Vadelmajuustokakku kesään

Raikas juustokakku kruunaa kesäisen juhlan tai arkihetken. Tämä vegaaninen ja gluteeniton juustokakku tekee vaikutuksen vieraisiin tai perheeseen pienellä vaivalla.

Pohja:

  • Kaurakeksejä 300g
  • Margariinia (esim. sininen Keiju) 70g

Täyte:

  • Fazer Aito Vispi -vegaanista vispikermaa 2,5 dl
  • Oatly Oatspread -veganista tuorejuustoa 150g
  • Sokeria 4dl
  • Vaniljasokeria 1tl
  • Meira Agar agar -hyytelöimisjauhetta 2tl
  • Yhden sitruunan kuori

Vadelmapyree:

  • Pakaste- tai tuorevadelmia 100g
  • Tomusokeria 2rkl
  • Sitruunamehua ½dl

Ohje:

  • Murskaa kulhossa kaurakeksit monitoimikoneella tai sauvasekoittimella. Lisää sulatettu margariini. Painele pohja kakkuvuokaan ja laita jäähtymään jääkaappiin.
  • Sekoita agar agar -jauhe vegaaniseen vispikermaan ja kuumenna hellalla. Anna kiehua vähintään 2 minuuttia. Sekoita Oatlyn Oatspread, sokeri ja sitruunankuori. Lisää vispikerma ja agar agar -seos. Kaada vuokaan.
  • Tee vadelmapyree: sekoita vadelmat, tomusokeri ja sitruunamehu. Kaada vadelmapyree kakun päälle.
  • Jäähdytä jääkaapissa yön yli.
  • Koristele esimerkiksi syötävillä kukilla. Nauti!

Resepti: Onerva Reinola
Kuvat: Kaupunkikanava

Unelma pappeudesta

19-vuotias Jakob Samuel on nuori mies, joka on omistanut elämänsä kirkon palvelemiselle ja uskonsa syventämiselle. Hän on syntynyt Oulussa ja kasvanut Etiopian ortodoksisen kirkon parissa. Uskonnolliset perinteet ovat muovanneet hänen elämänsä perustan.

Jakob Samuel on perheensä esikoinen. Hänen äitinsä nimi on Rebka ja isänsä Samuel, ja perheeseen kuuluu yhteensä neljä lasta. Etiopiassa ihmisistä puhutaan vain etunimellä, koska sukunimi tulee suoraan isän etunimestä.

Lapsuudesta asti Jakobin elämää ovat ohjanneet kristilliset arvot ja kirkon perinteet.

”Uskonto on minulle elämän perusta. Olen kasvanut Etiopian ortodoksisessa kirkossa, ja sen rukoukset ja traditiot ovat muovanneet elämäni perustan. Uskoni antaa minulle voimaa ja ohjaa elämääni Jumalan tahdon mukaisesti,” Jakob kertoo mietteliäänä.

Jakobin matka diakoniksi ei ollut sattumaa. Hän oli jo nuoresta lähtien kiinnostunut kirkon tehtävistä ja unelmoi diakonin roolista. Viisi vuotta sitten hänet vihittiin diakoniksi, ja siitä lähtien hän on palvellut kirkkoa omistautuneesti.

”Diakonin tehtäviin kuuluu muun muassa osallistuminen jumalanpalveluksiin diakonin roolissa, papin avustaminen, saarnaaminen, liturgian järjestelyt sekä esimerkillinen käyttäytyminen. Nuoret voivat osallistua kirkon toimintaan esimerkiksi laulajina, diakoneina, lasten opettajina ja opetuksiin osallistujina,” Jakob kertoo.

Jakob aloitti kirkon palvelutehtävissä jo lapsena. (KUVA: Jakob Samuelin kuva-albumi).
Jakob vihittiin diakoniksi arkkipiispa Abune Eliaksen toimesta. (KUVA: Jakob Samuelin kuva-albumi).

Vaikka Jakob kokee, että uskonnon perinteet säilyvät hyvin nuoremman sukupolven keskuudessa, hän korostaa, että tämä vaatii yhteistyötä kirkon ja vanhempien välillä.

”En koe haasteita uskonnollisen identiteetin säilyttämisessä. Olen kasvanut kirkossa, ja kirkko on olennainen osa elämääni,” hän sanoo.

Kirkollinen elämä ja armeijan velvollisuudet

Elämän tasapainottaminen on joskus haastavaa. Armeijan ja diakonin tehtävien yhdistäminen ei ole aina helppoa.

”En ole aina päässyt jumalanpalveluksiin, ja kaipaan usein kirkkoa ollessani armeijassa,” hän myöntää. Silti hän uskoo löytäneensä tavan yhdistää moderni elämä kirkollisiin velvotteisiin. ”Minulla on selkeä päiväjärjestys, teen asiat järjestyksessä ja varaan aikaa kaikelle tärkeälle. En käytä liikaa aikaa sosiaalisessa mediassa, koska en pidä sitä tarpeellisena,” Jakob kertoo.

