Valokuvat Stockmannin jouluikkuna avautui jälleen Tekijä Elina Castrén - 12/11/2022 0 2782 Stockmann-tavaratalon kuuluisa jouluikkuna avattiin jälleen yleisölle lauantaina 5. marraskuuta klo. 16.00. Ikkunan teemana on Joulun valo, joka juhlistaa 160-vuotiasta tavarataloa. Joulupukki oli paikalla viihdyttämässä yleisöä ja ottamassa yhteiskuvia. Ennen ikkunan paljastusta yleisö sai kuunnella kauniita joululauluja Värttinä-yhtyeen esittämänä. Värttinä on suomalainen nykykansanmusiikkiyhtye, jonka on kokoonpano muutoksista huolimatta ollut aktiivisena jo vuodesta 1983 asti. Yhtyeen juuret ovat karjalaisessa perinteessä. Koroke helpotti jouluikkunan tarkastelua. Tämän vuoden jouluikkuna juhlistaa 160-vuotiasta Stockmannia. Jouluikkuna on ilahduttanut ihmisiä jo vuodesta 1949. Joululaulut jatkuivat ikkunan paljastuksen jälkeen. Ihmisiä tungeksi ottamaan kuvia ja ihailemaan jouluikkunaa. Avajaisissa oli lämmin ja jouluinen tunnelma, vaikka ulkona olikin hieman viileä. Kuvat ja teksti: Elina Castrén LIITTYVÄT ARTIKKELITLISÄÄ TEKIJÄLTÄ Kulttuuri Alfred Mapoka Veikkausliigasta liike-elämään Kolumnit Kolumni: Mielenterveyden hiljainen vartija Kulttuuri Sähköpotkulaudat kaupunkilaisten silmin – Gallup kaupunkiympäristössä LUE MYÖS UMK KAUTTA AIKAIN Podit 17/01/2024 Revontulet valaisivat Helsingin taivaan maanantaiyönä Uutiset 20/09/2023 Talvi on pyöräilykausi siinä missä muutkin, sanoo Pyöräliitto Uutiset 28/10/2023 KaupunkiTV mukana Wilma Murron ystävänpäivätapahtumassa Turussa – katso tunnelmat videolta! Urheilu 16/02/2024 SEURAA MEITÄ62SeuraajatSeuraa0TilaajatTilaa