Kotimaisen jääkiekon pääsarjassa, Liigassa, toimii tällä hetkellä kahdeksan päätoimista ammattituomaria. Kaudesta 2019-20 Liigassa tuomarina toiminut, 33-vuotias Riku Brander, on yksi heistä.
Rutiinit ovat tärkeä osa pelipäivää
Kuten pelaajille, otteluita edeltävät rutiinit ovat tärkeitä myös tuomareille, jo pelipäivän aamusta lähtien. Brander ei pidä itseään taikauskoisena, mutta sanoo otteluun valmistautumisen olevan silti joka ottelussa samankaltainen, viikonpäivästä tai ottelupaikkakunnasta riippumatta.
– Hallilla lämmittely on joka kerta hyvinkin samankaltainen ja jäällä tulee tehtyä samanlaiset kiemurat, Brander toteaa.
Ottelua edeltävät lämmittelyt ovat tärkeä rutiini, pelaajien lisäksi, myös tuomareille.
Yleisön antama paine ei vaikuta tekemiseen
Kaikille urheilua paikan päällä seuranneille on varmasti tuttua yleisön yritykset vaikuttaa tuomaritoimintaan sekä ilmaista mielipiteensä, välillä kovillakin sanankäänteillä, oman joukkueen kannalta epäedullisista tuomioista. Branderin mukaan tämä ei kuitenkaan vaikuta tuomariston tekemiseen jäällä.
– Tosi vähän sitä huutelua tuonne jäälle kuulee, kun pleksit blokkaavat ääntä ja lisäksi meillä on nyt mikrofonit käytössä, niin toinen korva on käytännössä lukossa koko ajan, Brander kertoo.
Teknologian lisääminen tuo suuren maailman meininkiä
Liigassa otettiin tälle kaudelle käyttöön, esimerkiksi Pohjois-Amerikan NHL:stä tuttu, tuomareiden mikittäminen ottelun aikana. Tämän ansiosta tuomareiden antamat tuomiot kuuluvat hallissa olevalle yleisölle. Branderin mukaan tämä tuo toimintaan suuren maailman meininkiä sekä tarvittaessa selkeyttää peliä katsoville.
– Tosi hyviä uudistuksia. Tuodaan mukaan sitä ison maailman meininkiä ja erilaiset tuomaripersoonatkin pääsevät näin paremmin esiin, kun yleisö kuulee meidän kuulutukset, Brander kommentoi.
Lisääntynyt teknologia helpottaa tuomareiden työskentelyä ja selkeyttää peliä katsojille.
Uran ikimuistoisimmat tuomaroinnit Sveitsissä ja Kanadassa
Kysyessäni ikimuistoisinta tuomaroitua ottelua, Brander nostaa esiin kaksi ottelua yli muiden.
– CHL:n finaali Zürich-Färjestad viime kaudella. Siellä oli halli täynnä ja meininki sellainen, mitä en tule ikinä unohtamaan. Toinen mieleenpainuva tapahtuma, mikä täytyy nostaa esiin, oli viime talvena alle 20-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierä Kanada-Tsekki Ottawassa, jossa oli melkein 19 000 katsojaa.
Suurimmasta osasta otteluista ei muodostu ikimuistoisia elämyksiä. Ilman tuomareita ei kuitenkaan ole peliäkään, joten ammattilaisen keskittymiseen ei vaikuta esimerkiksi viikonpäivä tai paikkakunta.
Helsingin IFK:n paluu Veikkausliigaan yli 40 vuoden odotuksen jälkeen
Lokakuu 2014, Töölön pallokenttä. Erotuomari viheltää pilliinsä kolme kertaa ja puna-asuinen ihmismeri valtaa nurmikentän. Helsingin IFK on juuri voittanut FC Jazzin ja varmistanut sarjanousun Veikkausliigaan kaudelle 2015.
Tähtirinnat oli tehnyt tempun mihin ennen kauden alkua ei kovin moni, jos kukaan, ollut uskonut. Joukkue nousi lähes kokonaan suomalaispelaajilla täytetyllä, heikkolaatuiseksikin oletetulla joukkueella Suomen korkeimmalle sarjatasolle. Seuran taloudellinen tilanne ei myöskään ollut mitenkään mairitteleva, voitaisiin sanoa että rahaa ei juurikaan ollut. Mutta niin vain kaiken tämän summa oli paras mahdollinen ja liiganousu saavutettiin. Edessä oli seuran paluu kansalliselle huipputasolle ensimmäistä kertaa 42 vuoteen.
