Tekoälyn käyttö musiikissa on lisääntynyt lähiaikoina paljon. Kysyimme helsinkiläisiltä mitä musiikki heille merkitsee ja mitä ajatuksia herättäisi, jos musiikki olisi tekoälyllä tehtyä. Mielipiteitä tekoälystä oli puolesta ja vastaan.
– Tekoäly on loukkaus itse elämää kohtaan. Jos huomaan että on jotain tekoälyllä tuotettua niin mä en haluu olla sen kanssa missään tekemisissä. Tekoälymusiikista puuttuu sielu. Tekoäly ei voisi ikinä korvata sitä mitä muusikko on koko elinikänsä tehnyt biisin teon eteen, Tomi sanailee.
KUVA: NIINA SINÉN
Kun kysyimme ihmisiltä mitä musiikki heille merkitsee, niin moni vastasi sen olevan elämäntapa. Joillekin se on työ tai rakas harrastus. Musiikki on ylipäätään ihmisille erittäin tärkeä asia, se on tapa käsitellä tunteita ja tapahtumia. Jotkut sanoivat sitä myös luovuuden muodoksi.
– Musiikki on ollu mulle sellanen suojaviltti minun ja pahan maailman välissä. Selviytymiskeino. Musiikki on myös työ, eli aika paljon. Joskus tuntuu, että vähän liikaakin, Ville Valo kertoo.
–Elämäntapa. Olen tehnyt artisti uraa vuodesta 2009. Musiikki merkitsee minulle kaikkea. Elätän sillä itseni, Larry Peninsula toteaa.
KUVA: NIINA SINÉN
– Se on se syy miksi olen tässä. Mietin, onko se se juttu mistä minut muistetaan kun en enää täällä ole, Jyrki69 pohtii.
KUVA: SANNI PENNANEN
Kun kysyimme, mistä ihmiset löytävät uusia biisejä, niin yleisin vastaus oli Spotify. Spotify tekee algoritmien mukaan ihmiselle räätälöityjä listoja aiemmin kuunneltujen kappaleiden perusteella. Uutta musiikkia löydetään myös paljon kavereiden kautta. Myös sosiaalinen media ja musiikkilehdet nousivat esille.
– Kavereiden kautta. Kaveri saattaa kertoa, että on ollut katsomassa jotain älyttömän hyvää keikkaa ja sitten sitä kautta, Ville Valo mainitsee.
– Suoratoistopalvelut heittää vinkkiä. Levykauppakin lähettää vielä meilejä, Jyrki69 selvittää.
Mitä mieltä ihmiset olivat siitä, jos tekoäly olisi musiikin takana? Onko sillä merkitystä kuka kappaleen on tehnyt?
– Hmm. Haluaisin ajatella että välitän, mutta en rehellisesti sanottuna tiedä erotanko sitä, onko se tekoälyllä tehty vai ei, Helka Taavila kuvailee.
KUVA: NIINA SINÉN
– On sillä syvempi merkitys, kun tietää että sen on joku ihminen itse tehnyt. Tekoälyn tekemä musiikki kuulostaa pelottavan aidolta. Pidän itse siitä, että kappale on ihmisen tekemä, Larry Peninsula kertoo.
– Tanssimusassa sitä ei osaa edes sanoa, Jyrki69 sanoo.
Kaupunkitv:n suorassa lähetyksessä keskusteltiin tekoälyn käytöstä musiikin tekemisessä 24.10.2025 klo 13.
Linnanmäen Iik!week onnistuu pelottelussa – jopa liiankin hyvin. Aitojen säikähdysten vastikkeeksi kokemus jäi kuitenkin ontumaan. Vaikka kauhukohteet ja esiintyjät olivat huippuluokkaa, korkea hinta ja viimeistelemätön kokonaisuus jättivät toivomisen varaa.
Ensimmäinen säikähdys tuli jo jonossa, kun pelle ilmestyi eteeni. Hahmoja oli paljon ja maskeeraus oli onnistunutta. Pidin siitä, että jokaisilla hahmoilla oli omat alueensa, kuten zombien Zombimarket. Kokonaisuus tuntui hallitulta, vaikka hahmoja olisi voinut olla enemmänkin.
Saavuimme paikalle heti tapahtuman alkaessa kello 16, jolloin oli vielä valoisaa. Silloin tunnelma ei ollut kovin pelottava, mutta pimeän tullen ympäristö muuttui ja hahmot pääsivät oikeuksiinsa.
Kävijöitä oli paljon, enimmäkseen lapsia ja nuoria. Yllätti, että osa lapsista oli paikalla ilman aikuista ja he vaikuttivat liian nuorilta tähän kokemukseen. Linnanmäen ikärajat selittävät osan: alueelle suositus on 12 vuotta, useimpiin kohteisiin 15 ja intensiivisimpään 18 vuotta. Vaikka lastenlaitteet olivat suljettuna, nuoremmat pääsivät alueelle, jossa hahmot saattoivat olla liikaa. Monille ilta oli hauska ja energinen, mutta oma kokemukseni oli ristiriitainen. Ensimmäisessä kauhukohteessa sain kunnon säikähdyksen ja aloin jopa itkeä, mikä kertoo siitä, että kohde oli oikeasti pelottava.
