Historia on täynnä merkittäviä miehiä ja heidän tekojaan, jotka tunnemme hyvin. Mutta entä historiaa muovanneet naiset? Naiset, joiden teoista ja tarinoista on vaiettu kymmeniksi, sadoiksi tai jopa tuhansiksi vuosiksi. Korjaamaan tämän virheen ja tekemään tuntemattomista suurnaisista tunnettuja tulee uusi podcast, Herstory.
Historian tuntemattomat suurnaiset kuningattarista kultinjohtajiin
Herstoryn ensimmäisen kauden aikana pureudutaan maailmaa muuttaneiden naisten tarinoihin aina antiikista nykyaikaan. Uusi jakso julkaistaan kerran viikossa perjantaisin, sillä perjantaihan on alun perin nimetty jumalattarien mukaan.
Herstoryn tehtävä on levittää tietoisuutta, kertomalla niiden naisten tarinoita, jotka ovat jääneet pimentoon riippumatta siitä, että ne ansaitsevat tulla kuulluksi. Jokainen jakso keskittyy yhteen tai useampaan historiaa omalla osa-alueellaan tehneeseen naiseen. Herstoryn tavoitteena on jakaa tietoa historiallisesti merkittävistä naisista riippumatta esimerkiksi heidän asemastaan, etnisyydestään tai koulutuksestaan. Herstoryn ensimmäinen kausi kertoo kuulijoilleen muun muassa sen, miksi 1800-luvulla elänyt kreivitär oli merkittävä tekijä tietoteknisen kehityksen kannalta, miksi Ruotsin hallitsija Kristiina aiheutti kuohuntaa 1600-luvulla ja miten peruukit ja LSD liittyvät kultin johtamiseen.
Herstory 28.3. alkaen perjantaisin klo 9 Spotifyssa!
Miksi kukaan haluaisi olla erotuomari? Olen miettinyt vastausta kysymykseen monesti siitä huolimatta, että olen itse jalkapalloerotuomari. Yhtä selkeää tekijää en ole oikeastaan koskaan löytänyt.
Moni nuori aloittaa tuomaroinnin rahan takia, enkä näe siinä mitään väärää. Rahan takia tuomarointia ei kuitenkaan jaksa tehdä pitkään. Mikä tuomarin sitten saa pysymään kentillä?
Uutisointia erotuomareihin kohdistuvasta kritiikistä ja pahimmillaan jopa väkivaltaisesta käytöksestä tulee vastaan aivan liian usein, lähes joka viikko. Tuomareista on kirjoitettu paljon, ja valitettavan usein negatiiviselta kantilta.
Tuomarin työssä on kuitenkin paljon myös hyvää. Näkemykseni pohjautuvat jalkapallon tuomarointiin oman taustani takia, mutta uskon, että samat asiat pätevät myös muiden lajien tuomareihin.
Muistan, kuinka itse päädyin hakemaan erotuomarikurssille, koska uskoin pystyväni parempaan suoritukseen kuin omien pelieni tuomarit. Olin todella kiinnostunut säännöistä jo nuorena ja tykkäsin paljon, kun pääsin pelinohjaajaksi nuorten pienen kentän peleihin.
Pelinohjaukset alkoivat tuntua tietyn ajan jälkeen turhan helpolta, ja kun 15-vuotiaana tuli mahdollisuus lähteä erotuomarikurssille, tartuin tilaisuuteen. Pelit sujuivat hyvin ja sain paljon positiivista palautetta, mikä lisäsi entisestään innostusta uuteen harrastukseen.
Lopulta innostus tuomarointia kohtaan kasvoi niin suureksi, että jätin kilpailullisen pelaamisen ja aloin satsata tuomarointiin enemmän. Nykyään vihellän miesten Nelosta, ja viime kauden lopulla debytoin miesten Kolmosessa erotuomarina.
Pelaajat elävät tunteella ottelun aikana, mikä on ymmärrettävää. Siitä huolimatta erotuomariston ja pelaajien välillä vallitsee lähtökohtaisesti kunnioitus etenkin, kun puhutaan pääsarjatason peleistä.
Veikkausliigan lähetysoikeudet omistavan Ruudun sosiaalisessa mediassa on alkanut ilmestyä pätkiä erotuomareista mikitettyinä. Ne ovat loistavia avaamaan pelaajien ja tuomariston välistä kommunikointia. Tällaiset videot antavat tuomareista inhimillisemmän kuvan sarjoja seuraaville ihmisille ja lisäävät ymmärrystä erotuomaritoiminnasta.
Mutta mikä itse tuomarina toimimisessa on parasta? Itse sanoisin, että paras tunne pelin aikana syntyy siitä, kun onnistun tekemään vaikeasta tilanteesta oikean ratkaisun. Se tunne, kun tehty tuomio hyväksytään pelaajien suunnalta, luo merkittävän onnistumisen tunteen pelin aikana.
Paras asia, jonka henkilökohtaisesti olen tuomaroinnin kautta saanut, ovat ystävät. Yhteisön merkitys tuomaroinnissa on valtava. Joukkueurheilulajeissa puhutaan usein joukkuehengestä, ja painotetaan sen tärkeyttä osana menestyvää joukkuetta. Sama pätee myös tuomarointiin, sillä tuomarointi kolmikossa on ehdottomasti yhteistyötä.
Olen itse tuomaroinut nyt kuuden kauden ajan ja tänä aikana tavannut satoja erotuomareita. Tuomareita löytyy kaiken ikäisiä, sukupuolisia ja eri kokemuksen omaavia. Nuorimmat, joiden kanssa olen tuomarointia tehnyt, ovat olleet 15-vuotiaita, kun taas vanhimmat ovat jopa seitsemänkymppisiä. Tuomarointi yhdistää siis todella moninaista joukkoa ihmisiä.
