Synnytyspelkoon saa ensisijaisesti apua neuvolasta ja synnytyssairaalan poliklinikalta.
Synnytyspelkoihin on monia eri syitä joihin kuuluvat muun muassa komplikaatiot synnytyksessä, kipu, aikaisemmat synnytykset, muiden kokemukset, ennakoimattomuus, kontrollin menettäminen, huono kohtelu sekä traumoista nousevat pelot.
Nimetön asiantuntija kertoo, että synnytyspelon lieventämiseen on monia eri menetelmiä, esimerkiksi psykoedukaatio, yksilö- tai ryhmäinterventioita ja vertaistuki. Keskustelu on iso osa auttamista. Keskustelu esimerkiksi siitä, mitä synnytys sisältää sekä mitä rauhoittumis- ja rentoutumiskeinoja voi käyttää.
Suuri osa naisista hyötyy näistä menetelmistä.
Vaikeasta synnytyspelosta kärsii 6-14%, ja synnytyspelko on lisääntynyt huomattavasti.
Suunniteltu sektio
Sarah Silmukarille oli sovittu suuniteltu sektio
– Alussa jännitti ja läpi raskauden läpi oli vähän synnytyspelkoa, Sarah kertoo.
Sarah haki ensimmäisillä neuvolakerroilla apua, kun hän kertoi hoitajille, että synnytys mietityttää ja ajatukset ovat ajautuneet myös uniin. Siellä aloitettiin jutella synnytykseen liittyvistä asioista ja aika nopeasti raskauden puolessa välissä Sarah pääsi pelkopolille juttelemaan.
– Pelko oli omalla kohdalla sydänvian takia ja tiedostin myös lapseen kohdistuvat riskit, Sarah kertoo
Lopulta lääkärin kanssa päädyttiin suuniteltuun sektioon, koska se olisi hallitumpi tapa lähteä synnyttämään lasta.
Kun lapsivedet tulivat liian aikaisin, Sarah lähti sairaalaan.
Sairaalassa hänelle tuli ensimmäistä kertaa olo, että kukaan ei kuuntele. Lääkäri yritti painostaa synnyttämään alateitse, vaikka oltiin sovittu sektio. Väittely siitä tuli, mutta lopulta tehtiin sektio.
Synnytyksen jälkeen hoitajat kyselivät, onko jäänyt mitään hampaankoloon ja ei onneksi jäänyt, kun toinenkin raskaus myöhemmin sitten tuli.
Suomessa on 30 vapaaehtoista pelkopolin tukihenkilöä
Satu Sarparanta on pelkopolin tukihenkilö.
Satu kiinnostui ottamaan selvää synnytystavoista vuonna 2014 oman ystävän traumaattisen alatiesynnytyksen jälkeen. Hän soitti SYK:kiin ja kysyi onko mahdollista saada omakantaan lupaus sektioon, vaikka ei vielä ole edes raskaana, ja sieltä tuli kieltävä vastaus.
90-luvulla suunnitellun sektion sai diagnoosilla ahdas lantio ja 2000-luvun alussa pystyi jo saamaan diagnoosin synnytyspelko. Yhtäkkiä ahdaslantioisten naisten määrä tilastollisesti romahti.
Satu on toiminut yli 4 vuotta pelkopoli tukihenkilönä. Äiti ottaa häneen yhteyttä somessa. Satu menee mukaan pelkopolin vastaanotolle. Usein hän myös juttelee heidän kanssa kahvin äärellä muun muassa siitä, miksi äiti haluaa sektion. Sitä myöden ollaan kartalla siitä, mitä äiti haluaa.
Pelkopolilla nauhoitetaan sanelimella koko käynti äidin turvallisuuden takia. Vastaanotolla Satu on henkisenä tukena äidille.
– Ollaan sovittu, että äiti esimerkiksi nyökkää, jos tarvitsee sitä, että avaan suuni.
Suomessa on nykyään 30 vapaaehtoista pelkopolin tukihenkilöä. THL:n mukaan 1/10 äidistä on synnytyspelkoinen. Kaikki äidit eivät halua sektiota, vaan tarvitsevat rohkaisua synnyttämään alatien kautta.
Nykypäivänä Suomessa riippuu lääkäristä, saatko sektion vai et, mutta monia lääkäreitä löytyy jo, jotka antavat heti äidin tahdosta sektion ilman synnytyspelko diagnoosia.
Jos sinä tarvitset apua tai vinkkejä pelkopolille menoon, voit mennä katsomaan Satun tiktok tiliä @mustaajavalkoista.
Kaupungissa sähkötakseilla ajavat ovat törmänneet valtavaan haasteeseen ladata autoaan pikalatureilla, koska ne ovat joko täynnä takseja tai muita tieliikennekäyttäjiä. Monella taksiautoilijalla esim. Helsingissä on mennyt monia tunteja hukkaan aikaa, kun ovat joutuneet pitkin kaupunkia ajella ja etsiä vapaata pikalatauspaikkaa. Moni ammattiautoilija tämän ongelman johdosta menettänyt valtavasti asiakkaita ja tuloja. Suurin osa toivoo pikaista ratkaisua ongelmaan.
Taksiliiton tekninen asiantuntija Ville Jaakola kommentoi Kaupunkikanavalle ongelmaa.
