Twerkille arvostusta ihmisten silmissä
”En pystyisi viemään sinua omien vanhempieni eteen, sillä harrastat twerkkiä.” Tähän hän myös lisäsi, että saisin olla vain hänen. Näin minulle eräs mies puhui, kertoessani hänelle harrastavani twerkkiä.
Twerk on tanssilaji, joka painottuu kehon alavartaloon. Tanssi tyyliin, kuuluu erilaiset heristelyt, poppaukset, sekä lattialla tapahtuvat liikkeet. Pakaraan pyritään saamaan mahdollisimman iso liike.
Twerkki on taidetta sekä tanssia, yhtä lailla kuin muutkin tanssilajit.
Tanssilajin suhteen on paljon ennakkoluuloja, varsinkin miesoletetuilla. Ennakkoluulot muodostuvat luultavasti lajin näyttävyyden perusteella.
Jos twerkistä olisi tehty kirja, monet lukisivat vain takakannen ja muodostaisivat oman mielipiteensä sen perusteella. En toki voi itse lähteä kieltämään, etteikö laji näyttäisi hyvältä, mutta ei se missään nimessä oikeuta leimaamaan tai kommentoimaan lajia harrastavaa ihmistä.
Arvostan sekä ihailen twerkin ammattilaisia, kuten Tia-Maria Sokkaa, Pirita Heiskalaa, Monserrat Villarroelia, Emilia Parikkaa, Melissa Ann Barlowia sekä Adison Brianaa. Nämä naiset tekevät valtavasti työtä tämän lajin parissa ja tuovat sitä enemmän esille ympäri maailmaa. Työ ei todellakaan ole helpoimmasta päästä, mutta se on juuri sitä, mitä tämä maailma tarvitsee.
Harrastusta itselläni on takana viisi vuotta. Aikaan mahtuu paljon oppimista siitä millaisen lajin parissa on tekemisissä sekä mitä se itselle merkitsee. Minä tanssin lajia, joka tuntuu kehossani hyvälle sekä tekee oloni itsevarmaksi. Teen sitä itseäni varten, enkä ketään muuta varten.
Kauppakeskus Redissä on Tia-Maria Sokan (Tinzen) oma yritys Tinze Twerk Studio, jossa olen aina käynyt. Käyn tunneilla, koska twerkyhteisö siellä on uskomaton. Tunneille saa tulla juuri sellaisena kuin on, minkälaisissa vaatteissa vain, eikä ketään syrjitä tai kiusata.
Twerkin pukeutumistyyli on yleensä paljastavampi kuin vaikka hiphoptanssijoilla. Tämä johtuu siitä, että pakarat, jotka ovat tanssin keskiössä, saadaan kunnolla liikkumaan. Kireillä housuilla tämä ei onnistu.
Pelkän harrastuksen pukeutumisen takia monet leimaavat twerkin esittelemiseksi, huomion hakemiseksi, sekä syyksi, että henkilöä saisi kommentoida. Yhtä lailla vaikka uimisessa käytetään lajiin soveltuvaa pukeutumista, eikä silloinkaan uimareita kommentoida.
TIIVISTETTYNÄ:
Nainen voi postata sosiaaliseen mediaan paljasta pintaa ja samalla olla sekä fiksu että koulutettu.
Eroottiset kuvat eivät ole pyyntö seksistä tai miehiä varten.
Bikinikuvat tai kaula-aukot eivät ole merkki tyhmyydestä tai bimbomaisuudesta, vaan päin vastoin rohkeudesta ja rakkaudesta itseä kohtaan. Itsestä kuuluukin olla ylpeä.
Parhaimmillaan tämän näköinen sosiaalisen median käyttäytyminen voi voimaannuttaa muita naisia ja naisten seksualisoinnista voi päästä eroon.
Nainen voi siis olla varteenotettava, potentiaalinen ja uskottava, oli hänen sosiaalisessa mediassaan mitä kuvia tahansa.
- Teksti: Wilma Ihalainen
- Kuva: Rudi Rok
Opiskelijoiden toimeentulo kriisissä: Taloudelliset huolet varjostavat opintoja ja lisäävät stressiä
THL:n toteuttamassa Korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointitutkimuksesta (KOTT) selviää, kuinka korkeakouluopiskelijoiden toimeentulovaikeudet ovat lisääntyneet.
