Kuvat ja teksti: Noora Mäkelä
Kaupunkiradion toimittaja haastatteli Vilma Alinaa, joka on juuri julkaissut uuden singlen. Miten tulevan albumin ensimmäinen single Paha tapa on syntynyt ja kuinka se on otettu vastaan?
Kuuntele haastattelu:
Kuuntele koko haastattelu:
Toimittaja: Heini Hänninen
Kuva: Joona Kurronen
Satoja tunteja harjoittelua säässä kuin säässä. Pitkiä kilpailumatkoja. Väliinjääneitä perhejuhlia. Onnistumisen ja itsensäylittämisen tunteita. Ihmisen sisäinen motivaatio haluamaansa asiaa kohtaan ohjaa myös huippu-urheilijan tekemiä valintoja päivittäin.
Urheilija kasvaa huippu-urheilijaksi lapsuus- ja nuoruusvaiheen aikana. Huippusuoritukset mahdollistavat fyysiset ja psykologiset ominaisuudet urheilija kasvattaa näiden vaiheiden aikana, kirjoittavat Jenna-Emilia Suominen ja Annika Urvikko Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielmassaan Yksilölajien edustajien subjektiiviset kokemukset huippu-urheilu-uran taustalla vaikuttaneista motivaatiotekijöistä.
Kiinnostus useampaa eri urheilulajia kohtaan on hyvin tavallista jo varhaislapsuudessa. Lapsella saattaa olla moniakin harrastuksia, joita kaikkia harjoitetaan säännöllisesti. Sisäinen motivaatio astuu kuitenkin näkyvämmin kuvaan jossain vaiheessa, ja ohjaa ihmistä vähitellen tietyn lajin pariin kokonaisvaltaisesti.
Huippu-urheilija ja Suomen maajoukkuehiihtäjä Ristomatti Hakola on tästä elävä esimerkki. Hän aloitti hiihtämisen 5–6-vuotiaana, mutta harrasti samalla muitakin lajeja. Teini-iässä hiihto vei miehen kuitenkin lopullisesti mukanaan. Motivaatiotekijöikseen Hakola mainitsee halun hiihtää kovempaa ja olla parempi edustamassaan lajissa.
Samanlainen polku on ollut aikoinaan myös entisellä yhdistetyn urheilijalla ja entisellä Suomen ja Viron yhdistetyn maajoukkueiden päävalmentajalla Petter Kukkosella. Entinen huippu-urheilija ajautui lajin pariin pieneltä paikkakunnalta, vaikka harrastuksiin tuolloin kuuluivat myös yleisurheilu ja jalkapallo.
– Pääsy sisälle mäkihyppyyn ja lentämiseen ja liitämiseen olivat niin spesiaalia, että muut lajit jäivät taakse.
Jenna-Emilia Suominen ja Annika Urvikko mainitsevat tutkielmassaan ihmisten luontaisesta tarpeesta kuulua osaksi jotain ryhmää ja sitä kautta myönteisten kokemusten saamisesta. Petter Kukkonenkin sanoo tämän seikan olleen osana päätöstään keskittyä vain yhteen lajiin.
–Pääsy noin 14–15-vuotiaana Suomen Hiihtoliiton valmennusryhmiin ja samanhenkisten kavereiden löytyminen ympäri Suomea vahvistivat päätöstä keskittyä pelkästään yhdistettyyn.
Sisäinen motivaatio
Ristomatti Hakolan mielestä ammattiurheilijaa ei tarvitse motivoida esimerkiksi treenaamaan, vaan halu tehdä asioita kumpuaa urheilijasta itsestään. Lajissa ei voi menestyä, jos valmentajan täytyy motivoida urheilijaa harjoittelun pariin.
–Jos motivaatiota ei löydy, voi suosiolla vaihtaa lajia. Tärkein lahjakkuus on työmoraali, jolla korvataan monta muuta lahjakkuutta. Monesti valmentaja toimii ennemminkin jarruna meille urheilijoille, sillä muutoin varmaan hiihtäisimme ladulla niin pitkään, että joku nostaisi meidät pois sieltä.
Normaalina vuotena Hakolalle treenitunteja kertyy noin 900, mutta tänä kautena määrä jää vähemmäksi loukkaantumisten vuoksi. Viikoittainen harjoittelumäärä on kuitenkin 20–30 tunnin välissä.
Loukkaantumisista uransa aikana kärsinyt Ristomatti Hakola sanoo nälän olevan aina iso treenaamiseen, kun vammasta toipuminen sen taas sallii. Tieto siitä, että on joukkuekavereitaan jäljessä, motivoi entistä enemmän. Alkuun harjoittelu tuntuu kuitenkin pahalta, varsinkin jos siitä on pidempi tauko välissä. Hakolan mukaan alku onkin mielen kanssa painimista, että harjoittelusta tulee taas mukavaa.
Petter Kukkoselle harjoitustunteja oman urheilu-uran varrella kertyi noin 700–800 vuosittain. Maajoukkueessa itsekin kolme vuotta mukana olleen Kukkosen joukkuekavereita tuohon aikaan olivat muun muassa Jari Mantila, Hannu Manninen, Samppa Lajunen ja Jaakko Tallus. Tuolloin hän pääsi itse aitiopaikalta näkemään, mitä menestyminen lajissa vaatii. Heikommin sujuneiden kisojen jälkeen Petter Kukkonen harjoitti jo tuolloin valmentajan ajattelumalliaan, kun hän pohti muutaman kaverinsa kanssa sitä, miksi he eivät menestyneet niin hyvin kuin joukkuekaverinsa.
– Miks meidän edellä on tiettyjä tyyppejä, ketkä tekee hyvin paljon samanlaisia asioita, mutta jostain syystä ne valloittaa titteleitä ja voittaa olympiakultaa, ja sitten me ollaan sijoilla ynnä muut.
Aivan kuten Ristomatti Hakolaakin, myös Petter Kukkosta motivoi omalla urheilu-urallaan halu itsensä kehittämiseen. Menestymisen mahdollisuus motivoi häntä vetämään monot jalkaansa kerta toisensa jälkeen. Hänen mukaansa menestyminen lajissa oli siihen aikaan merkityksellisempää tai sitä katsottiin vähän toisesta kulmasta kuin nykyisin.
Valmentajan vastuu
Kukkosen mukaan valmentajalla on vastuunsa huippu-urheilijan treenaamisessa, mutta jokaisen urheilijan on löydettävä itse sisäinen motivaationsa asiaa kohtaan. Lähtökohtaisesti urheilija itse etsii itselleen sopivan valmentajan ja vastaa omasta menestyksestään. Valmentaja, oli se sitten urheilijan henkilökohtainen sparraaja tai maajoukkueen käskijä, on kuitenkin ohjaamassa ratkaisumalleja ja tukena päätöksissä.
