Shamaanimaisen Outi Heiskasen taide henkii luontoa ja maanläheisyyttä Ateneumissa

Lokakuussa Ateneumissa avautunut näyttely Outi Heiskasesta tarjoa katsojilleen yli 300 teosta: grafiikkaa, piirustuksia, maalauksia ja installaatioita sekä performanssien taltiointeja yli viidenkymmenen vuoden ajalta. Heiskanen oli ensimmäisiä ympäristötaitelijoita Suomessa.

Shamaanimainen nainen luonnon keskellä tanssii mustavalkoisessa filmissä katsojat tervetulleeksi. Ateneumiin virtuoosimaista taidegraafikkoa Outi Heiskasta katsomaan tulleet näkevät heti kättelyssä taiteilijan monet puolet.

Outi Heiskanen osallistui ensimmäiseen ympäristötaiteen näyttelyyn Siirrettävä Tuonela vuonna 1983. Näyttely pidettiin Helsingin Meilahdessa. Outi Heiskanen kuvassa keskellä, äärimmäisenä oikealla kuvataitelija, kirjailija Hannu Väisänen.

– Luonto ja ympäristö on näyttelyn kattava teema. Outi Heiskasella luonto näkyi kaikessa tekemisessään; hän eli luonnon kanssa. Hän rakasti majoja, teki lauttoja ja nukkui teltoissa tai itse tehdyissä rakennelmissa, kertoo Ateneumin yleisötyöpäällikkö Satu Itkonen.
– Näyttelyssä suurin osa teoksista on läheltä katsottavia grafiikan töitä. Halusimme kunnioittaa hänen monia tekniikoitaan ja otimme mukaan elävää kuvaa ja tilataideteoksia.

Yleisötyöpäällikkö Satu Itkosen tiimi vastaa Ateneumissa tapahtumista ja yleisötyöstä kaikkineen, kouluyhteistyöstä, oppaiden koulutuksesta ja pedagogisista hankkeista. He ovat myös mukana tekemässä näyttelyitä alusta alkaen, esimerkiksi miettimässä sitä mitä näyttelyiden seinäteksteissä kerrotaan.

Näyttely läpileikkaus elämäntyöstä

– Näyttely oli tosi monipuolinen. Sen laajuus yllätti, vaikka olen tiennyt Heiskasen taidoista. Performanssit olivat yllättäviä, grafiikassa hänellä on oma tyylinsä, risuviiva, sanoo näyttelyn katsonut Anna-Liisa Weckman.

Anna-Liisa Weckman ei tiennyt entuudestaan sitä, että Outi Heiskanen oli Suomen ensimmäisiä ympäristö- ja maataiteen tekijöitä, edelläkävijä.

Myös näyttelyn kiertänyt Kari Reponen vaikuttui näkemästään, grafiikan valtavasta määrästä ja koko näyttelykokonaisuudesta:

– Näyttely oli erittäin hyvä läpileikkaus koko tuotannosta. Siinä näkyy Heiskasen kehityskaari ja elämäntyö.

– Outi Heiskanen oli taide itsessään, miten hän teki kaikkea oman itsensä kautta, toteaa näyttelynkävijä Kari Reponen.

Molempien, Weckmanin ja Reposen mielestä ympäristö ja luonto näkyvät Outi Heiskasen töissä tiivisti: Ihminen on yhtä luonnon kanssa. Töistä henkii luonto ja maanläheisyys.

Aihevalinnoissa pienikin kelpasi

Näyttelyn seinätekstit perustuvat näyttelyn kuratoinneen Tuula Karjalaisen kirjoittamaan uunituoreeseen elämäkertaan, Outi Heiskanen – Taiteilija kuin shamaani (Siltala 2021). Se ilmestyi näyttelyn avautuessa. Karjalainen on ollut Heiskasen ystävä 40 vuoden ajan.

