Hyppy tyhjyyteen – sisällöntuotannon pimeä puoli

Viikonpäivästä tai pyhistä välittämättä, kamera käynnistyy. Takana saattaa olla vuorokausia kestänyt putki sisällöntuotannon parissa ja ties kuinka monta edessä. Visiota paremmasta elämästä on taas siirretty vuorokautta edemmäs. 

Kasvottomat seuraajat janoavat viihdettä iltaansa. Viihdebisnekselle ei löydy edelleenkään vertaista.

Striimauskulttuuri, jossa kuvataan reaaliajassa omaa elämäänsä katsojille, on yleistynyt valtavasti viime vuosikymmenen aikana. Tähän osasyynä on tekniikan valtaisa kehittyminen, joka mahdollistaa kenelle tahansa resurssit itsensä taltioinnille.

Tarvitset mukaasi ainoastaan riittävän nettiyhteyden, varavirtaa ja älypuhelimen.

Sen jälkeen vain taivas tai hauta ovat rajoittamassa alkavaa uraasi viihdetaivaan tulevana tähtenä.

Yksi rappiostriimauksen legendaarisimmista saagoista sai alkunsa Englannin Swindonista. Aatami 86 nimimerkillä tunnettu suomalainen Tubettaja oli tuolloin joutunut kodittomaksi vakavan peliriippuvuuden johdosta. (Kuvakaappaus 23.5.2022)

Ilmiön tarkkaa alkamisajankohtaa on vaikea määrittää, mutta viitteitä nykyisen kaltaisesta toiminnasta nähtiin jo YouTuben alkuaikoina, vuodesta 2006 eteenpäin.

Irvokkaan rehellinen taltiointityyli niitti mainetta, ja tuolloiset Tube-tähteyden pioneerit keräsivät tunnettavuutta jopa kotikaduillaan käyskennellessä. Alkavan videohuuman Suomessa aluilleen laittoivat muun muassa seuraavat nimimerkit: Niilo22, Pasi Viheraho, Markoboy, Sillu100, MarkoRepairs sekä DjPate246, vain muutamia mainitakseni.

Nämä perinteikästä Suomi-kuvastoa edustavat linssiluteet onnistuivat taltioimaan terävän nerokkaasti sitä korutonta arkea, jonka piirissä vähempiosaiset asukit päivittäin elivät.

Arkielämän karu peili

Kanavilla testattiin erilaisia ruokia, esiteltiin kauppareissuilta saatuja saaliita, avauduttiin teiden suolaamisen vaikutuksesta auton helmojen ruostumiseen sekä kuvattiin herrojen keskinäisiä illanviettoja läheltä, ilman filttereitä.

Yksi vanhan suomitubetuksen suosituimmista ohjelmanumeroista olivat klassiset kauppakassivideot. Näillä pätkillä esiteltiin viikoittaisia ostoksia yleisölle. Paten videoissa oli nähtävissä samoja teemoja, mitä nykyisessä rappiostriimaamisessakin esiintyy. (Kuvakaappaus 23.5.2022)

Materiaalia ladattiin palvelimille leikkaamattomana ja raakana, välittämättä kellonajasta tai päivästä. Näillä videoilla ei pyrkimyksenä ollut seuraajamäärän kasvattaminen, taikka katselukertojen kerääminen, vaan puhtaasti oman elämänsä dokumentointi suoraan ja läheltä. 

YouTubessa kesti vielä kauan, ennen kuin striimiominaisuudet tulivat palvelun käyttöön, mutta näillä videoilla oli jo nähtävissä samoja trendejä, jotka nykyaikana ovat itsestäänselvyyksiä katsojille.

Menestyksen vaatimat ominaisuudet

Live-lähetyksiä seuratessa voi nähdä pahoinvointia laajalla skaalalla: työttömyyttä, mielenterveydellisiä ongelmia, köyhyyttä, kouluttamattomuutta, väkivaltaisuutta, päihteiden riskikäyttöä, impulsiivisuutta.

Edellä mainituista tähdistä moni vielä jatkaa tuotantoaan, osan on kohtalo korjannut uomiinsa. On selvää, että jos sisältöä luo itseään kuluttamalla, ei vuosien päästä ole enää paljon vartta jäljellä.

Mutta nykyään ollaan entistäkin synkemmissä vesissä.

Kun alkoholin himo on kovimmillaan, niin silloin jopa käsidesi saattaa maistua. Kyseessä äärimmäinen esimerkki siitä, mihin sisällöntuottaminen saattaa pahimmillaan johtaa. (Kuvakaappaus YouTube-videopalvelusta 23.5.2022)

Suoratoistokulttuurin äärimmäiset esimerkit pulpahtelivat pinnalle ehkä vuonna 2018. Tarkkaa ajankohtaa on hankala määrittää, johtuen internetkulttuurin jatkuvista muutoksista.

Siinä missä entisaikoina videoissa saattoi esiintyä suhteellisen räyhäkästä alkoholinkäyttöä, pysyi toiminta vielä kohtuullisen käyttäytymisen rajoilla.

Tämä uusi aika toi tullessaan toimintamallit, jossa omaa päihteiden käyttöä kuvattiin livenä jopa tuhansille katsojille, päivä- tai viikkokausia yhtä soittoa. Päähenkilö saattoi joutua taltioinnin aikana mitä eriskummallisiin tilanteisiin, poliisin säilöstä aina toiselle paikkakunnalle asti. 

Miksi tätä tehdään, ja kuka sitä oikein katsoo?

Onnistuin saamaan kiinni pitkän linjan seuraajan, jolle koko ilmiön historia on tuttua, aina sen alkuajoista saakka. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi haastateltava ei esiinny jutussa omalla nimellään, vaan hänestä käytetään nimeä Matias. Vastauksista ilmenee hyvin, mistä syystä aika ajoin vulgaarikin sisältö vangitsee katsojan mukaansa. Striimien parissa voidaan viettää pitkiäkin aikoja, ja eräänlaisten ’’saagojen’’ ääressä viihdytään jopa päiväkausien ajan.

Rappiostriimajien keskuudessa, kun reissut tuntuvat lähes poikkeuksetta venähtävän vuorokausienkin mittaisiksi.

Iso osa rappiostriimaamista on matkustaminen ympäri Suomea, luomaan sisältöä kollegojen kanssa. Rahat matkoihin kerätään katsojien lahjoituksilla. (Kuvakaappaus YouTube-videopalvelusta 23.5.2022)

Mikä tässä kaikessa siis kiehtoo?

’’Totuus on tarua ihmeellisempää. Vaikka rappiotubestriimeissä ei ole koskaan käsikirjoitusta, tuntuu välillä, että olisi, koska livelähetyksiin mahtuu niin uskomattomia käänteitä. Genre on tahaton komiikka, jota elämän ja yhteiskunnan laiminlyömät raasut tuottavat luontaisesti’’, aloittaa Matias puheenvuoronsa.

Myös päihteiden käyttö viehättää. Parhaimmillaan lähetykset antavat inspiraatiota omiinkin illanviettoihin niin juomasuositusten kuin ajanviettotapojen muodossa.

’’Rappiotube on nostanut monia alkoholituotteita klassikkoasemaan, kuten tanskalainen Bear beer-olut ja kotimainen Pastillishot-likööri. Myös tietyt ruoka-annokset; seinäjokelainen kanakori tupladipillä, ja nurmeslainen kanapottuannos, nauttivat huomattavaakin kulttimainetta.’’

Aatami 86 ja Gambina seinäjokelaisessa S-Marketissa. Video päättyi kolmannen osallistujan, Bongimiehen, varastamiin juoksukaljoihin. Videossa esiintyvä spontaanius on oleellinen osa rappiostriimausta. (Kuvakaappaus YouTube-videopalvelusta 23.5.2022)

Rahaa lähetyksien pyörittämiseen annetaan lahjoitusten muodossa. Yleensä pottia kartutetaan mahdollistamaan joku tietty aktiviteetti tai reissu. Pääosin saadut rahapotit sijoitetaan kuitenkin oman elämisen rahoittamiseen.