Kirkkolauluilla on erityinen paikka Jakobin sydämessä. ”Kuuntelen niitä päivittäin esimerkiksi bussimatkoilla ja lenkeillä, ja kotona harjoittelen ja laulan diakonien lauluja”, hän kertoo hymyillen. Laulaminen on hänelle tapa vahvistaa hengellisyyttä ja yhteyttä kirkon perinteisiin.

Jakob pukeutuneena armeijan varusteisiin, valmiina palvelemaan ja suorittamaan tehtävänsä. (KUVA: Jakob Samuelin kuva-albumi).

Suomessa asuu arviolta noin 1500–2000 etiopialaista, ja määrä on kasvanut viime vuosina. DVV ei julkaise tarkkoja tietoja yksittäisten uskonnollisten yhdyskuntien jäsenmääristä, mutta Helsingissä toimivan Debre Amin Abune Tekle Haymanot -ortodoksikirkon mukaan Suomessa seurakuntaan kuuluu yli 500 henkilöä. Jakob on yksi heistä.

Liturgiassa Jakob käyttää Ge’ezin kieltä, jota hän ymmärtää käännösten avulla. Ge’ez on vanha etiopialainen kieli, jota käytetään Etiopian ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa, rukouksissa ja pyhissä teksteissä. Jakob kertoo haluavansa syventää Ge’ezin kielitaitoaan tulevaisuudessa.

Jakob jumalanpalveluksessa käytettävässä asussa sunnuntaina palveluksen päättyessä.

Tulevaisuudessa Jakob haaveilee edelleen kehittyvänsä kirkollisessa roolissaan. ”Haluaisin kehittyä eteenpäin kirkollisessa roolissani ja opettaa Jumalan sanaa ihmisten edessä. Jumalan salliessa haluaisin jonain päivänä ryhtyä papiksi,” Jakob sanoo toiveikkaana.

Teksti ja kuvat: Martha Belay Workenh

Kirja-arvostelu: 1312 – Among the Ultras

Ultra on äärimmäinen jalkapallofani, se käy ilmi hänen nimestään. Ultra on myös kirjan motiivi: jokaisessa luvussa palataan kysymykseen, mikä on ultra. Kiinnostavaa on, että eri maissa, eri kulttuureista ja eri asemassa olevat henkilöt määrittelevät ”ultran” eri tavalla.

James Montague on brittiläinen kirjailija ja toimittaja, joka on tehnyt useita artikkeleita ja teoksia jalkapallokulttuurista ja -ilmiöistä. Hän on kiertänyt ympäri maailmaa niiden perässä.

Kirjan perusteella ultra (tai “ultraus”) voidaan nähdä elämäntapana. Vuonna 2020 julkaistussa kirjassa kuvataan useita tapauksia, joissa kannattaminen on ryöpsähtänyt yli muihin yhteiskunnan osiin, jopa valtakunnanpolitiikkaan.

Tästä ilmiöstä on saatu elävä esimerkki hiljattain Romaniassa, jossa ultranationalistinen presidenttiehdokas George Simion voitti presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen saatuaan 41% kaikista äänistä: 20 prosenttiyksikköä enemmän kuin toiseksi suosituin ehdokas.
Simion on kahden Romanian maajoukkueen ultra-kannattajaryhmän perustaja, joka kampanjansa aikana on tehnyt vaikutuksen äänestäjiin Romanian yhdistäjänä. Simion on herättänyt keskustelua Moldovan ja Romanian yhdistämisestä. Liike on käynnistynyt vuonna 1989.

Jalkapallofanien vaikutusvalta on näkynyt myös Ukrainassa, jossa pahamaineiset Azov-joukot, jotka koostuvat äärioikeistolaisista aktivisteista ja jalkapallohuligaaneista, ovat olleet olennainen osapuoli Ukrainan puolustamisessa ja Venäjän invaasiota edeltävissä mellakoissa.

Montague vierailee kirjassaan pääasiassa Etelä-Amerikassa ja Euroopassa, mutta Pohjois-Afrikalle, Yhdysvalloille ja Indonesiallekin on annettu osuutensa. Kirja on jaettu lukuihin, jotka on jaettu kokonaisuuksiin maanosan mukaan. Kappaleiden alussa on historiakatsaus, jonka jälkeen Montague tapaa kirjan päähenkilöt eli ultra-kannattajien edustajat ja raportoi ottelutapahtumista.

Ensimmäiset luvut käsittelevät Etelä-Amerikkaa, mutta kirja aloittaa matkansa esipuheen jälkeen Kroatiasta. Tämä on olennaista koko kirjan kokonaisuutta ajatellen.

