:n ja HJK:n välillä.

– Veikkaisin, että soihtuja poltetaan sen takia, että se tuo tunnelmaa otteluihin ja sen katsotaan kuuluvan lajiin. Sitä on tehty jo pidempään muissa maissa. Joillekin faneille se tuo varmasti myös jännitystä ja vaaran tuntua. Soihtujen polttaminen on peräisin Etelä-Euroopasta ja siksi tätä ei varmasti nähdä esimerkiksi jääkiekossa niin paljon. Myös ulkostadionit ovat varmasti syynä tähän, koska sisällä se voisi olla isompi rikos, tuumii pitkään varsinkin HIFK:n pelejä katsomassa käynyt kannattaja Samuli Aaltonen.

 Aaltonen ei itse ole ikinä polttanut soihtuja, mutta on ollut samassa katsomossa, jossa soihdut ovat palaneet.

– Soihtujen polttajat ovat yleisesti ottaen nuoria miehiä. Soihtuja hankitaan erinäisiltä jalkapallon kannatuskulttuuriin liittyviltä sivuilta ja myös veneilyyn tarkoitettuja hätäsoihtuja käytetään kyseissä tarkoituksessa, Aaltonen sanoo.

Kuva on kesältä 2022, kun HIFK pelasi Vaasan Palloseuraa vastaan Helsingissä. Ottelussa paloi soihdut.

Pidätyksiä, vaaratilanteita ja myllyjä

– Helsingin poliisilaitoksen kanta soihtujen polttamiseen on sama kuin kaikkien poliisilaitosten Suomessa eli kielteinen. Soihtujen polttamista stadioneiden ulkopuolella voidaan käsitellä sakkotapauksina, mutta stadioneiden sisälle soihtujen viemistä ja polttamista tutkitaan pääsääntöisesti räjähderikoksina. Soihtujen polttamisesta voi koitua muitakin rikosnimikkeitä, esimerkiksi pahoinpitely, jos kanssakannattajille tapahtuu jotain soihdun polttamisen johdosta, kommentoi komisario Ismo Juvonen Helsingin poliisilaitokselta.

Viime kesän stadin derby aiheutti keskustelua järjestyshäiriöiden ja pidätysten takia. Katsomossa paloi muutkin kuin soihdut, nimittäin HJK:n kannattajaryhmän banderolli, jota HIFK fanit polttivat.

Ammattilaisen mielipide

Seinäjoen Jalkapallokerhoa edustava Mehmet Hetemajn mielipide soihduista ja muista pyroista on yksiselitteinen: — Oma mielipiteeni on ehdottomasti se, että pyrot tuovat peliin ehdottomasti tunnelmaa. Ymmärrän kyllä, että pyrojen käytössä on paloturvallisuus vaara, mutta jos esimerkiksi yleisöä on vähemmän se tuo kyllä tunnelmaa peliin lisää. Hyvänä esimerkkinä meidän tämän vuoden kotipeli Lillestrøm SK:ta vastaan ja se näytti jo kunnon jalkapallo-ottelulta. Minun mielestäni pyrot pitäisi ehdottomasti sallia ja keksiä jokin järjestelmä milloin ja miten niitä käytetään ja minne ne heitetään käytön jälkeen. Asiaan pitäisi toisinsanoen siis keksiä jonkinlainen yhteisymmärrys ja säännöt.

Hetemaj on pelannut kattavalla urallaan myös ulkomailla. Kokemusta löytyy niin Kreikan kuin Italiankin kentiltä. Tammikuussa 2008 Hetemaj siirtyi Kreikan liigan Panioniosiin. Kevätkauden 2009 hän pelasi lainalla Thrasivoulosissa. Kaudeksi 2009-2010 hänet lainattiin Italian Serie B:n Albinoleffeen.

