Vartiokylän Riskupuiston läheisyydessä käyskennellessäsi tiettyinä kalenteripyhinä, olet saattanut törmätä iloitsevaan väkijoukkoon. Kävijöiden joukossa on saattanut törmätä kauhistuttaviin noitiin, jakamisen iloa edustaviin tonttuihin tai miehen kokoiseen pääsiäispupuun. Kyseessä on ollut täysin vapaaehtoisvoimin rakennettu yhteisöllinen tapahtuma, jonka toimeenpanevana voimana toimii kaupunginosan oma dynaaminen trio, Minna Silvo, Markus Suonpää sekä Harri Koho.

Kohtalon saattaessa kolmikon yhteen, ei kukaan vielä tiennyt mihin yhteistyö saattaakaan johtaa. Alkoi idearikas kehitystyö, jonka hedelmistä saadaan toivottavasti nauttia vielä vuosia eteenpäin. Tässä siis yksi tarina yhteisöllisyyden voimasta, jonka avulla saadaan saatettua paikallisia asukkeja yhteen.

Kalasatamassa sijaitsevassa toimistossaan ammattiansa harjoittava Minna Silvo myy elääkseen asuntoja. Vapaa-ajallaan hän myös uhraa aikaansa yhteisen hyvän puolesta. Istuudumme keittiötilan pöydän ääreen ja nauhuri napsahtaa päälle.

Jotta voi tuntea nykyajan, on hyvä tietää historia.

Muuttoauto kohti Itää

Mistä kaikki on saanut alkunsa? Mikä sai Kymenlaakson kasvatin vaihtamaan kirjansa pääkaupunkiseudulle?

’’Mulla asui tuttuja siellä. Että mä vähän kuin tunsin alueen entuudestaan’’, valaisee Minna muuttonsa syitä.

Itä-Helsinki ei alueena ollut laisinkaan tuttu, mutta luonnon tarjoamat kilpailuvaltit purivat.

’’Se oli se alue kokonaisuudessaan. Meri ja luonto’’.

Palvelut löytyvät läheltä ja julkinen liikenne pelaa. Silti alue onnistuu olemaan rauhaisan vehreä paikka. Paljon lapsiperheitä, joiden turvallista ja hyvä asua alueella. Kaikki tuntevat kaikki ja pitävät toisistaan huolta.

Koiralla pääsee pitkälle

Yhteisöön sisään soluttautuminen kävi sutjakkaasti. Ulospäin suuntautunut persoonallisuus avaa helposti ovia.

’’Onhan sinne helppo mennä. Ja mä olen luonteeltani tosi sosiaalinen. Onhan siellä toki paljon ihmisiä, ketkä ei ole missään tekemisissä toisten kanssa’’, Minna kertoo.

Ydinkeskustassa eloaan viettävät kaupunkilaiset saattavat pitää hulluna, että vastaantulevia tervehditään. Varsinkin jos kyseessä ei ole oman lähipiirin edustaja. Vartiokylässä näin kuitenkin toimitaan. Häivähdys vanhanajan maaseuduilla edelleenkin vallitsevasta kulttuuriperinnöstä.

’’Ja onhan mulla tuo koira. Se auttaa paljon’’.  

Olemme päässeet hyvään alkuun. Historia alkaa ottaa muotoansa.

Ensimmäisiä askeleita ottamassa

Ei yhtä ilman kahta ja kolmatta. Miten parivaljakko, nykyinen trio, löysi toisensa? Mistä saatiin kipinä nykyhetken tapahtumien tuottamiseen? Tämäkin osuus tarinasta on syytä pedata huolellisesti.

Ennen Minnan, Markuksen sekä Harrin kohtaamista, oli kuitenkin idean siemen jo kylvettynä päähenkilömme mieleen. Asuessaan vielä toisella paikkakunnalla, jälkikasvun ollessa pieniä, syntyi idea Halloween-juhlista lapsille. Kylää ei oltu suuruudella siunattu, joten ketään ei voitu jättää ulkopuolelle. Pippalot siis järjestettiin kaikkia koskien.

’’Järjestettiin niemen nokkaan sellainen Halloween-maa. Siitä tuli tosi hieno, ja se aiheuttaa edelleen keskustelua vanhempien lapsieni keskuudessa. Nuorimmaiselle piti tietenkin samanlainen juhla järjestää ja siitä idea oikeastaan sai alkunsa’’, Minna alustaa.

Visioita ja niiden toteuttamista

Yleinen kutsuntatilaisuus oli siis laitettava tulille.

’’Järjestin yleisen kutsutilaisuuden, koskien asiaa. Vain Markus saapui paikalle. Ei tunnettu lainkaan entuudestaan, mutta päätettiin siinä tehdä mahdottomasta mahdollista’’, Minna nostaa esille Markuksen tärkeää roolia.

’’Se on semmoinen ihmemies ja toteuttaja. Ideat eivät lopu kesken’’.