Roinaralli kerää ongelmaromut pois nurkista
Salpakierto Oy:n järjestämä Roinaralli ottaa kotitalouksilta maksutta vastaan vaarallisia jätteitä, metalliromua ja sähkölaitteita. Roinaralli kiertää kaikissa toimialueen kunnissa.
Kolumni: Miksi rikkoa elämä, mikä on ehjää
Paljon otsikoissa viime päivinä olleet eheytyshoidot ovat jakaneet rivistöjä eduskunnassa sekä hallituspuolueissa. Nämä ovat herättäneet myös laajalti keskustelua eri mediavälineissä sekä tasa-arvoa ajavien yhdistysten ja psykiatrian alan asiantuntijoiden keskuudessa.
Mistä näissä niin sanotuissa eheytyshoidoissa on edes kyse?
Eheytyshoito tai eheytysterapia tunnetaan myös termeillä muutosterapia sekä konversioterapia. Eheytyshoito on uskomushoitoa, joka perustuu psykoanalyysiin tai uskonnollisiin keinoihin. Sen tarkoituksena on seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten, kuten homoseksuaalien, muuttaminen heteroseksuaaleiksi. Kyseessä voi olla myös muihin sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden muuttaminen sukupuoleltaan, joko mieheksi tai naiseksi.
Nykyisin käytössä olevat eheytyshoidot perustuvat lähes poikkeuksetta uskonnollisiin keinoihin. Näitä hoitoja kannattavien mukaan kyseessä on vapaaehtoinen ja muka toimiva hoitomuoto ihmisille, jotka haluaisivat muuttaa omaa seksuaalista identiteettiään.
Kuitenkin psykoanalyysi, psykiatria ja psykologian valtavirta ovat irtisanoutuneet eheytysterapian käytöstä jo vuonna 1973. Monissa maissa nämä hoitomenetelmät ovat lailla kiellettyjä ja niitä pidetään paitsi perusteettomina myös tehottomina ja varsin haitallisina itse hoidettaville.
Laajasti tehdyt tutkimustyöt osoittavat myös eheytyshoidon olevan tehotonta henkilön seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseksi.
Nykypäivänä homoseksuaalisuutta, biseksuaalisuutta tai sukupuolinormeista poikkeavuutta ei pidetä sairaalloisina tiloina, joita pitäisi mitenkään hoitaa.
Euroopan parlamentti on kehottanut kaikkia jäsenvaltioitaan kieltämään eheytyshoidot vuonna 2018. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on jo ottanut eheytyshoitojen käyttämiseen virallisesti kielteisen kannan, vedoten ihmisoikeuksiin.
Suomen Psykiatriayhdistys on niin ikään vuonna 2021 kannanotossaan kehottanut jäseniään olemaan osallistumatta eheytyshoitojen toteuttamiseen.
Seksuaalinen tasavertaisuus ry on vaatinut eheytyshoitoja lopetettaviksi jo vuonna 2008 sekä samalla vaatinut myös niiden kieltämistä lailla.
Vuonna 2021 kansalaisaloite Ehjänä syntynyt eteni eduskunnan käsittelyyn, se oli kerännyt hieman yli kuukaudessa vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Tämä aloite kuitenkin kaatui, kun sosiaali- ja terveysvaliokunta lopetti sen käsittelyn.
Nyt on meneillään toinen yritys, jonka tarkoituksena on eheytyshoitojen kriminalisointi. Kansalaisaloite Rikkomaton – kielletään eheytyshoidot keräsi kesäkuussa jälleen vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Aloite on nyt lakivaliokunnan käsittelyssä, mutta näyttää pahasti siltä, että se ei etene edelleenkään laiksi saakka tälläkään hallituskaudella. Lakia vastaan ovat erityisesti perussuomalaiset sekä kristillisdemokraatit, mutta hajontaa asiaan liittyen löytyy myös keskustan sekä kokoomuksen riveistä.
Homoseksuaalisuus ei ole valinta, vaan sille on täysin biologinen perusta. Näin ollen samaan sukupuoleen kiinnostusta tunteva henkilö ei ole sairas. Hän ei ole myöskään millään tavalla rikki, jolloin hänessä ei ole mitään korjattavaa, eikä mitään eheytettävää.