Näyttelyn kuratoineen FT Tuula Karjalaisen mukaan Outi Heiskanen ei hävennyt mitään. Hän oli pioneeri esiintymisessä, performansseissa. Pidäkkeetön. Täynnä mielikuvitusta.

Toisaalta taitelijana hän aihevalintansa eivät olleet suureellisia:
– Heiskaselle pienikin oli tärkeää. Ei tarvinnut olla mahtipontisia ja rikasta, Satu Itkonen toteaa.

Heiskasen tärkein ilmaisukeino on ollut grafiikka. Hänen jälkensä tunnusomainen piirre on risuviiva, joka on orgaaninen, eläväinen ja herkkä. Risu itsessään on ollut Heiskaselle aina rakas materiaalina.

Itkosen oma suosikkiteos on pieni grafiikan työ Herkkäkuuloinen. Se esittää isokorvaista, hiirimäistä hahmoa. 
– Se on hyvä muistutus siitä, että kaikkia pitää pysähtyä kuuntelemaan, Itkonen hymyilee.

Outi Heiskanen rakasti värejä. Pitkälti mustavalkoisen grafiikan rinnalla hän irrotteli maalaamalla. Hän loi sivupersoonan Immi Piilon, jolle taiteessa oli sallittua kaikki. Immin teokset olivat täynnä vahvoja värejä.

Kuka Outi Heiskanen?

  • Syntynyt Mikkelissa 26. syyskuuta1937, asunut suurimman osan elämästään Helsingissä.
  • Taidegraafikko, performanssitaiteen sekä maa- ja ympäristötaiteen edelläkävijä.
  • Valmistui ensin kuvaamataidonopettajaksi vuonna 1959. Toimi siinä ammatissa Oulussa, Jyväskylässä ja Helsingissä vuoteen 1974 asti.
  • Opiskeli Taideteollisessa oppilaitoksessa graafikko Pentti Kaskipuron opissa vuosina 1966–1973.
  • Lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla.
  • Kuvataideakatemian grafiikan linjan professorina vuosina 1992–1994, ja sen jälkeen rehtorina vuoteen 1995 asti.
  • Akateemikon arvonimi vuonna 2004.
  • Asunut vuodes 2015 lopusta lähtien hoivakodissa.

Outi Heiskasen näyttely Ateneumissa 8.10.2021–9.1.2022.

Teksti ja kuvat: Marju Hulttinen

Lapinlahden sairaalan vilkas marraskuu

Lapinlahden sairaala-alue on täynnä elämää marraskuussa, vaikka piknikporukat ovat kadonneet puistosta. Sairaalan tiloissa toimivat yhteiskunnallinen yritys, mielenterveyttä edistävä Lapinlahden Lähde sekä yrittäjille ja taiteilijoille tiloja vuokraava Tilajakamo. Kuka tahansa pääsee kuitenkin myös rakennuksiin sisälle kahvioihin ja taidenäyttelyihin. Paikka kannattaa käydä kurkkaamassa esimerkiksi 15.11. alkavan mielenterveysviikon kunniaksi.

Lapinlahden sairaalan päärakennus.
Poliitikot torppasivat kaupungin suunnitelmat myydä Lapinlahden sairaalan rakennukset viime vuonna. Sairaalarakennusten tulevaisuutta pohtii selvitysmies. Carl Ludvig Engelin suunnittelema Lapinlahden sairaala valmistui vuonna 1841 Suomen ensimmäiseksi mielisairaalaksi.
Sairaalan tiloja voi vuokrata erilaisiin tarpeisiin. Kuvassa kokouskoira Moshi.


