Taloyhtiön Taalasmaa

Sofia Saarinen
-
0
Taloyhtiön Taalasmaa

Zombit, mysteerinen silinterihattumies, seksin myyjä, musiikkipoika sekä sympaattinen nuuskamuikkunen. He kaikki ovat naapureitani. Olen jokaisen heistä kohdannut ja tiedän jokaisesta jotakin. Kaikki mitä tiedän,  ja kaikki mitä olen nähnyt, järkyttää jollain tapaa, ainakin osan heistä kohdalla. Ja kaikki mitä en tiedä, saattaa järkyttää vielä enemmän. Mitä oikeasti tapahtuu seinien sisällä? Keitä naapurini oikeasti ovat?

Hätäkeskus, miten voin auttaa? -turhautuneelta kuulostava päivystäjä vastaa puhelimeen. Kerron nimeni ja osoitteeni. Ääneni tärisee ja hengitykseni on tihentynyt. En tiedä, miksi olen jännittynyt, eihän tämä ole ensimmäinen kerta kun soitan apua. Alan kuvailla käynnissä olevaa tilannetta: ”Täällä rappukäytävässä on iso porukka. He kaikki huutavat ja polttavat letkusta huumeita. He tekevät myös huumekauppaa kolmannessa kerroksessa”. Hätäkeskuspäivystäjä kysyy minulta kyseenalaistavaan sävyyn siitä, kuinka voin olla täysin varma, että kyseessä on välttämättä huumekauppa. Nielaisen. Kerron, kuinka edellisiltana poliisit olivat tulleet ja ottaneet kolmannen kerroksen asunnon haltuun huumekauppaepäilyn vuoksi. Asunnosta löydettiin iso porukka kodittomia huumeidenkäyttäjiä. Seurasin ovisilmästä miten tilanne eteni. Poliisit saattoivat kodittomat sekä pelokkaan naapuripariskunnan pois asunnoista. Kuvailtuani edellisillan tapahtumat päivystäjän äänensävy muuttuu. Hän kysyy ovikoodeja poliiseille sekä ohjeistaa soittamaan uudelleen, jos tilanne muuttuu mitenkään. Puhelu päättyy. Melu jatkuu. Melu yltyy. 

Olen asunut Kallion ”pahamaineisimmassa” talossa jo neljän vuoden ajan. Huumeidenkäyttäjiä on rampannut kaikki nämä vuodet sisäpihalla sekä rappukäytävissä. Tai siis vain toisten rappukäytävissä, ei minun. Viimeisten viikkojen aikana kaikki vuosien saatossa kertyneet ongelmat ovat kuitenkin kaksinkertaistuneet ja siirtyneet minun kotirappuuni. Yläkerroksen asunnossa ramppaa 24/7 uusia epätoivoisia huumeidenkäyttäjiä vailla päivittäistä annostaan. Joka päivä uudet naamat, joskus samat. Puukotukset, tappelut, riehuminen sekä oveni edessä näkyvä huumeiden käyttö ovat osa uutta arkeani –omasta tahdostani riippumatta tietenkin. Välillä saattaa myös löytää käytetyt alushousut rappukäytävästä tai veriroiskeita pitkin pihaa. Tilanne on karannut käsistä. Isännöitsijän pinna on kireällä naapurien täyttäessä hänen sähköpostinsa lukemattomilla viesteillä. Poliisit ovat kyllästyneet kuulemaan saman osoitteen harva se päivä, ja naapurit pelkäävät pitää valoja päällä kotona ollessaan. Mieleeni tulee zombiapokalypsi.

Kello lyö kaksitoista yöllä. Yläkerran naapurin ovi paukahtaa kovaa kiinni. Alas tulevat askeleet kuuluvat hiljaa. Kurkistan ovisilmästä ja siellä hän on taas –mysteerinen silinterihattumies. Joka yö, kun kello lyö kaksitoista, hän poistuu asunnostaan. Päällään hänellä on aina mustat puvunhousut, musta aluspaita, musta puvuntakki sekä musta silinterihattu. Mieheltä löytyy myös pituutta ainakin 190 senttimetriä. Mielestäni kaikki saavat pukeutua ja toteuttaa itseään vapaasti, mutta tällainen yöllinen käyttäytyminen kummastuttaa. Mielikuvitukseni on aina ollut vilkas, ja se saattaa olla osa syytä siihen, miksi en pidä tällaista toimintaa aivan normaalina. Mutta uskallan väittää, että kenellä tahansa posket kuumottaisivat, jos näkisi naapurinsa aina samaan kellonaikaan poistumasta kotoaan, hautajaispukuun ja mysteeriseen silinterihattuun pukeutuneena. Ensimmäinen ajatukseni tietenkin on se, että kuka on se epäonninen ihminen, joka tänä yönä joutuu silinterihattumiehen kynsiin. Toisaalta hän saattaa olla vain samanlainen yövirkku niin kuin minäkin. Ja ehkä hän saattaa vain rakastaa pukeutua tyylikkäästi jokaiseen hetkeen –niin kuin minäkin.

Joku työntää ostoskärryjä sisäpihalla aamukuudelta. Kurkkaan ikkunasta ja näen polkkatukkaisen miehen, yllään hänellä on lyhyt hame sekä kimaltava toppi. Uusi naapurini. Olen nähnyt hänet aikaisemminkin kulkemassa kaduilla, mukanaan ostoskärryt täynnä vaatteita sekä vaaleanpunainen, kovapintainen matkalaukku. Hän on töissä vilkkaalla, niin sanotulla aikuisten kadulla. Välillä naapurini työt seuraavat häntä kotiin, ja pihalla voi miltei nähdä jonon asiakkaita. En tuomitse kenenkään työvalintoja, toivon vain, että hän pysyy turvassa. Uuden naapurini ansiosta olen oppinut, kuinka ensivaikutelma ei välttämättä kerro koko totuutta siitä, millainen ihminen oikeasti saattaa olla. Vaikka tietenkään ensivaikutelman ei kannattaisi olla sellainen, jossa joudun soittamaan poliisit joidenkin riehumisen ja uhkailun takia. Mutta menneet ovat menneitä. Onhan hän kuitenkin tämän tapahtuneen jälkeen kysynyt kuulumisiani ja toivottanut ihanat illanjatkot, kaksi herraa kainalossaan. 

Olen juuri tulossa koulusta kotiin ja avatessani kotiovea kuulen pientä vaikertelua ylhäältä rappusista. Käännyn, ja katson ylös. Siellähän on musiikkipoika housut kintuissa! Musiikkipoika huomaa minut ja moikkaa. Moikkaan takaisin. Jos mietit nyt, mistä nimi ”musiikkipoika” tulee, vastaus on yksinkertainen: hän soittaa musiikkia aina niin lujaa, että poliisit joutuvat välillä viemään hänet putkaan tai naapurit menevät hänen asuntonsa sisälle sammuttamaan stereot. Ihan kevyttä! Mutta nyt jatketaan tarinaa. Moikattuani hänelle takaisin, hän kysyy hennolla äänellä: ”Voisiks sä ottaa musta muutaman kuvan?”. Vastaan myöntävästi. Ensimmäiset kuvaukset tapahtuvat portaikossa. Kysyn vielä varmistaakseeni, haluaako hän varmasti pitää housut kintuissa ja antaa lintukuviollisten boksereiden näkyä kuvissa. Hän nyökkää myöntävästi. Seuraava kuvauslokaatio on sisäpihallamme. Musiikkipoika pitää hetken tauon, roikottaa selkäänsä, pyörittää silmiään niin syvälle päähän, että vain silmämunan valkuaiset näkyvät. Seuraavaksi hän sytyttää tupakan, nyt voi ja pitääkin kuvata. Kuvagalleriani täyttyy kymmenistä kuvista. Minua ahdistaa hieman. Musiikkipoika voi selkeästi huonosti ja käyttäytyy arvaamattomasti. Kuvausten loputtua vaihdamme yhteystietomme. Tästä se painajainen alkaa.