Kerronta on eläväistä mutta asiapitoista. Huligaanipomojen lainaukset on kirjoitettu sellaisenaan; luultavasti syynä tähän on haastattelujen arkaluontoisuus. Haastateltavat jalkapallofanit ovat yleensä tunnettuja ja vaikutusvaltaisia rikollisia kotimaassaan.
Brittitoimittajalle tyypilliseen tapaan Montague livauttaa mukaan suorastaan runollisia kielikuvia, jotka tekevät lukukokemuksesta jotain tietokirjan ja matkakertomuksen väliltä.

Jalkapallo-otteluiden tunnelmaa Montague kuvaa taitavasti. Visuaaliset performanssit, rumpujen pärinä, laulut ja huutomyrsky tulevat tekstistä kouriintuntuvasti. Jos lukija on käynyt jalkapallo-ottelussa, hän pystyy kuvittelemaan ainutlaatuisen tunnelman Boca Juniorsin La Bomboneralla tai Belgradissa sijaitsevalla “Marakanalla”.

Ultrien kertomuksissa toistuu negatiivissävytteisesti kaksi asiaa, jotka ovat merkittävästi muuttaneet ultrakannattajien toimintaa: sosiaalinen media, joka on murentanut kannattajien yksityisyyttä, ja kameravalvonta, joka on tehnyt kiinnijäämisestä lähes väistämätöntä. Kameroiden lisääntyminen selittää myös, miksi kannattajat käyttävät naaman peittäviä huiveja ja huppuja.

Tavallista ultrille on epäluuloisuus auktoriteetteja kohtaan. Tästä kertoo kirjan nimi: 1312 viittaa aakkosiin lyhenteessä ACAB, joka tulee sanoista All Cops Are Bastards, eli “kaikki poliisit ovat paskiaisia”.

Ultra-kannattajaryhmät eivät pelkää toimia lainvastaisesti. Monesti kannattajaryhmät onnistuvat houkuttelemaan uusia jäseniä, koska ne eivät valikoi jäseniään: liittymiseen riittää usein tunneside kannatettavan seuran välillä. Samalla periytyy viha kilpailijoita kohtaan.

Vihan rinnalla on solidaarisuutta: Montague kertoo esimerkin italialaisen joukkueen kannattajista, jotka osallistuivat kilpailijajoukkueen merkittävän henkilön hautajaisiin. Toisaalta kannattajaryhmät tekevät yhteistyötä muiden maiden ultrien kanssa osallistumalla väkivaltaisuuksiin heidän kilpailijoitaansa kohtaan.

Monella tapaa ultrana toimiminen on siis jalkapalloa suurempaa: se on elämäntapa, jossa veljeys ja jännitys tempaavat mukaansa.

Kannattajaryhmien toiminta vaatii rahaa, jota voidaan hankkia rikollisella toiminnalla. Kirjassa mainitaan huumekauppa, pikkurikokset ja puolisotilaallinen kansallisen rauhan turvaaminen vakiintuneina tapoina sekä rahoittaa toimintaa että saada uskottavuutta. Väkivalta ja murhatkaan eivät ole olleet poikkeuksellisia, vaan väkivalta on tapa vahvistaa omaa asemaansa yhteiskunnassa.

Ultrat ovat yhteiskunnan kuvastin. Ne toimivat sääntöjen ja normien rajamailla – toisinaan ulkopuolella – ja ilmentävät yhteiskunnallista ilmapiiriä. Ultra-kannattajat ovat myös väylä pehmeän vallan käyttämiseen.

Kreikan jalkapallofaneja käsittelevässä luvussa esitellään venäläinen liikemies Ivan Savvidis, joka on kreikkalaisen PAOK Thessaloniki -jalkapalloseuran omistaja, liikemies ja Vladimir Putinin ystävä. Hän herätti kohun ryntäämällä kentälle pistoolin kanssa PAOK:in ja AEK Ateenan välisessä sarjaottelussa vuonna 2018.

Kreikka on ollut vuoden 2008 talouskriisin jäljiltä poliittisessa turbulenssissa, mikä oli omiaan pohjustamaan poliittisten ääriliikkeiden nousua. Savvidiksen muuttaessa Kreikkaan hän otti haltuunsa yrityksiä ja sai vaikutusvaltaa, jota käytti muun muassa äärioikeistolaisen SYRIZA-puolueen tukemiseen.

Jalkapallokannattajilla on vaikea suhde julkisuuteen. Tiettyjen lasien läpi katsottuna heidän toimintansa saattaa näyttäytyä positiivisena, jopa edistyksellisenä, mutta yhteenotot virkavallan, jalkapalloseuran tai muiden fanien kanssa takaavat sen, että mielikuva väkivaltaisista jännityksen hakijoista ei tule muuttumaan. Eivätkä ultrat sitä välttämättä tavoittele.

