Syrjiminen on kiusaamista

Kuvittele itsesi 8-vuotiaana uudella luokalla uudessa koulussa. Olet hirmu sosiaalinen ja puhelias, yrität tutustua uusiin ihmisiin, mutta heti kun et ole enää se jännä uusi tyyppi, jäät täysin yksin. Et päässyt mihinkään porukkaan mukaan.

Näin minun kiusaamiseni alkoi. Tämän jälkeen kiusaaminen löysi minut aina uudelleen ja uudelleen kaikkialta missä olin. En enää ikinä kuulunut joukkoon, ja jopa ne joukot, joissa olin pienestä asti ollut saivat minut lopettamaan koripallon harrastamisen.

Kiusaamista on fyysistä tai psyykkistä. Kiusaamisella pyritään vahingoittamaan tai loukkaamaan toista. Siitä huolimatta moni tuntuu aliarvioivan psyykkista kiusaamista.

Olen kokenut 14 vuotta syrjimistä ja selän takana juoruilua. Olen kuullut, ettei syrjiminen olisi kiusaamista, koska eihän se voi fyysisesti sattua.

Sanotaan, että kiusaajat kiusaavat, koska heillä on paha olla, mutta miksi minä jouduin koulukuraattorille, mutta kiusaaja ei?

Olin rohkea ja toin kiusaamiseni kotona esiin, ja lopulta koulu yritti puuttua siihen. Tajusin nopeasti, ettei olisi kannattanut avata suutaani. Opettaja otti minut ja pari muuta luokan tyttöä keskustelemaan siitä, miten heidän pitäisi olla ystäviäni. Toinen tytöistä totesi opettajalle mielestäni todella hyvin: “Ei ketään voi pakottaa olemaan toisen kaveri.” Tämähän on ihan totta.

Syrjiminen jatkui, ja iän myötä mukaan tuli myös selän takana juoruilu ja huhujen levittäminen. Yläasteella olin koulussa, jossa koin, että kaikki muut olivat varakkaista perheistä, enkä löytänyt paikkaani. Koulussa ja tunneilla ängin itseni luokkani kympin tyttöjen porukkaan. Heidän kanssaan koin oloni usein ulkopuoliseksi ja huonoksi. Toisin kuin he, minä en pärjännyt koulussa.

Ammattikoulussa luulin kaiken olevan jo hyvin. Toisena vuonna, kun luokkani oli hajautettu eri suuntautumisvaihtoehtoihin, kuulin luokkalaiseltani, että toisessa ryhmässä olin ollut paljon puheenaiheena negatiivissävytteisesti. Tällöin uskoin, ettei kiusaamiseni päättyisi koskaan.

Suoritin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Päädyin sielläkin muutamien silmätikuksi. Tein sitten mitä tahansa, onnistuinko vai mokasinko, sain kuulla olevani huono ja toivoton tapaus. Intissä en ollut ainoa silmätikku, ja me kiusatut muodostimme oman porukan, josta saimme vertaistukea.

Aloitin intin jälkeen uuden koulun. Ekaa kertaa koin ympärilläni olevan samantyylisiä ihmisiä ja sain ystäviä. Minun ei tarvinnut enää olla yksin. Se tuntui lohdulliselta.

Kiusaamiseni alkoi 14 vuotta sitten, ja yhä edelleen elän jatkuvassa pelossa jäädä taas täysin yksin. Olen monta kertaa kuullut, että minun pitäisi oppia nauttimaan yksinolosta. Nautinkin silloin, kun tiedän, että minun ei tarvitse olla yksin ja voin itse valita sekä tehdä sen päätöksen.

Kiusaaminen jättää jäljen, jota uskon kantavani taakkana loppuikäni. Uskon, ettei kiusaaminen jatku ikuisesti ja totean usein, että aurinko paistaa aina myrskyn jälkeen. Tästä taakasta tulen selviämään.

Teksti: Jenny Yliselä

Kuva: Onerva Reinola

Suomi murskasi Unkarin 3–0 Nations Leaguessa

Tammelan stadionilla Tampereella pelattiin tiistaina 8. huhtikuuta 2025 naisten jalkapallon Nations Leaguen B-sarjan neljäs kierros, jossa Suomen naisten maajoukkue, Helmarit, kohtasi Unkarin. Kotijoukkue nappasi vakuuttavan 3–0-voiton ja nousi lohkossaan toiselle sijalle kolmella pisteellä.