Kokous Venetsiassa
Kaupunkiluontokeskuksen Taina Laaksoharju sekä Lapinlahden Lähteen Katja Liuksiala ja harjoittelija Paula sekä koirat Alma ja Moshi suunnittelevat alueen toimijoiden yhteisiä pikkujouluja.
Pelakuu hävikkikukkakaupasta.
Lapinlahden alueella toimiva hävikkikukkakauppa on mennyt talviunille, mutta viimeiset kukkaruukut odottavat vielä ulkona.
Lapinlahden sairaala
Lapinlahden sairaalan päärakennuksessa toimii kahvio, ja siellä on esillä kaksi taidenäyttelyä.
Leikkijät
Pedro Rosello ja Matias tulivat leikkimään puistoon.
Työpaja
Sairaalan entisessä pesulassa eli Venetsia-rakennuksessa sijaitsee nyt kaupunkiluontokeskus.

Teksti ja kuvat: Sari Korolainen

ADHD-diagnoosi ei muuta ihmistä, mutta selittää monia asioita. Haastattelussa yrittäjä, bloggaaja Laura Puntila.

Sonja Saarinen haastatteli Laura Puntilaa ADHD:sta ja siitä, miten tämä diagnoosi vaikuttaa hänen elämäänsä. Mitä tarkoittaa esimerkiksi käsite “boreout”?

Koko juttu kuunneltavissa Soundcloudissa:

Kuva: Juho Korpela Photography

Roskia on kuin roskaa ja roska ei lopu koskaan

Ympäristöön heitetään maailmanlaajuisesti 4,5 biljoonaa tupakantumppia joka vuosi. Tupakan filtterissä on muovia, joka ei maadu. (Kuvat: Marju Hulttinen)

Käsi sydämellä, heitätkö roskia maahan, mereen tai jopa puuhun? Minä en, enkä ymmärrä kuka niin tekee. Ovatkohan ne roskienheittelijät niitä samoja ihmisiä, jotka kouluissa ja työpaikoilla jättävät tyhjän vessapaperirullan toisten korjattavaksi ja vessanpöntön kamalaan kuntoon, kun äiti ei ole sanomassa, mitä tehdään? Myönnetään, omassa kodissani riittää siivottavaa, mutta kaikkien yhteisen ympäristön turmeleminen on minusta vielä paljon anteeksiantamattomampaa.

Kun olin nuori, saimme harrastusporukan kanssa rahaa toimintaan keräämällä roskia Hämeenlinnanväylältä. Toukokuinen, aurinkoinen upea sää. Hanskat käteen ja ei kun hommiin! Palkitsevaa työtä, kuten siivous yleensä: kättensä jäljet näkee heti. Monta täyttää mustaa jätesäkkiä kertoi karusta totuudesta: autonikkunoista ja busseista noustessa heitellään mitä ihmeellisempiä asioita penkoille. Perusbaananikuorten, tupakantumppien ja karkkipapereiden lisäksi löytyi tietysti lasia ja pullonkorkkeja, mutta myös työhanskoja ja rahaa. – Kaikkea sitä taskuista tippuukin luontoon. Oli silmiä avaava keikka nuorelle. Valitettavasti myös erittäin silmiä ja nenää tukkeuttava työ pölyallergiselle.

Asun läntisessä Helsingissä. Siellä Facebook-ryhmä Haaga kierrättää -palstan viimeisten vuosien kestopuheenaihe on ollut Roska päivässä -liike. Sen jäsenet huolehtivat omista roskistaan, ja keräävät päivittäin vähintään yhden roskan sekä haastavat uusia ihmisiä mukaan.

Liikkeen perustajajäsen Tuula-Maria Aholainen asui pitkään Haagassa, ja jaksoi pitää liikkeestään melua kaupunginosalaisilleen. Toisten mielestä liikaa, Facebook-palsta täyttyi naljailuista; ihailijoitakin toki riitti. Tasavallan presidentti Sauli Niinistökin innostui liikkeestä, ja pyysi Aholaista vaalikampanjaansa mukaan puhumaan. Ja vuonna 2018 Aholaiselle napsahti kutsu Linnan juhlille.