Omalla valmentajaurallaan Kukkonenkin on vaikuttanut valtavasti valmentamiensa urheilijoiden kasvuun, mielipiteiden muodostamiseen ja moniin valintoihin matkan varrella. Hän peräänkuuluttaa kuitenkin sitä, että valmentajan ääni ei kuuluisi liikaa urheilijoiden elämässä, vaan he oppisivat itse kiinnostumaan ja muodostamaan käsityksiä itselleen sopivista asioista.
Aivan kuten Suominen ja Urvikko mainitsevat tutkielmassaan, sisäisen motivaation vastakohta on ulkoinen motivaatio. Muun muassa palkinto tai valmentajan suusta kuultu kiitos ovat esimerkkejä ulkoisen motivaation yllykkeistä. Siinä missä palkinnot lähtökohtaisesti parantavat motivaatiota, väärinkäytettynä ne myös voivat vaikuttaa siihen negatiivisesti.
– Aiemmin, kun valmentajat olivat isoja auktoriteetteja, oli paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa vaikuttaa urheilijoiden valintoihin, Kukkonen sanoo. Toisinaan se oli jopa niin suoraviivaista, että urheilijoita hajotettiin sen vuoksi. Nykyisin se on kuitenkin haastava prosessi. Tekijöitä on enemmän ja asiat ovat monivivahteisempia, joten on vaikeampaa löytää toimiva balanssi urheilijan menestymisen ja hajottamisen välillä.
Tuen merkitys
Maajoukkueurheilijana Ristomatti Hakola kokee saavansa riittävästi tukea ja tarvitsemiaan palveluita sekä oman seuran että myös Hiihtoliiton suunnalta. Hän kuitenkin myöntää, että alemmilla sarjatasoilla tukea voisi olla enemmänkin tarjolla.
Samaa mieltä asiasta on myös Petter Kukkonen. Omalla urallaan 90-luvulla olosuhteet olivat toisenlaiset kuin tänä päivänä, mutta tuolloinkin maajoukkeleirityksiä oli paljon tarjolla. Valmennus oli hyvää ja asiansaosaavaa sen ajan mittareilla. Hiihtoliiton tarjoama tuki kattaa nykyisin paljon laajemman joukon asiantuntijoita kuin 30 vuotta sitten.
– Silloin asiantuntijapalvelut olivat enemmänkin tarvehakuisia tai projektiluonteisia, ja ne eivät kuuluneet siihen maailmanaikaan niin akuutisti, että niistä olisi ollut suurempaa hyötyä, Kukkonen toteaa.
Myös huippu-urheilijan lähipiirin tuella on suuri merkitys. Hakolan mukaan lähipiirin tuki ja kannustus auttavat puskemaan eteenpäin ja ne ovat merkittävä voimavara varsinkin vaikeampina hetkinä.
Petter Kukkonen on samoilla linjoilla.
– Vaikeampina aikoina urheilijan on hyvä palata turvalliseen ympäristöön, jossa ei vaadita mitään ylimääräistä, vaan hän saa olla juuri sellainen kuin on.
Hänen mukaansa lähipiirin tuki on myös lajiriippuvaista. Joissakin lajeissa lähipiiri kulkee tosi lähellä urheilijaa jopa uran loppuun saakka, toisissa lajeissa perheen rooli on merkittävässä asemassa juniorivuosina seuratasolla. Harjoituksiin kuskaamiset, talkoisiin osallistumiset ja rahalliset tukemiset mahdollistavat ylipäänsä tilanteen, josta ponnistaa kohti huippua. Maajoukkuetasolla tukea tarvitaan edelleen, mutta se voi muuttaa muotoaan, kun tukea tarvitaankin enemmän henkisellä puolella.
Teksti ja jutun kuvat: Emilia Pitkänen
Etusivun kuva: Pixabay
”Maksoin tavallaan henkisestä kärsimyksestä aika kovan hinnan, ja se on aika järkyttävä juttu.”
Jokainen meistä voi päivittäin kohdata kiusaamista. Kiusaaminen on hyvin arkinen ja uhreja vaativa ilmiö. Kiusaamista on monen arkielämässä, kouluissa, sosiaalisessa mediassa, työpaikoilla tai jopa kotona. vaikka sitä vastaan taistellaankin.
TikTokissa joulukuun alussa esiin noussut kiusaamiskohu räjäytti sosiaalisen median. Nuorta tyttöä alettiin pommittamaan kaikenlaisilla pilkkaavilla vastausvideoilla, kun hän julkaisi videon TikTokiin. Siinä hän kertoi itkuisena syöneensä lihaa, vaikka onkin vegaani. Pilkkaavia videoita tekivät lähinnä aikuiset miehet, ja se herätti entistä enemmän keskustelua aiheesta.
– Pääasiassa kiusaajat olivat aikuisia ihmisiä, ihan järkyttävää, kommentoi terapeuttina toimiva Daniela Ho-Sam-Sooi-Galkin.
Terapeutti Danielaakin on kiusattu alakoulussa sekä lukiossa. Pääasiassa kiusaaminen oli syrjintää, selän takana puhumista sekä valheiden levittämistä.
Tämä TikTokissa tapahtunut halveksunta toisen tunteita kohtaan voidaan luokitella kiusaamiseksi, eikä se ei ole ainoa netissä tapahtunut kiusaamistapaus.
– Tämä oli jäävuoren huippu. Se tuo ilmi miten paljon sosiaalisessa mediassa on kiusaamista, Daniela tokaisee.
Internetin kulisseista löytyy monia samankaltaisia tapauksia, kun useat kiusatut uskalsivat kertoa omista kokemuksistaan.
– Netissä kiusaaminen on todella raukkamaista. Nimettömänä rumien kommenttien kirjoittaminen ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti, ettei jäisi vaikeammin kiinni ja voisi kirjoitella mitä tahansa, kommentoi Sauli Pietarinen.
Sosiaalisen median vaikuttajaa Saulia kiusattiin aikuisiällä kansanopistossa. Hän on puhunut asiasta avoimesti esimerkiksi omalla Youtube-kanavallaan ja TikTokissa.
Kiusaaminen pois tabulistalta. “Yksikin kiusaaminen on liikaa. On olemassa kovia jätkiä ja kovia mimmejä, mutta mielestäni kovat jätkät ja kovat mimmit eivät kiusaa. Vaan ne ovat niitä, jotka puuttuvat kiusaamiseen.”