Aiemmin mainitsinkin, että monen tuomarin motivaattori aloittaa pelien viheltäminen on raha. Veikkausliigatuomareiden palkkioita Palloliitto ei ole jakanut julkisesti, mutta alempien sarjojen palkkiot ovat julkista tietoa. Uuden ihmisen kanssa erotuomarihommista keskustellessa ensimmäinen kysymys liittyy usein rahaan. Palkkiot vaihtelevat paljon eri sarjatason välillä. Luonnollisesti juniorien pelit ovat lyhyempiä kuin aikuisten, ja niistä saa vähemmän rahaa.
Miesten Nelosen erotuomaripalkkio on 70 euron luokkaa, ja pidän sitä sopivana korvauksena. Ylipäätään palkkiot ovat nousseet vuosien mittaan ja nykyisellään ne ovat sen verran suuria, että se houkuttaa uusia tuomareita lajin pariin.
Tekstiäni varten kysyin tuomaroinnin kautta saaduilta ystäviltä, mikä on parasta tuomaroinnissa. Lähes kaikki nostivat yhteisön isoksi tekijäksi. Toisten tuomareiden kanssa käydyt keskustelut erilaisista tilanteista, joita itselle on sattunut peleissä, ovat tärkeitä, sillä niistä oppii usein paljon.
Ennen kaikkea toisten tuomareiden tuki on tärkeää virheiden käsittelyn hetkellä. Sanonta “kaikille sattuu virheitä” pätee tuomarointiin todella hyvin, sillä ainakin omalta osaltani voin sanoa, että yhtään virheetöntä peliä ei ole vielä ollut. Enkä usko, että sellaista koskaan tuleekaan.
Isoja virheitä ei tietenkään jokaisessa matsissa tapahdu, mutta vähintään rajaheiton suunta menee väärin. Lähtökohtaisesti matsin jälkeen on hyvä fiilis puida tuomarikopilla, missä onnistuttiin ja mitä olisi voitu tehdä toisin.
En väitä että tuomarointi olisi aina ihanaa ruusuilla tanssimista, koska näin ei ole. Tiedostan myös, että läheskään kaikille tuomarin rooli ei sovi, eikä sen tarvitsekkaan sopia. Tuomarin rooli on kuitenkin usein palkitsevampaa, kuin millaisen kuvan uutisia seuraamalla saa.
Tove Janssonin ensimmäinen muumisatu julkaistiin vuonna 1945, eli 80 vuotta sitten. Miten kertomus, joka on kaiken alku rakastamillemme muumitarinoille, heijasteli ajalleen tyypillisiä teemoja, kuten sotaa ja yhteisöllisyyttä? Miten nämä teemat esittäytyvät edelleen meneillään olevana juhlavuotena 2025?
Tove Jansson oli alkujaan taidemaalari ja kuvittaja, mutta aloitti kirjoittamisen vuonna 1939 toisen maailmansodan alussa, sillä hän kaipasi lohtua elämäänsä vallitsevan sodan keskellä. Jansson halusi kirjoittaa sadun, sillä kuvien piirtäminen tuntui hänestä aivan hyödyttömältä sota-aikana.
Kertomus jäi puolitiehen aina vuoteen 1945 saakka, jolloin Jansson ystävänsä rohkaisemana julkaisi ensimmäisen lastenkirjansa Muumit ja suuri tuhotulva.
Kirjailija-kuvittaja Tove Jansson on kertonut keksineensä muumihahmot alun perin, kun Janssonin eno pelotteli häntä öisin kaakeliuunin takana vaanivilla muumipeikoilla.
Ensimmäisessä muumipeikkokertomuksessa Muumimamma kertoo lapsilleen omasta lapsuudestaan ja siitä, miten muumit asuivat ennen kaakeliuunien takana ihmisten kodeissa.
Pommitusten aikainen karu maailmanlopun tunnelma
Sadusta kuulee, että 1940-luvulla Euroopassa sykkinyt toinen maailmansota on ollut käynnissä ensimmäisen muumikertomuksen kirjoittamisen aikana. Kirjasta kipuaa esiin yhteisöllisyys, luottamus, pakolaisuus ja pelastuminen sekä ennen kaikkea lopulta onnen ja rauhan löytyminen.
Sotatarinoille ei oletettavastikaan ole aina onnellista loppua, mutta Tove Jansson on itse kertonut Muumit ja suuri tuhotulva -teoksen olleen omien tarinoidensa ensimmäinen “happy end”. Onnellinen loppu on tuonut lohtua, jolloin myös muistot menneestä ja toive paremmasta tulevaisuudesta ovat olleet osana elämää.
Muumimamma, Muumipeikko, Nipsu ja Tulppaana purskahtavat kaikki itkuun Muumimamman kertoessa kadonneesta Muumipapasta ja kuinka mamma luulee, ettei Muumipappa palaa takaisin enää koskaan.
Rintamalle lähtenyt isä, ystävä tai sukulainen on ollut vuosina 1939-1945 ja on edelleen perheille arkipäivää Euroopassa ja muualla maailmassa. Muumimamman kertomus kirjassa on niin aidon tuntuinen, että kurja ja epätoivoinen tunne valtaa itsenikin. Jansson onnistuu kuvailemaan ajoittain surumielistä todellisuutta lapsille ymmärrettävän sadun kautta.
Tove Jansson aloitti Muumi-kirjasarjan toisen teoksen Muumipeikko ja pyrstötähti kirjoittamisen myös 1940-luvulla toisen maailmansodan varjossa. Teoksessa kuvaillaan tuhoa ja uhkaa tavalla, joka ei ole tyypillistä lastenkirjoille.
Kirjailija on kertonut sotavuosina ajoittain jääneensä ateljeensa pommisuojaan piiloutumisen sijaan. Hän ei pitänyt niiden pimeydestä, hajusta ja väentungoksesta. Pommitusten aikainen karu maailmanlopun tunnelma on välittynyt ensimmäisiin lastenkirjoihin, pitäen kirjat kuitenkin lohdullisina satuina, joissa loppuviimein kaikille käy hyvin.
Lapset ovat väliinputoajia konfliktissa, joka on heistä riippumattomista syistä syttynyt. Sota estää lapsen oikeuden normaaliin elämään ja he saattavat jäädä täysin ilman perustarpeita, turvaa ja perhettä.
