Titanique musikaaliparodia upposi täysillä mieleni syvyksiin. Se on loistavaa huumorin ja musiikin iloittelua. Ei siis sopivaa materiaalia tosikoille, eikä musiikin vihaajille.

Musiikkia, musiikkia, musiikkia!

Titanique sai ensi-iltansa vuonna 2017, jolloin se tehtiin yhden illan kabareeparodiaksi Los Angelesissa. Esitys ei kuitenkaan jäänyt yhteen iltaan, sillä siitä tuli hitti, jota on nyt esitetty New Yorkissa, Chicagossa, Sydneyssä, Montrealissa, Torontossa, Lontoossa sekä Pariisissa ennen Riihimäen Teatterin Suomen kantaesitystä 18.9.2025 ja Aleksanterin Teatterin ensi-iltaa 25.9.2025. Tammikuussa esitys siirtyy Tampereen Komediateatteriin.

Titanique on humoristinen ja leikillinen musikaaliparodia, joka sekoittaa vuoden 1997 menestyselokuvan Titanicin Céline Dionin musiikkiin. Esitys on todellinen jukebox, jossa Dionin hittikappaleet kuten My Heart Will Go On ja All By Myself saavat komediallisen merkityksen.

Musikaalin lähtökohtana on se, että Céline Dion kaappaa Titanic-museon kierroksen ja väittää selvinneensä laivan uppoamisesta. Katsojat saavat kuulla hänen versionsa siitä, mitä Jackille, Roselle ja muille hahmoille todella tapahtui uppoamisiltana.
Esityksessä kuullaan popkulttuuriviittauksia, nähdään monen tyylistä huumoria ja jopa improvisaatiota.

Jos pidät Titanic-elokuvasta, Céline Dionin musiikista ja röyhkeästä komediasta, niin Titanique on kuin varta vasten sinua varten tehty.

 

Lavalla: Maija Siljander, Tuomas Korkia-Aho, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Ushma Olava, Jon-Jon Geitel ja Hanna Kaila
Käsikirjoitus: Marla MindelleConstantine Rousouli, Tye Blue
Musiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell

Ohjaus: Olka Horila

Ensi-illan avaussanat kertoi ohjaaja Olka Horila.

Musikaalin käsiohjelma: Tervetuloa | Titanique-musikaali

Tuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri
Esitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa

Esitykset:
Riihimäen Teatteri 18.9. – 15.11.2025
Aleksanterin Teatteri 25.9. – 13.12.2025
Tampereen Komediateatteri 15. – 31.1.2026

Teksti ja kuvat: Niina Sinén

Edellinen artikkeliSyksyn vihreillä – uuden rakkauden kynnyksellä
Seuraava artikkeliPerhe, peli, perintö