– Tämän takia juuri tarvitaan niitä erityisesti ammattiautoilijalle tarkoitettuja paikkoja, koska monesti ihmiset jättävät autojaan parkkiin sähköauton latauspaikoille enemmäksi aikaa mitä lataus edellyttää ja tämän johdosta ruuhkauttaa latausinfrastuktuuria. Myös Helsingin lentokentällä ihmetyttää, että miksi ihmeessä Finavia ei ole lentoasemalla rakentanut yhtään latauspaikkaa, vaikka Helsingin lentokentällä kilpailutettiin taksiliikenne 3 eri operaattorille ja yhtenä ehtona oli, että takseista on sähkötakseja tietty määrä. Yhtäkään latauspaikkaa ei sinne ole vieläkään rakennettu, vaikka juuri siellä lataus olisi todella oivallista, koska taksit saapuvat tietyssä jonotusjärjestyksessä ja aikaa lataukselle olisi sopivasti, ihmettelee Jaakola.
Isoilla kaupungeilla on suurin ongelma
Erityisesti Jaakola näkee tämän kaupunkien ongelmana. Maaseudulla se ei ole niin iso ongelma, koska siellä taksiyrittäjillä on kotona yön aikana mahdollisuus ladata autoa. Kaupungissa taksit liikkuvat enemmän ja tarve ladata autoa kesken vuoron on huomattavasti suurempi.
– Asia on ollut jo pitkään keskusteluissa. On ollut pitkään jo tiedossa liikenteen sähköistyminen. Me ollaan lähestytty jo vuosi sitten kaikkia Suomen kuntia, kun oli jo silloin tiedossa, että elvytysrahaa on jaossa, että ruvettaisiin rakentaa latausinfrastruktuuria. Yksi kunta vastasi meille ja se ei ollut Helsinki, mutta Helsinki oli ainut kuka reagoi pyyntöihin rakentamalla 8 kappaletta taksiautoilijoiden latauspaikkaa ensi vuonna, kommentoi Jaakola.
Jaakolan mielestä 8 latauspaikkaa takseille on hyvä alku, mutta ei missään nimessä riitä pk-seudulle, vaan niitä pitäisi olla reilusti enemmän.
Sähköautoilu on vain siirtymävaihde vetyautoilulle?
Kysyttäessä Jaakolalta sähköautoilusta ja sen tulevaisuudesta, niin mietteliään oloinen Jaakola vastaa.
– Näin autoinsinöörin näkökulmasta katsottuna, niin sähkötaksi on vain tällainen siirtymävaihde, kun hiilidioksidipäästöt pitää saada alas ja se on nopein tie siihen tällä hetkellä. Itselläni henkilökohtaisesti minulla on vahva usko vetytalouteen, kun se sähköauton ongelmaa ei ole 100 vuodessa ratkaistu niin en usko ratkeavan nytkään. Kun mennään 10-15 vuotta eteenpäin, niin uskoisin vahvasti siihen, että vety tulee korvaamaan polttoaineena sähkön.
Usvainen sumu peittää merenpintaa ja Tallinnan eteläsatama häämöttää. Sokos Hotel Virun korkea rakennus kohoaa muiden kaupungin rakennusten lomasta. Viru hotelli on suomalaisille hyvinkin tuttu majoittumispaikka. 5. toukokuuta 1972 ensimmäinen Tallinnaan rakennettu tornitalo on ollut ilmestymisestään asti erottamaton osa kaupunkia.
Sokos Hotel Virun aula on vielä hiljainen aamuvarhain.Hotellin kattoa koristaa valoisat ja modernit yksityiskohdat.Siskokset ovat lähteneet viettämään lomamatkaa Tallinnaan ja yöpyneet Sokos Hotel Virussa. Kyseinen hotelli on heille jo varsin tutuksi tullut majoituspaikka.Hotelli sijaitsee aivan viru keskuksen yhteydessä. Kuvassa suomalaisturisteja on lähdössä satamaan.Teemu Lintula ja Janne Arjanka yöpyivät Sokos Hotel Virussa ollessaan työmatkalla Tallinnassa. Talviaikaan Viru hotellista bongaa useita suomalaisia työmatkoillaan.Hotellin asiakkaat jonottavat kuuluisaan turistikohteeseen, KGB museoon, joka sijaitsee hotellin ylimmässä kerroksessa.Hotellilla on myös syömäpaikkoja niin asiakkaille kuin muillekin Tallinnan turisteille.Hotelli sijaitsee aivan suositun turistikohteen, vanhankaupungin laidalla. Hotellin pihasta saa takseja ympäri vuorokauden ja hotellilta löytyy oma pubi.
Kaupunkiradion toimittaja haastatteli Vilma Alinaa, joka on juuri julkaissut uuden singlen. Miten tulevan albumin ensimmäinen single Paha tapa on syntynyt ja kuinka se on otettu vastaan?
Kuuntele haastattelu:
Toimittaja: Mia Åhlvik Kuva: Vilma Töyräs, Universal Music Oy
Suomen 105-vuotissyntymäpäivää vietettiin itsenäisyyspäivänä Presidentinlinnassa. Niinkuin monena vuonna aikaisemminkin, saimme ihastella kauniita pukuja television välityksellä. Tänä vuonna nähtiin paljon pinkkiä, kauniita näyttäviä hihoja sekä säihkyviä paljetteja. Stylisti Niko Luostarinen kertoo omat suosikkinsa haastattelussa.
Kuuntele koko haastattelu:
Toimittaja: Katariina Tamminen Etusivun kuva: Pixabay Haastattelukuva: Niko Luostarinen
Gasellit-yhtyeestä tunnetuksi tullut Päkä julkaisi 25.11.2022 ensimmäisen soololevynsä, joka kantaa nimeä ’’Menestysalbumi’’. Albumi on artistin ensimmäinen soolotuotanto ja pian artisti lähtee myös soolokiertueelle. Millaista on tehdä musiikkia ensimmäistä kertaa yksin ja lähteä keikoille ilman yhtyettä?
Satoja tunteja harjoittelua säässä kuin säässä. Pitkiä kilpailumatkoja. Väliinjääneitä perhejuhlia. Onnistumisen ja itsensäylittämisen tunteita. Ihmisen sisäinen motivaatio haluamaansa asiaa kohtaan ohjaa myös huippu-urheilijan tekemiä valintoja päivittäin.
