Pohjoismaiden suurin kasvisruokatapahtuma Vegemessut järjestettiin yhdeksättä kertaa Kaapelitehtaalla 24.-26.1.2025.
Kolmipäiväisen yleisötapahtuman lisäksi konseptiin sisältyi kaikille elintarvikealan edustajille tarkoitettu ammattilaismessutapahtuma.
Tapahtuman tuottajana toimii helsinkiläinen Vegefirma, joka on erikoistunut kasvissyönnin normalisointiin.
Vegemessujen pääsunnittelija Karry Hedberg ja Vegefirman toimitusjohtaja Suvi Auvinen ovat kertoneet tapahtuman ensimmäisestä vuodesta asti messujen olevan tarkoitettu kaikille. Messujen tärkeä tavoite on näyttää kuinka helppoa ja herkullista kasvissyönti on myös niille keille se on vierasta.
Vegemessut ovatkin kävijäkyselyiden mukaan vuosien varrella saavuttaneet yleisöä sekasyöjistä vegaaneihin.
Täydellä Kaapelitehtaalla kuhisi jälleen tapahtuman aikana, messujen kasvaessa vuosi vuodelta, keräten yli 8000 kävijää. Vegefirman tapahtuma keräsi jo ensimmäisenä vuonna 2017 messupäivän aikana yli 3200 kävijää.
Vegemessuilla on myynnissä ja esillä ainoastaan täysin vegaanisia tuotteita. Näytteilleasettajina Vegemessuilla ovat parhaat vegebrändit sekä Suomesta että ulkomailta. Tänä vuonna messuilla oli 64 näytteilleasettelijaa.
Messuja järjestävän Vegefirman edustaja Karry Hedberg kertoo MTV3:n haastatteussa näkevänsä messujen tulevaisuuden valoisana ja kasvissyönnin vakiinnuttavan asemaansa päivä päivältä enemmän vallitsevan energia- ja ilmastokriisin aikana. Jutussa Hedberg vitsailee, että kohta vegemessuja kutsutaan jo pelkiksi messuiksi kasvissyönin yleistyessä.
Teksti: Yael Assulin
Kuva: Vegefirma / Vegemessut