Kirjassa esitellään jännittävä kavalkadi henkilöitä ja tapauksia, siis mitä jalkapallokannattaminen on äärimmillään. Se sopii erityisesti lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita joko jalkapallokulttuurista tai rikostarinoista.

Teksti: Vertti Värekoski
Kirjan kansikuva: Penguin Books Ltd

Klikkaa tästä ja lue Kaupunkikanavan urheilulehti Vääntö!

Kaupunkikanavan aikakauslehti Toive julkaistu!

Kaupunkikanavan oma aikakauslehti Toive käsittelee yhteiskuntaa ja erityisesti yhteiskunnan voittoja, olivat ne sitten suuria tai pieniä. Tuntuu turhauttavalta yrittää yksin vaikuttaa maailmaan – tämänhetkiset päätökset ja maailmantilanne vaikuttavat meihin kaikkiin. Toivomme, että Toive-lehti antaa sinulle toivonpilkahduksia.

Kuvia ja runoja elämästä – Kevätjäillä-kirjan julkaisua juhlistettiin Helsingissä

Inka Meron ja Harry Santamäen valokuvarunokirjan Kevätjäillä julkistustilaisuutta vietettiin tiistaina 20. toukokuuta Voima Venturesin tiloissa Helsingissä. Tilaisuudessa kuultiin tekijöiden ajatuksia teoksen syntyprosessista sekä valikoituja runoja Milla-Maaria Niemelän tulkitsemana.

Inka Mero ja Harry Santamäki ovat tunteneet toisensa jo vuosien takaa bisnesmaailmasta. Tällä kertaa he päättivät yhdistää voimansa luovan projektin merkeissä: syntyi valokuvarunokirja, jossa Meron kirjoittamat runot saavat visuaalisen parinsa Santamäen valokuvista.

Idea teokseen sai alkunsa Meron ihastellessa Santamäen valokuvia – hän ihmetteli, miksi kukaan ei ollut kirjoittanut niihin runoja. Santamäki vastasi tähän yksinkertaisesti: ”kirjoita sinä”. Näin sai alkunsa yhteistyö, joka vei molemmat tekijät uudenlaiseen luovaan prosessiin.

Santamäki kertoo ottaneensa yli 30 000 “parempaa” valokuvaa, joten valintaprosessi oli vaativa. Hän otti sen omalle vastuulleen ja valitsi kuvia, joita Mero voisi alkaa sanoittaa.

”Meillä oli tietty fiilis, mistä puhuttiin ja millä tavalla lähdetään tekemään. Minä valitsin iltaisin 3–4 kuvaa ja lähetin ne Inkalle WhatsAppilla. Aamulla minulla oli vastassa pari runoa puhelimessa”, Santamäki kuvailee työskentelytapaa.

Runojen kirjoittaminen oli Merolle uusi aluevaltaus. Vaikka hänellä on taustaa kirjoittamisesta, myös musiikin parissa,  oli tämä hänen ensimmäinen runoprojektinsa. Mero kertoo kokemuksen olleen terapeuttinen, sillä hän kamppaili samaan aikaan henkilökohtaisesti haastavien asioiden kanssa. Runojen kirjoittaminen vaati rauhoittumista, pysähtymistä ja tunteiden äärelle asettumista. Tässä Santamäen kuvat toimivat voimakkaana inspiraationa.

”Se itsesensuuri pitää jättää kokonaan pois, sehän on runoudessa se pelottava asia. Siinä on aika alasti sen tekstin edessä. Tekstit kehittyivät myös matkan varrella”, Mero kertoo prosessistaan.

Kaksikko kokee projektin sisältäneen yhtymäkohtia heidän työelämään muun muassa luovuuden osalta. Molemmat ovat tunnettuja start-up-maailmasta, jossa myös idean esittämisen tapa on olennainen. Kirjassa he kokevat pääsevänsä itse ääneen ideoiden ja ajatustensa kanssa.

”Tähän asti olemme kuunnelleet paljon muiden tarinoita. Nyt tässä olisi meidän tarinamme”, Santamäki kiteyttää.

Yhteiseksi suosikikseen kirjan sisällöstä kaksikko nostaa kuvan New Yorkin Manhattanilta. Kuva ja kirjoitus tuo heidän mieleensä vapauden, joka on molemmille tärkeä teema ja yhdistävä tekijä.

Julkistamistilaisuuden ilmapiiri oli lämminhenkinen, vapautunut ja iloinen. Runot herättivät tunteita ja saivat yleisön reagoimaan. Ei ollut yksi tai kaksi kertaa, kun joku yleisöstä totesi spontaanisti ”WAU!”.

Tapahtumapaikaksi valittu Voimalan vanha kaksikerroksinen rakennus Kampin kupeessa toimi loistavasti näyttämönä. Kirjan valokuvia ja runoja oli ripustettu eri huoneisiin, joissa vieraat saivat kulkea vapaasti ja uppoutua tunnelmiin. Esiintymistilan täyttyessä väkimäärä nosti jopa huoneen lämpötilan tukalan kuumaksi, mutta se ei haitannut tunnelmaa.

