Töölönlahden tuntumassa sijaitsee huvila, joka voi paljastua tarkkaavaiselle ohikulkijalle kirpputoriksi. Kirpputoria pitää Aulis Junes, joka myös asuu huvilassa. 1200 neliötä sisältää aarteita lattiasta kattoon, ja katsottavaa on kaikkialla.
Kirpputori sijaitsee Töölönlahden rannassa, aivan junaraiteiden tuntumassa.
Ulko-oven avatessa musiikki soi, ja erilaiset tavarat vangitsevat katseen välittömästi. Junes saapuu alakerrasta paikalle ja toivottaa tervetulleeksi.
Junes lukee ja kirjoittaa paljon. Aforismeja hän on kirjoittanut jo 60-luvulta asti. “Vettä me olemme, ja usvaksi me tulemme.”
Vaikka huoneissa on paljon tavaraa, tuntuu kaikille löytyvän oma paikkansa.
Osan esineistä Junes on hankkinut itse, mutta osa esineistä on asiakkaiden tuomia.
Huoneita on 28,  ja melkein jokaisesta löytyy hyllyllinen kirjoja.
Junat kulkevat aivan talon vierestä, mutta niiden aiheuttama ääni ei ole koskaan Junesta haitannut.
Kaikista kerroksista löytyy imuri, sillä sen raahaaminen portaita pitkin olisi hankalaa. Siivoamiseen Junes käyttää huonoksi menneitä vaatteita, joita ihmiset ovat tuoneet. Niillä on hyvä pestä lattiat.
Huvilasta löytyy mitä ihmeellisimpiä esineitä ja asioita.
Tunnelma huvilassa on lämmin, ja katseltavaa riittää useammaksi kerraksi.

Kuvat ja tekstit: Tuuli Syrjälä