Tammelan stadion odotti illan yleisöä sekä Suomen ja Unkarin naisten jalkapallomaajoukkueita vieraakseen.
Uuden stadionin modernit puitteet loistivat päivänvalossa, ja kenttä oli täydellisessä kunnossa ottelua varten.
Stadionin ulkopuolella näkyi joukko nuoria ja vanhempia, joiden silmistä paistoi toivo ja innostus.
Stadionin oven edessä nuoret ja aikuiset fanit seisoivat, ja ilmassa oli jännitystä kun he odottivat Helmarien saapumista.
Tammelan stadion, Salhojankatu 25c, B-oven puolelle, saapui Helmarit bussilla klo 17:00. Bussi pysähtyi ja  Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Marko Saloranta  astui ulos, iso laukku käsissään, valmiina johdattamaan joukkueensa seuraavaan taisteluun.
Suomen hyökkääjä Linda Sällström saapui Tammelan stadionille rauhallisesti, tuttu päättäväinen katse silmissään. Hän tiesi, että tänään on jälleen tärkeä päivä – uran 149. A-maaottelu..
Muutamaa minuuttia Suomen joukkueen jälkeen Unkarin musta bussi saapui stadionille. Myös joukkueen henkilökunta ja pelaajat siirtyivät sisälle valmistautumaan otteluun
Ylen toimittajat aloittivat ennen ottelua suoran lähetyksen Yle TV2 -kanavalla
Tammelan stadionilla tunnelma alkoi muuttua, kun fanit saapuivat paikalle ja siirtyivät katsomoon. Illan odotus tiivistyi, ja ilmapiiri alkoi täyttyä jännityksestä ja innostuksesta.
Tunnelma oli rauhallinen ja se oli myös täynnä mahdollisuuksia.
Nuoret fanit olivat valmistautuneet otteluun innolla – osa heistä oli kirjoittanut omia kannustuskylttejä sekä piirtänyt poskiinsa.
Ennen Suomen ja Unkarin ottelua Tammelan stadionilla, Tampereella, suomalaisen jalkapallon Hall of Fame sai  uusimman ikoninsa, kun Johanna Lindell nimitettiin kunniagalleriaan.
Linda Sällström pelasi uransa 149. A-maaottelun. Hän otti A-maaotteluiden ennätyksen nimiinsä perjantaina, kun Suomi kohtasi Valko-Venäjän Italiassa.
Helmarit seisoivat kansallislaulun aikana hiljaisina ja keskittyneinä – kasvoilta näkyi ylpeys, onni ja syvä tunteiden kirjo.
Unkarin pelaajat seisoivat myös iloisina kansallislaulun soidessa, jakamassa hetken ylpeyttä ja tunteita.
Emma Koivisto puski Suomen avausmaalin, joka jäi myös voittomaaliksi.
Suomen hienon avausmaalin jälkeen Unkarin hyökkääjä  Anna Csiki alkoi turhautua.
Suomi jatkoi hallintaa, ja 38. minuutilla Linda Sellström lisäsi johtoa, kiertäen pallon Unkarin maaliin kulmapotkusta. Puoliajan tauolle mentiin tilanteessa 2-0.
Unkari ei onnistunut nousemaan peliin mukaan, ja 88. minuutilla Sanni Franssi viimeisteli kolmannen maalin läheltä, tuoden lopputulokseksi 3–0.

Peli päättyi Suomen 3–0 voittoon, ja pelaajat juhlivat iloisina kentällä, jakamassa voittoa fanien kanssa.
Pelaajat kiersivät koko stadionin ympäri ja jakoivat voiton 4125 fanin kanssa.
Anni Hartikainen nähtiin pelin jälkeen hymyilemässä ystäviensä kanssa.
Pelin jälkeen pelaajat ottivat kuvia faniensa kanssa sekä jakoivat nimikirjoituksia
Fanit ja heidän ystävänsä halasivat pelaajia, ottivat kuvia ja keskustelivat iloisina, kertoen tunteistaan voiton jälkeen

Suomen kaikkien aikojen maalitykki, Linda Sällström, jakoi iloisia ajatuksiaan Suomen 3–0-voiton jälkeen kaupunkikanavalle.

Teksti ja Kuvat: Martha Belay Workenh

Analyysi: Äänioikeus on etuoikeus

Tänä sunnuntaina, virallisena vaalipäivänä, 13.huhtikuuta suomalaisilla on jälleen mahdollisuus käyttää ääntään kunta-ja aluevaaleissa. Äänestyskopit ovat avoinna meille kaikille, jotka olemme täysi-ikäisiä ja kirjoilla Suomessa. 

On helppoa ja vaivatonta ohittaa tämä päivä kiireen, välinpitämättömyyden tai epäluottamuksen vuoksi, vaikka äänestäminen on yksi konkreettisimmista keinoista vaikuttaa yhteiskuntaan. Pysähdynkin siis ajattelemaan: miten suuri etuoikeus meille on annettu, ja kuinka moni sen silti harmillisesti jättää käyttämättä.

Kuntavaaleissa äänestetään perinteisesti selvästi vähemmän kuin esimerkiksi presidentinvaaleissa. Presidentinvaaleissa äänestysprosentti kohoaa usein yli 70 prosentin, mutta kuntavaaleissa jäädään lähemmäs viittäkymmentä (tulospalvelu.vaalit.fi). 