– Hyvä että asiaan tehtiin paljon vastaiskuja, puhuttiin suoraan kiusaajille. On hienoa, että vastapuoli näkyy. Löytyy ihmisiä, jotka puolustavat kiusattuja suoraan sosiaalisessa mediassa, sanoo Daniela.
Monesti kiusatut saattavat kokea kiusaamisen häpeällisenä, eikä siitä puhuminen ole helppoa. Kiusattu saattaa syyttää itseään ja etsiä syitä kiusaamiselle itsestään. Onko minussa jokin vikana?
Kiusaamista voidaan myös väheksyä. Sauli kertoo, ettei esimerkiksi itse ala-asteikäisenä edes tajunnut, etteivät tönimiset ja oudot pilkkaavat vitsit toisista kuuluneet niin sanottuun normiin, vaan nekin voitiin luokitella kiusaamiseksi.
Daniela tähdentää miten tärkeää olisi uskaltaa puhua kiusaamisesta aikuiselle tai luotettavalle henkilölle, vaikka se tuntuisi vaikealta. Näin asialle voidaan saadaan stoppi.
Jo ala-asteella aloitetaan erilaisia kiusaamisen vastaisia hankkeita, ja kiusaamisesta pyritään puhumaan avoimesti. Mitä kiusaaminen on, mitä seurauksia ja vaikutuksia sillä voi olla ja miten siihen tulisi puuttua ja ehkäistä. Silti kiusaamista tapahtuu. Miksi?
Mistä kiusaaminen johtuu?
– Kukaan ei ole syntynyt kiusaajaksi. Kasvatus ja ympäristö muokkaa ihmisestä usein sellaisen kuin hän on. Lähtökohtaisesti kasvatuksella on hyvin paljon merkitystä. Oman moraalin ja etiikan takaa on todella helppo löytää toisesta virheitä, kertoo Sauli.
Daniela ja Sauli ovat samaa mieltä siitä, että kiusaaminen kumpuaa kiusaajan omasta pahasta olosta ja sen purkamisesta muihin. Sauli kertoo, että kiusaajia kohtaan on silti vaikea tuntea myötätuntoa. Hän ajattelee, että kiusaamiseen pitäisi puuttua entistä jyrkemmin ja vaatia kiusaajille enemmän vastuuta teoistaan. Esimerkkitapauksena hän antaa koulukiusaamiset, joissa kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, eikä kiusaajalle anneta lähtöpasseja, vaikka asian kuuluisi mennä juuri toisinpäin.
Daniela näkee kiusaajienkin puolella valoa tunnelin päässä. Hän on muun muassa Tik Tokissa tapahtuneen kiusaamistapauksen myötä julkaissut alekampanjan kiusaajille ja kiusatuille.
– Kiusaajilla on myös selkeästi tarve saada apua ja heillä on oikeus saada apua, kertoo Daniela.
Hänen mielestään kiusaamisen lievittämiseksi on kuultava myös kiusaajia, jotta heidän paha olo saadaan pois. Näin myös kiusaaminen voisi vähentyä.
– Jos kiusaaja pystyy menemään yhtään itseensä ja ymmärtää, että mulla on paha olo ja tää ei oo hyvä juttu, silloin on paljon tehtävissä, kertoo Daniela.
Kiusaamisella voi olla suuri vaikutus myöhempään elämään.
– Olen saanut asian käsiteltyä, mutta edelleen se vuosi ikään kuin kummittelee joka päivä. Olen kutsunut sitä vuotta henkiseksi nöyryytykseksi. Muistan vuoden harmaana ja pimeänä, hyviä hetkiä on vaikea muistaa kaikkien negatiivisten tapahtumien takaa, Sauli sanoo.
Historia toistaa itseään myös kiusaamisessa. Siksi voi puhua hyvin vakavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta.
– Kiusaamisella voi olla hyvin vakaviakin seurauksia. On syrjäytymistä, väkivaltaisia tekoja jopa kouluampumisia. Kiusatulla saattaa olla häpeän leima. Täytyy muistaa, että kiusaaminen saattaa helposti täyttää rikoksen tunnusmerkit, kertoo Sauli
Kiusaamisella voi siis olla monia seurauksia. Selvää on, että se tuo kiusatulle henkistä kärsimystä ja voi vaikuttaa myös kiusatun tulevaisuuteen. Se voi muun muassa heikentää kiusatun itsetuntoa, heikentää ihmisiin luottamista, ja ihmisille asioista puhumista. Voidaan löytää monia kymmeniä asioita ihmisen elämästä, mihin kiusaaminen voi vaikuttaa negatiivisesti. Oikeastaan se voi ikään kuin varjostaa ihmisen elämää koko loppuiän, ja vaikuttaa työelämään, ammatinvalintaan, perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja ylipäätänsä ihmiseen itseensä.
Yhteiset vastaiskut ja ymmärtäminen voivat pelastaa henkiä
Kun puhutaan kiusaamisesta, on kyse vakavasta aiheesta. Kiusatulle jäävät arvet voivat olla ikuikset. Sanoilla tai teoilla ei aina voida pelastaa jo tehtyjä virheitä, mutta yrittäminen on aina tärkeää.
Kun Sauli meni koulussa kertomaan, ettei tunnelma hänen ja luokkalaistensa välillä ollut kovin hyvä ja kannustava, oli vastaus ja tarjottu apu vähäistä. ’
– Se meni ikään kuin niin, että katsottiin sympaattista eläintä silmiin ja sanottiin että no kyllä se siitä.
Apua ja tukea kiusatuille on oltava tarjolla koko ajan. Tällaisissa asioissa on kuultava kaikkia tapauksen osapuolia tarkkaan ja huolella. Pelkästään ollkapäälle taputtelu ja kiusatulle kertominen siitä kuinka asiat vielä järjestyvät eivät auta. Sanat pitää muuttaa teoiksi.
Sekä Daniela, että Sauli toivovat olkien kohauttelun kiusaamisen suhteen loppuvan. Varsinkin sosiaalisen median vaikuttajien tulisi ottaa asiaan kantaa ja puolustaa heikompia.
– Jos yhtään on vaikutusvaltaa netissä niin käyttäisi sen positiivisuuteen, sanoo Daniela. Hänen mielestään olisi myös hienoa, jos sosiaalisessa mediassa vaikuttajat jakaisivat mahdollisesti omia kokemuksiaan ja tukisi tällä tavalla kiusattuja.