— Kyllä pyrojen käyttöä näki paljon enemmän ulkomailla. En itse törmännyt ulkomailla keskusteluun, että kuuluvatko pyrot jalkapalloon vai ei. Kannattajamäärät olivat huomattavasti suurempia niissä seuroissa missä pelasin ulkomailla, kuin Suomessa. Kyllähän se oli käsittämätön tunne kun huutomylläkän päälle oli vielä näitä soihtuja ja pommeja. Varmasti yleisökin viihtyy paremmin, kun pelissä on tälläistä tunnelmaa.

  • Palloliitto tiukkana soihtujen suhteena

Ilta-Sanomat uutisoi 2015 Palloliiton selvityksestä voitaisiinko ilotulitteiden ja soihtujen käyttö sallia valvotusti isoimmissa jalkapallopeleissä kuten stadin derbyssä. Liiton johdon selvityksessä mietittiin voisiko isoimpien otteluiden järjestäjät anoa lupia pyrojen käyttöön niin Palloliitolta kuin Poliisiltakin. Vuonna 2022 Palloliiton edustajalla on kuitenkin tiukka linja pyrojen suhteen.

– Palloliiton kanta on se, että soihdut eivät kuulu jalkapallopeleihin. Ne aiheuttavat paloturvallisuusriskejä ja terveyshaittoja. Monia esimerkkejä tapahtuneista onnettomuuksista on maailmalta, sanoo Palloliiton kilpailutoiminnan johtaja Pekka Soini.

Palloliiton suhtautuminen on siis muuttunut vähän yli viidessä vuodessa kielteisempään suuntaan. Nähtäväksi jää miten kannattajat, Poliisi ja Palloliitto saa sovittua yhteisistä pelisäännöistä lähivuosina.

Teksti ja jutun kuva: Juhana Heiskanen
Etusivun kuva: Pixabay

Pala Ranskaa keskellä Helsinkiä – Enchanté Café

Helsingin Eerikinkadulla sijaitsee kolmen kaveruksen perustama ranskalainen kahvila Enchanté Café. Camille Gruel, Jere Lahti ja Mikael Malin avasivat kahvilan ovet tammikuussa 2022. Lämpimän asiakaspalvelun lisäksi kahvila tarjoaa asiakkailleen erikoiskahveja Ranskasta.

Mikael Malin on yksi kolmesta kahvilan perustajista.
Enchanté sijaitsee Helsingissä Kampin kupeessa Eerikinkadulla.
Kahvilasta löytyy suomalaisten suosiman suodatinkahvin lisäksi myös ranskalaisia erikoiskahveja sekä alkoholijuomia, kuten viiniä, kuohuvaa ja mietoja juomia.
Tia Eklund nauttii aamukahvista rauhallisin mielin ennen töiden alkua.
Virvokkeiden lisäksi kahvilassa on tarjolla ranskalaisia herkkuja, kuten croissanteja ja macaron-leivoksia.
Kassalla asiakkaita palveli ammattitaidollaan Camille Gruel.
Tunnelma kahvilassa on lämmin ja sisustus moderni, mutta romanttinen. Kahvilan imagoon sopii hyvin takaseinää koristava sydämenmuotoinen lamppu.
Viihtyisässä kahvilassa voi viettää aikaa ystävien kanssa.

Kuvat ja teksti: Nea-Amanda Knuuti

Rescuekoirien taudit puhuttavat – onko huoleen aihetta?

Ulkomailta tuotujen rescuekoirien kantamat taudit herättävät keskustelua erityisesti sosiaalisessa mediassa. Moni koiranomistaja kokee koiransa kohtaavan ennakkoluuloja.

Toimitus, kuvaus ja editointi: Oona Grönqvist

Kulutuskritiikki yleistyy – Onko Black Fridayn valtakausi päättymässä?