Tilaisuuden lopuksi vieraat saivat mahdollisuuden saada kirjansa signeerattua Merolta ja Santamäeltä. Jää nähtäväksi, seuraako tästä lisää yhteisiä projekteja tulevaisuudessa.

Inka Mero signeeraamassa vieraan kirjaa.

Taiteilijat

Inka Mero

  • 49-vuotias kauppatieteiden maisteri ja kasvuyrityssijoittaja.
  • Voima Venturesin perustajajäsen ja toimitusjohtaja.
  • Toiminut useiden yhtiöiden, kuten Fiskarsin, Nokian Renkaiden ja Kamuxin hallituksissa. Listattu Suomen top10 vaikutusvaltaisimpien naisjohtajien joukkoon.
  • Tunnetaan myös Leijonan luola -ohjelmasta.

Harry Santamäki

  • Koulutukseltaan elektroniikkainsinööri.
  • Teknologia-alan osaaja, sarjayrittäjä ja sijoittaja.
  • Toimii useissa yrityksissä neuvonantajana sekä työskentelee Voima Ventures -pääomasijoitusrahastossa.
  • Aktiivinen valokuvaaja, jonka töitä on ollut esillä muun muassa Hangossa.

Teksti ja kuvat: Tomi Karttunen

Urheilun aikakauslehti Vääntö on julkaistu!

Laajasalon opiston ajankohtaistoimituksen tuottama urheilun aikakauslehti Vääntö on julkaistu. Lehdessä muun muassa kuvareportaasi HJK:n faniryhmän vierasreissusta Tampereelle, Harri Heliövaaran ja Mikko Kuninkaan haastattelut yksinäisyydestä huippu-urheilijana, selostajien kertomuksia omista työuristaan ja juttu maahanmuuttajanaisten liikuntaryhmistä.

Luontodokumentti – Suomen kevät 2025

Suomen kevättä käsittelevässä luontodokumentissa Kaupunkikanavan toimittaja Aleksanteri Siikjärvi seuraa kevään edistymistä viiden viikon ajan huhti-toukokuussa. Päähuomion kohteena ovat linnut ja seurantaa tehtiin Etelä-Suomen rannikolta aina Lapin tuntureille saakka.

Suunnittelu, kuvaus, editointi: Aleksanteri Siikjärvi

Rajojen rikkojat tuo esille taiteen kätkettyjä helmiä

Rajojen rikkojat tuo ensimmäistä kertaa yhteen 1800-luvulla Saksassa opiskelleiden ja työskennelleiden naistaiteilijoiden töitä. Näyttelyn voi nähdä Ateneumissa 24. elokuuta asti. Nykypäivän naistaiteilijoiden asema on melko paljon tasa-arvoisempi kuin ennen, koska 1800-luvun pioneerit raivasivat tietä tuleville sukupolville. 

1800-luvulla naistaiteilijoiden piti matkustaa ulkomaille, kuten Saksan Dusseldorfiin, Dresdeniin, Muncheniin ja Berliiniin saadakseen parempaa koulutusta. Matkustaminen oli siihen aikaan hidasta ja vaativaa ja se vaikutti myös teosten aiheisiin. Maisemat, kukat, asetelmat ja muotokuvat ovat yleisiä aiheita näiden taiteilijoiden töissä, osin myös siksi, että tietyt aiheet olivat naisilta kiellettyjä. Esimerkiksi alastontutkielmia ja historiallisia aiheita ei yleensä pidetty naisille sopivina.

Käytyään Berliinissä fighting for visibility -nimisessä näyttelyssä, kuraattori Anne-Maria Pennonen alkoi miettimään, missä 1800-luvun saksalaiset naistaiteilijat ovat eri museoissa, sillä hän ei nähnyt heidän teoksiaan ja tunsi vain muutaman nimen entuudestaan.

Rajojen rikkojat -näyttelyssä on taustalla tutkimusprojekti, joka alkoi jo vuonna 2019. Mukana on ollut ruotsalaisia, norjalaisia, tanskalaisia, virolaisia, puolalaisia ja saksalaisia tutkijoita.

Näyttely herättää kysymyksen, miksi näin upeita maalauksia ei olla näytetty aikaisemmin.

Tutkimuksen lisäksi Pennonen ajatteli tästä syntyvän myös kiinnostavan näyttelyn: näiden taiteilijoiden töitä on harvemmin esillä, osaa ei ole esitetty Suomessa koskaan. Näyttelyssä esiintyykin yli 50 taiteilijan töitä. Pohjoismaista, Baltiasta, Saksasta ja Puolasta näyttelyyn valittuja taiteilijoita yhdistää se, että he opiskelivat ja työskentelivät Saksassa 1800-luvulla.

