Kun Kaarlo Eloranta tarttui ensimmäisen kerran mailaan, oli hän alle kouluiän. Luistimet lipsuivat ja kaatumisia tuli enemmän kuin onnistuneita yrityksiä pysyä pystyssä. Silti jokaisen kaatumisen jälkeen hän nousi hymyillen ylös. ”Se oli heti mun juttu.”
31-vuotias Kaarlo Eloranta tunnetaan paremmin nimellä Kake Jones. Hän syntyi Turussa, mutta varttui Itä-Helsingissä. Hänen juurensa ulottuvat kauas Mosambikiin, sillä hänen perheensä on lähtöisin eteläisestä Afrikasta.
Eloranta pelaa vasenta laitaa Puita HC -seurassa, joka tunnetaan matalan kynnyksen harrastejoukkueena. Hänen vahvuutensa jäällä ovat nopeus ja tekninen mailankäsittely.
Ensikosketus lajiin
Lajiin Eloranta päätyi sattumalta. Viisivuotiaana hän sai vanhemmiltaan lehtiartikkelin luistelukoulusta.
– Vanhemmat kysyivät, kiinnostaisiko lähteä kokeilemaan. Alkuun jännitti, mutta rohkeasti menin mukaan. Vaikka kaatuilin koko ajan, olin iloinen ja nousin aina uudelleen ylös.
Lapsuuden pihapeleissä jalkapallo oli suosituin laji, mutta jääkiekko oli Elorannan ensirakkaus.
– Se fiilis oli heti erilainen. Tuli olo, että tämä on mun juttu.
Merkitys ei ole kadonnut vuosien varrella.
– Jääkiekko merkitsee todella paljon. Vieläkin on tarve ja pieni paine onnistua ja pelata hyvin.
Harrastuksen alku ei ollut helppoa
Lajin aloittaminen ei ollut yksinkertaista. Vanhemmat pohtivat, onko jääkiekko liian kallis harrastus. Lopulta he päättivät tukea poikansa intohimoa, vaikka kustannukset kiristivät vähän budjettia.
– Välillä oli vaikeaa, mutta aina löytyi apua, joku lainasi varusteita tai kuskasi treeneihin. En jäänyt yksin.
Joukkueen tuki ja vastustajien huudot
Lapsena joukkueeseen liittyminen oli helppoa. Nykyisessä seurassa ilmapiiri on jopa vielä parempi. Mukana on monia maahanmuuttajataustaisia pelaajia, kuten Eugene Mokulu eli räppäri Ege Zulu.
Kaikki kokemukset eivät kuitenkaan ole olleet myönteisiä. Vastustajilta tuli usein huutelua, jopa N-sanan käyttöä.
– Nuorena reagoin raivolla, meni välillä tappeluksi. Onneksi valmentaja tuki. Hän sanoi, Haluatko antaa heille aiheen nauraa ja ottaa susta yliotteen vai näytätkö jäällä, että olet parempi? Se jäi mieleen.
Perheen ja yhteisön merkitys
Perhe oli harrastuksen suurin tukija.
– Äiti kannusti erityisen paljon, mikä oli epätyypillistä afrikkalaiselle naiselle. Hän halusi, että lähden harrastamaan.
Yhteisön suhtautuminen sen sijaan oli ristiriitaista.
– Jotkut ajatteli, että on hienoa, kun lähiöpoika pelaa lätkää. Toiset taas kysyi, miksi juuri mun pitää olla se tumma kaveri, joka pelaa jääkiekkoa, eikö se futis sopisi paremmin.
Valmentaja Petri Nurmio oli tärkeä tukipilari. Esikuviksi Kake mainitsee NHL-tähdet Patrick Kanen, Aleksandr Ovetskinin ja erityisesti Anson Carterin, johon hän pystyi samaistumaan.
Onko jääkiekossa tilaa kaikille?
Eloranta uskoo, että jääkiekossa on ehdottomasti tilaa myös maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille, mutta esteitäkin on.
– Isoin ongelma on raha. Monilla ei välttämättä ole varaa varusteisiin tai treenimaksuihin. Lajin pitäisi olla helpommin lähestyttävä. Ulkojäitä pitäisi olla enemmän ja varusteita voisi saada lainaksi, vaikka panttia vastaan. Se tekisi lajista aidosti avoimemman.
Katse tulevaisuuteen
Eloranta ei ole vielä valmis jättämään kaukaloita, päinvastoin. Viime aikoina hän on miettinyt paljon valmentamista.
– Haluaisin auttaa juuri meidän kaltaisia lapsia ja nuoria, joille jääkiekko ei ole itsestäänselvyys. Se olisi tärkeä tapa antaa takaisin.
Mitä hän sanoisi nuorelle, joka epäröi?
– Ehdottomasti kannattaa lähteä kokeilemaan. Älä mieti, mitä muut ajattelee. Jääkiekko on meidän kaikkien laji.
Ja viesti seuroille?
– Antakaa enemmän mahdollisuuksia. Kannustakaa osallistumaan ja näyttäkää, että tämä ei ole vain suomalaisten juttu. Ihmiset tulevat erilaisista taustoista, kaikilla ei ole samat lähtökohdat, mutta kaikilla pitäisi olla sama mahdollisuus.
Kaarlo Elorannan tarina on kuva yhdestä pelaajasta, mutta samalla se kertoo koko suomalaisen jääkiekon tulevaisuudesta. Jos lätkä todella on laji, jota Suomi rakastaa, sen täytyy olla avoin kaikille, taustasta riippumatta.
Teksti ja kuvat: Muhamed Bashir