Tänään 25.11. vietettävät Black Friday ja Älä osta mitään -päivä ovat tulleet jo monen maan tietoisuuteen. Black Friday eli joulusesongin avauspäivä on monille kaupoille merkityksellinen päivä, sillä tällöin kaupat myyvät erilaisia tuotteita alennettuun hintaan. Älä osta mitään -päivä on puolestaan kansainvälinen kulutuskriittinen teemapäivä, jonka ideana on viettää vuorokausi ilman tavaroiden ostamista ja rahan tuhlausta. Päivän tarkoituksena on miettiä omia ostotapoja sekä pyrkiä kohti ekologista tavaroiden ja palveluiden käyttöä.

Marraskuun viimeisenä perjantaina vietettävät Black Friday ja Älä osta mitään -päivä ovat herättäneet paljon keskustelua. Yhdysvalloista lähtöisin olevaa Black Fridayta vietetään kiitospäivän jälkeisenä perjantaina. Päivä on tullut Pohjoismaiden kautta Suomeen 2010-luvun alkupuolella.

Kaupan liiton ekonomisti Heidi Lauttamäki kertoo Black Fridayn olevan merkittävä tapahtuma kaupoille. 2010-luvun alkupuolelta lähtien joulukuun merkitys joulumyynnissä on hieman laskenut ja marraskuun myynti on puolestaan lähtenyt nousemaan. 

– Black Friday on yksi sellainen tekijä, joka vaikuttaa marraskuun myynnin kasvuun. 

On myös käynyt ilmi, että etenkin lapsiperheiden osuuden kasvu Black Fridayn asiakasmäärissä vuodesta 2017 tähän vuoteen asti on ollut melko suuri. Vuonna 2017 lapsiperheistä 19 prosenttia seurasi sekä ulkomaisissa verkkokaupoissa että kotimaisissa kaupoissa kampanjoita, ja nyt lukema on noussut jopa 31 prosenttiin. 

Vaikuttavatko korkeat hinnat ihmisten ostokäyttäytymiseen?

Lauttamäen mukaan nykyajan korkeat hinnat voivat vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen. Vaikka Black Friday on suuri ostopäivä ja hintoja poljetaan alaspäin, voi inflaatio vaikuttaa hyvinkin yllättävästi myyntiin.

– Ihmiset haluavat ostaa halvalla ja tarjouksesta, mikäli siihen on mahdollisuus. Osa on jo saattanut siirtää joululahjaostoksetkin marraskuulle. Etenkin lapsiperheiden kulutus on siirtynyt enemmän marraskuulle, joka näkyy hyvin myynneissä, Lauttamäki summaa.

Toisen vanha on toisen uusi

Nykyään yhä useampi suosii käytettyjä tavaroita ja vaatteita. Perusteena kierrätetyn tavaran suosiolle on monella halvat hinnat, mutta myös ekologisuus. Monet ovat kiinnostuneita siitä, mistä tavarat ja  vaatteet saavat alkunsa, ja miten ne on tuotettu.

Opiskelija Reetta Paananen kertoo pääsääntöisesti ostavansa käytettynä lähes kaiken, mutta tietyt asiat ovat sellasia, joita ei käytettynä saa. Tästä syystä hän kokee Älä osta mitään -päivän itselleen tärkeämpänä kuin Black Fridayn.

– Mielestäni Black Friday on negatiivinen, ja näen sen vain yhtenä kapitalistisena keinona kuluttaa enemmän ja luoda ihmisille sellaisia tarpeita, joita meillä ei oikeasti ole. Kuitenkin pienituloisille ihmisille, kuten minulle, se on hyväksi, sillä se voi olla mahdollisuus ostaa jotakin, mitä oikeasti tarvitsee edullisemmalla hinnalla, Paananen toteaa.

Vastapainona Älä osta mitään -päivä

Älä osta mitään -päivä on Luonto-liiton kampanjapäivä, jota vietetään Black Fridayn tapaan marraskuun viimeisenä perjantaina. Kampanjan tarkoituksena on saada ihmiset miettimään omaan kuluttamiseen liittyviä asioita sekä oman toiminnan vaikutusta luontoon ja ympäristöön.