Rahaa tulee lahjoitettua siksi, että sitä vastaan saa ”sisältöä’’.

Yksi tyhjentää putelinsa ykkösellä kympistä, toinen täyttää viinakaappinsa neljästä kympistä ja kolmas maksaa satasesta reissunsa toiselle paikkakunnalle, kollegan lähetykseen esiintymään.

’’Aito onni, mitä lahjoitukseni tuottaa, piristää minua. Win win-situation’’, Matias selittää.

Uuden ajan gladiaattorit

Myös skenen ristiriitaisuus kiehtoo. Voisi ajatella, että yhteiskunnan heikko-osaisimpien yksilöiden yllyttäminen jopa vaarallisiin toimiin, ainoastaan viihteen nimissä, olisi äärimmäisen kyseenalaista. Mutta onko näin todella? Ovathan he täysi-iän jo ylittäneitä, aikuisia ihmisiä. Katsojakunnan keskuudessa ajatellaan toiminnan olevan täysin moraalisesti oikein. Pieniä pistoja omatuntoon on kuitenkin hankala välttää.

’’Kyseessähän on tavallaan moderni gladiaattoriareena. Maksan tiedostaen riskin, että ’artistille’ voi sattua jotain. Tiedän myös, ettei jatkuva päihteidenkäyttö ja rappioelämäntapa ole pitkäkestoista, siksi myös silloin tällöin ilmenevät sydänpistot ovat tässä lajissa tavallisia’’, päättää Matias keskustelun.

Viihteestä todelliseksi ongelmaksi

Välillä sisältö kuohahtaa yli. Striimeissä yleisön viihdyttämiseksi tapahtuvat toimet päätyvät oikeusistuimeen saakka. Todennetusti ainakin kaksi eri sisällöntuottajaa, Tampereen Tero sekä Upi-nimimerkeillä tunnetut henkilöt, ovat viralliset tuomiot toiminnastaan saaneet.

Tampereen Tero oli pitkään rappiostriimauksen tulokuninkaita. Lahjoituksia saattoi tulla tuhansia euroja kuukaudessa. Tähdenlentoa kesti ainoastaan vajaan vuoden, ennen kuin isompia ongelmia alkoi ilmetä artistin elämässä. (Kuvakaappaus YouTube-videopalvelusta 23.5.2022)

Edellä mainitun Teron matka käräjäoikeuden penkkiin sai alkunsa Tamperelaisessa Subway-ravintolassa tapahtuneesta kunnianloukkauksesta liven aikana. Samassa istunnossa tuomio annettiin myös perättömästä vaarailmoituksesta. Tämä oli ensimmäisiä kertoja, kun toiminta lähti eskaloitumaan välinpitämättömän itsetuhoiseksi kyseisellä henkilöllä. Sisällön eteen oltiin valmiita menemään äärimmäisyyksiin, jonka johdosta sivulliset joutuivat kärsimään näennäisen viihteen nimissä.

Paltamolainen, Upi-nimimerkkiä käyttävä Arttu Pulkkinen on taas saanut tuomionsa törkeästä rattijuopumuksesta sekä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Jälkimmäisestä Paltamon paikallislehti julkaisi rikosta koskevan pääkirjoituksen. Absurdeinta koko tilanteessa on se, että herrojen vauhti ei hidastunut laisinkaan. Tuntui siltä, että heidän maineensa vain kasvoi seuraajakunnan keskuudessa. Normaalien käytösmallien tietoinen rikkominen on arvostettua skenen sisällä.

Sisällön tuottajien kokoontumisajot Hämeenlinnassa. Viikkoonkin venähtäneet juhlimisputket olivat hyvin tavallisia. Koskaan ei voinut tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. (Kuvakaappaus YouTube-videopalvelusta 23.5.2022)

Sisällöntuottajan kova kohtalo

On erittäin ilmeistä, että tämänkaltainen toiminta ei voi hedelmällisesti jatkua kovinkaan pitkään. Kun ohjelmiston kärki vaatii kehonsa temppelin tuhoamista, ei voittajia tässä lajissa paljoakaan tunneta. Niillä muutamalla vuodella mitä sisältöä jaksetaan tuottaa, on todella kova hinta. Vaikkakin esimerkiksi Tampereen Tero onnistui keräämään jopa tuhansia euroja lahjoituksia suosituimpana vuotenaan, paljastavat tuoreet sisällöt tuon olevan enää kaukainen muisto. Sen sijaan erinäisiä fyysisiä sekä henkisiä ongelmia näyttää kyllä löytyvän. Ollaankin tilanteessa, josta on hankala enää nousta jaloilleen.

Päätös ryhtyä mukaan leikkiin on todellinen riski. Videoista käy selkeästi ilmi, että suurin osa tekijöistä on muutenkin toimeentulotuen varassa, joten saaduista rahallisista lahjoituksista joutuu helposti ongelmiin Kansaneläkelaitoksen kanssa.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Striimaamista voi myös harjoittaa päivätyönä. Twitch-nimeä kantava suoratoistoalusta mahdollistaa elantonsa tienaamisen suuren yleisön mielestä ansaitummin. Sielläkin on tosin käynnissä ajanjakso, jossa katsoituimmat sisällöt ovat luonteeltaan päihdepainoitteisia. Railakkaan menon täyttämä viikonloppu kerää katsojia puoleensa moninkertaisesti, verrattuna esimerkiksi perinteikkäämpiin pelistriimeihin.

Mielenkiintoista tässä kokonaisuudessa on se, että toimintamallit ovat hyvin samankaltaisia pitkäaikaissyrjääntyneiden sekä ammattilaisten välillä. Silti jälkimmäinen on yleisesti hyväksyttävämpää. Taustalla voi olla isoakin yritystoimintaa, ja palkkaa saatetaan maksaa tuotannon parissa työskenteleville henkilöille. Parhaimmillaan vuositulot voivat nousta tuhansiin euroihin kuukaudessa, riippuen kaupallisten yhteistöiden määrästä sekä tilaajamäärän suuruudesta. Tilaajalla tarkoitetaan katsojaa, joka maksaa tietyn kuukausittaisen summan katsomastaan sisällöstä, ja saa tätä maksua vastaan erinäisiä etuja tavalliseen seuraajaan verraten.

Kuinka pitkälle vapaaehtoinen sekoilu voi siis vielä mennä? Maailman epävarma nykytila ei ainakaan vähennä nuorten miesten syrjäytymisriskiä. Kun elämän perustukset ovat hatarat, ei paljoa vaadita laittaa kaikki peliin. Jos olo on tuntunut aina näkymättömältä, antaa itsensä julkiseksi laittaminen mahdollisuuden päästä esiin kaltaistensa keskuudessa.

Toimittaja on seurannut useamman vuoden jutussa käsiteltyä materiaalia. Tekstissä esitetyt väitteet perustuvat näiden katsomiskokemusten aikana tehtyihin huomioihin.


Yhteisöllisyyden lämmin syli – ’’Itä-Helsinki on parasta mitä on olemassa!’’

Vartiokylän Riskupuiston läheisyydessä käyskennellessäsi tiettyinä kalenteripyhinä, olet saattanut törmätä iloitsevaan väkijoukkoon. Kävijöiden joukossa on saattanut törmätä kauhistuttaviin noitiin, jakamisen iloa edustaviin tonttuihin tai miehen kokoiseen pääsiäispupuun. Kyseessä on ollut täysin vapaaehtoisvoimin rakennettu yhteisöllinen tapahtuma, jonka toimeenpanevana voimana toimii kaupunginosan oma dynaaminen trio, Minna Silvo, Markus Suonpää sekä Harri Koho.

