Tänä sunnuntaina, virallisena vaalipäivänä, 13.huhtikuuta suomalaisilla on jälleen mahdollisuus käyttää ääntään kunta-ja aluevaaleissa. Äänestyskopit ovat avoinna meille kaikille, jotka olemme täysi-ikäisiä ja kirjoilla Suomessa.
On helppoa ja vaivatonta ohittaa tämä päivä kiireen, välinpitämättömyyden tai epäluottamuksen vuoksi, vaikka äänestäminen on yksi konkreettisimmista keinoista vaikuttaa yhteiskuntaan. Pysähdynkin siis ajattelemaan: miten suuri etuoikeus meille on annettu, ja kuinka moni sen silti harmillisesti jättää käyttämättä.
Kuntavaaleissa äänestetään perinteisesti selvästi vähemmän kuin esimerkiksi presidentinvaaleissa. Presidentinvaaleissa äänestysprosentti kohoaa usein yli 70 prosentin, mutta kuntavaaleissa jäädään lähemmäs viittäkymmentä (tulospalvelu.vaalit.fi).
Syynä voi olla se, että kuntavaalit eivät tunnu yhtä jännittäviltä. Niissä ei ole yhtä selkeää kaksintaisteluasemaa kuin presidentinvaaleissa. Kasvojen ja tarinoiden puute kuntavaaleissa vähentää ihmisten kiinnostusta äänestää. Moni ei tunne ehdokkaita, eikä myöskään jaksa selvittää, mitä eroa puolueiden kunnallisohjelmilla on.
Sosiaalinen media on pullollaan tietoa ehdokkaista, ja netistä löytyy monta toimivaa vaalikonetta, jotka löytävät arvoillesi ja ajatusmaailmallesi mieleisen sekä sopivan ehdokkaan. Kuitenkin kuntavaaleissa kampanjointi on vielä enemmän pirstaloitunutta ja parannettavaa olisi niillä alueilla, jossa nuoret liikkuvat. Sosiaalinen media on niistä yksi.
Kuntapolitiikka saattaa tuntua monesta etäiseltä, vaikka todellisuudessa se on lähimpänä meidän arkeamme: päiväkotipaikat, koulut, pyörätiet, hammashoito, lähikirjastot. Arkemme rakentuu pitkälti kunnissa tehtyjen päätösten varaan.
Onkin ironista, että mitä suuremmalta vaalit näyttävät, sitä enemmän me innostumme- vaikka todellinen vaikutus elämäämme kulkeekin aivan toista reittiä.
Kunta- ja aluevaalit eivät ole yhtä mediaseksikkäitä kuin presidentin vaalit. Presidentinvaalit ovat draamaa. On vahvoja persoonia, suuria väittelyitä, ennustuksia ja jännitystä. Kuntavaalit eivät siis tarjoa kansalaisille samanlaista spektaakkelia kuin presidentinvaalit. Ja silti- juuri siellä tapahtuu todellinen vaikuttaminen. Entä jos oppisimmekin näkemään vaikuttamisen kauneuden siellä, missä ei ole suuria valonheittimiä?
Maailmassa on lukemattomia ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa yhteiskuntaansa äänestämällä. Joissakin maissa vaaleja ei järjestetä ollenkaan. Toisissa vaalit ovat näennäisiä, valta on keskittynyttä, ja eri mieltä olevat vaiennetaan. Joissain maissa ihmiset riskeeraavat henkensä ja menettävät sen, jotta saisivat mahdollisuuden osallistua demokraattiseen prosessiin.
Usein kun jokin oikeus tulee itsestäänselvyydeksi ja sen omaamiselle sokaistuu, sillä on riski menettää painoarvonsa. Äänestäminen ei ole vain oikeus- se on myös velvollisuus ja vastuu. Vastuu tulevista sukupolvista. Vastuu niistä, jotka eivät voi vaikuttaa. Vastuu ennen kaikkea itsestämme ja toisistamme.
Äänestämiseen käytetty aika on pieni suhteessa siihen, kuinka kauan saamme nauttia sen tuloksista. Ehkä tänä sunnuntaina voisimme muistuttaa itseämme ja läheisiämme, että äänestyslippu ei ole pelkkä paperinpala. Se on symboli vapaudesta, mahdollisuudesta osallistua. Tärkein ääni ei anneta silloin, kun kaikki katsovat, vaan silloin, kun kukaan ei katso. Kuten kuntavaaleissa. Silloin, kun demokratia lepää hiljaisessa arjessa ja pienissä päätöksissä.
Ristipallo on Kaupunkikanavalla lauantaipäivisin soinut radion erikoisohjelma, joka käsittelee suomalaista jalkapalloa.
Ohjelmassa on keskusteltu viikottain suomalaisten pelaajien uroteoista maailmalla, kotimaisten sarjojen voimasuhteista ja viimeisimmistä käänteistä ja muun muassa Suomen Cupista.
Kaikki jaksot ovat nyt kuunneltavissa Spotifyssa!
Juontajina ovat Jere Lemettinen ja Vertti Värekoski.
Veikkausliigakausi alkoi HJK:n osalta vierasottelulla Tampereella Ilvestä vastaan. Lähdin klubipäätyläisten matkaan kuvaamaan tunnelmaa.