Mitään kiveen hakattua toimintastrategiaa ei triolta kuitenkaan löydy. Aina senhetkinen elämäntilanne on määrittelemässä tulevia askelmerkkejä.

Asuinpaikatkin sijaitsivat eri puolilla kylää. Toiminta lähti rullaamaan omalla painollaan. Muuten ei aikaa yhdessä vietetä, paitsi silloin kun inspiraatio iskee.

Pakkoa ei käsitteenä tunneta

’’Välillä tulee niitä ideoita, mitä ei vaan voi toteuttaa. Tai sitten ollaan vaan niin kiireisiä molemmat omien töiden takia. Helpolla ei se väli tule, missä ehtii pari viikkoa toteuttaa visiota’’, toteaa Minna painokkaasti.

Pääfokus on lapsien viihtyvyydessä, eivätkä tekijät halua nostaa itseään turhaan jalustalle. Tällaista pyyteettömyyttä maailma kaipaa lisää. Nimet saattavat olla tuttuja kansan keskuudessa, mutta kasvot eivät.

Tämä juttu tosin saattaa paljastaa supersankareiden salaiset identiteetit.

Jälkikasvun inspiroimana eteenpäin

Otan Markukseen yhteyttä Facebookissa, sillä tarvitaanhan hänenkin näkemys arkille painettuna.

’’Oleellista on, että teen näitä 100 prosenttisesti siksi, että haluan jakaa iloa muille, ja koska henkilökohtainen tilanteeni sallii hyvän tekemisen ja jakamisen. En ole koskaan halunnut tästä mitään hyötyä, minulle riittää lasten ilo. Periaate on ollut, että meidän tapahtumissa ihan kaikki on ilmaista. Haluan, että jokaisella lapsella ja perheellä, tulotasosta riippumatta, on mahdollisuus osallistua’’, valaisee Markus omia lähtökohtiaan.

Oma jälkikasvu motivoi laittamaan parhaansa peliin. Läheltä kumpuava inspiraatio kohottaa koko yhteisön hyvinvointia. Ihmisten viihtyvyys ja yhteen saattaminen tarjoaa mahtavia tunteita.

’’Minulla on kaksi omaa lasta. Olen halunnut myös heidän saavan kokea kivoja asioita kodin lähellä turvallisesti, yhdessä heidän kavereidensa kanssa. On supersiistiä nähdä, kun tuhat naapuria kokoontuu yhteen meidän tapahtumien takia. Täällä asuu hienoja ihmisiä!’’, jatkaa Markus.

Paikallisen nuorison perehdyttäminen työelämän syliin näyttelee myös omaa osaansa toiminnassa.

’’Olen palkannut paikallisia nuoria auttamaan tapahtumien teossa, antanut niille ensimmäisen työpaikan. Maksanut palkat ja tehnyt työtodistukset. Opettanut työelämän periaatteita’’, päättää Markus puheenvuoronsa.

Tapahtumakoneiston kolmas lenkki

Kolmas toimeenpaneva voima on henkilö nimeltään Harri Koho. Hän on liittynyt remmiin vuosi takaperin ja on nyt oleellinen vahvistus tapahtuminen rakentamisessa.

’’Osallistuin alueella asuvana ensin pariin ensimmäiseen tapahtumaan ja arvostin Minnan ja Markuksen tekemää työtä kaupunginosalle ja totesin, että miksen itsekin voisi kantaa korteani kekoon’’, aloittaa Harri.

Syyt toiminnan takana ovat yllättävän samankaltaiset kolmikon kesken. Pyyteettömyys on avaintekijä.

’’Tapahtumien järjestäminen tuo henkilökohtaista hyvän olon tunnetta. Että tekee kerrankin jotakin oman asuinalueen sekä yhteiskunnan hyväksi’’.

Irti pääseminen pakollisesta maksumuurista esiintyy Harrinkin puheissa tiuhaan.

’’Lasten huomioiminen ja tapahtumien maksuttomuus on ollut aina ohjenuorana, ja minusta ne ovat jaloja periaatteita, joiden vuoksi lähdin toimintaan mukaan’’, linjaa Harri.

Palkaksi riittää tässäkin tapauksessa lasten puhdas ilo.

’’Palkitsevinta on ollut nähdä lasten ilo ja toisaalta koko kyläyhteisön yhteen tuominen, kun naapurit ovat tavanneet toisiaan ja vaihtaneet kuulumisia. Tapahtumissa kaikki ovat samalla viivalla. Osallistuminen ei ole rahasta kiinni’’.

Koskaan ei voi olla niin kiireinen, etteikö voisi tehdä oman asuinalueen viihtyvyyden eteen osaansa. Tiivis yhteisö kasvattaa ja lujittaa alueen yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Suuret massat tuovat mukanansa suuren vastuun

Toimittajan arvostus tätä toimintaa kohtaan nousee entisestään.

Korona-aika toi omat mausteensa soppaan. Yhtäkkiä tekemiseen vaadittiinkin toiminnan mahdollistavia lupia, jotka oli erikseen haettava. Mitä sai tehdä ja mitä ei?