Teksti ja kuvat: Karim Gandara

Lue tämä juttu ja monta muuta toukokuun 26. päivä julkaistavassa Toive-lehdessä!

Mitä tarkoittaa Tung Tung Tung Sahur?

TikTokissa ja YouTubessa leviävä viraalihahmo on syvästi juurtunut Indonesian kulttuuriin.

Pitkä puinen keppi, jolla on pullottavat silmät, veistetyt poskipäät ja hampaaton hymy kasvoillaan. Sillä on kaksi laihaa jalkaa ja kättä, jotka pitelevät puista pamppua. Tämä ruskea ihmismäinen hahmo on levinnyt TikTokissa ja YouTubessa. ”Tung Tung Sahur” -meemistä on tehty eri versioita, ja tätä omituista hahmoa on yhdistetty italialaisiin brainrot-hahmoihin, kuten Ballerina Capuccinaan, Brr Brr Patapimiin ja Tralalero Tralalaan.

Alkuperäinen Tung Tung Sahur -meemi, jonka TikTok-käyttäjä @noxaasht julkaisi ensimmäisen kerran 28. helmikuuta, on 24 sekunnin animaatio. Siinä hahmo seisoo puisen majan ja penkin edessä, jonka takana on kyltti ”Pentungan Pos Ronda” himmeässä kylämaisemassa.

Tung Tung Sahur kuuluu niin sanottujen italialaisten brainrot-meemien kategoriaan: tekoälyn generoimia videoita, joissa hahmot muuntuvat esineiksi, ihmisiksi tai eläimiksi, ja joita säestää italiankielinen tietokoneen tuottama ääni. Omituista kyllä, vaikka Tung Tung Tung Sahur -videota pidetään italialaisena, sen puheääni on indonesiaksi. Mitä siinä sitten sanotaan? Tässä on suomennos sanasta sanaan:

”Tung, tung, tung, sahur! Pelottava olento, joka ilmestyy vain sahurin aikaan. Legendan mukaan, jos jotakuta kutsutaan sahurille kolme kertaa eikä hän vastaa, tämä olento ilmestyy kotiisi.”

”Voi miten pelottavaa! Tung Tung kuulostaa yleensä kentunganin iskulta, “tung, tung, tung, tung”. Jaa tämä ystävällesi, jolla on vaikeuksia herätä sahurille.”

Mutta mitä ovat pentungan, pos ronda, kentungan ja sahur? Miksi puinen keppi pitelee pamppua? Vaikka puisia keppejä käytetään monissa kulttuureissa eri tarkoituksiin, Tung Tung Tung Sahur -meemin elementit ovat syvästi juurtuneet Indonesian yhteisöllisiin perinteisiin. Tämä artikkeli pyrkii avaamaan alkuperäisen meemin indonesialaista kulttuuritaustaa.

Yhteisö ja symboliikka

Kentungan on perinteinen viestintäväline, jota käytetään laajasti Indonesiassa varoittamaan yhteisöä, kun asuinalueella tapahtuu jotakin, yleensä paikalliselta vartiorakennukselta nimeltä pos ronda. Kentungan on yleensä valmistettu puusta tai bambusta, ja sen sisus on ontto, jotta se tuottaa ääntä. Kentungania käytetään lyömällä sitä puisella pampputyylisellä esineellä nimeltä pentungan.

Eri kentungan-rytmit merkitsevät eri tapahtumia tai hätätilanteita. Esimerkiksi neljä toistuvaa iskua saattaa tarkoittaa luonnonkatastrofia, kuten tulvaa. Eri kaupunginosilla on omat merkityksensä rytmeille. Näitä merkityksiä opetetaan asukkaille yhteisön toimesta siskamling-ohjelman puitteissa.

Pos Ronda -vartiorakennus Indonesiassa Yogyakarta-kaupungissa. (Kuva: Unsplash Inna Safa)

Naapuruston turvallisuusohjelma siskamling koostuu Indonesian poliisin edustajista, yhteisöjohtajista ja yli 17-vuotiaista miespuolisista asukkaista. Tämä voi tuntua oudolta länsimaalaisille, joissa asukkaat eivät yleensä osallistu suoraan naapuruston turvallisuuteen. Indonesiassa aktiivinen osallistuminen paikalliseen toimintaan kuvastaa gotong royong -henkeä, mikä tarkoittaa keskinäistä yhteistyötä ja kuormien jakamista yhteisössä. Tämä henki näkyy vapaaehtoisessa yhteisötyössä, jota kutsutaan kerja baktiksi, ja osallistuminen siskamlingiin on osa tätä perinnettä. Indonesialainen sananlasku kiteyttää tämän arvon: ”berat sama dipikul, ringan sama dijinjing – raskaat asiat kevenevät, kun ne tehdään yhdessä”. Yhteisöllinen osallistuminen vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tuttavallisuutta.