Luulin, että lähetettyäni kuvat musiikkipojalle yhteydenpitomme voisi hyvinkin ja mieluusti päättyä siihen. Näin ei kuitenkaan käynyt. Viimeisten kolmen viikon aikana hän on spämminyt minulle useita viestejä. Jokainen viesti tuntuu siltä, kuin se tulisi täysin eri ihmiseltä. Olen opiskellut psykologiaa ja kirjoittanut sen ylioppilaskirjoituksissa hyvillä arvosanoilla. Tunnistan musiikkipojalla selkeät monipersoonallisuushäiriön piirteet sekä osittaista skitsofreniaa. Tämäkään ei ole varmaa tietoa, ennemminkin omaa pohdintaani ja havaintojani. Miellyttäjäluonteeni takia olen vastannut jokaiseen viestiin. Minua pelottaa myös sanoa hänelle ei, koska hän ei varmaankaan osaa ottaa tätä sanaa vastaan mieluusti. Tätä pelkoa lisää se, että hän laittoi Instagram-tarinaansa kysymyksiä siitä, kuka haluaisi kuolla ja haluaisiko joku turpaan. Hän on myös vihainen ja harmissaan, koska en ole suostunut hänen moniin yrityksiinsä päästä ”panemaan alakertaan” tai viereeni nukkumaan. 

Jokaisen päivän kohokohta on se, kun näen lempinaapurini, sympaattisen nuuskamuikkusen. Hän on yli 60-vuotias mies, ja hänet tunnistaa aina vihreästä tuulitakista, kumisaappaista ja kävelykepistä. Hän istuu joka päivä samalla penkillä ja samassa kohdassa polttamassa tupakkaa. Hän ei turhia mutise. Hän hymyilee ja moikkaa suloisesti aina kun hän nostaa katseensa maasta. On virkistävää nähdä naapureita, joista on vain hyviä kokemuksia ja muistoja. Vertaan häntä Nuuskamuikkuseen, koska hänen olemuksestaan huokuu rauhallisuus ja hän katoaa aina talveksi pois.

Elämästäni ei todellakaan jännitystä puutu, ja sisäinen ullataalasmaa pääsee vauhtiin täällä asuessani. Täytyy kuitenkin pohtia, onko järkevää jäädä asumaan taloon, jossa poliiseja näkee useammin kuin omia vanhempiaan.

Teksti ja kuva : Sofia Saarinen

Nuorten TET-harjoittelulla voi olla elämään kauaskantoisia seurauksia

Birgitta Taussi
-
0
Nuorten TET-harjoittelulla voi olla elämään kauaskantoisia seurauksia

Opetan teatteritaiteen perusopetusta Teatterikoulu ILMI Ö:llä ja olen päässyt työni kautta seuraamaan läheltä usean nuoren TET-harjoittelua eli yläasteella toteutettavaa työelämään tutustumisjaksoa. Minulle on ollut myös selvää, että TET-ohjaajana sekä myös opetustyössäni olen merkityksellisessä valta-asemassa. Se mitä tunneilla opetan, miten toimin nuorten kanssa, miten kuulen heitä, ja heidän toiveitaan on kaikki minun käsissäni. Opettaessani tiedostan miten tärkeässä roolissa tapani vuorovaikuttaa nuorille tunneilla on. Kollegani kuuli eräässä teatteriopettajien koulutuksessa, että se miten me opettajat kohtaamme nuoret ja vuorovaikutamme heidän kanssaan, on paljon merkityksellisempää kuin opetuksen sisältö. 

Kun nuori aloittaa Teatterikoulu ILMI Ö:llä TET-harjoittelussa hän tekee yhdistetysti harjoittelunsa sekä Teatterikoulu ILMI Ö:llä että Teatteri ILMI Ö:llä. Näin hän pääsee harjoittelunsa aikana tutustumaan teatterin toimintaan monessa eri roolissa, useassa eri lokaatiossa ja useiden eri ihmisten kanssa. Nuori pääsee mukaan moninaisiin projekteihin ja hankkeisiin, joissa teatteria viedään päiväkoteihin, kouluihin ja muihin yhteisöihin. Hän voi osallistua työpajoihin ja esityksiin sekä seurata ja avustaa teatterin tekemistä erilaisissa toimintaympäristöissä.

Nuori pääsee halutessaan harjoittelemaan teatteriryhmien opettamista esimerkiksi ohjaamalla harjoitteita teatteritaiteen perusopetuksen tunneilla. Hän pääsee mukaan ikäihmisten teatteritoimintaan sekä seuraamaan miten kiertävä teatteriesitys rakentuu alusta loppuun. Työelämään tutustuminen tapahtuu moninaisten eri projektin myötä ja nuori saa kokea millaista on kun työpäivän aikana sekä lokaatiot että työtehtävät vaihtuvat useita kertoja päivässä. Tämä tuo suurta vaihtelua koulupäivään, jossa opiskelupaikka on melkeinpä koko ajan sama. 

Teatterikoulu ILMI Ö:n draama-ryhmän oppilas Siiri pääsi TET-harjoittelunsa aikana ohjaamaan teatteriharjoitteita omalle ryhmälleen. Tunnin aikana ehdittiin myös pienryhmissä suunnitella yhteistä näytelmää. Kuvassa draama-ryhmän oppilaat Verna, Kia ja Siiri suunnittelemassa yhtä näytelmän kohtauksista.

Minun tehtäväni TET-harjoittelijan kanssa on ollut ottaa hänet mukaan teatteriopetustunneilleni. Tänä kuluneena lukukautena olen saanut poikkeuksellisen aktiivisia harjoittelijoita, jotka ovat itse halunneet osallistua tunneilla toiminnan ohjaamiseen. Tapani opettajana on antaa nuorelle mahdollisuus vapaasti valita osallistuuko hän tunneille oppilaana vai haluaako hän ottaa myös tuntien vetäjän roolia. Kuluneena syyslukukautena kaikki tunneillani TET-harjoittelun tehneet nuoret halusivat ottaa vastuuta ryhmän ohjaamisesta ja ohjasivat itse keksimiään harjoitteita teatterioppilaille. Tämä mahdollisuus opetella vastuunkantoa, ison ryhmän ohjaamista, ja saada ymmärrystä ryhmäprosesseista, on melko harvinaista 14-15-vuotiaille nuorille. He saavat olla koulussa jatkuvasti auktoriteetin alaisena ja monet ryhmässä tapahtuvat ryhmädynamiikan haasteet ja niiden syntyperät saattavat olla heille näkymättömiä. TET-harjoittelussa ohjaajana avaan nuorelle aina minkä vuoksi mitäkin harjoitetta tehdään, ja millä tavoin ryhmien dynamiikka ja prosessin vaiheet vaikuttavat harjoitteiden valintaan ja tuntien dramaturgiaan. Harjoittelu on mainio tilaisuus päästä jo nuorella iällä oppimaan taitoja, joita tulee varmasti tarvitsemaan päätyy minkälaiseen työyhteisöön tahansa.

Siirin ollessa TET-harjoittelussa tunneillani pääsi Teatterikoulu ILMI Ö:n rehtori Sofia Koski myös tervehtimään meitä tunnillamme pidettävän evästauon aikana.

TET-harjoittelussa nuori saa turvallisessa ympäristössä kokeilla millaista työelämä on ilman jatkuvaa onnistumisen ja suorittamisen painetta. Toisaalta monille TET-harjoittelu on myös askel ensimmäiseen kesätyöpaikkaan, joten jotkut saattavat valita harjoittelupaikkansa myös juurikin se mielessä. TET-harjoittelu on kuitenkin ennen kaikkea mahdollisuus oivaltaa jotain suurempaa työelämästä ja omasta itsestä. Minulla oli tänä kuluneena lukukautena eräs harjoittelija, joka ymmärsi TET-harjoittelun myötä, että ei halua tehdä perinteistä virka-aikaan tapahtuvaa työtä. Hänen harjoittelunsa oli iltapäivä- ja iltapainotteista, sillä hän oli mukana teatteriesityksissä ja teatteriryhmissä, jotka toimivat iltapäivällä ja illalla. Hän oli yllättynyt harjoittelun jälkeen kun ymmärsi käytännössä, että on olemassa työpaikkoja, jotka sopivat täydellisesti hänen rytmilleen. Muistan itsekin kamppailleeni jo nuorena saman haasteen kanssa. Usein tunsin, että oma rytmini ei sovi perinteiseen koulu- ja työrytmiin, kunnes vasta teatterityön myötä löysin vapauden tästä jatkuvasta rytmini outouden ihmettelemisestä.

