Laajasalon opiston ajankohtaistoimituksen tuottama urheilun aikakauslehti Vääntö on julkaistu. Lehdessä muun muassa kuvareportaasi HJK:n faniryhmän vierasreissusta Tampereelle, Harri Heliövaaran ja Mikko Kuninkaan haastattelut yksinäisyydestä huippu-urheilijana, selostajien kertomuksia omista työuristaan ja juttu maahanmuuttajanaisten liikuntaryhmistä.

Klassiseen mielikuvaan golfin pelaamisesta kuuluu Donald Trumpin kaltaiset henkilöt, isojen firmojen isot johtajat, sopimassa vuosisadan kauppoja yksityisillä golfkentillä. Golfia on pidetty kalliina ja elitistisenä lajina, mutta onko tilanne tällainen nykypäivänä?

Viime vuosikymmenen aikana muutosta lajin parissa on nähty paljon. 2020-luvulla golfia pelaavien nuorten – noin 25-vuotiaiden ja sitä nuorempien – lukumäärä on kasvanut huimasti, ja heidän mukanaan ovat puhaltaneet uudet tuulet lajin parissa. Lajin tiukat etikettisäännöt ovat löystyneet, ja kentille pääsee pelaamaan esimerkiksi t-paidassa, mikä olisi ollut vielä jonkin aikaa sitten käsittämätön asia. 

Tietenkin Suomesta ja muualta maailmasta löytyy eksklusiivisempia golfklubeja, joihin pelaamaan pääseminen on vain heille, joilla saavutukset tai raha riittävät. Kuitenkin Suomessa tämän tyyppisiä kenttiä on harvassa, ja yleisesti kentät ovat avoimempia kaikille pelaajille. Monilla kentillä pelaajien rajoittaminen perustuu ainoastaan pelaajan tasoon, eli aivan aloittelevat pelaajat joutuvat aloittamaan harrastuksensa muualla. 

Golfiin liittyvissä mielikuvissa on miljoona asiaa joista täytyy maksaa, jotta kentälle edes pääsee. On golfklubin jäsenyyksiä, pelioikeuksia, green fee -maksuja ja tietysti pelivälineet, kuten mailat, pallot, hanskat ja vaatteet. Golfia pelatakseen Suomessa vaaditaan jäsenyys jollekin golfkentälle. Erittäin suositeltavaa on käydä green card -kurssi.

Golfklubin jäsenyyden hinta Suomessa vaihtelee 50 euron ja 150 euron välillä. Green card -kurssilla henkilö oppii golfin perusteet ja osoittaa, että on kykenevä pelaamaan. Kursseja voi nykyään suorittaa myös verkossa, ja ne maksavat halvimmillaan noin 70 euroa. Perinteinen yhden päivän golfkentällä kestävä kurssi maksaa keskimäärin 150 euroa. Kurssilla päästään harjoittelemaan kaikkia golfin osa-alueita ja opitaan golfin etikettiä ja sääntöjä. 

Tärkeässä roolissa ovat pelivälineet. Mailojen hinnat uutena voivat olla järkytys monelle, sillä kalleimmista mailoista voi yhteensä joutua maksamaan useita tuhansia euroja. Nykypäivänä löytyy kuitenkin monia myyntipaikkoja käytetyille mailoille, joilla aloittava golfari pääsee lajin pariin huomattavasti halvemmalla. Kokenutkin pelaaja voi tehdä hyviä löytöjä käytettyjen käytettyjen välineiden myyntipalstoilta.

Palloja golfissa kuluu varsinkin alkuvaiheessa paljon, joten on suositeltavaa hankkia halvempia palloja, jotka ajavat asiansa. Käytettyjä palloja myydään myös paljon ja niitä ostamalla voi myös säästää varsinkin, jos pallojen kulutus on suurta. 

Kun välineet ovat kunnossa, on aika siirtyä kentälle. Moni käy pelaamassa golfia vain yhdellä kentällä, jolloin sopiva ratkaisu on ostaa pelioikeus. Pelioikeus oikeuttaa pelaamaan rajattoman määrän kierroksia yhden kauden aikana kyseisellä kentällä. Yksi kausi kestää karkeasti yhden kesän. Se alkaa keväällä, kun kenttä on pelikunnossa ja päättyy syksyllä, kun kenttä suljetaan.