Aholainen mainosti usein tuunattuja miniroskiksia ja työpajoja niiden tekemiseen. Miniroskis tehdään ilmatiivistä pikkupurkista, kuten filmirullan purkista tai diabeetikkojen käyttämistä koeliuskapurkeista. Se kaunistetaan jollain ihanalla, vaikkapa luontokuvalla, ja kas, kivaan pikkupurkkiin on mukava laittaa vaikkapa karkkipaperi, purkanjämä tai tupakantumppi. Kaikkia diabeetikkoja Aholainen peräänkuulutti viemään liuskapurkkinsa paikallisen kampaamoon, josta niitä saattoi noutaa oman miniroskiksen askartelua varten.

Se, että ympäristöön heittää maatuvan roskan, ei ole vielä niin katastrofaalista luonnolle. Mutta se, että meristä löytyy valtava määrä muovia, on. WWF:n mukaan maailman merissä on yli 150 miljoonaa tonnia muoviroskaa, joka uhkaa niin meriluontoa, eläimiä kuin ihmisten terveyttä. Merten muoviroska voi jopa tuplaantua vuoteen 2030 mennessä, mikäli nykyistä kehitystä ei saada pysäytettyä.

Ymmärrän sen, että joskus roska voi tipahtaa vahingossa maahan, kun kaivaa taskusta vaikkapa avaimia – varmaan on tapahtunut minullekin. Mutta kenellä tipahtaa vahingossa vaikkapa limsapullo mereen? Ei mahdu pieneen mieleeni. Järvissä, merissä, joissa ja lammissa uimme, kalastamme, veneilemme ja nautimme mukavasta viikonloppuhetkestä. – Miten luontoa voi kiittää tästä hyvästä turmelemalla sitä? Vaikka ei olisi erityisen luonnonsuojelija tai roska päivässä -liikkeen jäsen, voi myös omaa järkeään ja omatuntoaan käyttää.

Lastenorkesteri Mutaveijarit on tehnyt kappaleen Meripartioon. Se on muuten aika vetävä kipale, jossa tulee hyvin selvästi sanoma: ei muovia mereen. Suosittelen kaikkia aikuisia kuuntelemaan sitä ripiitillä niin kauan, että se muovien heittely sinne vesistöihin loppuu. Lapsethan jo tuon asian osaavat.

Mutaveijarit: Meripartioon

Ympäristöviestintää tekevä Katri Ahlgren: ”Itselleni on tosi tärkeää, että työ vastaa omaa arvomaailmaani”

– Suomi on lupautunut olemaan hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Siinä Suomi voidaan laskea edelläkävijäksi, mutta on meillä vielä paljon tekemistä tavoitteen saavuttamiseksi, Katri Ahlgren tuumii. (Kuva: Marju Hulttinen)

Hiilidioksipäästöt, hiilinielut ja muut ilmastonmuutoksen avainsanat kuuluvat Katri Ahlgrenin arkipäiviin. Työkseen hän viestii globaalisti 500 tutkijan verkostolle ja virkamiehille tuoreimmista tutkimustuloksista, jotta tulevaisuuden päätöksenteko pelaisi ympäristömme parhaaksi.

– Ympäristö on kaiken perusta. Sen pohjalle rakentuu kaikki muu, ihmisten elämä, onnellisuus, firmojen toiminta ja talous, kaikki. Siksi se on musta niin supertärkeää, Katri Ahlgren painottaa.

Ahlgren, 46, tekee työkseen ympäristöön liittyvää viestintää. Hän toimii ICOS:lla viestintäjohtajana. ICOS, Integrated Carbon Observation System, on eurooppalainen verkosto kasvihuonekaasujen pitoisuuksien, niiden vapautumisen ja sitoutumisen seuraamiseksi.

Tolkullisen homman tekijä

Katri Ahlgren on koulutukseltaan ekonomi. Hänen suuntautumisaineensa oli johtaminen, sivuaineena viestintä. Lisäopintoja Ahlgren teki ympäristöön liittyvistä aiheista.