Kauhukohteita oli viisi. Ne olivat monipuolisia ja huolellisesti toteutettuja. Hahmoihin ja lavastuksiin oli panostettu, mutta muu alue jäi vaatimattomammaksi. Koristeita oli vähän ja teemaruokaa niukasti. Horror-hodarit ja haamuhattarat tuntuivat yksittäisiltä tempauksilta, eivät osalta laajempaa teemaa.
Sunnuntaina jonoja oli vähemmän kuin odotin, mikä teki liikkumisesta helppoa. Silti rannekkeen hinta tuntuu korkealta suhteessa tarjontaan.
Iik!week onnistui tärkeimmässä – se pelotti. Pienillä parannuksilla siitä voisi tulla vielä huomattavasti vaikuttavampi elämys.
Kauneusklinikat, botox-arvonnat ja täyteainepisteet vetivät puoleensa nuoria tyttöjä, kun taas aidosta hyvinvoinnista ja mielen tasapainosta puhuttiin vain harvoilla messuosastoilla. I love me -messut herättivät kysymyksen siitä, mitä itsensä rakastaminen oikeastaan tarkoittaa.
Kävin elämäni ensimmäistä kertaa I love me -messuilla. Tapahtuma on Pohjois-Euroopan suurin kauneus- ja hyvinvointitapahtuma, mutta todellisuudessa se tuntui ostoskeskukselta, jossa ihmiset kuluttivat itseään paremmiksi.
Jokainen messuosasto tarjosi alennuksia, ilmaistuotteita ja loputonta ostettavaa. Viesti oli kaikkialla sama: näytä paremmalta, tunteaksesi olosi paremmaksi. Kauneus oli kulutusta.
Med spa -pisteitä oli useita. Moni niistä tarjosi pistoshoitoja heti paikan päällä. Yhdellä oli jopa onnenpyörä, josta pystyi voittamaan botoxia. Edessäni seisoi joukko nuoria tyttöjä, monet heistä selvästi yläasteikäisiä. Yksi heistä voitti pääpalkinnon: botox-hoidon omavalintaiselle alueelle. Kun työntekijä kysyi hänen ikäänsä, tyttö vastasi täyttäneensä 18 vuotta pari viikkoa aiemmin.
Messuilla liikkui valtavasti nuoria tyttöjä kaikkien näiden botoxia ja täyteaineita tarjoavien pisteiden keskellä. On kuitenkin hyvä muistaa, että nämä ovat lääketieteellisiä hoitoja, joihin liittyy toipumisaikaa ja riskejä.
Tyttö, joka voitti botox-palkinnon, kertoi työntekijälle, ettei ollut koskaan edes harkinnut botoxin ottamista. Oli selvää, että hän oli vielä teini-ikäinen, ja toivoin vilpittömästi, ettei hän lopulta mennyt hoitoon. Ajatus siitä, että hänen kasvoihinsa ruiskutettaisiin neurotoksiinia hetken mielijohteesta messukeskuksessa, tuntui kamalalta.
Kauneuden tavoittelusta on tullut suorituskeskeistä. Käytävillä jonotettiin laitteisiin, jotka lupasivat valkaista hampaat tai kiristää ihoa. Kaikki oli välitöntä, pinnallista ja helposti ostettavaa. Kymmenet brändit, sadat tuotteet ja yksi viesti: olet melkein tarpeeksi, mutta et vielä. Tarvitset vielä tämän seerumin, tämän pistoksen, tämän laitteen.
Kauneusmarkkinat elävät epävarmuudesta. Kun ulkonäköä voi muokata yhä helpommin, raja normaalin ja liiallisen välillä katoaa. Yhä nuoremmat altistuvat ajatukselle, että itsearvostus syntyy ostamisella. Monet brändit julistavat itsehyväksynnän sanomaa ja samalla kehottavat ostamaan tuotteita, jotka lupaavat tehdä meistä “parempia.”
Lopulta ostin itsekin liikaa tuotteita, vaikka koko tapahtuma sai minut pohtimaan omaa osallisuuttani ylikuluttamisen kulttuuriin. Päädyin ostamaan kertakäyttöisiä kasvomaskeja, tekokynsiä ja ihonhoitotuotteita. Sain hetkellisen hyvän olon, mutta en kokenut rakastavani itseäni yhtään enempää.
Omat ostokseni messuilta.
Kävelin ohi MIELI ry:n osaston. Se oli lähes tyhjä. Mielenterveys ei messuilla ollut se, mikä veti väkeä puoleensa. Olisin kaivannut enemmän maanläheisiä pisteitä, kuten mielenterveyteen ja kehonkuvaan keskittyviä osastoja. Niitä kyllä oli, mutta ne hukkuivat ihmismassan ja kauneuden kulutuksen alle.
Ehkä se kertoo kaiken siitä, mitä me tänä päivänä kutsumme hyvinvoinniksi.
Pajan Pallo kisaa tällä kaudella sarjatenniksen 5. divisioonassa, mutta joukkueen päätavoitteet ovat muualla kuin huippumenestyksessä.
Pajan Pallo on Riku Rajalan ja Ilari Mettälän perustama tennisjoukkue. Idea omaan joukkueeseen syntyi sattumalta reilu vuosi sitten, kun kaksikko päätti tylsyyttään lähteä kokeilemaan tennistä. Mailoja tai aiempaa kokemusta lajista ei kummallakaan ollut, mutta se ei menoa haitannut. Molemmat innostuivat heti.