Taival Veikkausliigassa kesti kolme kautta. Kaudella 2017 IFK hävisi liigakarsinnoissa FC Hongalle ja teki ei-toivotun paluun Ykköseen kaudeksi 2018. Tämä visiitti jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Tähtirinnat palasi liigaan heti seuraavalla kaudella ja pysyi siellä tällä kertaa neljä kautta. Putoaminen takaisin Ykköseen tapahtui kauden 2022 päätteeksi, kun joukkue onnistui keräämään runkosarjassa vain surkeat 9 pistettä.
Konkurssi
Ykkösen kausi 2023 osoittautui seuralle haastavaksi. Ei niinkään kentällä, vaan toimiston puolella. Kulisseissa kamppailtiin toden teolla talouden kanssa ja rahaa oli vaikea saada kasaan mistään. HIFK oli pelastautunut konkurssilta jo aiemminkin. Vuosina 2019, -21 ja -22 seura taisteli olemassaolostaan kynsin ja hampain. Joka kauden lopuksi tarvittavat eurot kerättiin kuitenkin kasaan ja toiminta sai jatkua. Nyt tilanne oli pahempi kuin koskaan ennen. Euroja ei ollut. Tilannetta parsittiin kasaan osakeanneilla ja rahaa yritettiin kaivaa esiin kaikkien kivien ja kantojen alta. Lopulta tuloksetta. Kun jalkapallokausi päättyi, loppui myös vuosia jatkunut tekohengitys. 16.1.2024 HIFK:n emoyhtiö HIFK Fotboll Ab asetettiin konkurssiin. ”HIFK Fotboll Ab:n toiminta päättyy, mutta HIFK:n jalkapallotoiminta ei. HIFK:n miesten edustusjoukkue jatkaa pelaamista 2024 HIFK Soccer rf:n alaisuudessa Kolmosessa”, kerrottiin HIFK Fotboll:in verkkosivuilla.
Uusi alku
HIFK:n edustusjoukkue perustettiin uudestaan Kolmoseen, Suomen viidenneksi korkeimmalle sarjatasolle. Joukkue rakennettiin reservijoukkue HIFK/2:n päälle ja uusi kakkosjoukkue perustettiin Vitoseen. Uusi edustusjoukkue koottiin nollista, lähinnä aiemmin Kolmosta ja Nelosta pelanneista pelaajista. Ensimmäinen kausi meni vaitonaisesti. Joukkue sijoittui kymmenenneksi mutta säilytti kuitenkin sarjapaikkansa. Rajuista muutoksista huolimatta kannattajat eivät Tähtirintoja hylänneet. Väinämöisen kentälle jalkautui iso määrä punapaitaisia kannattajia ja katsomotunnelma oli lähes joka ottelussa rinnastettavissa Ykkösen peleihin, miksei jopa Veikkausliigaankin.
Kauden jälkeen alettiin HIFK:n toimistolla kehitellä suunnitelmia seuraavalle vuodelle.
Kannattajien omistukseen
19.12.2024 seura tiedotti isoista muutoksista. HIFK siirtyisi täysin kannattajiensa omistukseen. Edustusjoukkueen taakse asettui uusi taustayhtiö: IFK Helsingfors Fotboll AB. Yhtiö on täysin seuran kannattajien omistuksessa osakkeiden kautta. ”Tässä mallissa omistajuus tulee olemaan mahdollisimman laajalla joukolla, joka on päätöksenteon kannalta tärkeää. Lisäksi rahoitusmalli mahdollistaa sen, että tiedämme jo syksyllä seuraavan kauden taloudelliset raamit. Tämä helpottaa huomattavasti tulevan kauden suunnittelua”, hallituksen puheenjohtaja Antti Kaiponen kertoo seuran verkkosivuilla.
IFK-kannattajat Tammelan stadionilla syyskuussa. KUVA: JUUSO RUNSAS
Rakenna ja hallitse
Talvi 2024, Döbelninkatu 2, HIFK:n toimisto. Oli aika tehdä peliliikkeitä. Perinteinen seura haluttiin nostaa takaisin sinne minne se kuuluu: pääsarjatasolle ja lopulta aina Veikkausliigaan asti. Oli tehtävä satsauksia ja niitä alettiin myös oitis tekemään. Puhelimet alkoivat soida ja sähköpostit laulaa.
Prosessi alkoi päävalmentajasta. Haluttiin joku seuralle tuttu, mutta riittävän hyvä käskijä johtamaan joukkue menestykseen. Vastaus oli Telmo Manninen. Pitkän IFK-taustan omaava Manninen aloitti tehtävässään marraskuussa. Seuraavia isoja kaloja julkaistiin vielä saman vuoden puolella; joulukuussa julkaistiin Rico Finnäsin jatko joukkueessa, sekä Antti Ulmasen ja Sam Jammehin paluut punanuttuun.
