20.4.2024
Lisää

    Hoitoala on kriisissä, mutta SuPerin puheenjohtaja pysyy positiivisena

    Suomessa vietetään tänään 27. tammikuuta kansallista lähihoitajapäivää. SuPerin puheenjohtaja korostaa lähihoitajan työn monipuolisuutta ja...

    Joka seitsemännellä lastensuojelun sosiaalityöntekijällä on liikaa asiakkaita

    Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tuore kuntakysely kertoo, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöistä noin 14 prosentilla on enemmän...

    Lääke unihäiriöihin löytyy usein lääkkeettömästi

    Kolmasosa aikuisväestöstä kärsii unihäiriöistä ja sitä myötä univajeesta. Pitkäkestoinen univaje johtaa terveysriskeihin, kuten verenpaineen...

    Yksityishenkilö teetti Lahtea koskevan mainoskampanjan, joka maksoi kymmeniä tuhansia euroja

    Lahti on aikaisemmin tunnettu Suomen Chicagona, mutta nyt Lahti on saanut uuden vertauskohteen, kun...

    Meri Valkama, Annie Ernaux sekä Tatu ja Patu kiinnostivat lukijoita vuonna 2022

    Pääkaupunkiseudun kirjastoverkosto Helmet on julkaissut tietoja vuoden 2022 suosituimmista kirjoista. Helmet-kirjaston lainatuin aikuisten kirja oli...

    Nuuksion kansallispuiston laajentaminen suunnitteilla

    Kaupunkilaisten ja turistien suosima Nuuksion kansallispuisto saattaa laajentua. Helsingin kaupungin teettämästä kyselystä selviää, että...

    Kruunuvuorenrannan rakennustyöt Laajasalossa puhututtavat

    Paikalliset luontoaktiivit ovat huolissaan erityisesti Stansvikinkallion metsäalueen rakentamisen suunnitelmista. Alueelle ollaan rakentamassa asuntoja 2...

    Aluehallintovirasto tiedottaa –  Sähkökatkon aiheuttamat työturvallisuusriskit arvioitava hyvissä ajoin 

    Mahdollisen sähköpulan sattuessa työpaikalta saatetaan katkaista sähköt. Työsuojeluviranomainen muistuttaa aluehallintoviraston tänään 13. tammikuuta  julkaistussa...

    Korona-ajan koirabuumi – ”Sen hetkinen elämäntilanne mahdollisti sen”

    Suomalaiset hankkivat korona-aikana ennätysmäärän koiria. Vuonna 2021 Kennelliittoon rekisteröitiin 53 000 koiraa, mikä on...

    Moni suomalainen nainen kärsii synnytyspelosta

    Synnytyspelkoon saa ensisijaisesti apua neuvolasta ja synnytyssairaalan poliklinikalta.  Synnytyspelkoihin on monia eri syitä joihin kuuluvat...

    LUE MYÖS

    SEURAA MEITÄ

    62SeuraajatSeuraa
    0TilaajatTilaa