Kelloni soi noin kahdeksan aikaan aamulla ja siitä noin tuntia myöhemmin pakkasin autoni ja suuntasin kohti Olympiastadionia, josta matkani yhdessä Klubipäädyn kanssa alkaisi.
Olympiastadionilta lähdettiin kohti sarjanavausta talvisissa tunnelmissa.
Noin kymmenen jälkeen matkamme kohti Tampereen Tammelaa sai alkunsa.
Ahto Heikkilää ei vierasavaus haittaa, vaan hän odottaa ottelua innolla.
Bussissa tavoitin vieressä istuvan kannattaja Ahto Heikkilän, joka kuvasi tunnelmia alkavaan kauteen ja matkaan.
”On tosi kiva, että saatiin paljon porukkaa lähtemään reissuun. Kannattajilla on tosi iso rooli joukkueen pelin kannalta, niin on hienoa, että saatiin väkeä mukaan Tampereelle”, kertoo Heikkilä.
Heikkilä ja moni muu Klubifani listasi Teemu Pukin yhdeksi joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi. Tunnelma bussissa oli alkuun rauhallinen.Jokke Vainikaisen mukaan HJK:n fanikulttuuri on kaikista muista suomen joukkueista poikkeaavaa.
Pysähdyksen aikana fani Jokke Vainikainen kertoi minulle HJK:n fanikulttuurin tärkeydestä.
”Meillä on ainutlaatuinen yhteisö, joka on vuosi vuodelta kasvanut isommaksi ja joka rakastaa Klubia.”, kertoo Vainikainen
Virtanen nostaa esille Klubipäädyn yhteisöllisyyden merkityksen yhdeksi isoksi tekijäksi.
”Yhteisöllisyys on meille todella tärkeää ja tekijä, joka erottaa meidät muista. Se, että kaikilla on yhteinen halu kannattaa Klubia ja sen arvoja, on todella hienoa”
”Meillä on ehdottomasti Suomen suurin kannattajakunta (jalkapallossa). Meistä ja tekemisistämme otetaan mallia, mikä on kasvattanut Suomessa jalkapallokulttuuria ja samalla fanikulttuuria ympäri maan”, jatkaa Vainikainen.
Tampereelle saavuttiin noin klo 12 aikoihin sankoin joukoin. Klubi fanit jättivät jälkensä Tampereen kaupunkimaisemaan. Sinivalkoisten fanien etkopaikkana toimi Hämeenkadulla sijaitseva Ale Pub. Timo Niemelä odottaa alkavaa kautta toivekkaasti.
Ale Pubissa tapasin kannattaja Timo Niemelän, joka lähtee kauteen toiveikkaana.
”Viime kaudesta jäi itselle huono maku suuhun. Kivaa on kuitenkin, että viime kauden valmennussekoilua paikattiin ja Korkeakunnnas sai kauden tasoitettua. Uudet pelaajahankinnat täydentävät tosi kivasti joukkuetta ja heidän aikaansaamiaan tuloksia odotan innolla”, kertoo Niemelä.
Klubi fanit kokoontuivat Postelijooninpuistoon, josta marssi kohti stadionia alkoi klo 13.45Klubipäätyläiset valtasivat Rautatienkadun soihtujen ja chänttien avulla. Kulkueeseen osallistui satoja faneja. Jouduin lähtemään kulkueesta ajoissa Tammelaan kuvamaan meininkiä kentänlaidalta. Klubipääty saapui paikalle kuitenkin nopeasti. Vain hetki ennen ottelun alkua soihdut syttyivät jälleen. Ottelu alkoi hyvin savuisin näkymin. HJK:n Santeri Hostikka ja Ilveksen Marius Söderback taistelemassa pallosta. Hostikka onnistui maalinteossa kahdesti. Teemu Pukin otteet ottelussa jäivät parannusta kaipaamaan.HJK hävisi ottelun loppulukemin 3-2. Klubipäädyn matka kohti kotia alkoi odotettua aikaisemmin. Ottelun jälkeen juoksin nopeasti bussiin, joka lähti pian ottelun jälkeen kohti Helsinkiä. Bussi ja klubipäätyläiset jättivät minut Kisahallin kohdalla pois noin kahdeksan jälkeen illalla, josta he jatkoivat matkaa paikalliseen pubiin jatkamaan kaudenavauksen fiilistelyä.
Ottawan sopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, varastoinnin, myynnin ja kuljetuksen. Sopimus luotiin Kanadassa 1997 ja vuosien varrella siihen on liittynyt 156 jäsenvaltiota. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 2012.
Ukrainan sotatilanteen takia Puola, Baltian maat ja Suomi ovat harkinneet, tai jo päättäneet irtautua Ottawan sopimuksesta.
Päätöstä on perusteltu sillä, että miinojen koetaan yhä olevan iso apu erityisesti pitkien puolustuslinjojen tukemisessa. Ukrainan sodassa on havaittu jalkaväkimiinojen olevan tehokkaita ja tarpeellisia aseita.
Suomessa hallitus on päättänyt tehdä esityksen irtautua Ottawan sopimuksesta. Suomen puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan miinoja käytettäisiin vain sotatilanteessa ja niistä tehtäisiin tarkat digitaaliset miinakartat. Miinoista käytettäisiin mahdollisesti sellaisia versioita, jotka saa pois päältä etänä tai ne menevät itsestään pois päältä tietyn ajan kuluttua.