Syynä voi olla se, että kuntavaalit eivät tunnu yhtä jännittäviltä. Niissä ei ole yhtä selkeää kaksintaisteluasemaa kuin presidentinvaaleissa. Kasvojen ja tarinoiden puute kuntavaaleissa vähentää ihmisten kiinnostusta äänestää. Moni ei tunne ehdokkaita, eikä myöskään jaksa selvittää, mitä eroa puolueiden kunnallisohjelmilla on. 

Sosiaalinen media on pullollaan tietoa ehdokkaista, ja netistä löytyy monta toimivaa vaalikonetta, jotka löytävät arvoillesi ja ajatusmaailmallesi mieleisen sekä sopivan ehdokkaan. Kuitenkin kuntavaaleissa kampanjointi on vielä enemmän pirstaloitunutta ja parannettavaa olisi niillä alueilla, jossa nuoret liikkuvat. Sosiaalinen media on niistä yksi.

Kuntapolitiikka saattaa tuntua monesta etäiseltä, vaikka todellisuudessa se on lähimpänä meidän arkeamme: päiväkotipaikat, koulut, pyörätiet, hammashoito, lähikirjastot. Arkemme rakentuu pitkälti kunnissa tehtyjen päätösten varaan.

Onkin ironista, että mitä suuremmalta vaalit näyttävät, sitä enemmän me innostumme- vaikka todellinen vaikutus elämäämme kulkeekin aivan toista reittiä.

Kunta- ja aluevaalit eivät ole yhtä mediaseksikkäitä kuin presidentin vaalit. Presidentinvaalit ovat draamaa. On vahvoja persoonia, suuria väittelyitä, ennustuksia ja jännitystä. Kuntavaalit eivät siis tarjoa kansalaisille samanlaista spektaakkelia kuin presidentinvaalit. Ja silti- juuri siellä tapahtuu todellinen vaikuttaminen. Entä jos oppisimmekin näkemään vaikuttamisen kauneuden siellä, missä ei ole suuria valonheittimiä?

Maailmassa on lukemattomia ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskuntaansa äänestämällä. Joissakin maissa vaaleja ei järjestetä ollenkaan. Toisissa vaalit ovat näennäisiä, valta on keskittynyttä, ja eri mieltä olevat vaiennetaan. Joissain maissa ihmiset riskeeraavat henkensä ja menettävät sen, jotta saisivat mahdollisuuden osallistua demokraattiseen prosessiin. 

Usein kun jokin oikeus tulee itsestäänselvyydeksi ja sen omaamiselle sokaistuu, sillä on riski menettää painoarvonsa. Äänestäminen ei ole vain oikeus- se on myös velvollisuus ja vastuu. Vastuu tulevista sukupolvista. Vastuu niistä, jotka eivät voi vaikuttaa. Vastuu ennen kaikkea itsestämme ja toisistamme. 

Äänestämiseen käytetty aika on pieni suhteessa siihen, kuinka kauan saamme nauttia sen tuloksista. Ehkä tänä sunnuntaina voisimme muistuttaa itseämme ja läheisiämme, että äänestyslippu ei ole pelkkä paperinpala. Se on symboli vapaudesta, mahdollisuudesta osallistua. Tärkein ääni ei anneta silloin, kun kaikki katsovat, vaan silloin, kun kukaan ei katso. Kuten kuntavaaleissa. Silloin, kun demokratia lepää hiljaisessa arjessa ja pienissä päätöksissä.

Teksti: Liinu Vepsäläinen
Kuva: Sofie Satta

Ristipallo-erikoisohjelma julkaistu podcastina

Ristipallo on Kaupunkikanavalla lauantaipäivisin soinut radion erikoisohjelma, joka käsittelee suomalaista jalkapalloa.

Ohjelmassa on keskusteltu viikottain suomalaisten pelaajien uroteoista maailmalla, kotimaisten sarjojen voimasuhteista ja viimeisimmistä käänteistä ja muun muassa Suomen Cupista.

Kaikki jaksot ovat nyt kuunneltavissa Spotifyssa!

Juontajina ovat Jere Lemettinen ja Vertti Värekoski.

Kuuntele viimeisin jakso!

Tältä näyttää Klubipäädyn matkassa

Veikkausliigakausi alkoi HJK:n osalta vierasottelulla Tampereella Ilvestä vastaan. Lähdin klubipäätyläisten matkaan kuvaamaan tunnelmaa. 

Kelloni soi noin kahdeksan aikaan aamulla ja siitä noin tuntia myöhemmin pakkasin autoni ja suuntasin kohti Olympiastadionia, josta matkani yhdessä Klubipäädyn kanssa alkaisi.

Olympiastadionilta lähdettiin kohti sarjanavausta talvisissa tunnelmissa.