Onnistuneen TET-harjoittelukokemuksen takana on väistämättä ihminen, joka hoitaa nuorelle kattavan perehdytyksen, ja tekee hänen harjoittelustaan mahdollisimman mielekkään ja opettavaisen. Työn mielekkyys oikeassakin työelämässä tulee siitä, että tuntee olonsa hyväksytyksi työyhteisössä sekä tuntee olonsa tarpeelliseksi ja saa loistaa työssään. Joillekin nuorille TET-harjoittelu voi olla ensimmäinen paikka, jossa he saavat suuria onnistumisen kokemuksia, jos esimerkiksi koko koulutaival on ollut pelkkää selviytymistä. Se miten nuori kohdataan TET-harjoittelussa on meistä aikuisista kiinni. On hyvä pohtia, että miten pieni uhraus se on meille antaa hetki työajastamme nuorelle ja miten suuri ilo se lopulta on nuorille. Koen, että myös nuoret opettavat päivittäin meille aikuisille yllättäviä ja tärkeitä asioita. Lopulta TET-harjoittelussa kaikki osapuolet saavat siitä ajalleen arvokasta vastinetta.

S-ryhmä on kirjoittanut muutama vuosi sitten artikkelin koskien nuorten TET-harjoittelua, jossa se haastaa kaikki suomalaiset työnantajat tarjoamaan nuorille TET-paikkoja ja antamaan TET:stä myönteisen kuvan työelämästä. Kaupan ala onkin usein isosti esillä kun TET-harjoittelupaikoista puhutaan. Teatteri ja monet muut alat eivät puolestaan välttämättä tule nuorille heti ensimmäisenä mieleen harjoittelupaikoiksi. On olemassa tet.fi-sivusto, jonka tavoitteena on tehdä tulevaisuuden työelämää yhdistämällä työelämään tutustuvat nuoret ja työnantajat. Muun muassa tämän sivuston kautta nuori voi päätyä TET-harjoitteluun paikkaan, johon ei muuten olisi ikinä keksinyt hakea. TET-harjoittelu on merkityksellinen myös sitä kautta, että sen aikana nuori voi ymmärtää, että mille alalle hän haluaa tulevaisuuden opintonsa suunnata. Oivallus voi tapahtua myös siihenkin suuntaan, että tätä hän ei halua tehdä enää koskaan. Molemmat ovat yhtä merkityksellisiä sekä pitkällä aikavälillä yhteiskunnan varoja säästäviä oppeja. 

Teksti: Birgitta Taussi. Kuvat: Birgitta Taussi ja Draama-ryhmän oppilas.

Kehittyminen vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä (ainakin, jos olet mies)

Mina Törmälä
-
0
Kehittyminen vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä (ainakin, jos olet mies)

Motivaatiopuheet kannustavat kahteen suuntaan. Mikäli olet mies, valmistaudu hikeen, kipuun ja pettymyksiin. Jos olet nainen, valmistaudu hengitysharjoituksiin, teekuppiin ja itsetuntemukseen. Kummankin on noudatettava näitä ohjeita ollakseen parempi versio itsestään.

Tervetuloa elämäsi käännekohtaan. Autan sinua kehittymään ja kasvamaan ihmisenä. Ennen kuin aloitamme, voitko vahvistaa sukupuolesi?

Hei sinä, mies

Herää. Nouse ylös. Olet tuntemassa olosi liian mukavaksi. Mukavuus tappaa unelmat. Nouse ylös ja lähde kasvattamaan lihaksiasi.

Haluat jotain mitä sulla ei vielä ole? Tee töitä sen eteen. Tee vieläkin enemmän. Et tarvitse unta, tarvitset tuloksia. Ketään ei kiinnosta sun ongelmat. Menestyneillä ihmisillä on ollut vaikeeta, etkä oo mitenkään erityinen. Sun tunteet? Säilytä ne laatikossa, jonka päälle kirjoitat “heikkous”.

Ole parempi kumppani. Loista töissäsi. Käy salilla. Tienaa enemmän. Älä lepää. Polta itsesi loppuun. Vertaa itseäsi muihin. Kehity.

Tää ei oo ohi ennen kuin voitat. Jos kuolet yrittäessäsi, hyvä. Kuolema on todiste siitä, että et ikinä luovuttanut.

Muista Rob Dialin neljä sanaa, jotka muuttavat elämäsi: 

I. Do. It. Anyways.

Olit sitten väsynyt, ilman tukea tai pelokas, tee punnerruksia. Jos jalkasi on poikki, tee ne käsillä seisoen. Jos kätesi on poikki, tee vatsalihaksia. Kunhan teet. Jatkuvasti.

Hei sinä, nainen

Hengitä. Sä olet jo tarpeeksi. Suoritat jatkuvasti, joten nyt on aika levätä. Sun ei tarvitse jaksaa tänään, ei huomenna, eikä vielä ensi vuonnakaan.

Voit pysähtyä, sillä unelmasi odottavat kyllä. Ei ole väliä saavutatko tavoitteesi 20-, 30- vai 80-vuotiaana. Ikinä ei ole liian myöhäistä.

Kaiken kaikkiaan ainoa asia joka merkitsee, on tehdä elämästä miellyttävää. Tuo on ainoa tavoite mihin tarvitsee pyrkiä: saada elämästäsi itsellesi nautinnollinen. Et tule enää ikinä olemaan näin nuori, joten tee vain asioita jotka tuntuvat mukavalta.

Muista, että tärkein suhde elämässäsi on itseesi. Sinun täytyy rakastaa itseäsi, vain ja ainoastaan itseäsi. Kaikki ympäröivät ihmiset ovat häiriöksi. 

Äläkä yritä suoriutua edes rimaa hipoen normaaleista päivän askareista, se on toksista suorittamista. Jos siltä tuntuu, unohda työt, perhe ja velvollisuudet.

Loppusanat 

Tehtävämme on jatkuvasti kehittää itseämme, ja voin auttaa sinua siinä. Meistä tulee parempia ihmisiä niin kauan, kun naiset polttavat kynttilöitä, ja miehet itsensä loppuun.

Teksti: Mina Törmälä

Kuva: Pixabay

Rimbo Salomaa – sukellus elokuvatuottajan työn ytimeen

Birgitta Taussi
-
0
Rimbo Salomaa – sukellus elokuvatuottajan työn ytimeen

Elokuvatuottaja Rimbo Salomaa sanoi 5-vuotiaana vanhemmilleen, että hänestä tulee jalkapalloilija, elokuvaihminen sekä isä. Kaikki nämä asiat ovat toteutuneet hänen elämässään. Hän on kova tekemään töitä, ja työ ja vapaa-aika lomittuvat orgaanisesti yhteen hänen työskennellessään intohimoammatissaan. Pääsin kulkemaan hänen matkassaan yhden päivän ja seuraamaan miten hektistä tuottajan työ on. Teimme Salomaasta myös opiskelutovereideni kanssa videohaastattelun, jossa hän avaa muun muassa miten monipuolista tuottajan työ on.

Rimbo Salomaa on tuottanut vuosikymmenten mittaisen uransa aikana noin neljäkymmentä elokuvaa, kymmenkunta tv-sarjaa ja yhden dokumentin. Tunnetuimmat hänen tuottamistaan elokuvista ovat seitsemän Risto Räppääjä-elokuvaa, Postia pappi Jaakobille, Pussikaljaelokuva, Metsäjätti, Oma maa sekä Kaikki oikein- ja Ei kiitos-elokuvat, jotka ovat sovitettu valkokankaalle Anna-Leena Härkösen romaaneista. Parhaillaan Salomaa viimeistelee Kaija Koon elämästä kertovaa elokuvaa, joka saa ensi-iltansa helmikuussa 2026.

