Kuva, teksti ja video: Juha Frisk
Hallitus on päättänyt leikata suomalaisesta kulttuurista reilu 17 miljoonaa euroa. Suomi on pieni markkina-alue, eli valtion tuki on erittäin tärkeää monipuolisen ja laadukkaan kulttuuritarjonnan kannalta. Näin suuret leikkaukset tietävät ainoastaan työpaikkojen menetystä ja tarjonnan suppenemista. Jatkuva kulttuurista leikkaaminen johtaa myös siihen, että pian palvelut eivät ole enää kaikkien saatavilla. Hauraimmassa asemassa ovat pienet teatterit, joiden toiminta on vaarassa loppua jopa kokonaan. Myös pääsylippujen hintoja on nostettava entisestään, mikä vaikuttaa ostovoimaan ja täten kävijämäärien laskuuun.
Kulttuuriala on merkittävä työllistäjä, jolla voitaisiin saada lisää työpaikkoja. Taiteeseen panostaminen olisikin erittäin tehokas tapa nostattaa taloutta. Valtavat leikkaukset alalla eivät tuo säästöä, vaan ajavat alalla työskentelevät ahdinkoon, ja seurauksena voi olla jopa irtisanomisia. Sen sijaan meidän pitäisi vahvistaa työsuhteita ja varmistaa, että taiteen ammattilaiset pystyvät vielä jatkossakin tarjoamaan arvokasta osaamistaan.
Sen lisäksi, että lukuisten ihmisten työpaikka on uhan alla, leikkaukset vaikuttavat myös koko yhteiskunnan hyvinvointiin. Kulttuuri- ja taidepalvelut tuovat ihmisille yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luovuutta, ja sitä pidetään jopa terveyden edellytyksenä. Kulttuuriala toipuu edelleen korona-ajan jäljiltä, jolloin voitiin huomata taiteen tärkeys ihmisten elämässä. Monen hyvinvointi kärsi, kun erilaisiin tapahtumiin ei enää päässytkään.
Kulttuuria on usein tapana harrastaa yhdessä muiden kanssa, jolloin se on myös sosiaalinen kokemus. Tapahtumiin mennään hakemaan muistoja ja rikastuttamaan omaa elämää. Jos kulttuurista leikataan jatkuvalla syötöllä, ei palveluja ole mahdollista tarjota enää samalla tavalla. Tämä vaikuttaa negatiivisesti erityisesti heihin, joilla kulttuuri on iso osa elämää.
Väestötutkimusten mukaan ihmiset, jotka käyttävät kulttuuripalveluja aktiivisemmin, elävät pidemmän ja terveellisemmän elämän. Kulttuurin on tutkittu myös olevan yhtä varteenotettava elinvoimaa lisäävä tekijä kuin terveellisten elämäntapojen.
Olen kohdannut monia, erityisesti nuoria, jotka kokevat kulttuuripalvelut suurena voimavarana, joka auttaa jaksamaan eteenpäin hankalina elämänvaiheina. Jos rajut leikkaukset taiteeseen jatkuvat tätä tahtia, se voi olla siis riski monen ihmisen elämässä myös hyvinvoinnin kannalta.
Teksti: Nea Hermansson
Kuva: Pixabay
Viime sunnuntaina MTV:n Tanssii Tähtien Kanssa –kilpailun kolmannessa live-lähetyksessä nähtiin taas säkenöiviä asuja ja upeita parisuorituksia, kun vuorossa oli lattaritanssit. Haastattelussa illan villillä cha cha:lla korkannut tähtipari.
Kuumalla tanssiesityksellään Kuubalaiseen yökerhoon katsojan johdattaneet Isaac Sene ja Kastanja Rauhala tavoittelivat mielikuvaa heidän välillään olevasta kipinästä. He ottivat rohkeasti lavan haltuun Havana-kappaleen soidessa.
Taustaltaan Sene on laulaja ja lauluntekijä, joka on muun muassa kilpaillut Uuden Musiikin Kilpailussa vuonna 2022 kappaleellaan Kuuma jäbä. Hänen opettajanaan toimiva Rauhala taas on maineikas ja kokenut tanssinopettaja, joka määrätietoisesti vie paria eteenpäin kilpailussa. Heidän matkaansa voit seurata taas tämän viikon sunnuntaina tulevassa suorassa Tanssii tähtien kanssa –lähetyksessä MTV Katsomossa tai MTV3-kanavalla klo 19:30 alkaen.
