Kuvat ja teksti: Iida Laaksonen
Joku katsoo minua aamun ruuhkajunassa. Minä tai vieruskaverini emme ole näkevinämmekään häntä. Hänellähän on kaksi jalkaa, joilla hän voi aivan hyvin seisoa käytävällä. Minä olin tässä penkillä ensin, ja tunnetusti vain nopeat elävät. Ei haittaa, että tuo minuun merkitsevästi katsova nainen on jo iäkäs, ja hän hiukkasen huojuu, kun juna ohittaa vaihteen ja tekee heilahtelevan äkkiliikkeen. Mummelit matkustakoot ruuhka-aikojen ulkopuolella, heillä on siihen kyllä aikaa.
Toisinaan viereeni tai jopa paikalleni pyrkivä ihminen haisee minusta pahalta. Joku on juonut aamukahvin, joku on syönyt valkosipulia ja joku on käynyt aamupesulla Chanel vitosta ryöppyävän suihkuvarren alla. Joku on ehkä levittänyt itseensä jotain muka tarpeellista lääkevoidetta, joka tuo ikävästi mieleen sairaalan, tuon kuolemanhautomon. Miettiköön jatkossa pari kertaa, millaisella mönjällä itsensä hajustaa.
Joskus joku on iljettävän kohtelias ja oikein pyytää, voisiko päästä istumaan. Pahimmassa tapauksessa pyytäjä saattaa perustella, että hänellä on jokin ongelma, jonka vuoksi on vaikea seisoa heilahtelevassa bussissa, jonka kuljettaja leikkii Valtteri Bottasta. Mitä ihmettä se minulle kuuluu, onko jonkun vaikea pysyä pystyssä? Syököön avuksi vaikka Viagraa.
Entäs sitten nämä ihmiset, jotka koettavat virittää keskustelua tyhjänpäiväisyyksistä muiden kanssa? Ensin halutaan minun paikkani ja sen jälkeen vielä tuotetaan melusaastetta, kun joku toinenkin imbesilli ryhtyy äänihäiriköksi. Sitten papatetaankin enemmän tai vähemmän koko matka Helsingistä Keravalle. Välillä jopa nauravat, keskenään vieraat ihmiset. Minä en kestä kuunnella, kun joku outolintu paasaa bursiitistaan. Hankkikoon koiran, se jaksaa älämölöä.
Ja koirista puheen ollen; sellaisiakin julkisissa liikennevälineissä näkee. Sitten pitäisi vielä niiden vieressä oleskella, ehkä jopa lattialla. Piskit saattavat jopa alkaa nuuhkia, pahimmassa tapauksessa nostavat jalkaa ja lirauttavat päälle! Merkatkoot rauhassa naapurin Manolo Blahnikit, mutta minut on jätettävä rauhaan.
Onpa minua katsottu niinkin, että voisinko mennä matkaseurani syliin. Koska reissukaverini maksaa matkastaan enemmän kuin eläkeläiset tai opiskelijat, ja hän on kiireinen ja siten Hyvin Tärkeä Persoona, on minulla hänen uskollisena kumppaninaan täydet valtuudet saada oma paikka. Sylissä pitämiseni olisi ikävää, koska saattaisin hankaloittaa kännykkäsormen toimintaa tai sitä ainoaa lyhyttä hetkeä päivässä, kun Tärkeä Persoona levähtää. Syli-intoilijat hankkikoot paremmat seisomalihakset.
Jos et vielä ymmärtänyt; mikäli haluat välttämättä istua kulkuvälineissä, hanki oma auto tai mene taksilla! Minä kuitenkin kuljetan kaikkea tärkeää, kuten kannettavan tietokoneen, lompakon, hiusharjan, pari viikkoa vanhan sanomalehden, homehtuneen karjalanpiirakan ja kuntosalilta vahingossa mukaan eksyneet väärän ihmisen pikkuhousut, joista tuli kerran kotona riitaa. Sinä kannat mukanasi vain halua viedä minun paikkani! Olen myös Marimekko, Vuitton, Adidas tai Halti, sinä taas ihan tavallista, vaaleaa tai tummaa perusnahkaa.
Kuvat ja teksti: Moonareetta Miettinen
Menetin isäni kesäkuussa vuonna 2015. Syynä oli syöpä, joka huomattiin aivan liian myöhään. Kaikki mahdolliset hoidot kokeiltiin, mutta mikään ei tehonnut enää. Olin niin nuori, etten ymmärtänyt tilanteen vakavuutta ennen kuin oli liian myöhäistä. Muiden minun ikäisteni jännittäessä yläkouluun siirtymistä minä valmistauduin hautaamaan isäni.
Ikävöin aikaa, kun isänpäivä oli itsestäänselvyys. Lahja ostettiin edellisenä päivänä ja kortti piirrettiin edeltävänä iltana, koska koko juhlapyhä meinasi unohtua. Vihaan, että nykyään pelkään ja ahdistelen kyseistä päivää jo kuukausia etukäteen. Kauppojen hyllyt tuntuvat pilkkaavan korteillaan ja lahjaideoillaan. Kyyneleet nousevat silmiin, kun vahingossa lukee “maailman paras isä” -tekstin onnittelukorttien kannesta.