Pelioikeuksien hinnat vaihtelevat suuresti kenttäkohtaisesti, mutta keskimäärin Suomessa pelioikeudesta joutuu maksamaan 1000 euroa. Monilta kentiltä löytyy myös halvempia vaihtoehtoja, joissa etuudet voivat olla pienempiä kuin kalliimmissa versioissa. On myös yleistä, että nuorisolle, junioreille ja opiskelijoille tarjotaan pelioikeuksia halvemmalla hinnalla.

Pelioikeudelle vaihtoehto on maksaa yhdestä pelikerrasta pelimaksu eli niin sanottu green fee. Green fee -hinnat pyörivät 20-100 euron välillä kentästä riippuen. Viime vuosina on tullut erilaisia palveluita, esimerkiksi Supergolf, joka tarjoaa jäsenilleen halvempia green fee -hintoja ja tarjouksia niille, jotka pelaavat useammalla kentällä. Monet kentät tarjoavat myös green fee -hinnoista alennuksia esimerkiksi alle 18-vuotiaille tai opiskelijoille.

Mielikuva golfin kalleudesta pitää jollain tasolla paikkaansa, mutta on myös tapoja, joilla harrastaja voi säästää. Vuosittaiset satsaukset lajiin pienenevät, mitä enemmän lajia harrastaa ja taidot kehittyvät. Välineitä ei tarvitse päivittää joka vuosi, kun niihin on kerran panostanut.

Eniten rahaa käytetään pelimaksuihin eli siihen, että pääset kentälle pelaamaan. Yksittäisten kierrosten hinnat tippuvat kuitenkin sitä mukaa, mitä enemmän kierroksia kauteen kertyy.

Ajatus yläluokkaisesta harrastuksesta on hälventynyt varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun lajin harrastajamäärät ovat nousseet ennätysmäisesti, etenkin pandemian aikaisen golfbuumin myötä. Golf ei ole enää vain eliitin laji, vaan yhä useampi nuori ja aloitteleva harrastaja löytää tiensä kentille edullisempien vaihtoehtojen ja rennompien sääntöjen ansiosta.

Teksti ja kuvat: Aleksi Paananen

Isot palkat, matkustelua ja hienoja paikkoja. Monen mielikuvissa huippu-urheilijan elämä on glamouria ja seikkailua. Todellisuus on kuitenkin usein toisenlainen. Ammattiurheilijan elämään voi kuulua yksinäisyyttä, stressiä ja henkisiä haasteita.

Huippu-urheilijoita usein kadehditaan. He tekevät työkseen sitä, mitä monet harrastavat intohimolla. Ammattilaisuus vaatii kuitenkin elämistä urheilulle vuorokauden ympäri. Kilpailu, paineet ja jatkuva matkustaminen kuluttavat, ja läheiset saattavat olla tuhansien kilometrien päässä.

Suomessa urheilun ympärillä liikkuvat rahasummat ovat huomattavasti pienempiä kuin ulkomailla. Varat suuntautuvat pääsääntöisesti jääkiekkoon ja jalkapalloon, kun katsotaan esimerkiksi ammattipelaajien määrää. Tämä rahamäärä on kuitenkin vain murto-osa siitä, mitä maailmalla on tarjolla.

Osa lajeista pakottaa urheilijat lähtemään ulkomaille jo varhaisessa vaiheessa, koska kotimaassa heille ei yksinkertaisesti ole elannon mahdollisuutta.

Tenniksen kiertolaiselämä kuluttaa

Suomen ykköstennispelaaja Harri Heliövaara on kiertänyt maailmaa koko ammattilaisuransa ajan, mikä on tenniksen kaltaisessa lajissa välttämättömyys. Turnauksia on viikoittain, ja niissä on käytävä aktiivisesti, jotta palkintorahoja voi ansaita ja maailmanlistan sijoitusta parantaa. Ulkomailla vietetään merkittävä osa vuodesta.

“Juuri tossa toissa vuonna laskin, että tuli melkein 240 päivää vietettyä ulkomailla eli kaksi kolmasosaa koko vuodesta”, Heliövaara kertoo.

Tennisuran aikana Heliövaara on matkustanut jo lähes 90 maassa. Vaikka kenttien ulkopuolella odottavat upeat maisemat, elämä on kaukana lomasta. Turnaukset seuraavat toisiaan, ja jatkuva siirtyminen kaupungista toiseen tekee kodin tunteen rakentamisesta lähes mahdotonta.