Kaupunkikanava sai kuulla parin tunnelmia heti viime sunnuntaisen lähetyksen jälkeen. Kuuntele parin vastaukset toistensa suosikkipuolista ja Senen paljastus hänen tanssitaustaansa liittyen.
Pitkään hypännyt Jenny on kärsinyt uransa varrella pahoista loukkaantumisista, mutta niistä hän on onneksi selviytynyt takaisin kilpailemaan huipulla.
Edellisen kauden lopputuloksissa hän ylsi sijalle 12, parantaen sijoitustaan edelliseltä kaudelta 15.sijalla ja ollen täten paras suomalainen mäkihyppääjä.
Tuleva kausi on toiveita herättävä, parantaako Jenny maailmancupin sijoitustaan myös tällä kaudella ja palauttaako suomalaisen mäkihypyn top -10 sijoille vuosien tauon jälkeen?
Laadukasta harjoittelua ja valmistautumista tuleviin arvokisoihin
Jenny kertoi haastattelussa viettäneensä kesän keskittyen laadukkaaseen harjoitteluun Lahdessa, ja hän kävi myös yhdellä ulkomaan leirillä. Lahden harjoitusolosuhteisiin hän on ollut erittäin tyytyväinen, sieltä liikenneyhteydet lentokentälle ja lentokentiltä kisoihin ovat paremmat kuin pohjoisessa olevalta Rovaniemeltä, josta hän on kotoisin.
Kesään mahtui myös yksi kilpailu ulkomailla tulevassa MM-mäessä Trondheimissa, jossa hän hyppäsi kahdesti kuuden joukkoon. Hypyt ja tuntuma mäkeen olivat nyt parempia, kuin viimekaudella hypätyssä kilpailussa.
Tulevalla kaudella Jenny lähtee jatkamaan siitä mihin edellistalvena jäi, sekä tosissaan osallistumaan mitalikamppailuun MM-kisoissa. Maailmancupissa tavoitteena on vähintään pääsy kymmenen joukkoon, riippuen osin siitä kuinka moneen kilpailuun hän osallistuu. Päätavoite on kuitenkin menestyä hyvin Trondheimissa ja säädellä kuormitusta kauden aikana, jotta on parhaassa iskussa kisoissa.
Tulevan kauden kilpailuihin uutena tulee Kiinan osakilpailu, jota ei kuitenkaan ole laitettu järkevästi kalenteriin muiden Aasian alueen kisojen kanssa samoille viikoille, vaan välissä täytyisi palata Eurooppaan muutamiin kilpailuihin ja myöhemmin takaisin Japaniin.
Haasteet ja mielenlujuus
Yksilöurheilun vaikeus Suomessa on ollut esillä aiemminkin mediassa, kun liittojen puolelta rahoitus urheilijoille on ollut olematonta. Hiihtoliiton talousvaikeudet ovatkin monelle tuttu puheenaihe julkisuudesta. Suomalaiset yksilöurheilijat, jotka kilpailevat lajiensa huipulla, joutuvat itse rahoittamaan esim. lentojaan kisoihin sekä varusteitaan. Kuten Jenny kertoi, naisten mäkihyppymaajoukkueella ei ole ollut valmentajaa kahteen kuukauteen.
Se herättää kysymyksiä ja huolta suomalaisten talvilajien, sekä muidenkin yksilölajien tulevaisuudesta. Hiihtoliiton rahoitukseen liittyvistä ongelmista huolimatta, hän ei ole antanut tämän vaikuttaa korviensa väliin millään tavalla. Hän on kiitollinen myös tukijoista, jotka mahdollistavat ammattimaisen urheilun täysipäiväisesti, vaikkei liitto aina kaikkia kuluja pystyisikään kattamaan.
Jos liitoilla ei ole varaa palkata joukkueille tulevaisuudessa valmentajia, joutuvat ne urheilijat, joilla siihen on varaa, itse palkkaamaan omia valmentajiaan. Hiihdon puolella jotkut ovatkin jo tehneet niin, että ovat kesän ajaksi palkanneet oman valmentajan ja harjoitelleet enimmäkseen yksin. Monissa lajeissa yhdessä harjoittelu kuitenkin kehittää enemmän. Jenny mainitsi, että hän on Lahdessa viihtynyt senkin takia, ettei ole tarvinnut yksin harjoitella, ja se on vaikuttanut positiivisesti treenimotivaatioon ja kehitykseen.