Jansson on kertonut itsensä lisäksi kirjoittamiensa tarinoiden lukijakirjeiden perusteella vetoavan erityisesti pelokkaisiin, ahdistuneisiin ja yksinäisiin lapsiin, sillä muumisatujen keskeltä on helppo hakea lohtua ja turvaa. Tarina, jonka kirjoittaminen on aloitettu toisen maailmansodan aikana, osittain muovautui pakopaikaksi konfliktin eläneille lapsille.
Lukijakirjeiden takana piileksivät lapset ovat saattaneet olla sotaan värvättyjä ja kauheuksien keskellä kasvaneita ja kärsineitä lapsia, jotka sotien jälkeen saivat kaipaamansa turvaa muumikertomuksista. Tarinoista tulee esiin samaistuttavat tuhon ja turvattomuuden kokemukset, mutta myös onnellinen loppu, jota lapsi varmasti odotti vuodesta toiseen vallitsevan konfliktin keskellä.
Ehkä lapset toisen maailmansodan jälkeen löysivät saduista myös leikkiä ja leikkisyyttä, joka heiltä oli evätty konfliktin kourissa. Sadut ovat ajaton paikka paeta ja löytää lohtua.
Lasten työ on leikki.
Lapset jäävät koflikteissa vailla perustarpeita ja turvaa
Maailmassa saattaa kuolla satoja lapsia konfliktialueilla päivittäin. Monilla lapsilla ei ole tällä hetkellä koulunkäyntimahdollisuutta tai terveydenhuoltoa. Lapsi on saattanut menettää perheenjäsenen tai jopa koko perheensä.
Punaisen Ristin mukaan lasten osallistuminen sotaan on osoittautunut ongelmaksi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Lapsia käytetään yleensä avustaviin tehtäviin, mutta myös taisteluihin.
Lapsi on avuton joutuessaan sodan runteleman yhteiskunnan heitteille. Miten alaikäinen lapsi osaa etsiä apua psyykkisesti järkyttyneenä tai juuri vanhempansa menettäneenä? Heitteillejättö ja väkivallan uhka kasvavat huomattavasti yksin jääneen lapsen kohdalla sodan runtelemassa kotimaassa.
Nykyiset toimintamme määrittelevät sen, millaiset selviytymiskeinot tulevilla sukupolvilla on käsissään. Toisen maailmansodan jälkeen selviytymiskeinona toimi puhumattomuus, minkä avulla sukupolvi toisensa jälkeen selviytyi eteenpäin vaikenemalla kipeistä asioista.
Pikkuhiljaa yritämme avata ovea keskusteluavun piiriin, kun isovanhempiemme hiljaisuus on vaikuttanut myös meidän tapaamme olla. Alueelliset erot erilaisissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa varmasti muovaavat sukupolvien selviytymistä tulevaisuudessa.
Onko lapsilla nyt 2020-luvulla paremmat eväät puhua traumoistaan ja saada mielenterveys- ja psykososiaalista tukea selviytymiskeinona?
Yrittävätkö hattivatit vain selviytyä?
Hieman oudot ja selkäpiitä karmivat olennot, hattivatit tekevät ensiesiintymisensä jo ensimmäisessä kirjassa. Jansson kuvailee hattivatit tunteettomiksi vaeltaviksi olennoiksi, jotka eivät näe eivätkä kuule, mitä ympärillä tapahtuu. Hattivatit tekevät työtä lopettamatta sitä koskaan. Muumipappa lähti juurikin hattivattien matkaan, minkä vuoksi hän oli kadoksissa.
Kertovatko hattivatit selviytymisestä? Voisi kuvitella, että sodan keskellä sotilaiden tulee löytää jostakin voimaa jaksaa eteenpäin ja tehdä työtä päämäärän puolesta. Ehkä Jansson halusi kuvailla tunteita myös tunteettomuuden kautta, jolloin ainoa keino selviytyä on olla järkkymätön.
Onko tunteettomuudella selviytyminen siirtynyt sukupolvelta toiselle, minkä vuoksi mielen hoitaminen on ollu haastavaa? Elämme psyykkisen ymmärryksen murrosaikaa, ja väylä avun piiriin on nyt helpompi kuin ennen.
Lohtua on saatava epätoivon keskellä
Muumimamma ja Muumipeikko joutuivat tosipaikan eteen kodin menettämisen ja perheenjäsenen katoamisen jälkeen. Joukko on eksyksissä metsissä kaukana kotoaan ja päätyy suuren tuhotulvan kulkemana laaksoon, josta lopulta tulee heidän kotinsa.
Matkalla he kohtaavat vastoinkäymisiä ja törmäävät muurahaisleijonaan, joka viskoo hiekkaa Muumimamman päälle. Mamma on hukkua muurahaisleijonan kaivamaan kuoppaan, kunnes Muumipeikko lopulta pelastaa hänet.
Vaaratilanne muumien pakomatkalla heijastelee tämänkin päivän karua todellisuutta pakolaisuudesta, jolloin matkalla parempaan elämään saattaa joutua kokemaan surullisen kohtalon.
Tarinassa Muumimamma keskustelee lastensa kanssa omasta lapsuudestaan ja ajasta, kun kaikki oli hyvin. Lohtua on saatava epätoivon keskellä.
Pakolaisuus on ajasta riippumaton käsite ja se on aina ajankohtainen, tapahtui se lähempänä tai kauempana meistä. Muumit kuvailevat pakolaisuutta ihmisillekin tyypillisten asioiden turvin, kuten epätoivon, rakkauden ja kodin kautta. Kun ympärillä oleva maailma hajoaa, mihin muuhun tulisi tarttua, kuin ystävyyden ja yhdessä selviytymisen voimaan?
Muumit luottavat yhdessä selviytymisen voimaan.
Muumit ovat osa suomalaista kulttuuria
Epätoivo muuntaa rakkauden kaipuuksi. Muumit ottavat uusia ystäviä mukaansa kyseenalaistamatta vastaantulijan alkuperää. He muistelevat perhettään ja lopulta löytävät kodin ja rakkauden uudelleen.