Minna Silvon ideasta sai aikansa tapahtumaketju, jonka hedelmistä saamme edelleen nauttia. (Kuva: Joni Hakasalo)

Kohtalon saattaessa kolmikon yhteen, ei kukaan vielä tiennyt mihin yhteistyö saattaakaan johtaa. Alkoi idearikas kehitystyö, jonka hedelmistä saadaan toivottavasti nauttia vielä vuosia eteenpäin. Tässä siis yksi tarina yhteisöllisyyden voimasta, jonka avulla saadaan saatettua paikallisia asukkeja yhteen.

Kalasatamassa sijaitsevassa toimistossaan ammattiansa harjoittava Minna Silvo myy elääkseen asuntoja. Vapaa-ajallaan hän myös uhraa aikaansa yhteisen hyvän puolesta. Istuudumme keittiötilan pöydän ääreen ja nauhuri napsahtaa päälle.

Jotta voi tuntea nykyajan, on hyvä tietää historia.

Muuttoauto kohti Itää

Mistä kaikki on saanut alkunsa? Mikä sai Kymenlaakson kasvatin vaihtamaan kirjansa pääkaupunkiseudulle?

’’Mulla asui tuttuja siellä. Että mä vähän kuin tunsin alueen entuudestaan’’, valaisee Minna muuttonsa syitä.

Itä-Helsinki ei alueena ollut laisinkaan tuttu, mutta luonnon tarjoamat kilpailuvaltit purivat.

’’Se oli se alue kokonaisuudessaan. Meri ja luonto’’.

Palvelut löytyvät läheltä ja julkinen liikenne pelaa. Silti alue onnistuu olemaan rauhaisan vehreä paikka. Paljon lapsiperheitä, joiden turvallista ja hyvä asua alueella. Kaikki tuntevat kaikki ja pitävät toisistaan huolta.

Koiralla pääsee pitkälle

Yhteisöön sisään soluttautuminen kävi sutjakkaasti. Ulospäin suuntautunut persoonallisuus avaa helposti ovia.

’’Onhan sinne helppo mennä. Ja mä olen luonteeltani tosi sosiaalinen. Onhan siellä toki paljon ihmisiä, ketkä ei ole missään tekemisissä toisten kanssa’’, Minna kertoo.

Ydinkeskustassa eloaan viettävät kaupunkilaiset saattavat pitää hulluna, että vastaantulevia tervehditään. Varsinkin jos kyseessä ei ole oman lähipiirin edustaja. Vartiokylässä näin kuitenkin toimitaan. Häivähdys vanhanajan maaseuduilla edelleenkin vallitsevasta kulttuuriperinnöstä.

’’Ja onhan mulla tuo koira. Se auttaa paljon’’.  

Olemme päässeet hyvään alkuun. Historia alkaa ottaa muotoansa.

Ensimmäisiä askeleita ottamassa

Ei yhtä ilman kahta ja kolmatta. Miten parivaljakko, nykyinen trio, löysi toisensa? Mistä saatiin kipinä nykyhetken tapahtumien tuottamiseen? Tämäkin osuus tarinasta on syytä pedata huolellisesti.

Ennen Minnan, Markuksen sekä Harrin kohtaamista, oli kuitenkin idean siemen jo kylvettynä päähenkilömme mieleen. Asuessaan vielä toisella paikkakunnalla, jälkikasvun ollessa pieniä, syntyi idea Halloween-juhlista lapsille. Kylää ei oltu suuruudella siunattu, joten ketään ei voitu jättää ulkopuolelle. Pippalot siis järjestettiin kaikkia koskien.

’’Järjestettiin niemen nokkaan sellainen Halloween-maa. Siitä tuli tosi hieno, ja se aiheuttaa edelleen keskustelua vanhempien lapsieni keskuudessa. Nuorimmaiselle piti tietenkin samanlainen juhla järjestää ja siitä idea oikeastaan sai alkunsa’’, Minna alustaa.

Ihmisvilinää riittää. Kävijäkunnasta ei ole todellakaan pulaa. (Kuva: Markus Suonpää)

Visioita ja niiden toteuttamista

Yleinen kutsuntatilaisuus oli siis laitettava tulille.

’’Järjestin yleisen kutsutilaisuuden, koskien asiaa. Vain Markus saapui paikalle. Ei tunnettu lainkaan entuudestaan, mutta päätettiin siinä tehdä mahdottomasta mahdollista’’, Minna nostaa esille Markuksen tärkeää roolia.

’’Se on semmoinen ihmemies ja toteuttaja. Ideat eivät lopu kesken’’.

Mitään kiveen hakattua toimintastrategiaa ei triolta kuitenkaan löydy. Aina senhetkinen elämäntilanne on määrittelemässä tulevia askelmerkkejä.

Asuinpaikatkin sijaitsivat eri puolilla kylää. Toiminta lähti rullaamaan omalla painollaan. Muuten ei aikaa yhdessä vietetä, paitsi silloin kun inspiraatio iskee.

Pakkoa ei käsitteenä tunneta

’’Välillä tulee niitä ideoita, mitä ei vaan voi toteuttaa. Tai sitten ollaan vaan niin kiireisiä molemmat omien töiden takia. Helpolla ei se väli tule, missä ehtii pari viikkoa toteuttaa visiota’’, toteaa Minna painokkaasti.

Pääfokus on lapsien viihtyvyydessä, eivätkä tekijät halua nostaa itseään turhaan jalustalle. Tällaista pyyteettömyyttä maailma kaipaa lisää. Nimet saattavat olla tuttuja kansan keskuudessa, mutta kasvot eivät.

Tämä juttu tosin saattaa paljastaa supersankareiden salaiset identiteetit.

Tapahtumien skaala on laaja. Perinteikkäimmistä juhlapyhistä aina klassiseen pihakirppikseen asti. (Kuva: Markus Suonpää)

Jälkikasvun inspiroimana eteenpäin

Otan Markukseen yhteyttä Facebookissa, sillä tarvitaanhan hänenkin näkemys arkille painettuna.

’’Oleellista on, että teen näitä 100 prosenttisesti siksi, että haluan jakaa iloa muille, ja koska henkilökohtainen tilanteeni sallii hyvän tekemisen ja jakamisen. En ole koskaan halunnut tästä mitään hyötyä, minulle riittää lasten ilo. Periaate on ollut, että meidän tapahtumissa ihan kaikki on ilmaista. Haluan, että jokaisella lapsella ja perheellä, tulotasosta riippumatta, on mahdollisuus osallistua’’, valaisee Markus omia lähtökohtiaan.

Markus Suonpää (Kuvassa oikealla) Tapasi Minnan sateisessa Riskupuistossa. Yhteistyö tapahtuminen eteen jatkuu edelleen. (Kuva: Markus Suonpää)

Oma jälkikasvu motivoi laittamaan parhaansa peliin. Läheltä kumpuava inspiraatio kohottaa koko yhteisön hyvinvointia. Ihmisten viihtyvyys ja yhteen saattaminen tarjoaa mahtavia tunteita.

’’Minulla on kaksi omaa lasta. Olen halunnut myös heidän saavan kokea kivoja asioita kodin lähellä turvallisesti, yhdessä heidän kavereidensa kanssa. On supersiistiä nähdä, kun tuhat naapuria kokoontuu yhteen meidän tapahtumien takia. Täällä asuu hienoja ihmisiä!’’, jatkaa Markus.

Paikallisen nuorison perehdyttäminen työelämän syliin näyttelee myös omaa osaansa toiminnassa.

’’Olen palkannut paikallisia nuoria auttamaan tapahtumien teossa, antanut niille ensimmäisen työpaikan. Maksanut palkat ja tehnyt työtodistukset. Opettanut työelämän periaatteita’’, päättää Markus puheenvuoronsa.

Tapahtumakoneiston kolmas lenkki

Kolmas toimeenpaneva voima on henkilö nimeltään Harri Koho. Hän on liittynyt remmiin vuosi takaperin ja on nyt oleellinen vahvistus tapahtuminen rakentamisessa.