Hiihtoliiton vaikeuksista sekä pahoista loukkaantumisista huolimatta huipulle takaisin kiivennyt Jenny on erittäin motivoituneena ja päättäväisenä lähdössä kohti tulevan kauden arvokisoja sekä maailmancupia. Rauhallisuus ja itsevarmuus huokui haastattelussa, joten olisi ihme, jos häntä ei tulevan kauden aikana nähtäisi palkintokorokkeella.
Kuvat: Berkutschi ski jumping, Skijumping.pl
Teksti: Hannu Manninen
Suomalaisen jääkiekon pääsarja eli Liiga on menettänyt hohtonsa jo vuosikymmen sitten. Vaikka sen parhaat päivät ovatkin historiaa, alkaa tämän hetkinen toiminta muistuttamaan jo tragediaa. Liiga ja sen johtoporras vain kiemurtelevat kiusallisesti yrittäessään jääräpäisesti pitää kiinni omasta kokoushuoneen nimikyltistään lahoavassa kabinetissa.
Liigan kabinettikerho on puheenjohtaja Heikki Hiltusen johdolla leikkinyt sokeaa ongelmilleen jo liian pitkään, vai ovatko he sitä oikeasti?
Kiinnostus suomalaiseen seurajoukkuejääkiekkoon vaikuttaa laskevan vuosi vuodelta. Samalla Liigan panostus markkinointiinsa näyttää täysin olemattomalta. Tätä kirjoittaessani elokuun loppupuolella en tiedä, milloin tuleva kausi käynnistyy. Päivämäärää ei löytynyt edes Liigan omien verkkosivujen etusivulta.
Ehkä minä vain ylireagoin. Liiga on nimittäin alkavalla kaudella taas avoin sarja, eli kilpaurheilu on nostettu takaisin keskiöön. Se palauttaa katsojien kiinnostuksen ja houkuttelee fanit hallille. Samalla ratkeaa Liigan kilpailulliset puutteet ja siitä vuosia johtuneet ongelmat, eikö vain?
Vastaus on valitettavasti ei.
Juhlapuheet sarjamallin avaamisesta pitävät kyllä paikkansa teorian tasolla, mutta konkretia on jotain muuta. Noustakseen Liigaan alemmalta sarjatasolta Mestiksestä pitäisi joukkueen tehdä vedestä viiniä, tai jääkiekkotermein ilmaveivi. Kriteereinä nousulle ovat Mestiksen mestaruus, Liigasta putoavan joukkueen voittaminen nousukarsinnassa sekä liigalisenssin ostaminen. Ongelmaksi muodostuu tuo viimeinen, eli pelaamiseen oikeuttava lisenssi.
Alemmat sarjat on jo ajettu niin ahtaalle, että voidaan puhua kiintiökonkursseista kauden päätteeksi. Puheet usean miljoonan euron investoinnista liigalisenssiin ovatkin täyttä utopiaa.
Näiden muutosten eteen vaadittiin Kiekko-Espoon aloite lakitoimista. Espoolaisseura uhkasi tehdä selvityspyynnön Kilpailu- ja kuluttajavirastolle koskien Liigan suljettua sarjajärjestelmää ja rikkooko se kilpailulakia. Eli tämäkin päätös tehtiin selkä seinää vasten, ei kehitystä ajatellen.
Joten luoko tämä edes muutosta? Avoimella sarjajärjestelmällä halutaan luoda pääsarjasta putoamisen uhka, mutta sitä ei todellisuudessa ole.
Tarve tälle kaikelle on yksiselitteisesti kilpailun puute. Sen seurauksena joukkueet aloittavat tyhjennysmyynnit kesken kauden, minkä jälkeen he pelaavat vain merkityksettömiä pelejä tappaen fanien kiinnostuksen. Kuka haluaisi maksaa kalliista pääsylipusta, kun jäällä nähdään ammattilaisten sijaan seuran omia junioreita.
Kukaan ei kuitenkaan miettinyt ratkaista tätä ongelmaa luomalla kilpailullista Liigaa, vaan rakentamalla kulissin siitä.
Liiga on jätetty täysin heitteille muun suomalaisen jääkiekkotoiminnan tavoin, eikä kukaan ota vastuuta mistään. Vasta kovimman kritiikin kohdalla astutaan esiin ja tehdään päätöksiä, kun muutakaan vaihtoehtoa ei enää ole. Liigan koko johto-osasto on vain täynnä tyhjiä lupauksia ja oman statuksen suojelua.
Kohdallani enempää ei ole tehtävissä ja kaikki sanottava on nyt sanottu. Haluan vielä kysyä Liigan päättäjiltä: Onko parempi antaa itselleen rakkaan asian kuolla kuin myöntää olleensa väärässä?