Työpäivä alkoi Nordisk Filmillä palaverilla markkinointipäällikkö Kati Malmivaaran kanssa. Salomaa ja Malmivaara ovat tehneet vuosikausia yhteistyötä. Palaverissa vaihdettiin välillä vapaa-ajan kuulumisia ja sitten taas tehtiin täysillä töitä, sillä pian ensi-iltaan tulevassa Kaija Koon elämästä kertovan elokuvan jälkituotanto- ja markkinointivaihe on kovassa vauhdissa.

Salomaa kuvailee tuottajan työtä hyvin moninaiseksi. Tärkeää on osata taloushallinto, jotta tulos ja tilit pysyvät kunnossa. Raha-asioiden hallinnan lisäksi tuottajan työn keskiössä on ihmisten johtaminen sekä ihmisten kanssa työskentely. Salomaa kiinnostui elokuvista jo alle kymmenvuotiaana, kun hänen isällään oli kortti, jolla pääsi elokuviin ilmaiseksi. Salomaa alkoi käymään elokuvissa tiheään tahtiin – välillä myös ilman isäänsä. Silloin, kun isä ei päässyt mukaan, elokuvan juoni kerrottiin hänelle puolesta tunnista tuntiin kestävillä yhteisillä sunnuntaikävelyillä. Tämä opetti Salomaalle tiivistämistä ja sitä miten elokuvat vaikuttavat ihmisiin. Salomaiden perheessä käytiin paljon kulttuuritapahtumissa ja myös hänen isosiskonsa oli jo pienenä hyvin taiteellinen. Kaikki tämä varmasti vaikutti siihen, että Salomaa tykästyi elokuviin jo hyvin nuorella iällä.

—Elokuva on kaikkien taidemuotojen synteesi: kirjallisuus (käsikirjoittaminen), kuvataiteet (kuvaus, lavastus, puvustus), esittävät taiteet (näytteleminen, ohjaus) sekä musiikki (musiikki, äänisuunnittelu). Se on kiehtova taidemuoto, Salomaa kuvailee.

MTV:n studioilla Salomaa tapasi Janne Vakion, joka toimii MTV:n ja C Moren vastaavana tuottaja draama-ja dokumenttisarjoille. Vakion kanssa Salomaa suunnitteli tulevia projekteja ja huumori ja ilo olivat läsnä palaverissa tiukan asialinjan rinnalla.

Tuottajan työhön kuuluu paljon johtamista. Salomaa kuvaa johtamisen olevan palveluammatti. Hän ei usko hierarkiaan, vaan pitää työryhmän jokaista jäsentä roolista riippumatta yhtä tärkeänä. Tuotannossa voi kuitenkin aina välillä sattua ja tapahtua erilaisia asioita, kun tekijöitä ja liikkuvia palasia on paljon. Salomaa kertoo, että jokaisesta tehdystä tuotannosta voi oppia. Hän avaa miten työryhmä tuotantoihin ideaalitilanteessa valikoituu, ja miten roolit jakautuvat työryhmän sisällä. Tuottajan työssä deadlineja on koko ajan moneen suuntaan. Luovuuden ja aikataulupaineiden keskellä täytyy olla koko ajan täysin tietoinen siitä missä mennään, jokaisen tekeillä olevan projektin kohdalla.

Suurena motivaattorina tiukkaan työtahtiin on se, että elokuvat antavat sekä tekijöilleen että katsojilleen niin paljon. Salomaa kuvailee miten hänen mieltään on lämmittänyt esimerkiksi Risto Räppääjä elokuvista saatu palaute. Perheet ovat viettäneet yhteistä aikaa ensin teatterissa, sitten dvd:n tai suoratoiston kautta, ja kappaleita kuunnellen esimerkiksi Spotifyn kautta. Kokemus on ollut viihdyttävä ja perheitä yhdistävä ja lähentävä. Elokuvat vaikuttavat ihmisiin positiivisesti ja saavat heidät ajattelemaan elämästä eri asioita, joskus jopa ratkaisemaan heidän ongelmiaan. Ennen kaikkea elokuvat vaikuttavat ihmisiin, ja kun sen aistii, ja siitä saa vielä palautetta, motivoi se Salomaata jatkamaan kovaa työtä vaativalla alalla.

—Ainahan tuntuu, että uran intensiivisin projekti on se minkä on viimeksi tehnyt, toteaa Salomaa.

Salomaa lähtee jokaiseen elokuvaprojektiin aina täysillä mukaan. Hänen vaimonsa on todennut, että haluaisi hänen asuvan aina kuvausjakson aikaan pois kotoa, sillä silloin puhelin soi vuorokauden ympäri. Salomaalle kaikki projektit ovat aina intensiivisiä ja jokaiseen hän suhtautuu intohimoisesti. Hän kertoo, että pitää kaikkia leffoja ja sarjoja vähän kuin omina lapsinaan. Hän sanoo voivansa huoletta arvostella tuotoksiaan yhdessä projekteihin osallistuneiden kanssa, mutta jos joku ulkopuolinen tulee kommentoimaan niitä, saattaa hän ärsyyntyä, vaikka ei aina sitä näytäkään ulospäin. Sama ilmiö koskee hänen perheenjäseniään:

—Mä voin omia lapsiani ja sisaruksiani kritisoida, mutta jos joku muu sitä tekee, niin kyllä mä siitä vähän loukkaannun, Salomaa kertoo.

Finnvoxin studioilla Salomaa istui alas äänisuunnittelija Kirka Sainion kanssa, joka tekee äänisuunnittelun Salomaan tuottamaan Kaija Koon elämästä kertovaan elokuvaan. Otteita elokuvasta oli hauskaa katsoa, sillä lopputulos näytti olevan todella hyvin onnistunut ja nyt keskusteltiin enää pienistä nyanssieroista.
Salomaa esitteli minulle Finnvoxin legendaarisen äänitysstudion, jossa on nauhoitettu monia todella tunnettuja levyjä vuosikymmenien aikana. Tapasimme studion tiloissa Sainion lisäksi myös useita Salomaan yhteistyökumppaneita.

Tuottajalla on aina yhtä aikaa monta projektia käynnissä. Projektit voivat jakautua esimerkiksi niin, että yksi on kuvausvaiheessa, toinen on leikkausvaiheessa ja useampi projekti on suunnittelussa tai käsikirjoitusvaiheessa. Tästä johtuen päivät saattavat välillä olla aika sirpaleisia. Päivän kulku voi olla esimerkiksi seuraavanlainen: Salomaa menee heti aamusta käsikirjoittajan kanssa miettimään elokuvan käsikirjoitusta. Tämän jälkeen hän menee äänistudioon, missä äänisuunnittelijan ja ohjaajan kanssa työskennellään ääniasioiden parissa. Seuraavaksi vuorossa voi olla säätiön hakemuksen kirjoittaminen jostakin aivan eri aiheesta, jonka jälkeen päivä voi vielä jatkua monimuotoisten aiheiden ympärillä käytävien palavereiden parissa. Moni, joka on seurannut läheltä Salomaan työtahtia, tietysti vaimo kaikkein eniten, on ihmetellyt miten asiat voivat pysyä kasassa ja mielessä, kun yhden päivän aikana työtehtävät ja tuotannot vaihtuvat yhdestä toiseen nopealla tahdilla. Salomaa ei keksi asiaan yksiselitteistä vastausta, vaan kertoo, että kaikki on on rakentunut hänen päässään niin hyvin, että asiat pysyvät kasassa. Välillä työssä stressiä aiheuttaa se, jos huomaa, että on koko ajan vähän jäljessä omista aikatauluistaan. Silloin tuottajan työ vaatii myös iltaisin ja viikonloppuisin työskentelyä.

— Jollekin, joka seuraisi tuottajan työtä, voi näyttää, että se on ihan kaoottista, mutta kyllä se kai jotenkin pysyy omassa päässä hallinnassa. En oo ainakaan vielä seonnut. Mutta tässä ehtii vielä, Salomaa toteaa naurahtaen.