’’Osallistuin alueella asuvana ensin pariin ensimmäiseen tapahtumaan ja arvostin Minnan ja Markuksen tekemää työtä kaupunginosalle ja totesin, että miksen itsekin voisi kantaa korteani kekoon’’, aloittaa Harri.

Syyt toiminnan takana ovat yllättävän samankaltaiset kolmikon kesken. Pyyteettömyys on avaintekijä.

’’Tapahtumien järjestäminen tuo henkilökohtaista hyvän olon tunnetta. Että tekee kerrankin jotakin oman asuinalueen sekä yhteiskunnan hyväksi’’.

Irti pääseminen pakollisesta maksumuurista esiintyy Harrinkin puheissa tiuhaan.

’’Lasten huomioiminen ja tapahtumien maksuttomuus on ollut aina ohjenuorana, ja minusta ne ovat jaloja periaatteita, joiden vuoksi lähdin toimintaan mukaan’’, linjaa Harri.

Palkaksi riittää tässäkin tapauksessa lasten puhdas ilo.

’’Palkitsevinta on ollut nähdä lasten ilo ja toisaalta koko kyläyhteisön yhteen tuominen, kun naapurit ovat tavanneet toisiaan ja vaihtaneet kuulumisia. Tapahtumissa kaikki ovat samalla viivalla. Osallistuminen ei ole rahasta kiinni’’.

Koskaan ei voi olla niin kiireinen, etteikö voisi tehdä oman asuinalueen viihtyvyyden eteen osaansa. Tiivis yhteisö kasvattaa ja lujittaa alueen yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Harri Koho liittyi tapahtumakoneiston kolmanneksi lenkiksi vuosi takaperin, jonka johdosta toiminta vauhdittui entisestään. (Kuva: Harri Koho)

Suuret massat tuovat mukanansa suuren vastuun

Toimittajan arvostus tätä toimintaa kohtaan nousee entisestään.

Korona-aika toi omat mausteensa soppaan. Yhtäkkiä tekemiseen vaadittiinkin toiminnan mahdollistavia lupia, jotka oli erikseen haettava. Mitä sai tehdä ja mitä ei?

Tapahtumat kasvoivat massamääriltään niin suuriksi, että viranomaistahojen kontaktointi tuli mukaan kuvioihin. Onni oli Markuksen ammatin kautta saadut apukädet. Järjestyksenvalvojat vastasivat yleisestä turvallisuudesta, jos jotain sattuisikin.

Varman päälle on päätetty pelata.

Fiilis sytyttää halun jatkaa

Tarina eräästä joulutapahtumaan palkatusta hevosesta kärryineen on veikeää kuunneltavaa. Paikallinen vartijayritys oli ryhtynyt sponsoriksi, jonka johdosta kaksi vartijaa oli turvannut konin, ja sitä ihmettelemään tulleiden lapsosten selustaa, näiden kiertäessä ympäri kylää. Tuo mieleen ison maailman poliisisaattueet, ja kyse on kuitenkin vapaaehtoisvoimin rakennetusta juhlasta.

Jouluhevonen onnistui hirnuamaan tiensä kyläyhteisön sydämiin. Villeimpien arvioiden mukaan paikalle saapui jopa 2500 innostunutta silmäparia. (Kuva: Markus Suonpää)

Erinäisiä sponsoreita on jo talliin hankittu tulevaisuutta varten, joten kaksin käsin ei painoa tarvitse enää kannatella.

Pääsylippuja ei kuitenkaan ruveta myymään mistään hinnasta.

Mistä voimat vaivannäkemiseen vuosi vuoden jälkeen? Koska rahallista kompensaatiota tehdystä työstä ei pyydetä, saatikka halutakaan, täytyy palkinnon syntyä jostakin aineettomasta.

’’Kyllä se on se fiilis mikä aina syntyy. Ja se että ihmiset ylipäätänsä tulee. Me törmätään yleensä aina käsitykseen, että kaikki maksaisi aina jotain. Se että ihmiset ovat yllättyneitä siitä, että ei aina tarvitsekaan euroja tuoda. Siltikin voi pitää hauskaa yhdessä’’, Minna avaa tekemisen taustalla olevaa filosofiaa.

Palkkiona aitoa iloa

Alueella sijaitsevat koulut ovat ehdottaneet yhteystyötä, mutta tarjouksista ollaan ystävällisesti kieltäydytty.

’’Sinänsä hieno idea, ja oltaisiin tietenkin haluttu auttaa niitä. Mutta niillä on jo esimerkiksi niitä koulumyyjäisiä omastakin takaa, niin me haluttiin pitää toimintamalli sellaisena, että ei tarvitse rahaa saadakseen sen mokkapalan. Että se ei maksa tulijoille mitään’’.

Kävijäkunnan aito ilo ja vilpittömyys toimivat palkkioina. Lasten iloisuus ja aito palaute tuovat syvästi lämmittävän tunteen.

Pääsiäistäkään ei ole unohdettu. Kuvan jänöjussi oli jakamassa tuhatta kinder-munaa alueen lapsille. (Kuva: Markus Suonpää)

Ohjakset omissa käsissä

Kaupungilta tukea ei pyydetä. Auttavat kädet ja avustukset saadaan paikallista yksityisyrityksiltä, usein pienyrittäjiltä. Alussa kaikki maksettiin omasta pussista.

’’Kaupunki tai mikään tällainen ei tue, koska pitäisi vähintään olla joku rekisteröity yhdistys taustalla. Sitten voisi saada. Muuten ei, vaikka tekisi miten isosti’’, selittää Minna asiantuntevasti.

Taustalla piilee ajatus kontrollin säilyttämisestä. Ylimääräisiä välikäsiä halutaan vältellä. Luova prosessi halutaan pitää omissa käsissä. Kun vapaaehtoisia on tullut mukaan kuvioihin enenevissä määrin, on myös syntynyt halukkuutta omien muutosideoiden esittämiseen.

’’Siitä tulee helposti sellainen sekametelisoppa. Nytkin tämä Halloween-juhla oli aika iso juttu, niin sitten me sanottiin, että tervetuloa, mutta ei me oteta sellaisia, ketkä lähtee hirveästi muokkaamaan sitä. He voivat tehdä sitten omansa. Kyllähän maailmaan mahtuu paljon toimintaa’’.

Meidän yhteinen asia

Toiminta halutaan pitää oman kylän juttuna. Meidän yhteisenä asiana. Toiminnan yllättävä kasvu tulee vieläkin yllätyksenä, mutta laajenemista yli Riskupuiston rajojen jarrutellaan vielä. Resurssit eivät riitä.

’’Kyllä me mietittiin yhtä metsäpalstaa, jossa saisi tosi makeat halloweenpippalot järkättyä esimerkiksi. Todettiin kuitenkin, että tässä lokaatiossa tapahtuva toiminta on se meidän juttu’’, toteaa Minna loppuun.

Vuonna 2019 alkanut yhteinen matka kasvaa pituutta parilla tapahtumalla per vuosi. Toivoa vain sopii, että jatkoa seuraa vielä pitkään. Kylällä ollaan jo opittu kuhisemaan, koska taas tapahtuu.

Poistuessani kohti toimitusta, mielessä pyörii Minnan toteamus: ’’Itä-Helsinki on parasta mitä on olemassa’’.

Helppo uskoa, kun sen kerran omin korvin kuuli.

Kaupunkiluonto-podcast pureutuu vieraslajien ongelmiin

Miksi kurtturuusut pitää hävittää omalta pihalta ja mitä voi seurata akvaarion tyhjentämisestä läheiseen lampeen? Kaupunkiluonto-podcastissa Jukka Hintikka ja Marju Hulttinen keskustelevat Luonnonvarakeskuksen vieraslajitutkijan Miia Jaunin kanssa.

Voit kuunnella podcastin myös Kaupunkiradiosta lauantaina 7.5. klo 18.

