Multimedianäyttely Monetista Klimtiin – Art in Motion esittelee Helsingin Arabiakeskuksessa kolme rakastettua kuvataiteilijaa. Claude Monet`n, Gustav Klimtin ja Vincent van Goghin teoksista yli 140 pääsevät uudella tavalla yleisön nähtäväksi, kun rakastettujen kuvataiteilijoiden teokset toteutetaan digitaalisesti animoimalla ne tilaan. Multimedianäyttely vierailee ensimmäistä kertaa Helsingissä. Aiemmin näyttely on esitetty Saksassa ja Virossa.

Videoinstallaatio pyörii tilassa 360 astetta ja esittelee taiteilijoiden tutut teokset levittäytyen lattiasta kattoon. Klassisen musiikin mestariteokset soivat ja luovat vaikuttavan kokonaisuuden yhdessä kuvien kanssa. 

Multimedianäyttelyssä teokset heräävät eloon: tuulimyllyjen siivet pyörivät, myrsky nostattaa meren aaltoja, salamat välähtelevät. Tällainen immersiivinen taide upottaa katsojan osaksi teosta, ja teos avautuu vasta, kun katsoja pääsee osaksi sen maailmaa.

Teokset alkavat yksityiskohdasta, jotka lisääntyvät ja kuva laajenee täyttäen koko tilan. Monet’n lumpeet pulpahtelevat yksitellen näkyville ja pian koko huone on lummelampea. Monet käytti luontokuvissaan heleitä värisävyjä. Kaupunkimaisemissa tummat talojen silhuetit täyttävät horisontin. Kirkonkellot kumahtelevat ja hevosrattaat natisevat. Ääniefektit vahvistavat katsojan heittäytymistä, tai ne kutsuvat tarkkailemaan teosta valppaammin.

Näyttelyssä monet tutut teokset näyttäytyvät uudella tavalla. Kotiin hankitut taidekirjat ja -kortit heräävät eloon videoinstallaatioina. Seinillä viipyilee Monet´n kukkameri.

Klimtin mystiset maalaukset alkavat koukeroista tai kulmioista. Elämänpuun oksat kietoutuvat pian katsojan eteen kauttaaltaan. Van Goghin huonekalut leijuvat seinillä muodostaen vähitellen teoksen Makuuhuone Arlesissa. Siniset iirikset täyttävät tilan ja seuraavassa hetkessä auringonkukat valaisevat muuttaen näkymän lämpimän kellanoranssiksi. Kodin seinällä riippuva tuttu taulu auringonkukista näyttäytyy laajana kukkamerenä. 

Hetkittäin katsojana mieleni rentoutuu, olo on miltei meditatiivinen. Toisaalta katsojana olisin halunnut tietoa teoksista, nimet vähintäänkin jäivät kiinnostamaan. Kuvat pyörivät toinen toisensa perään välillä häiritsevän nopeasti aihetta vaihtaen. Yksi kierros kestää kolme varttia jatkuen nonstoppina, ja tilassa voi viipyä kuinka kauan haluaa.  

Vaikuttavimpia hetkiä näyttelyssä on Klimtin Kuoleman ja elämän (1908-1915) pääkallo, joka kasvaa ja lähenee katsojaa, kunnes kallon  silmäkuopasta avautuu ristien etenevä meri. Kuviot tuntuvat vilisevän tilan läpi. 

Multimedianäyttely on erityisen kiinnostava näiden mestarillisten kuvataiteilijoiden faneille. Tulevaisuus näyttää, tuleeko immersiivisestä näyttelytaiteesta normaalia vai jääkö se hetken trendiksi. Nykyihmisen lyhytjännitteinen instamaailma ruokkinee tällaista nopeaa taiteen nauttimista.

Sofia Virtanen on saanut vieraakseen tamperelaisen ystävänsä Sofia Rotsin. Nuoret naiset ovat täysi-ikäistyttyään innostuneet tutkimaan kulttuuria: teatterit ja taidenäyttelyt kiinnostavat. Multimedianäyttelyssä kiinnostivat erityisesti Vincent van Goghin työt ja traaginen kohtalo. Taustalla rönsyilee van Goghin Kukkiva mantelipuu (1890).

Ranskalaista Claude Monet’ta (1840-1926) pidetään merkittävimpänä impressionistina: hänen työnsä Impressio, auringonnousu on antanut nimen koko tyylisuunnalle. Impressionismissa taiteilija haluaa vangita kankaalle tunnelman, jolloin sommittelu ja yksityiskohdat ovat toissarvoisia. Monet’ta kiinnostivat valo ja väri ja hän maalasi enimmäkseen ulkona. Kohteesta muodostettu näköhavainto ja sen luoma hetkellinen vaikutelma olivat Monet’lle tärkeämpää, kuin miltä kohde todellisuudessa näytti.

Vincent van Gogh (1853-1890) oli alankomaalainen jälki-impressionistinen taidemaalari, jolla oli suuri vaikutus ekspressionismin syntyyn. Van Gogh ei ollut tunnettu tunnettu eläessään, vaan vasta kuolemansa jälkeen häntä on pidetty yhtenä Euroopan tunnetuimmista kuvataiteilijoista. 

Voimakas värien- ja siveltimenkäyttö sekä ääriviivoin rajatut muodot ovat van Goghille ominaista. Hän maalasi alkuvaiheessa enimmäkseen maalaisihmisiä työssään, sittemmin asetelmia ja maisemia, joihin hän käytti kirkkaita värejä, mikä oli tunnusomaista van Goghin tunnetuimmissa töissä. Vincent van Goghin elämä oli traagista, mielenterveysongelmien sävyttämää. Hänen uskotaan tehneen itsemurhan vain 37-vuotiaana.

Gustav Klimt (1862-1918) oli itävaltalainen symbolistinen taidemaalari. Hän sai vaikutteita mm. egyptiläisestä ja antiikin Kreikan ja Bysantin maalaus- ja mosaiikkitaiteesta. Klimtin töille tunnusomaista on kullanväriset taustat sekä mosaiikkimainen pinnan täyttö. Aiheena hänellä oli usein naisvartalo. Klimtin symbolistiset ja eroottiset teokset nostattivat aikanaan kritiikkiä. 

Multimedia Art Exhibition Monet2Klimt Art in Motion
Paikka: Helsinki, Arabiakeskus, Hämeentie 135 A
Aukioloajat: Ma-Pe 10.30-18.30, La 10.30-17.30, Su 12-16.30
Näyttely on auki 30.4.2023 saakka.

Teksti ja kuvat: Anu Aro