Rico Finnäs on toiminut kuluneella kaudella HIFK:n kapteenina. KUVA: JUUSO RUNSAS
Lisää merkittäviä pelaajasopimuksia julkaistiin vuoden vaihteen jälkeen mm. Tomi Kurvisen ja Erikson “Tiquinho” Carlosin muodossa. Jo tässä kohtaa paperilla oli todella kova joukkue, etenkin kun puhuttiin yhä Suomen viidenneksi korkeimmasta sarjatasosta. Edellä mainituilta pelaajilta löytyi kokemusta niin Ykkösliigasta kuin Veikkausliigastakin. Sävelet olivat selvät: Joukkue haluttiin nostaa takaisin sinne, minne se kuuluu ja sen saavuttamiseksi haettiin vaikka Kuu taivaalta.
Viikot ja kuukaudet vierivät ja nimilista koveni entisestään: Nikolas Saira, Arttu Auranen, Aleksi Wahlman, Eetu Puro… Pelkkää laatua laadun perään. Ja sarjataso oli edelleen harrastetason divari. Ei tällaista tähtisikermää olla aiemmin yhdellä Kolmosen joukkueella nähty. Divarin superjoukkue oli valmiina kauteen ja sosiaalisen median alustat olivat jo yksimielisesti päättäneet lopputuloksen; HIFK tulisi kävelemään sarjasta läpi näytöstyyliin.
Peliä!
16.4.2025, Töölön Pallokenttä. Kolmosen C-lohkon avauspeli ja HIFK:n uuden tulemisen alku. IFK ottaa kauden avausvoittonsa Töölön Taiston kustannuksella vakuuttavasti 3-0 ja antaa selkeän signaalin tulevasta. Kokemus ja taito puhuvat ja joukkue on tullut lunastamaan yleisön hyvissä ajoin kauden alussa asettamat odotukset.
Neljä seuraavaa peliä menivät myös voitosta voittoon kuten olettaa saattoi ja “Röda” johti lohkoaan puhtaalla pelillä. Toukokuussa joukkue vahvistui entisestään Moshtagh Yaghoubin liittyessä Tähtirintoihin. Dominanssin odotettiin tämän myötä vain vahvistuvan. IFK koki kuitenkin ensimmäisen tappionsa vielä toukokuussa, kun se hävisi yllättäen LPS:lle lukemin 0-1. Tämä kuitenkin nieltiin nopeasti ja seuraavat kahdeksan peliä joukkue paineli taas voitosta voittoon. Elokuussa tuli taas yllättävä tappio, kun lohkon häntäpäässä majaillut FC Lahti/69 kaatoi kaatoi punapaidat vieraissa 0-1.
Minimaalisesta koneen yskimisestä huolimatta HIFK:n loppukausi sujui lopulta ilman tappioita. Kauden viimeinen pistemenetys tuli elokuun 2-2 tasapelissä JäPS/47:a vastaan.
Röda juhli myös historiansa ensimmäistä Region´s Cupin voittoa 19. syyskuuta, kun se voitti Tammelan stadionilla pelatussa finaalissa juurikin JäPS/47:n lukemin 6-2.
Lohkovoitto varmistui hyvissä ajoin kolme kierrosta ennen sarjakauden päätöstä. Tätä juttua kirjoittaessa IFK:lla on kasassa 55 pistettä, kun lohkon pelejä on jäljellä yksi. Matkan varrella koetut harvat pistemenetykset koituivat kuitenkin kauden lopussa ongelmaksi.
Vaikka lohkovoitto tulikin näytöstyyliin, ei suoraa sarjanousua tapahdukaan kun viimeinen lohkopeli saadaan pelattua. Kolmosesta nousemiseen ei nimittäin pelkkä lohkovoitto riitä. Nousujärjestelmä on itsessään yllättävänkin kimurantti mutta pähkinänkuoressa se menee suunnilleen näin:
Etelän alueella kaikkien lohkojen voittajia vertaillaan keskenään ja parhaan pistekeskiarvon omaavat joukkueet nousevat suoraan Kakkoseen. HIFK:n kaudella koetut kaksi tappiota ja yksi tasapeli pudottivat Tähtirintojen pistekeskiarvoa sen verran, että muista lohkoista löytyi lopulta kaksi parempaa joukkuetta. Nämä joukkueet olivat turkulainen Åbo IFK ja Heinolan Union Plaani.
Ylivertaiseksi tituleerattu joukkue ei siis lopulta kävellytkään lohkostaan läpi niinkuin etukäteen luultavasti suurin osa asiaa seuranneista oli ajatellut. Voidaanko puhua jopa pettymyksestä?
