(Vanha pelaamo: Kuvassa myös Puffet-sohva, ajalta jolloin habbossa oli todella paljon yhteistyökumppaneita (Esim. Ingman)

Monet 1990-luvulla syntyneet saattavat muistaa Habbo Hotellin kultaisilta nuoruusvuosiltaan, mutta monet ovat tunteet unohtavan,  että kyseinen yhteisö löytyy edelleen linjoilta.

Väkimäärät ovat vuosien varrella laskeneet, mutta tavaroiden määrä ja mielikuvituksellisuus on sen sijaan noussut. Mielenkiinto heräsikin  ottamaan selvää,  että mikä on hotellin nykyinen tila ja kävijämäärä.

Ottaessa selvää näkeekin heti ,että koronavuonna 2020 hotelliin kirjautui noin. 63 000 uutta käyttäjää, verrattuna sitten viime vuoteen jolloin määrä putosi 23 000 uuteen käyttäjään.

Muistellessa Habboa omilta nuoruusvuosilta  mietityttääkin, mitä Habbolle kävi ja miksi kävijämäärät putosivat niin radikaalisti. Onko taas vain perinteinen “aika kultaa muistot”-efekti, koska Habbo oli oikeasto parhain paikka netissä viettää aikaa ja hankkia ystäviä.

Myös julkisuuden henkilöt tekivät aina vierailuja hotellissa usein, ja ne saivat kerättyä kunnon jonot ,että saivat “spämmittyä” vieraille edes “moi:)”- tyylisen viestin. Mitään pikkutekijöitä vieraat eivät olleet vaan puistossa ,missä yleensä tapaamiset oli niin vieraili mm. Duudsonit, Indica, Puhuva Kone, Tokio Hotel ja Teräsbetoni. Tietysti näiden artistien tarina on vähän hiljentynyt, paitsi Duudsonien.

(Indica habbossa vuonna 2007)

Habbon myös täyttivät ennen vanhaan Casinot ja Blackjack-huoneet, joihin sitä pystyi sitten lapsena hävitä kaikki tavaransa, ja samalla selvisi nopeasti mikä uhkapeleissä on juju.

“Pelaamot” lopulta kiellettiin hotellissa,  koska noh, onhan se typerää,  että lapset harrastavat uhkapelejä ja varmasti saavat riippuvuuden siihen ,mikä seuraa sitten vanhempana. Suurimpina casinoina oli hahmojen: “Monskiotar” ja “Gladiatus” casinot,joissa oli ruuhkaa aina viikonloppuiltaisin.

Julkiset tilat

Julkisten tilojen valikon kohdalla sai todeta, että onpa tilat vähentynyt. Isompana shokkina tulee se ,että tilat on tyhjillään, verrattuna 2007 esim. jolloin kaikki huoneet oli täynnä ja ihmiset tosissaan viettivät aikaa esim. Hotellin aulassa. Hotellin aula oli tunnettu siitä ,että kaikki siihen aikaan “fiksummat” istuivat tietyssä sohvaryhmässä kirjoittamalla kirjakielellä, ja huoneen nurkassa oli “coolit”, jotka puhuivat sitten viikonlopun hölmöilyistä yms.

Habbossa oli myös EOPH (Elämä on parasta huumetta-bussi ,)mikä oli aina auki tiettyinä päivinä ja siellä päihdetyöntekijät valistivat nuoria huumeiden vaaroista. Olisi hyvä ,jos löytyisi edelleen, koska tuntuu,  että nuorten päihteiden käyttö on lisääntynyt entisestään eikä vaaroista puhuta yhtään.

Vanhojen tilojen kaipuu onkin saanut ahkerimmat replikoimaan huoneita. Kuvassa: Hotellin Aula- replika.

Habbon ehkä aulan lisäksi kaivatuin julkinen tila on uima-allas, jossa 2006-2007 jonotettiin tarvittaessa useita tunteja,  että pääsi hyppäämään pellehyppyjä, samoin peelopaalun puuttuminen on jättänyt habboon ison aukon. Nykyään tuntuu että kekseliäisyys on loppunut ja itsevarmuus, koska ennen tekemistä oli enemmän. Toki nykyään on paljon tietovisaratoja ja labyrinttipelejä, mutta ne ei pysty koskaan korvaamaan, mitä ennen oli tarjolla.

Sain haastateltavaksi  nykyisestä Habbon tilanteesta jo vuonna 2006 Habboon rekisteröityneen kaverin “Momyn”.  (kuvassa)

Momyn habbohistoria onkin jo pitkältä, nimittäin hän on täällä ns. vanhempaa saapumiserää.