Ensimmäisessä kirjassa vilahtanut vastaanottavaisuus on pitänyt pintansa vuosikymmenet, mistä muumit ovat tänä päivänäkin tunnettuja. Ihmisten on helppo samaistua tähän suloiseen, mutta merkitykselliseen satuun muumipeikoista.
Ehkä tämän vuoksi muumisadut ovat pidettyjä ja edustavat tietynlaista ajattomuutta, joka toimii lasten kasvatuksessa ja myös aikuisten tunne-elämässä. Muumien samaistuttavan elämäntavan ja arvojen vuoksi muumitarinoiden kohderyhmä on iästä riippumaton skaala.
Lapsenomaisen näköiset hahmot vetoavat myös aikuisiin luonteenpiirteillään, joita Tove Jansson on ammentanut omasta lähipiiristään. Hemuleiden lainkuuliaisuus ja järjestelmällisyys tai Tiuhtin ja Viuhtin välinen rakkaudellinen suhde ovat asioita, jotka saattavat välittyä paremmin aikuisen ihmisen ymmärrykseen.
Muumihahmojen avoimuus ja samaistuttavuus on suuressa suosiossa myös aikuisten keskuudessa esimerkiksi muumimukien keräilyharrastuksen parissa.
Muumien maailmassa luotetaan toinen toiseen ja pidetään talo auki kaikille, jotka kaipaavat levähdyspaikkaa tai paikkaa jäädäkseen. Onko luottamus ystävyydessä se, mitä ihmismieli janoaa toinen toiseltaan? Senkö vuoksi muumihahmot ovat niin lähestyttäviä meille vielä tänä päivänäkin?
Yhteisö on muumipeikkojen koti
Ensimmäinen tarina kattaa arvostettuja teemoja, kuten rakkaus, vanhemmuus ja avoimuus. Kaiken kaikkiaan kyseessä on yhteisöllisyyden kantava voima, joka kuljettaa ajan ja avaruuden lävitse, eikä koskaan vanhene. Vaikka nykymaailmassa yksilöä korostetaan yhä enemmän, ehkä kuitenkin yhteisö on se, mitä ihminen loppujen lopuksi aina kaipaa ympärilleen.
Nyky-yhteiskuntamme varsinkin länsimaissa alkaa olla yksilöiden menestykseen kannustava, ja perheyhteisön voima heikkenee sukupolvi sukupolvelta. Perhekeskeisyys länsimaissa vähenee ja vanhukset jäävät yhä useammin yksin ja joutuvat erilleen perheestään.
Ensimmäisestä kirjasta lähtien muumit selviytyvät yhdessä juurikin perheen ja muiden läheisten voimin ja hakeutuvat ystäviensä seuraan niin hyvän kuin pahankin kohdatessa. Muumit pitävät huolta toisistaan, ja niin meidänkin pitäisi.
Tove Jansson on kertonut tarinoidensa olevan pakopaikka, jossa voi käydä, mutta sieltä tullaan kuitenkin takaisin. Ehkä Jansson yritti kertoa siitä, että todellisuus on loppujen lopuksi hyvä kohdata.
Nykypäivänä irtaudumme todellisuuudesta monin eri keinoin ja pakoilemme stressiä satujen, liikunnan ja tv-sarjojen avulla. Olemme yhä enemmän tietoisia maailmassa tapahtuvista konflikteista uutisoinnin ja sosiaalisen median kautta. Tietoa on niin paljon, että uppoutuminen muumien kaltaiseen selviytymistarinaan onnellisen lopun siivittämänä antaa lohtua, vaikkei olisikaan itse konkreettisesti osana konfliktia.
Jansson ammensi tarinoissaan paljon omalle ajalleen tyypillisesti katastrofeista, jotka ovat edelleen läsnä elämässämme, vain uudella tavalla.
Muumien matkalta löytyy pimeää tietä valaisevia hehkuvia kukkia ja karamellimaa, jossa maa ja oksat ovat herkullista juotavaa ja syötävää. Fantasiaelementit kertovat haaveilusta jostakin todellisuutta makoisammasta. Paikka, jossa maa on tehty jäätelöstä ja mistä vain sai itselleen herkullisen palan kakkua tai suklaata, ei kuitenkaan ollut muumeillekaan paikka mihin jäädä.
Muumien koti on siellä, missä ovat yhteisö ja luottamus toinen toiseensa.
Jääkiekkokevään ratkaisupelit pyörähtävät käyntiin pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tänään. Playoffit alkavat kahdeksan joukkueen voimin, ja jatkoon vaaditaan kolme voittoa.
Runkosarjan neljä parasta joukkuetta olivat Lukko, Ilves, KalPa ja HIFK. Nämä joukkueet selvittivät tiensä suoraan puolivälierävaiheeseen ja aloittavat oman pudotuspeliurakkansa vasta myöhemmin.
Ensimmäisellä kierroksella kaukaloon hyppäävät runkosarjassa sijoille 5-12 sijoittuneet joukkueet. Moni ennakkosuosikki alisuoritti ja jäi lopulta pudotuspelien ulkopuolelle. Runkosarja oli tänä vuonna harvinaisen tasainen, joten pudotuspeleissä on luvassa kova taistelu Kanada-maljasta.
SaiPa vastaan TPS
Runkosarjan suurin yllättäjä Lappeenrannan SaiPa lähtee ennakkosuosikkina ailahtelevan runkosarjan pelannutta Turun Palloseuraa vastaan. Turkulaiset olivat viimeinen joukkue, joka selviytyi playoffeihin, ja paikka ratkesi vasta viimeisellä kierroksella.
Lopulta vain pisteen turvin ulos neljän parhaan joukosta jäänyt lappeenrantalaisseura on ihastuttanut kiekkokansaa raikkaalla pelaamisellaan. Raimo Helmisen joukkue perustaa pelinsä agressiiviseen karvaukseen ja suoraviivaiseen hyökkäämiseen, jotka tuottivat runkosarjassa ongelmia jokaiselle vastustajalle.