“Nuorena se kasvatti, kun alkoi reissaamaan jo 16-vuotiaana yksin. Ennen vietettiin enemmän aikaa muiden pelaajien kanssa, pelattiin korttia ja oltiin yhdessä. Nykyään kaikki viettävät enemmän aikaa tiimiensä kanssa sekä omilla puhelimillaan hotellihuoneissaan. Yksinäisyyttä on nykyisin jopa enemmän”, Heliövaara kuvailee tenniksen muuttunutta kulttuuria.

“ Aivan ehdottomasti mulle se vaikein
asia on perheestä erossa oleminen”

Hotellielämä on kaukana loisteliaisuudesta. Huoneet toistavat itseään, ja aamupalat maistuvat pian samalta. Vaihtoehtoisia majoitusmuotoja kuten Airbnb:tä suositaan yhä enemmän.

“Siellä saa enemmän luotua semmoisen kodin oloisen tunteen, kun voi ihan vain laittaa itse ruokaa välillä”, Heliövaara arvioi Airbnb-majoituksen positiivisia puolia.

Kaikista suurin haaste ei kuitenkaan ole jatkuva matkustelu ja raskaat turnaukset, vaan erossa oleminen läheisistä. Tennispelaajilla on perheitä siinä missä muillakin, mutta heidän on lähes mahdotonta matkustaa urheilijan mukana ympäri maailmaa vuoden ympäri.

Sama pätee myös Heliövaaraan, joka on kahden pienen lapsen isä.

“Aivan ehdottomasti mulle se vaikein asia on perheestä erossa oleminen. Ja tietysti kaikki semmoiset normielämään liittyvät asiat – voisiko tavata ystäviä tai mennä paikalle, kun joku menee vaikka naimisiin. Semmoiset syövät aina vähän sisältä”, Heliövaara toteaa haikeana.

Joukkuepeli ilman turvaverkkoa

Toisin kuin tenniksessä, joukkuelajeissa pelaaja voi usein asettua pysyvämmin. Silti ulkomailla ammatikseen pelattava jalkapallo ei ole helppo tie. Sen tietää Yhdysvalloissa ja Italiassa pelannut Mikko Kuningas.

“Yksinäisyyttä olen kokenut niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Usein se on vain ajoittaista ja ohimenevää, mutta tuntemukset ovat tulleet tutuksi jalkapallouran aikana”, Kuningas toteaa.

Vapaa-aikaa ei huippufutaajalla liiaksi ole, ja usein sosiaaliset suhteet ulkomailla rajoittuvat joukkueeseen. Joukkuelaisten kanssa keskustelu painottuu helposti vain jalkapalloon, vaikka kaipuu muuhunkin on läsnä.

“Harvoin ulkomailta löytää erilaista juttuseuraa, jota kaipaisi ajoittain. Usein ihmissuhteet sijoittuvat jalkapallon pariin ja keskustelut käydään sen ympärillä. Ajoittain olisi mukava keskustella muistakin asioista ja päästä irti jalkapallosta, mutta se ei ole niin yksinkertaista”, Kuningas sanoo.

Nykyään yhteydenpitoa helpottavat älylaitteet, sillä niiden avulla pystyy tavoittamaan läheisiään ympäri maailmaa helposti. Videon välityksellä käytävät keskustelut eivät kuitenkaa korvaa ihmisten kasvotusten käytävää vuorovaikutusta, ja Kuninkaan mukaan yksinäisyyden tunne lisääntyy, kun tiedostaa läheisten olevan pitkän matkan päässä. 

Pelaaja saattaa myös ulkomailla ollessaan kuulua harvalukuiseen ulkomaalaisvahvistusten ryhmään. Suurin osa muusta joukkueesta voi olla paikallisen maan kansalaisia, mikä saattaa entisestään aiheuttaa ongelmia sopeutumiseen.

“Ulkomailla pelatessa tulee välillä semmonen fiilis, että oon erilainen kun muut, oon vaan ikään kuin käymässä täällä. Muilla on oma elämä täällä, ja itse oon vain kiertolaisena lyhyen ajan käymässä”, Kuningas mainitsee tuntemuksistaan.

Oman mausteensa soppaan tuo kilpailutilanne joukkueissa. Vaikka joukkue puhaltaa yhteen hiileen ja asioita tehdään joukkueena, pelaajien välillä vallitsee jatkuva kilpailutilanne. Jokainen haluaa päästä pelaamaan, joten kaveruuden ja kamppailun raja on häilyvä.