Kaiken kaikkiaan kiusaamisessa on muistettava, että monia asia lähtee siitä, että kiusattu ja kiusaaja saavat apua. Kiusaaja voi ymmärtää virheensä ja jatkaa ehjempänä sekä niin ikään muille parempana ihmisenä. Kiusattua ymmärretään ja hän saa apua omien traumojensa käsittelyyn. Yksi sana voi myös olla suurempi kuin ikinä uskoisikaan. Anteeksi.
Teksti: Noora Mäkelä
Kuvaus: Nea Knuuti
Toimitus ja editointi: Laura Risto
Etusivun kuva: Cmore
Kilpaurheilu terminä herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita. Osalle kilpaurheilu herättää närkästystä, osalle kilpaurheilu luonnollista ja mielekästä. Valmentajan roolista on puhuttu vuosia. Valmentajien toiminta mielletään usein autoritääriseksi, yksipuoliseksi ja valmentajalähtöiseksi toimimiseksi. Nykyään valmentaminen on murroksessa, ja trendi on mennyt ja menossa hyvin urheilijalähtöiseen valmentamiseen.
– Ennen oli enemmän sitä, että valmentaja sanoo mitä tehdään ja näin mennään. Nyt keskustellaan enemmän pelaajan kanssa ja yritetään saada pelaaja osallistettua ja hänelle antamaan vastuuta omasta kehittymisestään ja itsetuntemuksestaan, missä on kehityskohteita ja missä on vahvuuksia. Pelaaja osallistuu paljon enemmän ainakin meidän valmennuksessa omaan kehittymiseensä kuin aikaisemmin, kertoo Helsingin Jokereiden U20-U16 joukkueiden valmennuspäällikkö Olli-Pekka Yrjänheikki.
– Millä tavalla johdetaan, millä tavalla saadaan ihmisestä paras irti, millä tavalla motivoidaan, tälläisen kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen hyödyntäminen tämän päivän valmennusprosessissa on korostunut. Nämä asiat nostaa esiin HJK:n kehitys- ja urheilujohtaja Miika Takkula.
Valmentamisen vaatimukset ovat lisääntyneet. HJK:n Takkulan mielestä on hieno nähdä, että moni suomalainen nuori ja vanhempikin valmentaja on ottanut haasteen vastaan ja lähtenyt päivittämään ja laajentamaan omaa ymmärrystään ja osaamistaan. Takkula mainitsee myös valmennustiimien johtamistavan muuttuneen. Päävalmentajat osaavat hienosti roolittaa omaa valmennustiimiä niin, että jokaisesta saadaan paras irti, ja se näkyy välittömästi myös nuorille urheilijoille.
– Kyllä valmentajan rooli on merkittävä siinä. Valmentaja luo joukkueeseen ilmapiirin, päivittäin toimii nuorten kanssa, luo merkityssuhteita, antaa kannustavaa palautetta, johtaa joukkuetta pettymysten aikana, kyllä valmentajan rooli on hyvin keskeinen siinä miten nuori kehittyy, kasvaa ja haluaa pysyä siinä ympäristössä, Takkula kertoo.
– Toinen tekijä on se, miten nuoret sosialisoituu keskenään, ja siinäkin valmentajalla on iso rooli, miten joukkue ryhmäytyy. Se on iso tekijä, Takkula lisää.
Suomen Olympiakomiteassa valmennuskulttuurin muutos on myös huomattu.
– Valmennuskulttuuri on kehittynyt ihan valtavasti, urheilun valmentamisesta ihmisen valmentamisen suuntaan, mikä sitten lasten ja nuorten valmennuksessa tarkoittaa jokaisen osallistujan huomioimista yksilönä, ja puhutaan urheilija- ja ihmislähtöisestä valmentamisesta. Tämä on ihan selkeä kehityssuunta, Olympiakomitean seuratoimintayksikön johtaja Jaana Tulla kertoo.
Valmentajat ovat todella isossa roolissa jos ajatellaan lapsien ja nuorten kehityksessä ja kasvussa. Olympiakomitean Tullan mielestä suomalaisen liikunnan ja urheilun tulevaisuuden tärkein yksittäinen tekijä on valmentautumisen kehittäminen ja suunta mihin ollaan menossa.
– Monelle lapselle ja nuorelle, kilpaurheilussakin mukana oleville, valmentaja saattaa olla se tärkein aikuinen ja auktoriteetti, vähättelemättä perheiden rooleja, Tulla kertoo.
– Osittain valmentajat ovat jakamassa vanhempien ja koulun kasvatustyötä, vaikkei edes tarvitsisi, eikä sitä heiltä voitaisi olettaa, Tulla lisää.
Drop outista puhutaan nuorten urheilussa paljon. Termillä tarkoitetaan nuorten urheiluharrastuksen lopettamista. Kilpaurheilussa sitä ei juurikaan tapahdu. Mistä se johtuu? Haastatteluiden pohjalta nousee esiin yhtenäinen asia. Urheilijoiden motivaatio.
Jokereissa kilpaurheiluvaiheessa niin sanottua drop outtia ei ole. Yrjänheikin mukaan asiaan on monta tekijää. Pelaajat jotka hakeutuvat Jokereihin, ovat erittäin motivoituneita ja tavoitteellisia. Toiminnan ollessa laadukasta ja urheilijalle mielekästä, on se isoin tekijä sille, että drop outtia vältetään. Tässä valmentajien rooli on avainasemassa.
– Vielä tärkeämpi tekijä kuitenkin on se, että joukkeiden ilmapiiri on sellainen että he viihtyvät keskenään. Yhteenkuuluvuuden tunne on todella tärkeä ja sitä luodaan pitämällä arvokeskusteluita ja luomalla ilmapiirin jossa ollaan suoria ja rehellisiä ja että on tosi coolia yrittää täysillä ja että on mahtavaa kun iloitaan toisten onnistumisista. Täten luodaan ilmapiiri jossa joukkue viihtyy keskenään, ja voidaan kilpaillakkin keskenään. Kilpailullisuus treeneissä on ok, ja se taas lisää joukkueen ja yksilön kehittymistä. Se taas ruokkii motivaatiota. Täten saadaan positiivinen lumipalloefekti, Jokereiden Yrjänheikki kertoo.
Nuoret kilpa- ja huippu-urheilupolulla ovat pääsääntöisesti todella motivoituneita ja sitoutuneita. Tämän seurauksena pettymysten ja onnistumisten käsittely nuorella urheilijalla on hyvällä tasolla. HJK:n ympäristössä kaikki pohjautuu siihen, mitä nuori tekee kilpa- ja huipputasolla, perustuu siihen että nuori on saavuttamassa unelmiaan jonka takia intohimo ajaa nuorta eteenpäin, kehittämällä itseään.
