Laaja näyttely tuo esiin suunnittelijaparin monipuolista esinemuotoilua

Helsingin Taidehallissa Etu-Töölössä on käynnissä muotoilijapariskunta Aino ja Alvar Aallon laaja näyttely. Aallot – Aino ja Alvar keräilijän silmin alkoi 10.9. ja jatkuu 23.10. asti. Kyseessä on maailman suurin yksityinen Aalto-kokoelma. Keräilijä Pertti Männistö on kartuttanut  näyttelyssä nähtävää kokoelmaa 1990-luvulta lähtien, joka käsittää yhteensä yli tuhat esinettä. Männistö on tutkinut huonekalujen ja valaisimien yksityiskohtia ja nämä tiedot ovat tehneet hänestä kysytyn Aalto-asiantuntijan. Näyttely sisältää runsaasti prototyyppejä sekä muita harvinaisuuksia.

Sarjatuotannon laajentuminen ja kalusteiden sirompi mittakaava olivat osa 1920-luvulta 1970-luvulle asti kestänyttä yhteiskunnallista ja rakennusteknistä kehitystä, jonka aikana Aallot tekivät tunnetuimmat esineensä kuten Paimion parantolaan tehdyn Paimio-tuolin, maailmankuulun Aalto-maljakon sekä lukuisia valaisimia. 

Alvar Aallon Paimion parantolaan suunnittelema Paimio-nojatuoli vuodelta 1928 Kuva: OONA GRÖNQVIST

Aaltojen perustaman Artek Oy:n tehtävänä oli tehdä huonekaluja, jotka toimivat ja joita mahdollisimman moni voisi ostaa. Heti näyttelyn ensimmäisessä huoneessa on iso kokoelma Artekin kolmijalkajakkaroita eri vuosikymmeniltä. Tämän lisäksi näyttelyssä huomiota herättää koko seinän levyinen vitriini täynnä Aaltojen yhdessä muotoilemia lasiesineitä sekä lähes 50 kattovalaisimen kokoelma, jolle on varattu kokonaan oma tila.

Aallot suunnittelivat myös lukuisia valaisimia elämänsä aikana Kuva: OONA GRÖNQVIST

Taidehallissa näyttelyvalvojana työskentelevä Anna kertoo näyttelyn olleen tähän mennessä menestys.

  • Näyttely on ollut todella suosittu. Kävijöitä on ollut arkena noin 500 päivässä, viikonloppuisin jopa 800.