Kovan kilpailun takia myös seuroissa saatava kohtelu voi ajoittain olla julmaa ja jättää pelaajat aivan yksin omien tuntemuksiensa kanssa. Useissa Euroopan maissa jalkapallo on kulttuurisesti niin massiivinen asia, joten voittoa tavoitellessa kaikki keinot käytetään hyväksi.

Kuningas on huomannut saman Italiassa pelatessaan, sillä maa on tullut tunnetuksi hurjasta fanikulttuuristaan.

“Millään muulla ei ole väliä, kunhan vain voitetaan ja voitetaan. Sillä ei ole mitään väliä et onko sulla vaikka suru puserossa, kunhan oot kentällä ja autat jengiä, niin sillon oot hyvä tyyppi. Sitten taas, jos susta ei ole hyötyä joukkueelle niin jäät helposti yksin. Niinä hetkinä on oltava henkisesti vahva”, Kuningas kuvailee raadollista todellisuutta.

Paineet kasvavat – ja uupumus uhkaa 

Sekä Kuningas että Heliövaara ovat kokeneet paineet, joita ammattilaisuus tuo. Medianäkyvyys on uudella tasolla, ja urheilijat ovat jatkuvan arvostelun kohteena.

Heliövaara päätyi uransa alkuvaiheessa lopettamaan tenniksen kokonaan, johon osasyynä oli henkinen ja fyysinen ylikuormitus.

“Nykyisin pelaan itselleni ja pystyn suhteuttamaan odotukset paremmin. Nyt katsottuna se oli älyttömän opettava kokemus lopettaa ura, ja nykyisin osaan katsoa asioita eri näkökulmasta”, Heliövaara valoittaa.

Samoista henkisistä haasteista viime aikoina on puhunut myös toinen suomalainen tennishuippu Emil Ruusuvuori, joka on kertonut kärsineensä paniikkihäiriöistä. 

Mikko Kuningas on kokenut uransa aikana vastaavaa.

“Nuorena ajattelin, että jalkapallo on ainoa asia, mikä merkitsee. Vanhemmiten olen oppinut katsomaan asioita laajemmin”, Kuningas toteaa.

“ Vaikeiden aikojen jälkeen lupasin
itselleni, että pitää osata antaa itselle
anteeksi ja olla armollisempi”

Monet urheilijat kokevat painetta monesta suunnasta, joten luonteen on oltava erittäin vahvaa tekoa. Kaiken mediapaineen ja joukkueen odotusten ohella, yksi suurimmista kriitikoista on urheilija itse.

“Kyllä se välillä nakertaa, kun tietää muiden odotukset sua kohtaan, ja jos et aina pysty vastaamaan niihin. Ei kukaan koskaan kuitenkaan ajattele sun virheistä yhtä paljon kuin sinä itse”, Kuningas mainitsee.

Ilman jatkuvaa itsekriittisyyttä on ura huipulla lähes mahdoton, mutta itseä kohtaan on löydettävä sopiva vaatimustaso. Kuningas on läpi uransa on ollut erittäin vaativa itseään kohtaan, mikä lopulta vaikutti miehen henkiseen hyvinvointiin.

Ammattilaisvuodet Yhdysvalloissa jättivät häneen jälkensä. Kuningas vietti toisena vuotenaan pitkiä jaksoja erillään joukkueesta, ilman kunnollista tukiverkostoa. Lopulta paluu Suomeen oli väistämätön.

“Vaikeiden aikojen jälkeen lupasin itselleni, että pitää osata antaa itselle anteeksi ja olla armollisempi. Täytyy osata nauttia urheilusta ja tunnistaa ammattiuran rajallisuus”, Kuningas sanoo.

Urheilijoihin kohdistuva ulkopuolinen paine yhdistettynä omiin odotuksiin on valtava. Nykyurheilijan on oltava entistä vahvempi henkisesti, jotta ammattilaisuus on mahdollista.

Huippu-urheilijan elämä ulkomailla saattaa näyttää ulospäin täydelliseltä, mutta kulissien takana piilee yksinäisyyttä, epävarmuutta ja jatkuvaa painetta. Urheilijan on osattava olla yksin, noustava omista vaikeuksista ja rakennettava koti yhä uudelleen eri puolille maailmaa.

Unelma-ammatti palkitsee, mutta se myös vaatii paljon.

Teksti: Tomi Karttunen
Kuvat: Suomen Tennisliitto, Giulio Giordano ja Tomi Karttunen