Takkulan mukaan HJK:ssa drop out-ilmiö lopettavien pelaajien osalta on kilpajalkapallon osalta hyvin marginaalissa. Vuositasolla puhutaan 0-3 pelaajan lopettamisista SM-tason joukkueissa. Joinain vuosina kaikki pelaajat pysyvät toiminnassa mukana, ja ovat seuraavana vuonna seuran ja joukkueiden toiminnassa mukana. Takkula uskoo, että HJK:ssa drop out on hyvin vähäistä, koska HJK tarjoaa toimintaa jokaisen oman motivaation ja taitotason mukaan. Toiminta on Takkulan mukaan laadukasta, mielekästä ja merkityksellistä, ja siitä Takkula antaa tunnustusta seuran valmentajille ja sille, miten valmentajat pelaajien kanssa päivittäin toimii.
Olympiakomiteassa seurataan nuorten lopettamisia Suomisportin rekistereistä kerättävällä datalla. Suomisportissa on mukana 71 lajiliittoa. Pandemian aikana Tullan mukaan nähtiin huolestuttava pudotus, pahimmillaan 41 prosenttia lapsista ja nuorista oli lopettanut. Tulla haluaa kuitenkin korostaa että kesän 2022 lopussa otetuista luvuissa harrastajien määrä on viiden prosentin nousussa suhteessa pandemiaa edeltävään aikaan. Pandemian aikainen drop out oli mielenkiintoinen kilpaurheilun kannalta, sillä suurin osa lapsista ja nuorista jotka tippui harrastuksista, olivat niin sanotuissa matalan kynnyksen toiminnassa mukana olevia, jotka harrastavat muutenkin liian vähän. Kilpaurheilijat pääsääntöisesti siis pysyivät harrastuksissa mukana. Drop out ikä keskimäärin tippui pandemian aikana kahdestatoista ikävuodesta kymmeneen ikävuoteen.
Kilpaurheilu on kallista. Etenkin pääkaupunkiseudulla, hallien ja kenttien vuokrat ovat kalliita, ja rahaa menee muunmuassa valmentajien palkkioihin ja pelimatkoihin. Avustusta kuitenkin voi hakea monella tavalla.
– Jääkiekkoliitolla on parikin erilaista tukimuotoa, jota voi hakea U20-U10 pelaajat. Meilläkin on vuosittain 10-15 perhettä saanut tukea lasten kausimaksuihin. Jokereissa U20-pelaajille toiminta on ilmaista ja U18-pelaajille seura maksaa 66% oikeista kuluista. Jokereissa kilpaurheiluvaihe on suhteellisen edullista, Jokereiden Yrjänheikki kertoo.
Seurat tekevät nyt jo paljon, mutta harrastusten kustannusten noustessa, lisäapuja kaivataan.
– Nään haasteena sen edelleen, seura on tehnyt paljon, meillä tulee osakeyhtiön kautta tähän SM-toimintaan vuosittain paljon taloudellista tukea, ja sen lisäksi meillä on tälläinen Aulis Rytkönen-rahasto vähävaraisille pelaajille, joilla on erilaisten sosioekonomisten taustojen takia taloudellisia haasteita, niin tästä vuosittain voi hakea tukea tai stipendiä. Sitten sisäisillä ratkaisuilla ollaan haluttu vaikuttaa siihen, että ne kustannukset eivät olisi liian korkeita. Mutta kyllä edelleen näen itse, jos katsoo tästä kolme-viisi vuotta eteenpäin, meidän pitää pystyä vielä enemmän tekemään toimenpiteitä, jotta nämä pelaamisen ja tavoitteellisen pelaamisen kustannukset olisivat matalemmat, HJK:n Takkula kertoo.
– Me tehdään paljon yhteistyötä, ja tässä on monenlaista tasoa. Seuroilla on omia stipendi- ja tukirahastomuotoja tosi monilla. Useilla lajeilla on tukirahastoja tai säätiöitä vähävaraisten tukemiseen, esimerkiksi jääkiekossa on todella merkittävä säätiö, joka jakaa ihan seitsemännumeroisen summan. OKM tukee seuroja kehittämistuen avulla, josta yhtenä tavoitteena on nimenomaan hillitä harrastusten kustannuksia ja osallistumismaksuja, Olympiakomitean Tulla avaa.
Ulkopuolinen tuki ei rajoitu vain pelkästään seurojen ja lajitoimijoiden jakamiiin tukiin.
– On myös muita yhdistyksiä urheilun ulkopuolelta jotka tukevat lasten ja nuorten harrastamista. On Hope Ry:tä, SOS Lapsikylää ja Pelastakaa Lapset Ry:tä, Tulla muistuttaa, ja kannustaa vähävaraisia perheitä ottamaan selvää ja hakemaan tukea lasten harrastamiselle.
Energiakriisin aikana, ja yleisten kustannusten kasvaessa, Olympiakomitean Tulla kertoo kuulleensa, että seuroilta pyydetään lisää maksuaikaa, alennuksia tai vaihtoehtoisia maksutapoja, esimerkiksi talkootöillä.
Vanhempien rooli on keskeinen. Klassinen kolmen K-kirjaimen sääntö vanhemmille, kuljeta, kustanna & kannusta, kaipaa pieniä muutoksia. Nykyään joukkuelajeissa kaivataan lisäystä Kasvata, jolloin joukkueurheilun lainalaisuudet helpottuu. Tulla kertoo itse ajavansa muutoksilla muunmuassa kimppakyytejä, jotta kustannukset pienenisivät, ja ympäristöhaitat vähenesivät. Myös kannustamiseen Tulla ottaa kantaa.
– Kyllä se kannustaminen on tärkein, toivon vanhemmilta tukea etenkin siihen lasten omaan toimintaan, mutta haluan nostaa sen esiin, että me tiedetään katsomokäyttäytymisessä tapahtuvan paljon epäasiallisuutta. Kyllä toivoisin vanhempien ajattelevan, että kun meillä on joissain lajeissa kroonista tuomaripulaa, ja ohjaajapulaa, oli siellä nuoria tai vanhoja tuomareita tai ohjaajia, saisivat he työrauhan, sillä meillä ei ole varaa menettää yhtään vapaaehtoista. Toivon vanhemmilta vastuullista käyttäytymistä lapsen ja nuoren harrastuksen pinnalla. On myös mahtava huomata että jos voimavaroja riittää, vanhemmat ovat mukana talkootöissä tai ottelutapahtumissa, Tulla kertoo.
Kolme K-kirjainta, kuljeta, kustanna & kannusta. Kaipaisiko vielä yhden?