Uskonto sen sijaan on valinta, sekä se, mihin uskoo.
Miksi pitäisi siis antaa jonkun vanhoillisen instituution määritellä, sitä, millaisena olet riittävä tai hyväksyttävä ihmisenä. Eikö ennemmin pitäisi kyseenalaistaa eri uskonnollisten järjestöjen, poliittisten puolueiden ja lahkojen toiminta, sekä millä tavalla he käyttävät valtaansa toisten ihmisten ja heidän oikeuksiensa polkemiseen?
Meillä Suomessa homoseksuaalisuus oli laitonta, jopa rikollista, aina vuoteen 1971 saakka. Tämä perustuen mielestäni ainoastaan siihen, mitä Raamatussa kirjoitetaan miehistä, jotka tuntevat seksuaalista kiinnostusta toista miestä kohtaan. Homoseksuaalisuus oli meillä myös listattu psykiatriseksi sairaudeksi, aina vuoteen 1981 saakka.
Asiat kulkevat eteenpäin ja hakevat uutta muotoaan, kuten pitäisi tapahtua vihdoin myös näiden ehetyshoitojen kieltämisen kanssa. Välillä on kuitenkin ymmärrys loppua, että elämmekö todella länsimaisessa sivistysvaltiossa, ja onko vuosi 2024.
Kuva: Pixabay
Teksti: Jouni Nyman
Alfred Mapoka Veikkausliigasta liike-elämään
Alkutaival: Kamerunista – Tornioon
Alfred Mapokan tarina on täynnä kovaa työtä, päättäväisyyttä ja sopeutumista uusiin kulttuureihin. Hän aloitti ammattilaisjalkapalloilijan uransa vain 16-vuotiaana Kamerunissa ja on sittemmin matkannut halki Euroopan ja Afrikan. Nykyään Alfred asuu Suomessa, jossa hän on jalkapallouransa jälkeen siirtynyt liike-elämään ja hänen tavoitteenaan on yhdistää paikallisia ja afrikkalaisia yrityksiä. Hänen tarinansa on esimerkki siitä, kuinka jalkapallon tuomilla kokemuksilla voi rakentaa tulevaisuutta myös kentän ulkopuolella.
Alfredin matka kohti jalkapalloilijan uraa alkoi Kamerunissa, jossa hänet huomattiin nuorena lahjakkuutena. Hänen kyvykkyytenä ei jäänyt huomaamatta, ja vuonna 2004 hän joutui valinnan eteen: pelaisiko hän Ruotsissa tai Suomessa? Suomi oli Alfredille täysin tuntematon, mutta hän oli kuullut Jari Litmasesta, joka oli Suomen tunnetuin jalkapalloilija. Tämä nimi vaikutti merkittävästi Alfredin päätökseen.
”En tiennyt Suomesta paljoakaan, mutta Jari Litmanen oli iso nimi jalkapallossa, ja olin silloin Barcelonan fani ja tämä vaikutti päätökseeni”, Alfred muistelee. Hänen päätöksensä johdatti hänet Tornioon, jossa hän liittyi TP-47-joukkueeseen, joka pelasi silloin Veikkausliigassa. Alfredin ensimmäinen kokemus Suomen kesästä oli silmiä avaava. ”Saavuin Tornioon elokuussa, ja illalla kello 10 oli vielä valoisaa. Luulin, että oli päivä!”, hän nauraa. Tämä oli Alfredin ensikosketus pohjoisen kesään ja sen pitkään valoisaan yöhön.
Kentällä Alfred löysi nopeasti paikkansa. Hän oli joukkueen nuorin pelaaja, mutta hänen kypsyytensä ja taitonsa nostivat hänet nopeasti esille. Pian hänen potentiaalinsa huomattiin myös kansainvälisesti, ja hänet kutsuttiin Kamerunin U19-maajoukkueeseen, joka vei hänet Italiaan, Torinoon turnaukseen. Tämä oli hänen ensimmäinen kansainvälinen kokemuksensa, joka avasi ovia Euroopan jalkapalloon.