-Olen pelannut habboa jo 16 vuotta. Hahmoni loin jo vuonna 2006.- – Liittymisestäni on jo niin kauan aikaa , etten muista, mutta luultavasti kuulin Habbosta joltain kaveriltani. Muistan kun Habboiltiin ystäväporukan kesken, Momy kertoo.

Habbo on muuttunut niin paljon vuosien varrella niin, mikä on parasta uudessa habbossa?

-Uuden Habbon tultua yhteisössämme tapahtui suurta myllerrystä, ja moni lopetti Habbossa käymisen betan tultua. Mielestäni se ei ole vielä käyttökelpoinen (ei edes nyt vuosi julkaisun jälkeen). Kun saimme ladattavan version, joka toimii kuin entinen Habbo, osa käyttäjistä palasi takaisin. Uudessa Habbossa mielestäni kätevää on se, kun näkee montako omaa tavaraa on missäkin huoneissa, esimerkiksi jonkun toisen käyttäjän ryhmähuoneissa. Usein tuppaantuu unohtamaan, mihin mitäkin on lainannut, Sanoo Momy.

Mites sitten vanhoilta ajoilta muisteluna,  mitä kaipaat “vanhasta” Habbosta?

-Vanhasta Habbosta kaipaan sitä aikaa, kun vaihtolat pursusivat käyttäjiä, ja vaihtolakulttuuri oli erilaista. Nykyisin ei ole enää vanhan ajan vaihtoloita, vaan käyttäjillä on omat myymälät, joissa myyvät tavaroitaan. Myös kirpputori muutti vaihtamisen anonyymiksi myymiseksi. Mielestäni vaihtamisessa on oltava se sosiaalinenkin puoli! Kaipaan myös vanhaa pellehyppytornia sekä peelopaalua! Käyttäjien tekemistä peleistä kaipaan Julzi -hahmon tekemää potkusotaa. Valitettavasti vanhoja hahmoja poistettiin, eikä hänen hahmoaan tai potkusotahuonetta ole enää. Monesti kävin muistelemassa sen aulassa vanhoja hyviä aikoja sekä ystäviämme. Sieltä ovat lähtöisin monet yli vuosikymmenen kestäneet kaverisuhteet eri käyttäjien kanssa. (Pelaamokulttuuri antoi myös oman lisämausteensa Habboon, mutta se on ollut kuopattuna jo vuosia.), Kertoo Momy haikeena muistellen vanhoja aikoja.

KUVA: Monskiotar Grand Monaco (Vaihtola)

Kysyessä habbon vetovoimasta nyt varsinkin korona-aikana, Momyltä tuleekin hyvin perusteltu vastaus joka tiivistää hyvin yhteisön merkityksen nuorille ja aikuisille.

-Nykyisin Habbon käyttäjät ovat pääasiassa täysi-ikäisiä, ja ikähaitari on valtava. Se on 

rikkaus, sillä keskustelut käyttäjien välillä ovat toisinaan erittäin syvällisiä, ja monesti tulee neuvottua toinen toistaan erilaisissa elämäntilanteissa, esimerkiksi ammattikorkeakoulun haussa tai vastaavassa. Vaihdellaan kuulumisia, tsempataan toisiamme, lohdutetaan ja tarjotaan apua. Iso osa Habbon yhteisöä ovat myös käyttäjät, jotka keräävät erilaisia tavaroita huoneisiinsa tai rakentavat mahtavia, yksityiskohtaisia kokonaisuuksia. Nykyisin on myös jäljellä käyttäjien pitämät pelit sekä tietovisa-radat, jotka ovat suosittuja etenkin viikonloppuisin. Koronan vaikutukset näkyivät Habbon käyttäjämäärissä myös yhteisöä piristävästi, mutta tuntuu nyt hiipuneen hiljalleen. Itse käyn täällä pääasiassa vaihtamassa kuulumisia vanhojen ystävien kanssa, ja mahdollisesti tutustun uusiin tuttavuuksiin,Momy sanoo.

Esimerkki habbon muuttuneista huonekaluista & pohjamalleista

Loppukaneetttina, Habbossa hämmentää eniten,  että se on alustana naurettavan helppo brändätä ja markkinoida isosti, joten mietityttää, miksi mahdollisuuksia ei käytetä. 

Esimerkiksi meillä on iso lauma tubettajia ja muita vaikuttajia, jotka varmasti saisivat nostettua habbon profiilia, edes melkein yhtä lähelle kuin kultavuosina ja saisi tämmöiset nuoruutensa Habbossa kuluttaneet palaamaan takaisin.