Täysi epäonnistuminen tämä ei kuitenkaan vielä ole, sillä sarjanousu on vielä saavutettavissa. Kaikki lohkonsa voittaneet joukkueet tulevat pelaamaan keskinäiset nousukarsinnat, joista on mahdollista lunastaa sarjapaikka Kakkoseen ensi kaudeksi. Keskinäiset vastustajat määräytyvät niin ikään pistekeskiarvon mukaan, joten varmoja ottelupareja ei tätä juttua kirjoittaessa ole vielä tiedossa. Lopullisten lohkopisteiden mukaan määräytyvät parit pelaavat keskenään kaksiosaisen ottelusarjan, jonka voittaja lunastaa paikkansa Kakkoseen kaudeksi 2026.
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 10 vuotta Helsingin IFK:n historiallisesta paluusta Veikkausliigaan. Nyt edessä ovat nousukarsinnat ja mahdollinen nousu Kakkoseen. Miten pitkälle tämä kunnianhimoinen projekti kantaa, ja miten kauan menee että HIFK pelaa taas Suomen pääsarjatasolla? Se jää nähtäväksi.
Juttua päivitetty: HIFK pelasi kauden 2014 päätösottelunsa FC Jazzia vastaan, nousukausi kesti kolme kautta. Pelaajien nimiä myös korjattu.
– Seitsemäntoistavuotiaana jaloista katosi tunto kesken tärkeän ottelun. Haaveet ulkomaille pelaamaan lähtemisestä kaatuivat hetkessä. Korona-aikana suunta löytyi yllättäen Laajasalon opistosta.
Enna Halonen, 28, kävi Pohjois-Haagan yhteiskoulun urheilulukion. Hän oli aloittanut kahdeksanvuotiaana jalkapallon pelaamisen. Nuori lupaus pelasi lukion ohella HJK:n naisten liigajoukkueessa sekä nuorten maajoukkueessa. Tulevaisuuden haaveet olivat selkeät: tavoitteena oli lähteä lukion jälkeen pelaamaan ammattilaiseksi ulkomaille. Treenejä nuorella naisella saattoi olla jopa kymmenen kertaa viikossa. Alkuvuodesta 2015 Haloselta lähti jaloista tunto kesken pelin. Ura päättyi äkillisesti selkärangan rasitusmurtumaan. Tästä huolimatta hän sai lukion suoritettua muiden mukana kolmessa vuodessa. Ylioppilaslakin Halonen sai päähän kesällä 2016.
Lukion jälkeen tuore ylioppilas opiskeli myyntiä ja digimarkkinointia. Hän alkoi editoida videoita vapaa-ajallaan. Lapsuudessa Halonen oli haaveilut urheilutoimittajan ammatista. Kesällä 2020 hän sai idean hakea Laajasalon opistoon lähipiirin innoittamana. Koronavirusepidemia oli samaan aikaan käynnissä. Opintoja käytiin osittain etänä, mutta Halonen kokee, että korona-aika saattoi olla yksi syy siihen, miksi hän päätti hakea opiskelemaan. Hyvin nopeasti hän huomasi opiston olevan oikea paikka hänelle. Motivaatiota riitti, ja mahtavat puitteet mahdollistivat jatkuvasti uuden oppimista.
– Parasta Laajasalossa oli rajattomat mahdollisuudet tehdä niin paljon kuin intoa löytyi.
Harjoittelupaikan Halonen löysi joulukuussa juuri ennen joululomalle lähtöä. Heti loman jälkeen, tammikuussa alkoi harjoittelu, jossa Halonen sai mahdollisuuden jatkaa opintojen loppuun, toukokuuhun asti. Harjoittelun aikana Halonen pääsi laajentamaan osaamistaan videoeditoinnin parissa sekä editoimaan ja nauhoittamaan ensimmäisiä podcasteja.
Halonen on toiminut nyt yrittäjänä kahden vuoden ajan ja työskentelee edelleen media-alalla. Hän on työssä Tarinatalli tuotantoyhtiön tuottajana ja myös osakkaana. Suurin osa päivistä kuluu podcastien parissa, kuten Aki Linnanahde Talk Show:n sekä Sana on Vapaa-podcastin teossa.
– Työ on monipuolista, luovaa ja siinä pääsee tapaamaan inspiroivia ihmisiä, kertoo Halonen.
KUVA: ADA LINNANAHDE
Hän kokee yrittäjyyden parhaaksi puoleksi vapauden valita sen, mitä töitä ja kuinka paljon niitä haluaa tehdä. Viimeisen vuoden aikana hän on viettänyt paljon aikaa ulkomailla tehden etätöitä. Yrittäjyyden haasteeksi Halonen mainitsee sen, että töiden tekemistä on välillä vaikea lopettaa.