Projektien toteutumiseen vaikuttaa olennaisesti rahoitus ja rahoitusprosessit ovat hyvin monivaiheisia. Tuotantoja täytyy olla useita käynnissä samaan aikaan, sillä osa projekteista ei välttämättä koskaan saa rahoitusta, vaikka ideat ja suunnitelmat niihin tuntuisivat itsestä todella hyviltä.

Salomaa huomaa, että iän myötä ”me and myself”-ajattelu on hiukan laimentunut ja nykyään hän saa enemmän iloa siitä kun saa toiset loistamaan. Kun hän huomaa jonkun ihmisen lahjakkuuden ja pystyy auttamaan häntä omalla urallaan eteenpäin, tulee siitä todella hyvä mieli. Salomaa pitää uransa merkittävänä saavutuksena myös sitä, että hänen elokuvansa saavat hyvän vastaanoton ja vaikuttavat myönteisesti ihmisten mieleen sekä perheiden yhdessäoloon.

Tuottajan työhön kuuluu paljon autossa istumista, joten Salomaa hyödyntää automatkoja työpuheluiden soitteluun. Hän hoiti koko päivän ajan jokaisessa siirtymätilanteessa työhön liittyviä puheluita. Työpuheluiden välissä hän ehti soittaa myös kotiin vaimolle ja vaihtaa kuulumiset hänen kanssaan ja tehdä tulevien päivien aikataulusuunnitelmia.

Salomaa pyrkii perustyönsä lisäksi auttamaan nuoria alaa opiskelevia. Aikanaan hän kävi luennoimassa Aalto-yliopistossa yhdellä kurssilla, jolla oli seitsemän oppilasta. Heistä viisi soitti Salomaalle jälkeenpäin, että he olivat miettineet lopettavansa opiskelunsa, koska eivät nähneet siinä enää mitään järkeä. He kertoivat kuitenkin saaneensa Salomaan luentoviikosta sellaisen inspiraation, että lopulta kaikki heistä päättivät jatkaa opiskeluja.

Solar Filmisille päästyään Salomaa ehti pikaisesti moikata kollegoitaan, hoitaa muutaman sähköpostin ja haukkaista pientä välipalaa ennen kuin alkoi palaveri näyttelijäksi opiskelevan Julia Nurmisen kanssa.

Omista projekteista Salomaan on vaikea valita sitä kaikkein merkityksellisintä, sillä kaikki ovat tärkeitä. On kuitenkin eräs erittäin merkityksellinen projekti, joka tuli yllättäen ja voitti todella paljon palkintoja. Useat projektit ja pitkä ura ovat väistämättä muuttaneet Salomaata vuosikymmenten varrella. On kuitenkin yksi asia, jonka hän on säilyttänyt alusta saakka, ja mikä pätee sekä työelämässä että vapaa-ajalla edelleen. Se on intuitio.

Salomaa pitää huolta kiireiden keskellä hyvinvoinnistaan ja työssä jaksamisestaan urheilemalla useita kertoja viikossa sekä syömällä terveellisesti. Hän noudattaa lihatonta ruokavaliota ja pyrkii nykyään myös nukkumaan viisi tuntia yössä entisen neljän tunnin sijaan. Työn tekoa Salomaa ei ole vielä lopettamassa, vaikka virallinen eläkeikä pian lähestyy. Kun tekee intohimotyötä, ja monia kiinnostavia projekteja on tiedossa, on vaikeaa nähdä miten työnteon voisi lopettaa ja miten siitä aikanaan pääsisi liukumaan kokonaan pois.

Työpäivän päätteeksi oli koko Solar Filmsin yhteinen palaveri, jonka Salomaa hoiti autossa. Kun palaveri päättyi, oli aika vaihtaa urheiluvaatteet ylle, päästää hetkeksi irti töistä ja keskittyä tenniksen pelaamiseen.

Salomaa ei laske työtuntejaan, sillä hänen kriteerinsä on, että jokainen elokuva tulee olla paras mahdollinen. Salomaa on niin kova tekemään töitä, että hänen työpaikallaan, Solar Filmsillä, on syntynyt termi nimeltä ”Rimbo-loma”. Salomaa on työssään vuosikymmenten saatossa oppinut alasta niin paljon, että hänellä on myös vinkkejä, mitä hän antaa mielellään aloitteleville tuottajille.

Hänellä on vielä ainakin yksi ammatillinen haave, johon kuuluu osana myös hänen perheensä. Toteutuuko se lähitulevaisuudessa, ehkä jopa ensi vuonna, se jää nähtäväksi.

Teksti, kuvat ja haastattelu: Birgitta Taussi.

Videokuvaus: Venla Mykkänen.

Videoiden editointi: Teodora Jokelainen.

Kuparikettu – Modernin noidan ääni: alan uranuurtajana ennakkoluulojen keskellä

Krista Äyräväinen
-
0
Kuparikettu – Modernin noidan ääni: alan uranuurtajana ennakkoluulojen keskellä

Kuparikettu ei lennä luudalla eikä syö lapsia – toisin kuin on luultu silloin kun hän on kertonut ammattinsa. Kuparikettu on nykyajan noita, joka toimii henkisten alojen yrittäjänä ja kanavana henkiseen maailmaan.

Kuparikettu pyrkii nostamaan koko noita-alan ammattimaisuuden tasoa Suomessa. Hänen julkinen persoonansa, Kuparikettu-brändi, syntyi yksityisyyden takaamiseksi. Kuparikettuna hän pystyy puhumaan noituudesta, joka aiheena saattaa provosoida joitain ihmisiä. Kupari materiaalina symboloi mukautuvuutta ja joustavuutta, ja se toimii johtimena, mikä on metafora meedion työlle, kun tietoa välitetään eri tasojen välillä.

Kupariketun polku noidaksi ei ollut suoraviivainen, vaan pikemminkin sisäinen kutsumus, joka alkoi jo lapsuudesta. Hän kertoi kavereilleen jo ala-asteella olevansa noita, vaikka lapsena ymmärrys asioista oli vielä leikin kautta omaksuttua. Hänen kouluaikoinaan noituus liitettin liialliseen Harry Potter -innokkuuteen. Kuparikettu toimi itselleen luontaisilla tavoilla, mutta koska hänen herkkyyttään ei ymmärretty, hän joutui koulukiusatuksi. Pian sen jälkeen hänen elämäntilanteensa hankaloitui entisestään, kun hänen äitinsä sairastui rintasyöpään. Nämä kokemukset pakottivat hänet etsimään omaa suuntaansa.

Mitä taikuus on? 

Kupariketun työhuoneessa syntyy loitsut, luetaan kortteja ja ollaan meedioistunnoissa. Hänen mukaansa magia on pohjimmiltaan energiaa, johon vaikutetaan ajatuksilla, tunteilla ja teoilla. Loitsujen tekeminen on voimakkaasti psykologista ja symboliikkaa hyödyntävää työtä, jonka tarkoitus on tukea ja turvata kulkua kohti tavoitetta. 

Menneisyydestä voitaisiin oppia erityisesti luonnon kunnioitusta ja luontoyhteyden palauttamista, sillä aikaisemmin suomalaisessa kansanmagiassa esim. luontoa ja ruokaa pidettiin pyhinä. Taikuutta voi sisällyttää arjen toimiin, kuten ruoanlaittoon. Kuparikettu saattaa esimerkiksi lisätä tietoisesti ruokaan mausteita, joilla on symbolinen vaikutus, esimerkiksi mustapippuri symbolisoi suojaa ja basilika vaurautta tai parannusta, tai hän valmistaa esimerkiksi parantavia keittoja.

Tunnetuksi sosiaalisen median kautta

Kuparikettu aloitti henkisen alan opiskelun vuonna 2013 ja hän on rakentanut vuosien varrella niin vahvan pohjan työlleen, että hänet tunnetaan julkisesti. Hän alkoi luoda sisältöä someen vuonna 2015, ja nykyään jo yksi julkaisu tavoittaa automaattisesti tuhansia ihmisiä. 