Tung Tung Sahur -meemissä näkyvä puumaja kuvaa pos rondaa, joka on vartiorakennus asuinalueen sisäänkäynnillä. Yksi sen pakollisista varusteista on hälytysjärjestelmä: kentungan, pentungan, valvontakamerat ja muut turvalaitteet. Rakennusta miehittävät siskamling-jäsenet, jotka valvovat pääsyä alueelle. He suorittavat ronda malam -partiointia, eli kiertävät aluetta iltaisin. He kulkevat kentunganin kanssa ilmoittaakseen, että partio on käynnissä.

Uskonto ja kulttuurin muutos

Kulttuurin muuttuessa perinteinen siskamling on kadonnut monilta alueilta Indonesiassa. Sen sijaan vartiointiin palkataan usein yksityinen vartija. Kiireinen työelämä ja tarve valvoa myöhään mainitaan usein syiksi, miksi ihmiset eivät enää osallistu siskamlingiin tai ronda malamiin.

Vaikka yhteisöllinen ronda malam on kadonnut joillakin alueilla, Ramadanin aikana suoritetaan sen sijaan ronda sahur. Kuten Tung Tung Tung Sahur -videossa mainitaan, sahur on päivittäinen ateria, joka syödään ennen paaston alkua Ramadanin aikana. Islamin opetuksissa Ramadanin paasto on velvollisuus kaikille aikuisille muslimeille ja kuuluu uskonnon viiteen peruspilariin. Indonesia on monimuotoinen maa, ja 87 % väestöstä on rekisteröityjä muslimeja. Sahur syödään ennen auringonnousua, ja Indonesiassa se tarkoittaa yleensä kello 3.00–5.00 välillä.

Ronda sahur suoritetaan moskeijan lasten toimesta, jotka herättävät naapuruston sahurille huudellen ”sahur, sahur!” lava-auton lavalta, usein megafonin avulla. He soittavat bedugia – lehmäntaljasta valmistettua rumpua, jota käytetään moskeijoissa rukousajan merkkinä – yhdessä kentunganin ja muiden rytmisoittimien, kuten tamburiinien, kanssa.

Tung Tung Sahur -video julkaistiin ensimmäisen Ramadan-päivän aattona. Videon tehtävä saattaa olla lasten kannustaminen heräämään sahurille ja jakamaan meemiä ystävien kesken. Italialaiseen brainrot-formaattiin yhdistettynä ja täydellisesti Ramadanin alkuun ajoitettuna, Tung Tung Tung Sahur nousi viraali-ilmiöksi ja tunnetaan nyt maailmanlaajuisesti.

Artikkeli on käännetty englanninkielestä tekoälyllä ja on ihmisen tarkistama. Alkuperäinen teksti julkaistaan Toive-lehdessä.

Teksti ja kansikuva: Nadira Kusaeni
Meemin kuva: ruutukaappaus Tiktok-videopalvelusta

Tämä ja monta muuta juttua ensi viikolla julkaistavassa Toive-lehdessä!

Kuinka kallista golf on oikeasti?

Klassiseen mielikuvaan golfin pelaamisesta kuuluu Donald Trumpin kaltaiset henkilöt, isojen firmojen isot johtajat, sopimassa vuosisadan kauppoja yksityisillä golfkentillä. Golfia on pidetty kalliina ja elitistisenä lajina, mutta onko tilanne tällainen nykypäivänä?

Viime vuosikymmenen aikana muutosta lajin parissa on nähty paljon. 2020-luvulla golfia pelaavien nuorten – noin 25-vuotiaiden ja sitä nuorempien – lukumäärä on kasvanut huimasti, ja heidän mukanaan ovat puhaltaneet uudet tuulet lajin parissa. Lajin tiukat etikettisäännöt ovat löystyneet, ja kentille pääsee pelaamaan esimerkiksi t-paidassa, mikä olisi ollut vielä jonkin aikaa sitten käsittämätön asia. 

Tietenkin Suomesta ja muualta maailmasta löytyy eksklusiivisempia golfklubeja, joihin pelaamaan pääseminen on vain heille, joilla saavutukset tai raha riittävät. Kuitenkin Suomessa tämän tyyppisiä kenttiä on harvassa, ja yleisesti kentät ovat avoimempia kaikille pelaajille. Monilla kentillä pelaajien rajoittaminen perustuu ainoastaan pelaajan tasoon, eli aivan aloittelevat pelaajat joutuvat aloittamaan harrastuksensa muualla. 

Mielikuvasta poiketen golfkentän parkkipaikalla nähdään kaikenlaisia autoja.