Päättäjät tuntuvat tehneen hätiköiden ison päätöksen. Jos on mahdollisuus jalkaväkimiinoihin, jotka aktivoidaan ja deaktivoidaan etänä, miksi käyttäisimme tavallisia jalkaväkimiinoja, ja mikä takaa sen, ettei niissä olisi teknisiä virheitä?
Punainen Risti on vastustanut irtautumista ja kertonut, että 80% jalkaväkimiinojen tuhoista on kohdistunut siviileihin ja suurin osa nimenomaan lapsiin konfliktien jälkeen. Tämä on saanut minut miettimään poliitikkojen kommentteja siitä, kuinka alueet kyllä raivattaisiin aina konfliktin jälkeen. Miksei niin ole sitten aiemmin tehty? Suomi on ollut Ottawan sopimuksessa kuitenkin vain 13 vuotta.
Jalkaväkimiinat ovat varmasti tehokas ja toimiva tuki puolustuslinjoilla, mutta mielestäni vielä ei ollut oikea aika irtautua sopimuksesta. Sopimuksesta irtautuminen olisi mielestäni ollut ajankohtaista, jos sodan uhka olisi oikeasti läsnä ja vakavasti otettavissa.
Ymmärrän, että osa ihmisistä kokee sodan uhan olevan läsnä, sillä Euroopassa soditaan. Itse kuitenkin olen sitä mieltä, ettei ole syytä pelätä ennen kuin Suomen rajojen tuntumassa havaittaisiin suuria sotilaskeskittymiä tai operaatioita.
Kaupunkikanavan ajankohtaistoimituksen tuottama Käänne-aikakauslehti kertoo tarinoita urheilun kulisseista ja käsittelee ilmiöitä urheilun ympärillä.
Onko nuorten harrastaminen liian ammattimaista? Mitkä lajit ”trendaavat” Suomessa tällä hetkellä? Minkälaista on urheilijan psyykkinen valmennus? Näitä kysymyksiä käsittelemme lehdessä.
Lehdessä myös muun muassa laajat henkilöjutut Lasse Virénistä ja Jussi Leppälahdesta.
Monella meistä on jokin mielipide pettämisestä. Osalla on omakohtaista kokemusta pettämisestä tai petetyksi tulemisesta. Jokaisella on myös oma mielipide siitä, missä menee pettämisen raja.
Pettämisen rajan voi ylittää sekä henkisellä että fyysisellä puolella. Henkisellä puolella joku voi kokea, että jos kumppani kokee romanttisia tunteita toista henkilöä kohtaan, tämä on pettänyt. Yleisempää kuitenkin on puhua fyysisestä rajasta. Pettämiskeskustelussa tulee useimmiten esille, että raja on rikottu kun kumppani on päätynyt harrastamaan seksiä toisen henkilön kanssa.
Nykyään suhteessa arvostetaan uskollisuutta entistä enemmän. Vielä 1970-luvulla joka kolmas henkilö oli valmis hyväksymään pettämisen, kun taas nykypäivänä ikäryhmästä ja sukupuolesta riippuen vain 5-15 prosenttia, ovat valmiita hyväksymään pettämisen.
Petetyksi tuleminen satuttaa ja romuttaa henkilön itsetunnon ja luottamuksen ihmisiin. Se saa ajattelemaan miten henkilö, joka välitti niin paljon ja rakasti, pystyy loukkaamaan ja satuttamaan näin radikaalisti.
Petäjä kokee todennäköisesti myös kipua. Hän saattaa kokea syyllisyyttä ja surua teostaan, mikä on osoitus katumuksesta. Sarjapettäjät eivät kuitenkaan tunnu kokevan syyllisyyttä tai surua, sillä he toistavat teon useasti saman tai eri kumppanin kanssa.
Tunnen monia petettyjä ja pettäjiä, ja olen itse kokenut molemmat “roolit”. Oman kokemukseni ja keskustelujen kautta olen oppinut, että useimmiten pettäjää pettäminen satuttaa lopulta enemmän. Uskon, että leimautuminen pettäjäksi on yhteiskuntamme karu tapa muistuttaa virheestä.
Jokainen pettäjä on varmasti saanut joskus kuulla: “Kerran pettäjä, aina pettäjä”. Tämä leima tulee yhden virheen takia. Minusta tässä lausahduksessa ei ole järkeä. Jos kerran teet jonkun pikku rikoksen kuten näpistät kaupasta, sinua ei leimata rikolliseksi. Miksis sitten yhden virheen takia leimaamme pettäjäksi?
Kun pettäjä kuulee tuon edellä mainitun lausahduksen, alkaa helposti ajatella, ettei enää koskaan kukaan voisi luottaa häneen ja joutuu ikuisesti olemaan yksin. Keskusteltuani monien kanssa aiheesta huomasin usein kuulevani lauseen: “Kyllä sinä vielä jonkun löydät, joka luottaa ja rakastaa, mutta en minä kyllä sinun kaltaiseesi pystyisi luottamaan.” Ymmärtäisin täysin jos jokainen tämän sanonut olisi tullut edes kerran petetyksi, mutta en ymmärrä miten moni on sitä mieltä ettei voisi oppia virheestään. Miten minä tulen löytämään jonkun, jos sinä et voi olla se joku minun kaltaiselleni? En vain käsitä.