Teksti : Matias Helinä Kuva: Matias Helinä
Porin Pallo-Toverit oli vuonna 1934 perustettu perinteinen Työväen Urheiluliiton seura, jota tulivat vuonna 1989 vetämään ei-TUL-taustaiset ihmiset. Tämä tarkoitti ennen pitkää uutta aikakautta PPT:ssä.
PPT oli kohahduttanut aikaisempana vuonna 1988 hankkimalla entisen Neuvostoliiton maajoukkuemies Juri Gavrilovin ja toi seuraavana vuonna Poriin puolalaiset Marek Sadowskin ja Kazimierz Putekin ja unkarilaisen Laszlo Emmerin.
PPT nousi pääasiassa porilaisten pelaajien ja onnistuneiden hankintojen yhteistyöllä Futisliigaan voitettuaan I-divisioonan 1991. Tästä alkoi huuman täyteiset vuodet ja aikakausi, jolloin Pori otti asemansa suomalaisella futiskartalla pysyvästi.
Silloin seuran johtokunta päätti näkyvimmästä muutoksesta: PPT jäi historiaan, ja uudeksi nimeksi tuli FC Jazz. Seuraavana vuonna Futisliiga nimettiin Veikkausliigaksi.
– Kaiken pitää uudistua, jopa seuran nimen. Uusi nimi auttaa meitä paremmin lähestymään yritysmaailmaa, kommentoi Jazzin johtokunnan jäsen Antti Heikkilä Helsingin Sanomille vuonna 1991.
Vuosina 1992-96 Jazz sijoittui jokaisella Veikkausliigan kaudella neljän parhaan joukkoon, otti mestaruudet kausilla 1993 ja 1996, oli Suomen Cupin finaalissa vuonna 1995 ja Liigacupin finaalissa vuotta aikaisemmin. FC Jazz oli 90-luvulla Suomen parhaimpia jalkapalloseuroja.
Suuri vaikutus menestykseen oli pelaajahankinnoilla, joissa katseet käännettiin valtameren toiselle puolelle.
Nakkilasta kotoisin oleva suomalaisen urheiluvalokuvaamisen ikoni Juha Tamminen oli Brasilian-matkoillaan ryhtynyt FC Jazzin kykyjenetsijäksi. Hänen suosituksistaan vastamuodostettuun uusivanhaan joukkueeseen hankittiin brasilialaiset Luiz Antonio, Piracaia, Dionísio ja Rodrigo.
Vuonna 1993 edellä mainitut brassit hullaannuttivat porilaiskatsojat taidoillaan, 19-vuotias Antti Sumiala paukutti 20 maalia ja Jarmo Alatensiö ja Miika Juntunen dominoivat keskikenttää. Muun muassa nämä pelaajat olivat luomassa porilaista jalkapalloidentiteettiä, joka on yhä osa Jazz-mielikuvaa, vaikka mestaruusvuosista on jo parikymmentä vuotta.
Jazz pysyi Veikkausliigan kärkikahinoissa vuoteen 1998 saakka, jolloin tuloksista alkoi tulla epätasaisia ja valmentajavaihdoksista yleisiä.
Draamaltakaan ei vältytty: pitkän uran valmentajana tehnyt Jari Pyykölä tuli Poriin suhteellisen tuntemattomana nimenä ja johdatti Jazzin historian viimeiseen mestaruuteensa. Seuraavalla kaudella Pyykölä sai kuitenkin potkut ennen Mestareiden liigan karsintojen toisen kierroksen otteluita jouduttuaan erimielisyyksiin seurajohdon kanssa ja haukkui seurajohdon poistuessaan.
Jazz sinnitteli Veikkausliigassa kunnioitettavilla sijoituksilla vuoteen 2000 saakka, kun sen kohtalon sinetöivä veronkiertoskandaali paljastui. Tätä seurasi taloudellinen pakkolasku, muutaman vuoden veloissa kituminen ja lopulta konkurssi vuonna 2005.
Seurassa oli pidetty “pimeää kassaa”, jonne sijoitettiin osa lipputuloista, joilla maksettiin salaa pelaajien palkkoja.
Velkojen maksu käynnisti noidankehän, jossa europeleistä saaduilla tuloilla pystyttiin maksamaan vanhoja velkoja, mutta uutta velkaa muodostui vanhan päälle, minkä vuoksi pelaajien palkkoja jäi maksamatta.