– Vanhempien rooli on todella tärkeä. Kyllähän se vaatii koko perheeltä sitä että priorisoidaan sen nuoren tavoitteellinen toiminta arjessa. Tarkoittaa siellä sitä, että tarjotaan se tuki siihen ohjatun harjoittelun ulkopuolisiin asioihin, ravintoon, lepoon ja logistiikkaan, ja koko vuosikalenterin priorisointi SM-tason tavoitteellisen toiminnan pohjalta, HJK:n Takkula painottaa vanhempien roolia.
Jokereissa vanhemmat toimivat U18-ikäluokkaan asti otteluiden toimitsijoina. Tärkeintä Jokereille on, että vanhemmat tukisivat urheilijoita samaan suuntaa seuran kanssa. Jokereiden Yrjänheikki kertoo että toivoo vanhempien kasvattavan sosiaalisia ja hyviä tyyppejä. Nämä ovat joukkuepelin kanssa toimiessa tärkeitä piirteitä, joita toivotaan että kotikasvatuksessa korostettaisiin. Vanhemmille olisi hyvä lisätä sääntöön yksi K-kirjain vielä. Kasvata.
Teksti: Nico Niskanen
Etusivun kuva: Suomen Olympiakomitea
Jutun kuvat: Pixabay
Usein, kun uusien tuttavuuksien kanssa tulee puheeksi, millä autolla kukin ajaa, saan osakseni jopa ivaavia kommentteja kertoessani ajavani ranskalaisella autolla. ’’Rapea ranskalainen’’ ja ’’piinattu rellu’’ säestävät kertomuksia siitä, kuinka ranskalaiset autot eivät kestä talvea, vaativat koko ajan huoltoa sekä hajoilevat jatkuvasti. Yleensä kyseiset irvileuat eivät ole koskaan itse edes koskeneet ranskalaisiin autoihin, mutta tarjoilevat silti asiantuntevia näkemyksiään kysymättä. Itse olen ollut oikein tyytyväinen omiin kulkupeleihini, joten minua on aina ihmetyttänyt, mistä kyseiset mielipiteet kumpuavat ja onko niissä mitään totuuden siementä?
Mielikuvia historiasta
Auto-Artikkeli Oy on vantaalainen, ranskalaisiin merkkeihin erikoistunut varaosaliike, joka on toiminut alalla jo monta vuosikymmentä. Aake Salmi vastaa puhelimeen kiireen keskeltä ja kertoo syitä ranskalaisten autojen kyseenalaiselle maineelle.
- Ranskalaisautot, vähintäänkin Citikka mutta myös Renault, ovat olleet niin edistyksellisiä aikanaan, niin niillä on maine monimutkaisina autoina. Esimerkiksi Citroën DS on ollut vuoden 1954 mittapuulla vaikea ja monimutkainen auto, mutta sitten nykyajan mittapuullahan se on aika yksinkertainen auto.
Monimutkaisten autojen maine on vaivannut edistyksellisiä ranskalaisia autoja jo pitkään, ja Salmen mukaan siitä jääneet mielikuvat muovaavat ihmisten käsityksiä edelleen.
– Autot ovat paljon enemmän mielikuvia kuin faktoja, ja ne mielikuvat jäävät elämään.
Club Renault de Finlande Ry:n puheenjohtaja Petri Heinon mukaan ranskalaisten autojen maine herkästi ruostuvina autoina juontaa juurensa myös pitkälle menneisyyteen. Myös hän allekirjoittaa Salmen teorian monimutkaisten ranskalaisten maineesta.
– Aikanaan 60-70 –luvulla ranskalaiset, toki muutkin autot, olivat aika herkkiä ruostumaan. Tietysti ne on olleet aika omintakeisia autoja aina, ja niissä on ollut paljon sellaista, mikä on saattanut konservatiivia ärsyttää. Aina silloin tällöin on tehty liian hienoa sille asiakaskunnalle.
Molemmat alan harrastajat kuitenkin ovat sitä mieltä, että maineen mukaiset korroosio-ongelmat ovat menneen talven lumia.
– Mullakin kun noita ’’Ranskan rapeita’’ on aika paljon ollut, niin eipä ole ’’Tipparellun’’ jälkeen paikkaa tarvinnut autoihin laittaa, Heino lisää. (Tipparellu on yleinen lempinimi myös Suomessa 60- ja 70-luvuilla suositulle Renaultin 4 –mallille.)
Niin ajaa kuin huoltaa
Trafin julkaisemat katsastustilastot ovat usein se tiedon lähde, kun oman elämänsä autotietäjät hakevat faktapohjaa väitteillensä siitä, kuinka kenenkään ei pitäisi ostaa epäluotettavia ranskalaisia autoja. Ja tottahan se on, ranskalaismerkit keikkuvat useammin vuosittaisten katsastustilastojen häntäpäässä kuin kärjessä. Mutta kuinka luotettavan kuvan autojen laadusta tällaiset listat antavat ja kannattaako niistä vetää johtopäätöksiä ollenkaan?
Auto-Artikkeli Oy:n Salmi nostaa esiin autoalalla laajalti puhutun mielipiteen siitä, että myös katsastusvirkailijoiden mielikuvissa ranskalaisten autojen huono maine elää sitkeästi.
– Kannattaa kiinnittää huomiota esimerkiksi rinnakkaismalleihin. Samoja automalleja myydään eri valmistajien merkeillä eri malleina, ja ne pärjäävät ihan eri tavalla katsastustilastoissa. Hyvä esimerkki on vaikka Citroën C1, Peugeot 107 ja Toyota Aygo. Ne on kaikki ihan tismalleen samat autot, mutta jostain syystä Toyota on paljon kestävämpi, ilmeisesti.
Salmi jatkaa nostamalla samalla esiin myös toisen yleisen ajatuksen siitä, että ranskalaisista autoista ei pidetä Suomessa jostain syystä niin hyvää huolta.
– Toki se [menestys katsastustilastoissa] voi kertoa myös niistä käyttäjistä, että ne ihmiset, jotka ostavat Citikan tai Pösön, on jotenkin huolettomampia eikä huollata niitä autoja ajoissa. Ei siitä ainakaan voi päätellä mitään siitä, mikä sen auton todellinen kestävyys on, kun ne on teknisesti ihan samoja vehkeitä.
Club Renault de Finlande Ry:n Heino jakaa Salmen ajatuksen suomalaisten laiminlyövästä suhtautumisesta ranskalaisia autoja kohtaan. Varsinkin kun ranskalaista autoa viedään katsastukseen, on omistajilla tapana Heinon mukaan korjata ilmenneet viat vasta katsastuksen jälkeen, mikä nostaa hylkäysprosenttia. Hänen mukaansa muiden merkkien omistajilla suhtautuminen on usein toisin.