Seuraajakunta on luonut vakaan pohjan Kupariketun yrittäjyydelle, johon hän ryhtyi kokopäiväisesti kaksi vuotta sitten. Hänen kirjailijamentorinsa on jopa huomauttanut, että hänen kokemuksensa alasta on epätavallinen, koska toimittajat ja kutsujat soittelevat hänelle jatkuvasti – usein aloittelevat kirjailijat joutuvat näkemään vaivaa todella paljon, jotta heidät huomattaisiin. 

Kuparikettu kuvailee itseään luovaksi ihmiseksi, joka nauttii asioiden luomisesta ja ihmisten auttamisesta. Hän toivoo, että hän pääsisi jatkamaan uuden tuottamista ja tekemään maailmasta omalla tavallaan monipuolisemman ja rikkaamman kirjojen, esiintymisten, tapahtumien sekä keikkojensa kautta.

Hän on kirjoittanut muun muassa teoksen Nykynoidan käsikirja. Hän toivoo kirjan olevan avuksi niille, jotka tarvitsevat suuntaviivoja noituuteen, aivan kuten hän itse tarvitsi lapsena. Hän myös toivoo, että voisi kirjoittaa lisää kirjoja tulevaisuudessa. Hän on parhaillaan työstämässä myös oraakkelikorttipakkaa, jolla on tarkoitus tutustuttaa ihmisiä noidan voimaan.

Pitkän uurastuksen jälkeen Kuparikettu on alkanut myös ohjata henkisiä kursseja, jossa seuraavat noidat voivat oppia noituudesta. Hänen tietotaitonsa ja sosiaalisen median personaansa vuoksi hän on yksi alan avainhenkilöistä. Kun mediassa tarvitaan mielipidettä siitä, millaisia asioita henkisessä piireissä tapahtuu, on Kuparikettu usein The tietäjä.

Noituus työnä ja alana

Noitana toimiminen on erikoinen ammatti, sillä se asettaa Kupariketun jatkuvasti haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten eteen. Hän kohtaa työssään ihmisiä, jotka eivät ole välttämättä saaneet apua muualta, tai eivät ole uskaltaneet hakeutua perinteisen ammattiavun luo. Hän pyrkii tarjoamaan heille turvallisen ja sallivan ympäristön, jossa he saavat olla avoimesti oma itsensä.

Kuparikettu on kuullut istunnoissa hyvin surullisia tarinoita ja rankkoja kokemuksia, ja hänen työnsä sisältää suuren vastuun. Esimerkiksi meediotilaisuudet ovat usein todella koskettavia, sillä asiakkaat työstävät suruaan ja saavat tiedon siitä, että heidän läheisensä ovat selviytyneet tuonpuoleisessa ja ovat edelleen läsnä eri olomuodossa.

Noita-alalla on kova turbulenssi ennakkoluulojen, väärinkäsitysten ja vanhanaikaisten asenteiden vuoksi. Suomalainen yhteiskunta on hyvin tiedekeskeinen ja rationaalinen, mikä rajaa tilaa harvinaisemmille tai yliluonnollisille kokemuksille, sillä yhteiskunta leimaa helposti esim. yliluonnollisia kokemuksia omaavat oudoiksi. Ihmiset reagoivat noituuteen usein pelolla, demonisoimalla tai vetämällä esiin mielenterveyskortin.

Koska ala on Suomessa epäselvästi säännelty lainsäädännön suhteen, esimerkiksi energiahoitoihin liittyen, on tärkeää, että ammattilaiset, kuten Kuparikettu, pyrkivät nostamaan rimaa ja tekemään alasta tasokkaamman. 

Teksti, kuvat ja video: Krista Äyräväinen

Tietokirjallisuus ansaitsee parempaa

Ira Pöllänen
-
0
Tietokirjallisuus ansaitsee parempaa

Joulun alla kaupaksi käyvät erityisesti tietokirjat. Parhaimmillaan tietokirjallisuus sykähdyttää ajattelun syvyydellä tai vakuuttaa tosielämän olevan tarua ihmeellisempää. Pahimmillaan se saa epäilemään, onko sekä kirjoitus- että kustannustaito kulttuurin viihteellistymisen ja somen huomiotalouden myötä lopullisesti pilalla. 

Jälkimmäinen tuntemus valtasi minut, kun laskin käsistäni Anni Marttisen teoksen Hattaratalous. En yksinkertaisesti pystynyt lukemaan kirjaa loppuun, olin saanut tarpeekseni sivuilla vilisevistä kirjoitusvirheistä. Hutiloitu oikoluku on jo synti itsessään, mutta teksti vaikutti siltä, ettei sitä oltu luettu kustantamossa lainkaan. 

Marttinen on ammatiltaan ekonomisti ja somevaikuttaja, ei kirjoittaja. Valitettavasti tämän myös huomaa tekstistä. Kustantamo voi tukea kirjoittajaa ja kirkastaa tekstin kerronnallisesti eheäksi ja kiinnostavaksi. Hattarataloutta lukiessa vaikutelma on kuitenkin, nimensä mukaisesti, höttöinen. 

Argumentin kuljetus ontuu ja aiheista hypitään toiseen, kuin lukisi peräkkäin liitettyjä Instagram-postauksia. Takakansi lupailee “ekonomistien munkkilatinan” yleistajuistamista, mutta tekstissä talousjargonia kuitenkin viljellään. Tämä kuitataan lisäämällä kirjaan sanasto, mihin lukija joutuu pläräämään tarkistaakseen termit.

En ole ainoa, joka on huomannut tietokirjallisuuden vaihtelevan laadun. Long Playn kulttuuritoimitus julkaisi Helsingin Kirjamessujen avauspäivänä manifestin paremman kirjallisuuden puolesta. Toimitus peräänkuuluttaa faktantarkistusta, lähteistämistä ja lausuntojen sepittämisen lopettamista. Käytännössä siis journalistisen prosessin soveltamista tietokirjoihin.

Halusin uskoa Marttisen kirjan mainoslauseet ja odotin oppivani uutta. Hattaratalouden esittelemää vaihtoehtoista talouspuhetta kun todella tarvitaan. Leikkauspolitiikka ja ikuisen kasvun eetos eivät ole vakuuttaneet sukupolveani, joka todennäköisesti päätyy tekemään töitä pidempään ja elämään suhteellisesti köyhempänä kuin vanhempamme. 

Marttinen ymmärtää ilmaston, hoivan ja yhdenvertaisuuden kysymysten olevan keskiössä tulevaisuuden talousajattelussa, mutta tekstin huono laatu vie tärkeiltä pointeilta pohjan ja tekee karhunpalveluksen jo valmiiksi yksipuoliselle talouskeskustelulle. Missähän Long Playn manifestin voi allekirjoittaa?

Teksti: Ira Pöllänen
Kuva: Ira Pöllänen

NRJ:n sydämessä: päivä sometuottajan kyydissä

Oula Uutela
-
0
NRJ:n sydämessä: päivä sometuottajan kyydissä

Kun biisit soi ja some rullaa – näin syntyy NRJ:n energinen fiidi. Pääsimme kurkistamaan Kaapelitehtaalla sijaitsevan radiokanavan sometuottajan, Topias Korkiakosken, päivään.