Rajala Ja Mettälä asuivat Pajan Pallon alkuaikoina kämppiksinä Työpajankadulla, josta myös joukkue on saanut nimensä. Kuvassa Riku Rajala syöttämässä.
Kilpailuhenkisinä ihmisinä tenniksestä tuli kummallekin intohimo. Lisäboostia treeneihin saatiin ottamalla mukaan valmentaja Esa Kinnunen. Kinnunen kuvailee kaksikon valmentamisen olleen vaiherikasta, Italian treenileiriä myöten. Rajala kertookin varsinaisen kisainnon heränneen nimenomaan Dolomiittien hienoissa maisemissa pelatessa.
Kaksikko tiedostaa sarjatenniksen kovan tason. Pajan Pallon tavoitteet tämän kauden suhteen ovatkin hyvin maltilliset.
– Mitä ollaan ymmärretty, niin ei me tästä lähdetä nousemaan ylöspäin, mutta mennään nauttimaan tenniksestä ja pari peliä haluttaisiin voittaakin, Mettälä kertoo.
Sarjatenniksessä kisataan miehissä kuudella ja naisissa neljällä eri tasolla. Yksi tennisottelu koostuu sekä nelin- että kaksinpeleistä. Kumpienkin määrä riippuu pelatusta tasosta. Kuvassa maailman suosituimman tennisbrändin Wilsonin maila.
Päätavoitteena liikunnan ilo
Vaikka Pajan Pallo kisaa nyt sarjatenniksessä, heidän pohjimmaiset tavoitteensa ulottuvat tenniskenttien ulkopuolelle. Kaksikko haluaakin kannustaa kaikkia urheilemaan ja jakaa liikunnan iloa, niin nuorille kuin vanhemmillekin.
– Aikuisiällä uuden lajin aloittaminen on ihan erilaista kuin lapsena, Rajala pohtii.
Tavoitteena on siis myös muistuttaa vanhempaakin väkeä siitä, että aina voi aloittaa uuden harrastuksen.
Tennistä vielä vanhanakin
Lajina tennis soveltuu hyvin myös varttuneemmille, sillä se on tutkitusti maailman terveellisin laji. Riski loukkaantumiselle on melko pieni suhteessa muihin lajeihin.
– Haluaisin joskus olla liikunnallinen pappa, joka 80-vuotiaana pelaa edelleen tennistä ja liikunnan ilo pysyisi mahdollisimman pitkään, Mettälä kuvailee.
Rajala haluaa lopuksi kannustaa kaikkia kokeilemaan tennistä matalalla kynnyksellä: Hauskaa miten on aikuisiällä löytänyt tällaisen harrastuksen, tää oon kyllä tosi kivaa!
Tenniksen harrastajia on Suomessa noin 30 000. Maailmanlaajuisesti pelaajia löytyy jopa 50 miljoonaa. Kuvassa Ilari Mettälä lyömässä kämmenlyöntiä.
Roller derby on nopeatempoinen kontaktilaji, jossa yhdistyy yhteisöllisyys, fyysisyys ja taktinen peli.
Kaksi viiden hengen joukkuetta kilpailevat ovaalinmuotoisella radalla quad-rullaluistimilla. Pelin ideana on, että kummankin joukkueen pisteidentekijä eli ”jammeri” kerää pisteitä ohittamalla vastustajan pelaajia. Puolustajat eli ”blokkerit” pyrkivät estämään vastustajan jammerin etenemistä. Tuomari valvoo pelaajien turvallisuutta ja sääntöjen noudattamista.
Helsinki Roller Derbyn pelaajia harjoituksissa. Kuva: Venla Airaksinen
Helsinki Roller Derby eli ”HRD” on vuonna 2009 Helsingissä perustettu roller derby -seura. HRD:llä on eri tasoisia ryhmiä. A- ja B-ryhmät kilpailevat kovemmilla sarjatasoilla ja kansainvälisestikin. C-ryhmässä on vasta-alkajia. Ryhmät treenaavat kaksi kertaa viikossa Viikin monitoimitalolla. Ensin vuorossa on C-ryhmä, jonka jälkeen on A- ja B-ryhmien vuoro.
Mariela ”Morso” Lampinen. Kuva: Venla Airaksinen
Mariela”Morso”Lampinen on viihtynyt lajin parissa jo 8 vuotta, hän pelaa HRD:ssa. Hän päätyi lajin pariin nähtyään mainoksen yliopistolla. Se sai hänet kiinnostumaan lajista ja ajatus harrastamisesta syntyi.
Ihanat joukkuekaverit ja ilo pelaamiseen pitävät hänet lajin parissa vielä pitkän ajan jälkeen. Lampisen mukaan joukkueessa on tilaa kaikenlaisille ihmisille ja jokainen hyväksytään omana itsenään. Hän suosittelee lämpimästi lajin aloittamista ihan jokaiselle.
Joukkueen pelaajat ovat monista eri lähtökohdista ja jokaiselle löytyy tärkeä rooli. Ei ole siis väliä onko ennestään kokemusta urheilusta tai rullaluistelusta. Lampinen kuvailee joukkuettaan ”derbyperheenä”.