Ennen nykyistä työtään Ahlgren työskenteli kylpyhuonekalusteiden valmistaja Sanitecin viestinnässä. Sieltä tehonainen siirtyi Vaisalaan viestintäasiantuntijaksi.

–Itselleni on tosi tärkeää, että työ vastaa omaa arvomaailmaani. En enää hakisi mihinkään, joka ei vastaisi sitä.
Vaisala pelasti myös ihmishenkiä tekemällä muun muassa tulvavaroitusjärjestelmiä ja säätutkia, jotka ennakoivat myrskyjen tulemista. Tutkatiedon perusteella pystytään antamaan sää- ja evakuointivaroituksia, ennakoimaan.
– Pystyin ajattelemaan, että olen osa kokonaisuutta, joka tekee tolkullista hommaa eikä esimerkiksi vain haaskaa luonnonvaroja, Ahlgren toteaa.

–  Olin ollut pitkään Vaisalassa, ja halusin muutosta. Nykyisessä ICOS:n viestintäjohtajan työssäni kiinnosti se, että voin vetää tiimiä. Iso plussa oli se, että organisaatio tekee ilmastonmuutosasioita.Oli mielenkiintoista vaihtaa toisentyyppiseen tutkimusmaailmaan.

Lisää faktoja, vähemmän huuhaata

Mitä ICOS sitten tekee? Icosissa mitataan hiilen kiertoa ilman, maan ja merien välillä; esimerkiksi hiilidioksidipäästöjä ja hiilinieluja. Ahlgrenin mukaan tavoitteena on mahdollistaa entistä nopeampaa ja parempaa tutkimusta niin, että havaintotieto on käyttökelpoisempaa: Asioita tutkitaan samalla tavalla samoilla standardeilla 13 eri Euroopan maassa 150 mittausasemalla. Asemia on muun muassa metsissä, soilla, ilmakehässä ja merissä.

– Julkaisemme tietoa kaikille avoimesti. Viestin globaalisti, Ahlgren kertoo.

– Mun tehtävänä on yrittää saada järkevin keinoin ICOS:n data tutkijoiden tietoon globaalisti, että he löytävät ja käyttävät sitä hyväkseen. Teen viestintäkampanjoita, hoidan sisäistä viestintää keskustelualustallamme niin, että eurooppalaiset tutkijat tietävät seuraavat steppimme.  Kanaviamme ovat weppisivut, oma tiedekonferenssi, painotuotteet, uutiskirjeet ja sosiaalisen median kanavat. 

– Icos on noin 500 tutkijan verkosto, ja viestimme myös ilmastotutkijoille ja -toimijoille muualla maailmassa. Lisäksi viestimme myös EU-virkamiehille ja muille poliittisten päätösten osallistuville. Tarkoituksena on tuottaa hyödyllistä tietoa, jonka mukaan voi tehdä päätöksiä luotettavaan tietoon perustuen.

– Viestimme jonkin verran myös kaikille kansalaisille. Kannamme kortemme kekoon ilmastonmuutosviestinnässä, jotta saamme lisättyä faktoja ja vähennettyä huuhaata.

Järvikaloja, tuulisähköä ja biokaasua

Parasta Ahlgrenin työssä on se, että se on haasteellista:
– Siinä tekee tärkeän asian eteen työtä hyvän yhteisön kanssa. Haastavuus tekee siitä mielenkiintoista. Tiedeyhteisö antaa oman mausteensa asiaan, koska se on kriittistä ja vaativaa. Kaikki tekevät työtä sydämellä, mikä on hienoa.

– Tieto lisää todellakin tuskaa ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. Kun olen juuri töissäni tekemisissä ilmastonmuutoksen kanssa, näen synkät kuvat.