Urheilija kasvaa huippu-urheilijaksi lapsuus- ja nuoruusvaiheen aikana. Huippusuoritukset mahdollistavat fyysiset ja psykologiset ominaisuudet urheilija kasvattaa näiden vaiheiden aikana, kirjoittavat Jenna-Emilia Suominen ja Annika Urvikko Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnanliikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielmassaan Yksilölajien edustajien subjektiiviset kokemukset huippu-urheilu-uran taustalla vaikuttaneista motivaatiotekijöistä.
Kiinnostus useampaa eri urheilulajia kohtaan on hyvin tavallista jo varhaislapsuudessa. Lapsella saattaa olla moniakin harrastuksia, joita kaikkia harjoitetaan säännöllisesti. Sisäinen motivaatio astuu kuitenkin näkyvämmin kuvaan jossain vaiheessa, ja ohjaa ihmistä vähitellen tietyn lajin pariin kokonaisvaltaisesti.
Huippu-urheilija ja Suomen maajoukkuehiihtäjä Ristomatti Hakola on tästä elävä esimerkki. Hän aloitti hiihtämisen 5–6-vuotiaana, mutta harrasti samalla muitakin lajeja. Teini-iässä hiihto vei miehen kuitenkin lopullisesti mukanaan. Motivaatiotekijöikseen Hakola mainitsee halun hiihtää kovempaa ja olla parempi edustamassaan lajissa.
Yhdistetty on hiihtourheilun kilpailulaji, joka koostuu sekä mäkihypystä että maastohiihdosta.
Samanlainen polku on ollut aikoinaan myös entisellä yhdistetyn urheilijalla ja entisellä Suomen ja Viron yhdistetyn maajoukkueiden päävalmentajalla Petter Kukkosella. Entinen huippu-urheilija ajautui lajin pariin pieneltä paikkakunnalta, vaikka harrastuksiin tuolloin kuuluivat myös yleisurheilu ja jalkapallo.
– Pääsy sisälle mäkihyppyyn ja lentämiseen ja liitämiseen olivat niin spesiaalia, että muut lajit jäivät taakse.
Jenna-Emilia Suominen ja Annika Urvikko mainitsevat tutkielmassaan ihmisten luontaisesta tarpeesta kuulua osaksi jotain ryhmää ja sitä kautta myönteisten kokemusten saamisesta. Petter Kukkonenkin sanoo tämän seikan olleen osana päätöstään keskittyä vain yhteen lajiin.
–Pääsy noin 14–15-vuotiaana Suomen Hiihtoliiton valmennusryhmiin ja samanhenkisten kavereiden löytyminen ympäri Suomea vahvistivat päätöstä keskittyä pelkästään yhdistettyyn.
Sisäinen motivaatio
Ristomatti Hakolan mielestä ammattiurheilijaa ei tarvitse motivoida esimerkiksi treenaamaan, vaan halu tehdä asioita kumpuaa urheilijasta itsestään. Lajissa ei voi menestyä, jos valmentajan täytyy motivoida urheilijaa harjoittelun pariin.
–Jos motivaatiota ei löydy, voi suosiolla vaihtaa lajia. Tärkein lahjakkuus on työmoraali, jolla korvataan monta muuta lahjakkuutta. Monesti valmentaja toimii ennemminkin jarruna meille urheilijoille, sillä muutoin varmaan hiihtäisimme ladulla niin pitkään, että joku nostaisi meidät pois sieltä.
Normaalina vuotena Hakolalle treenitunteja kertyy noin 900, mutta tänä kautena määrä jää vähemmäksi loukkaantumisten vuoksi. Viikoittainen harjoittelumäärä on kuitenkin 20–30 tunnin välissä.
Loukkaantumisista uransa aikana kärsinyt Ristomatti Hakola sanoo nälän olevan aina iso treenaamiseen, kun vammasta toipuminen sen taas sallii. Tieto siitä, että on joukkuekavereitaan jäljessä, motivoi entistä enemmän. Alkuun harjoittelu tuntuu kuitenkin pahalta, varsinkin jos siitä on pidempi tauko välissä. Hakolan mukaan alku onkin mielen kanssa painimista, että harjoittelusta tulee taas mukavaa.
Petter Kukkoselle harjoitustunteja oman urheilu-uran varrella kertyi noin 700–800 vuosittain. Maajoukkueessa itsekin kolme vuotta mukana olleen Kukkosen joukkuekavereita tuohon aikaan olivat muun muassa Jari Mantila, Hannu Manninen, Samppa Lajunen ja Jaakko Tallus. Tuolloin hän pääsi itse aitiopaikalta näkemään, mitä menestyminen lajissa vaatii. Heikommin sujuneiden kisojen jälkeen Petter Kukkonen harjoitti jo tuolloin valmentajan ajattelumalliaan, kun hän pohti muutaman kaverinsa kanssa sitä, miksi he eivät menestyneet niin hyvin kuin joukkuekaverinsa.
– Miks meidän edellä on tiettyjä tyyppejä, ketkä tekee hyvin paljon samanlaisia asioita, mutta jostain syystä ne valloittaa titteleitä ja voittaa olympiakultaa, ja sitten me ollaan sijoilla ynnä muut.
Aivan kuten Ristomatti Hakolaakin, myös Petter Kukkosta motivoi omalla urheilu-urallaan halu itsensä kehittämiseen. Menestymisen mahdollisuus motivoi häntä vetämään monot jalkaansa kerta toisensa jälkeen. Hänen mukaansa menestyminen lajissa oli siihen aikaan merkityksellisempää tai sitä katsottiin vähän toisesta kulmasta kuin nykyisin.