Isänpäivä ei enää merkitse aamupalan valmistamista, naurua ja perheaikaa. Juhlapyhä sisältää nykyään hautausmaan, kynttilän ja lukuisat kyyneleet. Päivän haluaa viettää peiton alla, piilossa maailmaa, jossa muut juhlivat isäänsä. Sosiaalista mediaa ei uskalla edes avata lukuisten isänpäiväjulkaisujen pelossa, ulos ei halua katsoa, ettei vahingossakaan näe onnellisia, juhlivia, perheitä.
Isänpäivä tuntuu epäreilulta. Masentaa, itkettää ja vihastuttaa. Tuntuu pahalta, on vain niin kova ikävä. Samaan aikaan tunteet myllertävät, mutta samalla on liian turta tuntemaan mitään. Tekee mieli huutaa ja raivota, mutta se ei auta mitään, sillä isä on poissa eikä tule enää takaisin.
Eniten raivostuttaa muiden ihmisten valitus, kuinka rankkaa on, kun pitää mennä juhlimaan isänpäivää vanhemmille. Tuntuu niin epäreilulta, että joillekin on rankkaa viettää aikaa isänsä kanssa, kun itse tekisi mitä tahansa saadakseen edes pienen hetken oman isän kanssa.
Pahalta tuntuu myös kaikki elämän tärkeät hetket ja kokemukset, kun tietää, että isä ei ollut tai tule olemaan mukana juhlistamassa niitä. Tuntuu pahalta se, ettei uusia muistoja pääse enää syntymään.
Isänpäivän tienoilla osa ihmisistä kokee tarpeen yrittää piristää, mikä on ihan ymmärrettävää. Yrittää saada surevan ihmisen ajatukset muualle. Se ei kuitenkaan toimi, sillä sureva henkilö ei halua unohtaa. Vaikka isäni on kuollut, haluan silti juhlistaa isääni. Viettää isänpäivän muistojen kanssa ja sytyttää sen kynttilän. Itkeä ja surra sekä hymyillä ja kaivata. Tuntea sen kivun ja katkeruuden, koska suru kertoo, että on menettänyt jotain tärkeää. Tavallaan totta kai tuntuu pahalta, ettei kaipuu ikinä lopu, mutta toisaalta ei sen haluakaan loppuvan.
Isänpäivä ei tietenkään ole ainoa päivä, jolloin nämä tunteet nousevat pintaan. Tuntemukset heräävät myös esimerkiksi syntymä- ja kuolinpäivinä, jouluna, silloin kun joku tietty biisi tulee radiosta sekä ihan vain yhtäkkiä ilman mitään varoitusmerkkejä. Isänpäivä vain on kalenterissa joka vuosi, siihen osaa omalla tavallaan jo ennalta varautua ja siitä puhutaan useita viikkoja etukäteen.
Olen onnellinen, että sain juhlia 12 isänpäivää konkreettisesti isäni kanssa. Olen kiitollinen niistä muistoista ja valokuvista, joita niiden vuosien varrella kertyi.
Hyvää isänpäivää isä, mulla on ikävä.
Teksti: Sandra Ylinen
Kuva: Ramona Koskitie-Ylinen
Jukka Jalosen viimeinen kausi Leijonien päävalmentajana käynnistyi mallikkaasti, kun Leijonat nappasi EHT-turnauksen avauspelissä voiton Sveitsiä vastaan lukemin 4–0. Juhlatunnelmiin päästiin jo ennen peliä Suomen Jääkiekkomuseon aatelointiseremonian myötä.
Tampereen Nokia Arenalla oli torstaina 9. marraskuuta syytä juhlaan, kun Leijonat nappasi turnauksen avausvoiton komein lukemin 4–0. Avainpelaajia olivat nollapelillään maalivahti Christian Heljanko sekä hattutempun Sveitsin verkkoon takonut Antti Suomela.
“Kiva, että tuli nollapeli, mutta kyllä se aina hyvän joukkueen vaatii. Hyvin puolustettiin ja blokattin vetoja”, summasi Liigassa Tapparan maalia vartioiva Heljanko.
Vaikka peli oli vakuuttavaa, löysi päävalmentaja Jalonen myös parannettavaa lauantain Tšekki-peliä varten.
“Syöttöpelin ja kiekollisen pelaamisen laatua pitää parantaa. Siinä ei niin hyviä oltu, kuin mitä voitaisiin olla. Ainahan virheitä tulee, mutta vähän liikaa oli hätäisiä ratkaisuja”, Jalonen totesi pelin jälkeen.
Jäähyjä jaettiin pelissä harvinaisen vähän, eikä Suomi päässyt testaamaan ylivoimaansa ottelussa kertaakaan.
“Aika harvinaista, ettei pääse pelaamaan ylivoimaa kertaakaan. Harjoituksissa se (ylivoima) on kyllä toiminut, joten uskon että se toimii myös lauantaina”, summasi Jalonen.