– Pyrin itse perheeni kanssa pienentämään hiilijalanjälkeä syömällä kasvispainoitteisesti. Käytämme myös järvikaloja. Asumme kerrostalossa, joka on hyvä asia ilmaston kannalta. Käytämme tuulisähköä ja automme toimii biokaasulla. Vastustan lähtökohtaisesti myös kaiken uuden ostamista, koska siitä tulee lisää tavaraa säilöttäväksi. Mutta en ole missään extreme-henkilö; voin esimerkiksi syödä joskus pihvinkin.

Luonto lieventää stressiä

Partio on Katri Ahlgrenin pitkäaikainen harrastus lapsesta lähtien. Pienestä partiotytöstä hän päätyi nuorena aikuisena muutamaksi vuodeksi Pääkaupunkiseudun Partiolaisten piirinjohtajaksi, partion isoimpaan luottamustoimeen.

–  Partio on syventänyt luontosuhdettani. Tuli mentyä kaikkiin hienoihin paikkoihin, koettua ja oltua luonnossa. Harrastuksen kautta tutustuin sellaisiin ihmisiin, jotka vaikuttivat ajattelutapaani muun muassa ympäristö- ja luontoasioissa. Partio on suuri liike, sillä on volyymia. Partio kasvattaa nuoria toimimaan itselleen tärkeiden asioiden eteen. Siellä ihmiset ensinnäkin haluavat toimia, ja sitten vielä pystyvät edistämään asioita, koska ovat tottuneet tekemään yhdessä. Koska partiossa vahvana elementtinä on luonto ja ympäristö, niin monet haluavat toimia sen eteen. Harrastuksella on siten yhteiskunnallista merkitystä.

Katri Ahlgrenille on tärkeää, että luonto säilyy hyvänä seuraaville sukupolville: – Minua kiinnostaa myös minkälainen se on, kun olen kuollut.

– Luonnossa minulle on tärkeää, että se on lähellä ja että sinne pääsee kohtuullisen helposti. Ympäristösuhteeni on monimuotoistunut vuosien varrella. Nyt näen enemmän kauneutta pienimmissäkin asioissa kuin nuorena. Luonto antaa tasapainoa hektiseen elämään ja lieventää stressiä, Katri Ahlgren tuumaa.

Kierros Nuuksion kansallispuistossa on kokemus – syksyiset vaellusreitit palkitsevat retkeilijän.

Vaikka kesän aurinkoiset hellepäivät ovat ohi, Nuuksion kansallispuisto tarjoaa edelleen elämyksiä retkeilijöille. Hiljenevät polut antavat kulkijoille mahdollisuuden nauttia raittiista ulkoilmasta ja syksyisen metsän kauneudesta. Täällä luonnonrauhaa ei häiritse mikään, paitsi ehkä läheiseltä taukopaikalta kantautuva vieno grillimakkaran tuoksu.


Auringonvalo tekee näkymistä lumoavan kauniita. Maisema on kuin suoraan satukirjasta. (Kuva: Thomas Parviainen)

Reitit tarjoavat monenlaisia haasteita. Kuvassa näkyvät pitkospuut vaativat kulkijaltaan tiukkaa keskittymistä.  (Kuva: Joni Hakasalo)

Nuuksion merkityt kävelyreitit kattavat yli kolmenkymmenen kilometrin alueen ja tarjoavat mahtavia maisemia. (Kuva: Thomas Parviainen)

Matkan varrelta löytyy myös useampi koski. (Kuva: Thomas Parviainen)

Kansallispuisto pitää sisällään yli kymmenen tulentekopaikkaa, joissa on mahdollisuus ruoan valmistamiseen. (Kuva: Joni Hakasalo)

Peilityyni Haukkalampi rauhoittaa retkeilijän mielen. (Kuva: Thomas Parviainen)
Kokenutta eräkettua, Thomas Parviaista, ei tulenteko pelota. Lieskat lyövät kohti taivasta lähes ensimmäisellä yrittämällä.  (Kuva: Joni Hakasalo)
Tuntien vaeltamisen jälkeen rauhallinen ruokahetki nuotion lämmössä on tervetullut tauko viileässä syyskelissä. (Kuva: Joni Hakasalo)

Kuvat ja teksti: Joni Hakasalo & Thomas Parviainen.

