Savolainen saapuu Lahden hiihtokeskukseen pääsiäistä edeltäville hiihdoille. (KUVA: Samuli Hynninen)

Jaana Savolainen on maastohiihdon maailmanmestari ja lajin nykyinen valmentaja. Hän saavutti vuoden 1988 olympialaisissa viestissä pronssia, kun taas MM-kultaa hän voitti Lahdessa 1989. Nyt Savolainen valmentaa hiihtoa Lahden Hiihtoseurassa, jota hän edusti myös kilpailu-urallaan.


Lahtea Savolainen kehuu hiihtokaupunkina. Lajiin panostetaan hänen mukaansa täällä poikkeuksellisen paljon, mikä on entisen maailmanmestarin mielestä totta kai hyvä asia, erityisesti, koska hiihto on hänen mielestään loistava laji nimenomaan monipuolisuutensa takia. Myöskin puitteet ovat urheilijoiden keskuudessa suosituilla Salpausselän ja Tapanilan alueilla kohdallaan.

“Lahdessa ladut ovat loistokunnossa, ja ne ovatkin olleet tänä talvena täynnä hiihtäjiä. Ladunhoitajille kuuluu siis suuri kiitos”, Savolainen hehkuttaa.

Hän kertoo, että Lahdessa latujen teko alkaa marraskuussa käyttäen säilölunta. Tämä mahdollistaa hiihtoon sopivat puitteet myös vähälumisina talvina. 2019-2020 talvi oli Lahdessa, kuten myös muualla Etelä-Suomessa, poikkeuksellisen lämmin ja lunta satoi vähän.

“Edellinen kausi loppui lyhyeen. Tähän vaikutti myös keväällä levinnyt koronavirus. Vuosi sitten siirryttiin nopeasti kesäharjoitteluun”, Savolainen paljastaa.

Savolainen alkaa kesätauon aikana hahmotella jo seuraavaa kautta. Ohjelmaan kuuluu pääasiassa tekniikan työstäminen, ja edellisen kauden tarkastelu rakentavasta näkökulmasta. Itse harjoitteluohjelmaan koostuu muun muassa juoksusta, sauvakävelystä ja rullahiihdosta. Ohjelmaan kuuluu myös jonkin verran kuntopiiriä ja kuntosaliharjoittelua. 

“Hiihto on todella monipuolinen laji, joka vaatii monipuolista harjoittelua”, Savolainen tuumaa.

Kuitenkin jopa hän ottaa osaksi kesää etäisyyttä hiihtoon, ladatakseen sekä fyysisiä että henkisiä akkuja, ennen kuin on aika palata edelliseen kauteen.

“Offseasonilla mietitään valmennuksen kannalta, mitä tehtiin oikein ja missä on korjattavaa”, hän selventää.

Savolainen valmentaa myös lastenryhmiä. (KUVA: Samuli Hynninen)

Tänä vuonna koronavirusrajoitukset ovat monimutkaistaneet harjoittelua. Voimassa olevat määräykset ovat sellaiset, että hiihtoa saa harjoitella maksimissaan kuuden hengen ryhmissä. Suurimman haasteen on tuonut kuitenkin kilpailujen ja tapahtumien vähäisyys.

“Olemme pyrkineet kompensoimaan tapahtumien puutetta mahdollisimman kilpailunomaisilla harjoitteilla. On harmillista, että kilpakausi loppui tänäkin vuonna lyhyeen, sillä lunta olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi”, harmittelee Savolainen. 

Kuluneen talven kirpeät pakkaset eivät kuitenkaan ole koituneet ongelmaksi.

“Yhteisharjoitusten pakkasraja on meillä Lahden hiihtoseurassa -15 astetta, mutta itsenäinen harjoittelu onnistuu kylmemmässäkin, kunhan vain pukeutuu lämpimästi”, Savolainen tietää.

Myös pandemiasta on koitunut sentään jotain positiviista, sillä korona on lisännyt ulkoliikuntaa huimasti. Hiihto soveltuukin itsenäiseen harjoitteluun loistavasti, ja myös ryhmässä turvavälien säilyttäminen on helppoa. 

“Hiihdon suosio on kasvanut tänä vuonna suorastaan räjähdysmäisesti ja kausi jatkuu edelleen, vaikka eletään jo huhtikuuta,” valmentaja Savolainen kertoo iloisesti.