Lopullinen kuolinisku oli tappio liigakarsinnassa IFK Mariehamnia vastaan kauden 2004 päätteeksi.
Raunioista käynnistettiin Jazzin toinen tuleminen seuran juniorijaoston vetämänä nimellä FC Jazz-juniorit. Paluumatka Satakunnan Vitosesta yläsarjoihin kesti viisi vuotta; kauden 2008 päätteeksi FC Jazz-j nousi karsintasarjan kautta Kakkoseen.
Jazz luopui -juniorit-päätteestä vuonna 2010. Sen jälkeen Jazz on liikkunut Kakkosen ja Ykkösen välillä. Tällä hetkellä se pelaa Ykkösessä, joka on Suomen kolmanneksi korkein sarjataso uudistuksen jälkeen.
Menestyksen vuodet ovat takana, ja töitä tehdään nykyään realistisemmista lähtökohdista.
– 70-75% joukkueesta on omia kasvatteja, kertoi Jazzin hallituksen nykyinen puheenjohtaja Kari Kaivo-oja.
Pelaajiston suhteen on jatkettu työtä pääasiassa porilaisilla nimillä vahvistettuna ulkomaalaisilla täsmähankinnoilla.
“Ilmasilta” Brasiliaan on tavallaan yhä käytössä ja se on tuonut Poriin Ykkösen tähtipelaajiin kuuluvan Firminon. Alun perin koti-ikävästä kärsinyt hyökkääjä asettui uuteen kotiinsa ensimmäisen kauden jälkeen.
FC Jazz järjesti Firminolle asunnon, hänellä on nykyään perhe ja lapset käyvät koulua Porissa.
Marcelo Goncalves de Oliveira eli tuttavallisemmin Piracaia on jäänyt Poriin ja jatkaa uraansa reippaassa 53 vuoden iässä FC Ulvilan 5. divisioonan joukkueessa. Sivutoimisesti Piracaia on tällä hetkellä tärkeä linkki FC Jazzin kykyjenetsijänä ja brasilialaisten pelaajien kotouttajana.
Pori on ollut vahva paikallisten kykyjen tuottaja. Alatensiön ja Sumialan lisäksi mestari-Jazzin runkopelaajiin kuuluivat omat kasvatit Vesa Rantanen, Lasse Karjalainen sekä Niemisen veljekset Rami ja Marko. Tämän hetken joukkueen avainpelaajiin kuuluu edellä mainitun Firminon lisäksi porilainen Justus Lehto.
PPT:n ja Jazzin kotikenttä on Porin stadion. Vuonna 1966 avattua pyhättöä on vuosikymmenien aikana remontoitu ja uusittu toisinaan, mutta viimeisin perinpohjainen remontti on tehty vuosituhannen vaihteessa.
Vuoden 2027 Kalevan kisoja varten stadionille on suunnitteilla neljän miljoonan euron arvoinen remontti. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ensi vuonna, mikä tarkoittaa FC Jazzille evakkoa.
– Tavoittelemme pysyvää siirtoa viereiselle tekonurmelle. Sinne on tarkoitus hankkia siirrettävä katsomo, kommentoi pitkän linjan jazzilainen ja FC Jazz Oy:n puheenjohtaja Rami Koskinen.
Harjoitustekonurmella on tällä hetkellä kymmeniä katsojia vetävä penkkikatsomo, mutta ei muita puitteita tai sosiaalitiloja, vaikka esimerkiksi samoja pukukoppeja voisi vielä käyttää, koska tekonurmikenttä sijaitsee stadioniin nähden niiden toisella puolella.
Siirtyminen tekonurmelle tarkoittaisi joka tapauksessa investointeja, jotta Ykkösen vaatimukset täytettäisiin. Samalla se tarkoittaisi pienempiä lipputuloja, köyhempää oheistoimintaa ja ylipäätään arkisempia puitteita.
Samalla se olisi askel menneisyydestä pois.
Teksti ja kuvat: Vertti Värekoski
Mestarien liigassa nähdään tällä kaudella valtavia muutoksia, kun klassisesta kahdeksan lohkon formaatista siirrytään yhteen isoon lohkoon. Kaikki joukkueet ovat siis yhdessä sarjataulukossa, jonka jälkeen pelataan tutut pudotuspelit. Ainoastaan lohko järjestely ei ole muuttunut vaan myös joukkueita on lisätty. Joukkueita on tällä kaudella mukana 36, kun aikaisemmin mukana nähtiin 32. Kun vanhassa formaatissa joukkueet pelasivat kuusi alkulohko peliä, kotona ja vieraissa muita lohkon joukkueita vastaan. Pelataan nyt kahdeksan ottelua, jossa kaikki eri joukkueita vastaan. Kaikki joukkueet pelaavat kuitenkin edelleen saman verran kotona vieraissa. Joukkueet laitettiin aikaisempien menestysten perusteella koreihin, mistä jokaiselle joukkueelle arvottiin kaksi vastustajaa jokaisesta korista, lukuunottamatta omaa koria, mistä arvottiin vain yksi vastustaja.