Agility on koiralle huvin lisäksi kovaa treeniä

Viivi Saarikko käy treenaamassa agilitya koiransa Lahkun kanssa aktiivisesti. Omistajan ja koiran onnistunut yhteistyö vaatii pitkäjänteistä harjoittelua. Pääkaupunkiseudulla harrastushalleja esimerkiksi agilityä varten löytyy useita kymmeniä.

Ojanko Areena Vantaalla tarjoaa puitteet agilityharrastukselle.
Viivi Saarikko asettelee rataa valmiiksi harjoittelua varten.
Agilityssa koira suorittaa esteitä omistajan ohjauksella.
Viivi on harrastanut agilitya 2,5 vuotta.
Suomenlapinkoira Lahku nauttii harrastuksestaan.
Onnistumisten jälkeen on palkintojen aika.

Kuvat ja teksti: Inka Jurkka

Ostoskeskukset ovat aikansa kuvia

Helsingin ostoskeskukset kertovat tarinoita omasta aikakaudestaan. Munkkivuoren ostoskeskus kuvastaa aikaa, jolloin koko konsepti oli suomalaisille uusi asia. Purkutuomion saanut Puotilan ostoskeskus edustaa aikakautta, jolloin ostari oli lähiön sykkivä sydän. Mall Of Tripla puolestaan on palvelukeskittymä, joka on jo itsessään matkakohde.

Vanha neonvalokyltti muistuttaa ajasta, jolloin Puotilan ostoskeskuksen ovet olivat vielä avoinna.
Hylättyyn rakennuskompleksiin väriä ja eloa tuovat enää vain graffitit.
Rakennusta valmistellaan jo purettavaksi. Jopa roskakorit on tyhjennetty.
Jylhästä Triplasta on muodostunut Pasilan uusi maamerkki.
Liukuportaat ovat monikerroksisen kauppakeskuksen hiussuonisto.
Triplan infopisteellä Kiia opastaa kauppakeskuksen asiakkaita.
Munkkivuoren ostoskeskuksen kauppakujat huokuvat nostalgiaa ja idyllisyyttä.
Jos Reino Castrénin suunnitelmat Munkkivuoren metrolinjasta olisivat toteutuneet, nämä liukuportaat palvelisivat päivittäin tuhansia matkustajia.

Ostarin mainostorniin on jo kiinnitetty valonauhoja tulevaa joulukautta silmälläpitäen.

Kuvat ja teksti: Juuso Kunelius

Digituki maahanmuuttajille alkoi Kontulan kirjastossa lokakuussa

Yhä useampi viranomaisen kanssa hoidettava asia pitää hoitaa nykyään verkossa. Kirjastot neuvovat ihmisiä, jotka tarvitsevat apua tietokoneen käytön kanssa. 

Kontulan kirjastossa alkoi lokakuussa erityinen päivystysaika maahanmuuttaja-asiakkaita varten. Torstai iltapäivisin kirjastossa palvelee Salad Diblawe, joka auttaa ihmisiä suomeksi, englanniksi, somaliksi ja arabiaksi. 

Kaupunkikanava kävi katsomassa, miten ensimmäinen päivystysaika sujui 7. lokakuuta.

Teksti, kuvat ja video: Sari Korolainen

K-Supermarketin myyjä Pauliina Uusaro: “Asiakkaat ovat parasta ja pahinta”

Pauliinalla on pitkä kokemus kaupan alalta.

Kampin K-Supermarketissa työskentelevällä Pauliina Uusarolla on vankka kokemus kaupan alalta.

