Linnut ovat etelässä ja talvi on pitkälti vain hiljaiseloa? Tämä ei pidä lainkaan paikkaansa. Ilmaston muuttuminen on kasvattanut lintujen jäämistä Suomeen; osa ei välttämättä muuta ollenkaan.

Lintuharrastus mielletään helposti painottuvan kevääseen ja kesään, mutta talvi on myös hyvää aikaa aloittaa siivekkäiden tarkkailu.

”Talvilinnut on kyllä semmoinen hauska osa-alue linnuista: Lajimäärä on silloin selvästi pienempi kuin mitä kesällä ja keväällä ja oikeastaan kaikkina muina vuodenaikoina. Linnut ovat silloin hyvin eri tavalla esillä, esimerkiksi talviruokintojen kautta niitä on helpompi havainnoida. Monesti keväällä linnut ovat piilottelevimpia”, kertoo Touko Torppa, aktiivinen lintuharrastaja Uudenmaan lintuharrastajista Tringasta.

Kolmen kärjessä talitiainen, sinitiainen ja keltasirkku

Lintujen talvehtiminen Suomessa vaihtelee tosi paljon vuosien välillä. Siihen vaikuttaa esimerkiksi jään, lumen ja myyrien määrä. Jos on hyvä myyrävuosi, jää lintuja paljon enemmän talveksi.

Torpan mukaan pelkästään Helsingissä lintutarkkailija voi havaita jopa sata eri lajia.
”Talitiainen ja sinitiainen ovat yleisimmät lajit, sitten keltasirkku. Mustarastas on myös hyvin yleinen talvehtiva laji.”

”Pihlajanmarjojen määrä vaikuttaa esimerkiksi rastaiden ja tilhien määrään,  tänä talvena räkättirastas on ollut hyvin, hyvin yleinen talvehtija”, Torppa mainitsee.

Ilmastonmuutos näkyy lintuhavainnoissa selkeästi

Miten linnut sitten selviävät talvesta? Tärkeintä on löytää ravintoa. Syksyllä aloitettava talviruokinta voi koostua esimerkiksi kaurasta, pähkinöistä ja auringonkukansiemenistä. Yleisistä lajeista esimerkiksi sinitiaista talviruokinta ja leudot talvet ovat hyödyttäneet selvästi.

”Lintuharrastus on siitä jännä harrastus, että tässä oikeasti näkee jo ilmastonmuutoksen vaikutukset. Erityisesti talvehtivien lintujen osalta muutoshan on ollut todella suuri, jos vaikka verrataan 30 vuotta taaksepäin. Semmoiset lajit, jotka ovat aikaisemmin talvehtineet kohtalaisen lähellä, ei tarvitse käytännössä enää muuttaakaan. –  Ne voi selvitä Suomessa talven yli. Tästä esimerkkinä mustarastas, jonka talvi- ja pesimäkanta on suurentunut viime vuosien aikana”, Torppa toteaa.

Lauantaina Kaupunkikanavalla starttaa luontoaiheinen podcast, Kaupunkiluonto. Siinä Jukka Hintikka ja Marju Hulttinen puhuvat rennolla otteella monimuotoisesta kaupunkiluonnosta, eri lajeista ja kuhunkin ajankohtaan sopivista havainnoista ja kokemuksista. Jokaisessa jaksossa kuullaan myös retkivinkki. Ensimmäisessä jaksossa puhutaan talvilinnuista. Kuuntele ensimmäinen jakso lauantaina 12.2.klo 16 Kaupunkiradiosta.

Kuuntele mainos Kaupunkiluonto-podcastista.