Lähes jokainen kirjasta TV-sarjaksi tehtävä adaptaatio kantaa samaa taakkaa: kirja oli parempi. Heated Rivalry tekee poikkeuksen, ja tekee sen selvästi.
Sarja julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa Suomessa HBO Nordicissa 23. tammikuuta pitkän odotuksen jälkeen. Sen suosio on kasvanut kansainvälisesti fanikeskustelujen ja arvioiden kautta jo ennen kotimaista julkaisua.
Heated Rivalry nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi lähes kokonaan sosiaalisen median kautta. Ilman massiivista markkinointikoneistoa sarja levisi TikTokissa, X:ssä ja Redditissä fanien reaktioiden ja keskustelujen avulla. Se nousi nopeasti katsotuimpien sarjojen joukkoon Kanadassa ja Yhdysvalloissa, ja katsojaluvut kasvoivat viikko viikolta sen sijaan, että olisivat hiipuneet.
Sarjan vetovoima perustuu yksinkertaiseen mutta tehokkaaseen asetelmaan: kaksi kilpailevaa jääkiekkotähteä, julkinen vihamielisyys ja salattu romanssi. Mutta todellinen syy ilmiöön on siinä, miten tarina kerrotaan. Heated Rivalry ei käsittele queer-suhdetta sivujuonteena tai erityistapauksena. Se on koko tarinan ydin.
Rachel Reidin alkuperäinen romaani oli suosittu queer-romantiikan piirissä jo ennen sarjaa. Se tunnettiin suorasta seksuaalisuudestaan ja vihollisista rakastavaisiksi -dynamiikasta, joka toimii lähes aina. Kirja oli koukuttava, mutta jätti kaipaamaan enemmän.
Kirja nojaa vahvasti fanifiktiosta tuttuun kerrontaan. Kieli on suoraviivaista ja hyvin dialogiin tukeutuvaa. Se ei tavoittele kirjallista kunnianhimoa, vaan toimii ennen kaikkea fantasian ja suhdedynamiikan välineenä. Lukukokemus ei ole erityisen vetävä. Tarina etenee tasaisesti, ilman kielellisiä tai rakenteellisia yllätyksiä.
Teos on silti uskollinen omalle genrelleen. Se edustaa smuttia eli seksuaalista sisältöä sisältävä kirjallisuutta puhtaimmillaan, jossa seksuaalinen sisältö on keskiössä, kun taas jääkiekko jää taustaelementiksi. Urheilumaailmaa ei avata syvällisesti, eikä lajia käytetä yhteiskunnallisen rakenteen tarkasteluun. Se toimii lähinnä kulissina romanssille. Tai seksille.
Monet pelkäsivät, että televisiosovitus kesyttäisi kirjan rohkeat seksikohtaukset. Näin ei käynyt. Seksuaalisuus on edelleen näkyvää, mutta se on aiempaa merkityksellisempää. Kirjassa kohtaukset olivat runsaita mutta ajoittain mekaanisia. Sarjassa ne kytkeytyvät valtaan, identiteettiin ja tunnesuhteen kehitykseen. Tämä tekee sarjasta intensiivisemmän mutta myös emotionaalisesti raskaamman. Katsoja ei seuraa vain romanssia, vaan suhdetta, jossa keho ja tunne kehittyvät rinnakkain.
Siinä missä kirja jää kieleltään ohueksi, Heated Rivalry -sarja rakentaa merkityksiä rytmillä ja katseilla. Kirjoissa jääkiekko jää kulissiksi, kun taas sarjassa urheilu tuntuu järjestelmältä, jossa media, fanit ja pukukoppikulttuuri luovat jatkuvan paineen. Suhde ei tapahdu tyhjiössä, vaan näiden rakenteiden keskellä. Sarja tekee näkyväksi, miksi suhde on riski. Salailu ei näyttäydy romanttisena valintana, vaan selviytymiskeinona.
Suurin yksittäinen syy sarjan suosioon on näyttelijöiden välinen kemia. Katsoja uskoo vetovoimaan ilman korostettua seksuaalisuutta. Läheisyys rakentuu hitaasti ja pienistä eleistä. Tämä tekee suhteesta uskottavamman kuin kirjassa.
Sarjan vahvuus on huomiossa yksityiskohtiin. Katseet, kosketukset ja tauot kertovat enemmän, kuin suuret juonenkäänteet.
Sarja on tehty pienellä budjetilla, mutta lopputulos on yllättävän vahva. Tuotanto tekee osuvia muutoksia alkuperäistekstiin. Kaikkea ei selitetä puhki, näyttelijäntyö kantaa ja ilmaisu pysyy intiiminä ja tarkkana.
Sävyssä on silti saippuasarjamaisia piirteitä. Kuitenkin sarja kasvaa jakso jaksolta. Erityisesti viides jakso on noussut katsojien keskuudessa poikkeuksellisen korkealle arvostetuksi esimerkiksi IMDb:ssä.
Sarjan vahvuus on huomiossa yksityiskohtiin. Katseet, kosketukset ja tauot kertovat enemmän, kuin suuret juonenkäänteet tai vaikka hahmojen pukeutuminen. Se tekee tarinasta emotionaalisesti tarkemman, ja samalla uskottavamman.
Sarjan ratkaiseva etu kirjaan verrattuna on näyttelijäntyö. Hudson Williams ja Connor Storrie tuovat hahmoihin kerroksia, joita proosa ei yksin pystynyt rakentamaan.
Amerikkalainen Connor Storrie tekee poikkeuksellisen vahvan suorituksen venäläisen Ilya Rozanovin roolissa. Hänen venäläinen aksenttinsa on tarkka ja johdonmukainen. Myös venäjän kieli kuulostaa luontevalta ja uskottavalta. Hän opetteli kieltä vain parin kuukauden ajan.
Storrie ei nojaa pelkkään ääntämiseen, vaan hän on omaksunut hahmon kulttuuriset piirteet. Ilmeissä ja eleissä näkyy pidättyväisyys ja tietty emotionaalinen kylmyys, jotka rakentavat hahmon uskottavuutta. Myös niin sanottu Slavic stare, eli tapa liikkua ja asettua tilaan, tukevat kokonaisuutta.
Williamsin Shane on pidättyvä, älykäs ja herkkä tavalla, joka välittyy eleistä ennen sanoja. Storrien Ilya on itsevarma, mutta jatkuvasti ristiriidassa itsensä kanssa. Katsoja ymmärtää heidän motiivinsa jo ennen kuin he itse myöntävät ne ääneen. Juuri tämä tekee sarjasta tunteellisesti vahvemman kuin kirjan.
Useimmat adaptaatiot kärsivät siitä, että ne tiivistävät liikaa. Heated Rivalry tekee päinvastoin. Se laajentaa tarinaa ja tekee siitä merkityksellisemmän. Sarja kunnioittaa alkuperäisteosta uskaltaen parantaa rakennetta, syventää teemoja ja tehdä tarinasta ajankohtaisemman kuin kirja yksinään oli.
Teksti: Jasmin Neesham
Etusivun kuva: Bell Media
Jutun kuva: rachelreidwrites