– Jos verrataan saksalaiseen premiumiin ja eikä niin premiumiin, ja varsinkin erääseen erittäin suosittuun japanilaismerkkiin, niin kyllä niitä aika paljon käytetään tuolla huollossa ja maksetaan aika paljon siitä huollosta ennen kuin käytetään missään katsastuksessakaan.
Kysymykseen siitä, vaativatko ranskalaiset autot jollain tavalla enemmän huoltoa kuin muut automerkit, antaa Heino selkeän mielipiteen.
– Ei vaadi yhtään sen enempää, mutta se vaatisi siltä kuskilta sen, että se oikeasti huoltaisi sitä autoa. Omistajien asenteet on mitkä vaikuttaa enemmän siihen.
Mielikuvat siis vaikuttavat suuresti ihmisten käsitykseen myös auton laadusta. Auto-Artikkeli Oy:n Salmi kertoo Romaniassa teetetystä tutkimuksesta, jossa kyseltiin paikallisilta, mikä on heidän mielestään luotettavin auto.
– Yllättäen siellä olikin Dacia luotettavimmaksi valittu auto, mikä on kotimainen auto siellä. Mut sehän on Rellu. Nää vaihtelee maakohtaisesti hyvin paljon, joten siinäkin on mun mielestä kyse mielikuvista oikeasti. (Renault omistaa Dacian ja Dacian mallit perustuvat Renaultin osiin, toim. huom.)
Mielipiteitä puolesta ja vastaan
Asiantuntijat ovat siis kovin yksimielisiä siitä, että jutut ranskalaisten autojen ongelmista ovat enemmän tai vähemmän historiasta kumpuavia muistijälkiä, eikä niillä ole kovin paljon totuuden kanssa tekemistä enää nykypäivänä. Mutta mitä asiaan sanoo se, kenelle autoja tehdään, eli tavallinen kuluttaja?
Internetin keskustelupalstoja selatessa yhteneväistä mielipidettä on vaikea löytää, ja yleinen keskustelu näyttäytyy hyvin samanlaisena ja kahtiajakautuneena kuten ’’oikeassa elämässäkin’’. Kommentteja löytyy niin ranskalaisten autojen puolesta kuin niitä vastaankin. Yhteneväistä mielipidettä on vaikea löytää. Osa tuntuu saapuneen keskusteluun mukaan ilman minkäänlaista oikeaa kokemusta ranskalaisista autoista.
Kun haluan rehellisiä mielipiteitä autoista, soitan yleensä isälleni, Pasille. Tälläkin kertaa uskon häneltä löytyvän pari sanaa aiheeseen liittyen. Onhan perheessämme vuosien varrella nähty niin saksalaisia, japanilaisia, italialaisia kuin ranskalaisiakin autoja. Hän vastaa puhelimeen työpaikaltaan rennolla tervehdyksellä, juuri alkaneella kahvitauolla on hyvin aikaa rupatella hetki autoista esikoisen kanssa. Kysyttäessä ranskalaisten autojen erityispiirteitä, hän nostaa esille ajettavuuden.
– Kyllähän ne sellaisia, pehmeämpiä, on ajaa. Sanotaanko että hyvässä ja huonossa mielessä.
Myös hän arvelee Salmen ja Heinon tapaan ranskalaisten autojen maineen kumpuavan menneisyydestä.
– Kyllä se maine lähtee sieltä jostain menneisyydestä, jostain 80-luvulta. Ei ne ollu kauhean hyviä autoja, ja se maine on sitten jäänyt.
Isäni ei kuitenkaan ole täysin samoilla linjoilla Salmen ja Heinon kanssa suomalaisten laiminlyövästä suhtautumisesta ranskalaisiin autoihin. Hän uskoo itse, että ihmiset huoltavat tai eivät huolla autojaan merkistä riippumatta. Samalla hän toteaa, ettei itse allekirjoita ranskalaisiin autoihin liittyviä stereotypioita.
– Ei mulla oo sellaista ennakkoluuloa itsellä, hän toteaa painokkaasti.
Isäni jatkaa kuitenkin kertomalla, kuinka pikkuveljelleni käytettynä ostettu Citroën vaati hieman ironisesti heti oston jälkeen tyyppivian korjauksen. Tästä huolimatta hän voisi mielellään harkita myös perheemme seuraavaksi autoksi ranskalaista.
– Joo totta kai voisi harkita. (Veljelleni) ostettu auto on hyvä auto siihen sen käyttötarkoitukseen.
Lopuksi kysyttäessä vielä jotain muuta kommenttia ranskalaisiin autoihin liittyen heittää hän ilmoille sen kaikkein lentävimmän lauseen, jota olen itsekin saanut kuulla niin monta kertaa.
– Hyviä ranskalaisia saa vaan grilliltä, hän vastaa leveästi naurahtaen.
Teksti ja kuvat: Lassi Taipale
Tosi-tv ohjelmia tulee hirveällä tahdilla ja niihin osallistujia sen mukana. Monet heistä unohtuvat sitä mukaan, mitä uusia kasvoja tulee tilalle. Massasta löytyy kuitenkin tapauksia, joille ovet ovat avautuneet uusien työmahdollisuuksien kannalta tosi-tv:seen osallistumisen myötä. Eräs näistä on vuoden 2021 Big Brotherin voittaja Jasmiina Yildiz, joka pohtii Kaupunkikanavan puhelinhaastattelussa, että tuskin kukaan pitää vuoren varmana voittoa BB-taloon astellessaan. Hänelle itselleenkin voitto tuli täytenä yllätyksenä, mutta yllättyneempi hän oli työmahdollisuuksista, joita alkoi sadella ohjelman jälkeen.
— Katsoin Instagramin viestit ja se oli täynnä eri yrityksiltä työtarjouksia. Mä muistan ajatelleeni, että ”herran jumala!” Olin ajatellut, että käyn tuolla pyörähtämässä ja sitten palaan takaisin omalle työpaikalleni ravintola-baariin.
Jasmiina elää tänä päivänä sellaista elämää, ettei häntä ärsytä mennä aamulla töihin. Tulevaisuuden haaveissa on juontaminen, mahdollisesti joskus tv-tuotannossa työskenteleminen, eikä hän myöskään tyrmää ajatusta osallistumisesta johonkin mielenkiintoiseen reality-ohjelmaan tilaisuuden tullen.
