Miten lemmikit viettävät lomamme?
Koirat ovat suomessa suosituin lemmikkieläin ja suosio vain kasvaa vuosi vuodelta. Taloustutkimuksen mukaan koiria oli vuonna 2023 yli 800 000. Toiseksi eniten lemmikkeinä on...
Tyypillinen päivä eläinsairaalassa
Pitäjänmäessä sijaitseva Mevet on yksi Suomen ensimmäisistä yksityisistä eläinsairaaloista, joka perustettiin 1974. Pääkaupunkiseudulla on yhteensä viisi päivystävää eläinsairaalaa. Helsinkiläisillä on lemmikkeinään seura- ja harrastuseläimiä...
Kirjamessuilla on lapsille paljon koettavaa
Helsingin Messukeskuksessa järjestetään 26.–29. lokakuuta Kirjamessut jo 23. kerran. Kirjamessuilla käy vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kirjauutuuksien lisäksi myynnissä on hyllykaupalla tuttuja suosikkikirjoja. Satojen ohjelmanumeroiden...
Korttelikino Rivierassa yhdistyy baari ja leffateatteri
Suomen vanhin elokuvateatteri avattiin vuonna 1909 nimellä Olympia. Nykyisin se toimii Finnkinon Maxim-teatterina Kluuvissa. Myöhemmin Helsinkiin on avattu persoonallisia pienempiä korttelikinoja kuten Kino Engel...
Lapinlahden sairaalan vilkas marraskuu
Lapinlahden sairaala-alue on täynnä elämää marraskuussa, vaikka piknikporukat ovat kadonneet puistosta. Sairaalan tiloissa toimivat yhteiskunnallinen yritys, mielenterveyttä edistävä Lapinlahden Lähde sekä yrittäjille ja...
Stand up – kylmän marraskuun piristys
Viime keskiviikkona Kallion On the Rocksissa järjestettiin jälleen Stand up -sirkuksen open mic -keikka. Stand up -sirkuksen open mic -tapahtumia järjestetään On the Rocks:in...
Lävistysten suosio jatkuu, nyt paluun ovat tehneet 90 -luvun suosikit
Suomalaiset ovat käyttäneet lävistyksiä jo useita vuosia, mutta kuinka suosittuja lävistykset nykyisin ovat ja mihin niitä otetaan? Lähdin selvittämään tätä Underground Storeen Helsingin Kalevankadulle,...
Jokereiden kannattajat täyttivät metron punakeltaisin värein
Helsingin Jokerit kohtasi Mestis-sarjan viidennessä ottelussa Iisalmen Peli-Karhut. Ottelu pelattiin eilen 31. maaliskuuta evakossa Espoon Metro Areenalla Helsingin jäähallissa järjestettävien muodostelmaluistelun MM-kisojen takia. Lähdin...
Jaksammeko uskoa parempaan? Näin YK:n päivää vietettiin Helsingissä
Yhdistyneet Kansakunnat perustettiin vuonna 1945 tavoitteenaan luoda maailma, jossa ihmiset eläisivät tasavertaisina ja hyvinvoivina, ilman väkivallan ja sodan uhkaa. Kun maailmassa kuohuu, on ihmisten...
Näin teet sisällöntuotantoa yritykselle
Sisällöntuotanto sosiaalisessa mediassa koostuu useista vaiheista. Sisällöntuotannon luominen asiakkaalle vaatii huolellista suunnittelua ja yhteistyötä. Selvitä asiakkaan tarpeet, määrittele kohderyhmä, luo monipuolista sisältöä, aikatauluta julkaisut ja...
