Huippu-urheilija harjoittelee satoja tunteja vuodessa.
Valmentajan vastuu
Kukkosen mukaan valmentajalla on vastuunsa huippu-urheilijan treenaamisessa, mutta jokaisen urheilijan on löydettävä itse sisäinen motivaationsa asiaa kohtaan. Lähtökohtaisesti urheilija itse etsii itselleen sopivan valmentajan ja vastaa omasta menestyksestään. Valmentaja, oli se sitten urheilijan henkilökohtainen sparraaja tai maajoukkueen käskijä, on kuitenkin ohjaamassa ratkaisumalleja ja tukena päätöksissä.
Omalla valmentajaurallaan Kukkonenkin on vaikuttanut valtavasti valmentamiensa urheilijoiden kasvuun, mielipiteiden muodostamiseen ja moniin valintoihin matkan varrella. Hän peräänkuuluttaa kuitenkin sitä, että valmentajan ääni ei kuuluisi liikaa urheilijoiden elämässä, vaan he oppisivat itse kiinnostumaan ja muodostamaan käsityksiä itselleen sopivista asioista.
Aivan kuten Suominen ja Urvikko mainitsevat tutkielmassaan, sisäisen motivaation vastakohta on ulkoinen motivaatio. Muun muassa palkinto tai valmentajan suusta kuultu kiitos ovat esimerkkejä ulkoisen motivaation yllykkeistä. Siinä missä palkinnot lähtökohtaisesti parantavat motivaatiota, väärinkäytettynä ne myös voivat vaikuttaa siihen negatiivisesti.
– Aiemmin, kun valmentajat olivat isoja auktoriteetteja, oli paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa vaikuttaa urheilijoiden valintoihin, Kukkonen sanoo. Toisinaan se oli jopa niin suoraviivaista, että urheilijoita hajotettiin sen vuoksi. Nykyisin se on kuitenkin haastava prosessi. Tekijöitä on enemmän ja asiat ovat monivivahteisempia, joten on vaikeampaa löytää toimiva balanssi urheilijan menestymisen ja hajottamisen välillä.
Tuen merkitys
Maajoukkueurheilijana Ristomatti Hakola kokee saavansa riittävästi tukea ja tarvitsemiaan palveluita sekä oman seuran että myös Hiihtoliiton suunnalta. Hän kuitenkin myöntää, että alemmilla sarjatasoilla tukea voisi olla enemmänkin tarjolla.
Samaa mieltä asiasta on myös Petter Kukkonen. Omalla urallaan 90-luvulla olosuhteet olivat toisenlaiset kuin tänä päivänä, mutta tuolloinkin maajoukkeleirityksiä oli paljon tarjolla. Valmennus oli hyvää ja asiansaosaavaa sen ajan mittareilla. Hiihtoliiton tarjoama tuki kattaa nykyisin paljon laajemman joukon asiantuntijoita kuin 30 vuotta sitten.
– Silloin asiantuntijapalvelut olivat enemmänkin tarvehakuisia tai projektiluonteisia, ja ne eivät kuuluneet siihen maailmanaikaan niin akuutisti, että niistä olisi ollut suurempaa hyötyä, Kukkonen toteaa.
Myös huippu-urheilijan lähipiirin tuella on suuri merkitys. Hakolan mukaan lähipiirin tuki ja kannustus auttavat puskemaan eteenpäin ja ne ovat merkittävä voimavara varsinkin vaikeampina hetkinä.
Petter Kukkonen on samoilla linjoilla.
– Vaikeampina aikoina urheilijan on hyvä palata turvalliseen ympäristöön, jossa ei vaadita mitään ylimääräistä, vaan hän saa olla juuri sellainen kuin on.
Hänen mukaansa lähipiirin tuki on myös lajiriippuvaista. Joissakin lajeissa lähipiiri kulkee tosi lähellä urheilijaa jopa uran loppuun saakka, toisissa lajeissa perheen rooli on merkittävässä asemassa juniorivuosina seuratasolla. Harjoituksiin kuskaamiset, talkoisiin osallistumiset ja rahalliset tukemiset mahdollistavat ylipäänsä tilanteen, josta ponnistaa kohti huippua. Maajoukkuetasolla tukea tarvitaan edelleen, mutta se voi muuttaa muotoaan, kun tukea tarvitaankin enemmän henkisellä puolella.
Teksti ja jutun kuvat: Emilia Pitkänen Etusivun kuva: Pixabay
”Maksoin tavallaan henkisestä kärsimyksestä aika kovan hinnan, ja se on aika järkyttävä juttu.”
Jokainen meistä voi päivittäin kohdata kiusaamista. Kiusaaminen on hyvin arkinen ja uhreja vaativa ilmiö. Kiusaamista on monen arkielämässä, kouluissa, sosiaalisessa mediassa, työpaikoilla tai jopa kotona. vaikka sitä vastaan taistellaankin.
TikTokissa joulukuun alussa esiin noussut kiusaamiskohu räjäytti sosiaalisen median. Nuorta tyttöä alettiin pommittamaan kaikenlaisilla pilkkaavilla vastausvideoilla, kun hän julkaisi videon TikTokiin. Siinä hän kertoi itkuisena syöneensä lihaa, vaikka onkin vegaani. Pilkkaavia videoita tekivät lähinnä aikuiset miehet, ja se herätti entistä enemmän keskustelua aiheesta.
– Pääasiassa kiusaajat olivat aikuisia ihmisiä, ihan järkyttävää, kommentoi terapeuttina toimiva Daniela Ho-Sam-Sooi-Galkin.
Terapeutti Danielaakin on kiusattu alakoulussa sekä lukiossa. Pääasiassa kiusaaminen oli syrjintää, selän takana puhumista sekä valheiden levittämistä.