Helsyn puheenjohtaja Antti Halkka painottaa: ”Töölönlahti ei ole enää entisensä, jos se ei hengitä meren tahtiin”

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys arvostaa Töölönlahtea luontokohteena ja virkistysalueena, ja toivoo, että se voisi pysyä luonnontilassa jatkossakin.

– Töölönlahdella on hämmästyttävän hienot luontoarvot ihan kaupungin sydämessä. Kun vesi on nyt puhdistunut, siellä pesii muun muassa nokikanoja ja silkkiuikkuja. Lahti on matala ja siellä on runsaasti ravintoa, joten siellä näkee monia lajeja pysähtymässä – muuttoaikoina voi nähdä jopa satoja vesilintuja, kertoo Antti Halkka, Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen, Helsyn, puheenjohtaja.

Luonnonsuojelujärjestöt toivoisivat, että Töölönlahti voisi pysyä luonnontilassa jatkossakin.
Suhtaudumme ehdottoman kielteisesti rantojen rakentamiseen. Töölönlahti on tärkeä sekä luonnolle että kaupunkilaisille virkistyskohteena ja luonnon näyteikkunana, Halkka painottaa.

Helsyn puheenjohtaja Antti Halkka ja järjestösihteeri Emilia Pippola pitävät Töölönlahtea mahtavana ulkoilupaikkana. – Helsyn sivuilla olevat retket ovat avoimia kaikille, Pippola vinkkaa.

Padon rakentaminen surettaisi

Halkan mielestä Töölönlahden suojelu olisi tärkeää, jotta luontoarvot varmasti säästyvät.
– Se on niin keskeisellä paikalla, että moni taho haluaisi suunnitella sinne rakentamista. Toistaiseksi hankkeet ovat kariutuneet.

Luontoyhdistykset ja paikalliset luontoharrastajat ovat saaneet estettyä tapahtumajärjestämistä lintujen pesimisaikana. Konserttien äänet ja ihmismassat olisivat huono idea rantojen pesimäpuuhille.

Jo suunniteltu ja budjetoitu patohanke saa miehen murheelliseksi:
–  Pato olisi huono asia. Töölönlahti ei ole enää entisensä, jos se ei hengitä meren tahtiin.

Helsinki kansalliseksi kaupunkipuistoksi?

Helsingin kaupunki harkitsee Kansallisten kaupunkipuistojen -verkostoon hakemista. Statuksen kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta siihen myöntää tai hylkää Ympäristöministeriö. Verkostossa on tällä hetkellä jo yksitoista Suomen kaupunkia. Kansalliseksi kaupunkipuistoksi voi päästä kaupunkiympäristössä sijaitseva arvokkaiden kulttuuri- ja luonnonmaisemien sekä virkistysalueiden laaja kokonaisuus, jonka säilyttämiseen ja hoitamiseen kaupunki on sitoutunut.

– Kansallinen kaupunkipuisto Helsinkiin! -liike edistää mahdollisimman laajan kaupunkipuiston saamista Helsinkiin. Liikkeessä on myös monia järjestöjä mukana niin kuin Helsykin. Helsingin hankkeessa Keskuspuisto ja Haltiala muodostaisivat ehdotetun alueen ytimen, Töölönlahti olisi looginen jatke tälle, ja toivottavasti pääsee mukaan, järjestösihteeri Emilia Pippola Helsystä sanoo.

Pippola mainitsee, että kansallisen kaupunkipuiston sisällä voi olla myös luonnonsuojelualueita.

– Töölönlahden alueen kaupunginosayhdistykset sekä Helsingin luonnonsuojeluyhdistys etsivät parhaillaan keinoja Töölönlahden alueen suojelun edistämiseksi.

– Itselleni Töölönlahti oli luontokohteena erityisen tärkeä keväällä 2012, kun esikoiseni oli vauva ja asuimme Kalliossa. Usein lähdin vaunujen kanssa hengähtämään Töölönlahden luontoon. Kiersin aina koko lahden, kun tulin ensin Kallion puolelta rautatien yli kävelysiltaa pitkin.

Rakentamisen ja luonnon liitto yhteensovitettavissa

Helsinkiin muuttaa koko ajan lisää väkeä. Miten rakentaminen ja asuminen pitäisi Antti Halkan mielestä ratkaista Helsingissä, kun kaikkia luontoalueita ei pystytä säästämään?

– Helsyn mielestä on täysin mahdollista rakentaa niin paljon kuin kasvu edellyttää rakentamatta luontoalueille. Korkea rakentaminen on yleisesti ottaen parempi vaihtoehto. Yleiskaavan laatimisen yhteydessä esitimme eri vaihtoehtoja. Roihuvuoren ja Herttoniemen teollisuusalueelle voitaisiin rakentaa, samoin Jätkäsaaren ja Kalasataman rakentaminen on ok. Sen sijaan arvoalueet, kuten Töölönlahti, tulisi jättää rauhaan.

– Ei ymmärretä, millainen luontokohde on kaupungin sydämessä! Kun Töölönlahtea kiertää, niin näkee, kuinka helsinkiläiset nauttivat siitä. Kaupunki ei tunnu täysin ymmärtävän sen arvoa. 

Halkko asuu itse Töölössä ja käy lahdella usein ihailemassa lintuja.
– Puut alkavat vihertää, ja kohta laululinnuista tulevat satakielet. Töölönlahti tarjoaa joka kerta jotain uutta nähtävää. 

Töölönlahdella liikkuu monelle tuttu ja tykätty valkoinen, leugistinen sinisorsa; Halkka kutsuu sitä tuttavallisemmin Repeksi. Sorsan valkea väri johtuu geenivirheestä.

TEKSTI JA KUVAT: MARJU HULTTINEN

Töölönlahti aiotaan padota

Linturetkiä Töölönlahdelle

Lisätietoja Kansalliset kaupunkipuistot -verkostosta:
https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/

Helsyn järjestämät luontoretket ja muut tapahtumat:
www.sll.fi/helsinki/mita-teemme/retkitoiminta/

Lisätietoja Kansalliset kaupunkipuistot -verkostosta:
https://kansallisetkaupunkipuistot.fi/

Helsyn järjestämät luontoretket ja muut tapahtumat:
www.sll.fi/helsinki/mita-teemme/retkitoiminta/

Töölönlahti tarjoaa ainutlaatuisia lintuelämyksiä cityn sykkeessä

Parlamenttitalolta Mannerheimintien yli. Polkua pitkin kaislikon rantaan. Helsingin sykkeeseen sulautuu monille rakas lenkkeily- ja luontoelämyspaikka, Töölönlahti.

Keväinen ilta Töölönlahdella. Kalatiirakoiras kosiskelee tarjoamalla kalaa, silkkiuikut aloittelevat pesäpuuhia. Naurulokit mekastavat ja nokikanat uiskentelevat runsaslukuisena ympäri lahtea.

– Töölönlahden vedenlaatu on parantunut huomattavasti viime vuosista. Siihen on auttanut merivesitunneli, joka johtaa vettä Seurasaarenselältä. Tänne on tullut monia lajeja, joita täällä ei ollut kymmenen vuotta sitten, kuten nokikanoja, kertoo luonto-opas Eero Haapanen Tringan, Uudenmaan lintuharrastajien järjestämällä kahden tunnin iltaretkellä lahden ympäri.

Luonto-opas Eero Haapanen kertoo, että Töölönlahden lajisto on hyvin tottunutta ihmisiin. Paikka on kiitollinen kohde lenkkeilijöille ja retkeilijöille, sillä siellä näkee aina runsaasti mielenkiintoisia havaintoja.

Kottarainen tuo stadiin maalaisvivahteen

Haapanen, luonto-oppaan lisäksi historioitsija, johdattelee 14-henkistä porukkaa rantapoluille. Heti alkuun kottarainen tervehtii laulullaan Helsingin urbaaneimman lintulahden retkeilijöitä.