Golfiin liittyvissä mielikuvissa on miljoona asiaa joista täytyy maksaa, jotta kentälle edes pääsee. On golfklubin jäsenyyksiä, pelioikeuksia, green fee -maksuja ja tietysti pelivälineet, kuten mailat, pallot, hanskat ja vaatteet. Golfia pelatakseen Suomessa vaaditaan jäsenyys jollekin golfkentälle. Erittäin suositeltavaa on käydä green card -kurssi.

Golfklubin jäsenyyden hinta Suomessa vaihtelee 50 euron ja 150 euron välillä. Green card -kurssilla henkilö oppii golfin perusteet ja osoittaa, että on kykenevä pelaamaan. Kursseja voi nykyään suorittaa myös verkossa, ja ne maksavat halvimmillaan noin 70 euroa. Perinteinen yhden päivän golfkentällä kestävä kurssi maksaa keskimäärin 150 euroa. Kurssilla päästään harjoittelemaan kaikkia golfin osa-alueita ja opitaan golfin etikettiä ja sääntöjä. 

Tärkeässä roolissa ovat pelivälineet. Mailojen hinnat uutena voivat olla järkytys monelle, sillä kalleimmista mailoista voi yhteensä joutua maksamaan useita tuhansia euroja. Nykypäivänä löytyy kuitenkin monia myyntipaikkoja käytetyille mailoille, joilla aloittava golfari pääsee lajin pariin huomattavasti halvemmalla. Kokenutkin pelaaja voi tehdä hyviä löytöjä käytettyjen käytettyjen välineiden myyntipalstoilta.

Pelaajalla voi olla maksimissaan 14 mailaa mukana virallisella golfkierroksella.

Palloja golfissa kuluu varsinkin alkuvaiheessa paljon, joten on suositeltavaa hankkia halvempia palloja, jotka ajavat asiansa. Käytettyjä palloja myydään myös paljon ja niitä ostamalla voi myös säästää varsinkin, jos pallojen kulutus on suurta. 

Kun välineet ovat kunnossa, on aika siirtyä kentälle. Moni käy pelaamassa golfia vain yhdellä kentällä, jolloin sopiva ratkaisu on ostaa pelioikeus. Pelioikeus oikeuttaa pelaamaan rajattoman määrän kierroksia yhden kauden aikana kyseisellä kentällä. Yksi kausi kestää karkeasti yhden kesän. Se alkaa keväällä, kun kenttä on pelikunnossa ja päättyy syksyllä, kun kenttä suljetaan.

Pelioikeuksien hinnat vaihtelevat suuresti kenttäkohtaisesti, mutta keskimäärin Suomessa pelioikeudesta joutuu maksamaan 1000 euroa. Monilta kentiltä löytyy myös halvempia vaihtoehtoja, joissa etuudet voivat olla pienempiä kuin kalliimmissa versioissa. On myös yleistä, että nuorisolle, junioreille ja opiskelijoille tarjotaan pelioikeuksia halvemmalla hinnalla.

Pelioikeudelle vaihtoehto on maksaa yhdestä pelikerrasta pelimaksu eli niin sanottu green fee. Green fee -hinnat pyörivät 20-100 euron välillä kentästä riippuen. Viime vuosina on tullut erilaisia palveluita, esimerkiksi Supergolf, joka tarjoaa jäsenilleen halvempia green fee -hintoja ja tarjouksia niille, jotka pelaavat useammalla kentällä. Monet kentät tarjoavat myös green fee -hinnoista alennuksia esimerkiksi alle 18-vuotiaille tai opiskelijoille.

Mielikuva golfin kalleudesta pitää jollain tasolla paikkaansa, mutta on myös tapoja, joilla harrastaja voi säästää. Vuosittaiset satsaukset lajiin pienenevät, mitä enemmän lajia harrastaa ja taidot kehittyvät. Välineitä ei tarvitse päivittää joka vuosi, kun niihin on kerran panostanut.

Joiltain golfkentiltä löytyy parkkipaikkoja vain tietymerkkisille autoille kuten Audiparkki, mutta useinmilla pysäköinti on sallittua vapaasiti kaikille.

Eniten rahaa käytetään pelimaksuihin eli siihen, että pääset kentälle pelaamaan. Yksittäisten kierrosten hinnat tippuvat kuitenkin sitä mukaa, mitä enemmän kierroksia kauteen kertyy.

Ajatus yläluokkaisesta harrastuksesta on hälventynyt varsinkin viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun lajin harrastajamäärät ovat nousseet ennätysmäisesti, etenkin pandemian aikaisen golfbuumin myötä. Golf ei ole enää vain eliitin laji, vaan yhä useampi nuori ja aloitteleva harrastaja löytää tiensä kentille edullisempien vaihtoehtojen ja rennompien sääntöjen ansiosta.

Teksti ja kuvat: Aleksi Paananen

Tämä ja monta muuta juttua ensi viikolla julkaistavassa Vääntö-lehdessä.