– Tämä on toki myös etu, sillä työaikaa ei ole tarkasti määritelty ja voin itse valita, milloin teen töitä. Perfektionistina minulle ei tuota ongelmia pitää kiinni deadlineista. Koen olevani hyvin itseohjautuva, Halonen kertoo.
Mitä haluat sanoa nykyisille Laajasalon opiston opiskelijoille?
– Ottakaa kaikki irti vuodesta – se on ainutlaatuinen aika kehittää itseään, kunhan on ahkera ja tarttuu kaikkiin mahdollisuuksiin. Olkaa myös avoimia kaikelle, vaikka kyseessä olisi aihealue, joka ei lähtökohtaisesti kiinnosta. Media-alalla on tärkeää osata monipuolisesti eri työtehtäviä ja verkostoitua mahdollisimman paljon, sanoo Halonen.
Kaksi populaarimusiikin tähteä ottavat askeleen urallaan
Lauantai-iltana 4.10. 2025 Töölössä tapahtuu. Tarkemmin Nordenskiöldinkadulla sijaitsevassa Helsingin jäähallissa, jossa Isac Elliotin on määrä nousta lavalle. Stadin yö -nimeä kantava konsertti on Isac Elliotin loppuvuoden ainoa esiintyminen, ja sitä on valmisteltu viime vuoden syksystä lähtien. Isac Elliot kertoo Radio Novan haastattelussa esityksen olevan visuaalisesti moderni ja ennennäkemätön, mikä on vienyt aikaa valmisteluissa.
Lauantain konsertti on jatkumoa suomalaisen pop-musiikin menestykselle, ja loppuunmyyty areena osoittaa artistin kyvyn tavoittaa yleisönsä. Ihmisiä vetää puoleensa ilmiöt, joita tämänkaltaiset suurtuotannot eittämättä ovat.
Toinen vuoden suurista konserteista nähdään 12.12. ,kun Ibe nousee lavalle uudistetussa Veikkaus Areenassa. Myös hänelle esiintyminen on loppuvuoden ainoa, ja sen eteen on tehty jo pitkään töitä. Iben ja Isac Elliotin konserteissa on laajalti yhtäläisyyksiä, mutta silmiinpistävää on se, kuinka molemmat artistit kuvaavat tapahtumaa ”ennennäkemättömäksi”.
Vaikka kyseessä on usein toistettu markkinointifraasi, tällä kertaa lupaus vaikuttaa aidolta. Konsertit ovat tarkoin harkittuja, visuaalisia kokonaisuuksia, joissa artistit ovat mukana lähes suunnittelun jokaisessa vaiheessa.
Suuren kokoluokan areenakonsertti mahdollistaa artisteille monipuolisen tavan harjoittaa ammattiaan. Sen sijaan, että istuisi studiossa tai kiertäisi viikonloput klubeja, artisti voi keskittyä suurempaan kokonaisuuteen, ja toimia esimerkiksi graafikon ja käsikirjoittajan roolissa. Näin syntyy persoonallisia tapahtumia, jotka näyttävät tekijältään. Se antaa ehdottomasti edellytykset johonkin ennennäkemättömään.
Vaikka areenakonsertit ovat yleistyneet Suomessa viime vuosina, eivät ne ole aina olleet itsestäänselvyyksiä. Aiemmin areenat oli varattu pääasiassa ulkomaisten tähtien vierailuille. Taustalla on polku, jonka suomalaiset artistit ovat ajan saatossa itselleen raivanneet. Kirkkaimpana esimerkkinä on uransa lopettanut Cheek, joka näytti ensimmäisenä kuinka suurimmat areenat voi vallata myös kotimaisella popilla ja räpillä.
Loppuvuoden konsertit antavat viitteitä siitä, että kotimaisilla artisteilla on kunnianhimoa ja resursseja viedä tuotettaan yhä korkeammalle tasolle. Isac Elliot ja Ibe eivät tarjoa vain musiikkia, vaan kokonaisuuksia, joissa yhdistyvät ääni, valo ja tarinankerronta.
Konserteista on vuodettu hyvin niukasti informaatiota mediaan, millä on luotu niiden ympärille mystiikkaa. Kuluttajan on siis ostettava lippu, mikäli ei halua jäädä paitsi jostakin ainutlaatuisesta.
Artisteilla on jatkuva tarve kehittyä ja kasvaa, mutta kun on vallannut valtakunnan suurimmat areenat herää kysymys: Mitä seuraavaksi? Eräälle artistille se oli merkki sammuttaa valot lopullisesti.