–  Kottarainen on aito maaseudun lintu, niitä oli jo lähes 200 vuotta sitten Helsingissä, Haapanen huomauttaa.

Pääkaupunki on ollut aika maalaismainen 1800-luvulla. Töölönlahti ulottui etelärannaltaan Kluuvinlahteen, joka jatkui nykyisen Esplanadin puiston tienoille. Rehevöitynyt ja usein tulviva Kluuvinlahti täytettiin vähitellen 1800-luvulla.  Seutu oli taiteilija, ornitologi Magnus von Wrightinkin lintujen tiirailualuetta. Haapanen kertoo, kuinka taitelija oli asunut merikotkan kanssa samassa asunnossa vuoden 1831.

Kottaraisen laulu vaimenee. Kyhmyjoutsenet aloittavat pesintäänsä. Niitä on lahdella useita pareja. Samoissa pesimäpuuhissa ovat monet muutkin vesilinnut.  

Heinänkorsien takana lepää kaksi kanadanhanhea. Töölönlahdella se laji on paljon harvalukuisempi – valkoposkihanhia majailee lahdella runsaasti. Haapasen mukaan on tyypillistä, että toinen laji on jollain paikalla paljon runsaslukuisempi. Hanhien ravintotavat poikkeavat toisistaan: valkoposkihanhet ruokailevat maalla.


Uskollisuus samaan kämppään

– Tukkasotka on silkkiuikun takana, sen tunnistaa kyljen valkoisesta laatikosta, Haapanen valistaa.

– Täälläkin oleva telkkä munii toisten pönttöihin – sitä harrastavat siis muutkin kuin käet. Pariuskollisuus on monesti tyypillistä isokokoisille, pitkäikäisille lajeille kuten kotkille, kanahaukoille, huuhkajille, hanhille ja joutsenille. Pariuskollisuus tarkoittaa enemminkin uskollisuutta pesäpaikkaan, samaan kämppään. Esimerkiksi viirupöllöpariskunta sietää toisiaan samalla reviirillä.

Tasa-arvoista perhe-elämää viettävät linnuista monetkin. Esimerkiksi nokikanoista uroskin hautoo munia.

Korkea ääni kuuluu sinitiaiselle. Ne ovat lisääntyneet Helsingissä huomattavasti, hyötyneet esimerkiksi talviruokinnasta ja ilmastonmuutoksesta. Haarapääskyjä ei näy vielä; ne saapunevat pesimään sillan alle parisen viikon päästä.

Kun ovesta piti päästä ulos

Retkelle osallistunut Anneli Pauli tykkää opastetuista retkistä siitä, että oppaan kautta lajeille saa varman tunnistamisen. Seuraavalle retkelle on jo ilmoittauduttu.
– Retkillä aina oppii. Punasotkia en ole ennen nähnyt enkä olisi yksin tunnistanut. Muita uusia lajeja en nähnyt tänään, mutta aina on kiva nähdä samojakin.

Pauli asuu Etelä-Helsingissä ja Töölönlahdelle hänellä on kävelyetäisyys.
– Täällä tulee käveltyä välillä, mutta useamminkin voisi. Tämä on hieno paikka, ja oli kiva kuulla sen puhdistumisesta.

Leena Suominen on aloittanut lintuharrastamisen maaliskuussa. Keväällä nähtyjä lajeja on kertynyt vihkoon 56. Tänään uudet merkinnät toi kalatiira, selkälokki, punasotka ja räkättirastas.
 – Aloitin tämän lintuharrastauksen, kun piti päästä ulos ovesta. Tähän jää koukkuun. Olen kiertänyt Töölönlahtea, ollut Viikissä itsekseen sekä järjestetyllä retkellä.

Suomista ilahdutti erityisesti Haapasen opastamana hapsivitan näkeminen Töölönlahdella. Se viihtyy vain puhtaissa vesistöissä.

Anneli Pauli (raidallinen takki) ja Leena Suominen (musta takki, mustavalkoinen pipo) oppivat retkellä uutta linnustosta 12 muun retkeläisen kanssa. Suominen on ilmoittautunut Tringan 10. toukokuuta pidettävälle Viikin retkelle ja Paulillakin on seuraava retkipäivä kirjattu kalenteriin.

Paras havainto punasotkat

Retkue ohittaa lintujen talviruokintapaikan. Siellä makupalojen perässä pyörii rotta. Haapanen sanoo, että nyt sorsat löytävät jo muutenkin ravintoa, ruokkimiselle ei ole enää tarvetta.

Tikli lentää yli laulaen omaa nimeään. Uhanalaistanut selkälokki, naurulokki ja kalatiira tuovat merellistä tunnelmaa, sepelkyyhkyt yleiskaupunkilaista.
– Sepelkyyhkyt ovat olleet vasta 15 vuoden ajan yleisiä kaupunkilajina, Haapanen mainitsee.

– Harmaahaikaraa ei nyt nähty tällä retkellä eikä haapanaa. Harvinaisia punasotkia näimme peräti kuusi lintua, kolme paria. Se oli paras havaintomme tällä retkellä.

Retkeilijät ovat tyytyväisiä päivän antimiin. Aikamoinen lintuparatiisi keskellä Helsinkiä.


TEKSTI JA KUVAT: MARJU HULTTINEN

Lisäys toimittajalta: Opastettu luontoretki oli 28. huhtikuuta. Jo seuraavalla viikolla toukokuun alussa Töölönlahdelle lensi haara- ja räystäspääskyjä ja lapintiiroja.

Töölönlahti aiotaan padota

Patohanke keskusteluttaa

Opastettuja luontoretkiä Helsingissä:
https://www.tringa.fi/tapahtumakalenteri/

https://www.hel.fi/helsinki/asuminen-ja-ympäristö/luonto-ja-viheralueet/luontoretket/retket/

Helsinki aikoo rakentaa padon Töölönlahdelle

Helsingin kaupunki aikoo purkaa Töölönlahden kevyen liikenteen sillan, ja rakentaa paikalle padon. Tulvaporttien ja pumppaamon avulla pyritään estämään ranta-alueiden tulviminen arvoalueille. Lisäksi kaupunki kunnostaa Töölönlahden puistoalueita.

Töölönlahdella tapahtuu: Sinne on suunniteltu lähivuosille useita perusparannus- ja rakennushankkeita. Puistoa ja rantareittejä kehitetään, arvokkaita puita uusitaan ja täydennetään Hesperian ja Hakasalmen puistossa.

– Kun kaupungilla on ikää, joskus puiden elinkaari päättyy. Arboristit hoitavat ja tutkivat puita. Kaatoa yritetään välttää mahdollisimman pitkää. Jossain vaiheessa pitää istuttaa uusia puita tuleville sukupolville, Jussi Luomanen Helsingin kaupungilta kertoo.

– Tavoitteena on kunnostaa ja vahvistaa Töölönlahden aluetta vehreänä ja viihtyisänä kaupunkipuistona. Alueen luonto- ja kulttuurihistoriallisten arvojen säilyttäminen on suunnittelun keskeinen lähtökohta. Puistosuunnittelu on alkamassa keväällä 2022.

Lue lisää Töölönlahden luontoarvoista. Juttu jatkuu kuvan alla.

Helsyn puheenjohtaja patohankkeesta: ”Töölönlahti ei ole enää entisensä, jos se ei hengitä meren tahtiin”

Linturetkiä Töölönlahdelle

Puistojen historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti arvokkaita kerroksia tullaan säilyttämään ja vahvistamaan. Luomasen mielestä Töölönlahdella saa näkyä eri aikakausien kerrostumaa.

Padolle budjetoitu 400 000 euroa vuodelle 2022

Yksi isoimmista Töölönlahdelle alueelle suunnitelluista hankkeista on pato. Kaupunki on varannut tälle vuodelle 400 000 euroa padon rakentamisen aloittamiseen. Töölönlahdelle rakennetaan tulvasuojelurakenteet.  Hankkeessa puretaan vanha 1960-luvulla rakennettu kevyen liikenteen silta.

