Kiara Ansio perusti oman radiokanavan, Radio Rumblen. Ensimmäinen live-lähetys kuultiin tammikuun ensimmäinen päivä kello 18-21. Idea oman radiokanavan perustamisesta lähti kuplimaan opiskelujen aikana Laajasalon opiston mediakoulutuksessa.


– Olin harjoittelussa Radio Rockilla ja Radio Keskisuomalaisella. Harjoittelujen aikana rakastuin radiojuontamiseen. Sain kokeilla juontamista, ja silloin idea omasta kanavasta lähti hitaasti kuplimaan, Kiara kertoo.

Opinnoista valmistumisen jälkeen koitti tyhjyyden tunne. Kiara ei työllistynt media-alalla. Hän kuitenkin tiesi, että radiojuontaminen on hänen intohimonsa.

– Tuli mieleen, että voisiko sitä oikeasti laittaa oman radiokanavan pystyyn. Aloin selvitellä, että mitä se vaatisi ja tämä nettiradio on nyt aluksi hyvä vaihtoehto. Mietin, jos muutan tuon vierasmakkarin studioksi, niin ei ole paljon rahallisesti hävittävää, jos kaikki menee pieleen. Siitä se sitten lähti pyörimään, Kiara muistelee.

Radiokanavan nimeä mietittäessä oli päällimmäisenä ajatuksena, että nimen pitää olla helposti lähestyttävä. Lisäksi nimellä pitäisi olla saatavilla myös helppo nimimerkki somessa.


– Halusin, että nimi on iskevä, myös englanniksi. Sitten keksin jostain sen Rumblen. Tein myös Tiktokin siitä, että rumble-sanalle löytyy 30 eri suomennosta, mielestäni se on aika hauska, Kiara sanailee.

Tänään (13.1.) Radio Rumblella oli viides lähetys. Tämä oli ensimmäinen aamulähetys. Kiara kertoo, että lähetys oli tähän asti hänen lempilähetyksensä.

Aamulähetyksiä Rumblella tullaan kuulemaan jatkossakin.

Kiara seuraa kanavan analytiikkaa paljon.

– Yritän olla katsomatta koko ajan, mutta en malta. Menen usein katsomaan paljon kuuntelijoita on. Helpottaa myös, jos sanon jotain tosi tyhmää, ja sitten katson, että kuuntelijoita oli tosi vähän, Kiara naureskelee.

Radio Rumblen ensimmäisen lähetyksen aikana kuuntelijoita oli yli tuhat. Muissa lähetyksissä kuulijoita on ollut 200-300. 

Kiaran mukaan hienoin asia oman radiokanavan perustamisessa on ollut pystyvyyden tunne. Se, että on oikeasti pystynyt perustamaan oman yrityksen ja oman radiokanavan. Aiemmin on ollut epäilyksiä, että pystyykö tähän, ja tekeekö tässä itsensä naurunalaiseksi.

– Kun oli se eka lähetys, niin oli tosi huikee tunne, että pystyy viemään omaa elämää siihen suuntaan mihin haluaa.

Radiokanavan perustamiseen kuuluu todella paljon tietoteknistä osaamista.

– Olen oppinut uusia sanoja, esim. “rekonfigurointi”. Tällaisia asioita on pitänyt vain ottaa haltuun, että saa kaiken toimimaan, Kiara mainitsee.

Positiivinen yllätys on ollut palaute, jota kanava on saanut. Radio Rumble on saanut paljon palautetta, ja lähes kaikki palaute on ollut positiivista.

Haastavinta kanavan perustamisessa on ollut se, että onko muistanut tehdä oikein lupa-asioihin liittyvät asiat, ja onko käsittänyt kaiken muunkin oikein. Se on tuottanut stressiä, koska Kiara haluaa tehdä asiat hyvin ja kunnolla.

Ensimmäinen lähetys jännitti todella paljon, mutta se ei välittynyt kuulijalle.


– Jännitti ihan todella paljon. Koko joulu meni aikalailla stressatessa ensimmäistä lähetystä ja olin läheisille aikamoinen kiukkupeppu. Äänestä sitä jännitystä ei varmasti kuullut, mutta mun naamasta sen kyllä näkee, Kiara toteaa.

Kiara opiskeli Laajasalon opistossa viime vuonna (2024-2025). Suurimpana työkalunaan Laajasalosta hän on saanut valtavasti itsevarmuutta ja “can do”-asennetta, jota hän ei aiemmin tiennyt itsellään edes hirveästi olevan.

– Radion perustamiseen nyt ei hirveästi neuvoja annettu, mutta sitä tuskin kukaan siellä odottaakaan. Varmasti olisin kyllä saanut apua sen homman kanssa, jos olisin opintojen aikana tämän aloittanut, Kiara naurahtaa.

– Media-alalla pitää olla itsevarmuutta, ja jos sulla ei ole niin “fake it till you make it”, Kiara lisää.

Radio Rumblea voit seurata Tiktokissa ja Instagramissa. Kanavaa pääset kuuntelemaan osoitteesta: radio.radiorumble.fi/public/radio

Tällä hetkellä juonnettuja lähetyksiä kuulee kanavalla maanantai- ja keskiviikkoaamuisin klo 7-9, sekä iltaisin seitsemästä yhdeksään uusintana.

Teksti: Sanni Pennanen
Kuvat: Kiara Ansio

Edellinen artikkeliMikko Kekäläinen on ollut unelmatyössään jo 16 vuotta
Seuraava artikkeliYleisöryntäys Li Anderssonin politiikkafestivaaleilla