Tämä siis tarkoittaa lisää otteluita, jo täyteen ahdettuun otteluohjelmaan, varsinkin isommille joukkueille, jotka taistelevat monissa kilpailuissa ja joiden pelaajat ovat maajoukkueidensa tähtipelaajia. Alkulohkon päätteeksi kahdeksan parasta joukkuetta menevät suoraan 16 parhaan joukkoon. Sijat 9.- 24. taas pelaavat klassisen kaksiosaisen pudotuspeli vaiheen, josta voittaja menee seuraavaan vaiheeseen.
Tämän muutoksen taustalla ei voi nähdä mitään muuta kuin rahanhimon. Isoilla herroilla pyörivät silmissä vain dollarin symbolit, kun pelaajien rasitusmäärät vain kasvavat jo valmiiksi valtavista määristä. Pelaajat ovat jo vuosien ajan valitelleet suurista ottelumääristä ja loukkaantumisten määrät ovat kasvaneet vuosi vuodelta yhä nuorempien pelaajien keskuudessa. Tästä huolimatta ottelumäärät vain kasvatat vuodesta toiseen, kun päättäjät näkevät vain tavan tehdä lisää rahaa pelaajien terveyden kustannuksella. Tietenkään kukaan ei tätä myönnä, vaan muutosta perustellaan panosten säilyttämisellä pidempään lohkovaiheessa. Ja tottahan se on, vanhalla formaatilla saattoi helposti viimeisen alkulohko kierroksen ottelut olla täysin panoksettomia, kun jatkoonmenijät oli jo ratkaistu aikaisemmilla kierroksilla. Kuitenkaan ei formaattimuutos takaa jännityksen säilymistä pidempään, sillä suurimmat seurat voivat varmistaa jatkopaikkansa jo hyvissä ajoin, jolloin viimeisten kierrosten “isot” pelit muuttuvat rotaatio-otteluiksi.
Muutos ei aina ole pahasta, mutta kun kyseisellä muutoksella leikitään pelaajien terveydellä, ei muutos ole järkevä. Edellinen formaatti oli täysin toimiva eikä kukaan ollut toivonut uutta formaattia. Todennäköistä on se, että samat isot seurat nähdään taistelemassa mestaruudesta toukokuussa. Muutoksella pienempien seurojen yllätys mahdollisuudet vain pienenevät, kun yksi yllätysvoitto ei enää riitä jatkopaikkaan. Tietenkin tämäkin valuu suoraan isojen herrojen pussiin, kun tullaan näkemään enemmän mahtiseurojen kamppailuja, jotka tuovat enemmän katselijoita ja tätä kautta enemmän rahaa.
Kuva: Pixabay
Teksti: Aleksi Paananen
Käsipallon juuret sijoittuvat Tanskaan ja Saksaan, jotka ovat edelleen lajin huippumaita ja Saksassa käsipallo onkin toiseksi suosituin urheilulaji. Pelinä käsipallo on vauhdikas ja monipuolinen ja nykyään maailmassa on jo yli 800 000 joukkuetta. Joukkue määrä kertoo paljon lajin levinneisyydestä maailmalla, mutta Suomessa laji on jämähtänyt Etelä- Suomeen. Seuroja Suomessa on vain 32, joista 14 sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Pohjoisin kaupunki, missä käsipalloa pelataan Aktialiiga tasolla on Riihimäki.
Matilda Mannila, 20, on pelannut maalivahtina niin SM-Liigaa Suomessa kuin Espanjassa 1 divisioonaa ja nyt palannut Suomeen Riihimäen Cocksin riveihin pelaamaan korkeinta Liiga tasoa Aktialiigaa. Lajin pienuuden takia näkyvyys ja seuraaminen on myös pientä ja sen Mannila haluaisi tuoda ulkomailta Suomeen. Esimerkiksi hän antaa Espanjan ja Pohjoismaat missä joukkueita on enemmän ja lajia seurataan laajemmin.