Tämä TikTokissa tapahtunut halveksunta toisen tunteita kohtaan voidaan luokitella kiusaamiseksi, eikä se ei ole ainoa netissä tapahtunut kiusaamistapaus.
– Tämä oli jäävuoren huippu. Se tuo ilmi miten paljon sosiaalisessa mediassa on kiusaamista, Daniela tokaisee.
Internetin kulisseista löytyy monia samankaltaisia tapauksia, kun useat kiusatut uskalsivat kertoa omista kokemuksistaan.
– Netissä kiusaaminen on todella raukkamaista. Nimettömänä rumien kommenttien kirjoittaminen ei ole mikään vapaudu vankilasta -kortti, ettei jäisi vaikeammin kiinni ja voisi kirjoitella mitä tahansa, kommentoi Sauli Pietarinen.
Sosiaalisen median vaikuttajaa Saulia kiusattiin aikuisiällä kansanopistossa. Hän on puhunut asiasta avoimesti esimerkiksi omalla Youtube-kanavallaan ja TikTokissa.
Kiusaaminen pois tabulistalta. “Yksikin kiusaaminen on liikaa. On olemassa kovia jätkiä ja kovia mimmejä, mutta mielestäni kovat jätkät ja kovat mimmit eivät kiusaa. Vaan ne ovat niitä, jotka puuttuvat kiusaamiseen.”
– Hyvä että asiaan tehtiin paljon vastaiskuja, puhuttiin suoraan kiusaajille. On hienoa, että vastapuoli näkyy. Löytyy ihmisiä, jotka puolustavat kiusattuja suoraan sosiaalisessa mediassa, sanoo Daniela.
Monesti kiusatut saattavat kokea kiusaamisen häpeällisenä, eikä siitä puhuminen ole helppoa. Kiusattu saattaa syyttää itseään ja etsiä syitä kiusaamiselle itsestään. Onko minussa jokin vikana?
Kiusaamista voidaan myös väheksyä. Sauli kertoo, ettei esimerkiksi itse ala-asteikäisenä edes tajunnut, etteivät tönimiset ja oudot pilkkaavat vitsit toisista kuuluneet niin sanottuun normiin, vaan nekin voitiin luokitella kiusaamiseksi.
Daniela tähdentää miten tärkeää olisi uskaltaa puhua kiusaamisesta aikuiselle tai luotettavalle henkilölle, vaikka se tuntuisi vaikealta. Näin asialle voidaan saadaan stoppi.
Jo ala-asteella aloitetaan erilaisia kiusaamisen vastaisia hankkeita, ja kiusaamisesta pyritään puhumaan avoimesti. Mitä kiusaaminen on, mitä seurauksia ja vaikutuksia sillä voi olla ja miten siihen tulisi puuttua ja ehkäistä. Silti kiusaamista tapahtuu. Miksi?
Mistä kiusaaminen johtuu?
– Kukaan ei ole syntynyt kiusaajaksi. Kasvatus ja ympäristö muokkaa ihmisestä usein sellaisen kuin hän on. Lähtökohtaisesti kasvatuksella on hyvin paljon merkitystä. Oman moraalin ja etiikan takaa on todella helppo löytää toisesta virheitä, kertoo Sauli.
Daniela ja Sauli ovat samaa mieltä siitä, että kiusaaminen kumpuaa kiusaajan omasta pahasta olosta ja sen purkamisesta muihin. Sauli kertoo, että kiusaajia kohtaan on silti vaikea tuntea myötätuntoa. Hän ajattelee, että kiusaamiseen pitäisi puuttua entistä jyrkemmin ja vaatia kiusaajille enemmän vastuuta teoistaan. Esimerkkitapauksena hän antaa koulukiusaamiset, joissa kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, eikä kiusaajalle anneta lähtöpasseja, vaikka asian kuuluisi mennä juuri toisinpäin.
Daniela näkee kiusaajienkin puolella valoa tunnelin päässä. Hän on muun muassa Tik Tokissa tapahtuneen kiusaamistapauksen myötä julkaissut alekampanjan kiusaajille ja kiusatuille.
– Kiusaajilla on myös selkeästi tarve saada apua ja heillä on oikeus saada apua, kertoo Daniela.
Hänen mielestään kiusaamisen lievittämiseksi on kuultava myös kiusaajia, jotta heidän paha olo saadaan pois. Näin myös kiusaaminen voisi vähentyä.
– Jos kiusaaja pystyy menemään yhtään itseensä ja ymmärtää, että mulla on paha olo ja tää ei oo hyvä juttu, silloin on paljon tehtävissä, kertoo Daniela.
Kiusaamisella voi olla suuri vaikutus myöhempään elämään.
– Olen saanut asian käsiteltyä, mutta edelleen se vuosi ikään kuin kummittelee joka päivä. Olen kutsunut sitä vuotta henkiseksi nöyryytykseksi. Muistan vuoden harmaana ja pimeänä, hyviä hetkiä on vaikea muistaa kaikkien negatiivisten tapahtumien takaa, Sauli sanoo.
Historia toistaa itseään myös kiusaamisessa. Siksi voi puhua hyvin vakavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta.
