Suomen pimeä syksy, juhlapyhät ja niistä erityisesti joulu ovat rankkoja yksinäisyyttä tuntevalle. Suomen Punainen Risti ja seurakunnat järjestävät toimintaa ja apua yksinäisille ja yksinäisyyttä kokeville, mutta myös kaupalliset tahot ovat lähteneet mukaan yksinäisyyttä ehkäisevään toimintaan.

 

Vuonna 2019 Tilastokeskuksen tutkimuksen mukaan yksinäisyydestä kärsii joka kolmas suomalainen. Luku kasvoi korona-aikana merkittävästi. 

Yksinäisyyteen voi johtaa moni asia. Joka neljäs suomalainen aikuinen asuu yksin, ja muuttuvat elämäntilanteet voivat vaikuttavat asiaan. Esimerkiksi avioero, läheisen kuolema tai uudelle paikkakunnalle muuttaminen voi aiheuttaa yksinäisyyttä.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa yli 40 % avioliitoista päättyy eroon, ja monet eronneet vanhemmat viettävät lastensa kanssa esimerkiksi vain joka toisen viikon. Tilastokeskuksen tutkimuksessa ei ole laskettu avoliittoja, jotka ovat päätyneet eroon, joten luku eronneista pariskunnista on luultavasti paljon isompi. Jos lapseton viikko osuu juhlapyhälle, voivat vanhemmat tuntea yksinäisyyttä ja kaivata vertaistukea.

Suomessa asuu myös ulkomaalaisia opiskelijoita ja työntekijöitä, joille saattaa olla haastavaa löytää uusia ystäviä ja tukiverkostoa. Sosiaalinen media voi olla yksi apukeino, mutta joskus se voi lisätä yksinäisyyden tunnetta, sillä siitä puuttuu fyysinen kontakti. Yksinäisyydestä saattaa olla vaikea puhua; se voi tuntua pelottavalta ja aiheuttaa häpeää.

Sosiaalinen media apuna

Yksinäisyys voi olla väliaikaista ja johtua elämäntilanteen muutoksesta. 

Applikaatio Kaverisovellus on tuonut apua monen yksinäisen aikuisen arkeen. Kaverisovelluksen perustaja Arla Joensuu korostaa, että on OK etsiä kavereita aikuisena tämän palvelun avulla. 

-Olemme madaltaneet kynnystä niin, että kohtalotoverit löytyisi helpommin. Lisäsimme appiin hashtageja, joilla voi etsiä vertaistukea ja samassa elämäntilanteessa olevia. Esimerkiksi ”vuorovanhemmuus” tai ”eronnut”, Joensuu kertoo.

Sovelluksella on noin 50 latausta päivässä ja noin 15 000 käyttäjää ympäri Suomen. Käyttäjistä noin 65 % on naisia. Aktiivisimpia käyttäjiä ovat Kaverisovelluksen mukaan työssäkäyvät, korkeakoulutetut naiset.

-Joudutaan tekemään opetustyötä tässä samalla, että se on normaalia, se on tämän päivän juttu etsiä kaveria, ihan sama mikä elämäntilanteesi on, Joensuu lisää.

Sovellukseen on myös tulossa ensi vuoden puolella päivitys, joka tarjoaa mahdollisuuden käyttää applikaatiota myös englanniksi ja viittomakielellä. 

Joensuu painottaa kieliversion tärkeyttä, jotta saadaan Suomeen muuttava työvoima integroitua ja voimaan hyvin uusissa työyhteisöissä.

Kuva: Kaverisovellus

Vanhusten yksinäisyys

Yksinäisyys on yleistynyt etenkin yli 65-vuotiailla vanhuksilla. Yksinäisyyden haittavaikutuksia on tutkittu ja on todistettu, että se altistaa masennukselle, sairauksille ja mielenterveyden häiriöille.

Gubbe on vanhuspalvelu, joka tarjoaa yksinäisille vanhuksille seuraa.

Gubben perustaja Meri-Tuuli Laaksonen korostaa vanhusten ja nuorten välisen vuorovaikutuksen tärkeyttä.

-Kun ikäihminen vanhenee, nuorten ja vanhusten kanssakäyminen vähenee radikaalisti, mikä on mielettömän sääli, hän toteaa.

-Yksinäisyys on yksi syy, miksi me tehdään tätä. Sehän on vaarallisempaa kuin ylipaino tai tupakointi. Se on yksi iso syy, joka nostaa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon kustannuksia. Ihmiset käy terveyskeskuksissa yksinäisyyden takia, koska se voi aiheuttaa ihan fyysisiä oireita, Laaksonen jatkaa.

Laaksosen mukaan tuntemusten jakaminen antaa jo suuren avun.

-Useasti yksinäisyys on syy, miksi ei haluta tilata palveluita, mutta myös syy siihen miksi palvelun tilaamista jatketaan, Laaksonen jatkaa.

Gubben toiminta jatkuu joulun yli normaalisti. Monet työntekijät ovat tulleet ikäihmisten kanssa niin läheisiksi, että jouluna käydään kylässä, tai saatetaan jopa viettää joulua yhdessä.

Ketään ei jätetä yksin

Espoon seurakunnat järjestää jouluaattona joulujuhlat Hvittorpin leirikeskuksessa. Joulujuhla on tarkoitettu joulua yksin viettäville ihmisille ikään katsomatta.

Diakonissa Eeva Einola muistuttaa, että seurakunnan diakoniatyöntekijöille voi varata ajan missä vain elämäntilanteessa, jossa kaipaa keskusteluapua.

Seurakunnat ja Punainen Risti ovat monipuolisesti mukana yksinäisyyttä ehkäisevässä työssä ja rohkaisevat kaikkia olemaan mukana vapaaehtoistoiminnassa. 

Tärkein keino kuitenkin ehkäistä yksinäisyyttä on pitää yhteyttä lähimmäisiin. Punainen Risti kehottaa miettimään, kuka ympärilläsi saattaisi kaivata juttuseuraa ja muistamaan, että pienilläkin teoilla on suuri merkitys.

Toimitus: Katariina Tamminen
Kuvituskuvat: Pixabay