–  Silta-aukon virtaamaa ei ole mahdollista rajoittaa. Siksi se uusitaan ja siltarakenteisiin rakennetaan tulvaportit ja -pumppaamo. Tulvaporttien ja pumppaamon avulla pyritään estämään ranta-alueiden tulviminen meritulvien ja samanaikaisten rankkasateiden aikana Töölönlahden rannan rakennuksiin, kaupunkitila- ja maisemasuunnittelupäällikkönä työskentelevä Jussi Luomanen selventää.

– Hankkeen käynnistyminen on viivästynyt vesiluvasta tehdyn valituksen vuoksi. Mikäli päätös saadaan lähiaikoina, voidaan työt käynnistää syksyllä 2023.

Padon tieltä puretaan vanha puinen 1960-luvulla rakennettu kevyen liikenteen silta. Se on hyvin tuttu keskustan tuntumassa lenkkeilevälle. Junaliikenteen takia tilalle rakennettavasta padosta tulee haastava rakennettava.

Jatkossa kuha ja ahven eivät uisi lahdella

Eikö pato tulisi muuttamaan aika tavalla meren ekosysteemiä?

– Se riippuu padon toimintatavasta. Pato estää sisäänvirtauksen, mutta vesi pääsee virtaamaan ulos. Voi olla jopa hyväkin asia, että Vantaanjoen tuomaa ravinteikasta vettä ei pääse lahdelle. Pato estää kuhan ja ahvenen pääsyn, mutta on todettu, että niiden poikaisia ei hirveästi löydy Töölönlahdella. Särkikaloista muodostuisi oma populaationsa, pohtii tutkija Emil Nyman Helsingin kaupungin ympäristöpalveluista.
– Patovallien rakentaminen olisi iso operaatio, se muuttaa alueen ilmettä.

Luomasen mukaan vesilupapäätöksessä asiat lopullisesti punnitaan:
– Nykytilaa ei saa huonontaa.

Kookoskuituverkot ja juuret pysäyttävät eroosiota

Luomasen mukaan puistosuunnittelun lähtöaineistoksi on laadittu Töölönlahden luonto- ja lintuselvitys, jossa selvitetty alueen kasvillisuus, linnusto, perhoset, sudenkorennot ja selkärangattomat. Suunnitelmissa ei muuteta esimerkiksi ihmisten liikkumisreittejä rannan tuntumassa nykytilanteesta; reitit siis säilyvät suurin piirtein samoilla sijoillaan, vaikka liikkumista siellä helpotetaankin.

– Rantaa ei kivetä, vaan rantaa tullaan tukemaan. Vanhaa muuria on osittain näkyvissä; sitä ei poisteta vaan kunnostetaan tarpeen mukaan. Rannan eroosiota voidaan pysäyttää kasvillisuudella ja esimerkiksi käyttämällä kookoskuituverkkoja maan tukemiseen. Verkkoon voidaan istuttaa kasveja. Kasvien juuret sitovat maa-ainesta, Luomanen kertoo ja lisää, että kasvivalinnoissa ja niiden sijoittelussa huomioidaan lintujen suoja- ja ravintotarpeet.

– Korjausten ja uusien hankkeiden konkreettisena hyötynä Helsingin yksi käytetyimmistä alueista kohenee ja kestää paremmin nykyistä käyttöä sekä turvaa kaupunkiluontoa, Luomanen kiteyttää.

Jussi Luomanen näyttää, että Töölönlahdella on paikoitellen vanhoja kivetyksiä. Näitä pakkoja ei tulla poistamaan, mutta ei myöskään lisäämään; rantaa ei aiota kivettä. Rannan eroosiota voidaan pysäyttää esimerkiksi kasvillisuudella.

TEKSTI JA KUVAT: MARJU HULTTINEN

Juttua muokattu 12.5. klo 12.07: Juttukokonaisuuteen liittyvän henkilöhaastattelun ja reportaasin linkitys siirretty jutun alkupuolelle. Henkilöhaastattelun linkkiotsikkoa muutettu.

Kohti kevättä Katajanokalla

Pitkän talven ja muutaman takatalvenkin jälkeen luonto alkaa pikkuhiljaa heräillä kevääseen. Kevään merkkejä on myös Katajanokalla ilmassa, kun puut on hiirenkorvilla ja kukat alkaavat kukkia.

Tove Janssonin puistossa tulppaanit ovat selvinneet yöpakkasista.
Jäänmurtaja Sisu on siirretty jo kesäteloille odottelemaan ensi talven jäitä.
Kylmästä merituulesta huolimatta myös luonnonkukat ovat alkaneet jo somistaa puistoaluetta Katajanokan päässä.
SkyWheel Helsingistä pääsee ihailemaan keväistä Helsinkiä vähän erilaisesta perspektiivistä.
Viking Linen terminaali sijaitsee Katajanokalla, joten laivaliikenne sen edustalla on hyvin aktiivista.
Toistaiseksi lehdettömät puut heräilevät auringonvalossa henkiin ja hiirenkorvia näkyy jo lähes kaikkialla.
Jokakeväinen keskustelu koiranulkoiluttajien vastuista nousee esille. Siihen löytyy kuitenkin hyvää ohjeistusta.

Kuvat ja teksti: Yvonne Koch

Tyylikkäästi vanhentunut Kulosaari

Kulosaari on väljään rakennettu Helsingin itäpuolella sijaitseva asuinalue. Alueelta löytyy paljon eri vuosikymmenten arkkitehtuuria, aina 1800- luvulta saakka. Rauhallinen asuinalue on erityisesti vanhempien ihmisten mieleen, sillä yli 20% asukkaista on yli 64-vuotiaita.

Kulosaaren rannasta löytyy ehkä asuinalueen tunnetuin paikka, Kulosaaren Casino.
Aivan casinon läheisyydestä sijaitsee Wihuri-talo, jonka edustalla komeilee Wihuri-konsernin perustajan Antti Wihurin näköispatsas.
Wihuri-talo on iso linnamainen rakennus, joka on valmistunut vuonna 1917.
Vesa Tuominen ja Vili-koira pitävät Kulosaaren rauhallisuudesta.
Alueelle on noussut jonkin verran uusia ja nykyaikaista arkkitehtuuria noudattavia asuinrakennuksia.
Suurin osa rakennuksista on kuitenkin menneeltä vuosituhannelta ja jotkin aivan sen alkupuolelta.
Vuonna 1959 Kulosaaren katuja nimettiin entisten tasavallan presidenttien mukaan.
Kulosaaresta löytyy lukuisia suurlähetystöjä sekä suurlähettiläiden asuintaloja. Kuvassa Irakin suurlähetystö.
Alueella sijaitsee myös Suomen vanhimmat, arkkitehti Armas Lindgrenin toimiston suunnittelemat rivitalot. Talot on valmistuivat 1916-1917.

Kuvat ja teksti: Topi Kärki

Menestyksen mittaamisen sietämätön vaikeus

Maamme rajojen sisään mahtuu monenlaista ihmiskohtaloa. Osa on omista valinnoista johtuvia, toinen puolisko on ajautunut tilaansa itsestään riippumattomien tapahtumien johdosta.

Tai näin ainakin on tapana väittää.

Länsimaalaisen kansalaisihanteen piiriin ei niitä karumpia lopputuloksia haluta mahduttaa.

Luterilainen työmoraali toimii edelleen tehokkaana mittaristona ihmisarvon määrittämisessä. Henkisen hyvinvoinnin kanssa sillä harvoin kuitenkaan on mitään tekemistä. Mitä enemmän keskityt puurtamiseen näennäisesti tärkeiden asioiden, kuten pikaruokaravintoloiden mainoskampanjoiden suunnittelun parissa, sitä tyhjemmäksi sisuksesi tuppaa usein jäämään.