Ymmärtäisin, jos en olisi virhettä kertaakaan katunut tai hairahtaisin toistamaan virheen jatkuvasti, mutta miten yksi virhe voi leimata ihmisen muiden silmissä niin radikaalisti?
Uskon, että virheet opettavat, ja kasvamme ihmisinä kun opimme virheistämme. Meidän kannattaa arvostaa ja painottaa avoimuutta sekä itsetutkiskelua. Eikä meidän kannattaisi tehdä liian isoja olettamuksia ja olla ennakkoluuloisia virheiden vuoksi.
Taide ei ole vain sitä, mitä näemme museoissa tai kuulemme konserteissa. Se voi olla myös sitä, mitä tunnemme ja näemme kaduilla.
Itse haluan nähdä naistenpäivänä 8. maaliskuuta järjestetyn mielenilmauksen aktivismin lisäksi taideteoksena, joka toi näkyväksi yhteiskunnassa tapahtuvan sosiaalisen eriarvoisuuden. Se otti kantaa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta. Tapahtumassa marssittiin naisten oikeuksien, palkkatasa-arvon ja lähisuhdeväkivallan kitkemisen eteen.
Taide voi käsitellä yhteiskunnan epäkohtia, tuoda ihmiset yhteen ja herättää keskustelua tavalla, joka on yhtä aikaa sekä tunteellinen että järkiperäinen – aivan kuten naistenpäivän mielenosoitus.
Onkin absurdia, että Googlen verkko- ja mobiilikalentereista poistettiin naistenpäivä. Kalenterimerkinnällä oli valtava merkitys, koska se muistutti meitä edes yhtenä päivänä vuodessa siitä, että tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu, vaan sen eteen on tehtävä töitä joka ikinen päivä.
Jokainen askel, jokainen huudettu iskulause ja jokainen juliste kertoi tarinaa maailmasta, jossa naisten oikeuksia ei vieläkään oteta tarpeeksi vakavasti.
Taidetta ei tarvitse kehystää tai ripustaa seinälle, jotta se olisi vaikuttavaa. Se voi olla joukko ihmisiä vaatimassa oikeuksiaan, ääniä, jotka eivät suostu hiljenemään. Se voi olla ele, jolla ei ainoastaan kuvata maailmaa sellaisena kuin se on, vaan myös sellaisena, millaiseksi sen halutaan muuttuvan.
Taide voi toimia keinona avata ihmisten silmät ja herättää tunteita. Onhan yhteiskunnallisten teemojen käsitteleminen taiteessa ollut normi jo vuosisatojen ajan. Esimerkiksi 1900-luvun alussa monet taiteilijat käsittelivät teoksissaan maailmansotia, köyhyyttä ja luokkakysymyksiä.
Nykypäivänä tämä suuntaus on vain vahvistunut. Taide voikin auttaa meitä käsittelemään ja ymmärtämään niitä haasteita, joita kohtaamme globaalissa yhteiskunnassa.
Elokuvissa, kuvataiteessa ja musiikissa käsitellään yhä enemmän globaaleja ongelmia. Parasite (2019), Bong Joon-ho’n mestariteos, on elokuvallinen esimerkki siitä, kuinka taide voi käsitellä taloudellista eriarvoisuutta ja luokkajakoa. Elokuvan kansainvälinen menestys osoittaa, kuinka vahva ja universaali taiteen kyky on puhuttaa katsojia kaikilla yhteiskunnan tasoilla.
Taiteilijat voivat olla yhteiskunnan peilejä, mutta myös sen kehittäjiä
Taiteella on kyky tehdä näkyväksi ne asiat, joita ei muuten haluttaisi nähdä tai välttämättä tulisi näkyville. Esimerkiksi kuvataiteilija Ai Weiwein teokset ovat nostaneet esiin ihmisoikeuskysymyksiä ja Kiinan hallinnon sensuuria, kun taas Pussy Riot on käyttänyt performanssitaidetta kritisoidakseen Venäjän vallanpitäjiä.
Taiteilijat, jotka käyttävät taidettaan yhteiskunnallisten kysymysten käsittelemiseen, tekevät sen usein rohkeasti ja riskillä. Ihailen heitä. He tuovat esiin asioita, joita ei aina haluta nähdä – ja juuri siksi heidän teoksensa voivat olla niin voimakkaita. Taide kertoo meille sen, mitä muut eivät uskalla sanoa.
Taiteilijat voivat olla yhteiskunnan peilejä, mutta myös sen kehittäjiä. He voivat tarjota ratkaisujen siemeniä ja auttaa meitä löytämään kestävän ja oikeudenmukaisemman tulevaisuuden. Vaikka maailma olisi kuinka kaoottinen tahansa tai mielen kiemurat loputtomalla solmulla, taide on se, minkä kautta löydämme rauhaa. Taiteen äärellä on lupa pysähtyä ja hengittää.
Tässä ajassa, jossa maailmantilanne ja monet yhteiskunnalliset haasteet tuntuvat valtavilta ja ratkaisemattomilta, taide voi tarjota meille toivoa, oivalluksia ja ennen kaikkea mahdollisuuden nähdä asiat toisella tavalla. Taiteen ei tarvitse olla vain kauneuden ilmaisua; se voi myös olla ääni niille, joita ei kuulla muilla tavoin.