Haasteet ja mahdollisuudet ammattilaiskentillä
Vaikka Alfredin jalkapalloura alkoi lupaavasti, se ei ollut aina helppo tie. Suomesta hän siirtyi Italiaan ja liittyi Serie A -joukkue Messinaan vain viiden kuukauden jälkeen Messina ja Torino menettivät Serie A -paikkansa vuonna 2005. Kuitenkin nuoresta iästään ja kokemattomuudestaan johtuen hänet siirrettiin pian alemmille sarjatasoille. ”Olin todella nuori enkä oikein ymmärtänyt, mitä agenttini suunnitteli puolestani. Tein vain sen, mitä hän sanoi”, Alfred kertoo.
Alfredin matka vei hänet useisiin eri maihin, kuten Bulgariaan, Libanoniin ja Libyaan. Hän koki urallaan sekä huippuhetkiä että vastoinkäymisiä. Bulgariassa Alfred näki miten hänen iso joukko joutunut taloudelliseen romahdukseen ”Se oli vaikeaa aikaa, ja mutta selvisimme siitäkin”, Alfred sanoo.
Vaikka Alfred nautti pelaamisesta, hän alkoi vähitellen miettiä tulevaisuuttaan jalkapallon jälkeen. ”Tiesin, että voi pelata ikuisesti, joten aloin suunnitella tulevaisuutta kentän ulkopuolella”, hän kertoo. Hänen kokemuksensa jalkapallokentillä antoivat hänelle arvokkaita oppeja, joita hän halusi hyödyntää myös uransa jälkeen.
Alfred Mapoka on pelannut pariinkin otteeseen Tornion Pallon paidassa. Kuva: Nina Susi, 27.7.2017.
Paluu Suomeen ja uran loppu-vaiheet
Alfred palasi Suomeen vuonna 2014 ja liittyi jälleen TP-47-joukkueeseen, joka pelasi tuolloin Kakkosessa. Suomi oli tullut hänelle läheiseksi, ja hän päätti lopettaa ammattilaisuransa maassa, jossa hän oli aloittanut kansainvälisen uransa. ”Suomessa löysin rauhan, ja halusin päättää urani täällä”, Alfred sanoo. Hän myöntää, että aluksi Suomeen sopeutuminen oli vaikeaa, erityisesti sen vuoksi, että hän oli yksi harvoista ulkomaalaispelaajista Veikkausliigassa. ”Kun tulin tänne, oli harvinaista nähdä ulkomaalaisia pelaajia. Nykyään tilanne on täysin erilainen, ja monissa joukkueissa on useita ulkomaalaisia”, Alfred pohtii.
Vaikka Alfred koki urallaan myös rasismia, hän korostaa, että suurin osa suomalaisista on ystävällisiä ja avarakatseisia. ”Kun suomalaiset oppivat tuntemaan sinut, he ovat todella mukavia. Aluksi he saattavat olla varautuneita, mutta ajan myötä heistä tulee ystäviä”, hän sanoo. Hän lisää, että rasismi ei ole vain yksiulotteinen ilmiö: ”On totta, että sitä on, mutta on myös paljon ihmisiä, jotka antavat rakkautta ja kunnioitusta. Se on tärkeämpi asia.”
Siirtyminen liike-elämään
Jalkapallo uransa jälkeen Alfred suuntasi katseensa liike-elämään. Hän oli nähnyt uransa aikana, kuinka monia mahdollisuuksia Afrikassa oli, ja hän halusi hyödyntää tämän kokemuksensa. Yhdessä liikekumppaninsa kanssa hän perusti yrityksen, joka auttaa suomalaisia yrityksiä laajentamaan toimintaansa Afrikkaan. ”Afrikka on kasvava markkina, ja siellä on valtavasti potentiaalia, joka jää usein huomaamatta”, Alfred selittää.
Yrityksen tavoitteena on tuoda suomalaiset ja Afrikkalaiset yritykset yhteen ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Alfred ja hänen kumppaninsa järjestävät seminaareja ja konferensseja, joissa suomalaiset yritykset voivat verkostoitua ja oppia Afrikan markkinoista. ”Kyse ei ole vain rahasta, vaan myös kulttuurien välisestä ymmärryksestä ja pitkäaikaisten suhteiden rakentamisesta”, Alfred sanoo. Hänelle on tärkeää, että kulttuurinen ymmärrys ja hyvät suhteet ovat liiketoiminnan perusta.