Teatterivaikuttaja Jouko Turkka tapasi aikanaan väittää, että spurgut ovat maailmamme todellisia vapahtajia. Joten miksi siis pidämme yhteiskuntarakenteemme ulkopuolella harhailevia hopeamitalisteja automaattisesti epäonnistuneina?

’’Syrjäytynyt’’ käsitteenä onkin monen mielestä vanhentunut. Ja kun sitä tarkemmin mielessään pyörittelee, herääkin oivallus.

Syrjässä mistä? Sitä sopiikin miettiä.

Menestystä on hankala määritellä ilman kontekstia. Työelämässä voittajan määritys onnistuu kätevästi titteliä vilkaisemalla, ja urheilussa menestyjän voi päätellä kaulassa roikkuvan jalometallin kirkkaudesta. Totuttujen normien pimeällä puolella täytyy standardeja kuitenkin tarkastella eri silmällä.

Rikollisessa toiminnassa voittajan viittaa sopii sovitella sille, kenen on onnistunut jatkaa toimintaansa pisimpään ilman nalkkiin jäämistä.

Puliukkojen piirissä arvostusta taas saa osakseen rännin pituudesta riippuen.

Lajissaan huipulle pääseminen vaatii tinkimätöntä asennetta ja omistautumista ammatilleen. Siinä missä Rukan lasketteluseurueessa meno rupeaa päivä kolmosen kohdalla tökkimään, jaksaa visiostansa kiinni pitävä tenttumies sinnikkäästi läpäistä tuonkin lasikaton.

Mitä siis, jos rupeisimmekin valtakunnallisesti huomioimaan menestyksen rajan toiseltakin puolelta? Jakaisimme itsenäisyyspäivänä siviilien kunniamitaleja varjopuolen suoritteissaan ansiokkaasti pärjänneille ihmispoloisille.

50 visiittiä sosiaalitoimiston kanssa vuoden sisään? Irtisanominen kolmesta työstä ennen määräaikaisuuksien loppua? Suonensisäisiin siirtyminen vasta kuukausien käytön jälkeen? Kategorioita palkitsemiselle kyllä löytyisi.

Vaikka maastamme löytyy huikeita menestystarinoita, niiden mahdollistamiseksi täytyy energiaa usein lainata toisaalta.

Ja tämä valitettavasti tarkoittaa sitä, että jonkun menestyessä, täytyy toisen epäonnistua.  

Voima vaatii vierelleen aina vastavoiman, jotta universumin tasapaino pysyy yllä.

Suomalainen elämäntapa pitää sisällään uskomatonta potentiaalia huumoriin. Asukkaiden vähälukuisuudesta riippumatta lähteitä riittää. Mikäli kansakuntamme historia ei olisi näin värikäs, olisi moni teos jäänyt syntymättä.

Tämä rappioromantiikka on ollut aina läsnä suomalaisuudesta kertovassa kuvastossa, ja vaikka kenellekään ei traagista kohtaloa tietenkään toivoisi, on se omiaan rikastuttamaan näkemääsi ja kuulemaasi sisältöä.

Joten annetaan siis enemmän siimaa koskien keskusteluja syrjäytyneistä. Tässä maassa kun kaikilla löytyy vielä oikeus olla ja hengittää.

Sillä mikäli sen oman metroaseman rymysakin viikoittainen harrastelu ei omaan, idylliseen kuvastoon normaalista soinnu, kannattaa sitä ajatella ainoastaan inspiraation lähteenä.

Koska se joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.

Mitä luulet?

Irtoaisiko murikka lapasesta?

Perhosdisco liihoiteltiin itse tehdyin siivin

Annantalon Taideneuvola muuttui huhtikuisena maanantaina perhosdiscoksi, kun pienet taitelijat tekivät vanhempiensa avustuksilla siivet selkäänsä, ja lopuksi tanssivat tilaisuutta varten luodun musiikin tahtiin. Siivet pääsevät monella jatkokäyttöön lähestyvän vapun juhlahumussa.

Annantalon taideluokka kylpee väreissä: pinkkiä, mustaa, sähkönsinistä, keltaista, oranssia, lilaa, punaista ja vihreää. Lapset pujottavat nämä väri-ihanuudet selkäänsä – tyllikankaat taittuvat perhosten siiviksi.

Pilvi 4v. kuuntelee äitinsä Suvi Tiaisen sylissä Anne Rossi-Horton ohjeita siitä, kuinka tylli taipuu siiviksi. Pilvin pikkusisar kantokopassa on kuukauden ikäinen. Neljän lapsen äiti Suvi on taideneuvolan vakikävijöitä vuosien ajan. Taustalla toinen ohjaaja Elina Rantasuo.

Anne Rossi-Horton vetämä Taideneuvola on tarkoitettu 3-6 -vuotiaille kotihoidossa oleville lapsille ja heidän huoltajillensa. Joka maanantai kokoontuvassa taidepajassa tehdään aina uudesta aiheesta ja materiaalista teeman mukainen työ. Tänään paikalla on myös toinen ohjaaja, Elina Rantasuo. Hän esittää lapsille lyhyen maalauksena toteutetun animaation, johdatuksen päivän hyönteisteemaan, perhosiin.

Aluksi piirretään suunnitelma omista siivistä. Johannes Vikman opastaa tytärtään Saimia, 3, ja Aili Sihvo (oikealla) tytärtään Oliviaa, 4. Inspiraationa on kuvia oikeista perhoslajeista.

Tanssiharjoitukset jo laivalla

Olivia, 4, on tullut äitinsä Aili Sihvon kanssa suoraan laivaristeilyltä Annantalolle. Taideneuvolaa ei voi jättää väliin tänäkään maanantaina! Olivia valitsee perhosen siiviksi kahta eri pinkin sävyä, lempivärinsä mukaan. Perhosteema oli odotettu: Olivia on pukeutunut teeman mukaisesti perhosmekkoon. Tanssiliikkeitä hän on harjoitellut jo risteilylaivan discossa.

– Vanhempana tykkään ihan hirveän paljon tällaisesta toiminnasta. Täältä saa uusia ideoita ja on ihanasti välineitä ja erilainen tunnelma, kun paikalla on muitakin lapsia. Olivia on selkeästi pienestä pitäen tykännyt taiteluista, Aili kertoo.

Olivia kertoo maalaavansa kotona mielellään vesiväreillä. Tänään siipien teko oli myös hyvin kivaa: – Laitan tämän asun vappuna kaverini Ainon synttäreille.

Olivia nimesi perhoslajinsa pinkiksi röyhelösiiveksi. Myös oma pehmolelu sai pienemmät pinkit röyhelösiivet.

Jalalla koreasti, siivillä liitäen

Siipien lisäksi päähän tehdään vielä sulkakoristeiset sarvipannat. Sitten kaikki ovatkin valmiina loppuhuipennukseen; perhosdisco voi alkaa! Musiikiksi tanssijoille on luotu ihan tätä hetkeä varten oma perhosmainen musiikki. Sen on tehnyt Antti Vuornos. Lapsilla riittää riemua ja musiikki saa aikuisetkin liikekannalle.

Ja mitä seuraavana maanantaina tapahtuukaan? Ohjaaja Anne paljastaa, että kevään viimeisellä kerralla tehdään pihapuihin uusia asukkaita, hahmoja, jotka kiinnitetään pihan puihin. Lisää väriä elämään – tai ainakin pihalle.

Timantit ovat tytön parhaita kavereita. Sen tietävät myös Pilvi (vasemmalla) ja Olivia, jotka valitsevat kauneimmat yksilöt siipiensä koristeiksi.

Lasten ja nuorten taidekeskus Annantalo sijaitsee Helsingin keskustassa, Kampissa. Lue lisää monipuolisesta ja suurilta osin ilmaisesta toiminnasta: annantalo.fi.

Teksti ja kuvat: MARJU HULTTINEN