Noin kymmenen jälkeen matkamme kohti Tampereen Tammelaa sai alkunsa. 

Ahto Heikkilää ei vierasavaus haittaa, vaan hän odottaa ottelua innolla.

Bussissa tavoitin vieressä istuvan kannattaja Ahto Heikkilän, joka kuvasi tunnelmia alkavaan kauteen ja matkaan.

”On tosi kiva, että saatiin paljon porukkaa lähtemään reissuun. Kannattajilla on tosi iso rooli joukkueen pelin kannalta, niin on hienoa, että saatiin väkeä mukaan Tampereelle”, kertoo Heikkilä.

Heikkilä ja moni muu Klubifani listasi Teemu Pukin yhdeksi joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi.
Tunnelma bussissa oli alkuun rauhallinen.
Jokke Vainikaisen mukaan HJK:n fanikulttuuri on kaikista muista suomen joukkueista poikkeaavaa.

Pysähdyksen aikana fani Jokke Vainikainen kertoi minulle HJK:n fanikulttuurin tärkeydestä.

”Meillä on ainutlaatuinen yhteisö, joka on vuosi vuodelta kasvanut isommaksi ja joka rakastaa Klubia.”, kertoo Vainikainen

Virtanen nostaa esille Klubipäädyn yhteisöllisyyden merkityksen yhdeksi isoksi tekijäksi.

”Yhteisöllisyys on meille todella tärkeää ja tekijä, joka erottaa meidät muista. Se, että kaikilla on yhteinen halu kannattaa Klubia ja sen arvoja, on todella hienoa”

”Meillä on ehdottomasti Suomen suurin kannattajakunta (jalkapallossa). Meistä ja tekemisistämme otetaan mallia, mikä on kasvattanut Suomessa jalkapallokulttuuria ja samalla fanikulttuuria ympäri maan”, jatkaa Vainikainen.

Tampereelle saavuttiin noin klo 12 aikoihin sankoin joukoin.
Klubi fanit jättivät jälkensä Tampereen kaupunkimaisemaan.
Sinivalkoisten fanien etkopaikkana toimi Hämeenkadulla sijaitseva Ale Pub.
Timo Niemelä odottaa alkavaa kautta toivekkaasti.

Ale Pubissa tapasin kannattaja Timo Niemelän, joka lähtee kauteen toiveikkaana.

”Viime kaudesta jäi itselle huono maku suuhun. Kivaa on kuitenkin, että viime kauden valmennussekoilua paikattiin ja Korkeakunnnas sai kauden tasoitettua. Uudet pelaajahankinnat täydentävät tosi kivasti joukkuetta ja heidän aikaansaamiaan tuloksia odotan innolla”, kertoo Niemelä.

Klubi fanit kokoontuivat Postelijooninpuistoon, josta marssi kohti stadionia alkoi klo 13.45
Klubipäätyläiset valtasivat Rautatienkadun soihtujen ja chänttien avulla.
Kulkueeseen osallistui satoja faneja.
Jouduin lähtemään kulkueesta ajoissa Tammelaan kuvamaan meininkiä kentänlaidalta. Klubipääty saapui paikalle kuitenkin nopeasti.
Vain hetki ennen ottelun alkua soihdut syttyivät jälleen.
Ottelu alkoi hyvin savuisin näkymin.
HJK:n Santeri Hostikka ja Ilveksen Marius Söderback taistelemassa pallosta. Hostikka onnistui maalinteossa kahdesti.

Teemu Pukin otteet ottelussa jäivät parannusta kaipaamaan.
HJK hävisi ottelun loppulukemin 3-2. Klubipäädyn matka kohti kotia alkoi odotettua aikaisemmin.
Ottelun jälkeen juoksin nopeasti bussiin, joka lähti pian ottelun jälkeen kohti Helsinkiä.
Bussi ja klubipäätyläiset jättivät minut Kisahallin kohdalla pois noin kahdeksan jälkeen illalla, josta he jatkoivat matkaa paikalliseen pubiin jatkamaan kaudenavauksen fiilistelyä.

Teksti ja Kuvat: Antti Kuokkanen

Onko nyt oikea aika irtautua Ottawan sopimuksesta?

Suomi on päättänyt irtautua Ottawan sopimuksesta. 

Ottawan sopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, varastoinnin, myynnin ja kuljetuksen. Sopimus luotiin Kanadassa 1997 ja vuosien varrella siihen on liittynyt 156 jäsenvaltiota. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 2012.

Ukrainan sotatilanteen takia Puola, Baltian maat ja Suomi ovat harkinneet,  tai jo päättäneet irtautua Ottawan sopimuksesta.

Päätöstä on perusteltu sillä, että miinojen koetaan yhä olevan iso apu erityisesti pitkien puolustuslinjojen tukemisessa. Ukrainan sodassa on havaittu jalkaväkimiinojen olevan tehokkaita ja tarpeellisia aseita. 