– Kiusaamisella voi olla hyvin vakaviakin seurauksia. On syrjäytymistä, väkivaltaisia tekoja jopa kouluampumisia. Kiusatulla saattaa olla häpeän leima. Täytyy muistaa, että kiusaaminen saattaa helposti täyttää rikoksen tunnusmerkit, kertoo Sauli
Kiusaamisella voi siis olla monia seurauksia. Selvää on, että se tuo kiusatulle henkistä kärsimystä ja voi vaikuttaa myös kiusatun tulevaisuuteen. Se voi muun muassa heikentää kiusatun itsetuntoa, heikentää ihmisiin luottamista, ja ihmisille asioista puhumista. Voidaan löytää monia kymmeniä asioita ihmisen elämästä, mihin kiusaaminen voi vaikuttaa negatiivisesti. Oikeastaan se voi ikään kuin varjostaa ihmisen elämää koko loppuiän, ja vaikuttaa työelämään, ammatinvalintaan, perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja ylipäätänsä ihmiseen itseensä.
Yhteiset vastaiskut ja ymmärtäminen voivat pelastaa henkiä
Kun puhutaan kiusaamisesta, on kyse vakavasta aiheesta. Kiusatulle jäävät arvet voivat olla ikuikset. Sanoilla tai teoilla ei aina voida pelastaa jo tehtyjä virheitä, mutta yrittäminen on aina tärkeää.
Kun Sauli meni koulussa kertomaan, ettei tunnelma hänen ja luokkalaistensa välillä ollut kovin hyvä ja kannustava, oli vastaus ja tarjottu apu vähäistä. ’
– Se meni ikään kuin niin, että katsottiin sympaattista eläintä silmiin ja sanottiin että no kyllä se siitä.
Apua ja tukea kiusatuille on oltava tarjolla koko ajan. Tällaisissa asioissa on kuultava kaikkia tapauksen osapuolia tarkkaan ja huolella. Pelkästään ollkapäälle taputtelu ja kiusatulle kertominen siitä kuinka asiat vielä järjestyvät eivät auta. Sanat pitää muuttaa teoiksi.
Sekä Daniela, että Sauli toivovat olkien kohauttelun kiusaamisen suhteen loppuvan. Varsinkin sosiaalisen median vaikuttajien tulisi ottaa asiaan kantaa ja puolustaa heikompia.
– Jos yhtään on vaikutusvaltaa netissä niin käyttäisi sen positiivisuuteen, sanoo Daniela. Hänen mielestään olisi myös hienoa, jos sosiaalisessa mediassa vaikuttajat jakaisivat mahdollisesti omia kokemuksiaan ja tukisi tällä tavalla kiusattuja.
Kaiken kaikkiaan kiusaamisessa on muistettava, että monia asia lähtee siitä, että kiusattu ja kiusaaja saavat apua. Kiusaaja voi ymmärtää virheensä ja jatkaa ehjempänä sekä niin ikään muille parempana ihmisenä. Kiusattua ymmärretään ja hän saa apua omien traumojensa käsittelyyn. Yksi sana voi myös olla suurempi kuin ikinä uskoisikaan. Anteeksi.
Nuorten kilpaurheilu on aihe joka ei lopu kulumallakaan. Nuorten urheilijoiden lopettamisesta on puhuttu paljon, mutta kuinka asiat tosiasiassa ovat?
Kilpaurheilu terminä herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita. Osalle kilpaurheilu herättää närkästystä, osalle kilpaurheilu luonnollista ja mielekästä. Valmentajan roolista on puhuttu vuosia. Valmentajien toiminta mielletään usein autoritääriseksi, yksipuoliseksi ja valmentajalähtöiseksi toimimiseksi. Nykyään valmentaminen on murroksessa, ja trendi on mennyt ja menossa hyvin urheilijalähtöiseen valmentamiseen.
– Ennen oli enemmän sitä, että valmentaja sanoo mitä tehdään ja näin mennään. Nyt keskustellaan enemmän pelaajan kanssa ja yritetään saada pelaaja osallistettua ja hänelle antamaan vastuuta omasta kehittymisestään ja itsetuntemuksestaan, missä on kehityskohteita ja missä on vahvuuksia. Pelaaja osallistuu paljon enemmän ainakin meidän valmennuksessa omaan kehittymiseensä kuin aikaisemmin, kertoo Helsingin Jokereiden U20-U16 joukkueiden valmennuspäällikkö Olli-Pekka Yrjänheikki.
– Millä tavalla johdetaan, millä tavalla saadaan ihmisestä paras irti, millä tavalla motivoidaan, tälläisen kaksisuuntaisen vuorovaikutuksen hyödyntäminen tämän päivän valmennusprosessissa on korostunut. Nämä asiat nostaa esiin HJK:n kehitys- ja urheilujohtaja Miika Takkula.
Valmentaminen – isossa roolissa nuoren kasvussa
Valmentamisen vaatimukset ovat lisääntyneet. HJK:n Takkulan mielestä on hieno nähdä, että moni suomalainen nuori ja vanhempikin valmentaja on ottanut haasteen vastaan ja lähtenyt päivittämään ja laajentamaan omaa ymmärrystään ja osaamistaan. Takkula mainitsee myös valmennustiimien johtamistavan muuttuneen. Päävalmentajat osaavat hienosti roolittaa omaa valmennustiimiä niin, että jokaisesta saadaan paras irti, ja se näkyy välittömästi myös nuorille urheilijoille.
– Kyllä valmentajan rooli on merkittävä siinä. Valmentaja luo joukkueeseen ilmapiirin, päivittäin toimii nuorten kanssa, luo merkityssuhteita, antaa kannustavaa palautetta, johtaa joukkuetta pettymysten aikana, kyllä valmentajan rooli on hyvin keskeinen siinä miten nuori kehittyy, kasvaa ja haluaa pysyä siinä ympäristössä, Takkula kertoo.
– Toinen tekijä on se, miten nuoret sosialisoituu keskenään, ja siinäkin valmentajalla on iso rooli, miten joukkue ryhmäytyy. Se on iso tekijä, Takkula lisää.
Suomen Olympiakomiteassa valmennuskulttuurin muutos on myös huomattu.