Runkosarjan paras erikoistilannejoukkue kohtaa nyt uuden haasteen, ja suurin kysymys kuuluu, kuinka paljon kokemattomuus näkyy pudotuspeleissä. Epäilyksiä herättää myös joukkueen pelitapa, sillä se on varmasti kuluttanut energiaa kauden aikana.
Turun Palloseura operoi isolla pelaajabudjetilla, mutta esitykset kaukalossa eivät ole vakuuttaneet. Tommi Miettinen ei ole tällä kaudella saanut viritettyä joukkuetta parhaimpaansa, vaikka materiaali kestää vertailun kärkijoukkueisiin. Maalivahtipeli on ollut läpi kauden heikkoa, eikä kärkipelaajien takaa ole löytynyt riittävästi tulitukea.
Ennakkokaavailuissa SaiPa lähtee sarjaan suosikkina, mutta mahdolliset vastoinkäymiset voivat aiheuttaa sille ongelmia. Lappeenrantalaiset jatkavat seuraavalle kierrokselle otteluvoitoin 3–1.
KooKoo vastaan Sport
KooKoo pelasi onnistuneen runkosarjan uuden päävalmentajan Jouko Myrrän johdolla ja sijoittui runkosarjassa kuudenneksi. Vuoden 2025 puolella joukkue on ollut koko Liigan paras ja yllättänyt monet pelaamisellaan. Ennakkoluulottomasti ja rohkeasti pelaava ryhmä on esiintynyt nimenomaan joukkueena erittäin vakuuttavasti. Nähtäväksi jää, riittävätkö paukut myös kevään ratkaisupeleihin.
Vaasalaisvastuja Sport lepää pitkälti kärkiyksilöidensä varassa. Mielettömän runkosarjan pelannut puolustaja Atro Leppänen kantaa suurta vastuuta ruotsalaisvahvistusten Simon Hjalmarssonin ja Axel Holmströmin kanssa, mikäli Sport mielii yllättää kouvolalaiset.
Sportin menestys Liigan pudotuspeleissä on ollut tähän mennessä vaatimatonta, mutta joukkueella on täysi potentiaali edetä jatkoon tällä kaudella.
Sarja vaikuttaa ennakkoon erittäin tasaiselta. Sport lähtee pudotuspeleihin hurmiossa ja kaataa KooKoon ratkaisevassa viidennessä ottelussa. Ottelusarja menee siis vaasalaisille 3–2.
Ässät vastaan HPK
Ennakkoon erittäin tasaiselta vaikuttava ottelupari porilaisten ja hämeenlinnalaisten välillä voi kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Tasaisesti ylemmässä keskikastissa läpikauden ollut porilaisjoukkue pelaa duunarilätkää ja lukeutuu Liigan parhaimpiin kotijoukkueisiin.
Tulosvastuu lepää pitkälti kapteeni Jan-Mikael Järvisen johtaman ykkösketjun varassa, mutta riittäkö se kevään peleissä? Joukkue puolustaa tiiviisti omaa maalia, ja viimeisenä lukkona häärii Liigan paras maalivahti Niklas Rubin.
HPK käänsi kauden suuntansa syksyllä valmentajavaihdoksen myötä, kun meritoitunut Mikko Manner otti ohjat joukkueessa. HPK on jo ylittänyt odotukset, sillä joukkuetta ennakoitiin ennen kautta sarjan häntäpäähän. Pelaajamateriaali on auttamatta liian kapea, joten menestys pudotuspeleissä olisi iso yllätys.
Ässät etenee jatkoon vahvan kotipelaamisen ja maalivahtipelinsä ansiosta. Ottelusarja päättyy porilaisten hyväksi 3–1.
Kiekko-Espoo vastaan Tappara
Liigan uutena tulokkaana aloittanut Kiekko-Espoo voi olla jo tyytyväinen kauteensa. Syksyllä kärkikahinoissa liikkunut joukkue on taantunut kauden edetessä, mutta selvitti itsensä jatkopeleihin ja nappasi lopulta myös kotiedun.
Sopivassa määrin kokemusta ja nuoruutta sisältävä espoolaisjoukkue on esiintynyt ennakkoluulottomasti ja yllättänyt monet asiantuntijat. Joukkueessa on potentiaalia edetä seuraavalle kierrokselle, mutta vastustajan rutiini pudotuspeleissä on kovaa luokkaa.
Tampereen Tappara on viimeisen kahden vuoden hallitseva mestari. Viime vuosien menestynein seura on yskähdellyt kuluneella kaudella, eikä moni pelaaja ole kyennyt ottamaan johtavaa roolia.
Päävalmentaja Rikard Grönborgin pelitapa ei ole toiminut kaudella, ja joukkue on paikoin näyttänyt yksilöinä seilaavalta ryhmältä. Huhut tulehtuneesta joukkuehengestä eivät myöskään edistä tamperelaisten menestysmahdollisuuksia kevään pudotuspeleissä.
Rutiini on rautaa keväällä, kun vastakkain ovat uusi tulokas ja hallitseva mestari. Vastoinkäymisistä huolimatta Tapparaa ei voi laskea pois kevään ratkaisupeleistä. Tappara selviytyy jatkoon sarjasta otteluvoitoin 3–1.
Teksti: Tomi Karttunen Kuvat: Liiga, Sofie Satta; kuvankäsittely: Tomi Karttunen
Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut päättyivät Norjan Trondheimissa viime sunnuntaina. Suomalaishiihtäjien kotiin tuomisina oli kaksi mitalia Lauri Vuorisen johdolla. Kokonaisuudessaan suoritukset jättivät parantamisen varaa, eikä lähivuosien näkymä ole valoisa.
Hiihdon MM-kilpailuissa mitaleista taisteltiin maastohiihdossa, yhdistetyssä ja mäkihypyssä. Odotettuun tapaan suomalaiset nappasivat kisojen ainoat mitalinsa maastohiihdossa, kun Lauri Vuorinen oli yllättäen kisojen paras suomalainen.