Alfred on myös perustanut oman levy-yhtiön, joka yhdistää suomalaisia ja afrikkalaisia artisteja. ”Musiikki, aivan kuten jalkapallo, yhdistää ihmisiä. Se on tapa tuoda eri kulttuureja yhteen”, hän sanoo. Hänen levy-yhtiönsä on jo tehnyt sopimuksia suomalaisten ja afrikkalaisten artistien kanssa, ja Alfred näkee musiikkialan yhtä jännittävää kuin jalkapallon. Hän uskoo, että musiikin avulla voidaan edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua ja yhteistyötä.
Suomi kotina
Nykyään Alfred elää Suomessa ja kokee, että maa on tarjonnut hänelle enemmän kuin hän olisi osannut odottaa. ”Suomi on nyt kotini. Olen asunut täällä jo yli 20 vuotta.”
Kuvat: Nina Susi, Alfred Mapokan kotialbumi
Kolumni: Mielenterveyden hiljainen vartija
Unettomana ei pitäisi katsella kelloa. Viimeyönä nukuttujen tuntien määrä lasketaan yhden käden sormin ja ahdistus auringon noustessa oman pään sisällä on valtava. Miksi en taaskaan saanut nukuttua?
Herätyskello soi seitsemän minuutin päästä ja olen pyörinyt koko yön sängyssä omien ajatusten keskellä, muun perheen nukkuessa. Kun uniongelmiin tarjottiin kamomillateetä ja lämmintä suihkua, teki mieli huutaa ja itkeä.
En huomannut kärsiväni univajeesta ennenkuin aloin nukkumaan tunnin enemmän yössä. Hoin itselleni, ettei maailma kaadu jos nukun vähemmän, lepään sitten haudassa kun on aikaa. Ajatusta yön pikkutunneilla helpotti se, että muutkin valvoo. Minkä verran ihminen kestää ennenkuin toimintakyky katoaa? Lepää arjessa, sillä haudassa se on liian myöhäistä.
Koulussa kehuskeltiin neljän tunnin yöunilla ja luokkakaverit nauroivat. Ylpeillään sillä miten vähillä yöunilla jaksaa. Nukkumista viivyteltiin yöstä toiseen, nukun sitten viikonloppuna, tai sitä seuraavana. Univajetta ei kuitenkaan pysty kerralla nukkumaan pois. Päivittäinen jatkuva ahdistus, stressi ja kohonnut syke ei hälyttänyt herätyskelloja. Kohta enää oikea herätyskellokaan ei saanut nousemaan ylös, kun kuormitus kasvoi sietämättömäksi.
Nukkuminen ei ollut enää oman kehon ja mielenhuoltoa, vaan suorittamista, joka piti hoitaa pois muiden asioiden alta. Asioiden unohtaminen ja laiminlyöminen ei haitannut. Kun nuorena jaksaa. Huijasin omaa mieltäni nukkuvani tarpeeksi ja niin tekee moni muukin. Unen määrä jokaisella on yksilöllistä, mutta raja pitää asettaa.
Yli puoli miljoonaa suomalaista kärsii uniongelmista ja kärvistelee niiden kanssa yksin. Unestahan on valitettavan helppo nipistää, koska emme tiedä tarkasti, miten monella eri tasolla se vaikuttaa meihin. Monien tutkimusten jälkeen tiede on vasta alkutaipaleella sen selvittämisessä. Suojelemme osittain mieltämme siltä tiedolta, koska tiedostamme, ettei aikaa ole nukkua niin paljon kuin sitä tarvitsisi. Miksi siis haluaisi tietää mitä haittaa univaje aiheuttaa itselleen?
Uni on asia, jonka liian moni unohtaa. Unen merkitys kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja mielenterveyteen on äärettömän suuri ja sen takana on monet tehdyt tutkimukset. Unen aikana keho ja aivot elpyvät, uusi tieto tallentuu muistiin ja keho palautuu fyysisestä ja henkisestä rasituksesta. Unet liennyttävät kipeitä muistoja ja luo meille hetkellisen virtuaalitodellisuuden, jossa aivot sulattavat nykyistä tietoa osaksi vanhaa.
