Vuonna 2021 Suomessa oli Opetushallituksen tietojen mukaan 22 700 ulkomaalaista korkeakouluopiskelijaa ja 55 prosenttia heistä opiskeli yliopistossa.  Tämä tarkoittaa, että reilut 7 prosenttia kaikista opiskelijoista oli ulkomaalaisia. Opetushallituksen Study in Finland mainostaa Suomea korkeakoulutuksen huippukohteena ulkomaille. Tämä yritys näyttää onnistuneen, kun yliopistojen englanninkielisiin koulutusohjelmiin hakeneiden ulkomaalaisten määrä kasvaa joka vuosi. Vuonna 2021 ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut 22,9 prosenttia vuodesta 2011.

Muuten tämä myönteinen kasvu on ristiriidassa sen kanssa, mikä on ollut uutisissa viime aikoina. Uutisissa on kerrottu, että Suomessa tutkinnon suorittaneet ulkomaalaiset muuttivat ulkomaille, sillä Suomesta ei löytynyt sopivaa työpaikkaa. Se ei ole ainoa syy. Monet heistä ovat kokeneet syrjintää ja rasismia. Nämä ikävät asiat ovat alkaneet heti, kun nämä motivoituneet tulevat opiskelijat ovat hakeneet oleskeluluvan Maahanmuuttovirastosta.

Moni heistä on halunnut tuntea olonsa kotoisaksi täällä Suomessa, mutta sitä ei valitettavasti ole tapahtunut. Ulkomaalaisille Suomen vetotekijät ovat yhtä suuret kuin työntötekijät. Tämä on selkeä tosiasia, vaikka siitä ei ole puhuttu. Suomi ei halua, että kansainväliset opiskelijat jäävät Suomeen.

Ehdottaisin, että kansainväliset opiskelijat saisivat riittävästi tukea Suomen työmarkkinoiden tuntemiseen ja henkilökohtaista uraneuvontaa jo yliopiston tutkinnon suorittamisen aikana. Opiskelijoilla on oltava selkeämpi polku, tietoa siitä minkälainen voisi ura olla ja miten sille pääsee valmistumisen jälkeen. On todella tärkeää, että kaikki opiskelijat saavat tukea tarpeidensa mukaan, eivät vain paikalliset opiskelijat. Suomi tarvitse osaajia, jotka tuntevat ja tietävät näiden kansainvälisten opiskelijoiden tarpeet.

Tilastokeskuksen vuonna 2024 julkaiseman työvoimatutkimuksen mukaan Suomen työttömyystilanne on koko EU:n heikoimpia. Heinäkuussa 2024 työttömiä oli 229 000. Myös ne 22 000 pätevää kansainvälistä opiskelijaa, jotka haluavat työskennellä ja asua Suomessa ovat arvokas Suomen tulevaisuuteen.

Teksti: Nadira Kusaeni

Kuva: Pixabay