Peli alkoi arvokkaalla seremonialla, kun Hall of Fame-kunniagalleriaan Jääkiekkoleijoniksi aateloitiin pelaajat Mikko Eloranta, Tuukka Mäntylä ja Janne Pesonen, valmentaja Jukka Rautakorpi, sekä erotuomari Timo Favorin ja vaikuttaja Heikki Hietanen.
“Todella kiitollinen olo. Poikani kysyi, joutuuko isä nyt museoon? Totesin, että jatketaan nyt hetki vielä hommia”, kertoi kiitospuheessaan Liigassa eniten otteluita päävalmentajana luotsannut Jukka Rautakorpi.
EHT-turnaus jatkuu Leijonien osalta lauantaina 11. marraskuuta, kun vastaan asettuu avausottelunsa Ruotsia vastaan voittanut Tšekki.
Teksti: Veera Kasila
Kuvat: Juuso Petäjäsuo
Reuters-instituutin Uutismedia verkossa -tutkimuksen mukaan 18-24 -vuotiaat nuoret aikuiset ovat vähemmän kiinnostuneita uutisista kuin vanhemmat ikäluokat. Kysyimme helsinkiläisnuorilta, seuraavatko he uutisia, minkälaiset uutiset kiinnostavat ja tuleeko uutisia välteltyä.
Ylen nuorten uutistoimitus aloitti alkuvuodesta 2021. Se tekee sisältöjä lapsille, nuorille ja alle 30-vuotiaille nuorille aikuisille. Kysyimme toimituksen päällikönä toimivalta Kirsi Teräväiseltä, miksi kaikenikäiset tarvitsevat uutisia ja mikä kohderyhmää kiinnostaa.
Kutsuimme kaksi uutisten ammattilaista keskustelemaan Kaupunki.TV:n livelähetykseen. Jari Valtee toimii Ylen nuorten uutistoimituksen tuottajana ja Sipe Myllyniemi Iltalehden monimediatoimittajana keskittyen erityisesti IL-palat -videosisältöihin.
Mikä on heidän mielestään olennaista nuorille aikuisille suunnatuissa uutissisällöissä ja mitä tällä hetkellä tehdään?
Katso tallenne lähetyksestä alta.
Kuvat: Miia Kilpiö
Teksti: Pia Viinamäki
Tapanilan Mosahallissa oli sunnuntaina 5. marraskuuta railakas tunnelma, kun lukuisista julkkiksista koostunut All Stars -joukkue saapui EräViikinkien junioreiden vieraaksi. Tähdistöjoukkueessa pelasivat mm. Esa Tikkanen, VilleGalle, Juha Tapio, Mikko Peltola, Amanda Harkimo ja monet muut julkisuudesta tutut henkilöt. Ottelua oli seuraamassa täysi yleisö – noin 400 katsojaa.
Katso VilleGallen erätaukohaastattelu alta.
Tapahtuma jatkumona koulukiusaamisen vastaiselle työlle
Tapahtuma järjestettiin Helsingin EräViikinkien aloitteesta yhdessä Koulukiusaamista vastaan -hyväntekeväisyysjärjestön kanssa. Yksi tapahtuman järjestäjistä ja järjestön jäsenistä, Toni Nyström, on ollut jo useamman vuoden mukana edistämässä koulukiusaamisen vastaista työtä ja osallistunut erilaisiin tempauksiin lasten ja nuorten hyväksi.
Tuoreimpana tekona syyskuussa Nyström pyöräili yhdessä tiiminsä kanssa Hangosta Nuorgamiin pysähtyen matkalla isoimpien kaupunkien kouluille puhumaan koulukiusaamisesta. Myös silloin kerättiin samalla varoja Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Sunnuntain tapahtuma oli jatkumoa syyskuun tempaukselle. Nyström oli mielissään onnistuneesta tapahtumasta.
Katso Nyströmin haastattelu alta.
3×20 minuuttia viihdettä
Itse ottelu oli hyvin viihdepainotteinen, ja kentällä nähtiin pelin aikana mitä erikoisimpia tilanteita. Toisinaan kentällä oli useampia pelipalloja ja toisinaan kentälle rynnittiin useamman kentällisen voimin. Selostaja Jani ”Jantta” Alkio huolehti paikan päällä värikkäiden ottelutapahtumien selostamisesta.
Tapahtumarikas ja viihdyttävä ottelu päättyi lopulta kotijoukkue EräViikinkien voittoon lukemin 11-9. Ottelun päätyttyä myös yleisö pääsi kentälle ottamaan yhteiskuvia pelaajien kanssa. Ottelutapahtuman lämminhenkinen ja rento ilmapiiri välittyi niin pelaajista kuin kannustusjoukoistakin.
Teksti ja haastattelut: Juuso Petäjäsuo
Kuvat: Iiro Sorsa
Videokuvaus: Eemil Untamala, Iiro Sorsa
Kuvat ja teksti: Laura Henriksson
Kuvat & teksti: Teemu Kotsalo
Kuvat ja teksti: Amanda Svennblad ja Veera Kasila