Suomen naishiihtäjät jäivät toista kertaa peräkkäin arvokisoissa ilman mitalia, mikä on herättänyt huolta kärkimaiden karkaamisesta Suomen ulottumattomiin. Odotukset kisoista eivät täyttyneet alkuunkaan, sillä monen hiihtäjän piti olla kamppailemassa palkintopallisijoista. Niin Kerttu Niskasen, Krista Pärmäkosken kuin Jasmi Joensuun suoritukset olivat Norjassa pettymys.
Miesten puolella Iivo Niskasen ja Perttu Hyvärisen sairastumiset heikensivät Suomen joukkueen menestysmahdollisuuksia. Silti vain harva joukkueesta kykeni suoriutumaan kauden päätavoitteessa omalla tasollaan – ja vielä harvempi ylitti itsensä. Lauri Vuorisen loisteliaat suoritukset pelastivat Suomen häpeältä, sillä hän oli voittamassa Suomen molempia mitaleja.
Vuorisen tiedettiin kuuluvan sprintin haastajaporukkaan, mutta harva uskoi hänen ottavan mitalia. Vahva loppukiri ja taktinen onnistuminen takasivat Suomelle kuitenkin ensimmäisen miesten sprinttihiihdon MM-mitalin. Vuorisen huippuotteet jatkuivat parisprintissä, jossa hän ja Ristomatti Hakola ylsivät hopealle ylivoimaisen Norjan jälkeen.
Kuka nousee seuraavaksi suomalaiseksi hiihtokuninkaaksi?
Suomen hiihtomaajoukkuetta tarkastellessa lähivuodet eivät näytä ruusuisilta. Joukkueen ehdottomat kärkihiihtäjät lähestyvät uransa loppua, eivätkä nuorten näytöt lupaa menestystä lähivuosille.
Miesten puolella Suomen ehdoton hiihtokuningas Iivo Niskanen on jo 33-vuotias, ja toistuvat sairastelut ovat haitanneet menestymistä viime vuosina. Juuri väliin jääneet MM-kilpailut olivat jälleen yksi menetetty mahdollisuus arvokisamenestykseen loppusuoraa vaille olevalla uralla.
Niskasen meriittilista on kiistaton, ja hän on lukeutunut vuodesta toiseen mitalikanditaatteihin perinteisen hiihtotyylin matkoilla. Silti herää kysymys: kuinka sama mies voi sairastella näin usein tärkeiden kisojen ympärillä? Kuinka monta saumaa Niskasella on enää jäljellä?
Muut Suomen viime vuosien tukipilarit, kuten Hakola, Perttu Hyvärinen ja Joni Mäki, ovat kaikki yli 30-vuotiaita. Nuoremmista hiihtäjistä kukaan ei ole osoittanut merkkejä noususta kohti maailman absoluuttista kärkeä.
Nuorten sarjoissa menestystä niittäneet Niilo Moilanen ja Niko Anttola eivät ole onnistuneet murtautumaan miesten sarjan kärkeen. Täytyy muistaa, että he ovat vielä uran alkutaipaleella, mutta kehitysloikat viime vuosina eivät ole olleet odotettuja. Jos Suomi mielii kamppailla mitaleista tulevaisuudessa, katseet kääntyvät juuri Moilasen, Anttolan ja Vuorisen suuntaan.
Naisten hiihto kriisissä
Kaukana ovat myös ajat, kun pohdittiin montako kultamitalia Suomen naishiihtäjät mukanaan kisoista tällä kertaa tuovat. Takavuosien hiihtokuningattaria Marja-Liisa Kirvesniemeä ja Aino-Kaisa Saarista on suomalaisilla viime vuosina tullut ikävä.
Suomen naishiihtäjät eivät onnistuneet MM-kisoissa, ja ero Norjaan ja Ruotsiin on kasvanut entisestään. Tulevaisuuden näkymät eivät lupaa tämän trendin kääntymistä – päinvastoin.
Naishiihtäjien sukupolvenvaihdokseen liittyy vielä miehiäkin enemmän huolta. Suomen kärkihiihtäjät Kerttu Niskanen, 36, ja Krista Pärmäkoski, 34, lähestyvät uransa loppua, eikä heille ole selkeitä seuraajia.
Niskanen ja Pärmäkoski epäonnistuivat tämän vuoden kisoissa, mutta lähivuosien menestys nojaa yksinomaa näiden naisten harteilla. Kumpikin on todistanut tasonsa maailman huipulla, mutta viime vuosina he eivät ole pystyneet vastaamaan ruotsalaisten ja norjalaisten vauhtiin. Lähivuodet näyttävät, pystytäänkö Suomen naishiihdossa vielä palaamaan mitalikantaan, vai onko edessä pitkä mitallittomuuden kausi.
Tällä kaudella väläytellyt Jasmi Joensuu ei onnistunut hänkään vakuuttamaan Norjassa. Tasaisesti kuuden parhaan joukkoon maailmancupin sprinteissä päässyt Vantaan hiihtoseuran hiihtäjä ei ole noussut aivan terävimpään kärkeen. Parhaiden ollessa mukana joutui Joensuu tyytymään seuraajan rooliin ja hyytyi loppuratkaisuissa kärjen taakse. MM-kisoissa Joensuu sijoittui kahdesti neljänneksi, eikä pystynyt vastaamaan odotuksiin parisprintissä ja viestissä.
Joensuu on isosti vastuussa, mikäli Suomi mielii lähivuosina napata arvokisamitaleja naisten hiihdossa. Muut nuoremmat hiihtäjät, kuten Jasmin Kähärä ja Eveliina Piippo, eivät ole tällä hetkellä valmiita taistelemaan kärkisijoista. Lähivuosien harjoittelun on tuotettava kovia onnistumisia, jotta Suomi ei ajautuisi ennennäkemättömän pitkään mitalittomaan putkeen.
Mäkihypyn pitkä alamäki jatkuu
Suomen mäkihyppy on ollut jo pitkään kriisissä, eikä valoa tunnelin päässä näy. Maajoukkueen uutena päävalmentajana aloittanut Igor Medved ei ole onnistunut kääntämään suuntaa tämän kauden aikana. Takavuosien menestys on vain kaukainen muisto, ja uusia nykäsiä sekä ahosia ei ole näköpiirissä.