Luonto-Liiton järjestöpäällikkö Sami Säynevirta kertoo, että ihmisillä on vaikutusvaltaa siihen, mitä omilla valinnoilla voi saada aikaan. Ostokäyttäytymiseen voi vaikuttaa luonto- ja ympäristökysymysten tai eläin- ja ihmisoikeuksiin liittyvien asioiden edistämisen tärkeys.

Opiskelija Reetta Paananen viettää mieluummin Älä osta mitään -päivää kuin Black Fridayta.

– Black Friday ei ole arvojeni mukaista, enkä halua tukea kapitalistista ylikulutusjuhlaa.

Kuluttamiseen liittyviin haasteisiin on haettu ratkaisuja käytettynä ostamisen rinnalla myös jakamistaloudesta. Jakamistaloudessa erilaisia hyödykkeitä lainataan tai vuokrataan ostamisen sijaan. Tämä edistää tavaroiden käyttöastetta ja kestävää kehitystä, mutta myös kuluttajien välistä yhdenvertaisuutta. Jakamistalouden ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi autojen, tilojen, harrastus- ja työvälineiden yhteiskäyttö.

Kaupunki TV selvitti elokuussa 2022, miten jakamistalous näkyy kuluttajien arjessa. Katso video alta:

Teksti: Mia Åhlvik
Video: Kaisu Koivisto
Kuva: Pixabay

Mistä true crime -podcastien suosio kumpuaa?

True crime -podcastit ovat nousseet viime vuosien aikana suureen suosioon. Suomenkielisiä true crime -podcasteja on monia kymmeniä. Useat niistä julkaisevat jaksoja viikoittain, jotkin kuukausittain tai ennalta määrittelemättömänä aikana.

True crime ei ole uusi villitys, sillä ensimmäiset true crime -artikkelit on pystytty jäljittämään 1700-luvun Eurooppaan, jolloin sanomalehtiin alettiin kirjoittamaan rikosaiheisia tekstejä. Huomattiin, että true crime -aiheiset artikkelit kiinnostivat lukutaitoisia ja keskimääräistä rikkaampia ihmisiä. Tällä tarkoitettiin alemmasta keskiluokasta kohti hierarkkian huippua. Yleisesti ensimmäiseksi moderniksi klassikoksi nostetaan Truman Capoten teos Kylmäverisesti, joka on julkaistu 1996. Vuosikymmeniä Suomessakin julkaistu Poliisi-TV on ollut yksi true crimen näkyvä tuote.

Onko true crime suosituin podcast-genre?

Digital Audio Manager Elsa Kalervo Bauer Medialta pohtii sähköpostihaastattelussa, onko true crime podcastit suosituin genre podcast-maailmassa. Kalervo mainitsee, että aluksi täytyy muodostaa käsitys siitä, minkälaisia genrejä on olemassa ja miten ne määritellään. Kuitenkin pienemmistä ja rajatuimmista niche-aihealueista true crime on varmasti suosituin podcast-genre.

– Jos “viihde-podcastit” tai “uutis-podcastit” ovat genrejä, ovat nämä varmasti suurempia kuin true crime, Kalervo tarkentaa.

Kalervo toteaa Bauer Median nettisivujen kirjoituksessaan https://www.bauermedia.fi/lounge/rikos-kannattaa-jos-se-tapahtuu-podcastissa, että makaaberit tapaukset ovat aina kiinnostaneet ihmisiä, ja sen voi myös nähdä true crime -podcastien suosiosta. Pahuus kiehtoo, ja on pohdittu, että true crimen kiinnostuksen pohjalla on evoluutio. Tarinoissa olevat henkilöt ovat vahvoja ja samaistuttavia, yllättävät käännekohdat ja vaikeuksista voittoon kulkevat tarinat saavat ihmiset kiinnostumaan true crimesta. Kalervo nostaa kirjoituksessaan, että true crime -podcastien suosion kasvuun on vaikuttanut korona-aika. Kotikaranteenissa olevat ovat hakeneet perspektiiviä true crime -tarinoista, sillä kuuntelija voi huomata, että joillakin muilla menee vielä kurjemmin kuin itse kuuntelijalla.