Joukkueen jammerin tehtävänä on kerätä pisteitä. Jammerin tunnistaa tähdestä kypärässä. Kuva: Venla Airaksinen
Treeneissä kehitetään fyysisiä ominaisuuksia, kuten vahvuutta ja kestävyyttä. Esimerkiksi alkulämmittelyt tehdään ilman rullaluistimia. Laji näyttää rajulta ja pelaajat kaatuilevat vuorotellen maahan. Liian vaarallista se ei kuitenkaan ole. Harjoituksissa on varauduttu hyvin haavereihin ja tuomari pitää huolen sääntöjen noudattamisesta taklaamisessa.
Pelaajilla näkyy mustelmia ja taklaukset kuuluvat lajiin. Suojat ovat sen verran hyvät, että vakavia tapaturmia ei satu enemmän, kuin missään muussakaan urheilulajissa. Luistinten lisäksi pelaajilla on polvi-, kyynär-, ranne- ja hammassuojat sekä kypärä.
Polvisuojat ja rullaluistimet ovat oleellinen varustus roller derbyssä. Kuva: Venla AiraksinenAvi ”Kicks” Kauranen. Kuva: Venla Airaksinen
Helsinki Roller Derbyssä pelaava Avi Kauranen on aloittanut roller derbyn helmikuussa. Hänen ystävänsä harrastaa lajia ja sai houkuteltua Kaurasen mukaan ilmaiselle kokeilukerralle. Loppu on historiaa ja Kauranen rakastui lajiin. Kaurasen mielestä parasta roller derbyssä on yhteisö ja joukkuekaverit.
–Liikunta tulee siinä sivussa toissijaisena, sanoo Kauranen. Tämä kertonee siitä kuinka vahvassa roolissa yhteisö ja siihen kuuluminen on pelaajille.
Helsinki Roller Derbyn toiminta on täysin itsekustanteista ja pelaajavetoista. Pelaajat siis rahoittavat toimintaansa itse ja järjestävät tapahtumia, pelejä ja harjoituksia itse. He hyödyntävät tapahtumissaan myös esimerkiksi vapaaehtoistyötä.
–Ensimmäisiin harjoituksiin saa varusteet lainaan ja seura voi auttaa etsimään varusteita esimerkiksi kirpputoreilta, Kauranen kertoo. Roller derbyn aloittaminen on siis helppoa myös taloudellisesta tilanteesta huolimatta.
Parempaa aikaa – Aki Sirkesalo -muistokiertue alkoi tällä viikolla kunnianosoituksena rakastetulle artistille, joka menehtyi tsunamissa vuonna 2004. Sirkesalon alkuperäinen yhtye Lemmen Jättiläiset sekä solistit Janna, Jussu Pöyhönen ja Sami Saari esiintyivät loppuunmyydyllä Tavastialla keskiviikkona 22. lokakuuta. Kaupunkikanava oli mukana seuraamassa, miten ilta kulissien takana rakentui.
Keikan tuottaja ja meritoitunut muusikko Jusu Heinonen saapui pelipaikoille hyvissä ajoin keskiviikkona.
Jusu Heinonen alkoi suunnitella Aki Sirkesalon muistokonserttia vajaa kaksi vuotta sitten. Nyt idea on toteutunut tavalla, joka koskettaa: Sirkesalon alkuperäinen bändi,Lemmen Jättiläiset, nousi lavalle yhdessä ensimmäistä kertaa sitten laulajan traagisen menehtymisen reilu parikymmentä vuotta sitten.
– Nyt ensimmäistä kertaa Akin musiikkia tuodaan ikään kuin julki, kun alkuperäinen porukka kokoontuu yhteen. Bändistä tuntui, että nyt on oikea aika, Heinonen kertoo.
– Hienoja muusikoita kaikki, Heinonen lisää hymyillen.
Keikkapäivänä Heinonen (oik.) saa myös itse kääriä hihat. Pääpäivään sisältyy paljon erilaisia järjestelyjä.Magnum liven parivaljakko Sofia Autio ja Ave Karu tuottavat ennakkosisältöä ja välittävät tapahtuman tunnelmaa reaaliaikaisesti sosiaalisessa mediassa.Myös lavalla ja salissa käy aikainen kuhina, kun tekniikka ja bändi valmistautuvat soundcheckiin ja illan keikkaan.Sami Saari Tavastian takahuoneessa onnistuneen soundcheckin jälkeen.
Alkuperäisen yhtyeen yhtenä solistina nähdään muun muassa muusikko Sami Saari, Aki Sirkesalon pitkäaikainen ystävä, joka teki Sirkesalon kanssa musiikkia jo vuodesta 1985 lähtien.
– Kaikilla tässä bändissä on historiaa Akin kanssa. Biisit ovat sellaisia, jotka soivat edelleen radiossa, ja ympäri Suomea on paljon ihmisiä, jotka jäivät kaipaamaan Akia ja hänen musiikkiaan. Nämä muistokonsertit ovat heitä varten, Saari kertoo.
– On kunnia päästä esittämään Akin musiikkia ja että tällainen konsertti on järjestetty. Aki oli sivistynyt ja kohtelias herrasmies, joka kirjoitti erittäin merkittäviä tekstejä, hän lisää.
Lemmen Jättiläiset yhtyeen jäsenet virittelevät tunnelmaa ja jakavat muistoja ennen muistokeikan alkua.Antti Ikola odottavaisin tunnelmin ennen illan suoritusta.