Asia ei sinäänsä yllätä, koska harrastajia on nykyisin niukasti ja olosuhteet Suomessa huononemaan päin. Kärkimaat Norjan ja Itävallan johdolla menevät kaukana jokaisella mittarilla. Suomalaisten paras sijoitus MM-kisoissa oli Antti Aallon 13. sija – mikä on samalla parasta pitkään aikaan. Suomalaiset kamppailevat tällä hetkellä lähinnä pääsystä toiselle kierrokselle, eivät palkintosijoista.
Huonot tulokset mäkihypyssä heijastuvat myös yhdistetyn puolelle. Suomalaiset jäävät jälkeen auttamatta liikaa mäkiosuudella, mikä vaikeuttaa kilpailua ladulla. Vuonna 2021 MM-kilpailuissa palkintopallille yltänyt Ilkka Herola ei tänä vuonna Norjassa yltänyt parhaimpaansa. Vaikka hän on ladulla yksi maailman parhaista yhdistetyn kilpailijoista, mäkiosuus on ollut koko uran ajan hänen kompastuskivensä.
On hämmästyttävää, kuinka systemaattisesti suomalaiset ovat epäonnistuneet mäkihypyssä viime vuosina. Se, kuka tämän kelkan kääntää, on todellinen ihmemies.
Hallitus on päättänyt luopua vuoden 2024 kehysriihessä sovitusta makeisten ja suklaan arvonlisäveron korotuksesta, jonka tarkoitus oli tulla voimaan kesäkuussa. Syynä pakittamiseen on veromuutoksen lausuntokierroksella saama kritiikki.
Hallituksen oli tarkoitus nostaa makeisten ja suklaan nykyinen 14 prosentin verokanta 25,5 suuruiseen yleiseen verokantaan. Alunperin hallitus oli päättänyt korottaa makeisveroa osana laajempaa talouspoliittista linjaa, jolla pyrittiin vahvistamaan valtion taloutta ja ohjaamaan kulutusta terveellisempään suuntaan.
Verojen kiristäminen olisi tuonut lisää tuloja valtion kassaan, mutta samalla se olisi saattanut vähentää kulutusta ja vaikeuttaa elintarvikealan yritysten tilannetta. Veron korotus sai aikaan huomattavaa vastustusta: erityisesti elintarviketeollisuus, kauppaketjut ja kuluttajat vastustivat tätä muutosta, sillä se olisi nostanut tuotteiden hintoja.
Fazerin ja muiden alan toimijoiden kiitokset hallituksen päätökselle luopua veronkorotuksesta eivät ole yllättäviä, sillä korotus olisi rasittanut merkittävästi heidän liiketoimintaansa ja heikentänyt kilpailukykyä.
Päätös herättää kysymyksen: tehtiinkö ratkaisu taloudellisin perustein vai poliittisen suosion säilyttämiseksi?
Inflaation ja heikentyneen ostovoiman keskellä hallitus on varovainen kuluttajahintoihin kohdistuvien päätösten kanssa. Korotetut hinnat olisivat osuneet erityisesti pienituloisiin, jotka kuluttavat suhteessa tuloihinsa enemmän makeisia. Tämä olisi luonnollisesti lisännyt kritiikkiä hallitusta kohtaan ja voinut heikentää sen suosiota.
Hallitus joutui vaikean valinnan eteen: toisaalta veronkorotukset olisivat voineet tuottaa lisää tuloja ja edistää kansanterveyttä, mutta toisaalta niiden vaikutukset elinkeinoelämään ja kuluttajien arkeen ovat liian suuret. Tällä hetkellä näyttääkin siis siltä, että taloudelliset paineet saivat yliotteen.
Vaikka hallituksen yhtenä tarkoitusperänä oli lisätä kansanterveyttä, ei verojen kiristäminen ole ainoa keino siihen. Voimme verotuksella ohjata makeisten kuluttamista, mutta se ei ole yksinään tarpeeksi tehokas keino pysyvään muutokseen, ellei tarjolla ole terveellisimpiä vaihtoehtoja.
On kuitenkin tärkeää, että keskustelua sokerinkulutuksen hillitsemisestä ei unohdeta, vaan etsitään keinoja, jotka voivat tuottaa toivottuja muutoksia ilman epätoivottuja taloudellisia seurauksia.
Maailma juhlistaa kansainvälistä naistenpäivää 8. maaliskuuta, ja naiset eri puolilta maailmaa jakavat näkemyksiään tasa-arvosta, kestävyydestä ja päivän merkityksestä. Irakista Vietnamiin, Keniaan, Kurdistaniin ja Etelä-Afrikkaan nämä äänet tuovat esiin sekä haasteet että naisten päivittäisen vahvuuden.
Hazhaow Murad muutti Irakista Suomeen vuonna 2020. Hän on sinnikkyyden ja kunnianhimon esikuva. Hän opiskelee elintarviketieteistä toista maisterin tutkintoaan Helsingin yliopistossa, hänellä on myös maisterin tutkinto elintarvikekulttuurista ja hygieniasta. Kahden pojan äitinä Hazhaow korostaa koulutuksen merkitystä ja naisten voimaantumista.”Koulutus ei ole pelkästään tutkintoja varten; se on väline itsenäisyyteen ja vaikuttamiseen. Naistenpäivä muistuttaa meitä potentiaalistamme ja oikeudestamme tavoitella unelmia,” Hazhaow sanoo.
Hazhaow Murad, kunnianhimon ja voimaantumisen esikuva naisille
Varhaiskasvatuksen ja hyvinvoinnin opiskelija Shadan Mohamud painottaa todellisen tasa-arvon tarvetta. Hän muistuttaa, että tasa-arvo ei saa jäädä vain sanojen tasolle, vaan sen tulee näkyä myös konkreettisissa teoissa.”Naiset tarvitsevat tasa-arvoa, ei vain sanoissa vaan teoissa, jotka vaikuttavat päivittäiseen elämäämme,” hän toteaa ja nostaa esiin naisten koulutuksen ja työelämän haaste.
