Mutaa, hikeä ja sirkusta. Näin kuvailee suomalainen Arctic Ensemble sirkuskollektiivi teostaan Ensembled. Kaksituntinen esitys tarjoilee niin chaplinmaista komiikkaa, herkkää ilmaisua kuin hämyisen teknoklubin tunnelmaa, maailmanluokan akrobatialla höystettynä.
Esitystä varten on hankittu 400 katsojaa vetävä sirkusteltta mittatilaustyönä. Telttaan kävellessä sieraimeni täyttää popcornin ja sahanpurun nostalginen tuoksu. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen sirkus.
Sirkusta on olemassa kahdenlaista: perinteistä ja modernia. Perinteisessä sirkuksessa tirehtööri toivottaa katsojat tervetulleeksi, livebändi soittaa, klovnit liukastelevat lavalla ja esiintyjät poseeraavat temppujen huippukohdissa glittermeikit välkkyen. Tällainen on esimerkiksi Sirkus Finlandia, mikä jää monelle katsojalle ainoaksi kosketukseksi sirkustaiteeseen.
Moderni sirkus on tarinallisempaa ja sisältää elementtejä muista esittävän taiteen lajeista kuten teatterista, tanssista ja musiikista. Cirque du Soleilin areenatason moderni sirkus edustaa tyyliltään Hollywood-tuotantoja. Sen kaltaiseen näyttävyyteen on harvalla, varsinkaan kotimaisilla, produktioilla resursseja.
Näiden kahden ääripään väliin jää valtava määrä kotimaista ja ulkomaista sirkustaidetta, joka ansaitsee suuremman huomion kuluttajien mielissä, kulttuurikentällä ja mediassa.
Ensembled on nykysirkusta parhaimmillaan: siinä yhdistyy tekninen taituruus taiteelliseen kunnianhimoon. Se päästää taiteilijoiden fyysisyyden valloilleen, jopa rajoilleen. Oman mainintansa ansaitsee myös esityksen muusikko. Eeti Niemisen sävellyksillä kokonaisuuteen mielii upota vielä silloinkin, kun aplodit on jo annettu.
Ensembledissä teoksen ja yleisön välinen kuilu kurotaan jo ennen kuin esitys on alkanut. Osa akrobaateista venyttelee ja lämmittelee lavalla, toiset kantavat esitysvälineitä ja yksi haastattelee paikoilleen etsiytyviä katsojia. Välitön tunnelma kantaa koko esityksen ajan. Yleisön lapsijäsenet suorastaan villiintyvät hurmokseen, kun nuorallatanssijaa saa koittaa pudottaa välineeltään heittämällä häntä villasukkamytyillä.
Katsoja voi nojata taakse ja ihmetellä painovoiman ja ihmiskehon lakeja huimaavia temppuja. Ensembled kuitenkin kutsuu myös vilkaisemaan esiintyjän mieleen. Kysymykset, kuten millaista on olla katseen kohteena tai miltä tuntuu seistä tyhjällä lavalla kun parrasvalot sammuvat, on nivottu osaksi tarinaa.
Teoksen teemat käsittelevät sirkuksen kaksijakoisuutta: näyttävyyttä ja sen takana olevaa raakaa, fyysistä työtä. Esiintyjien kehot valjastetaan viihteeksi, mutta katsojalle välittyy tunne, että heillä on lavalla hauskaa keskenään.
Kollektiivin yhteiset numerot todistavat yhdessä tekemisen ja joukkoon kuulumisen voimaa, mutta tekevät tilaa myös uupumisen ja yksinäisyyden kokemuksille. Inhimillinen kaipuumme tuntea yhteyttä toisiimme välittyy Ensembledissä niin esiintyjien välillä kuin yleisönkin suuntaan.
Hengästyttävänä loppunumerona nähdään Suomen ja jopa maailman mittakaavassa poikkeuksellinen korealainen tuplakehto, kollektiivin erikoisosaaminen. Kun akrobaatteja heitellään ilmojen halki tymäkän teknobiitin soidessa, huomaan pidättäväni hengitystä.
Poistun teltasta hieman pyörällä päästäni. Tuntuu siltä, että kaiken näkemänsä ja kokemansa käsittelyyn tarvitsee ainakin viikon. Ja samalla haluaisin nähdä koko jutun heti uudestaan.
Teksti: Ira Pöllänen
Kuvat: Mikko Pirinen/Arctic Ensemble
