Metallinetsintä on kiehtova harrastus, joka vie mukanaan historian syövereihin.

Itse pääsin ensimmäisen kerran kokeilemaan metallinpaljastinta, kun olin jo lopettelemassa videon kuvausta. Iloinen yllätys oli, kun hetken paljastinta heiluteltuani, kuului lupaava ääni ja tein kolikkolöydön. Koukuttavaa. Jos sinulla on mahdollisuus kokeilla jossain laitteita, niin tee se. Seuraava vaihe suurella todennäköisyydellä on, että alat suunnittelemaan omien hankkimista.

Metallinetsinnän asiantuntija Lasse Nyman

Oppaakseni metallinetsinnän saloihin sain yli 20 vuotta lajia harrastaneen Lasse Nymanin. Hänellä harrastus alkoi halusta tutkia historiaa. Metallinetsinnän myötä hän eräiden tutkimusten aikana tutustui arkeologiin, joka on nykyisin hänen vaimonsa. Kuten huomaatte, löytöjä on monenlaisia.

Nyman on ollut mukana sotavainajien etsinnässä itärajan molemmin puolin. Nykyisin etsinnät rajoittuvat Suomen puolelle. Ensimmäinen sotavainaja, jonka hän löysi ystävänsä kanssa, oli venäläinen, jolla kuitenkin oli päässään suomalaisten kypärä. Miksi näin oli, jäi mysteeriksi.

Opetusvideolla opit metallinpaljastimen peruskäytön, etsintä- ja kaivuutekniikat sekä sen, miten tunnistat erilaiset signaalit maastossa. ​Videolla käydään läpi harrastuksen tärkeimmät säännöt, etiikka ja lainsäädäntö, jotta osaat toimia oikein ja vastuullisesti löytöjesi kanssa, sekä opit, miten löydöt raportoidaan viranomaisille.

Suunnittelu, kuvaus, editointi: NIINA SINÉN

Edellinen artikkeliKaupunkiradio toivottaa hyvää kesää!