Nouseva artisti Ira kirjoitti biisin yhdeltä istumalta – Mistä muusikko haaveilee?

Poppia ja rokkia yhdistelevä artisti Ira ponnahti ihmisten tietoisuuteen The Voice Of Finland-ohjelman myötä. Ira on julkaissut vuosien varrella omaa musiikkia, joista viimeisin sinkku...

Artisti Vepu kuvailee uutta musiikkiaan kokeelliseksi indiepopiksi

Artisti Vepu julkaisee ensimmäisen albuminsa tämän viikon perjantaina 4.11. Albumi kantaa nimeä "Miten sä muistat mut?". Haastattelussa kävi ilmi muun muassa millainen albumin luomisprosessi...

Tv-legenda Jorma Pulkkinen paljastaa rallimaailman saloja

Jorma Pulkkinen on viettänyt suuren osan elämästään moottoriurheilun parissa. Pulkkisen ralliura alkoi vuonna 1961, Jyväskylän Suurajoista. Hänet tunnetaan kuitenkin paremmin televisiokasvona ja juontajana, muun...

Matalan kynnyksen messut

Torstaista sunnuntaihin järjestettävät Helsingin Kirjamessut kokoavat kulttuurinnälkäisiä saman katon alle Messukeskukseen. Kirjamessuille kannattaa mennä tutustumaan tarjontaan, vaikkei aihetta kokisikaan omaksi jutuksi. Haastattelussa messujen ohjelmajohtaja...

Anni Ihamäeltä ja Jaajo Linnonmaalta uusi podcast

Vuoden 2022 lopussa Radio Suomipopin Aamulypsystä pois jääneet juontajat Anni Ihamäki ja Jaajo Linnonmaa ovat tehneet uuden aluevaltauksen ja aloittaneet oman podcastinsa, Anni ja...

Katja Ståhl kertoo urastaan media-alalla

Laajasalon opisto täytti viime viikolla 115 vuotta, ja opistossa pidettiin syntymäpäivien ohella myös alumnijuhla perjantaina 11.11.2022. Kaupunkiradion toimittaja Jenni Määttä kävi haastattelemassa radiotoimittajalinjan alumnia,...

Kaupunkiradio Riff keskipäivä 11-14: Niksu, Krisu ja Aksu!

Studiossa seuranasi Akseli, Kristian ja Nico.

Neljä Ruusua viettää 40-vuotisjuhlavuottaan

Neljä Ruusua on tällä hetkellä 40-vuotisjuhlakiertueellaan. Mikä on pitänyt bändin koossa kaikki nämä vuodet ja mitkä ovat olleet hienoimpia kokemuksia uran aikana? Toimittaja Laura Risto...

Duudsonit tuli taloon -ohjelma palasi pitkän tauon jälkeen – ”Haastamme perheitä enemmän kuin aikaisemmin”

2012 ensi-iltansa saanut Duudsonit tuli taloon -ohjelma palasi Neloselle. Duudsonit vierailevat ohjelmassa tavallisten suomalaisten perheiden luona ratkomassa perheiden haasteita ja ongelmia. Kaupunkikanavan toimitus haastatteli...

LUE MYÖS

SEURAA MEITÄ

984SeuraajatSeuraa
2,000TilaajatTilaa