Shadan Mohamud korostaa naisten tasa-arvoa
Suomessa 17 vuotta asunut Keniasta kotoisin oleva Anne Wanjiku Fagerström on kahden teini-ikäisen äiti. Hän kiteyttää naisten horjumattoman voiman: ”Naistenpäivä voi olla vain kerran vuodessa, mutta me juhlimme sitä joka päivä,” Anne sanoo. ”Äidit eivät pidä taukoja — me laitamme ruokaa, huolehdimme perheestämme, opiskelemme, teemme töitä ja osallistumme yhteiskuntaan. 8. maaliskuuta aion pyytää miestäni ostamaan minulle kukkia, ei siksi että tarvitsisin muistutuksen, vaan siksi että hän kunnioittaisi kaikkea, mitä naiset tekevät päivittäin.”
Anne Wanjiku Fagerström -naisen väsymätön henki
Vietnamilainen Tuyen Le kertoo, että Vietnamissa kansainvälistä naistenpäivää juhlistetaan perinteisesti kukkien antamisella. Tämä ele symboloi arvostusta ja kunnioitusta, jonka naiset ansaitsevat — ei vain yhtenä päivänä, vaan koko vuoden ajan.”Hyvää naistenpäivää kaikille! Kotona annamme toisillemme kukkia osoittaaksemme arvostusta, ja aion jatkaa tätä perinnettä myös täällä Suomessa .”
Tuyen Le toivottaa: ”Hyvää naistenpäivää kaikille tasapuolisesti”.
Eteläafrikkalainen Allison Abdile: ”Naistenpäivä ei riitä yhdeksi päiväksi – tasa-arvoa pitäisi olla ympäri vuoden.Vaikka on hyvä keskittyä myös yhteen päivään, naisten panoksen ja haasteiden tunnustamisen tulisi olla jokapäiväistä.”
Allison Abdilen mielestä naistenpäivä ei pitäisi olla vain yksi päivä.
YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää on vietetty jo 50 vuoden ajan. Näin vuonna 2025 kuulee pohdittavan onko nykyaikana naistenpäivälle enää tarvetta. Pitääkö tasapuolisuuden nimissä olla miestenpäivä?
Vaikka Suomi on edelläkävijä tasa-arvon ja naisten aseman suhteen maailmassa, ei meilläkään naisten asema ole vielä siellä missä pitäisi. Vuoden yhtenä päivänä miehiltä saadut kukat eivät korvaa naisten kokemia epätasa-arvoisuuden tunteita, joita jokainen nainen kohtaa elämänsä varrella.
Suomessa joka kolmas nainen on kokenut fyysistä väkivaltaa kumppaninsa taholta ja naisten ansiot ovat edelleen noin 16 prosenttia miesten ansioita pienemmät. Useat meistä naisista ovat pelänneet oman turvallisuutensa puolesta tai kokeneet seksuaalista häirintää.
Ylen tällä viikolla julkaisema palkkatasa-arvo kone kertoo edelleen samaa karua asiaa sukupuolten välisestä erosta. Katsoin oman koulutukseni ja työkokemukseni pohjalta, kuinka paljon miehet tienaavat keskimäärin minua enemmän. Surullista on, ettei miesten noin 1000€ korkeammat ansiotulot yllättäneet.
Viimeksi juuri tällä viikolla keskustelin ystäväni kanssa, kuinka hänen palkankorotuspyyntö yritettiin sivuuttaa keskeneräiseen tutkintoon vedoten. Samalla hänen miespuolinen kollegansa saa samaa palkkaa alemmalla tutkinnolla ja alemmilla työtehtävillä. Tällaisiin tarinoihin naisena törmää valitettavan usein.
Myös maailma on edelleen suunniteltu miehille. Caroline Criado Perezin kirja, Näkymättömät naiset – Näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille, osoittaa miten muun muassa autot, älypuhelimet ja lääkkeet on suunniteltu länsimaisille miehille sopiviksi. Minulla on siis naisena suurempi todennäköisyys loukkaantua vakavasti tai kuolla auto-onnettomuudessa kuin miehillä, joita autoon suunnitellut mekanismit suojaavat enemmän. Uskon myös, että jos miehillä olisi kuukautiset, kuukautissuojien ja tamponien verotus olisi alhaisempi. Luultavasti ehkäisystäkään ei tarvitsisi maksaa. Naiset maksavat näistä tuhansia euroja menkkakipujensa lisäksi.
UN Womenin raportti kertoo surullista tarinaa nykytilanteesta. Sukupuoleen perustuva syrjintä on edelleen syvälle juurtunutta kaikissa yhteiskunnissa ja joka neljäs maa raportoi naisten oikeuksien taantuneen viime vuoden aikana. YK:n pääsihteerin António Guterresin mukaan naisviha muuttuu yleisesti hyväksytyksi ja naisten oikeuksia vastaan hyökätään nyt ympäri maailmaa. Naisten ja tyttöjen oikeuksia uhkaa oikeudellisen suojan ja itsemääräämisoikeuden heikentyminen.
Miksi siis naistenpäivä on edelleen tärkeä? Koska tarvitsemme tätä päivää muistuttamaan kaikkia, ettei naisilla ole vieläkään samaa yhteiskunnallista asemaa kuin miehillä. Odotan innolla sitä päivää, kun minun 84 senttiäni on vihdoin euro, tasa-arvo toteutuu ja naistenpäivää ei enää tarvita.
Brasiliasta kotoisin oleva kondiittorimestari Guilherme Guise päätyi Suomeen kaksikymmentä vuotta sitten ja kokee sopivansa suomalaiseen yhteiskuntaan hyvin. Guise kouluttautui kondiittorimestariksi, sillä Guisen muistot lapsuudesta ovat makoisia äidin leivoksista aina isän kanssa jäätelön valmistukseen. Kondiittorimestari Guise kokee työnsä luovaksi ja suhtautuu kondiittorin työhön intohimolla.