Rönnholmin suvussa koripallo on kulkenut isältä pojalle jo kolmessa polvessa. Isoisä Kari pelasi aikanaan SM-tasolla, Jarkko on ollut mukana suomalaisessa koripallokulttuurissa eri rooleissa, ja nyt Thomas tavoittelee paikkaansa korisliigassa.
Koripallo on ollut Rönnholmien perheessä enemmän kuin harrastus. Isoisä Kari Rönnholm pelasi koripalloa sen kulta-ajalla. Hänen joukkueensa, Työväen Mailapojat, voitti SM-hopeaa vuonna 1965. Vuosina 1965–1974 hän edusti Tapiolan Honkaa, voittaen viisi mestaruutta, hopean, pronssin ja kaksi cup-mestaruutta. Rönnholm oli SM-sarjan toiseksi paras pistemies kausilla 1968–1969 ja 1970–1971.
– Hän oli äärettömän kova taistelija ja joukkuehengen luoja, Jarkko Rönnholm kertoo.
Kari menehtyi vuonna 1988 vain 43-vuotiaana. Tuolloin Jarkko oli vasta 12-vuotias.
Kuvaus: Kari ja Jarkko Kuva: Rönnholm kotialbumi
– Isä oli ärettömän välittävä ja osallistava, ja oli aina hyvin kiinnostunut siitä, mitä tein. Hän kannusti kyllä esimerkiksi liikkumiseen ja u u urheiluun tosi paljon.
Jarkko kertoo, ettei häntä koskaan pakotettu harrastuksiin. Hän sai itse kokeilla eri lajeja ennen kuin löysi koripallon.
– Mulla ei ikinä ollut mitään semmoista, että mua olisi patistettu mihinkään harrastukseen. Mä oon aina saanut oikeastaan sen itse valita ja mä oon kokeillut jalkapalloa, jääkiekkoa, pesäpalloa ja yleisurheilua. Varmaan pingistäkin kävin testaamassa ennen kuin lopulta sitten päädyin koripalloon, Hän sanoo.
Koripallo vei mukanaan. – Jossain vaiheessa piti alkaa tehdä valintoja. Ja sitten se tietyllä tavalla viimeisenä mukaan tullut koripallo, niin se oli sitten se, mistä huomasin, että tämä on se, mitä itse haluan tehdä, Jarkko muistelee.
Kuvaus: Jarkko kannustamassa Susijengiä Kuva: Rönnholmien kotialbumi
Nuoruudessaan Jarkko tähtäsi ammattikoripalloilijan uraa isänsä jalanjäljissä. Jarkko pelasi itse kaksi kautta ykkösdivisioonassa. Hän ei jatkanut pelaajana SM-tasolle asti, mutta hänen roolinsa suomalaisessa koripallossa on ollut silti keskeinen.
Tärkein asia mitä koripallo on Jarkon elämään antanut on ihmiset ja yhteisö.
Jarkko toimii nykyään Suomen Koripallomaajoukkueen Kannattajat ry:n, eli Susijengi-fanien yhdistyksen, varapuheenjohtajana. Yhdistys perustettiin vuonna 2013 ja siitä on kasvanut Suomen toiseksi suurin faniklubi. Jarkon mukaan Susijengin fanien toiminnassa parasta on juuri tämä yhteisöllisyys.
– Koripallon kautta oon saanut mun parhaat ystävät elämään. Se on avarakatseinen ja avoin yhteisö, johon kuka tahansa on tervetullut. Se antaa äärettömän paljon kyllä ihmiselle, Jarkko sanoo.
Hänen mukaan suomalaiset fanit ovat maailman parhaita.
Susijengin fanikulttuurissa on jotain, mikä erottuu muista. Muilla faneilla maailmalla saattaa kuulua katsomossa kovempaakin meteliä ja hienompia lauluja, mutta Suomessa erityistä on se, miten läheinen ja välitön suhde syntyy fanien ja joukkueen välille.
– Nytkin kun pelattiin Euroopan mestaruuskisoja, niin sekä Tampereella että Riikassa järjestettiin fanitapaamisia. Ja kun seuraa pelaajien kommentteja, niin joka käänteessä tuodaan esiin kuudennen pelaajan merkitys. Mä väitän, että tällaista yhteyttä ei ole missään muussa maassa pelaajien ja fanien kesken. Ja sen takia me ollaan maailman paras faniporukka.
Jarkolla on jalassaan tatuointi, joka muistuttaa hänen isästään. Idea sai alkunsa 70-luvun iltapäivälehdissä julkaistuista urheilijoiden karikatyyreistä. Myös hänen isästään oli tehty tällainen piirros.