Tapahtumat kasvoivat massamääriltään niin suuriksi, että viranomaistahojen kontaktointi tuli mukaan kuvioihin. Onni oli Markuksen ammatin kautta saadut apukädet. Järjestyksenvalvojat vastasivat yleisestä turvallisuudesta, jos jotain sattuisikin.

Varman päälle on päätetty pelata.

Fiilis sytyttää halun jatkaa

Tarina eräästä joulutapahtumaan palkatusta hevosesta kärryineen on veikeää kuunneltavaa. Paikallinen vartijayritys oli ryhtynyt sponsoriksi, jonka johdosta kaksi vartijaa oli turvannut konin, ja sitä ihmettelemään tulleiden lapsosten selustaa, näiden kiertäessä ympäri kylää. Tuo mieleen ison maailman poliisisaattueet, ja kyse on kuitenkin vapaaehtoisvoimin rakennetusta juhlasta.

Erinäisiä sponsoreita on jo talliin hankittu tulevaisuutta varten, joten kaksin käsin ei painoa tarvitse enää kannatella.

Pääsylippuja ei kuitenkaan ruveta myymään mistään hinnasta.

Mistä voimat vaivannäkemiseen vuosi vuoden jälkeen? Koska rahallista kompensaatiota tehdystä työstä ei pyydetä, saatikka halutakaan, täytyy palkinnon syntyä jostakin aineettomasta.

’’Kyllä se on se fiilis mikä aina syntyy. Ja se että ihmiset ylipäätänsä tulee. Me törmätään yleensä aina käsitykseen, että kaikki maksaisi aina jotain. Se että ihmiset ovat yllättyneitä siitä, että ei aina tarvitsekaan euroja tuoda. Siltikin voi pitää hauskaa yhdessä’’, Minna avaa tekemisen taustalla olevaa filosofiaa.

Palkkiona aitoa iloa

Alueella sijaitsevat koulut ovat ehdottaneet yhteystyötä, mutta tarjouksista ollaan ystävällisesti kieltäydytty.

’’Sinänsä hieno idea, ja oltaisiin tietenkin haluttu auttaa niitä. Mutta niillä on jo esimerkiksi niitä koulumyyjäisiä omastakin takaa, niin me haluttiin pitää toimintamalli sellaisena, että ei tarvitse rahaa saadakseen sen mokkapalan. Että se ei maksa tulijoille mitään’’.

Kävijäkunnan aito ilo ja vilpittömyys toimivat palkkioina. Lasten iloisuus ja aito palaute tuovat syvästi lämmittävän tunteen.

Ohjakset omissa käsissä

Kaupungilta tukea ei pyydetä. Auttavat kädet ja avustukset saadaan paikallista yksityisyrityksiltä, usein pienyrittäjiltä. Alussa kaikki maksettiin omasta pussista.

’’Kaupunki tai mikään tällainen ei tue, koska pitäisi vähintään olla joku rekisteröity yhdistys taustalla. Sitten voisi saada. Muuten ei, vaikka tekisi miten isosti’’, selittää Minna asiantuntevasti.

Taustalla piilee ajatus kontrollin säilyttämisestä. Ylimääräisiä välikäsiä halutaan vältellä. Luova prosessi halutaan pitää omissa käsissä. Kun vapaaehtoisia on tullut mukaan kuvioihin enenevissä määrin, on myös syntynyt halukkuutta omien muutosideoiden esittämiseen.

’’Siitä tulee helposti sellainen sekametelisoppa. Nytkin tämä Halloween-juhla oli aika iso juttu, niin sitten me sanottiin, että tervetuloa, mutta ei me oteta sellaisia, ketkä lähtee hirveästi muokkaamaan sitä. He voivat tehdä sitten omansa. Kyllähän maailmaan mahtuu paljon toimintaa’’.

Meidän yhteinen asia

Toiminta halutaan pitää oman kylän juttuna. Meidän yhteisenä asiana. Toiminnan yllättävä kasvu tulee vieläkin yllätyksenä, mutta laajenemista yli Riskupuiston rajojen jarrutellaan vielä. Resurssit eivät riitä.

’’Kyllä me mietittiin yhtä metsäpalstaa, jossa saisi tosi makeat halloweenpippalot järkättyä esimerkiksi. Todettiin kuitenkin, että tässä lokaatiossa tapahtuva toiminta on se meidän juttu’’, toteaa Minna loppuun.

Vuonna 2019 alkanut yhteinen matka kasvaa pituutta parilla tapahtumalla per vuosi. Toivoa vain sopii, että jatkoa seuraa vielä pitkään. Kylällä ollaan jo opittu kuhisemaan, koska taas tapahtuu.

Poistuessani kohti toimitusta, mielessä pyörii Minnan toteamus: ’’Itä-Helsinki on parasta mitä on olemassa’’.

Helppo uskoa, kun sen kerran omin korvin kuuli.