Suomalainen naiskäsipallon taso on ollut nousussa viime vuosina, mutta silti olemme jäljessä Euroopan tasosta.Ulkomailta löytyy myös huomattavasti enemmän kovempia joukkueita, kommentoi Mannila. Arvokisoihin Suomen naisten maajoukkue ei ole yltänyt vielä kertaakaan.
– Käsipallo on pelinä paljon edistyneempää ulkomailla esim. Ruotsi, Espanja, Ranska yms. Kertoo Mannila.
Yhä enemmän on nuoria pelaajia lähtenyt Ruotsiin, Espanjaan ja Ranskaan harrastamaan lajia, mikä kertoo myös tavoitteista nuorilla pelaajilla tulla parhaaksi lajissa. Monet pelaajat myös kaipaavat uusia haasteita ja kovempia pelejä, jonka takia suuntana on esimerkiksi Espanja tai naapurimaa Ruotsi, nämä olivat myös Mannilan syyt lähteä ulkomaille.
Tasoerot Suomessa olivat vielä muutamia vuosia sitten suuret ja samat joukkueet olivat vuodesta toiseen finaaleissa vastakkain. Nykyään erot ovat kaventuneet ja pelin taso on noussut. Suomalaisten pelaajien pärjääminen ulkomailla kertoo lajin kehittyneen Suomessa ja kehitys on menossa koko ajan eteenpäin.
Mannila myös toivoisi lisää joukkueita Suomeen, jotta naiskäsipalloa voitaisiin kehittää enemmän ja enemmän. Näkyvyyttä lajille saisi uusilla joukkueilla, jotka sijoittuisivat Etelä-Suomen ulkopuolelle.
Kuva: Pixbay
Teksti: Saara Itäaho
Mikä VAR on?
VAR-järjestelmää kokeiltiin ensimmäistä kertaa virallisissa otteluissa 2016, ja se otettiin täysimittaisesti käyttöön vuoden 2018 jalkapallon MM-kisoissa. Järjestelmä kehitettiin auttamaan erotuomareita tekemään oikeita ratkaisuja kentällä. Mahdollisuus mennä katsomaan kuvaruudulta tilanne uudestaan on antanut tilaisuuden erotuomareille korjata alkuperäinen tuomio oikeaksi. VAR:rin perusperiaatteena on puuttua selkeisiin ja ilmeisiin virheisiin ottelun aikana. VAR:ria käytetään tarkistamaan maalin hyväksymistä, rangaistuspotkun arvoisten rikkomusten tarkastukseen ja mahdollisissa punaisen kortin tilanteissa. Ensimmäinen kehitysaskel tekniikan saralla jalkapallossa oli maaliviivateknologia, joka tuli käyttöön vuonna 2012 ja on käytössä jo kaikissa muissa maailman huippusarjoissa, paitsi Espanjan La Ligassa. Maaliviivateknologia on kerännyt käytännössä ainoastaan positiivista palautetta, eikä ole jakanut lainkaan yhtä paljon mielipiteitä kuin VAR.
VAR saapuu Suomeen
VAR on aihe, josta jokaisella jalkapallon seuraajalla on varmasti jonkinlainen mielipide. Erotuomarit ovat käytännössä yksimielisesti VAR:rin kannalla, joka on tietysti aivan luonnollista, koska järjestelmä tukee heidän toimintaansa. Pelaajien keskuudessa VAR jakaa todella vahvasti mielipiteitä ja suhtautuminen VAR:riin tuntuu riippuvan ihan siitä keneltä kysyy. Fanien keskuudessa VAR:ria ei olla otettu avosylin vastaan, vaan useat faniryhmät ovat tehneet erilaisia protesteja VAR:ria vastaan otteluiden aikana ja sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi HJK:n kannattajat ottivat kantaa VAR:ria vastaan elokuisessa ottelussa FC Interiä vastaan heittämällä tennispalloja kentälle ja esittelemällä “pidetään futis aitona” tifoa fanipäädyssä. HJK:n kannattajat eivät suinkaan ole ainoita VAR:rin vastustajia vaan ympäri Suomen kannattajaryhmät ovat protestoineet VAR:ria vastaan
VAR on tullut jäädäkseen
Omasta mielestäni VAR on hyvä asia, mutta sen käyttämistä pitää edelleen kehittää sujuvammaksi. Erityisen paljon VAR on saanut kritiikkiä paitsiotulkinnoista, joissa maaleja on hylätty äärimmäisen tiukkojen paitsioiden takia. Paitsion raja on kuitenkin vedettävä johonkin, joten selkeätä ja toimivaa ratkaisuehdotusta ongelmaan ei ole löydetty. Suomessa VAR on saanut kritiikkiä sen kovasta hintalapusta, jonka Palloliitto maksaa. Ihmiset kokevat että VAR ei ole suomeen välttämätön ja rahan voisi käyttää paremmin. Tosiasia on kuitenkin se, että VAR tulee käyttöön Veikkausliigassa ensi kaudella halusivat kannattajat sitä tai eivät. Uskoisin että VAR voittaa yleisön puolelleen jos VAR:rin käyttö onnistuu heti kauden alusta lähtien.