Unen puute ei vain heikennä kehoa, se vie mukanaan palan mieltä. Kuin jokainen päivä aamulla olisi jo valmiiksi kulunut ja väsynyt. Hiottu valmiiksi ja heti aamulla herätessä haluaa takaisin. Valitettavan moni pystyy samaistumaan tähän. Unen aikana aivot purkavat päivän aikana kertyneitä tunteita, mikä mahdollistaa sen, että aamulla herättyämme voimme nähdä asiat selkeämmin. Ilman tätä palautumista mieli on kuin ylikuormitettu tietokone – se hidastuu.
Liian vähän nukkuvien nuorten määrä on kasvanut. THL kouluterveyskyselyn mukaan toisen asteen opiskelijoista puolet nukkuu alle kahdeksan tuntia yössä. Pienistä ongelmista tulee ylitsepääsemättömiä, kun mieli ei ole levännyt ja valmis kohtaamaan haasteita.
Tulevaisuudessa toivon, että yhteiskuntamme alkaa arvostamaan unta sen ansaitsemalla tavalla. Kun opimme kunnioittamaan unen merkitystä, voimme rakentaa terveemmän ja tasapainoisemman, hyvinvoivan elämän. Unen merkitys on liian suuri sivuutettavaksi. Ilman unta maailma on harmaa vailla värejä ja lämpöä.
Kuva: Pixabay
Sähköpotkulaudat kaupunkilaisten silmin – Gallup kaupunkiympäristössä
Sähköpotkulautojen käyttö kaupunkiympäristössä herättää ristiriitaisia mielipiteitä. Katso video ja jaa omat ajatuksesi kommentteihin – mitä mieltä sinä olet sähköpotkulaudoista kaupunkialueilla?
Mitä suomalaiset ajattelevat onnellisuudesta tänä vuonna
Turvallisuusaihe tuli esiin katugallupissa
Kun YK:n vuoden 2024 onnellisuusraportti julkistettiin viime maaliskuussa, Suomi tuli maailman onnellisimmaksi maaksi seitsemättä kertaa peräkkäin. Elokuussa tehdyssä katugallupissa seitsemän suomalaista kertoo, miksi heidän mielestään Suomi on onnellinen maa. Muun muassa turvallisuus on syy siihen, miksi suomalaiset ajattelevat Suomea onnellisena maana.
Helsingissä yliopistossa opiskelevan Andreaksen mielestä hyvä maanpuolustus tekee hänet onnelliseksi. ”Luen onnelisuuteen oikeuden ruokaan, oikeuden kotiin, oikeuden turvaan. Koen esimerkiksi maanpuolustuksen osana onnellisuutta. Minun ei tarvitse pelätä. Täällä voin elää rauhassa ja melko huoletta Suomessa.”
Samoilla linjoilla on myös eteläkarjalainen Maija. Hän ajattelee, että rauhalliset ja turvalliset olot tekevät hänet onnelliseksi. ”Vaikka asun siellä itärajan läheisyydessä, tällä hetkellä en pelkää ja jännitä. Olen onnellinen, että asun rajan tällä puolella.”
Vietnamilaistaustainen Helsingissä asuva Nhu kertoo, että onnellisuus on se hetki, kun hän menee kotiin jonkun luokse ja tuntee olonsa turvalliseksi ja rauhalliseksi pitkän työpäivän jälkeen. Vaikka hän asuu nyt yksin, hänen mielestänsä Suomessa on hyvä systeemi, joka voi suojella ihmisiä.
Seitsemästä haastatellusta kolme henkilöä mainitsi turvan tärkeäksi osaksi onnellisuuteen. Suomen sosiaaliturva ja kansallinen turvallisuus tekevät heitä onnelliseksi.
Sisäiset tekíjät tekevät myös suomalaiset onnellisiksi
Sisäiset tekijät ovat myös tärkeä osa onnellisuutta. Seuraavat neljä haastateltua henkilöä kertoivat, että avarakatseinen ajattelutapa ja tyytyväisyys epämateriaaleihin asioihin tekevät suomalaiset onnellista.