Olisiko meidän aika lakata lokeroimasta taidetta tiettyyn muottiin ja ymmärtää, että se ympäröi meitä kaikkialla? Taide ei rajoitu museoihin tai konserttisaleihin, vaan voi syntyä myös kadunkulmassa, kahvilanpöydässä tai sosiaalisessa mediassa. Banksyn katutaide kommentoi yhteiskunnallisia epäkohtia suoraan julkisessa tilassa, yllättäen ja herättäen ohikulkijat ajattelemaan.
Kun lakkaamme määrittelemästä taidetta liian ahtaasti, voimme nähdä sen laajempana voimana – keinona ymmärtää maailmaa, vaikuttaa siihen ja rakentaa uusia merkityksiä. Taide ei aina tarvitse kangastaulua – joskus se tarvitsee vain kadun.
Vaikka musiikkiteollisuus on nykyään globaalimpi kuin koskaan, Suomessa ajatellaan usein, että vain harvat artistit tavoittelevat kansainvälistä uraa. Tämä voi johtua pienestä kotimaisesta markkinasta, resurssien puutteesta ja kulttuurista, jossa vaatimattomuutta pidetään hyveenä. Toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa kuuluisuus nähdään usein luonnollisena tavoitteena, Suomessa ei ole näin vahvaa perinnettä unelmoinnista ja itsensä markkinoimisesta rohkeasti.
Mitä on tehtävä, jotta voi menestyä globaalissa musiikkiteollisuudessa? Millaisia haasteita nousevat artistit kohtaavat, ja kuinka he voittavat ns. huijarisyndrooman – tunteen, joka on Suomessa monelle tuttu – kun on avattava ovet kohti menestystä?
Haastattelin kahta lahjakasta naisartistia, jotka kulkevat määrätietoisesti kohti kansainvälistä uraa.
Renée – Taiteen moniottelija, rohkea visionääri ja luovuuden lähde.
Renée Böök, monipuolinen taiteilija, artisti, näyttelijä ja malli, on rakentanut uraansa nuoresta iästä asti. Hän on esiintynyt 7-vuotiaasta lähtien ja on sen jälkeen ollut mukana tuotannoissa, kuten YLE Areenan sarjassa Luuserit ja Nelosen rikossarjassa Murha Hangossa. Viime vuosina Renée Böök on keskittynyt musiikkiinsa, hionut soundiaan ja vahvistanut visuaalista identiteettiään, kaiken tavoitteena kansainvälinen läpimurto.
Jenah – unelmien toteuttaja ja loputon inspiraatio
Jenni Haapanen, taiteilijanimeltään Jenah, on tiennyt jo lapsena, että musiikki on hänen todellinen kutsumuksensa. Musiikkiteatterissa kasvanut Jenah alkoi äänittää musiikkia ammattimaisesti noin kuusi vuotta sitten. Matka varhaisista äänityksistä oman taiteellisen identiteetin rakentamiseen on ollut täynnä oppeja, mutta jokainen askel on vienyt häntä lähemmäs omaa ääntään ja kansainvälistä uraa.
Matka artistiksi ja kohti kansainvälistä uraa
Molemmat artistit myöntävät, että musiikkiura vaatii sitkeyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Renée Böök kertoo, että hänen ammattimainen musiikkiuransa alkoi, kun hän oivalsi laulun olevan parantava voima niin hänelle itselleen kuin muillekin. Vuonna 2022 hän teki tietoisen päätöksen panostaa uraansa tosissaan. Jenah kertoo, että musiikkiura on aina ollut hänen mielessään, mutta todellinen suunta alkoi hahmottua vasta lukion jälkeen, kun hän ryhtyi tekemään omia kappaleita. Miksi he valitsivat kansainvälisen uran kotimaan markkinoiden sijaan? Renée Böök kokee olevansa Suomen ja kahden muun maan sekä kulttuurin kasvatti ja haluaa tuoda yhteisöllisyyttä ilman valtiorajoja. Englanti on myös kieli, jota hän käyttää perheessään. Jenah puolestaan alkoi tehdä musiikkia englanniksi ja piti siksi kansainvälistä uraa luonnollisena valintana.
Haasteet ja kasvu, soundin kehittyminen
Musiikkialan tie ei ole ollut helppo. Renée kertoo, kuinka hänellä kesti vuosia löytää oma artisti-identiteettinsä ja oppia sietämään epävarmuutta. Kärsimättömyys on ollut haaste, mutta ajan myötä hän on löytänyt mahdollisuuksia ja koonnut tiimin ympärilleen. Jenah kokee matkan olleen pitkä ja välillä raskas, mutta hän on pitänyt kiinni uskosta siihen, että oikea hetki vielä koittaa. Miten he kuvailisivat soundiaan ja miten se on kehittynyt ajan myötä? Renée kuvailee musiikkiaan RnB-fuusioksi, joka yhdistää elementtejä Afrobeatsista ja popista. Alkujaan hän teki melankolista poppia, mutta nykyään hänen tuotannossaan kuuluu vaikutteita eri puolilta maailmaa. Jenah puolestaan kuvailee soundiaan rauhalliseksi, mystiseksi ja tunteikkaaksi – hänen musiikkinsa tavoitteena on pysäyttää ja koskettaa.