Kosketinsoittimien monitaituri Antti Ikola oli Aki Sirkesalon bändikaveri Lemmen Jättiläisistä. Ikola kuvailee Sirkesalon musiikkia sydämelliseksi ja monipuoliseksi, ja kertoo sen ammentaneen vaikutteita aina ruotsalaisesta kansanlaulusta Eino Leinoon sekä Marvin Gayen soundeihin.
– Akin musiikillinen skaala on todella laaja, Ikola sanoo.
Ikolalle on jäänyt Sirkesalosta mieleen paljon hyviä muistoja.
– Kerran hotellista oli huoneet loppu, joten jouduin jakamaan huoneen Akin kanssa. Aamulla heräsimme, ja Akilla oli kulmakarvat niin takussa, että se näytti tosi pöllöltä, Ikola naurahtaa muistellen vanhaa kuomaa.
Tavastian illassa Aki Sirkesalon musiikki elää vahvana – kuvassa Jussu Pöyhönen, joka toimii kiertueen aikana yhtenä solisteista.Jussu Pöyhönen nojailee bäkkärin seinään. Hatun alta löytyy viisaita ajatuksia.
– Tässä on erityinen meininki, kyse on sekä esiintymisestä että kunnianosoituksesta, Pöyhönen kuvailee.
Pöyhönen oli aikoinaan Sirkesalon kanssa muun muassa samassa levy-yhtiössä, ja päätyi myös muuan Michael Jacksonin keikalle samaan aikaan Olympiastadionille.
– Tultiin myöhässä kumppanin kanssa ja säädettiin siinä jotain. Aki totesi, että voidaanko me nopeasti siirtyä tieltä pois, ettei kukaan missaa mitään. Se kertoo Akin paneutumisesta musiikkiin. Hän oli sata prosenttisesti läsnä silloin, kun teki jotain, Pöyhönen muistelee.
Lemmen Jättiläiset sekä solistit Jussu Pöyhönen, Sami Saari ja Janna päättivät illan esittämällä Aki Sirkesalon legendaarisen kappaleen ”Naispaholainen”. Loppuunmyyty Tavastia lauloi täysillä mukana, ja tunnelma oli käsinkosketeltava.Tavastian bäkkäri pohjusti jälleen yhtä ainutlaatuista iltaa, jossa Aki Sirkesalon melodiat maalasivat seinille uuden kerroksen muistoja.
Helsinki on viime vuosina panostanut vahvasti urheilupaikkoihin, ja skeittiparkkien määrä on kasvanut tasaisesti eri puolilla kaupunkia. Uusia spotteja on avautunut niin kaupungin toimesta kuin skeittareiden omalla talkoovoimalla rakentamina DIY-parkeina. Tarjontaa löytyy sekä street- että kaariskeittaukseen – fiiliksen mukaan valittavaa siis riittää.
Lähdin tutustumaan pääkaupungin skeittiskenen tunnelmiin. Kohteena oli Kallion sydämessä sijaitseva Wamma, rentoon flättiskeittaukseen ja neppailuun sopiva street-parkki. Alueelta löytyy muutama ledge, kurbi ja pieni kaari – juuri sopivasti rauhalliseen sessariin. Skeittaajien suosiossa parkki on ollut 1990-luvulta asti. Alue on rakennettu kokonaan uudestaan vuonna 2018 Suomen Skeittibetonin toimesta.
Paikalle ovat saapuneet Jere ja Eelis, joille Wamma on tuttu spotti. Heidän mukaansa paikka toimii hyvänä kohtaamispaikkana, josta on helppo suunnata eteenpäin muihin parkkeihin. – Täällä on hyvä meininki, ja tästä on kätevää lähteä vaikka suoraan seuraavalle spottikierrokselle, Jere kertoo.
Boardslide
Jere on skeitannut noin viisi vuotta. Hän aloitti 8.25-tuuman levyisellä laudalla, mutta on sittemmin siirtynyt 9.0-leveään dekkiin. Skeittaus on suhteellisen edullinen laji harrastaa, sillä harrastuspaikat ovat pääosin ilmaisia. Renkaat ja dekit joutuu uusimaan kulumisen mukaan. Helsingin parhaaksi spotiksi hän nostaa Eiran Ponke’s Parkin. – Siellä on just sopivasti kaikkea street skeittaukseen, Jere kehuu.
Kuvassa poseeraa Jere
Skeittauksen suosio on ollut vahvassa kasvussa – lajin pääsy olympialaisiin on tuonut skeittauksen entistä näkyvämmäksi myös urheilulajina. Samalla lajin yhteisöllinen henki elää vahvana.
Parkeilla annetaan tilaa kaikille taitotasosta riippumatta, mikä madaltaa kynnystä lähteä mukaan. Skeittaukseen kuuluu vahvasti toisten kannustaminen temppujen ja ”ländien” onnistuessa. – Skeittiparkeilla kannattaa rohkeasti jutella muille. Sillä pidetään yllä rentoa meininkiä ja yhteisöllisyyttä, Jere vinkkaa.
Muistatko ajan, jolloin juokseminen kuului lähinnä Cooperin testiin ja koulun liikuntatunnille? Nyt se on iso trendi ja vaikuttaa siltä, että yhtäkkiä kaikki juoksevat ja vieläpä vapaaehtoisesti.
