Helsingin Kirjamessut järjestetään 25. kertaa ja tänä vuonna messujen teemana on sivistys ja ilo. Vuodesta 2022 lähtien ohjelmajohtajana toiminut Ville Blåfield kertoi Kaupunkikanavalle tapahtuman valmisteluista juuri ennen H-hetkeä.

Missä vaiheessa aloitte kontaktoimaan kustantamoita tämän vuoden messujen suhteen?

– Valmistelut alkoivat jo vuoden alussa. Teema päätetään aina tammi- ja helmikuun aikana, jonka jälkeen lähden tapaamaan kaikkia suurimpia kustantajia. Kerron heille messujen tämän vuoden teemasta ja he vastaavasti minulle omasta julkaisuohjelmastaan. Kustantamot tekevät ohjelmaehdotuksia omista teoksistaan ja kirjailijoistaan. Ehdotuksia tuli tänä vuonna reilu 1500 kappaletta, joista ohjelma koostetaan huhti- ja toukokuun aikana. Lopullisia ohjelmapaikkoja on yhteensä 1040 eli noin 500 ehdokasta karsitaan pois.

Ville Blåfield toimii Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtajana neljättä vuotta.
Tiistai-iltapäivänä messujen rakentaminen oli vielä vaiheessa.

Entä messutilan rakentaminen?

– Tämä on oikeasti ”ihme”, koska messutila rakennetaan valmiiksi parissa päivässä. Maanantaina purettiin edellisten messujen rekvisiitta ja tiistain sekä keskiviikon aikana rakennetaan tilat kuntoon.

Oletteko asettaneet kävijätavoitetta tämän vuoden messuille?

– Olemme puhuneet koko vuoden ajan, että haluaisimme saada sen 100 000 kävijää rikki, koska nyt on 25-vuotisjuhlavuosi ja meillä on hieman enemmän ohjelmaa kuin viime vuonna, jolloin messuvieraita oli yli 98 000. Se on kävijäennätys tähän mennessä. Lisäksi haluamme pysyä Pohjoismaiden suurimpina kirjamessuina ohi Göteborgin Kirjamessujen, joilla oli tänä vuonna muistaakseni 95 000 kävijää.

Messukeskuksen aulassa oli avauspäivänä torstaina jonoa jo ennen ovien avautumista.

Ketä tämän vuoden vierasta odotat eniten henkilökohtaisesti?

– Erityisiä ovat esimerkiksi kaikki kansainväliset kirjailijavieraat, joita on tänä vuonna noin 40. Haastattelen itse esimerkiksi ukrainalaista Sofija Andruhovytšia, jonka kirjan juuri luin ja olin siitä hyvin vaikuttunut. On aina mukava lukea haastateltavien kirjoja, jonka ansiosta heistä innostuu entistä enemmän. Hauska yksityiskohta on myös, että meillä tänä vuonna messulavoilla kaikki elossaolevat presidentit eli Halonen, Niinistö ja Stubb. Ruotsista tulevat vieraaksi Alex Schulman, josta itse pidän suuresti sekä ruotsinsuomalainen Anna Järvinen, joka on myös muusikko ja tekee meillä myös minikeikan.

Miten tämän vuoden teema Sivistys ja ilo näkyy messuohjelmassa?

– Se näkyy siinä, että tämä mahdollistaa meille lukijan näkökulman esilletuomisen. Suurin osa messuohjelmastahan on sitä, että kirjailijat puhuvat omista teoksistaan. Tänä vuonna kuitenkin järjestämme joka päivä päälavalla, yhteistyössä Helsingin Sanomien kanssa, keskustelutilaisuuden, jossa lukijat pääsevät kertomaan suosikkiteoksistaan ja mistä he ovat löytäneet lukemisen ilon. Tämä teema monipuolistaa messuohjelmaamme.

Tapahtumalavat on tänä vuonna nimetty Helsingin kaupunginosien mukaan.

Onko kirjallisuuden tärkein tehtävä sivistää vai viihdyttää?

– Vastaan, että molempia. Pohdimme pitkään, että tämän vuoden teema olisi pelkästään Sivistys, mutta siitä tuli hieman ”äikänmaikka” -fiilis ja halusimme korostaa myös lukemisen iloa, koska lukeminen on myös hauskaa. Kirjallisuus sivistää, mutta tuo esiin myös suuria tunteita, esimerkiksi juuri iloa. Emme ole koskaan olleet erityisen ”takakireitä” näiden teemojen suhteen.

Kirjasuositus tämän vuoden uutuusteoksista?

– Itseeni teki suuren vaikutuksen Mariia Niskavaaran esikoisteos Ester, teurastaja. Jos se ei ole Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto-finalisti, niin se on mielestäni skandaali.

Helsingin Kirjamessut houkuttelivat jo avauspäivänä paljon vieraita.

Kirjamessuja vietetään Helsingin Messukeskuksessa sunnuntaihin saakka.

Teksti ja kuvat: Niko Kovanen