Kuva: Pixabay
Teksti: Jere Lemettinen
Tiistaina Jokerit kohtasivat kotiavauksessaan TuTon. Hallilla tunti ennen peliä, siis pelaajien lämmittelyiden aikana, on jo monta tuhatta katsojaa paikalla. Tunnelma on odottava. Kaikki kamerat kuvaavat Filppulaa koko lämmittelyn ajan. Jokainen paikalla oleva haluaa nähdä Jokerit ja Filppulan ja sekä etenkin viihdyttävää Mestis-kiekkoa.
Sitä myös saatiin. Yli 6000 katsojaa viihtyi hallissa koko ottelutapahtuman ajan. Mestiksen slogan “Suomen viihdyttävintä lätkää” toteutui täydellisesti. Mestis, ja sarjan helposti kiinnostavimpana joukkueena Jokerit, ovat onnistuneet luomaan Suomen toiseksi korkeimmasta sarjatasosta kiinnostavamman ja mediaseksikkäämmän kuin mitä pääsarjataso Liiga on.
Mestiksen kiinnostavuus konkretisoituu siellä, missä se on tärkeintä, eli jäällä. Peleissä tapahtuu koko ajan. Kentällä ei pelätä virheitä ja pelaajat uskaltavat tehdä pelin sisällä riskialttiita ratkaisuja. Rapakon takaa NHL:stä tuleva, eteenpäin menevä, pelityyli näkyy myös Mestiksessä. En muista nähneeni eilen ensimmäistäkään viivelähtöä, jota harrastetaan Liigassa tuon tuosta. Se on erittäin puuduttavaa katsojalle. Toki täytyy ymmärtää, että pelataan voitosta, mutta katsojat haluavat nähdä maaleja. Jääkiekko on maalintekopeli, joten miksi Liigassa näyttää siltä, että siellä pelätään maaleja.
Vaikka puhutaan kilpaurheilusta, on Mestis onnistunut luomaan sarjasta loistavan brändin ja viihdetuotteen. Milloin Liigan lämpimässä toimistossa herätään tähän, ja aloitetaan oikeasti tehdä ratkaisuja sarjan kilpailullisen edistämisen ja viihteen arvon kannalta. Mestis on tehnyt sen, mitä on pitänyt ja nyt se alkaa tuottaa hedelmää.
Liigan kiinnostavuus on hiipunut vuosi vuodelta. Muutoksia ei uskalleta tehdä kuin pakon edessä, jotta omat kädet pysyisivät puhtaana. Sarjan avaaminen on tuorein esimerkki siitä, kun Liiga on ajettu nurkkaan, on pakko tehdä, se mitä katsojat haluavat. Tosin tässäkin puheet hienosta kilpailullisesta sarjasta ovat harhaanjohtavia. Vaikka Mestis-joukkue onnistuisi selvittämään tiensä karsintojen kautta Liigaan, täytyisi heidän maksaa lisenssi, joka oikeuttaa pelaamaan Liigassa. Lisenssin hintalapulle Liigan sivuiltakaan ei löydy tarkkaa hintaa, mutta esimerkiksi Kiekko-Espoo maksoi kyseisestä lipukkeesta 2,2 miljoonaa euroa. Mestiksestä ei realistisia mahdollisuuksia ole maksaa tätä summaa muilla joukkueilla kuin Jokereilla.
Liiga siis tarvitsee Jokereita enemmän, kuin Jokerit Liigaa. Milloin Liiga lopettaa Jokereiden odottamisen, ja yrittäisi itse tehdä ratkaisuja sen eteen, että Suomen jääkiekon pääsarjasta tulisi taas viihdyttävä ja katsojia kiinnostava. Missä Liigan raja menee? Kuinka kauan Mestis saa pyyhkiä Liigalla lattiaa?
Kuva: Pixabay
Teksti: Miro Tanninen