”Suomalainen mentaliteetti ja perustyytyväisyys asioihin.” Muun muassa näiden vuoksi Suomi on onnellinen maa, kertoo Helsingissä polkupyörän käyttäjä Katja. Tämän lisäksi läheiset, luonto, oma koira ja Suomessa eläminen tekevät hänet onnelliseksi.
Helsinkiläisen Tiian mielestä suomalaiset ovat onnellisia, koska olemme metsän keskellä. ”Me osataan nauttia pienistä asioista ja ymmärretään, kuinka tärkeä luonto on. Olemme mökeillä paljon.”
Ranskalaistaustaisen, helsinkiläisen Sebastianin mielestä Suomen alhainen väestö verrattuna Ranskaan tekee Suomea onnellisemmaksi maaksi. “Suomessa ihmiset ovat avarakatseisia ja jokainen paikallaan. Olen onnellinen, kun herään aamulla juomaan hyvää kahvia ja kuuntelemaan suosikkimusiikkiani.”
Lenkillä ollut helsinkiläinen Anssi kertoo, että vaikka Suomessa on aika paljon huonojia asioita, on hän niin onnellinen, sillä hänen ei tarvitse murehtia mistään.
Kun vuonna 2024 YK:n onnellisuusraportti julkistettiin maaliskuussa, Presidentti Alexander Stubb kommentoi viestipalvelu X:ssä, että hänen kolme syytäan, miksi Suomi on onnellinen maa, ovat luonto, luottamus ja koulutus.
Teksti: Nadira Kusaeni
Videon juonto: Senni Kujanpää
Videon suunnittelu, kuvaus, editointi: Nadira Kusaeni
Kolumni: Menestymättömyys olympiatasolla ei ole urheilijoiden syytä
Pariisin olympialaiset tuskin ohittivat kenenkään uutistutkaa loppukesästä otsikoiden huutaessa punaisina pettymystä ja epäonnistumista. Ja olivathan kisat tällä kertaa ainakin historiallisesti tuloksellinen pettymys, kun Suomi ensimmäistä kertaa jäi kokonaan ilman mitalia. Sitä ei käy kiistäminen.
Sosiaalisen median kommenttiosioissa palaute etenkin yksilöurheilijoita kohtaan on ollut ajoittain jopa musertavan kovaa. On kuulemma treenattu liian vähän, ei kestetä isojen kilpailujen paineita ja kannattaisi vain suosiolla jäädä kotiin, kun ei ole annettavaa. Törkeimmissä kommenteissa on arvosteltu jopa urheilijoiden ulkonäköä.
Ennen kommentin jättämistä kannattaisi kuitenkin vetää hetki henkeä ja tarkastella sitä todellisuutta, jossa kansainvälisesti isoja yksilölajeja harjoittavat suomalaisurheilijat elävät.
Kuinka moni meistä olisi valmis valitsemaan päivittäiset treenit sateisella lenkkipolulla, kurinalaisen unirytmin ja tiukan ruokavalion, kun voisi viettää pitkää kesälomaa, juhlia kavereiden kanssa pikkutunneille tai herätä hitaasti viikonloppuaamuna? Aika harva käsi nousee.
Entä jos lisäksi pitäisi sovittaa siviilityöt tai opiskelut tavoitteellisen harjoittelun rinnalle, jotta lajin harjoittaminen ylipäätään olisi taloudellisesti mahdollista? Niinpä.
Ne yksilöurheilijat, jotka Suomessa pystyvät harjoittamaan lajiaan päätoimisesti ja ympärivuotisesti, lasketaan yhden käden sormilla. Kesälajeissa kilpailijoita samoista, neljän vuoden välein jaettavista olympiamitaleista, tulee maailman jokaisesta maasta.
Suomalaisen seiväshyppääjän tai uimarin jäämistä ilman mitalia kesäolympialaisissa ei tätä taustaa vasten voida pitää pettymyksenä, vaan pikemminkin todennäköisimpänä lopputuloksena.
Suomalaisessa huippu-urheilussa on paljon epäkohtia ja resurssien puutetta, ja urheilupomojen päitä on aiheestakin vaadittu vadille mitalittomien olympialaisten jälkeen. Mitalien puute ei kuitenkaan johdu suomalaisten yksilöurheilijoiden laiskuudesta tai heikosta työmoraalista.
KUVA: Pixabay.