– Valmennuskulttuuri on kehittynyt ihan valtavasti, urheilun valmentamisesta ihmisen valmentamisen suuntaan, mikä sitten lasten ja nuorten valmennuksessa tarkoittaa jokaisen osallistujan huomioimista yksilönä, ja puhutaan urheilija- ja ihmislähtöisestä valmentamisesta. Tämä on ihan selkeä kehityssuunta, Olympiakomitean seuratoimintayksikön johtaja Jaana Tulla kertoo.
Valmentajat ovat todella isossa roolissa jos ajatellaan lapsien ja nuorten kehityksessä ja kasvussa. Olympiakomitean Tullan mielestä suomalaisen liikunnan ja urheilun tulevaisuuden tärkein yksittäinen tekijä on valmentautumisen kehittäminen ja suunta mihin ollaan menossa.
– Monelle lapselle ja nuorelle, kilpaurheilussakin mukana oleville, valmentaja saattaa olla se tärkein aikuinen ja auktoriteetti, vähättelemättä perheiden rooleja, Tulla kertoo.
– Osittain valmentajat ovat jakamassa vanhempien ja koulun kasvatustyötä, vaikkei edes tarvitsisi, eikä sitä heiltä voitaisi olettaa, Tulla lisää.
Drop out? Mitä se on, ja onko sitä?
Drop outista puhutaan nuorten urheilussa paljon. Termillä tarkoitetaan nuorten urheiluharrastuksen lopettamista. Kilpaurheilussa sitä ei juurikaan tapahdu. Mistä se johtuu? Haastatteluiden pohjalta nousee esiin yhtenäinen asia. Urheilijoiden motivaatio.
Jokereissa kilpaurheiluvaiheessa niin sanottua drop outtia ei ole. Yrjänheikin mukaan asiaan on monta tekijää. Pelaajat jotka hakeutuvat Jokereihin, ovat erittäin motivoituneita ja tavoitteellisia. Toiminnan ollessa laadukasta ja urheilijalle mielekästä, on se isoin tekijä sille, että drop outtia vältetään. Tässä valmentajien rooli on avainasemassa.
– Vielä tärkeämpi tekijä kuitenkin on se, että joukkeiden ilmapiiri on sellainen että he viihtyvät keskenään. Yhteenkuuluvuuden tunne on todella tärkeä ja sitä luodaan pitämällä arvokeskusteluita ja luomalla ilmapiirin jossa ollaan suoria ja rehellisiä ja että on tosi coolia yrittää täysillä ja että on mahtavaa kun iloitaan toisten onnistumisista. Täten luodaan ilmapiiri jossa joukkue viihtyy keskenään, ja voidaan kilpaillakkin keskenään. Kilpailullisuus treeneissä on ok, ja se taas lisää joukkueen ja yksilön kehittymistä. Se taas ruokkii motivaatiota. Täten saadaan positiivinen lumipalloefekti, Jokereiden Yrjänheikki kertoo.
Motivaatio ajaa eteenpäin, myös läpi epäonnistumisten
Nuoret kilpa- ja huippu-urheilupolulla ovat pääsääntöisesti todella motivoituneita ja sitoutuneita. Tämän seurauksena pettymysten ja onnistumisten käsittely nuorella urheilijalla on hyvällä tasolla. HJK:n ympäristössä kaikki pohjautuu siihen, mitä nuori tekee kilpa- ja huipputasolla, perustuu siihen että nuori on saavuttamassa unelmiaan jonka takia intohimo ajaa nuorta eteenpäin, kehittämällä itseään.
Takkulan mukaan HJK:ssa drop out-ilmiö lopettavien pelaajien osalta on kilpajalkapallon osalta hyvin marginaalissa. Vuositasolla puhutaan 0-3 pelaajan lopettamisista SM-tason joukkueissa. Joinain vuosina kaikki pelaajat pysyvät toiminnassa mukana, ja ovat seuraavana vuonna seuran ja joukkueiden toiminnassa mukana. Takkula uskoo, että HJK:ssa drop out on hyvin vähäistä, koska HJK tarjoaa toimintaa jokaisen oman motivaation ja taitotason mukaan. Toiminta on Takkulan mukaan laadukasta, mielekästä ja merkityksellistä, ja siitä Takkula antaa tunnustusta seuran valmentajille ja sille, miten valmentajat pelaajien kanssa päivittäin toimii.
Olympiakomiteassa seurataan nuorten lopettamisia Suomisportin rekistereistä kerättävällä datalla. Suomisportissa on mukana 71 lajiliittoa. Pandemian aikana Tullan mukaan nähtiin huolestuttava pudotus, pahimmillaan 41 prosenttia lapsista ja nuorista oli lopettanut. Tulla haluaa kuitenkin korostaa että kesän 2022 lopussa otetuista luvuissa harrastajien määrä on viiden prosentin nousussa suhteessa pandemiaa edeltävään aikaan. Pandemian aikainen drop out oli mielenkiintoinen kilpaurheilun kannalta, sillä suurin osa lapsista ja nuorista jotka tippui harrastuksista, olivat niin sanotuissa matalan kynnyksen toiminnassa mukana olevia, jotka harrastavat muutenkin liian vähän. Kilpaurheilijat pääsääntöisesti siis pysyivät harrastuksissa mukana. Drop out ikä keskimäärin tippui pandemian aikana kahdestatoista ikävuodesta kymmeneen ikävuoteen.
Kustannukset – kilpaurheilu maksaa, miten sitä tuetaan?
Kilpaurheilu on kallista. Etenkin pääkaupunkiseudulla, hallien ja kenttien vuokrat ovat kalliita, ja rahaa menee muunmuassa valmentajien palkkioihin ja pelimatkoihin. Avustusta kuitenkin voi hakea monella tavalla.