Suomessa hallitus on päättänyt tehdä esityksen irtautua Ottawan sopimuksesta. Suomen puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan miinoja käytettäisiin vain sotatilanteessa ja niistä tehtäisiin tarkat digitaaliset miinakartat. Miinoista käytettäisiin mahdollisesti sellaisia versioita, jotka saa pois päältä etänä tai ne menevät  itsestään pois päältä tietyn ajan kuluttua.

Päättäjät tuntuvat tehneen hätiköiden ison päätöksen. Jos on mahdollisuus jalkaväkimiinoihin, jotka aktivoidaan ja deaktivoidaan etänä, miksi käyttäisimme tavallisia jalkaväkimiinoja, ja mikä takaa sen, ettei niissä olisi teknisiä virheitä? 

Punainen Risti on vastustanut irtautumista ja kertonut, että 80% jalkaväkimiinojen tuhoista on kohdistunut siviileihin ja suurin osa nimenomaan lapsiin konfliktien jälkeen. Tämä on saanut minut miettimään poliitikkojen kommentteja siitä, kuinka alueet kyllä raivattaisiin aina konfliktin jälkeen. Miksei niin ole sitten aiemmin tehty? Suomi on ollut Ottawan sopimuksessa kuitenkin vain 13 vuotta. 

Jalkaväkimiinat ovat varmasti tehokas ja toimiva tuki puolustuslinjoilla, mutta mielestäni vielä ei ollut oikea aika irtautua sopimuksesta. Sopimuksesta irtautuminen olisi mielestäni ollut ajankohtaista, jos sodan uhka olisi oikeasti läsnä ja vakavasti otettavissa.

Ymmärrän, että osa ihmisistä kokee sodan uhan olevan läsnä, sillä Euroopassa soditaan. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, ettei ole syytä pelätä ennen kuin Suomen rajojen tuntumassa havaittaisiin suuria sotilaskeskittymiä tai operaatioita.

Teksti: Jenny Yliselä

Kuva: Onerva Reinola

Urheilun aikakauslehti Käänne ulkona!

Kaupunkikanavan ajankohtaistoimituksen tuottama Käänne-aikakauslehti kertoo tarinoita urheilun kulisseista ja käsittelee ilmiöitä urheilun ympärillä.

Onko nuorten harrastaminen liian ammattimaista? Mitkä lajit ”trendaavat” Suomessa tällä hetkellä? Minkälaista on urheilijan psyykkinen valmennus? Näitä kysymyksiä käsittelemme lehdessä.

Lehdessä myös muun muassa laajat henkilöjutut Lasse Virénistä ja Jussi Leppälahdesta.

Kerran pettäjä aina pettäjä, vai onko?

Monella meistä on jokin mielipide pettämisestä. Osalla on omakohtaista kokemusta pettämisestä tai petetyksi tulemisesta. Jokaisella on myös oma mielipide siitä, missä menee pettämisen raja. 

Pettämisen rajan voi ylittää sekä henkisellä että fyysisellä puolella. Henkisellä puolella joku voi kokea, että jos kumppani kokee romanttisia tunteita toista henkilöä kohtaan, tämä on pettänyt. Yleisempää kuitenkin on puhua fyysisestä rajasta. Pettämiskeskustelussa tulee useimmiten esille, että raja on rikottu kun kumppani on päätynyt harrastamaan seksiä toisen henkilön kanssa.

Nykyään suhteessa arvostetaan uskollisuutta entistä enemmän. Vielä 1970-luvulla joka kolmas henkilö oli valmis hyväksymään pettämisen, kun taas nykypäivänä ikäryhmästä ja sukupuolesta riippuen vain 5-15 prosenttia, ovat valmiita hyväksymään pettämisen.

Petetyksi tuleminen satuttaa ja romuttaa henkilön itsetunnon ja luottamuksen ihmisiin. Se saa ajattelemaan miten henkilö, joka välitti niin paljon ja rakasti, pystyy loukkaamaan ja satuttamaan näin radikaalisti. 

Petäjä kokee todennäköisesti myös kipua. Hän saattaa kokea syyllisyyttä ja surua teostaan, mikä on osoitus katumuksesta. Sarjapettäjät eivät kuitenkaan tunnu kokevan syyllisyyttä tai surua, sillä he toistavat teon useasti saman tai eri kumppanin kanssa.

Tunnen monia petettyjä ja pettäjiä, ja olen itse kokenut molemmat “roolit”. Oman kokemukseni ja keskustelujen kautta olen oppinut, että useimmiten pettäjää pettäminen satuttaa lopulta enemmän. Uskon, että leimautuminen pettäjäksi on yhteiskuntamme karu tapa muistuttaa virheestä.