Onko mikään ihme, että se on nykyään trendikästä? Sehän on halpaa, yksinkertaista ja aina saatavilla – ei tarvita muuta kuin lenkkikengät ja vähän intoa. Paitsi, että nykyisin kuitenkin tarvitaan usein myös älykello, kuulokkeet, juoksuliivi, aurinkolasit ja sovellus, joka huolehtii siitä, että jokainen kilometri tulee tallennettua ja jaettua muille nähtäväksi. Onko juoksulenkki yhtä merkittävä tai tulisiko sille edes lähdettyä, jos muut eivät sitä näkisi?
Juoksemisesta on tullut osa monen identiteettiä. Maraton-mitalit ripustetaan seinälle, puolikkaalle maratonille valmistautumisesta tehdään viikoittaisia some-päivityksiä ja Stravan kilometrit ovat suorastaan sosiaalista valuuttaa. Strava-sovellus on palvelu, joka sisältää muun muassa urheilusuoritusten seurannan, kilpailun muiden kanssa sekä sosiaalisen verkoston, jossa voi seurata muita ja jakaa omia saavutuksiaan.
Juoksemisessa on myös yhteisöllinen ulottuvuus. Juoksukerhot ja yhteislenkit kokoavat yhteen ihmisiä, jotka eivät muuten välttämättä kohtaisi. Tällaiset ryhmät ovat hyvä tapa rakentaa verkostoja ja löytää samanhenkisiä ystäviä. Vaikka suurin osa näistä yhteisöstä on hyödyllisiä ja ne kannustavat ihmisiä liikkumaan, asia ei kuitenkaan aina ole näin.
Tänä kesänä TikTokissa kiersi video lontoolaisesta juoksukerhosta, jossa jäseniltä kysyttiin, mitkä juoksuun liittyvät asiat aiheuttavat heille häpeää tai inhon tunteita. Vastaukset olivat vähintäänkin erikoisia: joku mainitsi ”juoksemisen ja puhumisen samaan aikaan”, toinen ”juoksuliivin käytön alle viiden kilometrin lenkeillä” ja kolmas ”huonot New Balancen kengät”.
Video sai osakseen runsaasti hämmennystä ja vastareaktioita. Moni juoksija kysyi, kuka tällaisia sääntöjä muka laatii ja miksi juoksemisesta pitäisi tehdä kilpailu myös varusteiden ja eri tapojen osalta. Loppujen lopuksi suurin osa juoksijoista lähtee lenkille juuri siksi, että se on heille mieleinen harrastus, eikä siksi, että pitäisi täyttää jotkin mielikuvitukselliset etikettisäännöt. Tällainen ilmapiiri ja ahtaat uskomukset eivät kannusta ihmisiä liikkumaan. Juokseminen on kaikille jotka siitä nauttivat ja sitä haluavat harrastaa kuntotasosta tai kenkämerkistä riippumatta.
Maailmalla on alkanut levitä myös juoksumuuli- tai Strava-muuli -ilmiö, jossa ihmiset palkkaavat muita juoksemaan lenkkejä puolestaan. Tarkoitus on kerskua suorituksilla tai pitää kulissia yllä sosiaalisessa mediassa tai liikuntasovelluksissa.
Tämä herättää mielessäni kysymyksiä – mitä järkeä on maksaa jollekkin toiselle siitä, että hän juoksee puolestasi ja samalla menettää ne hyödyt, mitä urheilusuoritus olisi voinut sinulle tarjota. Onko todella niin, että sosiaalinen status on nykypäivänä omaa terveyttä ja hyvinvointia tärkeämpää?
Hyvää juoksun trendiytymisessä on kuitenkin se, että monet ovat halunneet antaa sille uuden mahdollisuuden kouluaikaisten liikuntatuntien jälkeen ja saanut siitä uuden terveellisen tavan psyykkisen ja fyysisen hyvinvointinsa tukemiseksi.
Juokseminen voi olla yhtä aikaa kuntoilua, terapiaa ja trendi-ilmiö. Ehkä se on ihan hyvä niin. Loppujen lopuksi tärkeintä on, että liikutaan – oli motivaatio sitten terveys, yhteisöllisyys tai ne kilometrit siellä Stravassa.
Käsikonsoleiden suosio on kasvanut ja kilpailu koventunut tekniikan kehittymisen myötä. Nyt kompaktit mukana kulkevat pelikoneet pyörittävät helposti uusimpiakin konsoli- ja PC-pelejä. Tämä taas avaa uusia mahdollisuuksia niin kuluttajille kuin valmistajille. Nyt myös Microsoft haluaa omansa luomalla muutosta pelimarkkinoille omalla käsikonsolillaan ja uudella pelistrategiallaan.
Nintendon alkuperäinen Switch-pelikonsoli julkaistiin maaliskuussa 2017. Samalla se avasi uudenlaisen käsikonsolimarkkinan, joka ei näytä vieläkään hiljentymisen merkkejä.
Laitteen pystyi telakoimaan TV:n viereen ja se toimi kotona kuin normaali videopelikonsoli, mutta se oli mahdollista napata myös mukaan sen integroidun näytön ansiosta. Näin Switch-omistajat pystyivät pelaamaan samoja konsolipelejä esimerkiksi keittiössä, makuuhoneessa, tai työmatkalla vapaasti.