– Jääkiekkoliitolla on parikin erilaista tukimuotoa, jota voi hakea U20-U10 pelaajat. Meilläkin on vuosittain 10-15 perhettä saanut tukea lasten kausimaksuihin. Jokereissa U20-pelaajille toiminta on ilmaista ja U18-pelaajille seura maksaa 66% oikeista kuluista. Jokereissa kilpaurheiluvaihe on suhteellisen edullista, Jokereiden Yrjänheikki kertoo.
Seurat tekevät nyt jo paljon, mutta harrastusten kustannusten noustessa, lisäapuja kaivataan.
– Nään haasteena sen edelleen, seura on tehnyt paljon, meillä tulee osakeyhtiön kautta tähän SM-toimintaan vuosittain paljon taloudellista tukea, ja sen lisäksi meillä on tälläinen Aulis Rytkönen-rahasto vähävaraisille pelaajille, joilla on erilaisten sosioekonomisten taustojen takia taloudellisia haasteita, niin tästä vuosittain voi hakea tukea tai stipendiä. Sitten sisäisillä ratkaisuilla ollaan haluttu vaikuttaa siihen, että ne kustannukset eivät olisi liian korkeita. Mutta kyllä edelleen näen itse, jos katsoo tästä kolme-viisi vuotta eteenpäin, meidän pitää pystyä vielä enemmän tekemään toimenpiteitä, jotta nämä pelaamisen ja tavoitteellisen pelaamisen kustannukset olisivat matalemmat, HJK:n Takkula kertoo.
– Me tehdään paljon yhteistyötä, ja tässä on monenlaista tasoa. Seuroilla on omia stipendi- ja tukirahastomuotoja tosi monilla. Useilla lajeilla on tukirahastoja tai säätiöitä vähävaraisten tukemiseen, esimerkiksi jääkiekossa on todella merkittävä säätiö, joka jakaa ihan seitsemännumeroisen summan. OKM tukee seuroja kehittämistuen avulla, josta yhtenä tavoitteena on nimenomaan hillitä harrastusten kustannuksia ja osallistumismaksuja, Olympiakomitean Tulla avaa.
Ulkopuolinen tuki ei rajoitu vain pelkästään seurojen ja lajitoimijoiden jakamiiin tukiin.
– On myös muita yhdistyksiä urheilun ulkopuolelta jotka tukevat lasten ja nuorten harrastamista. On Hope Ry:tä, SOS Lapsikylää ja Pelastakaa Lapset Ry:tä, Tulla muistuttaa, ja kannustaa vähävaraisia perheitä ottamaan selvää ja hakemaan tukea lasten harrastamiselle.
Energiakriisin aikana, ja yleisten kustannusten kasvaessa, Olympiakomitean Tulla kertoo kuulleensa, että seuroilta pyydetään lisää maksuaikaa, alennuksia tai vaihtoehtoisia maksutapoja, esimerkiksi talkootöillä.
Vanhempien rooli
Vanhempien rooli on keskeinen. Klassinen kolmen K-kirjaimen sääntö vanhemmille, kuljeta, kustanna & kannusta, kaipaa pieniä muutoksia. Nykyään joukkuelajeissa kaivataan lisäystä Kasvata, jolloin joukkueurheilun lainalaisuudet helpottuu. Tulla kertoo itse ajavansa muutoksilla muunmuassa kimppakyytejä, jotta kustannukset pienenisivät, ja ympäristöhaitat vähenesivät. Myös kannustamiseen Tulla ottaa kantaa.
– Kyllä se kannustaminen on tärkein, toivon vanhemmilta tukea etenkin siihen lasten omaan toimintaan, mutta haluan nostaa sen esiin, että me tiedetään katsomokäyttäytymisessä tapahtuvan paljon epäasiallisuutta. Kyllä toivoisin vanhempien ajattelevan, että kun meillä on joissain lajeissa kroonista tuomaripulaa, ja ohjaajapulaa, oli siellä nuoria tai vanhoja tuomareita tai ohjaajia, saisivat he työrauhan, sillä meillä ei ole varaa menettää yhtään vapaaehtoista. Toivon vanhemmilta vastuullista käyttäytymistä lapsen ja nuoren harrastuksen pinnalla. On myös mahtava huomata että jos voimavaroja riittää, vanhemmat ovat mukana talkootöissä tai ottelutapahtumissa, Tulla kertoo.
Kolme K-kirjainta, kuljeta, kustanna & kannusta. Kaipaisiko vielä yhden?
– Vanhempien rooli on todella tärkeä. Kyllähän se vaatii koko perheeltä sitä että priorisoidaan sen nuoren tavoitteellinen toiminta arjessa. Tarkoittaa siellä sitä, että tarjotaan se tuki siihen ohjatun harjoittelun ulkopuolisiin asioihin, ravintoon, lepoon ja logistiikkaan, ja koko vuosikalenterin priorisointi SM-tason tavoitteellisen toiminnan pohjalta, HJK:n Takkula painottaa vanhempien roolia.
Jokereissa vanhemmat toimivat U18-ikäluokkaan asti otteluiden toimitsijoina. Tärkeintä Jokereille on, että vanhemmat tukisivat urheilijoita samaan suuntaa seuran kanssa. Jokereiden Yrjänheikki kertoo että toivoo vanhempien kasvattavan sosiaalisia ja hyviä tyyppejä. Nämä ovat joukkuepelin kanssa toimiessa tärkeitä piirteitä, joita toivotaan että kotikasvatuksessa korostettaisiin. Vanhemmille olisi hyvä lisätä sääntöön yksi K-kirjain vielä. Kasvata.
Teksti: Nico Niskanen Etusivun kuva: Suomen Olympiakomitea Jutun kuvat: Pixabay