NRJ:n tilat ovat Helsingin kaapelitehtaalla.
Ovien sisäpuolelta aukeaa maailma Bauer Median tiloihin, joista välittyvät lämmin ja tervetullut fiilis sekä vahva tekemisen meininki.
Sometuottajan päivät ovat vaihtelevia, mutta sisältävät silti paljon suunnittelua ja palavereita tulevista tapahtumista, videoista ja muusta. Kun suunnitelmat on hiottu kuntoon, siirrytään kuvaamaan. Topias antaa esiintyjille loputkin ohjeet, ja sen jälkeen kamera saa laulaa.
Videokuvausten jälkeen meille avautui mahdollisuus nähdä NRJ:n studio lähempää.
NRJ:n studiota korista Vuoden some -palkinto, joka tuli kotiin kuluvan vuoden Radiogaalasta.
Studion seinällä komeilee kuva NRJ:n syntymäpäiväjuhlista Tavastialta. Some ei tee itse itseään, mutta tämän porukan kanssa se näyttää helpolta. Kuvassa oikealla ylhäällä NRJ:n iltapäivän juontaja Alexander Eklund, ja hänen vierellään päivän juontaja Riikka Uusitalo. Mukana ovat myös NRJ:n aamun juontajat Mariprinsessa ja Niko Nousiainen. Keskellä kuvaa näkyvät sometuottaja Topias sekä NRJ:n aamun Saarinen Shöyn tuottaja Nea Kärkkäinen. Kuvasta puuttuu NRJ:n aamun kolmas juontaja, Niko Saarinen.
Studiovierailun jälkeen pääsimme tutustumaan myös tilaan, jossa tapahtuvat editoinnit, myynti sekä markkinointi. Bauer Medialla on käytössä viihtyisä avotoimistomalli, jossa jokainen saa valita työpisteensä vapaasti. Joskus editointipäivät venyvät pitkiksi, mutta lopputulos tekee kaiken vaivan arvoiseksi. Niin tänäänkin, päivä huipentui editointeihin. Onneksi Kaapelitehtaalla viihtyy – harvassa työpaikassa on merimaisema suoraan toimiston tai studion ikkunoista.

Kuvat ja tekstit: Oula Uutela

Juttua on muokattu 15.12. klo 9.15: Juttua tiivistettiin.

Länsimetro on tuhonnut metroetiketin

Krista Äyräväinen
-
0
Länsimetro on tuhonnut metroetiketin

Julkinen liikenne – monien inhoama, mutta suurimman osan käyttämä. Matka tuntuu kärsimykseltä, kun suomalaiset joutuvat tulikokeeseen oman tilan jakamisen kanssa. Kuinka olla ystävällinen ja huomioiva, erityisesti stressissä ja kiireessä. Hiki valuu, istumapaikat eivät riitä, jokainen huojuu ja heiluu. Iho vasten ihoa. Voit haistaa, onko vieressä seisova kaveri pessyt aamulla hampaansa.

Näiden asioiden lisäksi on muutamia muitakin seikkoja, miksi arjen metromatkat joskus tökkivät.

Oletko kuullut liukumisesta? Metropenkit on suunniteltu siten, että niissä ei ole vain yksittäisiä paikkoja, vaan penkit ovat yhtenäisiä. Ehkä tämä oli aikoinaan taidonnäyte, tai pelkkä sattuma, mutta penkit mahdollistavat helpon liukumisen käytäväpaikalta ikkunan luo. Eli kun ikkunapaikalla istuva jää kyydistä, niin käytäväpaikkalainen voi liukua ikkunapaikalle ja seuraava matkustaja pääsee helposti istahtamaan käytäväpaikalle. 

Liukumista ikkunapaikalle ei tehdä maisemien katselun takia. Aikanaan pointti oli, että kun liukuu ikkunapaikalle, ei tarvitse änkeytyä tai hyppiä muiden ohitse. Näin ihmiset eivät jää seisomaan ja tukkimaan käytäviä.

Kun Länsimetro otettiin käyttöön, ja Espoo ja Helsinki yhdistettiin metrolla, tapahtui jotain. Liukumisen taito katosi. Vaikka ele ei ole vaativa, espoolaiset jäivät jäkittämään paikoilleen. Liekö bussilinjoilta totuttu tapa? 

Entä se ikkunapaikalta poistuminen? Empiirisen tutkimuksen mukaan Helsingissä on nähtävissä ilmiö, jossa käytäväpaikkalaiset kääntyvät sivuttain, jotta ikkunapaikkalaisten olisi helppo poistua loossin perältä. Näin vältetään kampittaminen, etteivät poistujat kiusallisesti kompastele edessä oleviin jalkoihin. Koreografisesti käytäväpaikalla istuvan ei tarvitse tehdä suurta väistöliikettä – riittää, että kääntyy hieman sivuttain ja antaa kulkutilaa. Itä-Helsingissä homma toimii, Länsimetrossa alkaa jo tulla ongelmia.

Metro yhdistää erilaisia maailmoja. Mellunmäestä Kivenlahteen matkustaa lapsiperheitä, vanhuksia, nuoria ja väsyneitä toimistotyöläisiä. Samassa vaunussa on äiti rattaiden kanssa, näkövammainen valkoisen kepin kanssa, ja sitten vielä yksi väsynyt matkustaja, jonka hygieniasta ei ole pidetty huolta. Näistä viimeksi mainittu saa aina eniten tilaa, vaikka muillekin olisi syytä tarjota paikkaa. Metrossa toki matkustaa myös niitä, jotka eivät huomioi toisia juuri lainkaan. Ja miksi kellekään erityisesti kannattaisi antaa tilaa? No siksi, että istut invapaikoilla, jotka on tarkoitettu heille. 

Mielenkiintoinen esimerkki viime viikolta oli, kun näkövammainen nainen oli istumassa invapaikoille oppaansa kanssa. Invapaikoilla istui myös nuori nainen, joka vei kolmen istumapaikan verran tilaa, jalat ristissä ja keskellä penkkiä istuen. Onneksi näkövammainen ja hänen oppaansa pääsivät änkeytymään naisen ohitse vapaille invapaikoille. Nuori nainen ei toki tätä huomioinut, vaan jatkoi puhelimensa pläräämistä liikahtamatta.

Ehkä toisten huomiotta jättäminen on helppoa, kun katse on tiukasti puhelimen ruudussa. Elät kuplassasi, etkä ole läsnä siellä missä olet. Mietit, että voit kyllä olla poikkeus sääntöön. 

Etikettijuttuja, jotta asiat sujuvat jouhevasti. Huomioonottavuudella näistä kitkakohdista tehtäisiin kaikille jouhevampia. Nyt tilanteet vähän tökkivät ja alkavat ärsyttääkin. Arjen yhteisessä tilassa huomionosoitukset tekevät metromatkasta siedettävämmän. Sanattomat normit on vaikea omaksua, mutta ehkä joku päivä, joku espoolainenkin uskaltaa kokeilla: liukua vähän, hymyillä vähän ja antaa tilaa.

Teksti ja kuva: Krista Äyräväinen

Amisviha ja tietämättömyys kulkevat käsi kädessä

Lydia Markkanen
-
0
Amisviha ja tietämättömyys kulkevat käsi kädessä

Minkä takia lukiota arvostetaan enemmän kuin ammatillisia opintoja, vaikka molemmista on samat jatko-opintomahdollisuudet?

Yhdeksännellä luokalla aloitetaan kovat keskustelut siitä, minne hakea toisen asteen opintoihin ja millaisen tulevaisuuden toivoo itselleen rakentavan. Koulussa ja kotona näistä keskusteluista usein ylistetympään ja arvostetumpaan asemaan nousee lukio, mutta miksi?

Ajatellaan, että lukio on reippaiden, ahkerien ja kunnianhimoisten ihmisten paikka, kun taas ammattikouluista helposti ajatellaan, että ne ovat laiskojen, epämotivuneiden ja huonon koulumenestyksen omaavien paikkoja. Tämä ei pidä todellakaan paikkaansa. 

Minä pärjäsin hyvin peruskoulussa ja valmistuin sieltä 9.3 keskiarvolla. En kuitenkaan halunnut hakea pelkästään lukioon, sillä koin oppivani paremmin käytännönläheisissä tehtävissä, ja koen lukemisen itselleni hankalaksi. Ajattelin myös, että työssäoppimisten avulla saan hyvin kokemusta työelämästä, ja siitä voisi olla iso etulyöntiasema töitä hakiessa. Työssäoppimisten avulla saa, ja minä sainkin myös jalan helposti oven väliin. Halusin silti maksimaalisen hyödyn toisen asteen opinnoista sekä kokea lukiosta tutut vanhojentanssit ja penkkariajelut. Aloin perehtyä eri vaihtoehtoihin ja päädyin kaksoistutkintoon. Tällöin sain parhaan mahdollisen hyödyn toisen asteen opinnoista, nimittäin valmistuessani sain ammatillisen perustutkinnon todistuksen ja ylioppilastodistuksen sekä rutkasti työkokemusta.