Jokainen pettäjä on varmasti saanut joskus kuulla: “Kerran pettäjä, aina pettäjä”. Tämä leima tulee yhden virheen takia. Minusta tässä lausahduksessa ei ole järkeä. Jos kerran teet jonkun pikku rikoksen kuten näpistät kaupasta, sinua ei leimata rikolliseksi. Miksis sitten yhden virheen takia leimaamme pettäjäksi?

Kun pettäjä kuulee tuon edellä mainitun lausahduksen, alkaa helposti ajatella, ettei enää koskaan kukaan voisi  luottaa häneen ja joutuu ikuisesti olemaan yksin. Keskusteltuani monien kanssa aiheesta huomasin usein kuulevani lauseen: “Kyllä sinä vielä jonkun löydät, joka luottaa ja rakastaa, mutta en minä kyllä sinun kaltaiseesi pystyisi luottamaan.” Ymmärtäisin täysin jos jokainen tämän sanonut olisi tullut edes kerran petetyksi, mutta en ymmärrä miten moni on sitä mieltä ettei voisi oppia virheestään. Miten minä tulen löytämään jonkun, jos sinä et voi olla se joku minun kaltaiselleni? En vain käsitä. 

Ymmärtäisin, jos en olisi virhettä kertaakaan katunut tai hairahtaisin toistamaan virheen jatkuvasti, mutta miten yksi virhe voi leimata ihmisen muiden silmissä niin radikaalisti?

Uskon, että virheet opettavat, ja kasvamme ihmisinä kun opimme virheistämme. Meidän kannattaa arvostaa ja painottaa avoimuutta sekä itsetutkiskelua. Eikä meidän kannattaisi tehdä liian isoja olettamuksia ja olla ennakkoluuloisia virheiden vuoksi.

Teksti: Jenny Yliselä

Kuva: Onerva Reinola

Kun maailma horjuu, taide pysyy ja puhuu

Taide ei ole vain sitä, mitä näemme museoissa tai kuulemme konserteissa. Se voi olla myös sitä, mitä tunnemme ja näemme kaduilla.

Itse haluan nähdä naistenpäivänä 8. maaliskuuta järjestetyn mielenilmauksen aktivismin lisäksi taideteoksena, joka toi näkyväksi yhteiskunnassa tapahtuvan sosiaalisen eriarvoisuuden. Se otti kantaa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Tapahtumassa marssittiin naisten oikeuksien, palkkatasa-arvon ja lähisuhdeväkivallan kitkemisen eteen.

Taide voi käsitellä yhteiskunnan epäkohtia, tuoda ihmiset yhteen ja herättää keskustelua tavalla, joka on yhtä aikaa sekä tunteellinen että järkiperäinen – aivan kuten naistenpäivän mielenosoitus.

Onkin absurdia, että Googlen verkko- ja mobiilikalentereista poistettiin naistenpäivä. Kalenterimerkinnällä oli valtava merkitys, koska se muistutti meitä edes yhtenä päivänä vuodessa siitä, että tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu, vaan sen eteen on tehtävä töitä joka ikinen päivä.

Jokainen askel, jokainen huudettu iskulause ja jokainen juliste kertoi tarinaa maailmasta, jossa naisten oikeuksia ei vieläkään oteta tarpeeksi vakavasti.

Taidetta ei tarvitse kehystää tai ripustaa seinälle, jotta se olisi vaikuttavaa. Se voi olla joukko ihmisiä vaatimassa oikeuksiaan, ääniä, jotka eivät suostu hiljenemään. Se voi olla ele, jolla ei ainoastaan kuvata maailmaa sellaisena kuin se on, vaan myös sellaisena, millaiseksi sen halutaan muuttuvan.

Taide voi toimia keinona avata ihmisten silmät ja herättää tunteita. Onhan yhteiskunnallisten teemojen käsitteleminen taiteessa ollut normi jo vuosisatojen ajan. Esimerkiksi 1900-luvun alussa monet taiteilijat käsittelivät teoksissaan maailmansotia, köyhyyttä ja luokkakysymyksiä.

Nykypäivänä tämä suuntaus on vain vahvistunut. Taide voikin auttaa meitä käsittelemään ja ymmärtämään niitä haasteita, joita kohtaamme globaalissa yhteiskunnassa.

Elokuvissa, kuvataiteessa ja musiikissa käsitellään yhä enemmän globaaleja ongelmia. Parasite (2019), Bong Joon-ho’n mestariteos, on elokuvallinen esimerkki siitä, kuinka taide voi käsitellä taloudellista eriarvoisuutta ja luokkajakoa. Elokuvan kansainvälinen menestys osoittaa, kuinka vahva ja universaali taiteen kyky on puhuttaa katsojia kaikilla yhteiskunnan tasoilla.