Toki on tärkeää myös muistaa, ettei johonkin formaattiin osallistuminen tarkoita automaattisesti avoimia ovia työsaralla. Jasmiinakin tuntee välillä syyllisyyttä, kun hänen suurin osa seuraajistaan on nuoria naisia ja välillä tulee jaettua paljonkin omia kivoja duuniprojekteja somessa.
— Jos haaveilee tosi-tv:n kautta urasta, niin sitten täytyy olla persoonaa. Ketään ei ikävä kyllä kiinnosta jos on kädenlämpöinen, vaikka tottakai kokemukset kuuluu kaikille. Jos on varovaisempi persoona ja haaveilee tällaisesta urasta, niin alan koulut on hyvä vaihtoehto saamaan oppeja eväiksi.
Tosi-tv:seen osallistumisen vaikutus persoonakohtaista
Monenlaisia vastoinkäymisiä ja romahduksia on mahtunut tämän televisiolajikentän osallistujille. Paletti olisikin hyvä olla kasassa, kun harkitsee johonkin ohjelmaan osallistumista, jotta tältä välttyisi.
Tutkijatohtori Pauliina Tuomi on perehtynyt paljon televisiosisältöihin- ja tuotantoon sekä erityisesti median provokatiivisuuteen. Hänkin on havainnut saman ilmiön, että helposti leimataan ja liputetaan tosi-tv:tä vain johonkin tiettyyn lokeroon. Monet osallistujat rakentavat määrätietoisesti omaa uraansa, siinä missä toiset ei välttämättä tiedä täysin mihin ovat osallistumassa.
— Tiedän monia tempparihenkilöitä, jotka ovat saaneet lisänäkyvyyttä Only Fansin kautta ja saanut sitä kautta masinoitua itselleen taloudellista hyötyä.
Pauliina pohtii, että vaikka henkilö ei tekisikään aina jotain “tyhmää” johonkin ohjelmaan osallistuessa, niin ihan vain olemalla jotain ihmisryhmää, joka ärsyttää suurta osaa massasta voi joutua pyörteeseen. Tosi-tv:n yllä leijuu tietty stigma. Vaikka genre on tullut kuinka paljon hyväksytymmäksi, niin silti joissain formaateissa se leima edelleen vahvemmin näkyy ja osa ihmisistä silloin ajattelee sen syövän ammatillista osaamista.
— Kyse ei ole pelkästään näistä osallistujista, sillä esimerkiksi Ensitreffit alttarilla- ohjelmakin on herättänyt kansan ”syvissä riveissä” kysymyksen siitä, onko pappi uskottava, jos hän osallistuu ohjelmaan. Näihin ohjelmiin osallistumista voidaan myös tältä kannalta miettiä.
Minkälaisia huonoja kokemuksia osallistujat ovat kohdanneet ja mitkä heidän asenteensa ovat
Temptation Island on ehkä tällä hetkellä suosituin tosi-tv formaatti nuorten keskuudessa. Ohjelman idea lyhkäisyydessään on viedä neljä pariskuntaa viettelysten saarelle sinkku naisten- ja miesten vieteltäviksi. Ohjelma on nostanut monta kohua pinnalle ja tietty leima seuraakin selkeästi formaatin yllä, sillä se on toistuvasti myös negatiivisessa valossa keskustelunaiheena eri foorumeissa.
Disa Sood on yksi tämän hetkisistä sinkuista parhaillaan pyörivällä kaudella Temppareissa. Ennen kuin ohjelma ehti alkaa pyöriä edes televisiossa, sai Disa ikävän uutisen promohommistaan, joita nainen työkseen tekee.
Heti kun sinkut julkistettiin, tuli promotoimistosta viestiä, että asiakas oli todella vihainen osallistumisesta kyseiseen ohjelmaan. Syyksi kerrottiin, että asiakas ei halunnut tuotettaan yhdistettävän kyseiseen ohjelmaan millään tavoin.
— Lisäksi, koska olen sen näköinen ihminen, että jään helposti mieleen. Minulla punaiset hiukset, enkä näytä ihan perus suomalaiselta.
Disa on ollut tällä hetkellä yksi puhutuimmista kauden sinkuista ja tiedostaakin suorapuheisuutensa sekä rohkean luonteensa aiheuttavan ihmisissä tuntemuksia.
— Tuntui väärältä ja epäoikeudenmukaiselta, kun työt päättyi. Ei tullut mieleenkään, että työt olisi voinut mennä kun olin aina ollut kehuttu työntekijä.
Tosi-tv:n osallistujia koskee salassapitovelvollisuus, jonka rikkomisesta voi seurata sanktioita
Disasta tuntui myös epäoikeudenmukaiselta, että promotoimisto oli vihainen Disalle ohjelmaan osallistumisesta ja samaan aikaan kertoi tiedostavansa osallistujia koskevan salassapitovelvollisuuden.
— Jos he tietävät, että meillä on salassapitovelvollisuus, niin luulisi heidän ymmärtävän etten voi jokaiselle työnantajalleni ilmoittaa, että olin mukana Temppareissa. Minulla on aika monta työnantajaa ja siinä sitten olisi aikamoinen kasa ihmisiä, jotka sitten tietäisivät etukäteen osallistumisestani. Lisäksi siinä on aika tuntuvat sakot, jos rikkoo salassapitosopimusta.
Temptation Islandissa on tullut ilmi useampi tapaus, jossa osallistujalta on löytynyt rikostaustaa
Myös Jami Majanen osallistui Temppareiden kuvauksiin kymmenennellä kaudella. Häneltä, niin kuin muutamalta muultakin sinkulta kyseiseltä kaudelta kaivettiin rikostaustaa esiin. Jamille ei tullut yllätyksenä hänen taustansa paljastuminen, vaan arvasi, että kaikki tutkitaan ja tuodaan ilmi mikä on mahdollista tuoda. Hän on myös menettänyt pari työpaikkaa kun uusista rikoksista on alettu uutisoimaan tempparijulkisuuden myötä, mutta ei ota stressiä kuitenkaan asiasta.
— Olen entinen narkomaani ja olen ollut nyt neljä vuotta selvinpäin. Ne on jotain vanhoja tyhmiä juttuja ja se on osa menneisyyttäni, niin ei se ole haitannut. Tiedän mitä olen tänä päivänä, niin ihan sama mitä lehdet kirjoittaa.
Jami ei suosittelekaan kaikkiin tosi-tv ohjelmiin osallistumista henkilöille, ketkä ei ole sinut itsensä ja menneisyytensä kanssa.
Teksti: Emilia Kinnunen
Artikkelikuva: Pixabay