Kalervo kertoo, että tyypillinen true crimen kuuntelija on nuorehko nainen. Amerikkalaisissa tutkimuksissa on todettu, että yli 60 % true crime -podcastien kuuntelijoista on naisia. Kuitenkin Bauerin podcastien demografia-datasta on huomattu, että joidenkin true crime -podcastien kuuntelijoista yli 80 % on naisia. Kalervo kuitenkin painottaa, että poikkeuksia toki löytyy, ja tietyt true crime -podcastit ovat enemmän mieskohderyhmää kiinnostavia.

Kuukausittain yli miljoona suomalaista kuuntelee podcasteja.

Millä perustein true crimea kuunnellaan, jos kuunnellaan

Opiskelijoille toteutettiin kysely koskien heidän podcast-tottumuksistaan. Otantaan osallistui 10 henkilöä, joista seitsemän oli naisoletettuja ja kolme miesoletettuja ja kaikki kuuntelivat podcasteja. Naisoletetuista neljä ja miesoletetuista yksi kuunteli true crime -podcasteja. Otannasta voi huomata, että kuuntelijoista naisoletettuja oli huomattavasti enemmän. Myös naisoletetuista yli puolet kuuntelivat true crime -podcasteja. Otannasta voidaan siis huomata yhteneväisyys jo tutkittuun tietoon, että naisoletettuja kuuntelijoita on enemmän.

Kyselyn tarkoituksena oli myös saada vastauksia, millä perustein on alkanut kuuntelemaan true crime -podcasteja. Vastauksista nousi esille, että true crime -podcastien kuuntelu on alkanut kiinnostuksesta kyseistä aihetta kohtaan. Vastaajista osa nosti psykologisen kontekstin, joka varsinkin kiinnostaa true crime -podcastien kuuntelemisessa. Myös mainosten johdosta osa kuuntelijoista oli alkanut kuuntelemaan kyseisiä podcasteja. Yksi kyselyyn vastaajista sen sijaan kertoi kuuntelevansa true crime -podcasteja ja ylipäätään podcasteja muun tekemisen ohessa. Kaksi vastaajista kertoi kuuntelevansa ainoastaan true crime -podcasteja, kun taas monilla muilla oli laaja kirjo, mitä podcasteja kuuntelee.

Podcastien kuuntelijat vastasivat kyselyssä, mitä podcasteja he kuuntelevat. Kuten Kalervo toteaa, podcast-genreä ei suoranaisesti ennen määritystä voida todentaa, mutta otannassa nousivat kuunnelluimmaksi viihde-podcastit.

Millä perustein podcasteja kuunnellaan

Kyselyyn vastanneet kertoivat, millä perustein he kuuntelevat podcasteja. Esille nousi, että monet ovat aloittaneet podcastien kuuntelun mainostuksen pohjalta. Ystävien suositukset olivat myös yksi syy sille, millä perustein henkilö aloittaa podcastin kuuntelun.

Myös podcast-juontajalla oli suuri merkitys sille, alkaako ja jaksaako kuuntelija kuunnella podcasteja. Podcast-juontajalta toivottiin, että hän on hauska ja mielenkiintoinen persoona. Myös podcast-juontajan puhetyyliä ja ääntä pidettiin tärkeänä osana podcastia. Podcastin tekninen toteutus nousi myös yhdeksi perusteeksi, että haluaa kuunnella podcasteja. Podcasteja on tällä hetkellä satojatuhansia, ja tämän myötä tekninen toteutus on tärkeässä osassa podcastin suosiota.

