Keskusteluohjelma – Jalkapallon suurjuhla vai poliittinen sirkus?
Kaupunkikanavan keskusteluohjelmassa käydään läpi kriittisimmät puheenaiheet jalkapallon MM-kisojen 2026 ympärillä.
Keskustelun aiheena muun muassa raha, politiikka, Yhdysvallat ja Iran, Donald Trump ja Gianni Infantino.Vieraina...
Rashford-saaga kiihtyy – Raphinhan loukkaantuminen avaa englantilaiselle viimeisen näytönpaikan Barcelonassa
Espanjalaismedian mukaan Marcus Rashfordin tilanne Barcelonassa on saanut dramaattisen käänteen. Raphinhan tuore takareisivamma ja viiden viikon sairasloma ovat pelastusrengas englantilaistähdelle, jonka pysyvä siirto Kataloniaan...
Mihin katosi FC Viikingit?
Perinteinen Ykkösen joukkue ajautui vaikeuksiin ja katosi lopulta kokonaan.
FC Viikingit nousi Kolmosesta Kakkoseen kaudeksi 2001 ja heti seuraavana vuonna joukkue matkasi Kakkosesta Ykköseen. Kauden...
Nähdäänkö Messiä sittenkään MM-kisoissa? Kapteenin hartioilla painaa nyt valtava ratkaisu
Kun jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin 2026 on aikaa enää muutama kuukausi, yksi kysymys on kaikkien huulilla: nähdäänkö Lionel Messi vielä kerran puolustamassa Argentiinan maailmanmestaruutta?
Argentiinan maajoukkueen päävalmentaja...
Täysi rähinä päällä Ranskassa: PSG:lle pedattiin shokkietu – Tämä on sarjan uskottavuuden loppu
Ranskan liigan sääntömuutokset kuohuttavat – onko PSG saamassa epäreilun edun mestaruuskilpailussa?
Ranskan Ligue 1 on joutunut myrskyn silmään liigajärjestö LFP:n tekemän päätöksen vuoksi. LFP ilmoitti...
Hinnat pilvissä ja klovnit kulisseissa – Tervetuloa jalkapallon MM-sirkukseen!
Kesällä Kanadan, Meksikon ja Yhdysvaltojen yhdessä isännöimien jalkapallon MM-kisojen alkuun on vielä muutama kuukausi, mutta keskustelu ja polemiikki kisojen ympärillä on käynyt kuumana jo...
Marginaalilajista uusi intohimo – 28-vuotias Veera löysi uuden mahtavan yhteisön
20 vuotta jalkapalloa pelannut Veera Turunen innostui amerikkalaisesta jalkapallosta eli jefusta, kun lajin kiehtovuus sai hänet alkeiskurssille testaamaan onko hänestä lajiin. Jo heti alkeiskurssilla...
Talviolympialaiset taputeltu – Kläbon ylivoimaa, historiallinen kiekkofinaali ja Suomen karu todellisuus
Milano Cortinan talviolympialaiset päättyivät viime sunnuntaina, eivätkä kisat jättäneet ketään kylmäksi - paitsi ehkä osan suomalaisista. Tapahtumarikkaista olympialaisista nousee päällimmäisenä mieleen kolme asiaa: yhden...
Ilman selkeää identiteettiä Huuhkajat tulee aina olemaan häviävä joukkue
Me emme ole jalkapallomaa samalla tavalla kuin Saksa, Ranska, Englanti tai jopa Ruotsi. Me olemme maa, jossa pallo kilpailee jääkiekon, hiihdon ja yleisurheilun kanssa,...
Kärppien mahalasku
Kärpät lähti käynnissä olevaan liigakauteen yhtenä sarjan ennakkosuosikkina. Kesällä Ouluun saapui kovan luokan vahvistuksia, kuten Niklas Rubin ja Aku Räty. Pelaajabudjetti oli kauteen lähdettäessä...
