Intohimo vs. ammattimaisuus
Mitä eroa on musiikin tekemisellä intohimosta ja ammattilaisena? Renée Böök toteaa, että ammattilaisuus vaatii keskittymistä ja kurinalaisuutta, vaikka intohimo on edelleen läsnä. Jenah korostaa, että intohimo ja ammattimaisuus eivät ole vastakkaisia – intohimo on se voima, joka pitää hänet liikkeessä, mutta ammattilaisuus vaatii lisäksi suunnitelmallisuutta ja ymmärrystä siitä, miten oma taide vaikuttaa muihin.
Tulevaisuus ja neuvot muille artisteille
Molemmat artistit korostavat, että kansainväliselle musiikkikentälle murtautuminen vaatii itsetuntemusta, pitkäjänteisyyttä ja lujaa uskoa omaan tekemiseen. Renée Böök painottaa realistisuutta ja itsensä tuntemista, kun taas Jenah kehottaa arvioimaan tarkasti, mitä kansainvälinen ura vaatii, ja olemaan valmis tekemään tarvittavat uhraukset.
Molempien artistien tarinat kertovat päättäväisyydestä, itsensä löytämisestä ja rohkeudesta. Heidän esimerkkinsä voi inspiroida muitakin suomalaisia artisteja uskaltamaan ja tavoittelemaan kansainvälistä menestystä – yksi askel kerrallaan.
Renée & Jenah – Taiteen ja luovuuden voima, kahden sielun ainutlaatuinen harmonia.
Kohti suurempia lavoja
Haasteista huolimatta Renée Böök ja Jenah ovat onnistuneet kasvattamaan kuulijakuntaansa vakuuttavasti. Kevät tuo mukanaan myös uutta musiikkia. Jenah julkaisee kolme uutta kappaletta:
Beautiful Falling (4.4.) Rooftop (18.4.) Play Me (2.5.)
Renée Böökilta on luvassa kaksi uutta singleä: U ja Locked Doors.
Näiden kappaleiden myötä he ottavat jälleen uuden askeleen kohti kansainvälisiä markkinoita – ja suurempia yleisöjä.
Tie huipulle ei ole helppo, mutta Renée Böök ja Jenah osoittavat, että lahjakkuus, määrätietoisuus ja rohkeus seurata omaa visiota ovat avaimet menestykseen.
Your body needs movement and stretching after sitting at your desk for hours on end. Helsinkian Personal Trainer, Yoga Coach, and Massage Therapist Jude Pabines showed us seven stretches that promote spine health and loosen tight hips caused by lengthy sitting. Incorporate these stretches to your weekly routine and your body will thank you.
1. SWING, SWING
Warm up the body before the stretches to increase the heart rate. This move rotates the spine from the tailbone to the top of the head.
How to do it:
Stand on your feet hips distance, while keeping your core and glutes engaged.
Twist your pelvis toward the back, and your head will follow naturally as it is connected to the spine. Then twist to the other direction.
Start slow. Once you feel relaxed, your body will pick up the pace.
Tips: Do this for one minute. Personal Trainer Jude says it is okay to feel a bit disoriented if your body rarely performs this movement in the day-to-day lives.
2. REACH THE SKY
How to do it:
Start by raising one arm to the ceiling, reach as high as you can.
With the other hand on your hip, give it a push and squeeze your glutes while pushing your chest and shoulder up.
Pause for 5 seconds then change sides. Repeat 8 times.
3. DOWN AND UP
How to do it:
Roll downwards by bending your knees and pushing the hips back with your chin tucked.
Reach the toes as far as you can.
Stay there for 5 seconds and feel a stretch on your lower back and hamstrings.
Then gently roll up and put your hands on your lower back.
Pull your chest up and open your shoulders. Engage your glutes and abdomen.
Gently roll back down and repeat for up to 8 reps.
4. CAT-COW POSE
Now you need a mat or rug to soften the floor.
How to do it:
Start on your fours in the table top position. Round your back and crunch your belly up, pull pelvis forward and tuck chin.
Then bend your back while looking up and opening the shoulders and hips.
This is a perfect mobility movement for the neck, back, hips, abs and shoulders. Awesome, right? Let’s keep going!
5. THE GROIN STRETCH
It’s time to stretch the inner thighs! Being in an extended seated position daily keeps the deeper hip muscles stuck. This move effectively opens up the inner thigh muscles and improves your mobility.
How to do it:
Begin with the table top position as before, and extend one leg to the side.
Make sure your extended ankle, knees, and hip are forming a straight line.
Keep your extended foot firmly to the floor. Do the stretch by gently pushing your hip far back.
6. FOOTBALLER YOGI
This versatile hip flexor stretch is popular among footballers! This move not only stretches the hips, but also the ankle and calves. Tight hip flexors limit our motion, exacerbated by prolonged sitting. Soccer players need strong hip flexors to strike controllably and powerfully.
How to do it:
To start, from the table top position, put one foot forward and rest the other foot behind you.
Make sure your knee and ankle are aligned.
Support your hands on the forward knee.
Maintain the gaze forward throughout this move.
