Valokuvat Kontulassa on ”hyvä asua ja aitoja ihmisiä” Tekijä Rasmus Vavuli - 16/11/2022 0 1335 Helsingin kaupunginosa Kontula on rakennettu pääasiassa 60 – 70 luvulla. Kontulalla on ollut huono maine jo pitkään. Evi Turtiaisen mielestä Kontulassa on rauhallista asua ja alue on kaunis varsinkin kesäisin. Luu Van Thinh on pyörittänyt ravintolaa jo kuusi vuotta Kontulassa. Myös pulut saavat paljon ruokaa ihmisiltä. Kontulan ostarin keskellä sijaitseva vaatteiden myyntipiste on ollut samassa paikassa jo 15 vuotta. Tuija Karkula kertoo, että Helsingin paras uimahalli löytyy Kontulasta. Myös kirjasto on todella kattava ja sinne saa ottaa koiran mukaan. ”Kontulan yössä välillä käy ylilyöntejä” sanoo läheinen ravintolan omistaja. Paul Kinnari on asunut Kontulassa vuodesta 1965. Jouko Manninen ei itse pidä Kontulasta. Omien sanojensa mukaan hän käy ostarilla vain hoitamassa pakolliset asiat. Kontulaan muuttaa jatkuvasti lisää ihmisiä ja nyt ostarin viereen rakennetaan kovaa vauhtia uusia kerrostaloja. Kuvat ja teksti: Rasmus Vavuli LIITTYVÄT ARTIKKELITLISÄÄ TEKIJÄLTÄ Uutiset Tanssii Tähtien Kanssa – Bess ja Marko ovat innoissaan parinvaihtoviikosta Kolumnit Kolumni: Arvostus hoitotyötä kohtaan on surullisella tasolla Uutiset Mannerheimintien peruskorjaus kurittaa alueen yrittäjiä LUE MYÖS Veikkausliigan kausiennakko 2024 – pystyykö KuPS haastamaan jälleen HJK:n? Podit 04/04/2024 Euroviisut, jokaiselle jotakin? Kolumnit 06/02/2024 Tältä näyttää 9000 euroa kuukaudessa maksava luksushoivakoti Vuosareessa Uutiset 23/10/2023 Tänään on Euroviisujen ensimmäinen semifinaali – voiko Norja yllättää Käärijän? Kulttuuri 09/05/2023 SEURAA MEITÄ62SeuraajatSeuraa0TilaajatTilaa