Myös se, mitä harva tuntuu ajattelevan, tai edes tietävän on, että kaikista toisen asteen opinnoista on samat jatko-opintomahdollisuudet. Amiksesta voi hakea ammattikorkeakouluihin sekä myös yliopistoihin, ja sama pätee lukiosta jatko-opiskelemaan hakeutuessa. Vanhemmilla on usein suuri vaikutus siihen, mihin kouluun lapsi hakee opiskelemaan. Heidän päähänsä on iskostunut kuvitelma, että amiksesta valmistuneet päätyvät yleensä vähemmän arvostettuihin ammatteihin, kuten kaupankassaksi tai muihin matalapalkkaisiin hanttihommiin. Mitä he eivät ajattele on se, että esimerkiksi merkonomiopinnoissa opiskelijoille opetetaan miten perustaa oma yritys, yritykselle nettisivut ja kuinka sitä tulisi markkinoida.

Moni ei myöskään tule ajatelleeksi opintojen jälkeistä työnhakua. Kumpi todennäköisemmin palkataan rekrytoinnissa? Se jolla on yli vuosi työkokemusta eri paikoista, tietämystä työyhteisössä toimimisesta ja mahdollisesti alan tuntemus, vai se jolla on paljon yleissivistävää tietoa ja kokemuksia kesätöistä.

Ammatillisen koulutuksen huippu on valmistuminen ja täten myös ammattilaiseksi tuleminen. Valmistumisen jälkeen voit hakeutua oman alan töihin tai jatko-opiskelemaan, ja jos opiskelut ei kiinnostakaan, voit palata takaisin alalle. Mitä sitten lukion jälkeen, jos opiskeluinto loppuu, eikä haluakaan opiskelemaan vaan pitäisi työllistyä? Työpaikat ovat nykytilanteessa muutenkin harvassa ja parempipalkkaisiin töihin palkataan herkemmin ammattilaisia. Tällöin pitää valita tyytyykö työhön, jossa on mahdollisesti pienet tulot tai joka ei ole niin arvostettu yhteiskunnassa, vai pakottaako itsensä jatko-opintoihin.

Nyt kun olen tuonut ylistävästi esiin ammatillisen koulutuksen hyviä puolia on aika kertoa mitä hyviä puolia lukiossa on. Jatko-opinnoissa voi alasta riippuen olla enemmän hyötyä lukion matematiikan, fysiikan ja kemian laajemmista opinnoista. Lukiossa oppii paremmin eri opiskelutapoja ja niiden jatkuvaa käyttämistä. Myös opiskeluun rutinoituu helpommin. On silti hyvä muistaa, että ammattikoulu ei kuitenkaan sulje ovia mihinkään jatko-opintoihin.

Kysyin myös Jodelissa eri lukioiden ja amisten kanavilla, miksi vastaajat hakivat omaan kouluunsa ja mikä päätökseen vaikutti. Amislaisten vastaukset olivat pääpiirtein asiallisia ja useassa vastauksessa mainittiin, kuinka kirjoista lukeminen ei ole heille paras tapa oppia ja nopea työelämään pääsy kiinnosti. Lukiolaisten kanavilla oli myös asiallista sisältöä, mutta sieltä ei tullut mistään suoraa selitystä siihen miksi lukio oli kannattavampi. Tässä muutamia vastauksia mitä sain: “hieno lakki”, “vanhemmat pakotti”, “haluan tienata enemmän” ja “pääsee helpommin sinne minne haluan”. Näistä paistaa mielestäni läpi tietämättömyys ammatillisia opintoja kohtaan. Yliopistoihin saattaa päästä helpommin sisään lukiosta, mutta sekin on alasta riippuvaista. 

Sain kanavalle myös usean amiksia alentavan kommentin. Kysymykseen miksi lukio, eikä amis, vastattiin näin: “mulla ei ollu alkoholi- ja nikotiiniongelmaa, niin amis ei sopinut mulle”. Tuo kommentti on aika yleistävä ja muutenkaan se ei pidä paikkaansa. Oli mielenkiintoista huomata kuinka amis-kanavalla ei puhuttu lainkaan mitään negatiivista lukiolaisista, mutta lukion kanavalla pahaa sanottavaa amiksista ja niiden opiskelijoista kyllä riitti.

Luulen, että vastaus minun kysymykseeni, miksi lukion ajatellaan olevan parempi ammattikoulun, johtuu ihmisten vanhoillisesta ajattelutavasta, sekä tietämättömyydestä suomalaista koulutusjärjestelmää kohtaan. Viime vuosina hakijamäärät ammatillisiin oppilaitoksiin ovat kasvaneet paljon, joten ken tietää, jos muutos amikseen liittyvästä stigmasta häviää jo muutaman vuoden sisällä.

Teksti ja kuva: Lydia Markkanen

Onko tämä vuoden siistein markkinointikampanja? Albumi joka syntyi tavaratalon näyteikkunassa

Jade Tainio
-
0
Onko tämä vuoden siistein markkinointikampanja? Albumi joka syntyi tavaratalon näyteikkunassa

Averagekidluke eli “AKL” on suomalais-amerikkalainen artisti, joka tekee suomalaista pop/rap musiikkia. Hän julkaisi vuonna 2024 debyyttialbuminsa Yuno, joka oli viime vuoden yksi menestyksekkäimmistä albumeista. Juuri tulleiden tilastojen mukaan Averagekidluke on Suomen toiseksi kuunnelluin artisti vuoden 2025 aikana.

Viime kesäkuussa Averagekidluke toteutti tiiminsä kanssa Stockmannin legendaarisessa näyteikkunassa viikon pituisen markkinointitempauksen. Averagekidluke teki yhdessä tuottajansa Wille Mannilan kanssa tulevaa Denim-albumia yhdessä vierailevien artistien kanssa. Markkinointikampanja oli ainutlaatuinen, sillä samantapaista kampanjaa ei ole aikaisemmin nähty Suomessa. 

Kampanja nousi esiin myös kansainvälisillä markkinoilla, kun markkinointikampanja nousi yhdeksi vuoden puhutuimmista artistin ympärille rakennetuista kampanjoista Music Allyn Campings of the Year 2025 -listauksessa. Striimin katsojaluvut nousivat heti huippulukemiin ja jokaiselle livestriimille kertyi noin 30 tuhatta näyttökertaa. Averagekidlke ja tiiminsä jatkoivat kampanjaa vieden “studion” Blockfestien lavalle striimaten keikkansa sieltä kaikille ympäri Suomea. 

Denim-albumin tekoprosessi sai paljon huomiota etenkin nuorilta faneilta, jotka viettivät monia tunteja useamman päivän ajan näyteikkunan edessä. Averagekidluke ja hänen tiiminsä ottivat sinnikkäimmät faninsa huomioon ja palkitsi heitä esimerkiksi merchillä eli fanituotteilla sekä mahdollisuudella käydä näyteikkunan studiossa. 

Viikon aikana lanseerattiin joka päivä myös uutta merchiä, joka lisäsi suuresti albumin teon näkyvyyttä. Jokaisen myös ei paikanpäälle päässeen oli mahdollisuus seurata albumin valmistumista reaaliajassa YouTube live striimissä. 

Denim -albumi julkaistiin kokonaisuudessaan 13. kesäkuuta ja se keräsi välittömästi julkaisupäivänään yli miljoona Spotify-kuuntelua. Albumilla on kahdeksan kappaletta, joista kuudessa on erilaisia vierailevia feat artisteja, kuten Isac Elliot, Ares ja Sexmane. Denim -albumin kappaleita onkin yhteensä viettänyt kolmetoista viikkoa Suomen virallisena listaykkösenä. Averagekidluke teki historiaa, sillä se on toistaiseksi pisin yhtäjaksoinen aika listaykkösenä. 

Teksti ja kuva: Jade Tainio

1...131415...138Sivu 14 / 138