Ensimmäinen Nintendo Switch on myynyt jo yli 153 miljoonaa kappaletta, mikä on hurja määrä ja toiseksi eniten historiassa millekään pelikoneelle. Vasta tänä kesänä Nintendo julkaisi uuden päivitetyn Switch 2 -konsolinsa jolla toivoo voittokulun jatkuvan. Kysyntä on suurta kannettaville laitteille, joilla pystyy pelaamaan klassikoista uusimpiin ja hienoimpiin AAA-peleihin missä vain. Erillinen laite ei kuluta läppärin tai puhelimen akkua, ja lisäksi se sujahtaa kätevästi laukkuun.
Samaan aikaan kuitenkin tekniikka on kehittynyt ja kilpailu koventunut merkittävästi. Markkinoille on saapunut myös muiden valmistajien käsikonsoleita, jotka mahdollistavat laajasti eri pelien pelaamisen missä vain. Toisena merkittävänä laitteena tälle markkinasegmentille voidaan pitää Valven Steam Deckiä. Se mahdollisti täysikokoisten PC-pelien pelaamisen käsikonsolilla tullessaan markkinoille helmikuussa 2022.
Steam Deck on edelleen suosittu laite PC-pelien ystäville ja kulkee monen mukana niin työ- kuin lomamatkoilla. Sen käyttöjärjestelmänä toimii Valven oma Linux-pohjainen Steam OS. Luonnollisesti tämä kuitenkin sitoo käyttäjät ainoastaan Steamin omaan pelikauppaan ja valikoimaan.
Nämä uudet tehokkaat kädessä pidettävät PC-laitteet mahdollistavat Windows käyttöjärjestelmän, joka on monen muun valmistajan valinta alustaksi. Tämä tuo käyttäjälle vapautta valita mitä kautta pelinsä haluaa asentaa ja pelata. Ongelmana on tähän asti ollut kuitenkin Windowsin optimoinnin puute pienille kädessä pidettäville laitteille. Se kuluttaa turhan paljon laitteen resursseja, eikä virrankulutustakaan ole riittävästi optimoitu. Nyt tähän on tulossa muutos, sillä Microsoft on herännyt tämän markkinan merkittävyyteen. Se haluaa pitää Windowsin keskeisenä osana pelaajien kokemusta, sekä oman siivunsa markkinasta.
KUVA: XBOX/ASUS
Kesäkuun alussa Microsoft julkisti Xbox-brändätyn käsikonsolin yhteistyössä Asuksen kanssa. Laitteet tulivat kuluttajien saataville maailmanlaajuisesti lokakuun 16. päivä, myös Suomessa. Käsikonsolista on saatavilla kaksi versiota: ROG Xbox Ally ja ROG Xbox Ally X. Xbox Ally X on selkeästi premium-luokan tuote, sillä se pitää sisällään AMD:n uusimman ja tehokkaimman Ryzen AI Z2 Extreme prosessorin, 24Gt RAM muistia ja lupaa 1080p resoluutiolla 120hz virkistystaajuuden 7” integroidulle näytölle. Xbox Ally on tästä hieman karsitumpi malli ja sisältää vanhemman Ryzen Z2 prosessorin ja 16Gt RAM-muistia. Suomessa uutuudet maksavat hulppeat 949€ ja 599€, mikä on selkeästi segmentin yläkastia kummassakin hintaluokassa.
Suurin innovaatio laitteissa on kuitenkin nimenomaan pelikäyttöön optimointi. Käsikonsolit käynnistyvät suoraan pelitilassa olevaan Xbox Full-Screen Experience -käyttöliittymään. Kaikki ylimääräiset Windowsin toiminnot jäävät siis latautumatta ja näin ollen säästävät laitteen resursseja pelaamiseen. Microsoftin mukaan tämän pitäisi sujuvoittaa pelikäyttöä ja parantaa laitteiden akunkestoa huomattavasti.
Lisäksi laitteesta tekee merkittävän se, että Xbox-käyttöliittymään on mahdollista lisätä myös esimerkiksi Steamin ja Epic Games Storen pelikirjastot samaan näkymään. Näin Xbox-käyttäjän Game Pass -tilauksen pelit, sekä ostetut PC-pelit muilta isoilta toimijoilta löytyvät samasta paikasta optimoidusti. Tervetullut kehitysaskel, minkä pitäisi vähentää applikaatiosta toiseen hyppimistä.
Syytä siihen miksi Microsoft ja Xbox avaavat oviaan näin avoimesti muille toimijoille tuskin tarvitsee kaukaa hakea. Yhtiö viimeisteli lokakuussa 2023 kaikkien aikojen suurimmat pelialan kaupat ostamalla Activision Blizzardin päätähuimaavalla 68.7 miljardilla dollarilla. Näin tehden itsestään yhden suurimmista peliyhtiöistä ja pelien julkaisijoista. Tälle investoinnille pitää saada katetta, joten koko pelimarkkina houkuttaa yli laite- ja alustarajojen.
Tämä on suurin muutos vuosikymmeniin kun Xboxin parhaatkin pelit alkavat löytyä kaikilta pelialustoilta, jopa pahimmalta kilpailijalta Sonyn Playstationilta. Liike on kannattanut, sillä Playstationin myydyimpien pelien kärkisijoilla keikkuu jatkuvasti Xbox-pelistudioiden pelit. Tämä osittain pakottaa myös Sonyn jakamaan omia eksklusiivi-pelejään vähintään PC:lle, ellei peräti suoraan Xboxille asti. Konsolimaailman ulkopuolella on vielä rutkasti pelimarkkinaa tarjolla ja AAA-pelien kehittäminen on liian kallista vain omalle alustalle julkaistavaksi. Huvittavaa sinällään, sillä uuden ROG Xbox Allyn ollessa pieni Windows 11 pohjainen PC-laite, voi sillä Steamin kautta pelata nyt myös Playstationin parhaita pelejä, halusi Sony sitä tai ei.