Then slowly push the hip forward and balance your weight evenly throughout your whole front foot. Stay in this position for 5 seconds then return to starting position. Alternate sides.
7. AN INVIGORATING TWIST
How to do it:
With the same starting position as the Footballer Yogi, put your hands to the inner side of your front leg.
Then raise one arm up at a time as high as possible while looking up. Change sides.
This is a dynamic movement improving back strength and movement of the spine.
In addition to stretching regularly, strengthening the back, neck, and core muscles will correct your posture and protect spine health.
Jude Pabines also shared three easy bodyweight exercises that strengthens the spine-supporting muscles.
Lasse Virén tunnetaan maailmanlaajuisesti nelinkertaisena olympiakultamitalistina. Vaikka juoksu-ura on vienyt hänet maailman huipulle, Virén on aina pitänyt tiukasti kiinni kotiseudustaan Myrskylästä. Tapasin Virénin hänen kotonaan ja sain kuulla hänen ajatuksiaan urasta, perheestä ja menneistä vuosista.
Lasse ja Päivi Virén asuvat Myrskylässä meren rannalla sijaitsevassa omakotitalossaan, jossa he nauttivat kauniista maisemista. Lasse Virénin kävelytie, joka kulkee hänen kotinsa lähellä, on nimetty hänen kunniakseen ja on muistutus uran ja elämän työn merkityksestä.
Virénin kunniaksi on myös pystytetty kaksi patsasta: yksi on Myrskylässä ja toinen Helsingissä. Vaikka urheilu-ura toi hänelle kansainvälistä huomiota ja myös paineita, perhe on aina ollut hänen elämänsä keskipiste. Virén on asunut koko elämänsä ajan Myrskylässä, ja hänen perheensä – lapset ja lapsenlapset – asuvat myös samassa kylässä, lähellä toisiaan.
Virénien nykyinen koti on heidän lastensa rakentama, ja entisessä asunnossa asuu pariskunnan poika. Lasse kertoo, kuinka tärkeä rooli perheellä on ollut hänen elämässään ja miten yhteinen aika ja rakkaus yhdistävät perheenjäseniä. Urheiluan pariin hän ei ole lapsiaan pakottanut.
“Perheellä on aina ollut tärkeä rooli elämässäni. Yhteinen aika ja rakkaus yhdistävät meitä. Urheilu ei ole ollut koskaan meillä pakollista: olen pyrkinyt tukemaan lasteni valintoja ja antanut heidän kulkea omia polkujaan”, Virén sanoo.
Virénillä on viisi lastenlasta, jotka ovat hänelle erityisen rakkaita. Hän kertoo olevansa ylpeä isä ja isoisä. “Ei meillä ole urheilusta oikeastaan koskaan puhuttu mitenkään vakavasti. Ei voi koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo, mutta onhan se aina mukavaa toivoa”, Lasse sanoo hymyillen.
Virénin kolme poikaa eivät ole jatkaneet juoksu-uraa, mutta nuorin poika kokeili juoksua hetken aikaa ennen kuin hänkin lopetti. Lapsenlapset käyvät usein isoisänsä eli papan luona, tai hän itse vaimon kanssa käy heidän luonaan.
Perheen kuvat ja Lasse Virénistä tehdyt taideteokset koristavat Virénien olohuonetta.
Urheilijasta poliisiksi, pankkiiriksi ja poliitikoksi
Lasse Virénin elämä ei ollut koskaan ennalta määrätty, ja hänen urapolkunsa on kulkenut monia eri reittejä. Virén on yksi Suomen tunnetuimmista urheilijoista, mutta hänen tarinansa on paljon muutakin kuin pelkkää juoksua.
Virén syntyi Myrskylässä ja kasvoi perheessä, jossa arki oli tiiviisti sidoksissa kotikylän elämään. Hänen isänsä työskenteli kuorma-auton kuljettajana, ja Lasse-poika oli usein mukana perheensä arjessa. Nuorena Virén ei suunnitellut urheilu-uraa, vaan mietti useita uravaihtoehtoja. Poliisi oli yksi niistä ja Virén oli kiinnostunut myös järjestyksenvalvonnasta.
“En tiennyt silloin, että juoksusta tulisi ammatti. Poliisi oli realistinen vaihtoehto, jos urheilijaura ei olisi auennut”, hän sanoo.
1970-luvulla Virén siirtyi poliisin hommiin reiluksi kymmeneksi vuodeksi. Työ poliisina oli hänelle tärkeää, ja se antoi erilaista kokemusta yhteiskunnasta. Kuitenkin elämässä tuli muitakin mahdollisuuksia.
Virén siirtyi Suomen Yhdyspankkiin, jossa hän työskenteli seuraavat kymmenen vuotta. Urheilun, poliisin ja pankkiirin uran lisäksi Virén päätyi myös politiikkaan. Hän toimi Kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1999–2007 ja uudelleen 2010–2011 noustuaan eduskuntaan varasijalta. Lisäksi hän johti Myrskylän kunnanvaltuustoa 20 vuoden ajan. ”Politiikkaan päädyin melkein vahingossa. En ollut siitä aiemmin kiinnostunut ja koko se maailma oli vieras, mutta se oli kokemus, joka antoi aivan uuden näkökulman yhteiskuntaan”, Virén sanoo.