– Mun isästäkin on semmoinen karikatyyri tehty. Ja sitten sen pohjalta mulla oli aina ollut mielessä, että olisi hienoa, että mä saisin isäni ikuistettua jotenkin nahkaan, Jarkko kertoo.
Piirros päätyi lopulta tutulle tatuointitaiteilijalle, joka vakuutti sen onnistuvan. Nyt kuva kulkee mukana hänen ihossaan, muistona isästä.
Rönnholmin perheen sukupolvien mittainen koripalloharrastus saa jatkoa Jarkon pojan, Thomas Rönnholmin, kautta. Thomas pelaa nykyisin Salon Vilppaassa laitahyökkääjänä numerolla 11. Hän edustaa perheen kolmatta sukupolvea, joka tavoittelee lajissa menestystä kilpatasolla. Ennen koripalloon sitoutumista Thomas ehti kokeilla myös jääkiekkoa ja jalkapalloa, mutta kiinnostus kääntyi lopulta koripallon puoleen.
Hän kävi vuoden koriskoulua, ja kun seuraavalle kaudelle piti muodostaa joukkue, Jarkko päätti ryhtyä valmentajaksi. Mukaan tuli myös entinen olympiakorkeushyppääjä Erkki Niemi, jonka pojat pelasivat samassa ryhmässä. Yhdessä he opettivat pojille liikettä ja pelin perusteita. Ryhmässä oli lahjakkaita pelaajia ja porukka pysyi pitkään koossa. Vuosien aikana moni heistä nousi korkealle: osa päätyi SM-sarjaan, jotkut ykkösdivisioonaan ja muutamalla oli jopa maaotteluedustuksia. Jarkko myöntää, että perheen tuki ja oma tausta vaikuttivat siihen, että Thomaksen lajiksi valikoitui koripallo.
Kuva: Thomas ja Jarkko Kuva: Rönnholmien kotialbumi
Jarkko kuvaa suurta ylpeyttä siitä, että hänen poikansa on löytänyt paikkansa koripallon parissa. Hän sanoo toivovansa ennen kaikkea, että oma lapsi pärjäisi hyvin ja löytäisi oman polkunsa elämässä. Myös hänen isänsä olisi varmasti iloinnut siitä, että liikunnallinen elämäntapa jatkuu jo kolmannessa sukupolvessa. Ja olisi ylpeä niin Thomaksesta kuin Jarkosta.
– Jos multa kysytään, että minkä takia aloitin koripallon, vastaan siihen aina, että iskä pelasi silloin kun olin pieni ja sitä kautta itse innostuin. Myöhemmin kun olen kuullut ja ymmärtänyt isoisän uraa ja mitä hän on tehnyt, niin on tullut hieno fiilis, että oma isoisä on ollut aikanaan huippupelaaja. On hienoa olla kolmannen polven koripalloilija, Thomas Rönnholm kertoo.
Thomaksen omat ensikosketukset koripalloon alkoivat jo pienenä kun hän oli oman isänsä kanssa treeneissä mukana. Nyt 22-vuotiaana hän tavoittelee paikkaa vakiokokoonpanossa korisliigassa. Hänen haaveenaan on myös päästä kokeilemaan siipiään Euroopassa ja pelata siellä ainakin yksi kausi.
Kun Thomakselta kysytään hänen idoliaan tai esikuvaansa, hän ei mainitse yhtäkään kuuluisaa koripalloilijaa. Hänelle tärkein esikuva on aina ollut oma isä. Vaikka lempipelaajia löytyy, ei yksikään heistä nouse samalle tasolle. Isän merkitys hänen pelaamisen taustalla on yhä vahva.
Titanique musikaaliparodia upposi täysillä mieleni syvyksiin. Se on loistavaa huumorin ja musiikin iloittelua. Ei siis sopivaa materiaalia tosikoille, eikä musiikin vihaajille.
Musiikkia, musiikkia, musiikkia!
Titanique sai ensi-iltansa vuonna 2017, jolloin se tehtiin yhden illan kabareeparodiaksi Los Angelesissa. Esitys ei kuitenkaan jäänyt yhteen iltaan, sillä siitä tuli hitti, jota on nyt esitetty New Yorkissa, Chicagossa, Sydneyssä, Montrealissa, Torontossa, Lontoossa sekä Pariisissa ennen Riihimäen Teatterin Suomen kantaesitystä 18.9.2025 ja Aleksanterin Teatterin ensi-iltaa 25.9.2025. Tammikuussa esitys siirtyy Tampereen Komediateatteriin.
Titanique on humoristinen ja leikillinen musikaaliparodia, joka sekoittaa vuoden 1997 menestyselokuvan Titanicin Céline Dionin musiikkiin. Esitys on todellinen jukebox, jossa Dionin hittikappaleet kuten My Heart Will Go On ja All By Myself saavat komediallisen merkityksen.
