Perhe, peli, perintö

Rönnholmin suvussa koripallo on kulkenut isältä pojalle jo kolmessa polvessa. Isoisä Kari pelasi aikanaan SM-tasolla, Jarkko on ollut mukana suomalaisessa koripallokulttuurissa eri rooleissa, ja nyt Thomas tavoittelee paikkaansa korisliigassa.

Koripallo on ollut Rönnholmien perheessä enemmän kuin harrastus. Isoisä Kari Rönnholm pelasi koripalloa sen kulta-ajalla. Hänen joukkueensa, Työväen Mailapojat, voitti SM-hopeaa vuonna 1965. Vuosina 1965–1974 hän edusti Tapiolan Honkaa, voittaen viisi mestaruutta, hopean, pronssin ja kaksi cup-mestaruutta. Rönnholm oli SM-sarjan toiseksi paras pistemies kausilla 1968–1969 ja 1970–1971.

– Hän oli äärettömän kova taistelija ja joukkuehengen luoja,  Jarkko Rönnholm kertoo.

 Kari menehtyi vuonna 1988 vain 43-vuotiaana. Tuolloin Jarkko oli vasta 12-vuotias.

– Isä oli ärettömän välittävä ja osallistava, ja oli aina hyvin kiinnostunut siitä, mitä tein. Hän kannusti kyllä esimerkiksi liikkumiseen ja u u urheiluun tosi paljon.

Jarkko kertoo, ettei häntä koskaan pakotettu harrastuksiin. Hän sai itse kokeilla eri lajeja ennen kuin löysi koripallon.

– Mulla ei ikinä ollut mitään semmoista, että mua olisi patistettu mihinkään harrastukseen. Mä oon aina saanut oikeastaan sen itse valita ja mä oon kokeillut jalkapalloa, jääkiekkoa, pesäpalloa ja yleisurheilua. Varmaan pingistäkin kävin testaamassa ennen kuin lopulta sitten päädyin koripalloon, Hän sanoo.

Koripallo vei mukanaan.
– Jossain vaiheessa piti alkaa tehdä valintoja. Ja sitten se tietyllä tavalla viimeisenä mukaan tullut koripallo, niin se oli sitten se, mistä huomasin, että tämä on se, mitä itse haluan tehdä, Jarkko muistelee.

 Nuoruudessaan Jarkko tähtäsi ammattikoripalloilijan uraa isänsä jalanjäljissä. Jarkko pelasi itse kaksi kautta ykkösdivisioonassa.  Hän ei jatkanut pelaajana SM-tasolle asti, mutta hänen roolinsa suomalaisessa koripallossa on ollut silti keskeinen. 

Tärkein asia mitä koripallo on Jarkon elämään antanut on ihmiset ja yhteisö.

Jarkko toimii nykyään Suomen Koripallomaajoukkueen Kannattajat ry:n, eli Susijengi-fanien yhdistyksen, varapuheenjohtajana.  Yhdistys perustettiin vuonna 2013 ja siitä on kasvanut Suomen toiseksi suurin faniklubi.  Jarkon mukaan Susijengin fanien toiminnassa parasta on juuri tämä yhteisöllisyys. 

– Koripallon kautta oon saanut mun parhaat ystävät elämään. Se on avarakatseinen ja avoin yhteisö, johon kuka tahansa on tervetullut. Se antaa äärettömän paljon kyllä ihmiselle, Jarkko sanoo.

Hänen mukaan suomalaiset fanit ovat maailman parhaita.

Susijengin fanikulttuurissa on jotain, mikä erottuu muista. Muilla faneilla maailmalla saattaa kuulua katsomossa kovempaakin meteliä ja hienompia lauluja, mutta Suomessa erityistä on se, miten läheinen ja välitön suhde syntyy fanien ja joukkueen välille. 

– Nytkin kun pelattiin Euroopan mestaruuskisoja, niin sekä Tampereella että Riikassa järjestettiin fanitapaamisia. Ja kun seuraa pelaajien kommentteja, niin joka käänteessä tuodaan esiin kuudennen pelaajan merkitys. Mä väitän, että tällaista yhteyttä ei ole missään muussa maassa pelaajien ja fanien kesken. Ja sen takia me ollaan maailman paras faniporukka.

