Joulun alla kaupaksi käyvät erityisesti tietokirjat. Parhaimmillaan tietokirjallisuus sykähdyttää ajattelun syvyydellä tai vakuuttaa tosielämän olevan tarua ihmeellisempää. Pahimmillaan se saa epäilemään, onko sekä kirjoitus- että kustannustaito kulttuurin viihteellistymisen ja somen huomiotalouden myötä lopullisesti pilalla.
Jälkimmäinen tuntemus valtasi minut, kun laskin käsistäni Anni Marttisen teoksen Hattaratalous. En yksinkertaisesti pystynyt lukemaan kirjaa loppuun, olin saanut tarpeekseni sivuilla vilisevistä kirjoitusvirheistä. Hutiloitu oikoluku on jo synti itsessään, mutta teksti vaikutti siltä, ettei sitä oltu luettu kustantamossa lainkaan.
Marttinen on ammatiltaan ekonomisti ja somevaikuttaja, ei kirjoittaja. Valitettavasti tämän myös huomaa tekstistä. Kustantamo voi tukea kirjoittajaa ja kirkastaa tekstin kerronnallisesti eheäksi ja kiinnostavaksi. Hattarataloutta lukiessa vaikutelma on kuitenkin, nimensä mukaisesti, höttöinen.
Argumentin kuljetus ontuu ja aiheista hypitään toiseen, kuin lukisi peräkkäin liitettyjä Instagram-postauksia. Takakansi lupailee “ekonomistien munkkilatinan” yleistajuistamista, mutta tekstissä talousjargonia kuitenkin viljellään. Tämä kuitataan lisäämällä kirjaan sanasto, mihin lukija joutuu pläräämään tarkistaakseen termit.
En ole ainoa, joka on huomannut tietokirjallisuuden vaihtelevan laadun. Long Playn kulttuuritoimitus julkaisi Helsingin Kirjamessujen avauspäivänä manifestin paremman kirjallisuuden puolesta. Toimitus peräänkuuluttaa faktantarkistusta, lähteistämistä ja lausuntojen sepittämisen lopettamista. Käytännössä siis journalistisen prosessin soveltamista tietokirjoihin.
Halusin uskoa Marttisen kirjan mainoslauseet ja odotin oppivani uutta. Hattaratalouden esittelemää vaihtoehtoista talouspuhetta kun todella tarvitaan. Leikkauspolitiikka ja ikuisen kasvun eetos eivät ole vakuuttaneet sukupolveani, joka todennäköisesti päätyy tekemään töitä pidempään ja elämään suhteellisesti köyhempänä kuin vanhempamme.
Marttinen ymmärtää ilmaston, hoivan ja yhdenvertaisuuden kysymysten olevan keskiössä tulevaisuuden talousajattelussa, mutta tekstin huono laatu vie tärkeiltä pointeilta pohjan ja tekee karhunpalveluksen jo valmiiksi yksipuoliselle talouskeskustelulle. Missähän Long Playn manifestin voi allekirjoittaa?
Teksti: Ira Pöllänen
Kuva: Ira Pöllänen