Musikaalin lähtökohtana on se, että Céline Dion kaappaa Titanic-museon kierroksen ja väittää selvinneensä laivan uppoamisesta. Katsojat saavat kuulla hänen versionsa siitä, mitä Jackille, Roselle ja muille hahmoille todella tapahtui uppoamisiltana. Esityksessä kuullaan popkulttuuriviittauksia, nähdään monen tyylistä huumoria ja jopa improvisaatiota.
Jos pidät Titanic-elokuvasta, Céline Dionin musiikista ja röyhkeästä komediasta, niin Titanique on kuin varta vasten sinua varten tehty.
Lavalla: Maija Siljander, Tuomas Korkia-Aho, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Ushma Olava, Jon-Jon Geitel ja Hanna Kaila Käsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye Blue Musiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell
Syksy on uuden alku, vaikka sen värit puhuvatkin luopumisesta. Se ei huuda, se kuiskaa – kuin hiljainen lupaus siitä, että jotain uutta on aivan nurkan takana.
Ehkä juuri siksi syksyssä on jotakin niin viettelevää. Se maalaa kaupungin kultaan ja sammaleeseen, ja jokainen katuvalo saa maailman näyttämään siltä kuin kaikki olisi mahdollista. Myös rakkaus. Uusi rakkaus.
Tänä syksynä minä en palaa kenenkään luo. Minä katson eteenpäin. Avaan oven tuntemattomaan – pehmeä sydän avoinna, hieman arka mutta valmis. Uusi rakkaus on kuin ensimmäinen viileä aamu pitkän kesän jälkeen: raikas, virkistävä, täynnä sähköä. Sitä ei tarvitse ymmärtää, riittää että sen tuntee.
Me tapaamme kahviloissa, joissa kynttilät palavat jo iltapäivällä. Ikkunan takana sade piirtää lasiin satunnaisia viivoja, mutta sisällä on lämmin. Kädet hakeutuvat mukin ympärille, mutta katseet viipyvät toistensa yllä. Keskustelu soljuu, vaikka sanat joskus hakevat paikkaansa. Kaikki on vielä uutta. Jännittävää. Mahdollista.
Koti-illat ovat erilaisia kun niitä jakaa jonkun kanssa ensimmäistä kertaa. Kun viinipullo avataan ja molemmat yrittävät näyttää siltä, ettei jännitä, vaikka jännittää juuri sopivasti. Viltin alla ei vielä istuta tiiviisti, vaan juuri sen verran lähekkäin, että kyynärpäät osuvat vahingossa. Ja se on täydellistä. Se pieni välimatka, joka on täynnä toivoa.
Uusi rakkaus tekee kaikesta merkityksellistä. Miten toinen lausuu nimesi. Miten hän vilkaisee sinua kun luulee ettet huomaa. Miten tuuli tarttuu hänen takkiinsa kadulla, ja miten sydän tekee pienen nytkähdyksen kun katseet kohtaavat juuri ennen kuin hyvästellään.
Syksy on siinä kaikessa mukana. Se ei kiirehdi, se antaa tilaa. Se romantisoi hetket puolestasi: katuvalojen loiste heijastuu lätäköistä, ja kaupunki tuntuu omalta kun siinä kävelee vieressä joku, joka voisi jäädä. Joku, joka voisi sanoa vielä myöhemmin: “Muistatko sen illan kun kaikki oli vielä alkua?”
Ja juuri siinä on uuden rakkauden kauneus. Sen varovaisissa sanoissa, epävarmoissa katseissa, ja silti niin valtavassa voimassa, joka piilee jokaisessa pienessä kosketuksessa. Kun maailma ulkona hidastuu ja hämärtyy, sisällä sydämessä jokin syttyy. Pieni liekki. Ehkä toivo, ehkä jotain enemmän.
Syksyn vihreillä minä annan luvan rakastua. En pelokkaasti, vaan rohkeasti. Intohimolla, pehmeydellä, lämmöllä. Sillä tavalla kuin syksy rakastaa – hitaasti, mutta kokonaan.
Katugallup peukkuhuumeen eli Alfa-PVP:n vaikutuksista paikallisten elämään. Kävimme kysymässä ihmisiltä miten huumeen levinneisyys pääkaupunkiseudulla näkyy heidän arki elämässään.
Nukkuminen on meille jokaiselle yksi elämän tärkeimmistä asiosta. Miksi kuitenkin moni laiminlyö oman unensa? Kävimme kysymässä helsinkiläisiltä kuinka paljon heidän mielestä ihminen tarvitsee unta.