Taiteilijat voivat olla yhteiskunnan peilejä, mutta myös sen kehittäjiä

Taiteella on kyky tehdä näkyväksi ne asiat, joita ei muuten haluttaisi nähdä tai välttämättä tulisi näkyville. Esimerkiksi kuvataiteilija Ai Weiwein teokset ovat nostaneet esiin ihmisoikeuskysymyksiä ja Kiinan hallinnon sensuuria, kun taas Pussy Riot on käyttänyt performanssitaidetta kritisoidakseen Venäjän vallanpitäjiä.

Taiteilijat, jotka käyttävät taidettaan yhteiskunnallisten kysymysten käsittelemiseen, tekevät sen usein rohkeasti ja riskillä. Ihailen heitä. He tuovat esiin asioita, joita ei aina haluta nähdä – ja juuri siksi heidän teoksensa voivat olla niin voimakkaita. Taide kertoo meille sen, mitä muut eivät uskalla sanoa.

Taiteilijat voivat olla yhteiskunnan peilejä, mutta myös sen kehittäjiä. He voivat tarjota ratkaisujen siemeniä ja auttaa meitä löytämään kestävän ja oikeudenmukaisemman tulevaisuuden. Vaikka maailma olisi kuinka kaoottinen tahansa tai mielen kiemurat loputtomalla solmulla, taide on se, minkä kautta löydämme rauhaa. Taiteen äärellä on lupa pysähtyä ja hengittää.

Tässä ajassa, jossa maailmantilanne ja monet yhteiskunnalliset haasteet tuntuvat valtavilta ja ratkaisemattomilta, taide voi tarjota meille toivoa, oivalluksia ja ennen kaikkea mahdollisuuden nähdä asiat toisella tavalla. Taiteen ei tarvitse olla vain kauneuden ilmaisua; se voi myös olla ääni niille, joita ei kuulla muilla tavoin.

Olisiko meidän aika lakata lokeroimasta taidetta tiettyyn muottiin ja ymmärtää, että se ympäröi meitä kaikkialla? Taide ei rajoitu museoihin tai konserttisaleihin, vaan voi syntyä myös kadunkulmassa, kahvilanpöydässä tai sosiaalisessa mediassa. Banksyn katutaide kommentoi yhteiskunnallisia epäkohtia suoraan julkisessa tilassa, yllättäen ja herättäen ohikulkijat ajattelemaan.

Kun lakkaamme määrittelemästä taidetta liian ahtaasti, voimme nähdä sen laajempana voimana – keinona ymmärtää maailmaa, vaikuttaa siihen ja rakentaa uusia merkityksiä. Taide ei aina tarvitse kangastaulua – joskus se tarvitsee vain kadun.

Teksti: Liinu Vepsäläinen
Kuva: Senni Kujanpää

Kohti kansainvälistä uraa kahden nousevan artistin silmin

Vaikka musiikkiteollisuus on nykyään globaalimpi kuin koskaan, Suomessa ajatellaan usein, että vain harvat artistit tavoittelevat kansainvälistä uraa. Tämä voi johtua pienestä kotimaisesta markkinasta, resurssien puutteesta ja kulttuurista, jossa vaatimattomuutta pidetään hyveenä. Toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa kuuluisuus nähdään usein luonnollisena tavoitteena, Suomessa ei ole näin vahvaa perinnettä unelmoinnista ja itsensä markkinoimisesta rohkeasti.

Mitä on tehtävä, jotta voi menestyä globaalissa musiikkiteollisuudessa? Millaisia haasteita nousevat artistit kohtaavat, ja kuinka he voittavat ns. huijarisyndrooman – tunteen, joka on Suomessa monelle tuttu – kun on avattava ovet kohti menestystä?

Haastattelin kahta lahjakasta naisartistia, jotka kulkevat määrätietoisesti kohti kansainvälistä uraa.

Renée – Taiteen moniottelija, rohkea visionääri ja luovuuden lähde.

Renée Böök, monipuolinen taiteilija, artisti, näyttelijä ja malli, on rakentanut uraansa nuoresta iästä asti. Hän on esiintynyt 7-vuotiaasta lähtien ja on sen jälkeen ollut mukana tuotannoissa, kuten YLE Areenan sarjassa Luuserit ja Nelosen rikossarjassa Murha Hangossa. Viime vuosina Renée Böök on keskittynyt musiikkiinsa, hionut soundiaan ja vahvistanut visuaalista identiteettiään, kaiken tavoitteena kansainvälinen läpimurto.

Jenah – unelmien toteuttaja ja loputon inspiraatio

Jenni Haapanen, taiteilijanimeltään Jenah, on tiennyt jo lapsena, että musiikki on hänen todellinen kutsumuksensa. Musiikkiteatterissa kasvanut Jenah alkoi äänittää musiikkia ammattimaisesti noin kuusi vuotta sitten. Matka varhaisista äänityksistä oman taiteellisen identiteetin rakentamiseen on ollut täynnä oppeja, mutta jokainen askel on vienyt häntä lähemmäs omaa ääntään ja kansainvälistä uraa.

