Huippukoripalloilija ja nykyään myös kaupunginvaltuutettuna sekä vihreiden varapuheenjohtajana toimiva Shawn Huff näkee, että polarisaatio nuorten urheilussa on kasvanut. Entinen Susijengin kapteeni ja koripallovalmentaja pitää nuorten liikkumista ja sen edistämistä tärkeänä.

Valmentajat ovat tärkeä osa nuorten elämää, koska nuoret viettävät heidän kanssaan useita tunteja viikossa. Sillä, miten valmentajat tekevät työnsä, on iso merkitys nuorten kasvuun ja kehittymiseen. Shawn Huff pystyy viemään toiveita ja ehdotuksia eteenpäin nuorten liikunnan tukemiseksi konkreettisesti, sillä hän toimii nykyään kunnallispolitiikassa ja on Helsingin vihreän valtuustoryhmän varapuheenjohtaja.
Huff näkee valmentajat enemmän kasvattajan roolissa kuin roolimallina. Valmentajan tärkeimmät tehtävät Huffin mukaan ovat huolehtia siitä, että harjoituksissa noudatetaan sääntöjä, opitaan toimimaan ryhmässä ja harjoitellaan yhdessäoloa. Hän toteaa:
–Totta kai siihen jollain tapaa kuuluu myös roolimallina oleminen, mutta kyllä ne nuoret löytävät sen roolimallin yleensä aivan jostain muualta kuin omasta lähipiiristä.

Etenkin näinä aikoina aikuisen tuki ja turvan tärkeys nuorten elämässä korostuvat entisestään. Huff myös kertoo, että valmentajan tai jonkun muun harrastuksen vetäjän tärkeä tehtävä on olla yksi turvallinen aikuinen lisää nuoren elämässä.
Monet tutkimustulokset kertovat siitä, että nuorten liikunta on nykypäivänä liian vähäistä. Onko kouluissa sitten tehty tarpeeksi nuorten liikuntatottumusten edistämisen eteen?
Huff toteaa, että hänen mielestään kouluissa ei ole tehty tarpeeksi nuorten liikkumisen eteen, mutta se ei ole koulujen vika. Huff korostaa, että olemme unohtaneet täysin välitunnit ja taukojen merkitykset. Niitä molempia pitäisi rakentaa koulupäivään siten, että nuoret pääsisivät välituntien ja taukojen aikana liikkumaan. Tällöin liikunta tulisi jokapäiväiseksi osaksi lasten ja nuorten arkea. Huff tuo esille todella tärkeän huomion siitä, että ei-ohjattu nuorten itse valitsema liikunta, olisi yksi avaintekijä lisäämään nuorten liikkumista.
Kysyessäni, miten Huff kokee Helsingin kaupungin tukevan nuorten liikunnan harrastamista, tuo hän esille sen, että hyvät tilat voisivat madaltaa nuorten kynnystä aloittaa liikunta. Hänen mielestään tärkeää olisi, että Helsingin kaupunki mahdollistaisi liikkumiseen riittävät julkiset tilat, mihin olisi helppo tulla matalalla kynnyksellä ja missä olisi tilaa eri liikuntalajien harrastajille.

Yleiseen keskusteluun on usein noussut kysymys siitä, löytyykö pääkaupunkiseudulta tarpeeksi ilmaisia liikuntamahdollisuuksia, mutta tärkeää on myös palveluiden vaivattomuus. Vaikka liikuntamahdollisuuksia olisi tarpeeksi paljon, se ei vielä riitä, vaan niiden sijainnin pitäisi olla uusien liikuntapaikkapäätösten keskiössä. Tärkeää olisi ottaa huomioon se, missä tahansa päin Helsinkiä asuukin, että liikuntamahdollisuudet olisivat tarpeeksi lähellä ja monipuoliset.
Huff muistuttaa, miten merkityksellistä on, että liikuntapaikkoihin pääsee, jos ei nyt ilmaiseksi, niin ainakin todella kohtuullisella hinnalla.

Kuuntele myös Shawn Huffin haastattelu, jossa hän kertoo, milloin koripallon pelaaminen tuli hänen elämäänsä, ja miten se vaikutti hänen nuoruuteensa. Huff kommentoi millaisena näkee nykynuorten liikuntaharrastuksen ja miten nuorten ruutuajan käyttö vaikuttaa heidän liikkumiseensa. Hän myös kertoo, missä toivoo olevansa kymmenen vuoden päästä ja millaisia unelmia hänellä on vielä koripallon saralla.
Teksti, kuvat ja audio: Birgitta Taussi