Jarkolla on jalassaan tatuointi, joka muistuttaa hänen isästään. Idea sai alkunsa 70-luvun iltapäivälehdissä julkaistuista urheilijoiden karikatyyreistä. Myös hänen isästään oli tehty tällainen piirros. 

– Mun isästäkin on semmoinen karikatyyri tehty. Ja sitten sen pohjalta mulla oli aina ollut mielessä, että olisi hienoa, että mä saisin isäni ikuistettua jotenkin nahkaan, Jarkko kertoo. 

Piirros päätyi lopulta tutulle tatuointitaiteilijalle, joka vakuutti sen onnistuvan. Nyt kuva kulkee mukana hänen ihossaan, muistona isästä.

Rönnholmin perheen sukupolvien mittainen koripalloharrastus saa jatkoa Jarkon pojan, Thomas Rönnholmin, kautta. Thomas pelaa nykyisin Salon Vilppaassa laitahyökkääjänä numerolla 11. Hän edustaa perheen kolmatta sukupolvea, joka tavoittelee lajissa menestystä kilpatasolla. Ennen koripalloon sitoutumista Thomas ehti kokeilla myös jääkiekkoa ja jalkapalloa, mutta kiinnostus kääntyi lopulta koripallon puoleen.

Hän kävi vuoden koriskoulua, ja kun seuraavalle kaudelle piti muodostaa joukkue, Jarkko päätti ryhtyä valmentajaksi. Mukaan tuli myös entinen olympiakorkeushyppääjä Erkki Niemi, jonka pojat pelasivat samassa ryhmässä. Yhdessä he opettivat pojille liikettä ja pelin perusteita. Ryhmässä oli lahjakkaita pelaajia ja porukka pysyi pitkään koossa. Vuosien aikana moni heistä nousi korkealle: osa päätyi SM-sarjaan, jotkut ykkösdivisioonaan ja muutamalla oli jopa maaotteluedustuksia. Jarkko myöntää, että perheen tuki ja oma tausta vaikuttivat siihen, että Thomaksen lajiksi valikoitui koripallo.

Jarkko kuvaa suurta ylpeyttä siitä, että hänen poikansa on löytänyt  paikkansa  koripallon parissa. Hän sanoo toivovansa ennen kaikkea, että oma lapsi pärjäisi hyvin ja löytäisi oman polkunsa elämässä. Myös hänen isänsä olisi varmasti iloinnut siitä, että liikunnallinen elämäntapa jatkuu jo kolmannessa sukupolvessa. Ja olisi ylpeä niin Thomaksesta kuin Jarkosta. 

 – Jos multa kysytään, että minkä takia aloitin koripallon, vastaan siihen aina, että iskä pelasi silloin kun olin pieni ja sitä kautta itse innostuin. Myöhemmin kun olen kuullut ja ymmärtänyt isoisän uraa ja mitä hän on tehnyt, niin on tullut  hieno fiilis, että oma isoisä on ollut aikanaan huippupelaaja. On hienoa olla kolmannen polven koripalloilija, Thomas Rönnholm kertoo.

Thomaksen omat  ensikosketukset koripalloon alkoivat jo pienenä kun hän oli oman isänsä kanssa treeneissä mukana. Nyt 22-vuotiaana hän tavoittelee paikkaa vakiokokoonpanossa korisliigassa. Hänen haaveenaan on myös päästä kokeilemaan siipiään Euroopassa ja pelata siellä ainakin yksi kausi. 

Kun Thomakselta kysytään hänen idoliaan tai esikuvaansa, hän ei mainitse yhtäkään kuuluisaa koripalloilijaa. Hänelle tärkein esikuva on aina ollut oma isä. Vaikka lempipelaajia löytyy, ei yksikään heistä nouse samalle tasolle. Isän merkitys hänen pelaamisen taustalla on yhä vahva.

Teksti: Jasmin Neesham

Kuvat: Rönnholmien kotialbumi