Matka artistiksi ja kohti kansainvälistä uraa

Molemmat artistit myöntävät, että musiikkiura vaatii sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä.

Renée Böök kertoo, että hänen ammattimainen musiikkiuransa alkoi, kun hän oivalsi laulun olevan parantava voima niin hänelle itselleen kuin muillekin. Vuonna 2022 hän teki tietoisen päätöksen panostaa uraansa tosissaan. Jenah kertoo, että musiikkiura on aina ollut hänen mielessään, mutta todellinen suunta alkoi hahmottua vasta lukion jälkeen, kun hän ryhtyi tekemään omia kappaleita. Miksi he valitsivat kansainvälisen uran kotimaan markkinoiden sijaan? Renée Böök kokee olevansa Suomen ja kahden muun maan sekä kulttuurin kasvatti ja haluaa tuoda yhteisöllisyyttä ilman valtiorajoja. Englanti on myös kieli, jota hän käyttää perheessään. Jenah puolestaan alkoi tehdä musiikkia englanniksi ja piti siksi kansainvälistä uraa luonnollisena valintana.

Haasteet ja kasvu, soundin kehittyminen

Musiikkialan tie ei ole ollut helppo. Renée kertoo, kuinka hänellä kesti vuosia löytää oma artisti-identiteettinsä ja oppia sietämään epävarmuutta. Kärsimättömyys on ollut haaste, mutta ajan myötä hän on löytänyt mahdollisuuksia ja koonnut tiimin ympärilleen. Jenah kokee matkan olleen pitkä ja välillä raskas, mutta hän on pitänyt kiinni uskosta siihen, että oikea hetki vielä koittaa. Miten he kuvailisivat soundiaan ja miten se on kehittynyt ajan myötä? Renée kuvailee musiikkiaan RnB-fuusioksi, joka yhdistää elementtejä Afrobeatsista ja popista. Alkujaan hän teki melankolista poppia, mutta nykyään hänen tuotannossaan kuuluu vaikutteita eri puolilta maailmaa. Jenah puolestaan kuvailee soundiaan rauhalliseksi, mystiseksi ja tunteikkaaksi – hänen musiikkinsa tavoitteena on pysäyttää ja koskettaa.

Intohimo vs. ammattimaisuus

Mitä eroa on musiikin tekemisellä intohimosta ja ammattilaisena? Renée Böök toteaa, että ammattilaisuus vaatii keskittymistä ja kurinalaisuutta, vaikka intohimo on edelleen läsnä. Jenah korostaa, että intohimo ja ammattimaisuus eivät ole vastakkaisia – intohimo on se voima, joka pitää hänet liikkeessä, mutta ammattilaisuus vaatii lisäksi suunnitelmallisuutta ja ymmärrystä siitä, miten oma taide vaikuttaa muihin.

Tulevaisuus ja neuvot muille artisteille

Molemmat artistit korostavat, että kansainväliselle musiikkikentälle murtautuminen vaatii itsetuntemusta, pitkäjänteisyyttä ja lujaa uskoa omaan tekemiseen. Renée Böök painottaa realistisuutta ja itsensä tuntemista, kun taas Jenah kehottaa arvioimaan tarkasti, mitä kansainvälinen ura vaatii, ja olemaan valmis tekemään tarvittavat uhraukset.

Molempien artistien tarinat kertovat päättäväisyydestä, itsensä löytämisestä ja rohkeudesta. Heidän esimerkkinsä voi inspiroida muitakin suomalaisia artisteja uskaltamaan ja tavoittelemaan kansainvälistä menestystä – yksi askel kerrallaan.

Renée & Jenah – Taiteen ja luovuuden voima, kahden sielun ainutlaatuinen harmonia.

Kohti suurempia lavoja

Haasteista huolimatta Renée Böök ja Jenah ovat onnistuneet kasvattamaan kuulijakuntaansa vakuuttavasti. Kevät tuo mukanaan myös uutta musiikkia. Jenah julkaisee kolme uutta kappaletta:

Beautiful Falling (4.4.)
Rooftop (18.4.)
Play Me (2.5.)

Renée Böökilta on luvassa kaksi uutta singleä: U ja Locked Doors.

Näiden kappaleiden myötä he ottavat jälleen uuden askeleen kohti kansainvälisiä markkinoita – ja suurempia yleisöjä.

Tie huipulle ei ole helppo, mutta Renée Böök ja Jenah osoittavat, että lahjakkuus, määrätietoisuus ja rohkeus seurata omaa visiota ovat avaimet menestykseen.

Linkit: https://youtu.be/Ns7fDVpBsP8?si=PBfqoViFRm7bQAOF

Teksti ja kuvat: Martha Belay Workenh