Selviytymistarinat kiinnostavat kuulijoita

Sini Koivunen on Minä vastaan kuolema -podcastin juontaja. Koivusta haastateltiin sähköpostitse, minkä takia hän uskoo, että true crime -podcastit ovat hyvin suosittuja. Hän vastaa, että ihmisiä kiinnostaa, miksi jotkut ihmiset ajautuvat tekemään hirvittäviä tekoja. Minä vastaan kuolema painottuu selviytymistarinoihin, ja näin ollen kuuntelijat pyrkivät välttämään samanlaisia tilanteita, mihin uhrit ovat joutuneet.

Koivunen sai idean true crime -podcastien toteuttamisesta, sillä häntä kiinnostavat tarinat, jotka painottuvat selviytymistarinoihin.

– Pidän tarinoista, joissa on (edes jonkinlainen) onnellinen loppu, Koivunen toteaa.

Koivusen ajatus siitä, miten hän erottuu muista true crime podcasteista, kohdistuu juuri siihen, että hänen kertomansa tarinat ovat selviytymistarinoita.

– Podcastin jaksoissa on jokaisella kerralla joku, joka on selvinnyt, Koivunen mainitsee.

True crime -podcastien taustatyöhön kuluu huomattavasti aikaa.

Historialliset rikostarinat vaativat paljon tutkimustyötä ennen jakson julkaisua

Murha mielessä -podcastin juontaja on pysynyt nimeltään anonyyminä, mutta hänestä käytetään nimeä Mumi. Mumia haastateltiin sähköpostitse, ja hän kertoo, mikä on true crime -podcastien suosion perusta. Hänen mielestään true crime -podcastien suosio perustuu historiaan. Ennen aikaan true crime -tarinat ovat välittyneet suullisesti, sitten radio- ja TV-uutisointien kautta ja tämän jälkeen TV-ohjelmina julkaistuina tarinoina.

– Podcast on erityisesti 2010-luvulla (Suomessa 2020-luvulla) läpilyönyt media, eikä ole yllätys, että true crime on menestynyt siinäkin formaatissa, Mumi toteaa.

Mumi mainitsee, että true crimen kuluttajat voivat oppia paljon tarinoiden kautta. Tarinoiden kautta kuuntelija voi pohtia mielessään laajempia yhteiskunnallisia kysymyksiä koskien esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa, rasismia ja mielenterveysongelmia. Mumi painottaa, että varsinkin nykyään true crime -podcastit tuovat painotetusti näkyviin uhrin näkökulman. Kuuntelijat yleisesti peilaavat omaa elämäänsä uhrin tarinaan ja tällä tavalla kokevat samaistumispintaa uhriin.

– Podcastia kuunnellessa voi myös käydä läpi jännittäviä ja vaarallisia tilanteita turvallisessa ympäristössä, Mumi kertoo.

Mumille tuli ajatus podcastin aloittamisesta vuonna 2018. Hän huomasi, että suomenkielisiä true crime -podcasteja ei ole juuri lainkaan, ja hän halusi kertoa tarinoita omalla tarinankerronnan tavallaan.

Mumin näkemys, miten hänen true crime -podcastinsa erottuu muista, pohjautuu vankkaan ja laajaan taustatyöhön ennen jokaista jaksoa. Murha mielessä -podcastissa syvennytään jaksoissa käsiteltäviin ajanjaksoihin ja sen yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Kyseisessä podcastissa käsitellään vain eurooppalaisia tapauksia. Murha mielessä -podcastissa käsitellään myös entiseen Neuvostoliittoon perustuvia tapauksia ja myös muita historiallisia tapauksia. Mumi korostaa, että näiden jaksojen tekemiseen vaaditaan varsin vaativaa tiedon keruuta.

– Olen aina ollut historianörtti ja tunnen Euroopan ja erityisesti Itä-Euroopan historian ja yhteiskunnat erittäin hyvin ajalta jo ennen podcastia, Mumi mainitsee.

Teksti: Mika Nuutinen
Kuvat: Pexels