”Kaikki polut, jotka olen kulkenut, ovat olleet tärkeitä. Urheilu, poliisi- ja pankkityö sekä politiikka – niistä kaikista on ollut hyötyä ja oppia”, hän summaa.
Toisessa huoneessa on suuri kaappi täynnä palkintoja, jotka muistuttavat uran huippuhetkistä.
Ikimuistoinen kaatuminen ja nykyinen urheilukulttuuri
Münchenin olympialaisten 10 000 metrin finaalissa sattunut kaatuminen oli Virénin mukaan täysin tavallinen juoksutilanne.
”Porukka vähän tiivistyi, askeleet menivät hakuselle ja jotain muuta siinä tapahtui – täysin tahaton tapaus. Kukaan ei tönäissyt, eikä sitä osannut etukäteen ajatella”, Virén kertoo.
Hän nousi nopeasti ylös ja näki toisen juoksijan lähestyvän. ”Ajattelin vain, että nousen ylös niin, ettei tapahdu mitään suurempaa – ja sitten vain toisten perään.” Päättäväisyytensä ansiosta Virén ei ainoastaan jatkanut kilpailua, vaan juoksi lopulta kultamitaliin, tehden yhden olympiahistorian ikimuistoisimmista suorituksista.
Lasse Virén kokee nykyisen urheilukulttuurin hyvin erilaisena verrattuna hänen aikakauteensa. Nykyään urheilijat tienaavat enemmän ja kilpailu on kovempaa, mutta kaikki ei ole paremmin kuin ennen.
”Ennen urheilijoilla ei ollut samoja taloudellisia mahdollisuuksia kuin nyt. Selostajatkin puhuvat eri tavalla, mutta se on nykyaikaa”, hän toteaa. Virén huomauttaa, että suomalaisen kestävyysjuoksun taso on valitettavasti laskenut, mutta muualla maailmassa se vaihtelee – joissain maissa taso on noussut, toisissa laskenut. Hän uskoo kuitenkin, että oikeanlainen henkilö voi Suomestakin nousta maailman huipulle, jos hän tekee oikeat harjoitteet ja uskoo itseensä.
Vaikka suomalaiset pitkän matkan juoksijat eivät ole enää yhtä vahvoja kuin aiemmin, Virén arvelee, että se voi johtua harrastajamäärien vähenemisestä.
”Omassa nuoruudessani kilpailuja oli paljon, ja se piti tason korkealla. Keskinäinen kilpailu oli tärkeää. Kun harrastajia ja kisoja oli runsaasti, juoksijoitakin oli enemmän”, hän muistelee.
München 1972 ja Montreal 1976 – Kaksi kultamitalia olympialaisissa, 5000m ja 10 000m.
Kolumbialainen aikakäsitys ja muistettava tonttilahja
Virén ei ollut koskaan myöhästynyt tärkeistä kilpailuista, mutta erään kerran Kolumbiassa hän jäi venyttelemään ja myöhästyi kilpailun aloituksesta. Järjestäjät olivat ilmoittaneet kilpailun alkavan tiettyyn aikaan, ja Virén oli olettanut ehtivänsä mukaan verryttelyn jälkeen.
Kun hän saapui lähtöviivalle, suomalaiset ystävät kertoivat, että juoksijat olivat jo lähteneet. ”Ei se nyt harmittanut, mutta olihan se vähän erikoinen tilanne”, Virén kommentoi hymyillen. Hän on saanut uransa varrella monenlaisia palkintoja, mutta yksi niistä on erityisesti jäänyt mieleen. Münchenin olympialaisten jälkeen hänelle annettiin tontti, jolla hänen nuorin poikansa perhe asuu nykyisin. Tämä lahja on Virénin mukaan yksi hänen elämänsä parhaista.
Lasse Virénin elämä on tarina valinnoista, muutoksista ja rohkeudesta astua uusiin maailmoihin, vaikka alkuperäinen tie ei ollutkaan ennalta selvä. Se on kertomus siitä, miten elämä voi viedä moniin suuntiin, mutta lopulta kaikki kokemukset muovaavat siitä ainutlaatuisen ja arvokkaan.
Nopeat valinnat
Kahvi ennen tai ennen juoksua? – Kahvia juodaan kupillinen puolisen tuntia ennen.
Metsälenkit vai radalla juokseminen? – Metsään: Teen metsässä on suurimman osan harjoituksista kesällä.
München 1972 vai Montreal 1976? – München! Ensimmäinen voitto on aina ensimmäinen kuitenkin.
Fakta: Lasse Viren
Syntynyt 22.7.1949, Myrskylä Seura: Myrskylän Myrsky Valmentaja: Rolf Haikkola
Saavutukset 🏅 Olympiakultaa: 1972 München: 5000m & 10 000m, 1976 Montreal: 5000m ja 10000 m
Lasse raitti sijaitsee hänen kotinsa lähellä Myrskylässä.Lasse Virénin patsaita on kaksi kappaletta. Tämä patsas on Myrskylässä. Toinen patsas on Helsingissä lähellä Olympiastadionia.
Teksti: Martha Belay Workenh Kuvat: Sofie Satta
Tämä ja monta muuta juttua löytyy tällä viikolla julkaistavasta Käänne-lehdestä!