Maailman taloustilanteen kiristyessä on selvää, että kuluttajat eivät ole aivan yhtä innokkaita hankkimaan uutta laitetta vain sen takia että pystyisivät pelaamaan yhtä tiettyä peliä. He haluavat pelata juuri sillä laitteella joka heiltä jo löytyy, tai hankkia sellaisen jolla mahdollisimman monen huippupelin pelaaminen jatkossa onnistuu.
Tänä vuonna Xbox on luopunut kovaan tahtiin omista eksklusiivi-peleistään ja julkaissut niitä kilpailijoiden alustoille ansiokkaasti. Tämä trendi todennäköisesti jatkuu myös tulevaisuudessa ja kilvoittaa muutkin mukaan. Lisämarkkina pelien kehittäjille varmasti maistuu. Monet pelaajat vielä puolustavat intohimoisesti omaa ekosysteemiään, mutta tulevaisuudessa mieli tulee todenäköisesti muuttumaan kun laitekohtaiset yksinoikeudet vähenevät huomattavasti. On vain hyvä asia saada erinomaisia pelejä suuremmalle kuluttajakunnalle, kaikki voittavat.
”Milloin muutat takaisin kotiin?” Äitini esitti tämän kysymyksen minulle vuosi sitten, kun palasin Suomeen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Lennot olin varannut kuukautta aikaisemmin kun pahin koti-ikävä iski. Halusin viettää aikaa läheisteni kanssa, syödä ruisleipää ja nauttia ensimmäisistä kesäpäivistä. Tuntui hyvältä olla täällä. Kotona.
Muutama viikko myöhemmin pakkasin laukkujani ja muistan ajatelleeni, kuinka ihanaa on päästä takaisin kotiin nukkumaan omaan sänkyyn. Tällä kertaa koti tarkoitti Portugalia – paikkaa, jossa olin asunut viimeisen vuoden. Olin tänä aikana kotiutunut Portugaliin odotettua paremmin – ja ennen kaikkea, kaikkien pelkojeni vastaisesti. Pelkäsin kovasti ennen muuttoa, ettei Portugali tuntuisi omalta ja, että jäisin vain vieraaksi paikkaan, jota muut ympärillä kutsuivat kodiksi. Etten pystyisi muodostamaan uutta kotia paikkaa, josta en tiedä mitään – paikkaan, jossa en ole koko elämääni asunut.
Pelko tästä oli kuitenkin turhaa. Pian osasin jo ostaa haluamaani maitorahkaa enkä napannut enää joka kerta sitä jugurttipurkkia, joka vain näytti maitorahkalta. Kotimatka ei tuntunut enää sokkelolta vaan se taittui ilman karttaa sekä onnistuin muodostamaan toiselle puolelle Eurooppaa ystäväpiirin, joka tuntui enemmänkin perheeltä. Päivien ja viikkojen mukana muodostui arki, jonka avulla myös Portugalista tuli kotini. Ilman päivittäistä ruisleipäannostani.
Kun palasin vuosien jälkeen takaisin Suomeen asumaan, huomasin toisen pelon. En enää pelännyt, etten juurtuisi uuteen, vaan pelkäsin, etten sopisi enää vanhaan. Kaikki oli edelleen tutun näköistä, mutta ei aivan samanlaista. Asiat olivat muuttuneet. Ihmiset olivat jatkaneet elämäänsä ja minusta tuntui kuin olisin yrittänyt astua takaisin huoneeseen, joka oli järjestetty uudelleen.
Näin niin rakas kotini Suomessa, kuin uusi kotini Portugalissa, tuntuivat molemmat yhtä paljon niin vieraalta kuin kodilta. Suomeen tullessani olen vieras, joka nukkuu vanhempieni vierashuoneessa, mutta osaa kuitenkin kaupungin jokaisen risteyksen ulkoa. Portugaliin palatessani pääsen nukkumaan omaan sänkyyni, mutta kotimatkallani en ymmärrä muiden mukana portugalilaista kuulutusta, vaan joudun yksin ihmettelemään ja kyselemään miksi metro on taas pysähtynyt.
Jos kotisi on jakautunut useamman maan välille, voitko ikinä oikeasti kokea olevasi kotona vai joudutko kokemaan jatkuvaa koti-ikävää loppuelämäsi ajan?
Lopulta tulin siihen tulokseen, ettei koti ole minulle vain yksi paikka – vaan tunne, joka voi asua monessa osoitteessa yhtä aikaa. Minun kotini elää vanhan omakotitalomme pihassa, siinä omenapuussa, joka minulle istutettiin kuusivuotiaana. Samanaikaisesti kotini löytyy myös Portugalin pimeneviltä kaduilta, joilla harhailimme ystävien kanssa aamuun asti, vältellen illan vääjäämätöntä loppua. Kotini elää ihmisissä ja muistoissa, jotka löytyvät ripoteltuina ympäri maailmaa. Näin palaan loputtomasti kotoa takaisin kotiin eikä tämä ajatus loppujen lopuksi tunnu yhtään hullummalta.