Pauliina Uusaro, 28, lähti vuonna 2012 Varkaudesta ja päätyi Helsinkiin. K-Supermarketin ovet avautuivat samana vuonna ja samalla tiellä hän on pysynyt siitä lähtien.

“Hain töitä, koska en saanut opiskelupaikkaa. Olin kotikaupungissani myös kaupan alalla töissä, niin tämä oli helppo siirtyminen”, Pauliina kertoo.

Suvusta ei löytynyt ketään samalta alalla olevaa henkilöä, mutta myöhemmin Pauliinan äiti päätyi myös kaupan alalle. Myös Pauliinan veli työskentelee samassa työpaikassa, mutta eri alalla.

Pauliinalla on pitkä kokemus kaupan alalta.

Jokainen päivä on erilainen

“Parasta työssäni on erilaiset asiakaskohtaamiset, koska jokainen päivä on erilainen. Myös työkaverit ovat työn suola. Ja ylipäätään tykkään mun työstäni”. 

Työ vaihtelee paljon ja työtehtäviä pystyy vaihtelemaan oman mielensä mukaan.

“Jos ei aina halua olla kassalla, niin voit mennä tekemään jotain muutakin. Mähän olen tehnyt pomon tuurauksia lomien aikana ja se tuo työhön vaihtelua”, Pauliina jatkaa.

Vaikka asiakaskohtaamiset ovat yksi parhaista työn puolista, on se pahimmillaan yksi työn varjopuolista.

“Se, että miten asiakkaat kohtelee asiakaspalvelijoita, niin se on aika kylmää kyytiä”.

Haukkumista ja huonolla tuulella olevat humalaiset asiakkaat ovat ikäviä, jokaviikkoisia kohtaamisia.

“Vitun huora on se yleinen, mikskä sua kutsutaan”, Pauliina paljastaa.

Hän kertoo myös, etteivät miespuoliset kollegat saa läheskään yhtä paljon haukkumista kuin vastaavasti naispuoliset myyjät.

“Onks se sit, ettei miehelle uskalleta sanoo”, hän pohtii. 

Kamalimmaksi asiakkaaksi Uusaro kuvailee henkilön, joka ei osaa tervehtiä tai hänen tervehdyksensä on “yks rööki” tai “yks muovipussi”. 

“Paljon mediassa nousee juttuja asiakaspalvelijoiden huonosta kohtelusta ja allekirjoitan ne hyvin usein”.

Paineen alla on kestettävä tulevaisuudessakin

Sijainnin takia kiire on jatkuvaa. Kamppi on yksi keskeisimpiä kauppakeskuksia Helsingin keskustan alueella. Haasteiksi Pauliina nostaa myös kaupan jatkuvan aukiolon, mikä välillä rajoittaa hänen omaa sosiaalista elämäänsä.

“Se on välillä aika kuormittavaa, mutta sekin on hyvä juttu, että menee aika nopeesti”.

Pauliina suosittelee työtään henkilöille, joiden on helppo tulla tuntemattomien ihmisten kanssa toimeen. Lisäksi hän peräänkuuluttaa rohkeutta ottaa vastuuta ja paineensietokykyä.

“Tässäkin työssä joutuu tekemään montaa asiaa yhtä aikaa”.

Tulevaisuus näyttää Pauliinalla lupaavalta. Hän kertoo haaveilevansa esimieskoulutuksesta ja mahdollisuus päästä esimerkiksi osastovastaavaksi houkuttelee. Itsepalvelukassojen yleistyminen ei myöskään Uusaroa huoleta. Hänen mukaansa normaalit kassat ovat yhtä suosittuja kuin itsepalvelukassat ja käteisellä maksaminen tai alennusten laittaminen itsepalvelukassoilla ei onnistu.

“En pelkää, että työt menee. Ihmisten pitää aina ostaa ruokaa”, Pauliina naurahtaa.